Minkälainen elämänasenne on paras?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun oikeampi nimi olisi; Millainen aivokemia on paras?

Asenteet ja elämänasenne riippuvat hyvin pitkälle aivijen välittäjäaineista. Esim. suvaitsevaisen, uudistuksille positiivisen ihmisen ja konservatiivisesti ja uutta kaihtavan elämänasenteen määräävät suureksi osaksi heidän aivokemiansa.

Mikähän tässä oli pointti? Lamppu ei toimi ilman sähköä? Ei niin, ja voin ihan itse säätää loisteen kirkkautta himmentimestä. Sä et pysty?

Vai oletko niitä jotka ulkoistaa kaiken muiden, geenien ja olosuhteiden syyksi?

Sivusta huutelen: suosittelen lueskelemaan neuropsykologiaa. Sen pohjalta voi miettiä, mitä oikeastaan on "vapaa tahto" - vai onko sitä edes? Pohdintoja voi lisämaustaa yhteiskuntatieteellisellä tulokulmalla. Kuka/mikä minussa ajattelee, kun "minä" ajattelen? Kun "minä" mielestäni tietoisesti pohdiskelen jotain valintaa, rakentelenko vain oikeutusta päätökselleni, jonka aivoni ovat esitietoisella tasolla jo tehneet? Kun "järkeilen", kuinka sokea olen sille, että aivojeni emotionaalinen prosessointi ei suinkaan ole koskaan nukkumassa, vaikka kuinka kuvittelen toimivani "puhtaan rationaalisesti"?

Positiivinen realismi. On asioita joita haluaisit muuttaa mutta et voi; muuta siis asenteesi sellaiseksi, että pystyt sietämään tilanteen vaikka et siitä pitäisikään. Ne asiat joita haluat muuttaa: mieti paras tapa muutoksen toteuttamiseen; joskus se vie aikaa ja energiaa ja suunnnittelua enemmän, joskus vähemmän. Realismi ei sulje pois positiivista ajattelua tai haaveilua. Itselläni haaveilu jostain kivasta asiasta auttaa myös silloin, kun on huono hetki tai huono päivä. Välillä ei auta mikään ja silloin annan itselleni luvan "nauttia" paskasta päivästä, kun tiedän ettei se kestä ikuisesti. 

alf kirjoitti:

Jaan kanssanne kerrankin jotain fiksua eikä niitä ainasia draama topikkeja.

Hyväksy asioista aina molemmat puolet

Käyttäjä37692 kirjoitti:

Positiivinen realismi. On asioita joita haluaisit muuttaa mutta et voi; muuta siis asenteesi sellaiseksi, että pystyt sietämään tilanteen vaikka et siitä pitäisikään. Ne asiat joita haluat muuttaa: mieti paras tapa muutoksen toteuttamiseen; joskus se vie aikaa ja energiaa ja suunnnittelua enemmän, joskus vähemmän. Realismi ei sulje pois positiivista ajattelua tai haaveilua. Itselläni haaveilu jostain kivasta asiasta auttaa myös silloin, kun on huono hetki tai huono päivä. Välillä ei auta mikään ja silloin annan itselleni luvan "nauttia" paskasta päivästä, kun tiedän ettei se kestä ikuisesti. 

Omalla kohdallani positiivinen asenne on johtanut kaksi kertaa osastohoitoon. Olen tsempannut itseäni äärimmäisen vaikeissa tilanteissa liian pitkään, päättänyt selviytyä ja jaksaa ja sitten romahtanut. Enää en odota elämältä mitään, eikä mulla ole mitään asennettakaan. Helpointa olisi ollut, jos vastoinkäymisiä ei olisi tullut ollenkaan. Tiedän, että moni selviytyy vaikeistakin asioista ja tilanteista, mutta minä en kuulu heihin. Psyyke pettää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun oikeampi nimi olisi; Millainen aivokemia on paras?

Asenteet ja elämänasenne riippuvat hyvin pitkälle aivijen välittäjäaineista. Esim. suvaitsevaisen, uudistuksille positiivisen ihmisen ja konservatiivisesti ja uutta kaihtavan elämänasenteen määräävät suureksi osaksi heidän aivokemiansa.

Mikähän tässä oli pointti? Lamppu ei toimi ilman sähköä? Ei niin, ja voin ihan itse säätää loisteen kirkkautta himmentimestä. Sä et pysty?

