Koin limerenssin, jota tänä päivänä häpeän

Taisi olla monta limerenssiä nuorempana vääriin miehiin. Onneksi järki tuli lopulta 32 vuotiaana. Auttaiskohan siihen lime?

Olen kokenut ihan aikuisiällä rakastumisen saavuttamattomaan ihmiseen, joka oli pakkomielteinen seitsemän vuoden ajan. En tehnyt käytännössä mitään kummallisuuksia hänen suuntaansa, mutta tuntui siltä, että ajattelin häntä nuo vuodet joka sekunti. Olimme tekemisissä säännöllisesti, joten sain aina lisää materiaalia mitä pyöritellä mielessäni ja tulkita pienimpiäkin eleitä ja sanavalintoja, voisiko hän olla minusta kiinnostunut. Suurimman osan tuosta ajasta tämä tonen oli siis parisuhteessa. Hän näki tunteeni ja jossain vaiheessa ne myös tunnustin hänelle. Jälkikäteen ymmärrän, että hän myös leikitteli tunteillani, ja mitä ilmeisemmin nautti siitä, että oli ihailuni kohteena.

Sitten tapahtui tilanne, jossa hän kohteli minua loukkaavalla tavalla ja pääni alkoi laskea yhteen monia tilanteita ja sanomisia. Sittemmin opin, että hänen käytöksensä vastaa kuvauksia narstistisesta ihmisestä, ja olin sille täysin sokea. Se on lohduttanut, että juurikin narsistisissa ihmisissä on usein sellainen magneettisuus, joka saa aikaiseksi tällaisia pakkomieleteisiä ihastumisia ja rakastumisia.

 

Koko homma oli minulle tärkeä oppikoulu, kun katselin omia arvottomuuden tunteitani ja kyvyttömyyttäni oikeisiin parisuhteisiin. Edelleenkin tämä ihminen silti on mielessäni aika ajoin, vaikka emme ole enää lainkaan tekemisissä ja tuo tietty magneettisuus hänessä herättää minussa tuttuja tunteita, jos näen hänet somen kautta. Ainoa ratkaisu on siis pitää totaalinen peräero häneen, jotta pääni pysyy hänestä ns. selvänä. Mutta olen kyllä ajatellut, että onko niin, että vasta oikea parisuhde kenties vapauttaa minut lopullisesti hänen vaikutuksestaan pääni sisällä.

Limerenssi on sama asia kuin romanttinen rakkaus. Joskus se johtaa suhteeseen ja joskus ei. Kaikki rakkauslaulut kertovat "limerensseistä". 

Monesti romanttinen rakkaus on hajottavaa. Siksi meille halutaan kaupata tällaista kaverirakkautta, joka kuulemma on "oikeaa". No joillekin toimii ja joillekin ei. Jokainen saa päättää itse paljon haluaa suhteeseensa intohimoa. Intohimo ei kuitenkaan yleensä loputtomiin kestä. 

Olin 21-vuotias. Ihastusta kesti noin vuosi. Jännää oli etten tuntenut mitään vetovoimaa kyseiseen henkilöön kun olin hänen kanssaan enemmän tekemisissä muutamaa vuotta aiemmin, sitten yhtäkkiä se iski uudelleen kohdatessa kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olin kuin huumattu noin vuoden verran ja kuvittelin että olemme jotenkin tarkoitettu toisillemme. Kun en enää nähnyt tätä henkilöä, pakkomielle häipyi, sain kokea mitä oikea rakkaus on nykyisen kumppanini kanssa ja poistin limerenssin kohteen somesta. Kouluaikoina oli myös muutama voimakas ihastuminen, mutta ne eivät olleet läheskään yhtä pahoja kuin tämä. En tiedä mitä tapahtuisi jos näkisin hänet uudelleen mutta onneksi asumme eri maissa.

