Mikälainen anoppi sinulla on?

Hyvät välit on anoppiin> 800km.

Aika paska. Punikki.

Hyvä, rakastava ja lempeä. On myös menestynyt kauneuskilpailuissa. On kasvattanut tyttärensä erittäin hyvin ja on onnellinen että minä olen hyvä mies hänen nuorimmalle tyttärelleen.

Oikein mukava. Olen tavannut hänet kaksi kertaa, näiden kohta 30 vuoden aikana, jotka olemme mieheni kanssa olleet naimisissa.

Anoppi asuu kaukana Suomesta.

Mikähän adjektiivi kuvaisi sellaista, joka kuvittelee tietävänsä kaiken, vaikka oikeasti hänelle ei voi kertoa mitään? Ja sitten hän vetää johtopäätökset asioista ja kertoo ne myös eteenpäin, vaikka hänellä on kokonaiskuvasta vain hyvin pieni tiedon jyvänen olemassa. Loukkaantuu tottakai myös asioista, jotka on päässään kuvitellut todeksi. Ei ole ollenkaan analyyttinen tai harkitse, että asiassa voi olla hänelle tuntemattomia puolia.

Sellainen se on. Kertokaa joku tälle kuvaava adjektiivi.

Maailman paras anoppi mulla! Läheisempi mulle kuin oma äiti oli koskaan.

Onneks nykyinen tosi mukava, fiksu ja hauska. Aikasemmissakaan ei ole ollu kummempia vikoja, ihan mukavia normaaleja ihmisiä ovat olleet. Olen siis sarjaseurustelija ja avoliittolija ollut koko elämäni niin muutamakin puolison äiti on tullut tunnettua.

Minulla on mukava anoppi. Rakastaa poikaansa todella paljon, on ollut rakastava lapsenlapsilleen ja tosiaan ihan mukava minullekin.

Toki alkuun oli joitain tölväisyjä, joita en unohda, mutta joiden taustalla olevia syitä olen oppinut ymmärtämään. Ollut anoppini 16 vuotta jo.

Anopissa ei mitään vikaa, valitettavasti hänen tyttärestään ei voi sanoa samaa. Sääli menettää hyvä anoppi.

Mullakin hellari anoppi...Ja on ihan hyväntahtoinen ja vilpitön ihminen. Ei vaan ymmärrä, että hän paukuttaa raamatulla hyvin ikävällä tavalla kaikkia joka kerta kun siellä kylässä käy.

Itsekin olen uskova mutta "väärä uskoinen " kun en usko kolminaisuus oppiin vaan siihen että Jumala on yksi ja Jeesus vain Hänen Poikansa eikä Jumala. Ja tuostakos sitten soppa syntyisi jos anoppi tietäisi, että poikansa sekä minä uskomme eritavalla kuin hän. Ja miehensä on ei uskova. Näistä saa monta soppaa🤪

Ilman uskon asioitakin on hankalaa....hän ei jostain syystä esim. Ymmärrä vähättelevän miestään ja kuitenkin joka kerta jollain tapaa alas painaa, sivuuttaa, puhuu kuin toinen ei olisi paikalla ollenkaan. Joka kerta kahvipöydässä on joku draama🙄

Jos paikalta ei poistu appiukko niin sitten mieheni ja sitä myöten minä perässä.

Silti aina pyytää, että tulkaa taas käymään kun on mukava teitä nähdä.

Miehen siskon lapsia hoitavat usein ja anoppi on aika kontrolloiva ja ei anna miehensä laittaa kunnon rajoja lapsille enkä ymmärrä miksi? Itse lepsuilee ja lässyttää niin, että lapsetkaan ei jaksa häntä. Monesti miettinyt, että onneksi meillä ei ole yhteistä lasta koska en vain pystyisi viemään sinne hoitoon semmoinen sirkus siellä usein on ja omat kasvatus periaatteeni on niin toisenlaiset että en kestäisi. Oma poika onkin jo 20.v.

Jaksan häntä kun tsemppaan itseäni ja tiedän, että käydään lyhyesti max 2h kylässä. Tosin käymme melkein viikottain kun asumme lähellä ja se on ollut miehelläni aina tapana, käydä usein vanhempia katsomassa.

Vierailija kirjoitti:

No eipä tuo mulle enää juurikaan juttele, ei jakseta käydä usein kun ei tunnu juttua tulevan paljon poikansakaan kanssa. Ollaan kuulemma syntiä tehty kun ei kuuluta kirkkoon eikä kastettu nuorimmaista, vois miettiä vähän miten muille puhuu. Poikamme kyläilee useammin mummulassa, mutta näköjään täytyy kysyä ensin voiko tulla. Joskus on käännytetty ovelta.

Ankealta tyypiltä kuulostaa anoppi, mutta kenelläkään ei ole velvollisuutta pitää kotonaan avoimia ovia. Tietysti pojan pitää kysyä etukäteen, että voiko tulla käymään.

Aivan liian hyvä ja ihana anoppi. Asuu Ruotsissa ja näemme pari kolme kertaa vuodessa. Kyselee kuulumisia, soittelee usein ja muistaa kaikki syntymäpäivät ja kihlajaispäivät. Tekee superhyvää ruokaa ja on oikeasti kiinnostunut poikansa ja minun elämästä.

