Lue keskustelun säännöt.
Koin limerenssin, jota tänä päivänä häpeän
28.01.2021 |
Olin 25-vuotias kun ihastuin hulluna erääseen mieheen. Tunsin että meidän välillä on jotain maagista, vaikka emme olleet vaihtaneet sanaakaan😂 Hän katsoi minua mukamas niin ettei kukaan muu mies ole katsonut, "hän näki sisimpääni" jne🙈
Voi taivas, nyt kun muistelen niitä vuosia, kun kärsin tästä "elämäni suuresta rakkaudesta", niin en voi muuta kuin hävetä itseäni ja käytöstäni silloin... tätä häpeän määrää ei voi sanoin kuvailla.
Siksi kirjoitan tänne, koska haluan kuulla onko muut kokeneet limerenssiä ja jos niin olisi kiinnostavaa kuulla siitä enemmän!
Itse olen toki ikionnellinen nyt, kun asia on kaukana takana päin ja olen kasvanut paljon ihmisenä tuon kokemuksen myötä, mutta se häpeä mitä edelleen asian vuoksi koen ei varmaan koskaan katoa?😄
Tietoa limerenssistä: https://mielenihmeet.fi/limerenssi-hullunlailla-rakastunut/
Oletteko te kokeneet tällaista? Kertoa saa niin paljon aiheesta kuin haluaa, minä mielelläni kuulen muiden tarinoita!
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan lukeneeni ihan jostain psykiatrin kirjoittamasta tietokirjasta, että limerenssi tarkoittaa rakastumista.
Olen samaa mieltä. Romanttinen rakkaus on aina jonkinlainen limerenssin kaltainen tila. Jos ei tunne ihmistä kohtaan missään vaiheessa mitään "hulluutta", ei häntä silloin rakastakkaan. Paitsi ystävänä.
Niin, eikä alkuhuumassa ainakaan nähdä kohdetta,sellaisrna kuin hän on vaan "vaaleanpunaisten lasien läpi."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kokenut ja vaikka en tunteitani kellekään paljastanut häpeän niitä silti. On se kummallinen tämä ihmisen mieli.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tämä outo sana "limerenssi" on yhtäkkiä putkahtanut. Ei sovi yhtään arkikieleen ja kuulostaa oudon viralliselta ja vierasperäiseltä, ei oikein sovi siihen kun puhutaan hullunlailla pakkomielteisesti rakastuneesta.
Limerence sanasta käännetty.
Kärsin tästä juuri tällä hetkellä (44v) ja ärsyttää kun en saa mistään apua. Tiedän miksi olen ihastunut ja se ei liity koko tyyppiin mitenkään. Olen käynyt asian takia myös lääkärissä joka vähätteli asiaa. Olen kärsinyt pakko-oireista aijemmin ja tunnistan että tämä ei ole normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi et alkanut suhteeseen tämän ihastuksen kohteesi kanssa?
Koska se ei edennyt koskaan siihen. Ja hyvä niin. Se kai jäi tapahtumatta juuri siksi, ettei niin ollut tarkoitettukaan. Onneksi kyseinen pakkomielle tästä ihmisestä meni muutaman vuoden kuluttua ohi. Nyt ihmettelen mitä hänessä edes näin...
Ap
Mitä en nyt ymmärrä- olit ihastunut vakavasti, mutta sinusta on hyvä, että mitään ei tapahtunut teidän välillä? Seurestelet siis vain ihmisten kanssa, joita kohtaan et tunne mitään tai vain jotain laimeaa?
No se ei ole ihastunut enää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löysin tämän vanhan ketjun nyt ja onneksi löysin. Minulla on tämä taipumus.
Ensimmäisen kerran koin limerenssin yläasteella. Rakastuin aivan seinähullun lailla luokkakaveriin, jonka kanssa en ollut kertaakaan jutellut. Stalkkasin hänen Msn Messengerin profiilitekstiä ja löysin sieltä "piilotettuja viestejä" mukamas juuri minulle. Menin ihan sekaisin jos olimme vaikka vain samassa ryhmätyössä, hädin tuskin pystyin puhumaan. Hävettää edelleen ihan mielettömästi, koska luokkakaverit tietysti huomasivat tämän ja kiusasivat.
