Mies aloitti psykoterapian alle vuosi sitten ja kaikki on mennyt sen jälkeen aivan perseelleen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene kerran mukaan sinne terapiaan ja jutelkaa asiasta.

En tiedä saanko minä sinne mennä kun kela on hänelle myöntänyt yksilöterapian. Ja missä välissä ehtisinkään, kun mun on käytävä töissä. Hänellä on päivisin nuo tapaamiset. ap

No kyllä sinne saa mennä, joskus tämä tapahtuu ihan terapeutin aloitteestakin ja on osa hoitoa. Ystäväni esim. selvitteli välejään äitinsä kanssa useammalla käynnillä.

Itse kävin terapiassa kaksi vuotta ja se oli merkittävin yksittäinen tekijä, joka auttoi toipumaan masennuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm..3 lasta kuitenkin halusit vääntää masentuneen ja ahdistuneen miehen kanssa. No, semmoista se elämä on. Joskus ne lapsuuden ja nuoruuden asiat on käsiteltävä. Muuttakaa vaikka hetkeksi erilleen.

Kyllä me ihan yhdessä ne lapset haluttiin "vääntää" ja mies oli ihan työkykyinen silloin ja myös perhe-elämään on kyennyt osallistumaan aiemmin. Ei ne kaikki traumat näkyneet kun vasta vuosien kuluttua. Ei ollut ikäväkseni kristallipalloa käytössä. Jossittelu nyt on turhaa joka tapauksessa. AP

Tietämättömille tiedoksi: on ihan yleistä että traumat ja ongelmat nousevat pinnalle vasta, kun tunneympäristö on turvallinen niitä käsitellä. Usein se on juuri turvallinen parisuhde, jossa tämä tapahtuu, valitettavasti omallakin kohdalla ensimmäisessä liitossa ja nyt miehen toimesta tässä toisessa. 

Eri

Terapiassa etsitään sisältä ihmisen solmuja, kipuja ja rajoja.

Toisen siinä rinnalla on ihan hyödyllistä myös tiedostaa omat rajansa.

Ap, kyllä sinä saat ilmaista omat rajasi miehellesi. Ei terapiassa käyvää tarvitse kohdella silkkihansikkain. Itkeköön sitten siellä terapiassa. Olet puolisosi arkea, tehtäväsi on edustaa myös realiteettia.

Olen itse terapeutti, ja luonnollisesti käynyt oman terapiani aikanaan. Minulle oli hyödyksi, että puolisoni selkeästi ilmaisi, missä hänen ja arjen normaalius edellyttää normaaliutta myös minulta, ja missä kohtaa hänen sietorajansa menee. Teraiassa opitaan minäpuhetta: minä ajattelen, minusta tuntuu. Terapiassa minäpuhe on yksisuuntaista, mutta muu maailma tarjoaa mahdollisuutta myös kuulla toisen minäpuhetta.567

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmat psykoterapian muodot opettavat ihmisen kääntymään sisäänpäin, itsekkäästi miettimään omaa menneisyyttä ja tuntemuksia.

Oikeasti olo paranee auttamalla muita, olemalla fyysisesti aktiivinen tekemällä jotain hyödyllistä, katsomalla ulospäin.

Juuri näin.

T: 4 vuotta terapiassa aivan turhaan käynyt

Älä väitä näin, juuri nyt joku, joka miettii terapiaa voi lannistua kommentistasi. Sinusta itsestäsihän se on kiinni auttaako terapia vai ei. Jos päätät olla avautumatta ja luottamatta terapeuttiin/terapiaan niin eihän siitä mitään tulekaan. Asioiden läpikäyminen vaatii aikaa, usein vuosia. Itse sairastanut vaikeaa masennusta vuodesta 2006 ja nyt kuntoutunut takaisin työelämään vuonna 2017. Tähän mahtunut suljettua ja avohoitoa, vuosien lääkitykset ja terapiat ja nyt viimein minä vien arkea, ei masennus. Terapiaan saa viedä puolison tai muun lähiomaisen, kunhan siitä sovitaan etukäteen.

Miten joku voi suoralla naamalla väittää että vuonna 2006 alkanut masennus on parantunut 11v myöhemmin koska on käynyt terapiassa??

