Millainen yli-ihminen pitäisi olla että kelpaisi omistajaksi kodittomalle lemmikille?

Meissä elukoiden kasvattajissa on myös sellainen piirre, että myymme alkuun päästyämme tosi mielellänme kasvattejamme koteihin, jotka olemme joko itse havainneet hyväksi tai sitten joku tuttu kasvattaja.

Tämä ei tietenkään ole mikään ehdoton vaatimus, mutta monella pitkään kasvattaneella on jo hyvät verkostot joiden kautta pennuille löytyy kodit joista ei tarvitse jännittää, miten kissalle käy.

Kasvatan itse pienimuotoisesti, ja yhdessä hyvässä kodissa on meiltä jo kolme kissaa eri pentueista. Siinä on käynyt molemmin puolin hyvä tuuri, kissat ovat olleet terveitä kuin pukit ja käyttäytyvät yhtä kivasti kuin perheen lapset :D

Jotkut kodit joihin olen myynyt ovat olleet kouluikäisten perheitä, sitten on ollut vanhempaa pariskuntaa, yksin asuva nuori mies, yksin asuva nuori nainen, perhe jolla teini-ikäinen lapsi, pikkulapsiperhe, nuoripari, jne jne. Joku on asunut kerrostalossa, toinen hulppeassa omakotitalossa. Kaikille heistä myisin toisenkin.

Jokaisen pentueen kohdalla olisin voinut myydä pennut kolmeen kertaan, ja aina jää tosi kivan oloisia ihmisiä ilman kissaa.

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu! Olen laittanut eläinsuojeluyhdistykselle 4 kertaa  sähköpostia kodittomista kissoista ja kertonut että meitä on ok-talossa 2 työssäkäyvää aikuista ja 2 fiksua kouluikäistä lasta. Silti joka kerta  on vastaus " Meillä ei ole teille sopivaa kissaa".

Riippuu niin paljon millaisia kissoja on kotia vailla. Usein noissa ilmoituksissa näyttää olevan, ettei suositella esim. juurikin lapsiperheisiin. Ne kisut saattavat olla todella kovia kokeneita ja arkoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurasin viime vuonna vierestä ystäväni ja hänen miehensä ja lasten koiranostoprosessia. Tämän jälkeen ei ole kyllä itsellä mitään mielenkiintoa lähteä koskaan tuohon prosessiin mukaan. Oli haastatteluja ynnä muuta kotitarkastusta eikä millään tahtonut löytyä koiraa tavalliselle suomalaiselle perheelle jossa työssäkäyvät vanhemmat (säännöllinen työaika 8-16) ja kouluikäiset lapset jotka ovat rauhallisia ja luotettavia eikä mitään diagnooseja (jos nyt ajattelisi etteivät haluaisi antaa perheeseen jossa vaikka ylivilkkaat lapset). Käsitin ystäväni puheesta että lasten mahdollisista diagnooseista oli jopa kysytty haastattelussa! Ja muutenkin ne kasvattajan vaatimukset yhteydenpidosta ja näyttelypakoista sen jälkeen kun koira on vaihtanut omistajaa tuntuivat todella kontrolloivilta. Miksi kasvattaja luulee, että hänellä olisi jotain sananvaltaa perheen ja heidän koiransa asioihin? 

Miksi te haluatte pentua tavoitteellisesti kasvattavista kenneleistä? Niiden omistajat ovat laittaneet kasvatustyöhönsä kymmeniä tuhansia euroja, hankkineet jalostusmateriaalia ulkomailta, käyneet rodun erikoisnäyttelyissä ulkomailla, tutkituttaneet ja näyttelyttäneet koiransa, koska haluavat kasvattaa tyypillisiä, rotumääritelmän mukaisia rotukoiria.

Teille pitäisi myydä lenkkikaveriksi ilman yhtään sitoutumista näyttelyihin, terveystutkimuksen tai luonnetesteihin huippuvanhemmista pentu?