Vai oletko niitä jotka ulkoistaa kaiken muiden, geenien ja olosuhteiden syyksi?

Sivusta huutelen: suosittelen lueskelemaan neuropsykologiaa. Sen pohjalta voi miettiä, mitä oikeastaan on "vapaa tahto" - vai onko sitä edes? Pohdintoja voi lisämaustaa yhteiskuntatieteellisellä tulokulmalla. Kuka/mikä minussa ajattelee, kun "minä" ajattelen? Kun "minä" mielestäni tietoisesti pohdiskelen jotain valintaa, rakentelenko vain oikeutusta päätökselleni, jonka aivoni ovat esitietoisella tasolla jo tehneet? Kun "järkeilen", kuinka sokea olen sille, että aivojeni emotionaalinen prosessointi ei suinkaan ole koskaan nukkumassa, vaikka kuinka kuvittelen toimivani "puhtaan rationaalisesti"?

Käyttäjä37692 kirjoitti:

Positiivinen realismi. On asioita joita haluaisit muuttaa mutta et voi; muuta siis asenteesi sellaiseksi, että pystyt sietämään tilanteen vaikka et siitä pitäisikään. Ne asiat joita haluat muuttaa: mieti paras tapa muutoksen toteuttamiseen; joskus se vie aikaa ja energiaa ja suunnnittelua enemmän, joskus vähemmän. Realismi ei sulje pois positiivista ajattelua tai haaveilua. Itselläni haaveilu jostain kivasta asiasta auttaa myös silloin, kun on huono hetki tai huono päivä. Välillä ei auta mikään ja silloin annan itselleni luvan "nauttia" paskasta päivästä, kun tiedän ettei se kestä ikuisesti. 

Entä jos ei asenteensa muuttamisesta huolimatta kykene sietämään tilannetta, haaveilu ei auta kääntämään huonoja hetkiä siedettävämmiksi, luvan antaminen paskasta päivästä "nauttimiseen" ei muuta olotilaa positiivisemmaksi? Hienoa tietysti, että positiivinen realismi toimii sinulla. Varmasti kokeilemisen arvoista jokaiselle.

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani positiivinen asenne on johtanut kaksi kertaa osastohoitoon. Olen tsempannut itseäni äärimmäisen vaikeissa tilanteissa liian pitkään, päättänyt selviytyä ja jaksaa ja sitten romahtanut. Enää en odota elämältä mitään, eikä mulla ole mitään asennettakaan. Helpointa olisi ollut, jos vastoinkäymisiä ei olisi tullut ollenkaan. Tiedän, että moni selviytyy vaikeistakin asioista ja tilanteista, mutta minä en kuulu heihin. Psyyke pettää.

Ethän voi äitiydestä, sen "painajaisesta", tietää mitään, jos ja kun et ole sitä kokenut.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras asenne on se, kun annat muiden mielipiteiden tekemisistäsi/valinnoistasi valua kuin vesi hanhen selästä.

Ei se ihan näinkään yksinkertaista ole. Jos tekee aina mielensä mukaan, tulee äkkiä ryhmän syrjimäksi ja jää yksin. Tätä ihminen luonnostaan välttää, koska sosiaalinen syrjintä on pahin uhka omalle selviämiselle (kun ajatellaan lauma-aikoihin asti, ja samat vaistot pätee vieläkin). Tämän takia ihminen reagoi herkästi ryhmäpaineeseen, sen takia myös seurataan pukeutumis- ja muita trendejä. hyväksytyksi tuleminen on välttämättömyys. Eli siitäkään ei kannata itseään halveksua, jos on joskus porukan mukana mennyt, vaikka olisi halunnut jotain muuta. Mukautuminen ja kyky kompromisseihin on ihan kelpo ominaisuuksia.

Jos tekee mielensä mukaan eikä välitä muista, ei ole myöskään kiinnostunut ryhmäpaineesta tai muiden syrjinnästä. Fakta. Olen yli 30-vuotias ja elän ihan omannäköistäni elämää ja olen onnellinen. Ei ole koskaan kiinnostanut mitä muut ajattelee, miten muut sisustaa tai pukeutuu. Minun elämäni, ei kenenkään muun. Joskus on hyvä miettiä, tekeekö asioita itselleen vai muille, tuleeko itse onnelliseksi tekemistään asioista, vai määritteleekö onnenkin joku muu.

