Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tulin liian vanhana äidiksi ja näen sen vasta nyt lähes kuusikymppisenä
19.01.2021 |
Sain kuopuksen 35 -vuotiaana. Sain kolme lasta yhteensä, ensimmäisen 22-vuotiaana.
Kuopus on rakas, ihana, lapsi, mutta voi kuinka typerä ja vanha olin hänet saadessani. Jos voisin, tekisin toisin. Pitkään ”uskottelin” että mitään en kadu, mutta kyllä tavallaan kadun. Nyt lähes 60 -vuotiaana tajuan, miten loppuun kaluttu, aikaani jäljessä ja kehäraakki olin tuolloin, vaikka luulin olevani ikäistäni nuorekkaampi. Asiat meni niin kuin meni, mutta omille lapsille toivoisin erilaisia elämänvalintoja.
Uskaltaako kukaan myöntää että on pohtinut samaa?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tekee lapset parikymppisenä, joutuu opiskelemaan, etsimään töitä, käymään töissä. Hankkimaan isomman asunnon, maksamaan lainoja, harrastamaan omia juttuja, eroamaan, pariutumaan uudelleen ym. kaikkea siinä lapsenhoidon ohessa.
Yleensä on iso rahapula. Ja vielä yleisempää, että hermot kireällä ja aikapula.
Sitten tullaan nelikymppisinä mummoiksi ja edelleenkään ei ole mahdollisuutta tukea aikusia lapsiaan rahallisesti, töissä on käytävä ja silti pitäisi vielä hoitaa lastenlapsiakin.
MILLOIN oikein on aikaa itselle?
Nuoruus oli ja meni!
Eläkeikää odotellessa.
Itselle? Aika lasten/lastenlasten kanssa on aikaa itselle.
Sanopa tämä kaikille niille äideille, jotka valittavat sitä, että elämä vauvan kanssa on kamalaa, kun ei ole aikaa itselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverini sai ensimmäisen lapsen 39-vuotiaana ja toisen 41-vuotiaana. Hän on kyllä maailman onnellisin äiti ja lapset ovat kaikki kaikessa.
Minun kaverini sai ensimmäisen lapsen 17-vuotiaana ja toisen 19-vuotiaana. Hän on kyllä maailman onnellisin äiti ja lapset ovat kaikki kaikessa.
Ja tämän ketjun aihe jäi unholaan?
Minä sain ainokaiseni 39-vuotiaana, ja en todellakaan tuntenut olevani kehäraakki silloin enkä edes nyt. Tuttava- ja ystäväpiirissä paljon minuakin vanhempia äitejä ja isijä, enkä huomannut heilläkään olleen jaksamisongelmia. Lapsen harrastuksissa myös huomasi, että aktiivisempia olivat hiukan iäkkäämmät vanhemmat, samoin heihin törmäsi ulkoilemassa sekä metsä- ja laturetkillä lastensa kanssa. Ehkä sitä vanhemapana osaa arvostaa sitä aikaa, jonka voi viettää lasten kanssa, ja tajuaa kuinka nopsaan aika kuluu.
Vierailija kirjoitti:
Sain ainokaiseni 40 vuotiaana. Nyt lapsi on 15v ja olen toki koululuokan vanhin äiti, mutta selvästi se, jolla on eniten mahdollisuuksia panostaa lapseensa. Minun lapseni on aina saanut harrastaa mitä haluaa ja minulla on aikaa kuskata ja rahaa ostella välineitä jne.
Olen aina hoitanut itse lapseni ja on ollut rahaa matkustella koko perheenä.
15v olen seurannut, miten ne nuoret äidit järjestivät elämänsä omien harrastusten ja työkuvioiden ympärille ja lapset jäivät sivuun. Luuhasivat koulun jälkeen jossain kavereilla tms. ja odottivat, että äiti tulisi illaksi kotiin. Meillä oli välipala valmiina odottamassa ja lämmin ruoka aina viideltä.
Parin vuoden päästä lapseni muuttaa opiskelemaan, ostamme hänelle oman asunnon ja meillä on muutenkin mahdollisuus tukea rahallisesti, koska talolainamme on maksettu jo.
Sain elää elämäni alkupuoliskon täysin itseäni varten, joten minulla on ollut ilo ja onni panostaa perhe-elämään täysillä. En kadu mitään.
Sen sijaan säälin muutamia lapseni kavereita, joiden kotona jatkuvasti huudettiin ja riideltiin, ja rahat oli vähissä ja aika ei riittänyt, vanhemmat eivät juuri kotona. Liian paljon kasataan asioita siihen kolmenkympin tienoille. Asiat voi tehdä helpomminkin.
