Mies aloitti psykoterapian alle vuosi sitten ja kaikki on mennyt sen jälkeen aivan perseelleen

Vaikka sanotaan, että avio-/avoliitto on vain kahden kauppa, niin onhan se totta, että kummankin perhetausta on todella merkittävä asia liitonkin onnistumisen kannalta. Ennen mitään sitoumuksia pitää tutustua kunnolla puolison perheeseen ja kaikkiin luurankoihin, mitä sieltä olisi tulossa. Ne mahdollisesti tarvittavat terapiat kannattaa hoitaa jo ennen sitoumuksia ja mahdollisesti todeta, että riskien vuoksi ei kannata ottaa "vaivoikseen" liian traumatisoitunutta, ellei ole hoivaajatyyppi, joka välitä oman elämänsä onnellisuudesta pätkääkään. Rakkaus on sokea ja kuurokin. Lapsuuden ja nuoruuden kokemuksemme määrittelevät pitkälti meidän kykymme tasa-arvoiseen (talous ei vain toisen vastuulla) ja terveeseen liittoon ja hyviksi vanhemmiksi.  

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti kaikki terapia ei ole kaikkia varten. Olisi tärkeä tietää mitä terapiasuuntausta. terapeutti edustaa. Luultavasti psykodynaamista tai -analyyttista, jossa vellotaan lapsuudessa ja puhutaan ja jauhetaan.

Jos miehelläsi on traumatausta, niin ehdottomasti terapeutin pitäisi olla traumasuuntautunut . Usein hyötyä on EMDR eli silmänliiketekniikasta. Toinen hyödyllinen tekniikka on kehosuuntautunut ns. psykofyysinen terapia, koska traumakokemukset jäävät kehoon. Kaikki hengitys- ja mindfulness harjoitukset kuuluvat kehotyöskentelyyn.

Pyydä miestäsi kysymään voisitko tulla seuraavalla kerralla mukaan. Kaikkien terapeuttien tulisi ymmärtää, että perhe on dynaaminen systeemi, jolloin yhden muuttuminen vaikuttaa koko systeemiin. Hoitotulos on aina parempi jos koko perhe osaa antaa tukea toisilleen.

Kelan korvaama terapia on hyvin harvoin psykoanalyyttista. Noin asiantuntijana (?) sinun luulisi sen tietävän...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene kerran mukaan sinne terapiaan ja jutelkaa asiasta.

En tiedä saanko minä sinne mennä kun kela on hänelle myöntänyt yksilöterapian. Ja missä välissä ehtisinkään, kun mun on käytävä töissä. Hänellä on päivisin nuo tapaamiset. ap

Saa mennä, lähiomaisen mukanaolo on enemmän kuin suotavaa. Töistä varmasti saat 45 minuutiksi vapaata sen verran.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa persoonallisuushäiriöiseltä märehtijältä. Ikävä kyllä he saavat vaan sitä enemmän virtaa mitä enemmän asioita käydään läpi. Nyt olisi hyvin tärkeää, että vihellät pelin poikki. Sanot että ei, puhut näistä asioista terapiassa ja kotona et ollenkaan. Ja piste.

Jos ei auta, ero.

Häiriö . Yleensä kun masentaa lääkäri määrää loman mutta terapeutit taas vatkaa kaavan mukaan . Ei kaikilla ole vaikeaa lapsuutta mutta voi olla koulukaverit tehnyt pahaa tai työkaverit . Tai menettänyt jotain mutta nää kaaviot vaatii tietyn kuvion . Älytöntä todella . Ei kaavio kuuntele mitä toinen kertoo kun se on kaavio . On se niin älytöntä monia syytetään toisten tekemistä pahoista teoista ,esimerkkinä raiskaajien uhrit tai jos kaavio sanoo sun perheessä on insestiä vaikka tekijä olikin joku ulkopuolinen . Nämä kaaviot syyttää perheitä automaattisesti .