Luulisi nyt jokaisen tajuavan että masennus on parantunut siitä terapiasta huolimatta :''D

Nautitko, kun pääset ilkeilemään? Olen kokenut elämässäni valtavasti ikääni nähden: pahoinpitelyjä, hylkäämistä, alkoholismia perheessä, itsemurhia. Kun lapsesta asti on pakka sekaisin, eikä ole ollut turvan tunnetta tai turvallista ympäristöä kasvaa, on taakka valtava. 2006 kaikki vain romahti. Tuohon vuoteen liittyi työntekoa ja opiskelua, vaadin itseltäni liikaa ja uuvuin, lisäksi nämä vanhat käsittelemättömät asiat nousivat pintaan. En ole sinulle selityksiä velkaa mutta sinä voisit omassa ylemmyydentunnossasi vilkaista peiliin ja muuttaa asennettasi: kenenkään elämä ei ole tasaista, ja jos nyt tähän asti olet selvinnyt elämässäsi noin hyvin että sinulla on varaa olla ylimielinen ja ilkeä niin joku päivä sinä voit olla samassa alhossa kuin minä olen ollut.

Selkeästi sinulla ei ole mielikuvaa miten rankkaa toipuminen ja terapiat on ja mitä siellä käsitellään. Eikö sinustakin ole silti valtavan hienoa että minä näin monen vuoden jälkeen olen takaisin työelämässä enkä työkyvyttömyyseläkeläinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmat psykoterapian muodot opettavat ihmisen kääntymään sisäänpäin, itsekkäästi miettimään omaa menneisyyttä ja tuntemuksia.

Oikeasti olo paranee auttamalla muita, olemalla fyysisesti aktiivinen tekemällä jotain hyödyllistä, katsomalla ulospäin.

Juuri näin.

T: 4 vuotta terapiassa aivan turhaan käynyt

Älä väitä näin, juuri nyt joku, joka miettii terapiaa voi lannistua kommentistasi. Sinusta itsestäsihän se on kiinni auttaako terapia vai ei. Jos päätät olla avautumatta ja luottamatta terapeuttiin/terapiaan niin eihän siitä mitään tulekaan. Asioiden läpikäyminen vaatii aikaa, usein vuosia. Itse sairastanut vaikeaa masennusta vuodesta 2006 ja nyt kuntoutunut takaisin työelämään vuonna 2017. Tähän mahtunut suljettua ja avohoitoa, vuosien lääkitykset ja terapiat ja nyt viimein minä vien arkea, ei masennus. Terapiaan saa viedä puolison tai muun lähiomaisen, kunhan siitä sovitaan etukäteen.

Miten joku voi suoralla naamalla väittää että vuonna 2006 alkanut masennus on parantunut 11v myöhemmin koska on käynyt terapiassa??

Luulisi nyt jokaisen tajuavan että masennus on parantunut siitä terapiasta huolimatta :''D

Tämä kommentti loistaa kyllä tietämättömyydellään, mutta ei se mitään. Täällähän me ollaan korjaamassa väärinkäsityksiä :) Itsellä siis niin että masennus alkoi joskus 2008, jonka kanssa sinnittelin 1v kunnes pahenin siihen kuntoon etten enää pystynyt tekemään mitään ja unetkin meni. Terapian kanssa olo oli pitkään tasaisen huono (ehkä jopa 2v) jonka jälkeen alkoi huomata olon kohentumista. Selkeästi lomakausina kun ei ollut terapiaa, oli olo huonompi, mutta terapiakeskustelun jälkeen parani aina muutamaksi päiväksi.

Hyvät päivät pitevät vuosien mittaan viikoiksi ja kuukausiksi. Nykyään juttelen terapeuttini kanssa enää silloin kun on tosi tukalaa elämässä ja vaikea tilanne. Terapiakeskustelu auttaa jäsentämään ajatuksiani ja selviän taas yksin kuukausia :-)

Eli itsellä on ainakin ihan selvä syy-ja-seuraus nähtävissä!

Vanhojen traumojen kaivelu on erittäin rankkaa, ja on ihan ymmärrettävää, että mies nyt oireilee. Kanmattaa tosiaan keskustella asiasta ja kertoa omasta uupumuksesta! Toisaalta voi olla niinkin, että terapiasuuntaus on väärä, ja psykodynaamisen terapian sijasta tarvittaisiin esim. kognitiivista psykoterapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Näen taustalla kaksi mahdollista ongelmaa.

1. Terapia etenee liian nopeasti tai on liian intensiivistä. Terapian ei pitäisi viedä niin paljon voimia, että arkielämä menee mahdottomaksi.

2. Terapia edustaa väärää suuntausta. Joku mainitsi jo aiemmin traumaterapian. Vaikeasti traumatisoituneelle perinteinen keskusteluterapia ei yleensä toimi. Sellaisen potilaan kannattaa etsiä itselleen pätevä traumaterapeutti.