Oma äitini on sitten tämän vastakohta, mutta onneksi sitä ei kysytty ;)

Kuollut.

Rasittava, utelias, juoruileva, ei ajattele yhtään mitä sanoo ja toisaalta taas loukkaantuu itse herkästi ja on kunnon marttyyri.

Jos anopilta kysyttäisiin, niin hän on avulias ja välittävä ja ajattelee vain muiden parasta, kun muut ei vain osaa mitään.

Puolisoni perhe on huippu. Kaikki ovat ottaneet minut osaksi sukuja (puolisoni vanhemmat ovat eronneet kauan sitten eivätkä suvut ole keskenään tekemisissä). Minulla ei ole omia isovanhempia elossa, joten puolisoni isovanhemmat ovat myös minun isovanhempia, ovat itse asiassa läheisempiä kuin omat isovanhempani eläessään. Välillä puolisoni on työkomennuksilla, joten tämä toinen sukuni sitten huolehtii minusta: ovat yhteyksissä jopa enemmän kuin oma sukuni. Vaikka puolisoni ei isänsä puolisoa kutsu äitipuoleksi, koen hänet kuitenkin anoppipuolena, koska hän on ollut puolisoni elämässä yli 20 vuotta. Ainoastaan appeni kanssa minulla saattaa olla vaikeuksia, mutta sekin johtuu persoonallisuuseroista eikä hän koskaan mitään pahaa tarkoita. Appelassa joudumme usein olemaan nälissämme, joten joko emme kyläile siellä, meillä on omat eväät tai käymme ulkona syömässä (asuvat kaukana, joten viivymme useamman päivän). Sen sijaan kun käymme minun vanhemmillani, ruokaa notkuu pöydässä niin paljon, että sitä ei ehditä syödä ennen kuin se vanhenee. Puolisoni mielestä äitini onkin varmaan hassu, kun hän höpöttää ja kokkaa/leipoo koko ajan. Ei tarvitse ainakaan nälästä kärsiä.

Ihana anoppi on.

Itseasiassa mulla on leskeyden takia ikään kuin kaksi anoppia, eli lapsen mummi ja nykyisen miehen äiti.

Molemmat ovat ihania. Toinen on sellainen mukava ja rauhallinen, joka tykkää lukea dekkareita ja kokkaa mielellään tälle minun uusperheelleni, vaikka oma poikansa on edesmennyt. On onnellinen että lapsenlapsella on uuden suhteeni myötä kuitenkin isä ja on ottanut hänet osaksi perhettä empaattisesti.

Nykyisen miehen äiti on myös rauhallinen ja toiminut työkseen lasten kanssa. Tykkää lukea henkistä kirjallisuutta. Ei olla koronan takia koskaan ehditty tavata fyysisesti, mutta ottanut etänä tiedon poikansa uusperheestä ihanasti vastaan. Empaattinen ihminen myöskin ja mukava. Lähetti meille joululahjatkin, vaikka ei olla koskaan tavattu. Minä myös lähetin heille. Odotan kovasti, että tapaamme.

Oleellista on, että molemmat ymmärtävät että aikuisilla on omat elämät ja perheet, eivätkä puutu tai arvostele näitä vaan tukevat parhaansa mukaan.

En halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Olen bannannut hänet täysin pois elämästämme. On mielestään antelias, tuonut vaatteita ja lahjoja vaikkei olla edes pyydetty.

Näillä verukkeilla yrittänyt päästä meille sisälle kotiin vaikka emme ole edes kutsuneet. Olevinaan jotain vaikka on täysi typerys, en näe hänessä mitään hyvää. Lapsenlapsiaan ei saa enää tavata,, näin olen päättänyt. Itkeköön vaikka loppuelämänsä joka on toivottavasti lyhyt. Nauramme ja juhlimme vaimoni kanssa kun perimme hänen vähäisen omaisuutensa, sen verran meidän pitää vielä malttaa vaikka vaikeaa on tuilla tulla toimeen.

Mukava ihminen, ystävällinen ja huomaavainen, tekee hyvää ruokaa. Aika hiljainen, joten jäänyt ehkä vähän etäiseksi sen takia. Ei tule juteltua mitään kovin syvällistä. Molemmat tehdään käsitöitä paljon, joten soittelen joskus anopille jos käsityössä on hankala paikka :)

Ensimmäinen anoppi oli melko ärsyttävä draamailija, puuttui joka asiaan, jos vain sai tilaisuuden, eikä olisi millään halunnut luopua nuorimmasta pojastaan.

Toinen anoppi oli säälittävä, ongelmainen kaappijuoppo, joka muisti hatarasti silloin tällöin, että sillä on lapsenlapsi, tai kenties useampikin. RIP, anoppi nro 2.

Kolmas, nykyään ex- anoppi hänkin, asuu satojen kilometrien päässä, ja siitä kuulee vain harvoin. Aavistuksen rasittava, koska on sairauden vuoksi melko pihalla, ei kuitenkaan millään muotoa paha ihminen.

Anoppi on noita-akan, Lumikin äitipuolen ja Tuhkimon äitipuolen risteytys.