Lue keskustelun säännöt.
Tulin liian vanhana äidiksi ja näen sen vasta nyt lähes kuusikymppisenä
19.01.2021 |
Sain kuopuksen 35 -vuotiaana. Sain kolme lasta yhteensä, ensimmäisen 22-vuotiaana.
Kuopus on rakas, ihana, lapsi, mutta voi kuinka typerä ja vanha olin hänet saadessani. Jos voisin, tekisin toisin. Pitkään ”uskottelin” että mitään en kadu, mutta kyllä tavallaan kadun. Nyt lähes 60 -vuotiaana tajuan, miten loppuun kaluttu, aikaani jäljessä ja kehäraakki olin tuolloin, vaikka luulin olevani ikäistäni nuorekkaampi. Asiat meni niin kuin meni, mutta omille lapsille toivoisin erilaisia elämänvalintoja.
Uskaltaako kukaan myöntää että on pohtinut samaa?
Kommentit (82)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten täällä jaksetaan vuodesta toiseen tapella aiheesta ”nuori vs vanha äiti”. En tajua. Toisten tekemiset tai tekemättä jättämiset ei pitäisi kiinnostaa, koska jokainen vastaa omasta elämästään.
Olen itse saanut melko nuorena lapsia ja melko vanhana lapsia. Ja tulen olemaan tosiaan 62v kun kuopus tulee täysi-ikään. Mutta so what? Mulla on työelämää tuolloin vielä vuosia jäljellä (eläkeikä 68), tulen pitkäikäisestä suvusta jossa kaikki elää yli ysikymppiseksi, kerkeän hyvin auttamaan jopa nuorintakin lasta hänen lapsensa kanssa - ainakin rahallisesti, sillä olen hyvätuloinen ja säästän jokaiselle lapselleni.Vertailuna: mun äiti oli 22 kun sai minut, ja oli ihan todella huono äiti eikä kertaakaan, mitenkään, koskaan, ole minua auttanut tai tukenut lasteni osalta, eikä muutenkaan. Haukkuja, arvostelua ja uhkailua kyllä saan senkin edestä.
Oli ikä mikä tahansa, se voi olla juuri oikea ikä. Oli ikä mikä tahasa, yhtä hyvin voi olla huono äiti tai hyvä äiti.
Kaikenlainen tämän asian jankkaminen on.... täydellisen turhaa.
Trollit jankkaa koska ne trollailee..
Vierailija kirjoitti:
Ap on kai trolli, jolla on vauvakuume 36-vuotiaana, eikä uskalla itse tehdä päätöstä suuntaan eikä toiseen. Hakee täällä vertaistukea, tuleeko katumaan myöhemmin.
On vain hyvin vaikea käsittää, että joku katuisi omaa lastaan. Tai lapsi elämäänsä, ellei ole masentunut.
Kaikkihan sen tietää että on trolli mutta vastaa silti.
Vierailija kirjoitti:
Löpöti höpöti.
T.maailman onnellisin 45 v synnyttänyt. Nyt tyttö armeijassa ;-)
Juuri näin, terkuin nuorena lapsensa tehnyt ja siitä iloinen. En olisi ehtinyt edes äippälomaa pitämään nyt vanhempana. Olen edennyt urallani loistavasti siitä kun palasin töihin kuopuksen jälkeen. Nyt on ihanaa kun nuoriso on jo itsenäistä ja pärjäävät hetken kun toteutan itseäni ammatissa jota rakastan ja jossa on tavoiteltavaa. Hyvät tulot mahdollistavat sen, että voin jäädä, jos haluan himmailemaan kunhan tulee täyteen 55 v. Sitten voin nauttia lapsenlapsista jos niitä saan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksen mukaan nuoret äidit uupuvat ja masentuvat eniten. En tiedä, mistä johtuu. Uskoisin, että tästä johtuu se, että nuorena lapsensa saaneet kokevat äitiyden niin rankkana, etteivät nelikymppisenä enää jaksaisi. 40+ äidit pärjäävät tilastojen mukaan hyvin. Tosin tietyt riskit kasvaa raskauksissa ja synnytyksissä.
