Lue keskustelun säännöt.
Koin limerenssin, jota tänä päivänä häpeän
28.01.2021 |
Olin 25-vuotias kun ihastuin hulluna erääseen mieheen. Tunsin että meidän välillä on jotain maagista, vaikka emme olleet vaihtaneet sanaakaan😂 Hän katsoi minua mukamas niin ettei kukaan muu mies ole katsonut, "hän näki sisimpääni" jne🙈
Voi taivas, nyt kun muistelen niitä vuosia, kun kärsin tästä "elämäni suuresta rakkaudesta", niin en voi muuta kuin hävetä itseäni ja käytöstäni silloin... tätä häpeän määrää ei voi sanoin kuvailla.
Siksi kirjoitan tänne, koska haluan kuulla onko muut kokeneet limerenssiä ja jos niin olisi kiinnostavaa kuulla siitä enemmän!
Itse olen toki ikionnellinen nyt, kun asia on kaukana takana päin ja olen kasvanut paljon ihmisenä tuon kokemuksen myötä, mutta se häpeä mitä edelleen asian vuoksi koen ei varmaan koskaan katoa?😄
Tietoa limerenssistä: https://mielenihmeet.fi/limerenssi-hullunlailla-rakastunut/
Oletteko te kokeneet tällaista? Kertoa saa niin paljon aiheesta kuin haluaa, minä mielelläni kuulen muiden tarinoita!
Kommentit (95)
Te, jotka olette kokeneet limerenssin, oletteko kertoneet ihastuksestanne tälle kohteelle? Vai onko se ihastus pysynyt salaisuutena? Itse koin limerenssin, kohteena kollegani jota näin silloin tällöin ja päätin lopulta kertoa palavasta ihastuksestani. En kuitenkaan tehnyt sitä kasvotusten vaan viestien välityksellä. Vaati itseltäni kovaa rohkeutta, olen yleensä aina ollut yksipuolisesti rakastunut. Tämä kohde otti asian vastaan lähinnä yllättyneenä ja huvittuneena. Olen lukenut, että kohteet saattavat jopa kammoksua tilannetta. Miten teillä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen kokenut tämän kolmesti: kaksi kertaa teini-iässä ja yhden kerran nelikymppisenä. Nämä hävettävät minua jälkeen päin, sillä olen toiminut typerästi mm hankkiutumalla jatkuvasti henkilön läheisyyteen ja muutoin stalkkaamalla. Nämä ei ole jäänyt kohteilta huomaamatta, ja kahteen olin suoraan yhteydessäkin. Ei olisi kannattanut. Asian tunnustaminen heille on vain lisännyt jälkihäpeää moninkertaisesti.
Olen lukenut aiheesta (esim kirja Breaking hearts - love and limerence) ja minulle on selvinnyt, että tämmöinen voi olla kohteelle erittäin ahdistavaa. Tämä tieto auttoi minua lopettamaan viimeisimmän.
Minun tapauksissani nämä ovat aina liittyneet poikkeuksellisen raskaaseen elämäntilanteeseen. Olen paennut arkea haavemaailmoihin.
Minulla on noiden lisäksi ollut myös normaaleja, hyviä ja pitkiä rakkaussuhteita.
Tutkimusten perusteella limerenssi ei ole mikään teinityttöjen juttu, vaan tuohon mielentilaan voi joutua missä iässä tahansa ja sukupuolesta riippumatta. Se on aivokemiaa, jolle ei voi mitään. Mutta sen pystyy lopettamaan ja kemia palautuu nopeasti, kun katkaisee täydellisesti kaiken yhteyden kohteeseen.
Kirjojen nimet vielä tarkemmin:
Breaking Hearts - The Two Sides of Unrequited Love
Love and Limerence
Tuttua. Miten ihmeessä tällaisesta pääsee eroon, varsinkin kun ei ole ihastuksen edessä hihittelevä pikkutyttö???
Ainoastaan lapsena pystyin ihastumaan täysin yksipuolisesti. Nykyään tarvitsen edes jonkinlaista vastakaikua. Mielestäni ihastuksista haaveilu on täysin normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko limerenssiin. Uskon ihan vaan yksipuolisiin mahdottomiin ihastuksiin.