Aikamoista, vähän toisia alentavaa puhetta. Koko luokan panostavin äiti, eniten mahdollisuuksia. Kaikki muut luokkalaiset luuhaa iltapäivät ja äidit harrastaa omiaan.
Minä en aikanaan tiedä lasteni koko luokan asioita, ei kukaan voi tietää. En usko ikinä, että jokainen lapsen luokalla oleva perhe täyttää nämä kriteerit. Monet äidit luopuvat harrastuksistaan ja kuskaavat harrastuksiin ja panostavat, vaikka ei olis ollut 40v ylittänyt lapsen saadessaan.
Itselle paras ikä saada lapsi on eri, mikä ollain toisella. Perustelluista syistä.
Löpöti höpöti.
T.maailman onnellisin 45 v synnyttänyt. Nyt tyttö armeijassa ;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajan mukaan hän oli "loppuun kaluttu, aikaani jäljessä ja kehäraakki olin tuolloin, vaikka luulin olevani ikäistäni nuorekkaampi". Minulle jäi epäselväksi miten tämä vaikutti lapseen (vai vain äidin omaan oloon)?
Itsekin sain ainokaiseni 38v ja nyt olen 50+ äiti ja lapsi on jo teini.
En varmasti ole kaikkein nuorekkain, mutta olisinko miten nuorekas teinin mielestä, vaikka olisikinkin vain 40+? Miten se vaikuttaa lapseeni tai suhteeseemme, voimme puhua avoimesti, vaikka emme olekaan kaverizonella.
Kehäraakki tai loppuun kaluttu? Itse ajattelisin, että uraa tein jo aiemmin ja olen päässyt helpommin sovittamaan työn ja perheen vanhempana jo työasemani vakiinnuttaneena.
Uskon, että kaiken ikäisissä äideissä on niitä, jotka ovat väsyneitä ja jota eivät ole. Tai tuntevat itsensä nuorekkaiksi tai eivät (onko tämä vanhemmuudessa joku itseisarvo?).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain esikoisen 25v ja kuopuksen 41v. Hän täyttää tänä vuonna 11v. Jaksoin yövalvomisetkin paremmin vanhana. Olisipa äitinikin ymmärtänyt olla tekemättä mua jo 20-vuotiaana, oli ihan liian nuori leikkimään kotia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Trolli. Tarkoitus vain mollata naisia, jotka tekee lapset myöhään.
Käyttäsin mielummin verbiä "saa": minä ainakin sain lapsen, ja se oli upeaa.
Kaikki suttaantuu, jos on rahaa siis. Kyllä, samaa mieltä. Sinänsä aivan sama, minkä ikäinen on. Enkä aio avautua enempää, mutta on suttaantunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan mukaan hän oli "loppuun kaluttu, aikaani jäljessä ja kehäraakki olin tuolloin, vaikka luulin olevani ikäistäni nuorekkaampi". Minulle jäi epäselväksi miten tämä vaikutti lapseen (vai vain äidin omaan oloon)?
Itsekin sain ainokaiseni 38v ja nyt olen 50+ äiti ja lapsi on jo teini.
En varmasti ole kaikkein nuorekkain, mutta olisinko miten nuorekas teinin mielestä, vaikka olisikinkin vain 40+? Miten se vaikuttaa lapseeni tai suhteeseemme, voimme puhua avoimesti, vaikka emme olekaan kaverizonella.
Kehäraakki tai loppuun kaluttu? Itse ajattelisin, että uraa tein jo aiemmin ja olen päässyt helpommin sovittamaan työn ja perheen vanhempana jo työasemani vakiinnuttaneena.
Uskon, että kaiken ikäisissä äideissä on niitä, jotka ovat väsyneitä ja jota eivät ole. Tai tuntevat itsensä nuorekkaiksi tai eivät (onko tämä vanhemmuudessa joku itseisarvo?).
Riippuu varmasti myös siitä, mikä fyysinen kunto ja paino on. Kyllä varmasti väsyttää, jos ylipainoa ja fyysinen kunto niin ja näin.
