Avovaimo ottanut tietämättäni kymppitonneja velkaa
Onko muita vaihtoehtoja kuin erota? Avokki kertoi eilen ottaneensa viimeisen neljän vuoden aikana niin paljon velkaa että ei niistä enää selviä ja velkaa on noin 30000. En tiedä mihin rahat ovat menneet. Väittää että ei ainakaan uhkapeleihin mitä ensimmäisenä vaihtoehtona mietin.
Meillä on yhteinen asuntolaina, jonka lyhennykset on koko ajan hoituneet normaalisti. Itse asiassa miyään tähän velka-asiaan viittaavaa en ole huomannut.
Minulla varoja suunnilleen saman verran kuin vaimolla velkaa ja asunto myytynä jättäisi varmaan noin 30k plussaa lainan jälkeen.
Kaikki luottamushan tässä on mennyt. Varmaan pitää jatkaa erillään.
-m39-
Kommentit (392)
Älä maksa vaimosi velkoja. On tärkeää luottamuksen ja parisuhteen kannalta selvittää perusteellisesti mihin rahat on käytetty. Jos esim. peliongelma, muilta tuleva taloudellinen apu vain pahentaa tilannetta.
Kinkkinen tilanne. Voisin varmaan itse jatkaa suhteessa jos puoliso hoitaisi velkansa itse kunnialla pois. Jos alkaisi minun rahojani kärkkymään niin se olisi siinä.
No, mutta nythän hän nimenomaan kertoi.
Eihän tuossa pitkän parisuhteen aineksia ole, jos jätät heti kun toinen kääntyy puoleesi jouduttuaan pulaan.
Ohjaa hänet johonkin velkaneuvontaan ja mieti uudelleen, onko ero ainoa vaihtoehto.
Tottakai pitää kertoa, mihin rahat ovat menneet. Katsele ympärillesi - miten ja kuka teillä on esim. sisustanut.
Kulkeeko avovaimo jatkuvasti uusissa, hienoissa vaatteissa, kengissä jne.
Miksi avokki ei kerro mihin on törsännyt sen 30 donaa?
Vierailija kirjoitti:
Älä maksa vaimosi velkoja. On tärkeää luottamuksen ja parisuhteen kannalta selvittää perusteellisesti mihin rahat on käytetty. Jos esim. peliongelma, muilta tuleva taloudellinen apu vain pahentaa tilannetta.
Tämä tuhat kertaa. Mieheni veli on peliongelmainen ja ongelma ei muuta kuin pahene kun tyypille syydetään rahaa joka tuutista. Milloin se menee mukamas vuokraan, puhelinlaskuun, lääkkeisiin... Peleihin menee kaikki ja sitten on taas rahaa vailla kun häätö häämöttää.
Ei senttiäkään rahallista apua peliongelmaiselle ikinä. Se ei ole auttamista, se on mahdollistamista.
/3
Pitkä paisuhde tämä siis on jo nyt, noin 8 vuotta. Seuraavaksi täytyy selvittää mihin rahat ovat menneet. -ap-
Oli rahat käytetty mihin tahansa, niin en luottaisi enää ikinä ikävä kyllä.
Missään nimessä et maksa velkoja.
Yksi vaihtoehto on, että ostat puolison ulos asunnosta eli hän saa rahat lainanmakduun ja sinä vastineeksi asunnon.
Hän voi jäädä asumaan mikäli jatkatte yhdessä ja hän maksaa oman osansa asumisen kuluista
Näitä sattuu, valitettavasti. Olisi minullekin melkoinen kynnys enää jatkaa suhdetta tuosta. Töissä kuitenkin saan päivästä toiseen järjestellä ylivelkaantuneiden luottoja.
No, jos kuitenkin saisitte asiat keskustelua sille tolalle, ettei suhdetta olisi pakko päättää, minä haluaisin nähdä puolisoni tilitapahtumat. Kaikki. Ja niin pitkälle, kuin mahdollista. Jatkossa katseluoikeudet tilille. Etenkin, jos saataisiin pankista yhdistelylaina ja omistamaansa omaisuutta tulisi sille lainalle vakuudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa pitkän parisuhteen aineksia ole, jos jätät heti kun toinen kääntyy puoleesi jouduttuaan pulaan.
Olisi voinut kertoa vähän aiemmin. Neljänumeroinen velka olisi vielä ollut siedettävämpi.
-ap-

Lisään vielä, että velkainen itse hoitaa sitten lyhennykset. Jos peleistä aiheutuneita velkoja, useamman kk:n tauko, ennen yhdistelylainaa jo pankinkin määräyksestä pakollinen.
Meillä akalla samat touhut, pari kertaa olen auttanut veloista eroon, enää ei kiinnosta, hoitakoot miten haluaa, kaikki kaapit on sen vaatteita, kenkiä, laukkuja ym. Täynnä, matot vaihtuu ainakin kerran vuodessa ym. Ym. Ei ainakaan tarvitse käydä pesemässä niitä😂😂.
Ap on tyhmä, ikinä ei mitään kimppakämppä virityksiä, meillä asunto on mun ja naimisiin en mene kenenkään kanssa ellen satu löytämään oikeasti varakasta naista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa pitkän parisuhteen aineksia ole, jos jätät heti kun toinen kääntyy puoleesi jouduttuaan pulaan.
