Milloin tajusit lopullisesti jääväsi yksin?

Aloin tajuta ehkä kolmekymppisenä, että olen vaan jotenkin niin outo, ettei ihmiset tykkää minusta, ja että se tekee mahdollisuuden löytää miestä aika epätodennäköiseksi. Olin ollut kiusattu koulussa, yliopistolla, ja sitten vielä töissä. Koskaan ei yhtään ystävää tai kaveria. Yritin aika pitkään ja aina kun vaikka muutin tai menin uuteen duuniin, ajattelin että nyt alkaa uusi elämä ja yritän kaikkeni että olen mukava ja sosiaalinen. Mutta ei, lopputulos aina sama. 

Lopullisesti olin varma että jään neitsyeksi ja ilman miestä 45-vuotiaana, kun tajusin että olen niin yököttävä sekä sisäisesti että ulkoisesti, etten itsekään koskisi itseeni vapaahetoisesti :D Sairaalloinen ylipaino, alkoholin suurkulutus, ihmisviha, kyllästyminen kaikkeen, pessimismi, valittaminen, kuolemanhalu  - enkä oikeastaan halunnut näistä edes eroon. 

Suomalainen luonne on vähän jotenkin tönkkö ja jäykkä, ainakin aluksi. :D

Sitte me suominaiset katotaan vähän "wtf" - asenteella, jos joku mies tulee iskemään ihan suoraan. Jos suomimunalle menee ehdottaa niin "kröhöm..." "ehei, miehen täytyy aloittaa ensin..." tai täysi hiljaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin 35-vuotiaana tajusin, että elämäni on paljon parempaa sinkkuna, kuin mitä se oli ikinä ollut parisuhteessa. Myönnän, että minulla on ollut vain muutama lyhyehkö suhde, enkä esim. ole aikuisikänäni kuin n. vuoden asunut yhdessä kumppanin kanssa. Olen oikein tyytyväinen elämääni. Välillä kyllä esitän itsesäälissä piehtaroivaa epätoivoista sinkkua, jotta parisuhteissaan onnettomat kaverini eivät tulisi kateellisiksi.

m46

Ja välillä kirjoittelet vauva palstalle suutelevasi kaljatölkin kylmää kylkeä kyyneleen valuessa poskea pitkin, jotta saat annettua kilttimiesten harvalukuiselle, mutta urhoolliselle joukolle uskoa ;)

En ole se joka noita kirjoittelee. Mielestäni hän on kuitenkin ihan hauska tapaus, eikä vaikuta siltä että oikeasti kärsisi sinkkuudestaan.

Olein pian 43 vuotias (mies). En ole eläessäni ollut parisuhteessa, mutta en ole pois -sulkenut sitä, ettenkö vielä joskus voisi olla.  (Toki olen käyny treffeillä ja tapaillutkin naisia)

Toisinaan hämmästelen sitä, kuinka usein kohtaan kommentteja ja kirjoituksia, joissa se, että on yksin pidetään samana kuin olla yksinäinen.  olen kai onnekkaampi kuin aina tiedostankaan koska en muista kokeneeni itseäni varsinaisesti yksinäiseksi, vaikka sen jälkeen kun aikanaan opintojeni perässä muutin omilleni olen aina asunut ja elänyt yksin.

Ihmettelen myös kun vuoroin sinkkuutta vuoroin parisuhteessa elämisä pidetään yksinomaisesti parempana. - Minusta kummassakin on puolensa.

Olen kyllä lukenut, että miehillä, jotka elävät parisuhteessa voivat eritavoin (henkisesti, taloudellsiesti terveydellsiesti jne) paremmin kuin sinkkumiehet. - Itseasiassa miehillä on käsittääkseni on paikka kummissakin ääripäissä paitsi e monin tavoin parhaimmassa asemassa ovat parisuhteessa elävät miehet (anteeksi tosito) niin myös janan toisessa päässä ovat miehet: Eri tavoin kaikkein surkeimmin menee myös miehillä.  - Naiset ovat asemaltaan paljon yhtenäisempi joukko.

Olen joskus miettinyt, että mitä minun tulis yrittää oppia ja omaksua, että voisin jatkaa eloani tyyyväisenä sinkkuna. Koska vaikka olen kuullut olevani pöljä kun kuvittelen rajallisessa mielessäni, että olen -jos niin on tarkoitettu-, vielä joskus parisuhteessakin parempi kumppani, jos ja kun koen voivani hyvin itsekseni. Sen sijaan, että alkaisin aattelemaan, että elämä parisuhteessa olisi paljon arvostettavampaa missä ja milloin tahansa, kenen hyvänsä kumppanin kanssa. 

 Vaikka toki jos tai kun asettuisin parisuhteeseen, niin tietysti ajatus olisi toinen.  Silloin haluaisin kokea ja tuntea, että olisimme yhdessä enemmän kuin kumpikaan yksin. Mutta tällöinkin toivon mukaan kaksi erillistä. Olisi tukahduttavaa ajatella, että kumppanin kanssa tulisi olla aina kylkikyljessä, tai vähintään tietää mitä toinen on juuri nyt tekemässä.

Haluan uskoa ja luottaa, että toinen osaa ja haluaa toimia fiksusti, en haaskata aikaani mustasukkaisuuteen. Varmasti pientä mustasukkaisuutta saattaisin koka mutta se kai kuuluu asiaankin toisinaan.-  Ihan samalla tavoin kuin nyt sinkkuan ollessani se ajoittain esiintyvä syyhyämien ja läheisyyden kaipuu jolloin tunuu että pakahtuu...        