Tuli mieleen nämä 13-15 vuotiaana synnyttäneet että miten lapsi voi olla yksinhuoltaja ja hyvä aikuinen kun on itsekin vasta lapsi . Kyllä tämä vikojen etsintä ja syyttely saa loppua kuulkaa .

En jaksanut lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, mutta kommentoin silti.

Kyllä, kyseessä on yksilöterapia. Miehesi on yksilönä kuitenkin osa perhettänne ja parisuhdettanne. Toivottavasti keskustelet asiasta, terapian ja miehen käytöksen vaikutuksesta sinuun ja perheeseen. Ja toivottavasti mies kertoo terapeutillekin, että kotona on vaikeaa kun hän terapoi. Riippunee terapeutista, mutta käydessäni terapiassa, joka päättyi vuosi sitten, mieheni kävi kanssani muutaman kerran. Oli hyviä kertoja.

Terapian aikana voi käydä niin, että kun asioita käydään läpi, niihin jää polkemaan ja pyörimään ja hyvinkin itsekkäästi ajattelee joko tietoisesti tai tiedostamattaan, että on oikeus velloa niissä. Sekin riippunee terapeutista, miten asioita käsitellään ja pyritäänkö niistä menneistä irti, yritetäänkö keskittyä olemassa oleviin hyviin juttuihin vai tuijotetaanko ikäviä muistoja ja annetaan niille lisää tilaa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmat psykoterapian muodot opettavat ihmisen kääntymään sisäänpäin, itsekkäästi miettimään omaa menneisyyttä ja tuntemuksia.

Oikeasti olo paranee auttamalla muita, olemalla fyysisesti aktiivinen tekemällä jotain hyödyllistä, katsomalla ulospäin.

Juuri näin.

T: 4 vuotta terapiassa aivan turhaan käynyt

Älä väitä näin, juuri nyt joku, joka miettii terapiaa voi lannistua kommentistasi. Sinusta itsestäsihän se on kiinni auttaako terapia vai ei. Jos päätät olla avautumatta ja luottamatta terapeuttiin/terapiaan niin eihän siitä mitään tulekaan. Asioiden läpikäyminen vaatii aikaa, usein vuosia. Itse sairastanut vaikeaa masennusta vuodesta 2006 ja nyt kuntoutunut takaisin työelämään vuonna 2017. Tähän mahtunut suljettua ja avohoitoa, vuosien lääkitykset ja terapiat ja nyt viimein minä vien arkea, ei masennus. Terapiaan saa viedä puolison tai muun lähiomaisen, kunhan siitä sovitaan etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on joillakin tuota vätinää. Mies kotitöiden tekoon ja terapioikoon itseään vaikka imuroidessa ja lattioita pestessä. Mikään ei niin hyvää terapiaa olekaan kuin siivoaminen. Toisekseen terapia on hänen, traumat on hänen, ei sinun. Et ole missään velvollisuudessa kuunnella niitä. Itse olen mielenterveysongelmista eläkkeellä. Se ei ole ikinä pistänyt ainuttakaan kotityötä rästiin, ei edes silloin kun olen ollut fyysisten sairauksien takia työkyvytön ja odottanut leikkausta. Sitä on puskettu läpi kivun ja hulluuden päivästä toiseen ja vuosikymmenestä toiseen. Koska vaikka minun pää olisi kuin haminan kaupunki niin hommat on tehtävä. Miksi teen niin? Koska minä olen vaativa. Suosittelen miehellesi että ottaa pään pois perseestään ja alkaa vaatia itseltään asioita. Hänellä on vaimo ja 3 lasta. Lapset ja koti on hoidettava vaikka mikä olisi. Märistä voi vaikka metsässä. Niin minäkin teen.

Olet puskenut läpi kivun ja hulluuden, mutta et ole jatkanut edes työelämää? Päästäkseen mt-ongelmista eläkkeelle täytyy vätistä lääkäreille ihan tosissaan.