Hankkikaa lenkkikaverinne jostain aivan muualta, älkää piinatko laadukkaisiin, rotutyypillisiin näyttelykoiriin keskittyviä kunnollisia kasvattajia.

Etsittiin yhdessä äitini kanssa kodinvaihtajakoiraa useita vuosia sitten. Ja ainoastaan sakemannia, koska niitä meillä on pari ollut. Otettiin ensin yhteyttä lähialueella toimivaan palveluskoirayhdistykseen ja kerrottiin minkälainen ihminen etsii minkälaiseen ympäristöön minkälaista koiraa. Saatiin heti vastaus ja meitä luvattiin infota heti jos sopiva kodinvaihtaja voisi olla tarjolla. Ja koska etsimme sakemannia niin painotimme heti, ettei koiraa aiota käyttää näyttelyissä tai "vakavasti" harrastaa mitään pk-lajeja tms. Joku kuukausi meni kun saimme tiedon eräästä kasvattajalle palautetusta 1v nartusta. Käytiin katsomassa koiraa ja samalla kasvattajan kanssa keskusteltiin vielä, että mitä meillä/äidillä on koiralle "tarjota". Samana päivänä koira muutti äidille ja sielä se onnellisena elelee :) Ihana kotikoira, mutta ekan omistajan laiminlyöntien takia ei soveltuisi rodulleen tyypillisiin kilpailuihin tai näyttelyihin (1v oli täysin kouluttamaton, sosiaalistamaton ym. Ilmeisesti tästä johtuen edelleen arka ja säikky eikä tule toimeen muiden koirien kanssa). Pentuna tuota olisi tuskin äidille myyty, koska kasvattajalla on tavoitteet ja "kisakoiria" on tarkoitus kasvattaa. Vanhemmat kuitenkin menestyneitä lajeissaan ja näyttelyissä (valiota löytyy) ja "näyttelypakko" myös näillä pennuilla.

Viimeistään tuon tapauksen kanssa on kyllä selvinnyt että miksi kasvattajat on tosi tarkkoja siitä, kelle pennun myivät. Ja hyvä niin.

Jos ei aio käydä näyttelyissä tai kisata, niin ihan varmasti löytyy sellaisiakin kasvattajia joilta saa kotikoiria.

Onko kyse siitä että kissa saisi juosta vapaana? Siksi eivät anna. Vain sisäkissoiksi.

Kuulostaapa erikoiselta ettet löydä itsellesi kissaa tai teille ei luovuteta kissaa. Itse tarjosin facebookissa kissa ryhmässä adoptioon ulkomailta pelastettuja kissoja, mutta kukaan ei ilmoittanut haluavansa niitä. Itse kun en voi niitä pitää miehen allergian vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Sama meillä. Ollaan hieman alle kolmikymppinen pariskunta, tilava asunto ja rauhallinen elämä. Oltaisiin otettu tarvittaessa kaksi kissaa. Meillä tilanne kaatui siihen ettemme osanneet sanoa varmaksi haluammeko lapsia tulevaisuudessa, "ettei lasten tultua lähde kissa kiertoon".

Ymmärrän että jotkut viskaa kissan puhalle kun vauva tulee, mutta tuntui kohtuuttomalta että meidän olisi pitänyt tietää elämän kulku 10+v eteenpäin.

Ja samalla puhutaan että löytölät ratkeaa liitoksistaan kun kissoja on niin paljon etsimässä kotia.

Nyt kyllä oikeasti pöyristyin! Aivan asiatonta alkaa pariskunnalta udella lapsenteosta tuollaisessa yhteydessä O_o

