Suurin yksittäinen syy sinkkuuteesi?

Jos valehtelen iästäni kymmenen vuotta pois, niin ei mitään ongelmaa löytää seuraa. Eli nyt vaan liian vanha ja yksin on ihan hyvä. Ja mitä enemmän ikää tulee sitä valikoivammaksi itsekin tulee.

Lisäksi tinderin kautta tavatut ovat olleet livenä jotain ihan muuta kuin profiilit ovat antaneet ymmärtää.

Useimmat 35 plus naiset ovat takakireitä ja reippaasti ylipainoisia.

Vierailija kirjoitti:

Jos valehtelen iästäni kymmenen vuotta pois, niin ei mitään ongelmaa löytää seuraa. Eli nyt vaan liian vanha ja yksin on ihan hyvä. Ja mitä enemmän ikää tulee sitä valikoivammaksi itsekin tulee.

Lisäksi tinderin kautta tavatut ovat olleet livenä jotain ihan muuta kuin profiilit ovat antaneet ymmärtää.

Useimmat 35 plus naiset ovat takakireitä ja reippaasti ylipainoisia.

Eli valehtelet ikäsi, ja ihmettelet kun osa naisista ei mtöskään ole ihan mitä profiili lupaa.

Trololol.

Huono itsetunto ja estynyt persoona

Suomalaiset miehet yleensä. Ei vaan pysty

Kinnostun harvoin ja kun kiinnostu, niin vääriin ihmisiin ja lisäksi kiinnyn heihin syvästi, mikä taas vaikeuttaa kiinnostumista. Oravanpyörä!

Yhden jutun perusteella yksinkertaisesti liikaa minulle ne kaikki tunteet, mitä tulee kun toinen ihminen tulee läheisemmäksi. Yhtenä hetkenä rakastetaan ja kaikki on ihanaa, kuin pilvenhattaroilla pompittaisiin. Sitten heti toisena hetkenä kaikki on päin helvettiä ja rämmitään alimmissa kuralätäköissä. Ei vaan kestä minun pää tuollaista heittelyä. En tiedä, onko vika minussa vai siinä toisessa, itse olin hyvin miellyttämishaluinen enkä pyrkinyt mitenkään loukkaamaan toista, mutta hän vaikutti vähänväliä olevan tyytymätön minuun, moittivan ja haukkuvan minua jostain, väliin taas pitäen maailman parhaana ja ihanimpana. Ja taas toisto.

Vierailija kirjoitti:

Yhden jutun perusteella yksinkertaisesti liikaa minulle ne kaikki tunteet, mitä tulee kun toinen ihminen tulee läheisemmäksi. Yhtenä hetkenä rakastetaan ja kaikki on ihanaa, kuin pilvenhattaroilla pompittaisiin. Sitten heti toisena hetkenä kaikki on päin helvettiä ja rämmitään alimmissa kuralätäköissä. Ei vaan kestä minun pää tuollaista heittelyä. En tiedä, onko vika minussa vai siinä toisessa, itse olin hyvin miellyttämishaluinen enkä pyrkinyt mitenkään loukkaamaan toista, mutta hän vaikutti vähänväliä olevan tyytymätön minuun, moittivan ja haukkuvan minua jostain, väliin taas pitäen maailman parhaana ja ihanimpana. Ja taas toisto.

Jos haluat ymmärtää mistä tuossa kivuliaassa parisuhdekuviossa oli kyse, kuuntele esim. tämä podcast https://podtail.com/fi/podcast/inhimillista-itsetuntemusta-podcast/kiin… tai Eevi Minkkisen kirja Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi. On tärkeää käsitellä kuvio, koska on suuri riski ajautua uuteen vastaavaan suhteeseen. (Jos siis joskus vielä parisuhteen haluat.)

Sain tarpeekseni kirjoitti:

Suomalaiset miehet yleensä. Ei vaan pysty

Kehopositiiviset saattavat keksiä mitä ihmeellisimpiä verukkeita ylensyömiseensä, kuten myös alkoholistit juomiseen.

Poikani on hauska ja suloinen... mut mut huono siivoamaan, tiskit, kaikki tavarat pöydillä, vessa, imurointi ja vanhat sapuskat jääkaapissa.

Kuka haluaa tämän ihanaisen? 3kymppisen 🤩

Minä. Siihen sen voi tiivistää, jos sen pitää olla yksi ainoa syy.

