Oletko työpäivän jälkeen ihan väsynyt?

Työ voi olla henkisesti tai fyysisesti kuormittavaa. Perustoimistotyö, jossa ei isoja haasteita eikä vastuita, ei kovin paljon kuormita. Päinvastoin, kun siitä pääsee, on täynnä intoa ja energiaa tehdä vaikka mitä. 

Mutta esimerkiksi minulla on erittäin vaativa työ, jossa organisoitava ja selvitettävä sata asiaa päivässä. Lisäksi pitää johtaa liutaa ihmisiä. Pääsääntöisesti istun palavereissa aamusta iltaa, nyt viimeajat pääsääntöisesti teamsilla. Päivän aikana saattaa hyvinkin olla 8 eri palaveria aivan eri aiheista, ja niiden välillä ei ole taukoa. Jokaiseen pitää kuitenkin valmistautua ja jokaisesta tulee lisää töitä. Lounas- tai kahvitaukoja harvoin on. Sitten kamera ja mikki kiinni ja salaa mussuttaa jotain leivänkantaa ettei ihan pökrää. Kun saan luuri pois päästä viiden aikaan, olen aivan tapettu. En jaksa enää puhua mitään, en kuunnella mitään, haluan vain hiljaisuutta. Ja sehän ei näin perheenäidille ole mahdollista. 

Haha, sama ja olen varhaiskasvatuksen ope. Nykyään tosin myös lauantait kuluvat työviikosta palautumiseen. 10 vuoden ura takana.

Vierailija kirjoitti:

Työ voi olla henkisesti tai fyysisesti kuormittavaa. Perustoimistotyö, jossa ei isoja haasteita eikä vastuita, ei kovin paljon kuormita. Päinvastoin, kun siitä pääsee, on täynnä intoa ja energiaa tehdä vaikka mitä. 

Mutta esimerkiksi minulla on erittäin vaativa työ, jossa organisoitava ja selvitettävä sata asiaa päivässä. Lisäksi pitää johtaa liutaa ihmisiä. Pääsääntöisesti istun palavereissa aamusta iltaa, nyt viimeajat pääsääntöisesti teamsilla. Päivän aikana saattaa hyvinkin olla 8 eri palaveria aivan eri aiheista, ja niiden välillä ei ole taukoa. Jokaiseen pitää kuitenkin valmistautua ja jokaisesta tulee lisää töitä. Lounas- tai kahvitaukoja harvoin on. Sitten kamera ja mikki kiinni ja salaa mussuttaa jotain leivänkantaa ettei ihan pökrää. Kun saan luuri pois päästä viiden aikaan, olen aivan tapettu. En jaksa enää puhua mitään, en kuunnella mitään, haluan vain hiljaisuutta. Ja sehän ei näin perheenäidille ole mahdollista. 

Ensimmäisen viestin kirjoittaja jatkaa.

Kiitos viestistäsi! Minua kuormittaa työssäni eniten melu, hälinä, keksimällä keksityt vaatimukset ja koulutukset. Tyyliin keksitään polkupyörä uudestaan vuoden välein vaikka kaikki tietää että tätä työtä tehdään lasten ehdoilla ja ihan perus asioiden äärellä.

Ihan sama mitä työtä teen, 8 tunnin jälkeen olen kuollut. En jaksa pitää huolta kodista, sosiaalisista suhteista tai itsestäni. Yhteiskunta on syvältä.

Itse työskentele rakennuksella ja työ on hyvin fyysistä. Eipä siinä meinaa enää illalla jaksaa lähteä lasten kanssa pulkkamäkeen. Viikonloppuna sitten ei jaksa innostua illanistujaisista tai muista riennoista, arvostan ennemmin lepoa ja unta, sekä haluan viettää aikaa lasteni kanssa. Arkena kun ei jaksa puuhata mitään ylimääräistä.

Teen toimistotyötä, ja tällä hetkellä palaudun työstä hyvin. Yhteen aikaan jouduin omien töideni lisäksi sijaistamaan äitiyslomalle jäänyttä työkaveria. Eli tein käytännössä tuplatyöt. Silloin en jaksanut tehdä viikonloppuisinkaan oikein mitään, olin aivan zombie. Eikä minulla ollut edes lapsiperhettä pyöritettävänä.