Nuorella äidillä ei ole koulutusta eikä uraa. Itsetuntokin voi olla niin ja näin, kun se ei ole kasvanut elämässä etenemisen myötä. Kyllä itseäni olisi parikymppisenä ahdistanut ajatus, että pitäisi opiskella ja hankkia ura kun se lapsikin siinä on. Nelikymppisenä äitinä minulla oli jo yksi koulutus ja ura takana ja vaikkakin uudelleenkouluttauduin vanhempainvapailla, se oli ainoastaan hauskaa, koska tiesin siihen hyvin kykeneväni.
Olin 24 vuotiaana maisteri ja plakkarissa vakituinen lukion olen paikka kun äidiksi tulin, miten teillä opinnot venyy ja vanuu? Rehtoriksi on moneen kouluun pyydetty, mutta ”kesä,heinä,elo”, kyllä apulaisrehtorin asema riittää. Kesällä on erityisesti aikaa lapsille, eikä muutoinkaan päivät veny. Eikä tarvitse sietää kunnallispoliitikkojen lätinöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. iltatähti, äitini oli 39 kun synnyin ja isäni 42. Mua aina hävetti kun vanhemmat oli paljon vanhempia kuin kavereiden vanhemmat. En halunnut että olisivat tulleet mihinkään koulun tilaisuuksiin tms. Toki rakastin heitä täydestä sydämestä mutta silti jotenkin häpesin heitä kun kavereita oli läsnä. He elivät ihan eri aikakautta kun minä. Äitini sairastui vakavasti ollessani 19 ja osittain parani mutta oli todella heikko ja vetäytynyt loppuelämän. Hän kuoli 64 vuotiaana. Odotin silloin esikoistani ja olisin niin tarvinnut äidin tukea mutta sen sijaan sain hautajaiset. Nyt 35- vuotiaana huoleni on isäni jolla alkaa muisti pätkiä.
Mun äiti sai mut köyhänä epäkypsänä teininä ja kuopuksensa, siskoni, 40-v. Lapsuuteni oli köyhää ja epävakaata ja huomaan hieman kadehtivani pikkusiskoa, joka sai kaiken, koska talous kunnossa ja ydinperhe ympärillä ja äitikin kypsynyt vuosien varrella. Oma lapsuuteni oli muuttoa paikasta toiseen, vaihtuvia isäpuolia ja rahan puutetta. Minä olin koko ajan hoidossa ties missä, pikkusiskoni on ollut kokoajan vanhempiensa silmäterä, hänkin kohta täysikäinen. Minulle mummo on edelleen läheisin, vaikka onkin kohta 80.
Mun kai pitäisi olla onnellinen, että mulla oli koululuokkani nuorin äiti?
Ei vaan surullinen äitisi kohtalosta. Ikävä asenne sinulla.
Sain kuopuksen 38 vuotiaana, nyt kuopus on 10 vuotta.
Kokoajan kasvaa musta pois päin ja niin sen tulee mennäkin.
En ole katunut. Kaikkein eniten olen nauttinut kuopuksen vauvavuodesta ja pikkulapsi-arjesta.
Enhän tietysti yksin ole ollut, vanhin sisarus oli jo 17 vuotias kun kuopus syntyi ja keskimmäinenkin kymmenenvanha.
Lisäksi lapsen isä on kova touhuamaan ja tekemään lasten kanssa.
Meidän kuopus on niin ihana!
Ja toki vanhemmatkin lapset jotka nyt jo siis aikuisia.
Niin ja viime viikonloppuna oli kuopus esikoisen luona viikonlopun. Oli ollut kivaa ja me vanhemmat pidettiin ”bileet’ tuttava pariskunnan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan ollut liian vanha saamaan lapseni 36 vuotiaana, vaan just sopivan ikänen.
Sama homma täällä.
Nelikymppinen on jo vanha. Puolet hyvässä lykyssä jo lusittu elämästä. Loput parikymmentä tai kymmenen vuotta hitaasti kituen ja muistisairauksista kärsien, kipeiden lonkkien ja muiden paikkojen kanssa.
Nelikymppisellä on siis noin parikymmentä vuotta aikaa elää melko nautinnollista elämää.