Vielä vuosien jälkeen olen saattanut nähdä luokkakaverista romanttisia unia, vaikka en tosiaankaan ole jutellut hänen kanssaan koskaan paria sanaa enempää enkä nähnyt häntä kertaakaan kouluvuosien jälkeen.
Pahin limerenssi tapahtui kolmekymppisenä pian avioeron jälkeen. Ajauduin lyhyeen mutta hyvin intensiiviseen ja intohimoiseen suhteeseen toisessa maassa asuvan miehen kanssa. Hän kävi luonani Suomessa viikonloppuisin, mutta suhde oli luonteeltaan fwb-homma. Sekosin jotenkin siitä suhteesta. Aloin kuvitella juuri näitä kaksoisliekkijuttuja ja pidin tämän ihmisen tapaamista kohtalona. Näin mukamas merkityksellisiä "viestejä" ja samankaltaisuuksia ihan mitättömän pienissä asioissa. Tätä ei helpottanut se, että juttu ei ollut yksipuolista, mieskin jotenkin siinä sekosi intohimosta ja käyttäytyi oudosti. Ei tosin yhtä oudosti kuin minä..
Sain limerenssin aikana elämässäni aikaiseksi ihan uskomattomia asioita: menestyin töissä, hurahdin urheiluun ja laihduin hurjasti, maalasin pari oikeasti aika hienoa taulua. Viimeisen tapaamisen aikana tajusin hämärästi, että tämän on loputtava ja katkaisin suhteen paniikissa. Sanoin, että jos hän haluaa kanssani oikean suhteen niin voimme jatkaa. Ei halunnut ja luojan kiitos niin.
Suhteen katkeamisen jälkeen sekosin vielä täydellisemmin. Kirjoitin 20 sivua tekstiä hänestä läppärilläni muutamassa päivässä. Itkin useana iltana ihan murheen murtamana. Ajattelin häntä kirjaimellisesti joka minuutti. Oma elämäni kärsi voimakkaasti, en pystynyt yhtään keskittymään velvollisuuksiini.
Kuukausia myöhemmin hän laittoi viestiä perään, että voitaisko vielä nähdä. Vastasin onneksi ei, vaikka olin vieläkin ihan tosi rakastunut häneen. Jotenkin tajusin, että tästä ei hyvää seuraa.
Ahdistaa suunnattomasti, että miksi minulle käy näin. Siinä olotilassa olen ihan tuuliajoilla enkä hallitse tunteitani millään tavalla. Minulla on ollut pitkiä, useita vuosia kestäneitä suhteita elämässäni, eivätkä ne ole tuntuneet läheskään tältä, vaan ihan normaalilta ihastumiselta ja kiinnostumiselta. Ero on kuin yö ja päivä limerenssin ja normaalin ihastumisen välillä, siitä olen varma.
Ja se vielä, että minulla ei ole koskaan ollut mitään muita mt-ongelmia tms ja ihan fiksukin olen, hyvissä töissä, on perhe, kiva koti. Kaikki ns kunnossa elämässä. Olen yleensä aika tasapainoinen ja rauhallinen luonteeltani.