Onhan näitä "myydään 4 kk ikäinen x muuttuneen elämäntilanteen takia". Niin että mitä, eläin on ehtinyt olemaan hyvä jos 2 kuukautta (8 viikkoa) uudessa kodissa ja tämä niin eläimeensä sitoutunut henkilö joka lupasi huolehtia siitä sen elämän loppuun asti hakee seuraavassa kuussa sille uutta kotia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurasin viime vuonna vierestä ystäväni ja hänen miehensä ja lasten koiranostoprosessia. Tämän jälkeen ei ole kyllä itsellä mitään mielenkiintoa lähteä koskaan tuohon prosessiin mukaan. Oli haastatteluja ynnä muuta kotitarkastusta eikä millään tahtonut löytyä koiraa tavalliselle suomalaiselle perheelle jossa työssäkäyvät vanhemmat (säännöllinen työaika 8-16) ja kouluikäiset lapset jotka ovat rauhallisia ja luotettavia eikä mitään diagnooseja (jos nyt ajattelisi etteivät haluaisi antaa perheeseen jossa vaikka ylivilkkaat lapset). Käsitin ystäväni puheesta että lasten mahdollisista diagnooseista oli jopa kysytty haastattelussa! Ja muutenkin ne kasvattajan vaatimukset yhteydenpidosta ja näyttelypakoista sen jälkeen kun koira on vaihtanut omistajaa tuntuivat todella kontrolloivilta. Miksi kasvattaja luulee, että hänellä olisi jotain sananvaltaa perheen ja heidän koiransa asioihin? 

Miksi te haluatte pentua tavoitteellisesti kasvattavista kenneleistä? Niiden omistajat ovat laittaneet kasvatustyöhönsä kymmeniä tuhansia euroja, hankkineet jalostusmateriaalia ulkomailta, käyneet rodun erikoisnäyttelyissä ulkomailla, tutkituttaneet ja näyttelyttäneet koiransa, koska haluavat kasvattaa tyypillisiä, rotumääritelmän mukaisia rotukoiria.

Teille pitäisi myydä lenkkikaveriksi ilman yhtään sitoutumista näyttelyihin, terveystutkimuksen tai luonnetesteihin huippuvanhemmista pentu?

Hankkikaa lenkkikaverinne jostain aivan muualta, älkää piinatko laadukkaisiin, rotutyypillisiin näyttelykoiriin keskittyviä kunnollisia kasvattajia.

Ilomielin hankin koirani muualta kuin tavoitteellisesta kennelistä. Kysymys kuuluu, mistä sitten? Onko muunlaisia kenneleitä? Ja toisaalla huudetaan, kuinka ei voi olla mitään muuta kuin pentutehdas/vastaava huono kasvatus ja hirveä rikos, jos hankkii rekisteröimättömän pennun.

Huippukasvattajat voivat myydä huippukasvattejaan kaikin mokomin toisille huippuihmisille. Jos jostakin vielä löytyisikin vähemmän laadukkaita taviskoiria vähemmän laadukkaille tavis-ihmisille, jotka kyllä ovat valmiita antamaan ystävälle hyvän, elinikäisen kodin, niillä on kyllä kysyntää. Minä en ainakaan ole kenenkään kunnon kasvattajan kanssa tekemisissä, ellei ole äärimmäinen pakko, eikä tosiaan löydy koiraa mistään muualta. Olkoot he puolestani aivan rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurasin viime vuonna vierestä ystäväni ja hänen miehensä ja lasten koiranostoprosessia. Tämän jälkeen ei ole kyllä itsellä mitään mielenkiintoa lähteä koskaan tuohon prosessiin mukaan. Oli haastatteluja ynnä muuta kotitarkastusta eikä millään tahtonut löytyä koiraa tavalliselle suomalaiselle perheelle jossa työssäkäyvät vanhemmat (säännöllinen työaika 8-16) ja kouluikäiset lapset jotka ovat rauhallisia ja luotettavia eikä mitään diagnooseja (jos nyt ajattelisi etteivät haluaisi antaa perheeseen jossa vaikka ylivilkkaat lapset). Käsitin ystäväni puheesta että lasten mahdollisista diagnooseista oli jopa kysytty haastattelussa! Ja muutenkin ne kasvattajan vaatimukset yhteydenpidosta ja näyttelypakoista sen jälkeen kun koira on vaihtanut omistajaa tuntuivat todella kontrolloivilta. Miksi kasvattaja luulee, että hänellä olisi jotain sananvaltaa perheen ja heidän koiransa asioihin? 