Näen myös kolmannen vaihtoehdon:

3. Mies on keksinyt tavan jolla saa lusmuta ”luvan kanssa” kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmat psykoterapian muodot opettavat ihmisen kääntymään sisäänpäin, itsekkäästi miettimään omaa menneisyyttä ja tuntemuksia.

Oikeasti olo paranee auttamalla muita, olemalla fyysisesti aktiivinen tekemällä jotain hyödyllistä, katsomalla ulospäin.

Ja tämä oli tutkittu fakta vai kenties miten toivoisit asian olevan...?

Kyllä se on tutkittu fakta. En ole tuo ensimmäinen kirjoittaja, mutta tehokkaimmaksi on todettu kognitiivinen käyttäytymisterapia, joka perustuu juuri siihen, että ihminen tekee jotain järkevää ja kaivaa pään pois perseestään. Tuollainen märehtiminen ja itsekeskeisyys ei auta pätkän vertaa. Muuttaisin erilleen, jos olisin ap. Voihan sitä palata yhteen jos mies saa päänsä kuntoon.

Ei ole mitään todisteita, että menneessä märehtiminen auttaisi. Hyvä terapeutti ohjaa ratkaisemaan omia ongelmia eikä märehtimään niissä ja syyttämään muita.

Vierailija kirjoitti:

Itse kävin terapiassa kaksi vuotta ja se oli merkittävin yksittäinen tekijä, joka auttoi toipumaan masennuksesta.

Opitko juuri siellä terapiassa tuon minä-keskeisen ajattelun? Tässä ketjussa ap kertoi miten hirveäksi terapiassa käyvä mies on tehnyt koko muun perheen elämän, ja sun panos asiaan on tulla kertomaan oman terapiasi ihanuudesta. Kaipa tän voi ymmärtää niin että teille itseänne terapoiville on aivan ok tuhota läheiset, jopa puoliso ja omat lapset, kunhan vaan itse saa puida omia asioitaan vuositolkulla.

Mulle on suositeltu terapiaa juuri menneisyyden takia, olen kieltäytynyt koska en todellakaan työssä olevana pystyisi vääntämään vanhoja asioita, olisi liian tuskallista. Tällainen vaihe varmaan miehellä päällä tällä hetkellä, toivottavasti helpottaa ja parantaa elämänlaatua myöhemmin, koeta tukea puolisoa vaikka ei varmaan ole helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kävin terapiassa kaksi vuotta ja se oli merkittävin yksittäinen tekijä, joka auttoi toipumaan masennuksesta.

Opitko juuri siellä terapiassa tuon minä-keskeisen ajattelun? Tässä ketjussa ap kertoi miten hirveäksi terapiassa käyvä mies on tehnyt koko muun perheen elämän, ja sun panos asiaan on tulla kertomaan oman terapiasi ihanuudesta. Kaipa tän voi ymmärtää niin että teille itseänne terapoiville on aivan ok tuhota läheiset, jopa puoliso ja omat lapset, kunhan vaan itse saa puida omia asioitaan vuositolkulla.

Olen eri, mutta terapiassa on kyse minusta. Ap:n tapauksessa kyse on siitä, että perheen sisäinen tasapaino on nyt, todennäköisesti väliaikaisesti, muuttunut, eikä ap oikein tiedä miten asiaan pitää suhtautua. Sairaus vaikuttaa koko perheeseen ja aivan hyvin ap voi miehensä kanssa keskustella siitä, että voisiko tulla joku kerta mukaan terapiakäynnille ja saada neuvoja siihen, miten tätä uutta tilannetta kotona käsitellään.

Vähintään sinun tulee puhua turhautumisestasi ääneen. Lisäksi on hyvä pohtia onko miehesi terapeutti oikeastibajan tasalla. Ne traumat saa kyllä helposti avattua ulkopuolisen toimesta, mutta kuntoutumista eivät kaikki hallitse. Ehkä sinun on hyvä varata aikaa miehesi kuuntelemiseen edes hetkeksi, että voitte puhua myös siitä tuottaako terapia muutosta. Ikäviä tunteita se toki nostaa pintaan, mutt samalla hyvä terapeutti yrittää myös auttaa miestä käsittelemään ne niin etteivät ne ainoastaan rampauta. Onko terapeutti kenties jotenkin kokematon tai saanut harjoitusta vain toimintakykyisiltä ja varakkailta potilailta?