Ei tarvitse. Traumani on luokiteltu aina niin vaikeaksi että en ole saanut mitään terapiaa. Lääkitys oli joskus mutta olen lääkeresistentti joten mikään ei toiminut. Sain eläkkeen kun pyysin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avain paranemiseen on anteeksianto vanhoihin vääryyksiin, niiden tekijöille ja myös itselle. Elämä on oikeasti oman mielen luoma harha. Ja tämän päälle kun lisätään rakkaus ja rakkaudelliset tunteet itseä ja muita kohtaan niin voi eheytyä.

Ei kaikilla. On asioita, joita yksinkertaisesti ei voi antaa anteeksi.

Se, että sinä koet voivasi noin kevyesti heitellä anteeksiannon vaatimuksia ilmaan ventovieraille, heidän tilannettaan sen tarkemmin tuntematta, tarkoittaa vain sitä, että juuri sinun elämässäsi ei ole tapahtunut mitään niin pahaa.

Loppuun kysymys: Sanoisitko noin Koskelan uhrin vanhemmille?

En vaadi ketään antamaan anteeksi. Oman kokemuksen mukaan se on ainoa keino päästä irti tapahtuneista asioista ja jatkaa omaa elämäänsä. En jaksanut enää unettomia öitä ja vihaa sisälläni, joka lopulta olisi aiheuttanut jonkun sairauden. Jokaisella on oikeus omiin valintoihin.

Neuvosi on jopa vaarallinen. Kaikkea ei kuulu antaa anteeksi, tietty määrä vihaa suojelee esimerkiksi siltä, että erehtyy antamaan psykopaatille toisen mahdollisuuden.

En puhunut tyhmyydestä., että jatketaan huonon kohtelun vastaanottamista anteeksiannon nojalla. Vaan menneisyydessä esim. lapsuudessa tapahtuneita asioita, joita yksinkertaisesti ei enää pysty muuttamaan. Asioita, joille ei enää voi mitään, jotka ovat tapahtuneet menneisyydessä ja kulkevat mukana mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Onko niistä terapioista oikeasti apua? Moni käy vuodesta toiseen ja huomattavasti pitempäänkin ja erityisemmin ei asiat tunnu muuttuvan. En sanoisi etteikö olisi hyvä puhua mutta kuitenkin.

On. Ei se terapia ole aina sitä, että toinen puhuu ja toinen vain kuuntelee. Etenkin masennuksen hoidossa on tärkeää haastaa omia ajatusmalleja ja opetella niiden haitallisten ajatusmallien tilalle terveempiä. Tätä on oman kokemuksen mukaan vaikeaa tehdä yksin ja siihen on ammattilaisen apu tarpeen. Toki tämä vaatii omaa aktiivisuutta ja sitä, että niiden ongelmien ratkaisemiseksi tekee aktiivisesti työtä. Ja joissakin tapauksissa tulosta alkaa tulla vasta pitemmän ajan jälkeen.

Kokemusta siis terapiasta asiakkaan muodossa.

Vierailija kirjoitti:

Sanoppa miehellesi tämä: Kun lähdet avautumaan jollekin itseäsi traumatisoivista asioista niin oletko varma, että tämä ihminen on siinä mielentilassa, ymmärryksessä tai vireystilassa että kykenee vastaanottamaan huolesi? Jos et ole varma niin ole hiljaa. Riittää että on yksi traumatisoitunut, ei tarvita kahta. Toisin kuin hänellä, sinulla ei ole ketään jonka kanssa kävisit läpi kuulemasi asiat, eikä sinulla tarvitse olla asiantuntemusta niiden käsittelyyn. Jos annat hänen loputtomiin kirjoittaa uhrikertomustaan. Hän tekee myös niin ja vetää kaikki muutkin masennukseen.