Kaikki kasvattajat haluavat, että koira sopii siihen perheeseen eikä päädy kiertolaiseksi. Koira pitää kasvattaa ja sosiaalistaa ja rodunkin pitää olla sopiva. Pitkän linjan koiraihmisenä pidän tuota hyvänä käytäntönä, kun olen niin paljon sitä nähnyt, että koiran ottaminen on ollut vikatikki ja siitä tulee riesa ja kiertolainen. Mitä voimakastahtoisempi ja aktiivisempi koira, sitä paremmin perhe tulee tentata onko heillä todellisia resursseja kasvattaa koirasta kunnollinen ja hyvin käyttäytyvä lemmikki.

Eivät ihmiset useinkaan pahaa tarkoita, mutta käsitys koiranpidosta voi olla epärealistinen, vaikka kuinka kunnollisia ja työssäkäyvä olisivat. T. Entinen koirakoulun pitäjä ja ongelmakoiria auttanut. 

En sanonut ettei mitään asioita saisi tsekata mutta eihän toisten lasten diagnoosit kuulu koiraa myyvälle ihmiselle eikä niihin tarvi kenenkään vastata. Ei kasvattajalla ole myöskään oikeutta määrätä mitä koiran kanssa harrastetaan tai ollaanko kasvattajaan yhteydessä sen jälkeen kun koira ei enää ole hänen omaisuuttaan. Ja totuus on, että todella moni hyvä koti jää eläimeltä saamatta koska ihmiset eivät halua alistaa itseään tuollaiseen prosessiin jossa kasvattaja jolla ei kuitenkaan mitään varsinaisia sosiaalipuolen valtuuksia yrittää kontrolloida perheen elämää ja tekee kotitarkastuksia. Sitten pitää teillä kasvattajilla vaan hyväksyä että ne koirillenne mahdollisesti parhaat perheet menee sivusuun koska prosessi on paikoitellen jopa törkeä. Kyllä normaalit aikuiset joilla elämänhallinta kunnossa (työpaikat, puhtaat vaatteet jne) ymmärtävät mitä koiran pitäminen vaatii, ettet jo valmiiksi tällä hetkellä koiran omistavat ole siinä asiassa mitenkään ylivertaisia. Monilla on aikaisemmin elämänsä aikana ollut jo koira tai koiria eli ei tule heille yllätyksenä.

Näinpä. Lemmikki on kuitenkin lainsäädännöllisesti vain omaisuuteen verrattava asia (se on sitten eri keskustelu pitäisikö näin olla) joten kyllähän nuo ehdot kohtuuttomia siihenkin nähden ovat. Omistajuuden vaihdon jälkeen henkilökohtaiset valinnat mitä lemmikin kanssa puuhataan laillisuuden rajoissa ei kasvattajalle tai edelliselle omistajalle kuulu.

Maalle omakotitaloon muutettuani kävin kysymässä kissaa löytöeläintalossa kun olivat lehdessä voivotelleet kuinka heillä on niitä niin paljon ja koteja etsitään. Ei käynyt niin mikään, nuori tyttö silmät suurina kertoi kuinka normaali kissan elämä on ihan eläinrääkkäystä. Pitäisi olla työtön, asua kerrostalossa, pitää purkkiruualla ja ikinä ei saa päästää kissaa ulos.

Sinne jäi, hankin maatalosta pari pentua jotka elivät terveen onnellisen kissan elämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille ainakin olisi vaikeaa kun on lemmikki ennestään, eikä montaa eläintä kuulu olevan jotka kävisi myöskään lapsiperheeseen. Ollaan siis aika ulkona kriteereistä joihin soveltuuvat.