Olen kokenut muutaman kerran elämäni aikana. Viimeisin on tuore tapaus viime viikolta. Olen parhaillaan vaikeassa elämäntilanteessa, ja eräs mies, jota en sen kummemmin tunne, herätti käytöksellään niin voimakkaan turvallisuuden tunteen, että siitä seurasi välitön nollasta sataan -tyyppinen ihastuminen. Mies on pakkoajatuksena päässäni ja tuntuu jopa kuin hän olisi ihoni alla ja tunnen vain voimakasta euforiaa. Ja samalla jo tuli suuri tuska ja tuntui, että elämältä on pudonnut pohja ja kaikki on tyhjää, jos en saa olla hänen kanssaan, eikä ole olemassa ketään muuta niin ihanaa ja ihmeellistä olentoa maan päällä. Olemassa oleva 15 v. kestänyt parisuhde taas rupesi tuntumaan välittömästi täysin tyhjältä (mutta eiköhän se tästä taas tasoitu). Tiedostan, että en ole ihastunut aidosti tähän limerenssini kohteeseen, kun en häntä kerta tunne, vaan mielikuvaani hänestä, tai siihen itse ihastumisen tunteeseen. Enkä todella aio tehdä asialle mitään. On nämä ennenkin menneet lopulta ohi. Mulla on sekä OCD, että addiktiotaipumusta, joten näihin varmasti liittyy. Olen toipuva alkoholisti, raittiutta on takana lähes 7 vuotta, mutta tuo euforian tunne on samanlainen, jopa voimakkaampi kuin mitä alkoholista sain. Ja sitten ne "laskut", kun vajoaa epätoivoon, ettei koskaan voi saada limerenssin kohteesta seurustelukumppania, tuntuu samalta tai jopa voimakkaammalta kuin silloin, kun päihteen vaikutus lakkaa. Koukutun siis siihen ihastuksen aiheuttamaan dopamiiniryöppyyn aivoissa. Ehkä pitää palata taas AA:han...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut muutaman kerran elämäni aikana. Viimeisin on tuore tapaus viime viikolta. Olen parhaillaan vaikeassa elämäntilanteessa, ja eräs mies, jota en sen kummemmin tunne, herätti käytöksellään niin voimakkaan turvallisuuden tunteen, että siitä seurasi välitön nollasta sataan -tyyppinen ihastuminen. Mies on pakkoajatuksena päässäni ja tuntuu jopa kuin hän olisi ihoni alla ja tunnen vain voimakasta euforiaa. Ja samalla jo tuli suuri tuska ja tuntui, että elämältä on pudonnut pohja ja kaikki on tyhjää, jos en saa olla hänen kanssaan, eikä ole olemassa ketään muuta niin ihanaa ja ihmeellistä olentoa maan päällä. Olemassa oleva 15 v. kestänyt parisuhde taas rupesi tuntumaan välittömästi täysin tyhjältä (mutta eiköhän se tästä taas tasoitu). Tiedostan, että en ole ihastunut aidosti tähän limerenssini kohteeseen, kun en häntä kerta tunne, vaan mielikuvaani hänestä, tai siihen itse ihastumisen tunteeseen. Enkä todella aio tehdä asiall
Tiedän mistä puhut. Kerran olen kokenut tuon taivaallisen turvallisuudentunteen toisen ihmisen lähellä, ja kehottaisin sinua sisäistämään sen. Kun olet sen kerran saanut kokea, se on omaisuuttasi ja pystyt hakeutumaan sen luo niin halutessasi. Kyllä se jää mieleen ja pitkään se kannatteli minua vaikeissa elämänvaiheissa. Ymmärrän nyt, mitä uskonnosta haetaan. Ja hyvä, jos se sieltä löytyy. Kun on vaikeaa, palaan siihen muistoon ja leikin olevani vauva. Auttaa välittömästi.
Olen kokenut tämän kohteena parisuhteessa. Kun en vastannutkaan kaikkia fantasioita ja odotuksia, toinen katkaisi suhteen ja sekosi. Yritti mm. itsemurhaa ja joutui monta kertaa suljetulle osastolle. Minuun liittyneet pakkomielteet syveni psykoottisiksi.
Kauhea kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainoastaan lapsena pystyin ihastumaan täysin yksipuolisesti. Nykyään tarvitsen edes jonkinlaista vastakaikua. Mielestäni ihastuksista haaveilu on täysin normaalia.
Mulla on ollut muutama ihastus, joissa näitä limerenssin piirteitä, mutta ei ne yksipuolisia olleet. Toinen osapuoli jopa yritti tehdä aloitetta, mutta minä paniikissa häivyin tilanteesta.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tämä outo sana "limerenssi" on yhtäkkiä putkahtanut. Ei sovi yhtään arkikieleen ja kuulostaa oudon viralliselta ja vierasperäiseltä, ei oikein sovi siihen kun puhutaan hullunlailla pakkomielteisesti rakastuneesta.
Limerence
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs tuota nyt häpeämään, kaikkihan me joskus saatetaan erehtyä ja pettyä, jonka jälkeen elämä jatkuu entistäkin kirkkaampana ja parempana, voi siis olla myös opettavainen kokemus💞
Vierailija kirjoitti:
Löysin tämän vanhan ketjun nyt ja onneksi löysin. Minulla on tämä taipumus.
