Millainen yli-ihminen pitäisi olla että kelpaisi omistajaksi kodittomalle lemmikille?

Suurin syy, miksei kissaa luovuteta, on uuden omistajan aikomus ulkoiluttaa sitä vapaana. Näihin koteihin ei tietenkään anneta kissoja. Etenkin okt:ssa asujat harrastaa tätä hyvin usein.

Vierailija kirjoitti:

Seurasin viime vuonna vierestä ystäväni ja hänen miehensä ja lasten koiranostoprosessia. Tämän jälkeen ei ole kyllä itsellä mitään mielenkiintoa lähteä koskaan tuohon prosessiin mukaan. Oli haastatteluja ynnä muuta kotitarkastusta eikä millään tahtonut löytyä koiraa tavalliselle suomalaiselle perheelle jossa työssäkäyvät vanhemmat (säännöllinen työaika 8-16) ja kouluikäiset lapset jotka ovat rauhallisia ja luotettavia eikä mitään diagnooseja (jos nyt ajattelisi etteivät haluaisi antaa perheeseen jossa vaikka ylivilkkaat lapset). Käsitin ystäväni puheesta että lasten mahdollisista diagnooseista oli jopa kysytty haastattelussa! Ja muutenkin ne kasvattajan vaatimukset yhteydenpidosta ja näyttelypakoista sen jälkeen kun koira on vaihtanut omistajaa tuntuivat todella kontrolloivilta. Miksi kasvattaja luulee, että hänellä olisi jotain sananvaltaa perheen ja heidän koiransa asioihin? 

Kaikki kasvattajat haluavat, että koira sopii siihen perheeseen eikä päädy kiertolaiseksi. Koira pitää kasvattaa ja sosiaalistaa ja rodunkin pitää olla sopiva. Pitkän linjan koiraihmisenä pidän tuota hyvänä käytäntönä, kun olen niin paljon sitä nähnyt, että koiran ottaminen on ollut vikatikki ja siitä tulee riesa ja kiertolainen. Mitä voimakastahtoisempi ja aktiivisempi koira, sitä paremmin perhe tulee tentata onko heillä todellisia resursseja kasvattaa koirasta kunnollinen ja hyvin käyttäytyvä lemmikki.

Eivät ihmiset useinkaan pahaa tarkoita, mutta käsitys koiranpidosta voi olla epärealistinen, vaikka kuinka kunnollisia ja työssäkäyvä olisivat. T. Entinen koirakoulun pitäjä ja ongelmakoiria auttanut. 

Itselläni vähän sama kokemus noin 5 vuotta sitten, kun olin ottamassa kissaa. En koskaan mennyt tosin kyselyyn asti, kun luin eläinsuojeluyhdistyksen sopimusehdot ja tosiaan lemmikin omistajuus ei olisi siirtynyt minulle, vaan kyseessä oli ns. luovutussopimus. Eli en olisi saanut esim. tehdä päätöstä lemmikin lopettamisesta sen sairastuessa vakavasti, mutta sopimuksessa luki että vastaan täysin eläinlääkärimaksuista. Käytännössähän tuo tarkoittaa sitä, että eläinsuojeluyhdistys olisi voinut pakottaa vaikka 10 000€ maksavaan hoitoon, jolla olisi pidennetty kissan elämää kuukaudella tai parilla. En nyt sano, että näin olisi käynyt, mutta sopimuksen mukaan tämä olisi ollut mahdollista. Lisäksi muutoista olisi aina pitänyt ilmoittaa yhdistykselle ja suostua koko lemmikin loppuelämän kestäviin kotitarkastuksiin. Ymmärrän kyllä, miksi ehtoja on ja halutaan varmistaa, että kissa voi luovutuksen jälkeen hyvin, mutta joku raja sillä on, että mihin suostun. Esim. 2 vuotta kestävä määräaikainen luovutussopimus noilla ehdoilla, jonka jälkeen saisin täyden omistajuuden ilman mitään velvollisuuksia yhdistystä kohtaan olisi ollut ok.