Minä jopa tein hölmöyksiä ja kiusallisia aloitteita. En jaksa hävetä, silloin oli silloin ja nyt on nyt. En kuitenkaan toiminut sillä lailla ahdistavasti, että toiselle olisi ollut asiasta harmia, ja pikkunolous elämässä on väistämätöntä.

En koskaan kertonut hänelle asiasta, tai kenellekään muulle. Jotenkin tiedostin että ihastuminen ei ollut terveellistä tällä kertaa ja että suhde tämän henkilön kanssa ei olisi ollut hyväksi itselleni. Häpesin myös omia tunteitani, ja tämä tapahtui aikana jolloin oma mielenterveys oli muutenkin koetuksella ja uskon että kokemus johtui jollain tapaa omista ongelmistani. En koskaan tehnyt mitään mistä hän olisi voinut kiusaantua mutta uskon että hän aisti oman kiinnostukseni.

Mistä tämä outo sana "limerenssi" on yhtäkkiä putkahtanut. Ei sovi yhtään arkikieleen ja kuulostaa oudon viralliselta ja vierasperäiseltä, ei oikein sovi siihen kun puhutaan hullunlailla pakkomielteisesti rakastuneesta.

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka olette kokeneet limerenssin, oletteko kertoneet ihastuksestanne tälle kohteelle? Vai onko se ihastus pysynyt salaisuutena? Itse koin limerenssin, kohteena kollegani jota näin silloin tällöin ja päätin lopulta kertoa palavasta ihastuksestani. En kuitenkaan tehnyt sitä kasvotusten vaan viestien välityksellä. Vaati itseltäni kovaa rohkeutta, olen yleensä aina ollut yksipuolisesti rakastunut. Tämä kohde otti asian vastaan lähinnä yllättyneenä ja huvittuneena. Olen lukenut, että kohteet saattavat jopa kammoksua tilannetta. Miten teillä?

Mulla on tai ehkä jo OLI tuollainen ihastuminen työkaveriin, johon myös lähinnä törmäilin silloin tällöin töissä. Kuinka typerää, itsekin kuvittelin jotkut hänen sanomisensa niin, että saattaisi myös olla kiinnostunut. Nyt kyllä tajuan, että hän vain on persoonana tuollainen, että viljelee lähes kaikille kauniita sanoja ja on muutoinkin vähän sellainen karismaattinen tyyppi. En siis ollutkaan hänelle mitenkään spesiaali, vaan ihan vain kohtaliaisuuttaan kehui vaikka hiuksia yms. Onneksi en ikinä tunnustanut ihastustani. Tuntuu ehkä vähän pöllöltäkin, että glorifioin tuota ihmistä mielessäni.

En tiedä mitä se oikein oli, mutta jotain järjen sumentavaa ja tuntui kun olisi pystynyt mihin vaan. Ainakin tiettyyn pisteeseen saakka, kunnes vastapuolelta alkoi tulemaan enemmän maan pinnalle palauttavaa kritiikkiä. Olin kuitenkin täysin sokea tietyille asioille.

Vierailija kirjoitti:

En usko limerenssiin. Uskon ihan vaan yksipuolisiin mahdottomiin ihastuksiin. 

Ei se aina ole yksipuolista. Meillä oli kissa-hiiri leikki, jossa roolit vaihtuivat. Kumpikin älyttömän ujo, kumpikin olisi halunnut, mutta kumpikaan ei pystynyt. Oli estäviä, hämmentäviä ja muita epäröimään saavia tekijöitä, kuten ikäero. Molemmilla takana traumaattinen ero ja sen jättämä pelko sai kummankin jähmettymään asemiinsa. Fyysinen vetovoima samaan aikaan ihan huima. Se momentti ja mahdollisuus joka olisi ollut, vaan meni ohi, kun molemmat ujosteli ja juoksi vuorollaan karkuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko limerenssiin. Uskon ihan vaan yksipuolisiin mahdottomiin ihastuksiin. 