Vierailija kirjoitti:

Ethän voi äitiydestä, sen "painajaisesta", tietää mitään, jos ja kun et ole sitä kokenut.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras asenne on se, kun annat muiden mielipiteiden tekemisistäsi/valinnoistasi valua kuin vesi hanhen selästä.

Ei se ihan näinkään yksinkertaista ole. Jos tekee aina mielensä mukaan, tulee äkkiä ryhmän syrjimäksi ja jää yksin. Tätä ihminen luonnostaan välttää, koska sosiaalinen syrjintä on pahin uhka omalle selviämiselle (kun ajatellaan lauma-aikoihin asti, ja samat vaistot pätee vieläkin). Tämän takia ihminen reagoi herkästi ryhmäpaineeseen, sen takia myös seurataan pukeutumis- ja muita trendejä. hyväksytyksi tuleminen on välttämättömyys. Eli siitäkään ei kannata itseään halveksua, jos on joskus porukan mukana mennyt, vaikka olisi halunnut jotain muuta. Mukautuminen ja kyky kompromisseihin on ihan kelpo ominaisuuksia.

Jos tekee mielensä mukaan eikä välitä muista, ei ole myöskään kiinnostunut ryhmäpaineesta tai muiden syrjinnästä. Fakta. Olen yli 30-vuotias ja elän ihan omannäköistäni elämää ja olen onnellinen. Ei ole koskaan kiinnostanut mitä muut ajattelee, miten muut sisustaa tai pukeutuu. Minun elämäni, ei kenenkään muun. Joskus on hyvä miettiä, tekeekö asioita itselleen vai muille, tuleeko itse onnelliseksi tekemistään asioista, vai määritteleekö onnenkin joku muu.

Tähän vielä lisäten, että tiedän ihmisiä jotka suunnittelee kaiken ajatellen sitä mitä muut ajattelee. Lomamatkoista lähtien, talokaupat, sisustus, auto- aivan kaikki määrittyy muiden kautta. Mietin välillä onko tällainen kulissin ylläpito eloa laisinkaan, tyhjältä kuorelta vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras asenne on se, kun annat muiden mielipiteiden tekemisistäsi/valinnoistasi valua kuin vesi hanhen selästä.

Ei se ihan näinkään yksinkertaista ole. Jos tekee aina mielensä mukaan, tulee äkkiä ryhmän syrjimäksi ja jää yksin. Tätä ihminen luonnostaan välttää, koska sosiaalinen syrjintä on pahin uhka omalle selviämiselle (kun ajatellaan lauma-aikoihin asti, ja samat vaistot pätee vieläkin). Tämän takia ihminen reagoi herkästi ryhmäpaineeseen, sen takia myös seurataan pukeutumis- ja muita trendejä. hyväksytyksi tuleminen on välttämättömyys. Eli siitäkään ei kannata itseään halveksua, jos on joskus porukan mukana mennyt, vaikka olisi halunnut jotain muuta. Mukautuminen ja kyky kompromisseihin on ihan kelpo ominaisuuksia.

Jos tekee mielensä mukaan eikä välitä muista, ei ole myöskään kiinnostunut ryhmäpaineesta tai muiden syrjinnästä. Fakta. Olen yli 30-vuotias ja elän ihan omannäköistäni elämää ja olen onnellinen. Ei ole koskaan kiinnostanut mitä muut ajattelee, miten muut sisustaa tai pukeutuu. Minun elämäni, ei kenenkään muun. Joskus on hyvä miettiä, tekeekö asioita itselleen vai muille, tuleeko itse onnelliseksi tekemistään asioista, vai määritteleekö onnenkin joku muu.

Käyttäjä37692 kirjoitti:

Positiivinen realismi. On asioita joita haluaisit muuttaa mutta et voi; muuta siis asenteesi sellaiseksi, että pystyt sietämään tilanteen vaikka et siitä pitäisikään. Ne asiat joita haluat muuttaa: mieti paras tapa muutoksen toteuttamiseen; joskus se vie aikaa ja energiaa ja suunnnittelua enemmän, joskus vähemmän. Realismi ei sulje pois positiivista ajattelua tai haaveilua. Itselläni haaveilu jostain kivasta asiasta auttaa myös silloin, kun on huono hetki tai huono päivä. Välillä ei auta mikään ja silloin annan itselleni luvan "nauttia" paskasta päivästä, kun tiedän ettei se kestä ikuisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras asenne on se, kun annat muiden mielipiteiden tekemisistäsi/valinnoistasi valua kuin vesi hanhen selästä.