- pelkät omakotitalot käy (koirien kohdalla)

- ei saa olla pieniä lapsia (melkeinpä kaikki eläimet)

- joko pitää ehdottomasti olla toinen kissa tai ei mitään muita eläimiä missään nimessä (näin erityisesti kissojen kohdalla)

Jestas, minulla täyttyy nuo kaikki kriteerit. Ikävä vain etten ole koskaan halunnut lemmikkieläintä.

Vierailija kirjoitti:

Maalle omakotitaloon muutettuani kävin kysymässä kissaa löytöeläintalossa kun olivat lehdessä voivotelleet kuinka heillä on niitä niin paljon ja koteja etsitään. Ei käynyt niin mikään, nuori tyttö silmät suurina kertoi kuinka normaali kissan elämä on ihan eläinrääkkäystä. Pitäisi olla työtön, asua kerrostalossa, pitää purkkiruualla ja ikinä ei saa päästää kissaa ulos.

Sinne jäi, hankin maatalosta pari pentua jotka elivät terveen onnellisen kissan elämän.

ESY:t eivät luovuta kissoja vapaasti ulkoileviksi. Valjaissa tai tarhassa ulkoileminen on ok.

No mitä hemmettiä on se vuodesta toiseen jatkuva marina jostakin "kissakriisistä" ja kissojen holtittomasta lisääntymisestä jos näille löytökissoille ei näiden yhdistysten mukaan mikään koti ole tarpeeksi hyvä?! Taitaa pitää paikkaansa että sinne hakeutuu vapaaehtoiseksi /töihin vain jotakin omituisia fanaattisia kahjoja..

Putin muuten mutta alkaa ratsastaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskotilaisena ja meiltä lähtee ihan koko ajan kissoja ihan tavallisille ihmisille. Toki kyseessä ei ole mikään eläinkauppa, eli tarjolla on niitä kissoja joita yhdistyksellä on sillä hetkellä kotia etsimässä. Niitä voi olla muutama kerrallaan ja ne voivat olla esimerkiksi huonoista lähtökohdista lähteneitä, yleensä siihen on jokin syy miksi kissa yleensäkin päättyy yhdistyksen hoiviin. Tarjolla voi olla vain esimerkiksi kovin arkoja joita ei voi antaa perheeseen jossa on jo ennestään eläimiä tai pieniä lapsia (jo niiden lastenkin turvallisuuden takia). Se ei tarkoita että ihmisissä itsessään olisi mitään vikaa tai ihmiset eivät "kelpaisi", vaan että sopivaa kissaa ei nyt vain ole. 

Toinen sijaiskoti komppaa täältä (kiitos sinulle, eläinten ystävä <3)

Näillä yhdistykselle tulleilla eläimillä on usein rankka tausta ja se voi vaikuttaa merkittävästi niiden käytökseen, ovat esim. todella arkoja tai vaativat erityishuomiota ja/tai kokemusta erityisruoan/lääkityksen suhteen. Tällaisia kissoja ei ihan mihin tahansa kotiin voi luovuttaa. Sellaisia perushyväkuntoisia hetivalmiita sohvallarapsutettavia kissoja ei yhdistykselle tule kuin joskus. Joten joo, joskus ei vaan ole kyselijälle sitä sopivaa kissaa. Joskus sen pitää vaikka saada toipua, sosiaalistua, tervehtyä ja pulskistua ensin.

Suuri kiitos jokaiselle, joka antaa kodittomalle kodin <3

Annan ilmaisen vinkin jota voitte hyödyntää siellä esyllänne:

Kertokaa joko jo nettisivuilla, tai sitten suoraan puhelimessa/kasvokkain että kissanne ovat todella arkoja ja se on syynä siihen miksei niitä vielä voi luovuttaa kenellekään. On typeryyttä ja itsensä muiden yläpuolella asettamista kuvitella että vain itse osaa antaa lääkettä kissalle, ja muut kodit ja halukkaat omistajat ovat "mitä tahansa koteja".  