Päädyin lopulta ottamaan kissan yksityisiltä omistajilta, jotka olivat luopumassa lemmikistään puhjenneen allergian vuoksi. Sain tarjota kotia tarvitsevalle kissalle kodin ja sain aivan ihanan kissan, nyt 5 vuotta seuralaiseni ja täysin terve ilman mitään ongelmia.

Tuttavani ei saanut koiraa Suomesta, joten lensi ulkomaille, sopi yhteyden paikalliseen tarhaan, ja valitsi sieltä itselleen koiran kymmenistä ellei sadoista lemmikeistä. Ja elävät onnellisena yhdessä nyt.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni paloi käpy kun olin katsomassa kodittomia kissoja. Kissan ottaminen olisi maksanut 100 euroa. Ei siinä mitään, olisin sen leikatusta ja madotetusta kissasta voinut mielelläni maksaakin. Kuitenkin kun luin papereita tarkemmin, niin kyseessä ei ollut kauppahinta, vaan jonkinlainen "luovutusmaksu". Kysyin tästä sitten tarkemmin, ja minulle se eläinsuojeluyhdistyksen tyttö sitten ihan kirkkain silmin selitti, että omistusoikeus ei siirry minulle ja olisi ollut sitä sun tätä velvollisuutta yhdistystä kohtaan vielä sen jälkeenkin. En olisi saanut viedä sitä kissaa edes piikille, ennenkö olisin kysynyt yhdistykseltä ensin. Läväytin sitten ihan täyslaidallisen palautetta siltä seisomalta sille likalle ja totesin että pitäkööt mirrinsä.

Eläinsuojelutyö tekee epäluuloiseksi ihmisiä kohtaan.  Kirkkain silmin on otettu lemmikki joka kohta on taas hoitamaton, kierrossa tai peräti hylätty.   Silti pääsee lipsumaan ja lemmikki väärään kotiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurasin viime vuonna vierestä ystäväni ja hänen miehensä ja lasten koiranostoprosessia. Tämän jälkeen ei ole kyllä itsellä mitään mielenkiintoa lähteä koskaan tuohon prosessiin mukaan. Oli haastatteluja ynnä muuta kotitarkastusta eikä millään tahtonut löytyä koiraa tavalliselle suomalaiselle perheelle jossa työssäkäyvät vanhemmat (säännöllinen työaika 8-16) ja kouluikäiset lapset jotka ovat rauhallisia ja luotettavia eikä mitään diagnooseja (jos nyt ajattelisi etteivät haluaisi antaa perheeseen jossa vaikka ylivilkkaat lapset). Käsitin ystäväni puheesta että lasten mahdollisista diagnooseista oli jopa kysytty haastattelussa! Ja muutenkin ne kasvattajan vaatimukset yhteydenpidosta ja näyttelypakoista sen jälkeen kun koira on vaihtanut omistajaa tuntuivat todella kontrolloivilta. Miksi kasvattaja luulee, että hänellä olisi jotain sananvaltaa perheen ja heidän koiransa asioihin? 

Kaikki kasvattajat haluavat, että koira sopii siihen perheeseen eikä päädy kiertolaiseksi. Koira pitää kasvattaa ja sosiaalistaa ja rodunkin pitää olla sopiva. Pitkän linjan koiraihmisenä pidän tuota hyvänä käytäntönä, kun olen niin paljon sitä nähnyt, että koiran ottaminen on ollut vikatikki ja siitä tulee riesa ja kiertolainen. Mitä voimakastahtoisempi ja aktiivisempi koira, sitä paremmin perhe tulee tentata onko heillä todellisia resursseja kasvattaa koirasta kunnollinen ja hyvin käyttäytyvä lemmikki.

Eivät ihmiset useinkaan pahaa tarkoita, mutta käsitys koiranpidosta voi olla epärealistinen, vaikka kuinka kunnollisia ja työssäkäyvä olisivat. T. Entinen koirakoulun pitäjä ja ongelmakoiria auttanut. 

