Lue keskustelun säännöt.
Lapsi on saanut koulusta nyt päähänsä että hänen kanssaan pitää lukea ilta ja aamurukous
22.01.2021 |
On siis koulukavereiltaan tuon kuullut ja oppinut. Mutta miten tallaisessa tilanteessa kertoa lapselle lapsiystävällisen sävyyn että me olemme uskonnoton perhe ja että tässä talossa ei rukoilla?
Kommentit (279)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on lapsuudesta jäänyt ihana muisto mummusta, jonka kanssa luettiin iltarukous kun olin mummulassa yötä. Mummu sairastui ja kuoli kun olin pieni, mutta ihana muisto hänestä. En minä lapsena ymmärtänyt mitään jumalasta, mutta tuli turvallinen olo, kun illalla pyydettiin siunausta kaikille läheisille <3
Harmi kun uskonnot ovat kuolemassa, ja sen tilalle on tullut ääriateismi, jossa lapsia opetan haukkumaan uskovaisia
Ei ole olemassa mitään ääriateismia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole uskontoa mutta sinä voit rukoilla.
Rukous tuo turvallisuutta lapselle tässä levottomassa ja sekavassa maailmassa.
Hihkuisit kuutenkin onnesta jos hän tulisi kotiin ja ilmoittaisi olevansa vastakkaista sukupuolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luo turvallisuuttaa lapsellesi ja osallistu hånen positiiviseen toivomukseen. Hänellä on turva koko elämän jos uskoo luojaan.
Kiva kun uskaltaa kertoa oman totuutensa teille. Lapsella on oikeus päättää omasta uskonnostaan, sukupuolestaan , lääketieteellisistä toimenpiteistä yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antakaa lapsen rukoilla, jos haluaa. Mielestäni rukouksen opettaminen on kasvatustehtävä siinä missä hyvien tapojen opettaminenkin. Esim. "Levolle lasken.. " on harmiton ja voi vallan mainiosti kuulua lapsen iltarutiineihin. Itse opetin sen lapselleni, vaikkemme mitään uskovaisia olekaan. Se oli kaunista ja hellyttävää kuunneltavaa, kun lapsi lausui sen itse nukkumaan mennessään ja aikanaan tapa jäi pois. Lapseni muistaa kyllä rukouksen ja tarvittaessa voi aikuisiälläkin siihen turvautua jos kokee sen tarpeelliseksi.
Usko on henkilökohtainen asia ja omia valintoja. Oletan, että ette tuomitse häntä, jos hänestä vaikka tulisikin uskova? Se olisi jo ahdasmielisyyttä.
Rukouksen opettaminen on iskostamista. Tuomitseminen on oikeastaan uskovaisten ominaisuus.
Itse sinä siinä tuomitset.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tehny vuosia aina siltä tuntuessa semmosen agnostikon iltarukouksen. Kiitos universumi, maailman kaikkeus, maa, kiitos pienet ja suuret, uudet ja vanhat jumalat, kiitos siitä että olen terve, kiitos että lapset on terveitä, kiitos kodista, kiitos ruuasta. Jne. Kiitollisuus kasvattaa onnellisuutta. Sulla voi olla maailmassa tosi paljon, mutta jos siitä ei huomaa olla kiitollinen se ei merkkaa mitään.
Kuulostaa uskonnolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuommoiset menee ohi. Voit sanoa että lapsi saa sängyssä itsekseen rukoilla, että hänet kyllä kuullaan niinkin vaikkei muut perheenjäsenet tee sitä hänen seuranaan.
Ei lapselle saa valehdella. Tuohan on aivopesua.
Vierailija kirjoitti:
Rukous tuo turvallisuutta lapselle tässä levottomassa ja sekavassa maailmassa.