Joku esy voisi vielä ottaa vaarin tästä ideasta; sitouttakaa ne kissan haluajat johonkin valitsemaansa kissaan niin että on esim. kerta viikkoon käynti tuota kissaa katsomassa. Tällöin tuleva omistaja näkee missä jamassa kissa on, miten se kuntoutuu, oppii vinkkejä tulevan kissan kanssa elämiseen, ja jos tulevasta omistajasta vaikuttaa siltä ettei hän haluakaan kissaa koska on niin vaikea eläin, tai vaativa hoito, niin mitään vahinkoa ei ole tapahtunut. 

Tutustumis ja sitouttamisjakso voiis kestää vaikka 1-2kk 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maalle omakotitaloon muutettuani kävin kysymässä kissaa löytöeläintalossa kun olivat lehdessä voivotelleet kuinka heillä on niitä niin paljon ja koteja etsitään. Ei käynyt niin mikään, nuori tyttö silmät suurina kertoi kuinka normaali kissan elämä on ihan eläinrääkkäystä. Pitäisi olla työtön, asua kerrostalossa, pitää purkkiruualla ja ikinä ei saa päästää kissaa ulos.

Sinne jäi, hankin maatalosta pari pentua jotka elivät terveen onnellisen kissan elämän.

Mikä järki olisi luovuttaa kissat vapaaksi pidettäviksi ja kohta taas olla etsimässä samoille "karanneille" kissoille uusia koteja? Suurin osa kodittomista kissoista on just noita vapaaksi päästettyjä kissoja, jotka perustavat populaation samalla kun exomistaja luulee että sen kettu vei, tai jäi auton alle, ja ottavat taas uuden kissan jota odottaa sama kohtalo.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni vähän sama kokemus noin 5 vuotta sitten, kun olin ottamassa kissaa. En koskaan mennyt tosin kyselyyn asti, kun luin eläinsuojeluyhdistyksen sopimusehdot ja tosiaan lemmikin omistajuus ei olisi siirtynyt minulle, vaan kyseessä oli ns. luovutussopimus. Eli en olisi saanut esim. tehdä päätöstä lemmikin lopettamisesta sen sairastuessa vakavasti, mutta sopimuksessa luki että vastaan täysin eläinlääkärimaksuista. Käytännössähän tuo tarkoittaa sitä, että eläinsuojeluyhdistys olisi voinut pakottaa vaikka 10 000€ maksavaan hoitoon, jolla olisi pidennetty kissan elämää kuukaudella tai parilla. En nyt sano, että näin olisi käynyt, mutta sopimuksen mukaan tämä olisi ollut mahdollista. Lisäksi muutoista olisi aina pitänyt ilmoittaa yhdistykselle ja suostua koko lemmikin loppuelämän kestäviin kotitarkastuksiin. Ymmärrän kyllä, miksi ehtoja on ja halutaan varmistaa, että kissa voi luovutuksen jälkeen hyvin, mutta joku raja sillä on, että mihin suostun. Esim. 2 vuotta kestävä määräaikainen luovutussopimus noilla ehdoilla, jonka jälkeen saisin täyden omistajuuden ilman mitään velvollisuuksia yhdistystä kohtaan olisi ollut ok.

Päädyin lopulta ottamaan kissan yksityisiltä omistajilta, jotka olivat luopumassa lemmikistään puhjenneen allergian vuoksi. Sain tarjota kotia tarvitsevalle kissalle kodin ja sain aivan ihanan kissan, nyt 5 vuotta seuralaiseni ja täysin terve ilman mitään ongelmia.

Jonkun kannattaisi käyttää Esyn sopimusta tietosuojavaltuutetun tai vastaavan tahon arvoitavana. Esy ei ole viranomainen, joten muuttotietojen luovutus ym kuulostaa lainvastaiselta. Samoin "luovutussopimus", mikä se edes on? Myydään kissa eteenpäin mutta omistajuus ei muka siirry? Kuulostaa veronkierrolta.

Eläinsuojeluyhdistykset laittavat valtavat määrät aikaa ja resursseja villikissojen kuntoutukseen. Siis joku vapaaehtoinen voi yrittää vuosikausia elää villikissan kanssa ja totuttaa sitä ihmiseen siten, että voivat lopulta oleskella jopa samassa huoneessa. Jotkut kissat eivät anna koskaan käsitellä itseään tai tule syliin.