En sanonut ettei mitään asioita saisi tsekata mutta eihän toisten lasten diagnoosit kuulu koiraa myyvälle ihmiselle eikä niihin tarvi kenenkään vastata. Ei kasvattajalla ole myöskään oikeutta määrätä mitä koiran kanssa harrastetaan tai ollaanko kasvattajaan yhteydessä sen jälkeen kun koira ei enää ole hänen omaisuuttaan. Ja totuus on, että todella moni hyvä koti jää eläimeltä saamatta koska ihmiset eivät halua alistaa itseään tuollaiseen prosessiin jossa kasvattaja jolla ei kuitenkaan mitään varsinaisia sosiaalipuolen valtuuksia yrittää kontrolloida perheen elämää ja tekee kotitarkastuksia. Sitten pitää teillä kasvattajilla vaan hyväksyä että ne koirillenne mahdollisesti parhaat perheet menee sivusuun koska prosessi on paikoitellen jopa törkeä. Kyllä normaalit aikuiset joilla elämänhallinta kunnossa (työpaikat, puhtaat vaatteet jne) ymmärtävät mitä koiran pitäminen vaatii, ettet jo valmiiksi tällä hetkellä koiran omistavat ole siinä asiassa mitenkään ylivertaisia. Monilla on aikaisemmin elämänsä aikana ollut jo koira tai koiria eli ei tule heille yllätyksenä.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni vähän sama kokemus noin 5 vuotta sitten, kun olin ottamassa kissaa. En koskaan mennyt tosin kyselyyn asti, kun luin eläinsuojeluyhdistyksen sopimusehdot ja tosiaan lemmikin omistajuus ei olisi siirtynyt minulle, vaan kyseessä oli ns. luovutussopimus. Eli en olisi saanut esim. tehdä päätöstä lemmikin lopettamisesta sen sairastuessa vakavasti, mutta sopimuksessa luki että vastaan täysin eläinlääkärimaksuista. Käytännössähän tuo tarkoittaa sitä, että eläinsuojeluyhdistys olisi voinut pakottaa vaikka 10 000€ maksavaan hoitoon, jolla olisi pidennetty kissan elämää kuukaudella tai parilla. En nyt sano, että näin olisi käynyt, mutta sopimuksen mukaan tämä olisi ollut mahdollista. Lisäksi muutoista olisi aina pitänyt ilmoittaa yhdistykselle ja suostua koko lemmikin loppuelämän kestäviin kotitarkastuksiin. Ymmärrän kyllä, miksi ehtoja on ja halutaan varmistaa, että kissa voi luovutuksen jälkeen hyvin, mutta joku raja sillä on, että mihin suostun. Esim. 2 vuotta kestävä määräaikainen luovutussopimus noilla ehdoilla, jonka jälkeen saisin täyden omistajuuden ilman mitään velvollisuuksia yhdistystä kohtaan olisi ollut ok.

Päädyin lopulta ottamaan kissan yksityisiltä omistajilta, jotka olivat luopumassa lemmikistään puhjenneen allergian vuoksi. Sain tarjota kotia tarvitsevalle kissalle kodin ja sain aivan ihanan kissan, nyt 5 vuotta seuralaiseni ja täysin terve ilman mitään ongelmia.

Kyllä eläinlääkärin sana riittää lopetukseen tarvittaessa, ei sitä tarvitse siltä yhdistykseltä kysyä.  Vain jos tervettä eläintä ei voi enää pitää, ei tarvitse välttämättä lopettaa jos yhdistys voi ottaa.  Sitä se tarkoittaa, eettinen ehto.