Masentunut kamppailee juuri tuon oikeutuksen kanssa. Terapiassa siihen kannustetaan ja sinä olet kieltämässä. Itse olen käynnyt vuosien terapiat ja sovittiin miehen kanssa että asutaan se aika erillämme. Minä voin keskittyä toipumiseen ja terapiaan ja sen nostattamiin tunnetiloihin, ilman että koen riittämättömyyttä kotona muiden läsnäollessa. Mies hoiti omaa taloutta ja minä omaani. Nyt ollaan palattu yhteen taas. Masentunut kaipaa valtavasti lepoa, ei siihen juuri perhe-elämä sovi kun tuskin pääsee sängystä edes ylös.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että ratkaisukeskeisessä terapiassa tulisi parempia tuloksia. Jos tutkimuksetkin ovat näyttäneet että se perinteinen terapia ei toimi kun siinä vain märehditään niitä vanhoja asioita. Ja kun niitä ei voi muuttaa niin miten niistä pääsee yli jos niihin palataan joka käyntikerralla? Sun pitää sanoa sille ukolle että jos meno ei muutu niin sinä tarvitset kohta itse loman, terapiaa tai eron. Et ole sitoutunut siihen että mies saa heittäytyä lapseksi ihan omalla sopimuksella. Jos jokainen meistä pyörisi itsesäälissä kaivelemassa menneisyyttä, niin ei täällä tapahtuisi mitään. Aika monella on kuitenkin pahoja juttuja lapsuudessa ja silti ollaan toimintakykyisiä. Jos ukko ei ryhdistäydy, niin ikävä kyllä sun pitää ryhtyä miettimään miten saat suojattua itsesi että pystyt hoitamaan itsesi ja lapset. Menet mukaan seuraavalle terapiakerralle ja kysyt onko siellä rohkaistu heittämään kaikki läskiksi ja että miten se auttaa miehen elämää jos tulee vielä erokin.

Tai kognitiivisesta terapiasta, jossa haastetaan niitä omia ajatusmalleja ja pureudutaan niiden syihin ja muuttamiseen.

Masentuneen pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni. Esimerkiksi puoli tuntia kotitöitä kerran pari päivässä ei minusta ole kohtuutonta, ja voi auttaa jo kovasti työssä käyvää puolisoa. Harva on niin huonossa kunnossa ettei pysty mitenkään koko päivän aikana.

Itse syvän masennuksen ja psykoterapian läpikäyneenä, ymmärrän sekä sinua että miestäsi. Kehoitan keskustelemaan asiasta avoimesti, ja yhdessä pohtimaan miten asiaa voisi lähteä ratkaisemaan järkevästi. Yrittäkää olla syyllistämättä toisianne vaan olkaa rakentavia, ja kehoitan etenkin varomaan miehesi syyllistämistä sillä masennuksessa on herkkä semmoiselle ja voi johtaa itsetuhoisuuteen. Esimerkkinä "masennus on rasittava" ei "sinä olet rasittava".

Mikäli sinä koet tilanteen täysin mahdottomaksi, eikä muuta vaihtoehtoa ole, kehoitan miettimään väliaikaista välirikkoa. Eli mies tai sinä muuttaa erilleen joksikin aikaa.

Tässä omia ehdotuksia:

- jos mahdollista, ulkoistakaa osa tai kaikki kotityöt (kauppakassi kotiin, siivousapu, lastenhoitoapu jne)

- sopikaa päivälle "aikataulut" eli vaikkapa että aamulla saa kumpikin puhua päivän haasteista/peloista, mutta vaikka illalla kympin jälkeen ei enää raskaita juttuja

- jutelkaa miten voitte tukea toisianne ja mitä kumpikin voisi jaksaa tehdä (itse esim. en jaksanut masentuneena hoitaa ruokapuolta lainkaan kotona, mutta vaikkapa siivoushommat ei tuntuneet niin vaikeilta joten tein niitä)

- miettikää mitkä asiat palauttavat voimia (esim. yhteinen kävelylenkki, hieronta, leffailta, kylpyläretki, rauhallinen lukuhetki)

Vierailija kirjoitti:

Tässä aika kiinnostava avaus psykoterapien vaikuttavuuden näyttöön ja alan tutkimukseen liittyviin ongelmiin.