Avattuna se tarkoittaa niin valtavasti asioita. Kuten vaikka, että minulla ei ole kysyntää, kukaan ei ole kiinnostunut minusta, koska olen vastenmielinen ulkonäöltäni ja en osaa sosiaalisia normeja. Toimin typerästi ja töksäyttelen kaikkea typerää ja vaikka luulen olevani kiltti ja kohtelias, olen vain moukka. Minusta ei myöskään saisi eleganttia ja miellyttävännäköistä vaikka olisi minkälaiset stailistit asialla, kun kaikki mitä puen päälleni, muuttuvat kamaliksi rytkyiksi - jos eivät sitä jo alkujaankin ole.

Se toinen syy on ihan siellä korvien välissäkin, miksi en ole parisuhdeihminen. Paniikkinappula ujeltaa kuin sireeni heti jos pitäisi jotain seksuaalista tehdä. Ei tule tapahtumaan. Tai ettäkö antaisin toisen koskettaa minua. En. Tai että osaisin ottaa huomioon toista, en osaa kun olen ollut aina yksin. Mennyt ja tullut miten haluan, en ole kysellyt enkä ilmoitellut.

Kärsin tuosta pitkään, kun halusin parisuhteen mutta kun ei se edes teoriassa voisi onnistua - siis vaikka kysyntää olisikin. Nyt on paljon parempi olla, kun ei haaveile tuollaisten perään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden jutun perusteella yksinkertaisesti liikaa minulle ne kaikki tunteet, mitä tulee kun toinen ihminen tulee läheisemmäksi. Yhtenä hetkenä rakastetaan ja kaikki on ihanaa, kuin pilvenhattaroilla pompittaisiin. Sitten heti toisena hetkenä kaikki on päin helvettiä ja rämmitään alimmissa kuralätäköissä. Ei vaan kestä minun pää tuollaista heittelyä. En tiedä, onko vika minussa vai siinä toisessa, itse olin hyvin miellyttämishaluinen enkä pyrkinyt mitenkään loukkaamaan toista, mutta hän vaikutti vähänväliä olevan tyytymätön minuun, moittivan ja haukkuvan minua jostain, väliin taas pitäen maailman parhaana ja ihanimpana. Ja taas toisto.

Jos haluat ymmärtää mistä tuossa kivuliaassa parisuhdekuviossa oli kyse, kuuntele esim. tämä podcast https://podtail.com/fi/podcast/inhimillista-itsetuntemusta-podcast/kiin… tai Eevi Minkkisen kirja Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi. On tärkeää käsitellä kuvio, koska on suuri riski ajautua uuteen vastaavaan suhteeseen. (Jos siis joskus vielä parisuhteen haluat.)

Mikäli ymmärsin oikein, niin minä olisin ehkä ristiriitainen ja toinen sitten välttelevä? Teki kyllä vaikeeta pistää poikki se juttu ja vieläkin poden huonoa omaatuntoa, että ehkä vaan luovutin liian helpolla enkä yrittänyt tarpeeksi. Että menetin nyt hyvän ihmisen. Silloin kun meni hyvin niin se oli huumaavan ihanaa, mutten yhtään tykännyt siitä toisesta puolesta.

Sain tarpeekseni kirjoitti:

Suomalaiset miehet yleensä. Ei vaan pysty

Sama. En tosin tiedä onko ne ulkomaailaiset yhtään sen parempia.

Olen erittäin kyllästynyt miehiin ja saanut heistä tarpeekseni.

Minua inhottaa miehissä, kun he kohtelevat naisia kuin alempinaan omistettavina esineinään, joilta voidaan vaatia jotain nöyrän palvelijan roolia.

Pitäisi typistää itsensä joksikin kodinkoneeksi, esineeksi ja miehen tarpeiden tyydyttäjäksi.

Inhottaa myös sairas mustasukkaisuus, kontrollointi ja muu halveksunta.

En minä halua olla kenenkään hoivaaja, äiti, ihailija tai koira.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden jutun perusteella yksinkertaisesti liikaa minulle ne kaikki tunteet, mitä tulee kun toinen ihminen tulee läheisemmäksi. Yhtenä hetkenä rakastetaan ja kaikki on ihanaa, kuin pilvenhattaroilla pompittaisiin. Sitten heti toisena hetkenä kaikki on päin helvettiä ja rämmitään alimmissa kuralätäköissä. Ei vaan kestä minun pää tuollaista heittelyä. En tiedä, onko vika minussa vai siinä toisessa, itse olin hyvin miellyttämishaluinen enkä pyrkinyt mitenkään loukkaamaan toista, mutta hän vaikutti vähänväliä olevan tyytymätön minuun, moittivan ja haukkuvan minua jostain, väliin taas pitäen maailman parhaana ja ihanimpana. Ja taas toisto.