Ensimmäisen kerran koin limerenssin yläasteella. Rakastuin aivan seinähullun lailla luokkakaveriin, jonka kanssa en ollut kertaakaan jutellut. Stalkkasin hänen Msn Messengerin profiilitekstiä ja löysin sieltä "piilotettuja viestejä" mukamas juuri minulle. Menin ihan sekaisin jos olimme vaikka vain samassa ryhmätyössä, hädin tuskin pystyin puhumaan. Hävettää edelleen ihan mielettömästi, koska luokkakaverit tietysti huomasivat tämän ja kiusasivat.
Vielä vuosien jälkeen olen saattanut nähdä luokkakaverista romanttisia unia, vaikka en tosiaankaan ole jutellut hänen kanssaan koskaan paria sanaa enempää enkä nähnyt häntä kertaakaan kouluvuosien jälkeen.
Pahin limerenssi tapahtui kolmekymppisenä pian avioeron jälkeen. Ajauduin lyhyeen mutta hyvin intensiiviseen ja intohimoiseen suhteeseen toisessa maassa asuvan miehen kanssa. Hän kävi luonani Su
Osaatko yhtään analysoida, mitä tuo henkilö voisi sinussa triggeröidä noin pahasti? Ja mahtavaa kun kirjoitit, minua kiinnostaa tämä ilmiö paljon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan lukeneeni ihan jostain psykiatrin kirjoittamasta tietokirjasta, että limerenssi tarkoittaa rakastumista.
Olen samaa mieltä. Romanttinen rakkaus on aina jonkinlainen limerenssin kaltainen tila. Jos ei tunne ihmistä kohtaan missään vaiheessa mitään "hulluutta", ei häntä silloin rakastakkaan. Paitsi ystävänä.
Tässä tulkinnassa on juuri se merkittävä pointti, että tulkitsija ei tiedä mitä eroa on limerenssillä ja rakastumisella. Ne ovat eri asioita!
Rakastuminen perustuu oikeaan ihmissuhteeseen, tunteisiin ja järkeen, limerenssi on päässä ja kehossa tapahtuva järjeTÖN hormonaalinen sekoaminen.
Eikä liioin platoninen kirkas rakkaus kuulu limerenssiin, josta joku puhui. Ihastuminen tai ihailu on eri asia, kuin päätön hulluus, johon ei mikään ajattelu tai järkeily tepsi ja johon kuuluu nimenomaan HORMONIT eli mm. dopamiinin ja testosteronin oikut. Siksi tilannetta on niin vaikea hallita, koska tila on fyysinen, sitä voi verrata jonkinlaiseen huumattuna olemiseen. Omassa fantasiamaailmassa ollaan jo melkein naimisissa vaikka oikeasti toinen ehkä hädintuskin tietää kuka olet ja yhteys varmasti tähtiin kirjoitettu, joten et missään nimessä halua tulla alas todellisuuteen omasta hulluudestasi.
Myöhemmin tajuat millainen pölkky olet ollut ja ehkä häpeät syvästi. Mutta kuten joku kirjoitti, kokemuksesta voi myös löytää hyvää, nimittäin itse oppia itsestään ja myös estämään seuraava vastaava. Ja ehkä neuvomaan toisia.
Leimaava kysymys, tiedetään, mutta onko tämä enempi naisten juttu kuin miesten? Ei tule mieleen että olisin kuullut miehestä, omassa lähipiirissä tai muilta, että joku mies olisi noin käyttäytynyt. Ehkä näin ei vain ole tapahtunut näissä piireissäni kellekään miehelle, en kiellä etteikö voisi tapahtua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan lukeneeni ihan jostain psykiatrin kirjoittamasta tietokirjasta, että limerenssi tarkoittaa rakastumista.
Olen samaa mieltä. Romanttinen rakkaus on aina jonkinlainen limerenssin kaltainen tila. Jos ei tunne ihmistä kohtaan missään vaiheessa mitään "hulluutta", ei häntä silloin rakastakkaan. Paitsi ystävänä.
Tässä tulkinnassa on juuri se merkittävä pointti, että tulkitsija ei tiedä mitä eroa on limerenssillä ja rakastumisella. Ne ovat eri asioita!