Julkaisijana British Psychology Society: https://digest.bps.org.uk/2017/03/20/have-we-overestimated-the-effectiv…

Näyttää siltä että vaikka monet hyötyvät psykoterapiasta, se voi myös vaikuttaa kielteisesti ihmisten persoonallisuuteen: heistä voi tulla neuroottisia, sisäänpäinkääntyneitä, vähemmän tunnollisia, huonoitsetuntoisia ja elämään tyytymättömiä.

Kuulostaa samalta kuin monen kokemukset tässä ketjussa.

No, ei kai kukaan oleta, että terapia olisi pelkkää nousukiitoa? Siellä kun joutuu kohtaamaan oman itsensä kaikkine kipupisteineen ja tarkastelemaan itsestään myös niitä puolia, joista ei pidä ja jotka ovat oman arvomaailman vastaisia. Juuri niitä, joita on tukahduttanut ja joiden tukahduttaminen on ajanut tilanteeseen, jossa sitä terapiaa tarvii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avain paranemiseen on anteeksianto vanhoihin vääryyksiin, niiden tekijöille ja myös itselle. Elämä on oikeasti oman mielen luoma harha. Ja tämän päälle kun lisätään rakkaus ja rakkaudelliset tunteet itseä ja muita kohtaan niin voi eheytyä.

Ei kaikilla. On asioita, joita yksinkertaisesti ei voi antaa anteeksi.

Se, että sinä koet voivasi noin kevyesti heitellä anteeksiannon vaatimuksia ilmaan ventovieraille, heidän tilannettaan sen tarkemmin tuntematta, tarkoittaa vain sitä, että juuri sinun elämässäsi ei ole tapahtunut mitään niin pahaa.

Loppuun kysymys: Sanoisitko noin Koskelan uhrin vanhemmille?

Sanoisin. Anteeksiantaminen ei tarkoita sitä, että ihmiset voi luistaa vastuusta. Se ei myöskään tarkoita sitä, että ihmistä tarvitsee ajatella koskaan, hänen kanssaan pitää olla yhteydessä tms. Se tarkoittaa sitä, että voi päästää irti. Sitä, ettei väärin tehneet ihmiset enää hallitse koko elämää ja ajatuksia.

Se on myös prosessi, eikä sen tarvitse tapahtua just nyt.

Vierailija kirjoitti:

Onko niistä terapioista oikeasti apua? Moni käy vuodesta toiseen ja huomattavasti pitempäänkin ja erityisemmin ei asiat tunnu muuttuvan. En sanoisi etteikö olisi hyvä puhua mutta kuitenkin.

Kyllä minua ainakin auttoi. Sain käsitellä niin monet käsittelemättömät asiat mm. läheisten kuolemat, huono avioliitto ja vääristynyttä minäkuva. Puhuin, puhuin ja puhuin, kunnes sitten tuli olo, että nyt nämä asiat on käsitelty, ja terapeutti oli samaa mieltä. Sitten laitoin avioeron vireille ja olen nyt elänyt oikein tyytyväisenä viimeiset vuodet. 