Ei se aina ole yksipuolista. Meillä oli kissa-hiiri leikki, jossa roolit vaihtuivat. Kumpikin älyttömän ujo, kumpikin olisi halunnut, mutta kumpikaan ei pystynyt. Oli estäviä, hämmentäviä ja muita epäröimään saavia tekijöitä, kuten ikäero. Molemmilla takana traumaattinen ero ja sen jättämä pelko sai kummankin jähmettymään asemiinsa. Fyysinen vetovoima samaan aikaan ihan huima. Se momentti ja mahdollisuus joka olisi ollut, vaan meni ohi, kun molemmat ujosteli ja juoksi vuorollaan karkuun.

Ja lisään vielä, että yli 10 vuotta on mennyt, ja tuo ihminen on yhä päivittäin mielessä, vaikken ole ainakaan viiteen vuoteen häntä nähnyt, välttelen paikkoja, joissa voisi kohdata ja olen blokannut somesta. Miten voisin häivyttää hänet ihan kokonaan päästäni? Onko vielä jotain, mitä voisin tehdä?

Aika hirveää. Ihastus on täyttänyt ajatukset päivin ja öin. Olen muuttanut harrastuksiani ja urasuunnitelmiani ihastuksen takia. Olen halunnut, että olisimme sopivammat toisillemme. Olen alkanut laihduttaa ja liikkua päivittäin.

Masennus on ottanut vallan, jos tiedän että hänellä on toinen. Olen jopa tuntenut, kun hän on toisen ihmisen kanssa.

Olisin voinut perustaa perheen heti.

Tämä on ajoittunut vuosiin 17-28. Sen jälkeen päätin, että haluan suhteen, joka ei ole noin intohimoinen. Järkevyyttä. Toki tunteita, mutta tasapainoa.

Kaipa tämä on juuri sitä. Oon ihastunut työkaveriin, joka on mahdoton kohde erinäisistä syistä. Tiedostan tämän ja koetan vältellä häntä parhaani mukaan. Silti lähes päivittäin törmään häneen ja jos moikkaamme iloisesti, minut täyttää onnen tunne. Jos hän taas on tyly tai ei ole näkevinään, tulen jotenkin ahdistuneeksi. 

Pelkään, että hän näkee, mitä tunnen. Olen ainakin eksäni mukaan kuin avoin kirja, kaikki mitä tunnen, näkyy naamassani.

Ajattelen häntä melkein pakkomielteisesti. Fantasioissa ja muutenkin.

Ja mulla on ollut tätä ennenkin, useammankin kerran. Yhdelle tunnustin tunteeni ja kun hän ei tuntenut samoin, olin kuolla häpeään - siis vaikka hän suhtautui asiaan lempeästi. No, loppuipa limerenssikin siihen.

Pari kertaa olen vaihtanut työpaikkaa limerenssini takia. Tyypin kun voi unohtaa, kun häntä ei näe. Nyt on tilanne, etten halua vaihtaa, koska työ on aika kiva. 

Toivon vaan, että en nolaa itseäni. Kunpa voisin vaan jotenkin päättää, että homma loppuu, mutta se ei toimi niin. Aivot puuhaavat mitä haluavat.

Koin kolmekymppisenä limerenssin erääseen vähemmän tunnettuun näyttelijään nähtyäni hänet eräässä sarjassa. Ja joo, hävettää. Luojan kiitos en kertonut kenellekään. Mietin puoliksi tosissani että lähden ulkomaille stalkkaamaan häntä johonkin baariin. Älytöntä! Olisipa ollut järkyttävän kiusallista jos olisin oikeasti tehnyt niin. 

Olen kokenut vähän vastaavaa. Olin hullaantunut yhteen mieheen ja näytinkin sen hänelle. Häntä ei tainnut kiinnostaa muuten mutta egon pönkittäjänä roikotti siihen asti kun tajusin idioottimaisuuteni ja lopetin. En nää häntä enää onneksi. Pelkään että sama toistuisi uudelleen. 