Entä miltä tuntuu olla limerenssin kohteena? Minusta tuntuu, ettei yksi suostu näkemään minua lainkaan ihmisenä. Hän keskittyy pelkästään ulkonäön palvontaan ja kehittelee päässään omia mielikuviaan, sen sijaan, että suostuisi katsomaan kuka oikeasti olen. Entä sitten, kun en enää viehätä häntä? Siihen loppuisi kai hänen "rakkautensakin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No olen kyllä, ja ihan aikuisena. Alle 30-vuotiaana, ja vajaa 50-senä. Mutta, kumpikaan ei hävetä. Kummallekin tavalla tai toisella tunnustin. Ensimmäinen otti todella viisaasti vastaan, ja ystävyyskin jatkui. Toinen tavallaan katosi, vaikka olisi kyllä kadonnut muutenkin, emme näe sattumalta, ja muutekin vain hyvin harvoin, joten en juuri näe häntä (muuten kuin toiveissani ja unissani).
Mutta en häpeä, sillä molemmat nämä ovat kasvattaneet itseäni ihan älyttömästi, käynnistäneet minussa prosessin, ja olleet parantavia kokemuksia itselleni. En siis ole keskittynyt limenrenssissäni loputa niinkään toiseen, vaan siihen miten se on vaikuttanut itseeni, tähän siis on todellakin pitänyt tietoisesti pyrkiä ja huomio kohdistaa, kerta toisensa jälkeen. Mitä ymmärrän enemmän, mikä kolahtaa ja miksi. Olen työstänyt tuon pohjalta todella paljon omaa ymmärrystäni, taustaani, lapsuuttani, nuoruuttani, muita ihmissuhteitani, itseni rakastamista, Jumala-suhdettani, olen meditoinut, irrottautunut, kokenut valaistuneita hetkiä, ja olen suunnannut energiani ja rakkauteni muualle - siihen mihin olen voinut. Itselleni olen toistanut, että olen tunteistani vastuussa itse, ja kantanut vastuuni niin hyvin kuin olen voinut. Joten lopulta molemmista olen syvästi kiitollinen, ja voisin sen kummallekin sanoa. Ensimmäiselle ehkä sanoinkin. En ole uhka kenellekään. Olen löytänyt itselleni mahdollisuuden elää rakkaudessa, rakkaudella, ylipäätään ja muuallakin. Näen näissä kokemuksissa edelleen syvän tarkoituksen, valtavan kasvun ja tarkoituksen - itselleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi et alkanut suhteeseen tämän ihastuksen kohteesi kanssa?
Koska se ei edennyt koskaan siihen. Ja hyvä niin. Se kai jäi tapahtumatta juuri siksi, ettei niin ollut tarkoitettukaan. Onneksi kyseinen pakkomielle tästä ihmisestä meni muutaman vuoden kuluttua ohi. Nyt ihmettelen mitä hänessä edes näin...
Ap
Mitä en nyt ymmärrä- olit ihastunut vakavasti, mutta sinusta on hyvä, että mitään ei tapahtunut teidän välillä? Seurestelet siis vain ihmisten kanssa, joita kohtaan et tunne mitään tai vain jotain laimeaa?
Limerenssi on tila, jossa ihminen on hullaantunut tuntemattomaan ihmiseen. Riittää, että on nähnyt tämän ihmisen kerran ja sitten alkaa kehittelemään fantasioita päässään ja sekoaa ihan täysin. Limerenssi on kaukana normaalista ihastuksesta. Limerenssi yleensä loppuu viimeistään silloin kun suhde tämän unelmien täyttymyksen kanssa olisi mahdollinen. Limerenssi ei siis johda parisuhteeseen ja jos johtaa niin se päättyy, koska limerenssin vallassa oleva ihminen ei ole ihastunut oikeaan ihmiseen vaan oman fantasiansa tuotteeseen.
Usein kuitenkin puhutaan siitä, että parisuhteen osapuolet voivat olla limerenssoituneita toisiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu siltä, että eri ihmiset määrittelevät limerenssin eri tavoin. Mistä sitten tietää, onko se oma limerenssi oikeaa vai ei.