Jos haluat ymmärtää mistä tuossa kivuliaassa parisuhdekuviossa oli kyse, kuuntele esim. tämä podcast https://podtail.com/fi/podcast/inhimillista-itsetuntemusta-podcast/kiin… tai Eevi Minkkisen kirja Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi. On tärkeää käsitellä kuvio, koska on suuri riski ajautua uuteen vastaavaan suhteeseen. (Jos siis joskus vielä parisuhteen haluat.)

Mikäli ymmärsin oikein, niin minä olisin ehkä ristiriitainen ja toinen sitten välttelevä? Teki kyllä vaikeeta pistää poikki se juttu ja vieläkin poden huonoa omaatuntoa, että ehkä vaan luovutin liian helpolla enkä yrittänyt tarpeeksi. Että menetin nyt hyvän ihmisen. Silloin kun meni hyvin niin se oli huumaavan ihanaa, mutten yhtään tykännyt siitä toisesta puolesta.

Tyypillisesti näissä asetelmissa nainen on se ristiriitainen/pelokkaasti kiintynyt osapuoli ja mies välttelevä. Tosin voi se toisinpäinkin olla.

Pitkän avioliiton jälkeen en todellakaan halua uuteen suhteeseen edes vuosia sen päättymisen jälkeen. Edelleenkin herään jokaisena aamuna kiitollisena siitä, että tiedän silmät aamulla aukaistuani, että kukaan ei suorastaan odota pääsevänsä vittuilemaan minulle. Ex-vaimo lopulta pettämisten ja kaiken valehtelun jälkeen sitä itse ehdotti. Tunteeni olivat ristiriitaiset, olin samalla hyvin iloinen, mutta samalla äärimmäisen petttynyt ja surullinen lasten takia. En halua minkäälaista vakavaa suhdetta niin kauan kuin lapset ovat vielä lapsia, siinä suurin syy sinkkuuteeni. Toki en väitä ykköspalkinotokaan olevani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden jutun perusteella yksinkertaisesti liikaa minulle ne kaikki tunteet, mitä tulee kun toinen ihminen tulee läheisemmäksi. Yhtenä hetkenä rakastetaan ja kaikki on ihanaa, kuin pilvenhattaroilla pompittaisiin. Sitten heti toisena hetkenä kaikki on päin helvettiä ja rämmitään alimmissa kuralätäköissä. Ei vaan kestä minun pää tuollaista heittelyä. En tiedä, onko vika minussa vai siinä toisessa, itse olin hyvin miellyttämishaluinen enkä pyrkinyt mitenkään loukkaamaan toista, mutta hän vaikutti vähänväliä olevan tyytymätön minuun, moittivan ja haukkuvan minua jostain, väliin taas pitäen maailman parhaana ja ihanimpana. Ja taas toisto.

Jos haluat ymmärtää mistä tuossa kivuliaassa parisuhdekuviossa oli kyse, kuuntele esim. tämä podcast https://podtail.com/fi/podcast/inhimillista-itsetuntemusta-podcast/kiin… tai Eevi Minkkisen kirja Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi. On tärkeää käsitellä kuvio, koska on suuri riski ajautua uuteen vastaavaan suhteeseen. (Jos siis joskus vielä parisuhteen haluat.)

Mikäli ymmärsin oikein, niin minä olisin ehkä ristiriitainen ja toinen sitten välttelevä? Teki kyllä vaikeeta pistää poikki se juttu ja vieläkin poden huonoa omaatuntoa, että ehkä vaan luovutin liian helpolla enkä yrittänyt tarpeeksi. Että menetin nyt hyvän ihmisen. Silloin kun meni hyvin niin se oli huumaavan ihanaa, mutten yhtään tykännyt siitä toisesta puolesta.

Juuri näin. Välttelevästi kiintyneellä miehellä on pysyvä "tule tänne-mene pois" -vuorovaikutusmalli. Suhteen käydessä henkisesti läheiseksi mies etsii sinusta ja suhteesta kaikkia pieniäkin, jopa keksittyjä, vikoja, millä pystyy mitätöimään kaiken. Tai mitätöi pettämällä tai erouhkauksilla. Toisen osapuolen hajoillessa, välttelevä tuleekin taas lähelle, koska saa tyydytystä toisen tarvitsevuudesta. Suhteen lähentyessä välttelevä pistää taas hösseliksi. Yleensä ristiriitainen yrittää mukautua toisen tarpeisiin kaikin tavoin, jotta toisen ei tarvitsisi vetäytyä /"pettyä", mutta mikään ei auta ja riitä. Välttelevä harvoin alkaa ponnistelemaan muuttaakseen vahingollista käytöstään, yleensä käytös vain pahenee. Näistä epäterveistä suhteista toipuminen vie paljon aikaa. Riippuvuutta suhteesta aiheuttaa juuri se toisen kyky tarjota sitä ihanaa puolta myös.