Olisi voinut kertoa vähän aiemmin. Neljänumeroinen velka olisi vielä ollut siedettävämpi.
-ap-
Suhde kyllä vaikuttaa tuhoon tuomitulta jos siinä on tarve tai halu salata noinkin isoja asioita.
Mihin hän on noinkin paljon käyttänyt rahaa. Hänen on kerrottava totuus. Kyllä tuossa tilanteessa kannattaa harkita eri talouksia. Menkää yhdessä velkaneuvontaan. Siellä saatte hyvät ohjeet.
Minulle kävi näin. Oli pari todella huonoa vuotta. Oli muuttoa, remonttia, sairastumista, määräaikaisuuksia... Velkaannuin, enkä osannut kertoa sitä miehelle. Ahdistuin ja masennuin pahasti. Viimein paljastin miehelle viime vuonna. Ei suuttunut, en tiedä mitä ajattelee, ei oikein puhu asiasta (puhuu jos minä puhun), mutta itsekin häpeän tilannetta. Otin toisen työn. Nyt teen kahta työtä ja velat on poissa noin 2-3v päästä. Talous on tasaantunut onneksi vaikka velkaa onkin. Enää ei tartte räpiköidä. Velkaa on yhteensä 32 000e.
En jättäisi, jos puoliso itse on halukas selviytymään. Oma velka, oma vastuu.
Kyllä taitaisi olla eron paikka.
Omassa parisuhteessa taisteltu koko sen ajan siitä, että vaimo kuluttaa enemmän kuin tienaa. Tapissa olevaa luottokorttia (6 te) lukuun ottamatta ei kuitenkaan mitään vastaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Mihin hän on noinkin paljon käyttänyt rahaa. Hänen on kerrottava totuus. Kyllä tuossa tilanteessa kannattaa harkita eri talouksia. Menkää yhdessä velkaneuvontaan. Siellä saatte hyvät ohjeet.
Siihen voi olla syynsä että vaikeuksista ei voi eikä kannata puhua puolisolle.
Vierailija kirjoitti:
No, mutta nythän hän nimenomaan kertoi.
Eihän tuossa pitkän parisuhteen aineksia ole, jos jätät heti kun toinen kääntyy puoleesi jouduttuaan pulaan.
Ohjaa hänet johonkin velkaneuvontaan ja mieti uudelleen, onko ero ainoa vaihtoehto.
Tottakai pitää kertoa, mihin rahat ovat menneet. Katsele ympärillesi - miten ja kuka teillä on esim. sisustanut.
Kulkeeko avovaimo jatkuvasti uusissa, hienoissa vaatteissa, kengissä jne.
Tavallaan tuokin totta, että nythän hän kertoi. Mutta kyllähän siinä luottamus ison kolauksen saa, kun näin tärkeää asiaa on pimittänyt neljä(!) vuotta. Sen takia ongelma ja velkasummakin on ehtinyt paisua näihin lukemiin, kun ap:n avovaimo ei ole pystynyt aiemmin kertomaan.
Neuvoisin ap:ta kuitenkin katsomaan tilannetta maltilla. On ymmärrettävää, että tällaiset uutiset järkyttävät ja saavat pois tolaltaan. Olisi hyvä silti yrittää nähdä asia avovaimonkin kannalta: hän saattanut olla todella häpeissään ja epätoivoinen, koska ei ole pystynyt kertomaan. Aika moni yrittää pitää asian kumppanilta salassa, koska pelkää menettävänsä kumppanin, jos hän saa tietää. Siis tavallaan toimitaan rakkaudesta käsin, mutta ymmärtämättä, että salailu vain pahentaa asiaa. Parisuhteenne on saanut tästä salailusta paljon haittaa, mutta kannattaa pohtia huolella, onko aineksia vielä jatkamiseen vai ei. Onko rakkautta jäljellä puolin ja toisin?
Muut kommentoijat ovat täysin oikeassa siinä, että ap:n ei missään nimessä pidä maksaa avovaimon velkoja! Ap:n kannattaakin kuulostella tarkkaan, mitä avovaimo tuumii takaisinmaksusta. Se voi kertoa myös, miksi kumppani on alunperin salannut asian. Siis: jos hän toivoo, että sinä maksaisit velat hänen puolestaan tai jopa mahdollistaisit lisävelan ottamisen ja ongelman hoitamatta jättämisen, pitää hälytyskellojen soida. Jos taas avovaimo aikoo maksaa itse velat pois ja toivoo sinun vain tukevan henkisesti ja pysyvän rinnalla prosessissa, on vielä mahdollisuuksia pelastaa parisuhdekin.
No jos vaan omia rahojaan tuhlannut ja laskut ja lainanmaksut hoituu ajoissa niin tuet häntä jotta selviytyy ongelmistaan ja veloistaan. Rahaa ei toki kannata antaa mutta tukea ja muuta apua. Avoliitossa ei edes velat vaikuta sinuun kun kuitenkin lainanmaksu asunnosta on hoitunut ajallaan. Jos rakastat niin tuet, eihän elämä ole pelkkää mansikkaa ja vaahtokarkkia. Voithan itsekin vaikka sairastua vakavasti ja tarvita tukea. Avovaimosi kuitenkin kertoi sinulle, ei varmasti ollut helppoa. Häpeä lienee suuri.
Hankalampi juttu.