Se, että olet pakkomielteisen ihastunut mielikuvaan jostain henkilöstä etkä henkilöön itseensä? Tai se on ainakin yksi piirre piirteiden joukossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep, mulla tämä järjettömyys iskee pari kertaa vuodessa kun tapaan limerenssini kohteen. Yritän olla järkevä ja ajan kanssa se aina laantuu. Mutta siis se kaipuu voi sattua ihan fyysisesti! Otan tämän hulluuden myös itsetutkiskelun kannalta, ja kyllähän tuo kai antaa myös vähän suuntaa siitä, mitä elämästäni ja pitkästä parisuhteestani ehkä puuttuu tai mitä kaipaan juttelukumppanilta.
Muistan lukeneeni ihan jostain psykiatrin kirjoittamasta tietokirjasta, että limerenssi tarkoittaa rakastumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, ihan keski-ikäisenä vielä ja vaikeassa elämäntilanteessa, joka ehkä selittää älyttömyyttä. Mitään ratkaisevan kamalaa en tehnyt onneksi, vaikka henkilö oli päivittäin elämässä parin vuoden ajan. Yhteyden katkettua laitoin yhden huolettoman oloisen viestin, johon hän vastasi monen tunnin jälkeen lyhyesti. Sen jälkeen tunteet laimenivat, onneksi. Voi meitä ihmisiä!
Mulla on silleen, että limerenssini ei ole romanttista tai seksuaalista, vaan sellaista täysin puhdasta, kirkasta rakkautta yhtä tuntemaani miestä kohtaan. Vaikea selittää, mutta koen jotain ihan erityistä, ehkä jotain mitä voisi sanoa kaksoisliekkijutuiksi. Enkä edes ole mikään hörhö vaan ihan tavallinen järkevä ihminen!
Olen järkeillyt, että jostain syystä tämän tyypin karisma vaan vie multa jalat alta, ja voi hyvin olla että vaikutuksensa on sama myös muihin naisiin.
Ei siis ole mitenkään peluri tai flirtti edes, mutta hyvä keskustelija ja kuuntelija. En ikipäivänä tule kertomaan hänelle tästä, olemme kumpikin tahoillamme naimisissa. Positiivista tässä hulluudessa on se, että saan hänestä voimaa ja virtaa, uskallusta ja luovuutta, vaikka ajattelenkin häntä ihan liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Muistan lukeneeni ihan jostain psykiatrin kirjoittamasta tietokirjasta, että limerenssi tarkoittaa rakastumista.
Olen samaa mieltä. Romanttinen rakkaus on aina jonkinlainen limerenssin kaltainen tila. Jos ei tunne ihmistä kohtaan missään vaiheessa mitään "hulluutta", ei häntä silloin rakastakkaan. Paitsi ystävänä.
Kerran ihan nuorena, siis joskus 12-vuotiaana RAKASTUIN koulukaveriini ja olin tyypillinen ihastunut pikkutyttö, joka huokaili kaikki tunnit läpeensä haaveissaan. Mutta se meni kyllä jotenkin ihan yli :'D Hävettää se miten olin jotenkin ihan hulluna tähän random poikaan, joka ei siis ollut luokallani ja jolle en ikinä ollut jutellut sanaakaan. En puhunut varmaan mistään muusta kavereille ja kävelin välillä sen kodin lähellä ja muutenkin olin ihan creepy ja tuijottelin sitä kaikki välitunnit. Hyiiii. Toivottavasti se ei huomannut mua, olin varmaan ahdistava siellä tuijottaessani urposti hymyillen ja hihitellen.
Vähän vanhempana koin jotain hieman vastaavaa ja rakastuin. Mutta siinä oli sitten kaikkea muutakin, koska mies yllytti sitä käytöstä ja nautti huomiosta ja tavallaan leikki tunteillani. Mutta siitä "tilasta" tavallaan napsahdin pois tosi vahvasti. Pari vuotta siinä meni, mutta sitten jotenkin valot meni päälle tai suomut tippu silmistä ja tunteet kuoli. Muistoissani se tunteiden loppuminen tapahtui ihan siis hetkessä, yhtäkkiä vaan katsoin häntä ja tajusin, että "heeeetkinen, mitä ihmettä, enhän mä edes pidä susta".