Tavallaan tuo kuuluu siihen terapiaprosessiin mutta itse valitsin tietoisesti olla puhumatta terapiassa käsitellyistä asioista terapian ulkopuolella kenenkään kanssa. Yhden parisuhteen jouduin päättämään koska kumppani ei kyennyt ymmärtämään että en halua jatkaa terapiaa enää terapian jälkeen kotona. Nykyisen kumppanini tapasin kun terapiaprosessi oli vielä kesken ja alussa käytiin keskustelu terapiasta ja siihen johtaneesta historiasta ja sen jälkeen asiaan ei ole palattu. Nyt terapiankin päättymisen jälkeen eletään sillä periaatteella että omia olotiloja kommentoidaan jos kommentoidaan ja asioita ei ole pakko alkaa avaamaan. Joskus edelleen nukun huonosti ja on helpotus kun kukaan ei vaadi tilille väsymyksestä mistä ikinä se johtuukaan. Parempi omallekin mielenterveydelle että yksittäiset unettomat yöt voi vaan ohittaa tyylillä sellainen yö sitten tällä kertaa ilman mitään mikä sua vaivasi viime yönä kuulustelua. Asiat on käsitelty siihen pisteeseen että ne ei ole mielessä edes kuukausittain mutta aina välillä joku juttu nostaa taas kysymyksen miksi ja jos joku alkaisi silloin härppimään asioita en olisi kovin iloinen koska asioiden kaikki mahdolliset puolet on jo käsitelty terapiassa ja asioiden kanssa on rauha vaikkei niitä koskaan voi hyväksyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avain paranemiseen on anteeksianto vanhoihin vääryyksiin, niiden tekijöille ja myös itselle. Elämä on oikeasti oman mielen luoma harha. Ja tämän päälle kun lisätään rakkaus ja rakkaudelliset tunteet itseä ja muita kohtaan niin voi eheytyä.

Ei kaikilla. On asioita, joita yksinkertaisesti ei voi antaa anteeksi.

Se, että sinä koet voivasi noin kevyesti heitellä anteeksiannon vaatimuksia ilmaan ventovieraille, heidän tilannettaan sen tarkemmin tuntematta, tarkoittaa vain sitä, että juuri sinun elämässäsi ei ole tapahtunut mitään niin pahaa.

Loppuun kysymys: Sanoisitko noin Koskelan uhrin vanhemmille?

En vaadi ketään antamaan anteeksi. Oman kokemuksen mukaan se on ainoa keino päästä irti tapahtuneista asioista ja jatkaa omaa elämäänsä. En jaksanut enää unettomia öitä ja vihaa sisälläni, joka lopulta olisi aiheuttanut jonkun sairauden. Jokaisella on oikeus omiin valintoihin.

Neuvosi on jopa vaarallinen. Kaikkea ei kuulu antaa anteeksi, tietty määrä vihaa suojelee esimerkiksi siltä, että erehtyy antamaan psykopaatille toisen mahdollisuuden.

No ei kai sitä psykopaattia pidä elämässään mukana pitää, vaikka anteeksi antaakin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmat psykoterapian muodot opettavat ihmisen kääntymään sisäänpäin, itsekkäästi miettimään omaa menneisyyttä ja tuntemuksia.

Oikeasti olo paranee auttamalla muita, olemalla fyysisesti aktiivinen tekemällä jotain hyödyllistä, katsomalla ulospäin.

Juuri näin.

T: 4 vuotta terapiassa aivan turhaan käynyt

Älä väitä näin, juuri nyt joku, joka miettii terapiaa voi lannistua kommentistasi. Sinusta itsestäsihän se on kiinni auttaako terapia vai ei. Jos päätät olla avautumatta ja luottamatta terapeuttiin/terapiaan niin eihän siitä mitään tulekaan. Asioiden läpikäyminen vaatii aikaa, usein vuosia. Itse sairastanut vaikeaa masennusta vuodesta 2006 ja nyt kuntoutunut takaisin työelämään vuonna 2017. Tähän mahtunut suljettua ja avohoitoa, vuosien lääkitykset ja terapiat ja nyt viimein minä vien arkea, ei masennus. Terapiaan saa viedä puolison tai muun lähiomaisen, kunhan siitä sovitaan etukäteen.

Miten joku voi suoralla naamalla väittää että vuonna 2006 alkanut masennus on parantunut 11v myöhemmin koska on käynyt terapiassa??

Luulisi nyt jokaisen tajuavan että masennus on parantunut siitä terapiasta huolimatta :''D