Mieheni halusi virkistää minua tuolloin lyhyellä kaupunkilomalla kotimaassa. Ajatus oli kaunis, mutta perillä olisin halunnut vain jäädä hotelliin lepäilemään. Eli tuollainen lomakin tuntui ihan pakkopullalta, kun oli jo valmiiksi stressaantunut. Onneksi nyt työtilanne on hyvä. En jaksaisi enää näin viisikymppisenä venyä samaan.

Olen. Ja juuri silloin on se hetki päivästä, kun koululaiset ilmoittaa tarvitsevansa seuraavaksi päiväksi kouluun sitätätätuota tai on jotain muuta tärkeää asiaa. Itse olisin valmis suihkun ja iltapalan kautta nukkumaan.

Maatalouslomittaja. Herään aamulla noin viideltä, käyn töissä muutaman tunnin, olen kotona muutaman tunnin, menen taas töihin muutamaksi tunniksi ja tulen kotiin noin ilta seitsemältä. Vaikka päivällä on muutama tunti "omaa aikaa", se on yleensä kotitöitä, päivällisen valmistusta, kaupassa käyntiä, muuta asiointia ja kellon kyttäämistä.

Koskaan ei voi tietää joutuuko jäämään ylitöihin tai kuinka raskas työpäivästä tulee. "Työviikko" voi olla jopa 12 päivää ilman vapaapäiviä välissä. Juuri nyt olen puolivälissä 9 päivän työpötköä, jonka jälkeen 2vp ja sitten 7 työpäivää.

Taustalla pari kuolemantuomiota syövän ja aivoaneurysman vuoksi, useampi syöpähoitovuosi, läheisten kuolemia, työpaikan menettäminen syövän vuoksi jne. Mielialalääkkeitä en koskaan tarvinnut.

Uudesta työstäni saan hyvin pientä palkkaa ja kuuntelen raivoavia ja huutavia ihmisiä, jotka sättivät minua asioista, joita en päätä. Työni on psyykkisesti erittäin raskasta - ja todella huonosti palkattua.

Sain uniapnealaitteen ja elämäni helpottui, kun saan nukuttua paremmin. 

Karjuvia ihmisiä en ymmärrä vieläkään, vaikka käsitän, että heillä on tai voi olla vaikea elämäntilanne, psyykkisiä sairauksia, dementiaa tai vakavia sairauksia.

Kyllä, aivan naatti, usein simahdan sohvalle jo klo19 aikaan ja nukkuisin aamuun asti, jos niikseen olisi.

Eikä ole enää pieniä lapsia vaan 17v ja 19v teinit.

Varhaiskasvatuksessa minäkin ja ollut reilut 10v.

Ap, kun sä olet viikonloppuna täynnä tarmoa, niin mikset tee ruokaa viikkoa varten?

Ei joka päivä tarvitse hellan edessä seisoa.

Olin pari vuotta sitten keikkasiivoojana. Tein tunteja max 25 tuntia viikossa ja olin työpäivien jälkeen melko väsynyt. Jos olisin tehnyt tuota täysillä tunneilla niin en varmasti olisi jaksanut iltaisin mitään.

Työskentelen terveydenhuoltoalalla. Teen osan viikosta ”toimistotyötä”, ja juurikin sen vuoksi olen halunnut tähän tehtävään, sillä kyseisinä päivinä en ole päivän päätteeksi kuormittunut. Ja jo edeltävinä öinä nukun paremmin, kun en stressaa seuraavasta päivästä.

Kuormitun riittämättömyyden tunteesta, kun teen perinteistä työtäni.

Valitettavasti. Olen kirjanpitäjä ja aivan puhki työpäivän jälkeen. Illalla en jaksa keskittyä mihinkään aivotyötä vaativaan ja jotkut uutisetkin on liian ”sivistävää”. Ilta kuluu jotain tositv-sarjoja kytäten ja sohvalla maaten. Joskus 5-10 vuotta sitten kävin lenkillä, salilla ja opiskelin jopa iltaisin jotain avoimen kursseja. En tiedä missä vaiheessa kääntyi näin että mitään ei jaksa. Aivot on vaan niin kuormittunut päivän jälkeen.

Olen niin poikki työvuorojen jälkeen, että pakko ottaa aina pienet torkut. Välillä tokenen tästä mutta välillä en. Lisäksi teen vuorotyötä joka sekoittaa entistä enemmän oloa. Välillä jää yöunet väliin ja joskus menee koko vapaapäivä maatessa.. Tosi kiva yhtälö kun on useampi lapsi.