Joskus vuosien päästä kissa voi olla sen verran kesy että se voidaan siirtää uudelle omistajalle ja vapaaehtoinen ottaa uuden villikissan piileskelemään ja kuseskelemaan sohvan alle. Mikä järki tuossa on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurasin viime vuonna vierestä ystäväni ja hänen miehensä ja lasten koiranostoprosessia. Tämän jälkeen ei ole kyllä itsellä mitään mielenkiintoa lähteä koskaan tuohon prosessiin mukaan. Oli haastatteluja ynnä muuta kotitarkastusta eikä millään tahtonut löytyä koiraa tavalliselle suomalaiselle perheelle jossa työssäkäyvät vanhemmat (säännöllinen työaika 8-16) ja kouluikäiset lapset jotka ovat rauhallisia ja luotettavia eikä mitään diagnooseja (jos nyt ajattelisi etteivät haluaisi antaa perheeseen jossa vaikka ylivilkkaat lapset). Käsitin ystäväni puheesta että lasten mahdollisista diagnooseista oli jopa kysytty haastattelussa! Ja muutenkin ne kasvattajan vaatimukset yhteydenpidosta ja näyttelypakoista sen jälkeen kun koira on vaihtanut omistajaa tuntuivat todella kontrolloivilta. Miksi kasvattaja luulee, että hänellä olisi jotain sananvaltaa perheen ja heidän koiransa asioihin? 

Miksi te haluatte pentua tavoitteellisesti kasvattavista kenneleistä? Niiden omistajat ovat laittaneet kasvatustyöhönsä kymmeniä tuhansia euroja, hankkineet jalostusmateriaalia ulkomailta, käyneet rodun erikoisnäyttelyissä ulkomailla, tutkituttaneet ja näyttelyttäneet koiransa, koska haluavat kasvattaa tyypillisiä, rotumääritelmän mukaisia rotukoiria.

Teille pitäisi myydä lenkkikaveriksi ilman yhtään sitoutumista näyttelyihin, terveystutkimuksen tai luonnetesteihin huippuvanhemmista pentu?

Hankkikaa lenkkikaverinne jostain aivan muualta, älkää piinatko laadukkaisiin, rotutyypillisiin näyttelykoiriin keskittyviä kunnollisia kasvattajia.

Ilomielin hankin koirani muualta kuin tavoitteellisesta kennelistä. Kysymys kuuluu, mistä sitten? Onko muunlaisia kenneleitä? Ja toisaalla huudetaan, kuinka ei voi olla mitään muuta kuin pentutehdas/vastaava huono kasvatus ja hirveä rikos, jos hankkii rekisteröimättömän pennun.

Huippukasvattajat voivat myydä huippukasvattejaan kaikin mokomin toisille huippuihmisille. Jos jostakin vielä löytyisikin vähemmän laadukkaita taviskoiria vähemmän laadukkaille tavis-ihmisille, jotka kyllä ovat valmiita antamaan ystävälle hyvän, elinikäisen kodin, niillä on kyllä kysyntää. Minä en ainakaan ole kenenkään kunnon kasvattajan kanssa tekemisissä, ellei ole äärimmäinen pakko, eikä tosiaan löydy koiraa mistään muualta. Olkoot he puolestani aivan rauhassa.

Jos haluaa lenkkikaveria, niin eipä sillä ole väliä, minkä näköinen koira siellä vieressä kävelee.

Ottakaa sekarotuinen,

No joo. On kokemusta.

Itse huolehdin lukuisista kodittomista, mutta kun touhu alkoi mennä sellaiseksi "lasten tohkeissaan touhottamiseksi" näillä pelastajilla, niin tipahdin pois.