Ei se ihan näinkään yksinkertaista ole. Jos tekee aina mielensä mukaan, tulee äkkiä ryhmän syrjimäksi ja jää yksin. Tätä ihminen luonnostaan välttää, koska sosiaalinen syrjintä on pahin uhka omalle selviämiselle (kun ajatellaan lauma-aikoihin asti, ja samat vaistot pätee vieläkin). Tämän takia ihminen reagoi herkästi ryhmäpaineeseen, sen takia myös seurataan pukeutumis- ja muita trendejä. hyväksytyksi tuleminen on välttämättömyys. Eli siitäkään ei kannata itseään halveksua, jos on joskus porukan mukana mennyt, vaikka olisi halunnut jotain muuta. Mukautuminen ja kyky kompromisseihin on ihan kelpo ominaisuuksia.

Jos tekee mielensä mukaan eikä välitä muista, ei ole myöskään kiinnostunut ryhmäpaineesta tai muiden syrjinnästä. Fakta. Olen yli 30-vuotias ja elän ihan omannäköistäni elämää ja olen onnellinen. Ei ole koskaan kiinnostanut mitä muut ajattelee, miten muut sisustaa tai pukeutuu. Minun elämäni, ei kenenkään muun. Joskus on hyvä miettiä, tekeekö asioita itselleen vai muille, tuleeko itse onnelliseksi tekemistään asioista, vai määritteleekö onnenkin joku muu.

Tähän vielä lisäten, että tiedän ihmisiä jotka suunnittelee kaiken ajatellen sitä mitä muut ajattelee. Lomamatkoista lähtien, talokaupat, sisustus, auto- aivan kaikki määrittyy muiden kautta. Mietin välillä onko tällainen kulissin ylläpito eloa laisinkaan, tyhjältä kuorelta vaikuttaa.

https://www.alko.fi/tuotteet?SearchTerm=biodynaaminen

Oletko jo paljonkin nähnyt?  Et ainakaan siis "onnellista pessimistä". Elämänkokemattomuus paistaa.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä37692 kirjoitti:

Positiivinen realismi. On asioita joita haluaisit muuttaa mutta et voi; muuta siis asenteesi sellaiseksi, että pystyt sietämään tilanteen vaikka et siitä pitäisikään. Ne asiat joita haluat muuttaa: mieti paras tapa muutoksen toteuttamiseen; joskus se vie aikaa ja energiaa ja suunnnittelua enemmän, joskus vähemmän. Realismi ei sulje pois positiivista ajattelua tai haaveilua. Itselläni haaveilu jostain kivasta asiasta auttaa myös silloin, kun on huono hetki tai huono päivä. Välillä ei auta mikään ja silloin annan itselleni luvan "nauttia" paskasta päivästä, kun tiedän ettei se kestä ikuisesti. 

----youtu----

Kaikki on väliaikaista. Se ajatus on auttanut minua selviämään hankalista tilanteista, elämänvaiheista ym. Esimerkiksi rakennusprojekti oli todella raskas ja koetteli minun ja mieheni välejä. Molemmat olimme jatkuvasti väsyneitä, kiukkuisia, stressaantuneita. Ja tätä kesti pari vuotta. Ajattelin kuitenkin koko ajan, että tämä on väliaikaista, ja lopulta pääsemme nauttimaan asumisesta valmiissa OMASSA talossa. Näin myös kävi.

Aina voi aloittaa alusta. Ajatus auttoi pahan ahdistuksen yli. Olin opiskellut neljä vuotta alaa X, ja valmistunut hyvin arvosanoin. Työllistyminen kuitenkin kangerteli (huonosti työllistävä ala) ja tein kaksi vuotta pätkätöitä huonolla palkalla myrkyllisessä työympäristössä. Itsetunto ihan nollissa, paniikkikohtauksia jne. Lopulta tein päätöksen hakea opiskelemaan paremmin työllistävää alaa, vaikka päätös saattoi herättää paheksuntaa ympäristössä (olinhan vasta valmistunut toiselta alalta). En kadu päivääkään. Minulla on mukava vakituinen työ ja kivat työkaverit. Eli jos jokin oikeasti mättää elämässä, oli se parisuhde, työ, asuinpaikkakunta... kokeile uudestaan. Ehkä seuraavalla kerralla tärppää.