Ei tuo. Kyllä lapsi melko nopeasti huomaa, että rukouksilla ei ole mitään vaikutusta. Sitten hän ajattelee, että vanhemmat ja kummitäti valehtelivat. Ei ole omiaan tuomaan turvallisuutta se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usko on henkilökohtaista. Ei siitä tapahdu mitään pahaa vaikka lukisit sen rukouksen lapsen kanssa. Minäkin lapsena rukoilin mummon kanssa iltarukouksen vaikka olen uskonnoton. Mummo kuitenkin uskoi eikä muutoin tuputtanut, halusi vain rukouksen varjellakseen minua yöllä.
Pikkuveljelleni sain pitää pienen esitelmän kristinuskosta kun naperona tuli kysymään Jumalasta ja ateismista. Silloin päätti, että alkaa uskomaan koska "kuulostaa paljon yksinkertaisemmalta kuin kriittinen ajattelu". :D Ei usko enää kun alkoi syyttää Jumalaa isänsä kuoltua hänen ollessa esiteini-iässä. Uskosta tosin voisi olla hänelle myös lohtua isänsä poismenon myötä, mutta itse tekee valintansa.
Paras ystäväni on myös uskova. Ei aiheuta mitään kitkaa ystävyydellemme. Usko on hänen asiansa ja minun uskottomuuteni minun.
T. ateisti
Eikö se muka tuota kitkaa tei
Minä olen uskossa ja kuulun evankelisluterilaisen kirkkoon.
Yksi hyvä ystäväni on Jehovan todistaja.
Kumpikaan meistä ei yritä käännyttää toista mihinkään eikä tuputa toiselle mitään. Toteamme vain joskus, kun asia tulee jostain syystä esiin, että meillä uskotaan näin. Emme ikinä lähde kiistelemään mistään. Hyväksymme toisemme. Olemme lapsuuden ystäviä, emmekä halua tämän asian meitä erottavan, se olisi ihan tyhmää.
Minulla on myös ihan ei-uskovia ystäviä. Heidänkään kanssa ei tule ikinä mitään kitkaa tästä asiasta.
Ihmiselle on annettava tilaa olla oma itsensä näissä asioissa. Kun toista ei loukkaa eikä aiheuta mitään pahaa eikä mieliharmia, ei ole vaikeata olla ystäviä. Jos olemme kiinnostuneita toisen uskonnollisesta kannasta johonkin asiaan, voimme kysellä ja keskustella, mutta hyväksymme toistemme näkökannat ja arvot. Esim. tämän jehovanuskoisen kaverini kanssa olemme ihan normaalisti puhuneet joulun vietosta ja muistakin juhlapyhistä. Emme lähde riitelyn ja väittelyn tielle, siinä ei ole mitään mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antakaa lapsen rukoilla, jos haluaa. Mielestäni rukouksen opettaminen on kasvatustehtävä siinä missä hyvien tapojen opettaminenkin. Esim. "Levolle lasken.. " on harmiton ja voi vallan mainiosti kuulua lapsen iltarutiineihin. Itse opetin sen lapselleni, vaikkemme mitään uskovaisia olekaan. Se oli kaunista ja hellyttävää kuunneltavaa, kun lapsi lausui sen itse nukkumaan mennessään ja aikanaan tapa jäi pois. Lapseni muistaa kyllä rukouksen ja tarvittaessa voi aikuisiälläkin siihen turvautua jos kokee sen tarpeelliseksi.
Usko on henkilökohtainen asia ja omia valintoja. Oletan, että ette tuomitse häntä, jos hänestä vaikka tulisikin uskova? Se olisi jo ahdasmielisyyttä.
Rukouksen opettaminen on iskostamista. Tuomitseminen on oikeastaan uskovaisten ominaisuus.
Entä oma tuomitsevaisuutesi? Etkö huomaa, että teet itse nyt sitä samaa?
Uskovia väitetään tuomitseviksi ja pelotteleviksi, mutta en ole koskaan törmännyt tällaiseen. Ehkä johtuu siitäkin, että en ole koskaan käynyt missään ääriryhmien tilaisuuksissa, olen tyytynyt tavalliseen kirkkoon ja tavallisiin kristillisiin opetuksiin ja arvoihin.