Moni ei tätä ymmärrä ja tuhlaa sen tyhmästi. Nelikymppisenä on kuitenkin vielä suht ok elää.
Kolmekymppinen ei oikeasti tajua kuolemattomuuttaan. Kolmekymppinen on todennäköisesti elänyt jo puolet elämästään, jos jatkaa epäterveellisiä elämäntottumuksia.
Sellaista on ihmisen elämä. Hyvin lyhyt ja moni ei sitä huomaa kiireiden ympärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppinen on jo vanha. Puolet hyvässä lykyssä jo lusittu elämästä. Loput parikymmentä tai kymmenen vuotta hitaasti kituen ja muistisairauksista kärsien, kipeiden lonkkien ja muiden paikkojen kanssa.
Nelikymppisellä on siis noin parikymmentä vuotta aikaa elää melko nautinnollista elämää.
Moni ei tätä ymmärrä ja tuhlaa sen tyhmästi. Nelikymppisenä on kuitenkin vielä suht ok elää.
Kolmekymppinen ei oikeasti tajua kuolemattomuuttaan. Kolmekymppinen on todennäköisesti elänyt jo puolet elämästään, jos jatkaa epäterveellisiä elämäntottumuksia.
Sellaista on ihmisen elämä. Hyvin lyhyt ja moni ei sitä huomaa kiireiden ympärillä.
Viimeistään kuusikymppisenä ihminen on jo selvästi vanha. Vain harvat kykenee tähän. Moni vanhenee jo aikaisemmin.
Sitten alkaakin lähtölaskenta loppuun.
Nelikymppinen on siis jo selvästi yli puolet lusinut elämästään.
Toivottavasti jokainen meistä tekee järkevät päätökset.
Uran luonti ja työlle eläminen ei ole ihmiselämässä oikein järkevää. Eriasia on jos elinikä olisi normaalisti noin 200 kesää.
Minun ystäväni ovat jopa suuttuneet minulle kun olen 34- vuotiaana sanonut että en jaksa/halua enää pikkulapsiarkea.
Mikä siinä onkin että vanhemmalla iällä äidiksi tulleita on tarve mollata ja arvostella nuorena äidiksi tulleita. Hyvä äitiys kun ei ole iästä eikä myöskään rahasta kiinni.
Olen aina halunnut lapsia, jos en olisi niitä nuorena saanut niin olisin varmasti jatkanut yritystä sinne 40- vuotiaaksi asti.
Olen kyitenkin tyytyväinen että sain kokea pikkulapsiarjen nuorena ja nyt elmä tuntuu niin helpolta teinien kanssa että iltatähti haave kuopattiin. Kun minulta kysytään niin toki vastaan ihan rehellisesti että se aika minun elämässä on ohi, koska olen sen jo kokenut, tästä sitten moni vetää herneen nenään ja letkauttaa että onko kiire elämään omaa elämää. No ei ole, omaa elämää tässä on eletty joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. iltatähti, äitini oli 39 kun synnyin ja isäni 42. Mua aina hävetti kun vanhemmat oli paljon vanhempia kuin kavereiden vanhemmat. En halunnut että olisivat tulleet mihinkään koulun tilaisuuksiin tms. Toki rakastin heitä täydestä sydämestä mutta silti jotenkin häpesin heitä kun kavereita oli läsnä. He elivät ihan eri aikakautta kun minä. Äitini sairastui vakavasti ollessani 19 ja osittain parani mutta oli todella heikko ja vetäytynyt loppuelämän. Hän kuoli 64 vuotiaana. Odotin silloin esikoistani ja olisin niin tarvinnut äidin tukea mutta sen sijaan sain hautajaiset. Nyt 35- vuotiaana huoleni on isäni jolla alkaa muisti pätkiä.
Mun äiti sai mut köyhänä epäkypsänä teininä ja kuopuksensa, siskoni, 40-v. Lapsuuteni oli köyhää ja epävakaata ja huomaan hieman kadehtivani pikkusiskoa, joka sai kaiken, koska talous kunnossa ja ydinperhe ympärillä ja äitikin kypsynyt vuosien varrella. Oma lapsuuteni oli muuttoa paikasta toiseen, vaihtuvia isäpuolia ja rahan puutetta. Minä olin koko ajan hoidossa ties missä, pikkusiskoni on ollut kokoajan vanhempiensa silmäterä, hänkin kohta täysikäinen. Minulle mummo on edelleen läheisin, vaikka onkin kohta 80.