Itse olen eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskotilaisena ja meiltä lähtee ihan koko ajan kissoja ihan tavallisille ihmisille. Toki kyseessä ei ole mikään eläinkauppa, eli tarjolla on niitä kissoja joita yhdistyksellä on sillä hetkellä kotia etsimässä. Niitä voi olla muutama kerrallaan ja ne voivat olla esimerkiksi huonoista lähtökohdista lähteneitä, yleensä siihen on jokin syy miksi kissa yleensäkin päättyy yhdistyksen hoiviin. Tarjolla voi olla vain esimerkiksi kovin arkoja joita ei voi antaa perheeseen jossa on jo ennestään eläimiä tai pieniä lapsia (jo niiden lastenkin turvallisuuden takia). Se ei tarkoita että ihmisissä itsessään olisi mitään vikaa tai ihmiset eivät "kelpaisi", vaan että sopivaa kissaa ei nyt vain ole. 

Vierailija kirjoitti:

Seurasin viime vuonna vierestä ystäväni ja hänen miehensä ja lasten koiranostoprosessia. Tämän jälkeen ei ole kyllä itsellä mitään mielenkiintoa lähteä koskaan tuohon prosessiin mukaan. Oli haastatteluja ynnä muuta kotitarkastusta eikä millään tahtonut löytyä koiraa tavalliselle suomalaiselle perheelle jossa työssäkäyvät vanhemmat (säännöllinen työaika 8-16) ja kouluikäiset lapset jotka ovat rauhallisia ja luotettavia eikä mitään diagnooseja (jos nyt ajattelisi etteivät haluaisi antaa perheeseen jossa vaikka ylivilkkaat lapset). Käsitin ystäväni puheesta että lasten mahdollisista diagnooseista oli jopa kysytty haastattelussa! Ja muutenkin ne kasvattajan vaatimukset yhteydenpidosta ja näyttelypakoista sen jälkeen kun koira on vaihtanut omistajaa tuntuivat todella kontrolloivilta. Miksi kasvattaja luulee, että hänellä olisi jotain sananvaltaa perheen ja heidän koiransa asioihin? 

..no kuule ihan sama kokemus.

Kyllä on sellainen fiilis että kohta haen koirani jostain mistä saa jopa valita mitä haluaa. 

Olen aina luullut että omakotitalo maaseudulla ,isolla pihalla,metsää ympärillä,liikunnallinen lapseton pariskunta saisi nyt edes koiran hankittua mutta eipä ei,ei ei. Kokemusta on ei nyt ihan viime vuosilta .

Vastaukset kasvattajilta ovat todella outoja tai sitten niihin ei vastata mitään ..vaatimukset ovat erittäin korkeat että ihmettelen kuka enää saa koiran suomalaiselta kasvattajalta ostettua. Koiran kanssa pitäisi olla 24//7 ,pitäisi kuitenkin olla hirveästi rahaa että saa luxus ruokaa koiralle ym ym luxus tarvikkeet,koiraa ei missään tapauksessa saisi jättää yksin -ai niin mutta koiran kanssa pitää mennä paikkoihin jotta koira tottuu ihmisiin ,eläimiin ..Kokemusta koiran kanssa elosta pitäisi olla 100 vuotta ja jos on sitten pitää selittää miksi miksi se vanha koira on poissa ja miten siihen tilanteeseen päädyttiin ,miksi se sairastu ,miksi se kuoli jne .jne.