Vierailija wrote:

Olen kokenut vähän vastaavaa. Olin hullaantunut yhteen mieheen ja näytinkin sen hänelle. Häntä ei tainnut kiinnostaa muuten mutta egon pönkittäjänä roikotti siihen asti kun tajusin idioottimaisuuteni ja lopetin. En nää häntä enää onneksi. Pelkään että sama toistuisi uudelleen. 

 Kaikesta oppii. Toista kertaa tuskin enää päädyt miesten höynäytettäväksi. 

Vanha ketju, mutta hyvä kun löysin. Minä olen ollut ihastunut erääseen mieheen jo muutaman vuoden ajan. Ensi-ihastuminen tapahtui kyllä viitisen vuotta sitten. Niin, aivan liian kauaa aikaa sitten. Sitten kun rupesin näkemään häntä enempi ihastus vain kasvoi. Kuvittelin kaikki mitä hän puhui olevan minulle tai minusta. Katseet pitenivät ja syvenivät jne. Koskaan en ole kuikenkaan hänelle edes puhunut muutamia sanoja lukuunottamatta. Silti kuvittelin, että joku järjetön yhteys ja vetomoiva välillämme olisi, vaikka tiesin, että hän on jonkinlaisessa suhteessa. Nyt on vakavassa suhteessa jo toisen kanssa, eli minun kuvitelmat tästä jostain elämää suuremmast vetovoimasta oli vain sitä kuvitelmaa ja harhaa. Muutenkin sain tietää, että mies on pettäjä yms. Silti koen jotenkin järjetöntä surua siitä, että en koskaan päässyt kokemaan mitään hänen kanssaan enkä kertomaan omasta ihastumisestani. Varmasti olisi tämä tunne jo käsitelty, jos olisin kertonut sen hänelle jo kauan aikaa sitten. Nyt vain tyhjä olo.

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut ihan aikuisiällä rakastumisen saavuttamattomaan ihmiseen, joka oli pakkomielteinen seitsemän vuoden ajan. En tehnyt käytännössä mitään kummallisuuksia hänen suuntaansa, mutta tuntui siltä, että ajattelin häntä nuo vuodet joka sekunti. Olimme tekemisissä säännöllisesti, joten sain aina lisää materiaalia mitä pyöritellä mielessäni ja tulkita pienimpiäkin eleitä ja sanavalintoja, voisiko hän olla minusta kiinnostunut. Suurimman osan tuosta ajasta tämä tonen oli siis parisuhteessa. Hän näki tunteeni ja jossain vaiheessa ne myös tunnustin hänelle. Jälkikäteen ymmärrän, että hän myös leikitteli tunteillani, ja mitä ilmeisemmin nautti siitä, että oli ihailuni kohteena.

Sitten tapahtui tilanne, jossa hän kohteli minua loukkaavalla tavalla ja pääni alkoi laskea yhteen monia tilanteita ja sanomisia. Sittemmin opin, että hänen käytöksensä vastaa kuvauksia narstistisesta ihmisestä, ja olin sille täysin sokea. Se on lohdut

Minull kasanut tunne, että olen itse ihastunt tällaiseen narsisteen ihmiseen. Selkeästi on halunnut, että häntä ihailen ja jos olen välllä ottanut takapakkia, niin on kyllä osannut taas käyttäytyä niin ,että tunteeni ei kuole. Aina olen mennyt samaan ansaan. Ja emme edes tunne toisiamme henkilökohtaisella tasolla

Minulla juuri meneillään limerenssi työkaveriin/lähiesimieheen. Kestänyt nyt kolme ja puoli vuotta. On todella uuvuttavaa kun ei pysty irtaantua tunteistaan ja aivot kehittelee mitä villeimpiä fantasioita. Onneksi nyt on loma ja sen jälkeen vaihtuu työpaikka kokonaan toiselle paikkakunnalle, toivottavasti pääni sitten selkenee lopunkin ja tämä jää nolojen muistojen listalle :)

Hienoa että löysin tämän ketjun, kuvaukset ovat kuin suoraan omasta elämästäni. Googletin pakkomielteistä ihastusta koska omat ajatukset alkoi jo niin ärsyttää, ja nyt tiedän mikä minua vaivaa. Parantuminen alkakoon! 