Parikymppiset tytöt tiesivät kaiken, neuvoivat kaikessa, luettelivat sääntöjä, vaativat ja kyttäsivät näitä tulevia koteja ja ihmisiä. Ei sitä voinut katsoa vierestä. Elämänkokemus kertoo jo vähän, ettei jokaiselta kysellä mitään arkoja asioita tai paasata päin näköä ihan kaikesta.

Hyviä koteja olisi tarjolla vaikka kuinka, mutta nykyään eläimen pito ja jopa vanhemmuus on vedetty tasolle, jossa se "huoltaja" saa ennemmin tappaa itsensä huoltamisesta johtuvaan uupumiseen, kuin siihen, että kaikki voisivat hyvin.

Väitän, että enemmän vaikka kissa kärsii jatkuvista hammaskiven poistoista rauhoitettuna 4x vuodessa, jatkuvasta aktivoinnista, hulluna prosessoidusta ruoasta, koko ajan seuraan tunkemisesta, harjauksista ja kynsien leikkaamisesta muutaman kerran viikossa, ties mistä tuoksuhiekasta ja tarpeilla käynnin jälkeen tassujen ja perän puunaamisesta ja jatkuvasti näistä kaikista vaahtoavasta elämästä, kuin ihan normielämästä. Sama pätee koiriin ja muihin eläimiin.

Jopa hevosten kohdalla on ajauduttu siihen, että ne kääritään päästä varpaisiin pastelleihin virityksiin, etteivät kastu tai palele. Ja kierretään sitten kehää 3-5 tuntia päivässä, sen tunnin pastelliulkoilun lisäksi. Samalla kauhistellaan niitä polleja, mitkä elävät vielä kunnon hevosen elämää. Hevonen on käytetty "klinikalla" 107x viidessä vuodessa. Voi olla lääkitystä siihen ja tähän. Heinää sille ei anneta, ettei liho, mutta pellettiä on purkkitolkulla rivissä...

Ihminen luulee olevansa liian viisas. Siihen kaikki kaatuu. Kaikilla eläimillä ja ihmisillä on perustarpeet. Ne kun tyydytetään lajikohtaisesti, ei muuta tarvita. Hevonen ei kaipaa pastellin värisiä asusteita, kissa ei kaipaa luxushammashoitoa turhaan, eikä koira ymmärrä, onko se lelu jotain tiettyä merkkiä tai miksi omistaja rääkyy karmeilla kierroksilla 3x viikossa hallissa, jossa pitää aivopaineet tapissa vetää apinana jotain rataa läpi.

Hevonen piehtaroi ennemmin siellä isossa tarhassaan ihan nakuna, kun siltä tuntuu. Kissa pärjää 1x vuodessa tapahtuvassa terveystarkastuksessaan hyvin, kun ruoka on sitä mitä oikeasti pitää, eikä pelkästään mitään mössöä. Koira on tasapainoisempi ja onnellisempi rauhallisen omistajan kanssa vaikka ihan peruslenkeillä, kunhan perustottelevaisuus ja muut asiat ovat kunnossa.

Kuinka moni teistä ihmisistä on käynyt missikisoissa? Ollut puunattuna kansikuvissa? Syö vain ja ainoastaan tutkittuja ja tiettyjä prosessoituja ruokia purkeista? Käy röntgenit, ultrat, silmäpeilaukset ja jokaisen pierun tutkimukset läpi jo ennen kymmenettä ikävuotta (vrt. eläimen ikään)? Ulkoiletteko kaikkien ohjesääntöjen mukaan? Hammashoitaja 4x vuodessa? Onko kallis sänky? Jaksatteko juosta rinkiä 3-5 tuntia päivässä? Illalla joku rata läpi niin, että suoni ratkeaa päästä tai p*rseestä?

Niinpä. Ei eläin tarvitse ihmisten juttuja. Eläimelle riittää oma lajityypillinen elämä hyvin hoidettuna. Takku turkissa ja metsässä riemu mielessä juosten on paljon pienempi paha, kuin se, että puunataan fiiniksi ja lähdetään 300km esittäytymään tuomarille.