Esim: vanhemmillani oli aina koiria 2 isoa vahtikoiraa mistä tietäisin mistä ne sen osti kun olin 1 v ensimmäisen koiran tultua taloon. Pitäiskö siis avata vanhempien haudat ja mennä kyselemään että miten niiden koirien kanssa meni ,mistä hankittiin ,mitä ruokaa ,oliko rokostukset ok. Voin sanoa että meillä ne oli pihassa vain ja ainoastaan vahtikoirana sekä seurana.Ei edes käyty näyttelyissä eikä harrastettu mitään hiton hyppelyitä esteiden yli ,ei haettu ihmisiä metsistä pla pla ..ja hyvin ne eli molemmat 12 vuotta eikä käynyt kenenkään kimppuun --söin ihan perunaa ja jauhelihaa .ikinä ei ostettu mitään kaupallista murkinaa ns: koiran ruokaa..luita sai. Eikä niillä ollut 100 kappaletta leluja eikä 1000e sänkyä. Eikä edes käyty pentukoulussa!!!!  ja nyt tavallinen liikunnallinen ihminen ei saa koiraa ostettua koska pitää mennä näyttelyihin,teettää pentuja että suku jatkuu,harrastaa 2-3 lajia että koira ei pitkästy,vaatteet pitää olla ,kengät myös,leluja 1000 kpl..Jostain kumman syystä sitten näen Helsingissä esim: Todella vaativia koiria sellaisilla ihmisillä joiden omakin elämän tyyli kaipaisi jotain koulutusta,lisäksi kerrostaloissa asuu saksanpaimenkoiria ym isoja koiria joiden kanssa käydään 10 min lenkki lähimetsässä ..ja siitä huolimatta kaikki on niin tarkkaa että kenelle koira myydään.En ymmärrä.

Itselläni vähän samoja kokemuksia, tosin kyseessä oli koiria ulkomailta pelastava yhdistys. Kaikki oli jo sovittu, hakemukset täytetty, koira katsottu, oltiin menossa katsomaan kyseistä koiraa kun ilmoitettiin, että ei tarvitse tullakaan, emme anna sitä teille. Ei siis oltu nähty edes kasvotusten, eikä kukaan ollut nähnyt, miten koiran kanssa olisimme. Otimme sitten koiran toisen yhdistyksen kautta. Hyvin olemme hoitaneet koiraa jo kymmenen vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmille ei myönnetty koiraa koska  asuvat rivitalossa! Koira oli pieni, ei mikään rotikka. Kävivät katsomassa sitä esyllä ja kovasti olisivat antaneet uuden kodin muttei sallittu. Ottivat sitten löytökoiran Espanjasta. 

meille ei myydä edes rotikkaa omakotitaloon koska meillä ei ole kokemusta juuri siitä rodusta eikä meillä ole hänelle kaveria täällä valmiina..se omakotitalo ei ole enää mikään tae että saa koiran ostettua.

Vierailija kirjoitti:

OLen Facessa kahdessa eri ryhmässä jossa ideana on etsiä kissalle uusi koti ja nämä ryhmät ovat vain täynnä "etsin  kissaa" ilmoituksia, kysyntä on suurempi kuin tarjonta. Miksi koko suomi tahtoo äkkiä kissan ja miten siitä on tullut noin vaikeaa?!

FB kieltää yksityishenkilöiden ilmoitukset, joissa tarjotaan lemmikkiä. Moni ryhmä on siksi joutunut tekemään linjauksen, että tällaiset ilmoitukset on kiellettyjä, tai koko ryhmä voi joutua pannaan jos FB huomaa sääntöjenvastaisen toiminnan.

Jos joku nyt uskaltaa tämän ketjun luettuaan kääntyä yhdistyksen puoleen niin esimerkiksi tässä ryhmässä on kotia etsiviä kissoja: https://www.facebook.com/groups/220933525038601/

Aikanaan asuin Tampereella ja hankin avomiehen kanssa kissan Kissojen Katastrofiyhdistykseltä, kaikki meni hyvin ja helposti, tietysti joitain kysymyksiä tehtiin. Vuosia myöhemmin olen ollut hankkimassa kissaa Hämeenlinnassa. Katsottiin netistä kissakoti Kattilan kissoja ja monikin näytti kiinnostavalta. Ajattelin, että homma hoituu helposti, koska olimme juuri aikuista kissaa etsimässä. No sieltähän ei olisi haluttu myydä meille mitään. Mukana oli kaksi lastamme, ei silloin enää ihan pieniä ja ovat rauhallisia. Siis talo täynnä kissoja, mutta ei vaan mitään sopivaa, niitä voisi lähinnä käydä siellä katselemassa. Siihen aikaan eläinhoitola Hepuli hoiti virallisesti alueen löytökissat ja sieltä löysimme sopivan kissan heti. Ja ihan vastuuntuntoisen oloinen oli paikan pitäjä, mutta hän oli siis yrittäjä, jonka intresseissä ei selvästikään ollut hillota niitä kissoja siellä vuosikausia. Tosi kivan kissan saimme.