Olen ns. iltatähti, äitini oli 39 kun synnyin ja isäni 42. Mua aina hävetti kun vanhemmat oli paljon vanhempia kuin kavereiden vanhemmat. En halunnut että olisivat tulleet mihinkään koulun tilaisuuksiin tms. Toki rakastin heitä täydestä sydämestä mutta silti jotenkin häpesin heitä kun kavereita oli läsnä. He elivät ihan eri aikakautta kun minä. Äitini sairastui vakavasti ollessani 19 ja osittain parani mutta oli todella heikko ja vetäytynyt loppuelämän. Hän kuoli 64 vuotiaana. Odotin silloin esikoistani ja olisin niin tarvinnut äidin tukea mutta sen sijaan sain hautajaiset. Nyt 35- vuotiaana huoleni on isäni jolla alkaa muisti pätkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tekee lapset parikymppisenä, joutuu opiskelemaan, etsimään töitä, käymään töissä. Hankkimaan isomman asunnon, maksamaan lainoja, harrastamaan omia juttuja, eroamaan, pariutumaan uudelleen ym. kaikkea siinä lapsenhoidon ohessa.
Yleensä on iso rahapula. Ja vielä yleisempää, että hermot kireällä ja aikapula.
Sitten tullaan nelikymppisinä mummoiksi ja edelleenkään ei ole mahdollisuutta tukea aikusia lapsiaan rahallisesti, töissä on käytävä ja silti pitäisi vielä hoitaa lastenlapsiakin.
MILLOIN oikein on aikaa itselle?
Nuoruus oli ja meni!
Eläkeikää odotellessa.
Itselle? Aika lasten/lastenlasten kanssa on aikaa itselle.
Sanopa tämä kaikille niille äideille, jotka valittavat sitä, että elämä vauvan kanssa on kamalaa, kun ei ole aikaa itselle.
Voin sanoa:
Aika lasten/lastenlasten kanssa on aikaa itselle.
Noin, ole hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Olen pohtinut samaa.
Itse olen saanut iltatähteni 35 vuotiaana ( ensimmäiset sain päälle 20 v) ja en ymmärrä miksi mun nyt pitäisi tuntea itseni joksikin ikälopuksi päälle viisikymppisenä. Viimeinenkin on jo täysi-ikäinen, tullaan kaikki toistemme kanssa loistavasti toimeen ja toisaalta on hyvä olla ja elää, kun ei tartte lapstensa saantia katua minkään asian takia. Tänä päivänä 35 v ei ole todellakaan liian vanha saamaan lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan mukaan hän oli "loppuun kaluttu, aikaani jäljessä ja kehäraakki olin tuolloin, vaikka luulin olevani ikäistäni nuorekkaampi". Minulle jäi epäselväksi miten tämä vaikutti lapseen (vai vain äidin omaan oloon)?
Itsekin sain ainokaiseni 38v ja nyt olen 50+ äiti ja lapsi on jo teini.
En varmasti ole kaikkein nuorekkain, mutta olisinko miten nuorekas teinin mielestä, vaikka olisikinkin vain 40+? Miten se vaikuttaa lapseeni tai suhteeseemme, voimme puhua avoimesti, vaikka emme olekaan kaverizonella.
Kehäraakki tai loppuun kaluttu? Itse ajattelisin, että uraa tein jo aiemmin ja olen päässyt helpommin sovittamaan työn ja perheen vanhempana jo työasemani vakiinnuttaneena.
Uskon, että kaiken ikäisissä äideissä on niitä, jotka ovat väsyneitä ja jota eivät ole. Tai tuntevat itsensä nuorekkaiksi tai eivät (onko tämä vanhemmuudessa joku itseisarvo?).
Riippuu varmasti myös siitä, mikä fyysinen kunto ja paino on. Kyllä varmasti väsyttää, jos ylipainoa ja fyysinen kunto niin ja näin.
Mulla taisi olla kuopuksen kohdalla BMI 45. Mitään en harrasta. En usko tähän. T:29
Vierailija kirjoitti:
Ongelmasi on jossain muualla.
Aivan. Ja haiskahtaa provolta.
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. iltatähti, äitini oli 39 kun synnyin ja isäni 42. Mua aina hävetti kun vanhemmat oli paljon vanhempia kuin kavereiden vanhemmat. En halunnut että olisivat tulleet mihinkään koulun tilaisuuksiin tms. Toki rakastin heitä täydestä sydämestä mutta silti jotenkin häpesin heitä kun kavereita oli läsnä. He elivät ihan eri aikakautta kun minä. Äitini sairastui vakavasti ollessani 19 ja osittain parani mutta oli todella heikko ja vetäytynyt loppuelämän. Hän kuoli 64 vuotiaana. Odotin silloin esikoistani ja olisin niin tarvinnut äidin tukea mutta sen sijaan sain hautajaiset. Nyt 35- vuotiaana huoleni on isäni jolla alkaa muisti pätkiä.
Miksi sun huolena eikä sisarustesi?
Alue: Aihe vapaa
Itselle? Aika lasten/lastenlasten kanssa on aikaa itselle.