Olet onnekas kun olet päässyt suhteesta eroon. Et sinä sitä olisi voinut muuttaa. Kyllä se ihana puoli miehessä on ollut osaltaan totta, mutta tällaiset ihmissuhteet tuhoavat mielenterveyden. Rakkauden pitää tuntua helpolta ja ihanalta. Kunnioitus pitää olla osa jokapäiväistä elämää. Parisuhde on voimavara ja rakkautta on se, että ongelmia ratkotaan yhdessä (ei toista alistamalla). 

Sain tarpeekseni kirjoitti:

Suomalaiset miehet yleensä. Ei vaan pysty

oletko ajatellut että se ongelma katsoo takaisin peilistä jos kerran "kaikki miehet" ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden jutun perusteella yksinkertaisesti liikaa minulle ne kaikki tunteet, mitä tulee kun toinen ihminen tulee läheisemmäksi. Yhtenä hetkenä rakastetaan ja kaikki on ihanaa, kuin pilvenhattaroilla pompittaisiin. Sitten heti toisena hetkenä kaikki on päin helvettiä ja rämmitään alimmissa kuralätäköissä. Ei vaan kestä minun pää tuollaista heittelyä. En tiedä, onko vika minussa vai siinä toisessa, itse olin hyvin miellyttämishaluinen enkä pyrkinyt mitenkään loukkaamaan toista, mutta hän vaikutti vähänväliä olevan tyytymätön minuun, moittivan ja haukkuvan minua jostain, väliin taas pitäen maailman parhaana ja ihanimpana. Ja taas toisto.

Jos haluat ymmärtää mistä tuossa kivuliaassa parisuhdekuviossa oli kyse, kuuntele esim. tämä podcast https://podtail.com/fi/podcast/inhimillista-itsetuntemusta-podcast/kiin… tai Eevi Minkkisen kirja Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi. On tärkeää käsitellä kuvio, koska on suuri riski ajautua uuteen vastaavaan suhteeseen. (Jos siis joskus vielä parisuhteen haluat.)

Mikäli ymmärsin oikein, niin minä olisin ehkä ristiriitainen ja toinen sitten välttelevä? Teki kyllä vaikeeta pistää poikki se juttu ja vieläkin poden huonoa omaatuntoa, että ehkä vaan luovutin liian helpolla enkä yrittänyt tarpeeksi. Että menetin nyt hyvän ihmisen. Silloin kun meni hyvin niin se oli huumaavan ihanaa, mutten yhtään tykännyt siitä toisesta puolesta.

Juuri näin. Välttelevästi kiintyneellä miehellä on pysyvä "tule tänne-mene pois" -vuorovaikutusmalli. Suhteen käydessä henkisesti läheiseksi mies etsii sinusta ja suhteesta kaikkia pieniäkin, jopa keksittyjä, vikoja, millä pystyy mitätöimään kaiken. Tai mitätöi pettämällä tai erouhkauksilla. Toisen osapuolen hajoillessa, välttelevä tuleekin taas lähelle, koska saa tyydytystä toisen tarvitsevuudesta. Suhteen lähentyessä välttelevä pistää taas hösseliksi. Yleensä ristiriitainen yrittää mukautua toisen tarpeisiin kaikin tavoin, jotta toisen ei tarvitsisi vetäytyä /"pettyä", mutta mikään ei auta ja riitä. Välttelevä harvoin alkaa ponnistelemaan muuttaakseen vahingollista käytöstään, yleensä käytös vain pahenee. Näistä epäterveistä suhteista toipuminen vie paljon aikaa. Riippuvuutta suhteesta aiheuttaa juuri se toisen kyky tarjota sitä ihanaa puolta myös.

Olet onnekas kun olet päässyt suhteesta eroon. Et sinä sitä olisi voinut muuttaa. Kyllä se ihana puoli miehessä on ollut osaltaan totta, mutta tällaiset ihmissuhteet tuhoavat mielenterveyden. Rakkauden pitää tuntua helpolta ja ihanalta. Kunnioitus pitää olla osa jokapäiväistä elämää. Parisuhde on voimavara ja rakkautta on se, että ongelmia ratkotaan yhdessä (ei toista alistamalla). 