Mun kai pitäisi olla onnellinen, että mulla oli koululuokkani nuorin äiti?
Huoh. Äitisi ei ollut valmis äidiksi, kai sinä sen nyt tajuat? Mutta ymmärrä kuitenkin että vaikka saa nuorena lapsen niin he kyllä pitävät lapsesta huolta paremmin kuin äitisi.
Veikkaan että ei pikkusiskollasikaan kovin helppoa ole, vaikka ulospäin siltä näyttää. Normaali äiti ei jätä lastaan heitteille missään iässä.
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppinen on jo vanha. Puolet hyvässä lykyssä jo lusittu elämästä. Loput parikymmentä tai kymmenen vuotta hitaasti kituen ja muistisairauksista kärsien, kipeiden lonkkien ja muiden paikkojen kanssa.
Nelikymppisellä on siis noin parikymmentä vuotta aikaa elää melko nautinnollista elämää.
Moni ei tätä ymmärrä ja tuhlaa sen tyhmästi. Nelikymppisenä on kuitenkin vielä suht ok elää.
Kolmekymppinen ei oikeasti tajua kuolemattomuuttaan. Kolmekymppinen on todennäköisesti elänyt jo puolet elämästään, jos jatkaa epäterveellisiä elämäntottumuksia.
Sellaista on ihmisen elämä. Hyvin lyhyt ja moni ei sitä huomaa kiireiden ympärillä.
1960-luku soitti ja haluaa kuolleisuustilastonsa takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppinen on jo vanha. Puolet hyvässä lykyssä jo lusittu elämästä. Loput parikymmentä tai kymmenen vuotta hitaasti kituen ja muistisairauksista kärsien, kipeiden lonkkien ja muiden paikkojen kanssa.
Nelikymppisellä on siis noin parikymmentä vuotta aikaa elää melko nautinnollista elämää.
Moni ei tätä ymmärrä ja tuhlaa sen tyhmästi. Nelikymppisenä on kuitenkin vielä suht ok elää.
Kolmekymppinen ei oikeasti tajua kuolemattomuuttaan. Kolmekymppinen on todennäköisesti elänyt jo puolet elämästään, jos jatkaa epäterveellisiä elämäntottumuksia.
Sellaista on ihmisen elämä. Hyvin lyhyt ja moni ei sitä huomaa kiireiden ympärillä.
1960-luku soitti ja haluaa kuolleisuustilastonsa takaisin.
Kyllä sinäkin sitten viimeistään viisikymppisenä sen huomaat.
Nuorena sitä elää harhassa ja kuvittelee että kyllähän tässä on vielä elinvuosia jäljellä.
Nelikymppinen on elänyt yli puolet elämästään. Se harmittaa takulla, jos on tuhlannut sen joutavaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppinen on jo vanha. Puolet hyvässä lykyssä jo lusittu elämästä. Loput parikymmentä tai kymmenen vuotta hitaasti kituen ja muistisairauksista kärsien, kipeiden lonkkien ja muiden paikkojen kanssa.
Nelikymppisellä on siis noin parikymmentä vuotta aikaa elää melko nautinnollista elämää.
Moni ei tätä ymmärrä ja tuhlaa sen tyhmästi. Nelikymppisenä on kuitenkin vielä suht ok elää.
Kolmekymppinen ei oikeasti tajua kuolemattomuuttaan. Kolmekymppinen on todennäköisesti elänyt jo puolet elämästään, jos jatkaa epäterveellisiä elämäntottumuksia.
Sellaista on ihmisen elämä. Hyvin lyhyt ja moni ei sitä huomaa kiireiden ympärillä.
1960-luku soitti ja haluaa kuolleisuustilastonsa takaisin.
Kyllä sinäkin sitten viimeistään viisikymppisenä sen huomaat.
Nuorena sitä elää harhassa ja kuvittelee että kyllähän tässä on vielä elinvuosia jäljellä.