Rakastuminen perustuu oikeaan ihmissuhteeseen, tunteisiin ja järkeen, limerenssi on päässä ja kehossa tapahtuva järjeTÖN hormonaalinen sekoaminen.
Eikä liioin platoninen kirkas rakkaus kuulu limerenssiin, josta joku puhui. Ihastuminen tai ihailu on eri asia, kuin päätön hulluus, johon ei mikään ajattelu
Joo. Paitsi että ei tällainen mistään itsestään sikiä. Joku tuon tilan triggeröi ja laukaisee alitajunnassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan lukeneeni ihan jostain psykiatrin kirjoittamasta tietokirjasta, että limerenssi tarkoittaa rakastumista.
Olen samaa mieltä. Romanttinen rakkaus on aina jonkinlainen limerenssin kaltainen tila. Jos ei tunne ihmistä kohtaan missään vaiheessa mitään "hulluutta", ei häntä silloin rakastakkaan. Paitsi ystävänä.
Tässä tulkinnassa on juuri se merkittävä pointti, että tulkitsija ei tiedä mitä eroa on limerenssillä ja rakastumisella. Ne ovat eri asioita!
Rakastuminen perustuu oikeaan ihmissuhteeseen, tunteisiin ja järkeen, limerenssi on päässä ja kehossa tapahtuva järjeTÖN hormonaalinen sekoaminen.
Eikä liioin platoninen kirkas rakkaus kuulu limerenssiin, josta joku puhui. Ihastuminen tai ihailu on eri asia
*Limerenssin taustalla on aina jokin tarve, useimmiten tiedostamaton sellainen. On mahdollista, että lapsuuden kokemuksemme ovat vaikuttaneet siihen, että koemme vielä aikuisenakin, etteivät tarpeemme täyty. Limerenssi voi olla tapa hakea suojelua.*
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi et alkanut suhteeseen tämän ihastuksen kohteesi kanssa?
Koska se ei edennyt koskaan siihen. Ja hyvä niin. Se kai jäi tapahtumatta juuri siksi, ettei niin ollut tarkoitettukaan. Onneksi kyseinen pakkomielle tästä ihmisestä meni muutaman vuoden kuluttua ohi. Nyt ihmettelen mitä hänessä edes näin...
Ap
Mitä en nyt ymmärrä- olit ihastunut vakavasti, mutta sinusta on hyvä, että mitään ei tapahtunut teidän välillä? Seurestelet siis vain ihmisten kanssa, joita kohtaan et tunne mitään tai vain jotain laimeaa?
Juuri näin omalla kohdallani. Koska vain laimeat jutut olivat minun tavoitettavissani, oli sitten tyydyttävä niihin, jos halusin jonkun kanssa olla.
Yksi kova limerenssikokemus on, jota häpeän yhä, vaikka aikaa siitä on kulunut paljon. Pakkomielteeksi ja mielenhäiriöksi sitä kutsuisin. Äärimmäisen raskasta henkisesti. Onneksi pääsin lopulta eroon siitä.
Itse en ole kokenut limerenssiä, mutta edesmenneellä mummollani on ilmeisesti ollut tilaisuus seurata sellaista ihan aitiopaikalta. Siihen aikaan sitä ei tosin kutsuttu linerenssiksi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.
Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä saanutkaan, kun oli vasta lapsi.
Kaikenlaista voi siis sattua - jopa limerenssiäkin - mutta kannattaa muistaa, että joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa ja tyhjän saa pyytämättäkin, kuten mummo aina opetti.
Itse olen n. 45-vuotiaana ollut ihastunut ihmiseen. Tuosta yli pääseminen vei n. 5 vuotta. Olin itse tuolloin pitkässä parisuhteessa, siis toisen ihmisen kanssa.
No, tilanne oli kyllä molemmin puolista ja välillämme oli vahva kemia. Ei siitä loppujen lopuksi sen kummempaa suhdetta kehittynyt. Jo järjellä ajateltuna meidän välinen parisuhde olisi ollut aika haastava.
Mutta kyllä oma mieli tms. liiteli tuolloin ihan pilvissä tai muissa sfääreissä.