Nykyisin kuulemma vitsauksena on, että ei haluta luovuttaa kissaa ainoaksi kissaksi. Yksi tuttu tästä juuri kertoi. Monessa paikassa se toinenkin kissa olisi ostettava siitä samasta paikasta. Toki on varmaan tapauksia, joissa kissa vaatii toisen kissan seuraa, on siihen täysin tottunut, mutta että lähes aina..?

Sama koirien kanssa, sitten ihmetellään, kun kotimaiset kodinvaihtajakoirat eivät saa koteja ja kaikki vain ottavat rescuen. No, ehkä sen takia, kun niistä ei saa peräänsä vainoharhaista elintapatarkastajaa 🙄

Tietenkin on hyvä vähän katsoa, minne eläin annetaan, mutta ihmisten omaan arviointikykyyn ei haluta luottaa tarpeeksi.

Sinänsä mielestäni rescue-toiminta on erittäin arveluttavaa, kärsiviä eläimiä koitetaan tuupata koteihin Suomessa, joissa kaikissa taas ei ole kapasiteettia selviytyä rescue-haasteista.

No, vähän ristiriitainen kommentti, mutta olisi kiva, jos niitä kotimaisia kodinvaihtajia saisi samoin kriteerein kuin rescuen saa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskotilaisena ja meiltä lähtee ihan koko ajan kissoja ihan tavallisille ihmisille. Toki kyseessä ei ole mikään eläinkauppa, eli tarjolla on niitä kissoja joita yhdistyksellä on sillä hetkellä kotia etsimässä. Niitä voi olla muutama kerrallaan ja ne voivat olla esimerkiksi huonoista lähtökohdista lähteneitä, yleensä siihen on jokin syy miksi kissa yleensäkin päättyy yhdistyksen hoiviin. Tarjolla voi olla vain esimerkiksi kovin arkoja joita ei voi antaa perheeseen jossa on jo ennestään eläimiä tai pieniä lapsia (jo niiden lastenkin turvallisuuden takia). Se ei tarkoita että ihmisissä itsessään olisi mitään vikaa tai ihmiset eivät "kelpaisi", vaan että sopivaa kissaa ei nyt vain ole. 

Toinen sijaiskoti komppaa täältä (kiitos sinulle, eläinten ystävä <3)

Näillä yhdistykselle tulleilla eläimillä on usein rankka tausta ja se voi vaikuttaa merkittävästi niiden käytökseen, ovat esim. todella arkoja tai vaativat erityishuomiota ja/tai kokemusta erityisruoan/lääkityksen suhteen. Tällaisia kissoja ei ihan mihin tahansa kotiin voi luovuttaa. Sellaisia perushyväkuntoisia hetivalmiita sohvallarapsutettavia kissoja ei yhdistykselle tule kuin joskus. Joten joo, joskus ei vaan ole kyselijälle sitä sopivaa kissaa. Joskus sen pitää vaikka saada toipua, sosiaalistua, tervehtyä ja pulskistua ensin.

Suuri kiitos jokaiselle, joka antaa kodittomalle kodin <3

Vierailija kirjoitti:

Itselläni vähän samoja kokemuksia, tosin kyseessä oli koiria ulkomailta pelastava yhdistys. Kaikki oli jo sovittu, hakemukset täytetty, koira katsottu, oltiin menossa katsomaan kyseistä koiraa kun ilmoitettiin, että ei tarvitse tullakaan, emme anna sitä teille. Ei siis oltu nähty edes kasvotusten, eikä kukaan ollut nähnyt, miten koiran kanssa olisimme. Otimme sitten koiran toisen yhdistyksen kautta. Hyvin olemme hoitaneet koiraa jo kymmenen vuotta.