Mun edellinen suhde oli juuri tuollainen, mies olivälttelevä ja minä ristiriitaisesti kiintyvä osapuoli suhteessa. Oli aikamoisen tuskallinen kokemus, vaikka hyviäkin hetkiä oli. Nykyään olen helpottunut siitä, että tuo vuoristoratasuhde on ohi. Olen tavannut uuden miehen, joka tuntuu olevan turvallisesti kiintyvää tyyppiä. Hänen kanssaan ei tarvitse epäillä, pelätä ja ahdistua, olo on turvallisen rakastunut.

Päällimmäisenä tulee mieleen että koska en käytä mitään päihteitä missään muodossa ja tykkään nörttijutuista niin olen monen naisen mielestä vastenmielinen yhdistelmä. Olen siis 32-vuotias mies.

Voisin kait lisätä että olen ihan normaaleissa mitoissa ja liikuntaakin tulee harrastettua kuntosalin ja kendon muodossa. Muutakin liikuntaa tulee harrasteltua välillä. Lyhyesti sanottuna elämässä on asiat suht hyvin mallillaan kaikin puolin mutta siitä huolimatta ei vaan tunnu kelpaavan kenellekään.

Tinderin ja deittisivujen kautta on muutaman kerran päässyt treffeille mutta homma ei ikinä ole päässyt kunnolla liikkeelle eri syistä. Korkein saavutus on että päässyt suutelemaan pari kertaa. Nuorempana taas oon ollut niin ujo ettei ole uskaltanut ketään lähestyä. Kokemus näistä asioista on siis hyvinkin vähäinen ja kyllähän se saa mielen matalaksi ja välillä ahdistaa...

En jaksanut lukea ketjua, joten en tiedä, miten vastaukseni sopii tai ei sovi käytyyn keskusteluun. Näin vain ketjun otsikon selatessani ja ajattelin, että nyt mun on ihan pakko laittaa viesti kohutulle Vauva-foorumille :-D

Suurin syy sinkkuuteeni on hyvin yksinkertainen: Sukulaiseni ovat lähestulkoon viimeistä miestä ja naista myöten rikollisia. Eivätkä mitään pikkurikollisia todellakaan.

Tuo tarkoittaa käytännössä sitä, että minulla on vuosien aikana riittänyt vaikka kuinka paljon kosijoita oven takana, mutta he ovat kaikki rikollisia. Moni heistä on sukulaisteni lähettämänä oven takana raapimassa. Ei kiitos! Sitten taas ihmiset, jotka eivät ole rikollisuudessa mukana, tuppaavat pelkäämään sellaisia ihmisiä kuin sukulaiseni ovat. Kolmas ryhmä ovat rikolliset, jotka ovat sukulaisteni kilpailijoita alamaailmassa. He olisivat hyvin vaarallisia ei vain sukulaisilleni, vaan myös minulle.

Tarkkana tässä saa olla - varsinkin kun olen valinnut ilmiantajan roolin.

Vierailija kirjoitti:

Päällimmäisenä tulee mieleen että koska en käytä mitään päihteitä missään muodossa ja tykkään nörttijutuista niin olen monen naisen mielestä vastenmielinen yhdistelmä. Olen siis 32-vuotias mies.

Voisin kait lisätä että olen ihan normaaleissa mitoissa ja liikuntaakin tulee harrastettua kuntosalin ja kendon muodossa. Muutakin liikuntaa tulee harrasteltua välillä. Lyhyesti sanottuna elämässä on asiat suht hyvin mallillaan kaikin puolin mutta siitä huolimatta ei vaan tunnu kelpaavan kenellekään.

Tinderin ja deittisivujen kautta on muutaman kerran päässyt treffeille mutta homma ei ikinä ole päässyt kunnolla liikkeelle eri syistä. Korkein saavutus on että päässyt suutelemaan pari kertaa. Nuorempana taas oon ollut niin ujo ettei ole uskaltanut ketään lähestyä. Kokemus näistä asioista on siis hyvinkin vähäinen ja kyllähän se saa mielen matalaksi ja välillä ahdistaa...

Kendo kuulostaa aika nörttijutulta tai japanifanijutulta, ota yakuza-tatuoinnit, opettele käyttämään katanaa ja ala nyrkkeilemään niin johan alkavat kiinnostumaan. Tuo sali ja kendo kuulostaa vähän turhan kivuttomalta ja verettömältä.