Vierailija kirjoitti:

Olin 21-vuotias. Ihastusta kesti noin vuosi. Jännää oli etten tuntenut mitään vetovoimaa kyseiseen henkilöön kun olin hänen kanssaan enemmän tekemisissä muutamaa vuotta aiemmin, sitten yhtäkkiä se iski uudelleen kohdatessa kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olin kuin huumattu noin vuoden verran ja kuvittelin että olemme jotenkin tarkoitettu toisillemme. Kun en enää nähnyt tätä henkilöä, pakkomielle häipyi, sain kokea mitä oikea rakkaus on nykyisen kumppanini kanssa ja poistin limerenssin kohteen somesta. Kouluaikoina oli myös muutama voimakas ihastuminen, mutta ne eivät olleet läheskään yhtä pahoja kuin tämä. En tiedä mitä tapahtuisi jos näkisin hänet uudelleen mutta onneksi asumme eri maissa.

Tämä voisi olla minun kirjoittamani! Tämä tapahtui minulle nyt viikonlopun aikana. Eli olen nähnyt tätä "työkaveria" silloin tällöin töissä viimeisten kahden vuoden aikana, emme ole koskaan vaihtaneet kuulumisia tai muuta syvempää. Nyt viikonloppuna työskentelimme tiiviimmin ja puhuimme muutaman kerran pelkästään töistä - ja huomasin, että ajattelin hänen olevan aivan järkyttävän komea, että miten en ole ennen huomannut, miten komea hän on??! Noh en muutenkaan tykkää katsella ihmisten kasvoihin, minulla on ongelmia sosiaalisissa tilanteissa, mutta hän tuntui niin lempeältä ja turvalliselta, että katsoin häntä tarkemmin ja ensimmäistä kertaa huomasin, että mieshän on komea kuin mikä.

Ei siinä vielä mitään, työpäivä meni, ilta tuli ja nukahdin. Näin hänestä unta. Ja se oli menoa se. Nyt en saa miestä mielestäni, viime yönä nukuin alle 3h kun pyörin sängyssä perhoset vatsassa ja mietin vain häntä. En tiedä miehestä mitään, en tiedä hänen ikäänsä, onko hän sinkku, onko hänellä vaimoa, mitä hän tekee vapaa-ajalla, jne. Hän voi olla homokin! Ja olen 1000%varma, etten tule koskaan saamaan vastakaikua, joten nämä tunteeni häntä kohtaan ovat täysin turhia. Energiaa menee hukkaan.

Rupesin tutkimaan tunteitani lähemmin ja törmäsin tänään tuohon limerenssi-termiin. Tuo limerenssi selittäisi kaiken eli ilmeisesti minuun iski pakkomielteinen huumaantuminen mieheen, koska olen epätasapainossa, kärsin yksinäisyydestä ja minulla on kiintymyssuhdemalli rikkinäinen.

Ei hemmetti. Toivon että tää vaan loppuisi. Ei siinä miehessä mitään erikoista ole, hän on minua jopa 0,5 cm lyhyempi, mutta olen nyt niin huumaantunut hänestä, etten voi olla ajattelematta hänen kasvojaan, ääntään, tuoksuaan ja ketteryyttään...

Haluan herätä tästä ja nopeasti. Käytänkin tämän päivän siihen, että etsin vinkkejä siihen, miten päästä tästä pakkomielteisestä harhaluulosta eroon.