Sen sijaan ei-uskovilta olen kyllä saanut kuulla arvostelua, suoranaista tuomitsevuutta, ivailua, pilkkaa ja halveksuntaa, hulluksi haukkumista ja ihan mitä tahansa. En ole koskaan ketään yrittänyt käännyttää mihinkään, olen vain käynyt kirkossa ja seurakunnan tilaisuuksissa ja ollut vapaaehtoistyössä siellä. Kerron uskostani, jos joku kysyy, muuten en ikinä, enkä silloinkaan kovin syvällisesti, koska olen jo hyvin nuorena oppinut olemaan varovainen. Ihmiset ovat hirveän helposti ilkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
0/5. Ap on keksinyt jutun ihan omasta päästään. Järkevät lapset eivät rukoile eikä pyytele sellaisia vanhemmiltaan.
Mitäs aivopesua se sinä nyt siinä harrastat?
Lapsi yrittää selvästi käännyttää teitä. Olette uskonnon uhreja. Vaatikaa häneltä uskonsa todisteeksi ihmetekoja niin loppuu se pakkokäännyttäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tehny vuosia aina siltä tuntuessa semmosen agnostikon iltarukouksen. Kiitos universumi, maailman kaikkeus, maa, kiitos pienet ja suuret, uudet ja vanhat jumalat, kiitos siitä että olen terve, kiitos että lapset on terveitä, kiitos kodista, kiitos ruuasta. Jne. Kiitollisuus kasvattaa onnellisuutta. Sulla voi olla maailmassa tosi paljon, mutta jos siitä ei huomaa olla kiitollinen se ei merkkaa mitään.
Kuulostaa uskonnolta.
Tiedostaminen voi kuulostaa uskonnolta, mutta sitä voi harjoitella. Se tapahtuu omassa mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Keskustelisin lapsen kanssa, tietääkö, mitä se rukoilu on ja yleensäkin noista uskonasioista. Jos edelleen haluaa rukoilla, niin ihan olisi vapaa sen tekemään. Mutta perustelisin myös sen, että minulla on vapaus olla niin tekemättä.
Oma näkökantani on se, että itse ateistina kerron lapsilleni faktat, mutta kuten kaikissa muissakin asioissa, tässäkin lapsella on oikeus tehdä valintansa.
Faktojen kertominen on vain niin vaikeaa. Ihan yhtä lailla uskovien kuin ateistien kun taholta.
Sitä väkisinkin tulee enemmän painottaneeksi niitä omia faktojaan. Se tapahtuu ihan huomaamattakin, se on inhimillistä.
Siitä huolimatta lapsellakin on oikeus ajatella ja itse muodostaa oma kanta tähän asiaan. Vanhemmilla ja kodin ilmapiirillä on kuitenkin suuri vaikutusvalta, ei sille oikein mitään voi.
Monet ateistit sanoo, että muodostakoon lapsi itse sitten isona oman kantansa asiaan, mutta oikeastaan he tekevät siinäkin väärin, koska jos lapselle ei ole koskaan kerrottu uskon asioista ja varsinkin jos kotona on selkeästi korostettu uskonnottomuutta, niin mistä lapsi sen voiman ja inspiraation siihen kantansa muodostamiseen saisi? Hänellehän on tuotu esille vain se toinen puoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä se haittaa vaikka pienen iltarukouksen lukisikin?
Rukoilu on turhaa sillä on 100% tieteellisen varmaa että mitään jumalia tai Jumalaa ei ole olemassa. Voihan sitä toki silti vaikka kuinka rukoilla että pihaan uutta tuliterää Mersua ja naapurin ärsyttävälle Penalle salamaiskua, mutta mitään ei tapahdu.
Vaikutat enemmän satanistilta kuin kristityltä. Tosin et maininnut mitä jumaluutta tarkoitat rukoiltavan.
Vierailija kirjoitti:
No siten, että me ollaan kuule uskonnoton perhe.
Eli et anna lapsesi valita vapaasti suhdettaan uskontoon, koska sä olet eri mieltä?
Rukouksen opettaminen on iskostamista. Tuomitseminen on oikeastaan uskovaisten ominaisuus.