Olen useamman kasvattajan kanssa puhunut puhelimessa ja sanonut suoraan että sovitaanko tapaaminen jotta voidaan jutella ja voin samalla nähdä emän niin vastaus aina että ...tapana on sitten vasta tavata kun pennut ovat syntyneet ..joten millä perusteella se pennun kodin valinta tehdään jos 10 min puhutaan puhelimessa eikä edes tavata. Eräs sanoi että tulee kotikäynnille ennen päätöstä --siis onko se joku sossu meille tosin voi tulla mutta en mielellään avaa kotini ovia jokaiselle kasvattajalle ja esittele kotia jotta joku täysin vieras ihminen saa sitten ilmaiset kahvit ja pullat:-) ...

Vierailija kirjoitti:

Vaikka eläinten parasta ajatellen ovat laaditut, niin onhan ne sopimusehdotkin aikamoisia usein: muuttaessasi pitäisi muistaa ilmoittaa esylle osoite, kissaa et saa viedä lopetettavaksi ilmoittamatta (enköhän minä eläinlääkärin kanssa tästä päätä, jos kissa sairas?!), uutta kotia et saisi etsiä itse jos tarve tulee (olen kyllä pätevä arvioimaan ihan itse kenelle uskon lemmikkini) jne. Onneksi noilla papereilla saat pyyhkiä vaikka pyllysi sen jälkeen, kun kissasta on luovutusmaksu maksettu. Se on kauppa eikä mitään muuta eikä esyllä ole oikeuksia sen jälkeen.

Juuri tämä. Näiden suomalaisia eläimiä välittävien eläinsuojeluyhdistysten säännöt ovat ihan sairaita. Itsellä on aikuisen koiran hankinta mielessä ja en pysty ajattelemaankaan kotimaista koiraa, koska en ala keillekään mitään osoitetietojani ilmoittelemaan. Käännyn rescue-välityksen puoleen, sieltä saa koiran, jos on koiralle tarjota ihan kunnon koti.

Se on minusta vain plussaa, että sitoutuvat ottamaan eläimen takaisin, jos omistaja ei pysty sitä pitämään, ettei eläin joudu mihin tahansa oloihin. Toki jokaisen kodittoman eläimen ottavan on syytä miettiä tarkkaan, ettei joudu eläintä kevyin syin palauttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka eläinten parasta ajatellen ovat laaditut, niin onhan ne sopimusehdotkin aikamoisia usein: muuttaessasi pitäisi muistaa ilmoittaa esylle osoite, kissaa et saa viedä lopetettavaksi ilmoittamatta (enköhän minä eläinlääkärin kanssa tästä päätä, jos kissa sairas?!), uutta kotia et saisi etsiä itse jos tarve tulee (olen kyllä pätevä arvioimaan ihan itse kenelle uskon lemmikkini) jne. Onneksi noilla papereilla saat pyyhkiä vaikka pyllysi sen jälkeen, kun kissasta on luovutusmaksu maksettu. Se on kauppa eikä mitään muuta eikä esyllä ole oikeuksia sen jälkeen.

Juuri tämä. Näiden suomalaisia eläimiä välittävien eläinsuojeluyhdistysten säännöt ovat ihan sairaita. Itsellä on aikuisen koiran hankinta mielessä ja en pysty ajattelemaankaan kotimaista koiraa, koska en ala keillekään mitään osoitetietojani ilmoittelemaan. Käännyn rescue-välityksen puoleen, sieltä saa koiran, jos on koiralle tarjota ihan kunnon koti.

Se on minusta vain plussaa, että sitoutuvat ottamaan eläimen takaisin, jos omistaja ei pysty sitä pitämään, ettei eläin joudu mihin tahansa oloihin. Toki jokaisen kodittoman eläimen ottavan on syytä miettiä tarkkaan, ettei joudu eläintä kevyin syin palauttamaan.