Olen tehnyt erilaisia hommia, ja joissakin on/oli töiden jälkeen ihan poikki, joissakin ei. Opettajana olin työpäivän jälkeen usein ihan kuitti, mikä oli tietenkin huono homma, koska työthän jatkuivat siitä sitten kotona kokeiden yms. töiden korjauksella. Mulla oli valtavasti luokkia ja olin lisäksi luokanvalvoja, joten työmäärä paperityön suhteen oli sen mukainen. Tämä kotityön valtava määrä oli syy, miksi vaihdoin alaa. Lisäksi opettajan töissä väsytti se jatkuva läsnäoleminen. Koko ajan on oltava "läsnä" ja työssä. Oppituntien lisäksi on välituntivalvonnat yms. ja ruokailussakin olet töissä ja kasvattaja. Välitunnit monistat matskua tai juttelet jonkun kanssa jostain hässäkästä tms. Toisaalta mikään työ ei ole ollut niin palkitsevaa. Nuoret osaavat olla aivan huippuja ja sanoa kivoja juttuja, jotka muistat ikuisesti. Heistä sai sellaista nuorten energiaa ja huumoria, mitä ei aikuisilta saa.

Sellaisissa toimistotöissä taas, missä noudatettiin virka-aikaa ja työskenneltiin pääosin yksin työhuoneessa, energiaa riitti töiden jälkeen erinomaisesti. Nykyisessä työssä rasittaa ennen kaikkea huono johto, rasittavat asiakastilanteet, huono ilmapiiri ja vuorotyö. Ja lisäksi kaikki on siinä työssä jo vuosien saatossa nähty, mikä lisää kyllästymisen astetta.

Väsymys on lievä sana. Tyhjä, ontto ja ikäänkuin pois raiteiltani. Kestää aikansa, ennenkuin on taas "omissa nahoissaan"

Kun viimeinen oppilas poistuu luokasta, niin kyllä sitä huomaa olevansa aika piipussa. Ja sen jälkeen pitäisi jaksaa niitä muita hommia kuin opetus.

En jaksa juuri muuta kuin duunit. No, meillä on onneksi lomia kivasti. Jos ei olisi, en tiedä, pysyisinkö työkunnossa.

T. Yläkoulun ope

Olen työpäivän jälkeen liian väsynyt ja apaattinen tekemään mitään vaativaa. Jos on oikeasti pakko niin voimaa kuitenkin löytyy jostain.

Sairaanhoitajana ja teen 3-vuorotyötä. Olen usein niin poikki, että kun saan aamuvoron jälkeen ruuan valmiiksi ja ehkä vielä syön niin nukahdan usein lähes istualleni. Etenkin aamuvuorojen jälkeen koko loppupäivä voi mennä loppuun saakka "usvassa" ja vain odottaessa, että pääsisi viimein nukkumaan. Useamman aamuvuoron jälkeen olen täysin kuitti, koska nukkuminen niiden väleillä on usein huonoa ja jotenkin levotonta, herätys jo klo 5 jälkeen ja etenkin arkiaamuvuorot äärettömän hektisiä.

Jos taas iltavuoro on ollut kiireinen ja haastava niin monesti se vireystila jää päälle vielä pitkästi yöhön eikä uni tule kuin vasta pikkutunneilla. Iltojen välissä on onneksi kuitenkin mahdollisuus nukkua vähän pidempään. 

Yövuorot on monesti vuoroina vähän kevyempiä, koska päivän kiireiset työtehtävät eivät kuormita yövuoroja. Yövuorojen välillä pitäisi vain saada nukuttua tarpeeksi, jotta jaksaa. Toinen asia on rytmin kääntäminen yhden tai kahden yövuorojen jälkeisten vapaapäivien jälkeen taas aamuvuoroon. Kääntyy koko ajan vain huonommin ja huonommin. Univajetta kertyy ja kun mittarissa on +40 niin vuorotyön riskit pitäisi alkaa ottamaan todesta, tässä kohti ne alkaa näkymään yhä selvemmin. Lapset on 10-, 16- ja 18-vuotiaita. Huonoa omaatuntoa poden usein siitä, että olen niin väsynyt. Vapaapäivien aikana koitan "korvata" tätä ja olla kaikessa mukana ja järjestää jotakin kivaa yhteistä.

Olen yrittäjä asiantuntija-alalla. Noin 20 hengen firma. Työpäivät ovat joskus pitkiä, mutta eivät lainkaan rankkoja. Hyvä porukka, jossa kukin hanskaa oman vastuualueensa, niin touhu on kuin tanssia.