Nelikymppinen on elänyt yli puolet elämästään. Se harmittaa takulla, jos on tuhlannut sen joutavaan.
Mitä tässä viidessäkympissä pitäisi huomata? Että on valmis hautaan vai? Nythän vasta elämä alkaa.
Aloitus ei ole alkujaan mitään muuta kuin trollivastine nuorena äidiksi tulleen aloitukselle. https://www.vauva.fi/keskustelu/4017401/tulin-liian-nuorena-aidiksi-ja-…
Onko turhempaa kuin kommentoida toisten synnytysikää?
Sekä nuoret että vanhat äidit ovat hyviä ja arvokkaita.
Jos nelikymppisenä on jo vanha ja huonokuntoinen , niin miten nää nuorena lapsen saaneet samalla hehkuttaa sitä, että sit kun lapset on aikuisia niin voi elää uutta nuoruutta!?? Eikö olis järkevää viettää nuoruutta kunnolla, tehdä kaikkea mistä on unelmoinut ensin ja sitten nauttia omista lapsista, eikä odottaa mahdollisia lapsenlapsia? Te olette epäloogista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksen mukaan nuoret äidit uupuvat ja masentuvat eniten. En tiedä, mistä johtuu. Uskoisin, että tästä johtuu se, että nuorena lapsensa saaneet kokevat äitiyden niin rankkana, etteivät nelikymppisenä enää jaksaisi. 40+ äidit pärjäävät tilastojen mukaan hyvin. Tosin tietyt riskit kasvaa raskauksissa ja synnytyksissä.
Nuorella äidillä ei ole koulutusta eikä uraa. Itsetuntokin voi olla niin ja näin, kun se ei ole kasvanut elämässä etenemisen myötä. Kyllä itseäni olisi parikymppisenä ahdistanut ajatus, että pitäisi opiskella ja hankkia ura kun se lapsikin siinä on. Nelikymppisenä äitinä minulla oli jo yksi koulutus ja ura takana ja vaikkakin uudelleenkouluttauduin vanhempainvapailla, se oli ainoastaan hauskaa, koska tiesin siihen hyvin kykeneväni.
Olin 24 vuotiaana maisteri ja plakkarissa vakituinen lukion olen paikka kun äidiksi tulin, miten teillä opinnot venyy ja vanuu? Rehtoriksi on moneen kouluun pyydetty, mutta ”kesä,heinä,elo”, kyllä apulaisrehtorin asema riittää. Kesällä on erityisesti aikaa lapsille, eikä muutoinkaan päivät veny. Eikä tarvitse sietää kunnallispoliitikkojen lätinöitä.
Opettajankoulutus vastaa suunnilleen lähärin koulutusta vaativuudeltaan.
Miten täällä jaksetaan vuodesta toiseen tapella aiheesta ”nuori vs vanha äiti”. En tajua. Toisten tekemiset tai tekemättä jättämiset ei pitäisi kiinnostaa, koska jokainen vastaa omasta elämästään.
Olen itse saanut melko nuorena lapsia ja melko vanhana lapsia. Ja tulen olemaan tosiaan 62v kun kuopus tulee täysi-ikään. Mutta so what? Mulla on työelämää tuolloin vielä vuosia jäljellä (eläkeikä 68), tulen pitkäikäisestä suvusta jossa kaikki elää yli ysikymppiseksi, kerkeän hyvin auttamaan jopa nuorintakin lasta hänen lapsensa kanssa - ainakin rahallisesti, sillä olen hyvätuloinen ja säästän jokaiselle lapselleni.
Vertailuna: mun äiti oli 22 kun sai minut, ja oli ihan todella huono äiti eikä kertaakaan, mitenkään, koskaan, ole minua auttanut tai tukenut lasteni osalta, eikä muutenkaan. Haukkuja, arvostelua ja uhkailua kyllä saan senkin edestä.
Oli ikä mikä tahansa, se voi olla juuri oikea ikä. Oli ikä mikä tahasa, yhtä hyvin voi olla huono äiti tai hyvä äiti.
Kaikenlainen tämän asian jankkaminen on.... täydellisen turhaa.