Joutuu rotukissan- tai koirankin myyjälle osoitteensa ilmoittamaan, ei se ole mikään "sairas sääntö". Ihan perusasia minusta ainakin. Rotukissan myyjä on vieläpä siviili, yhdistystä sentään velvoittaa edes jotkut pykälät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka eläinten parasta ajatellen ovat laaditut, niin onhan ne sopimusehdotkin aikamoisia usein: muuttaessasi pitäisi muistaa ilmoittaa esylle osoite, kissaa et saa viedä lopetettavaksi ilmoittamatta (enköhän minä eläinlääkärin kanssa tästä päätä, jos kissa sairas?!), uutta kotia et saisi etsiä itse jos tarve tulee (olen kyllä pätevä arvioimaan ihan itse kenelle uskon lemmikkini) jne. Onneksi noilla papereilla saat pyyhkiä vaikka pyllysi sen jälkeen, kun kissasta on luovutusmaksu maksettu. Se on kauppa eikä mitään muuta eikä esyllä ole oikeuksia sen jälkeen.

Juuri tämä. Näiden suomalaisia eläimiä välittävien eläinsuojeluyhdistysten säännöt ovat ihan sairaita. Itsellä on aikuisen koiran hankinta mielessä ja en pysty ajattelemaankaan kotimaista koiraa, koska en ala keillekään mitään osoitetietojani ilmoittelemaan. Käännyn rescue-välityksen puoleen, sieltä saa koiran, jos on koiralle tarjota ihan kunnon koti.

Se on minusta vain plussaa, että sitoutuvat ottamaan eläimen takaisin, jos omistaja ei pysty sitä pitämään, ettei eläin joudu mihin tahansa oloihin. Toki jokaisen kodittoman eläimen ottavan on syytä miettiä tarkkaan, ettei joudu eläintä kevyin syin palauttamaan.

Joutuu rotukissan- tai koirankin myyjälle osoitteensa ilmoittamaan, ei se ole mikään "sairas sääntö". Ihan perusasia minusta ainakin. Rotukissan myyjä on vieläpä siviili, yhdistystä sentään velvoittaa edes jotkut pykälät.

Anteeksi, tarkoitin osoitteenmuutoksia! Tietenkin ostaessa eläin se ilmoitetaan :)

Mutta ei sitten myöhemmin…jos muuttoa tulisi.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni paloi käpy kun olin katsomassa kodittomia kissoja. Kissan ottaminen olisi maksanut 100 euroa. Ei siinä mitään, olisin sen leikatusta ja madotetusta kissasta voinut mielelläni maksaakin. Kuitenkin kun luin papereita tarkemmin, niin kyseessä ei ollut kauppahinta, vaan jonkinlainen "luovutusmaksu". Kysyin tästä sitten tarkemmin, ja minulle se eläinsuojeluyhdistyksen tyttö sitten ihan kirkkain silmin selitti, että omistusoikeus ei siirry minulle ja olisi ollut sitä sun tätä velvollisuutta yhdistystä kohtaan vielä sen jälkeenkin. En olisi saanut viedä sitä kissaa edes piikille, ennenkö olisin kysynyt yhdistykseltä ensin. Läväytin sitten ihan täyslaidallisen palautetta siltä seisomalta sille likalle ja totesin että pitäkööt mirrinsä.

Tämähän on joka paikassa sääntö löytöeläinten suhteen. Tuttavapiirissä oli ihminen, joka harrasti löytöeläimiä. Kun hän yllättäen kuoli, piti eläimille, myös vanhalle ja sairaalle, löytää uudet kodit. Piikille ei saanut viedä. Yli vuosi siinä meni, ennen kuin viimeinenkin eläin oli saatettu uuteen kotiin. Nuorin, melkein pentu vielä, lähti melkein heti. Se oli todella hyvä, koska lesken voimavarat eivät riittäneet siitä huolehtimiseen.