En ajatellut mitään lopullista, ennen kuin häin viisikymppisenä työttömäksi ja nopeasti samaa tietä menvät säästöt, kiva asunto, kiva auto, osa terveydestä ja koko itsekunnioitus. Nyt jo järki sanoo, että jollei löytynyt ketään silloin, kun asiat olivat kunnossa, ei ketään varmasti löydy nyt eikä myöhemmin. Harmittaa.

Tiesin jo lapsena, ettei minulla tule koskaan olemaan kumppania.

N32

Ei se kumppani tee teitä onnellisiksi. Itse sen teette jos olette tehdäksenne,  Rakentakaa itse elämänne siihen malliin että itsenne lisäksi joku muu voi siitä kiinnostua.

Vierailija kirjoitti:

Tiesin jo lapsena, ettei minulla tule koskaan olemaan kumppania.

N32

Surullista, hyvin surullista. En ymmärrä mien joku voi tietää ällaisen asian jo lapsena... 

Tässähän tuo ajatus on vuosien mittaan päähän iskostunut vaan syvemmälle. Varmaan silloin muutaman vuoden päälle 20-vuotiaana alkoi miettimään, että mitähän v*ttua tässä oikein tapahtuu kun olen jo sen ikäinen ja en ole koskaan päässyt treffeille tai suudellut naisen kanssa. Alkoi miettimään, että miten pahasti viallinen sitä oikein on.

Nyt jo lähempänä kolmeakymppiä mietin edelleen sitä, että miksi minä olen sellainen ihminen josta kukaan ei kiinnostu. Olen kuitenkin töissä, ihan suht normaalin näköinen mies, jolla ei ole velkaa ja muutenkin elämänhallinta ihan ok, tulen lasten kanssa toimeen ja olen muka ihan hauskakin. Se myönnettäköön, että olen ihan saatanan tylsä ja minulla on nämä omat demonini tämän kokemattomuuden kanssa, mutta ei sen pitäisi mitenkään estää ketään kiinnostumasta, koska ei otsassani tietääkseni ole tatuoituna, että "olen tylsä, enkä ole koskaan nussinut". Sen ymmärrän hyvin, että ikävälillä 22-26v en kelvannut kellekään, sen verran ahdistunut olin, eikä katkeruus, työttömyys ja porukoilla majailu kauheasti pisteitä naisten silmissä nosta. 

Olen tavallaan tajunnut jääväni yksin, mutta eihän sitä koskaan tiedä milloin eteen sattuu se yksi nainen, joka minussa jotain näkisikin. Ehkä se tulee vastaan huomenna, ehkä ei koskaan. Ehkä se asuu Suomessa tai Thaimaassa.

Terveisin Naispelko27

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan jo parikymppisenä, kun aloin käydä baareissa ja huomasin olevani miehille pelkkää ilmaa - ihan "tasoista" riippumatta. Kolmenkympin jälkeen loppui haaveilukin.

N40+

Naiseen 40+ tutustuin joku aika sitten. Vaati meiltä molemmilta aikamoista mukavuusalueelta poistumista, varsinkin kun kumpikin oli pitkään ollut sinkkuna.

Ja lähes kaikki ihmiset ovat lähes kaikille ilmaa siihen asti, kun toinen avaa keskustelun. Sen jälkeen moni asia voi kääntää kokemuksen joko positiiviseksi tai negatiiviseksi. Uskaltaisitko sinä N40+ ottaa vastaan jonkun tuntemattoman? Uskaltaisitko itse tehdä sanallisen aloitteen tutulle, puolitutulle, tai jopa tuntemattomalle?

Ei huvita. Nuorempana käynyt sitäkin, että menen kysymään miesoletetulta jotain ihan tavallista - kelloa, missä jokin paikka / katu on, et. - niin ensimmäiseksi todetaan, että seurustelen/minulla on tyttöystävä, yms. Ööööööö... Right. Halusin vain tietää kellonajan / jonkun paikan sijainnin / jotainmuutamitä. Eli en todellakaan rupea aloitteita tekemään tutuille, tuntemattomille, enkä kenellekään siltä väliltä. Säästän vastapuolen siltä häpeältä, että joutuisi kaltaiseni rumiluksen kanssa keskustelemaan.

Vierailija kirjoitti:

No, sanotaanko että kaikki unelmoinnit ja haaveilutkin tämä mies lopetti tuossa vuosien 28-30 välillä. Sitä ennen joku pieni vainoharhainen ääni pään sisällä piti vielä toiveita yllä, vaikka kaikki merkit reaalimaailmasta kertoivat toista. 

Nykyään elän täysin tunteettomassa limbotilassa, jossa en anna itseni tuntea mitään. Kuljen elämää eteenpäin loppumattomassa sumussa, joka estää näkemästä pieniäkään positiivisia hetkiä ja niistä johtuvia väistämättömiä pettymyksiä.

Miksi hylkäsit elämäsi? Miksi itse kostat itsellesi? Miksi kohtelet itseäsi huonosti? Miksi et palluttele ja helli itseäsi?

Jollakin tasolla jo noin 10-vuotiaana. Toisaalta sitä kyllä elätteli pieniä toiveita vielä pääle kaksikymppisenä, kun totuuden silmiin katsominen kirpaisi. Vähitellen sitten jo alle kolmekymppisenä alistuin kohtalooni. Nuorena sentään oli joitakin lyhyita seurustelusuhteita, mutta ei enää aikuisiällä. Näin on mennyt jo päälle neljäkymmentä vuotta ja menee loppuikäkin. 

Vierailija kirjoitti:

Tässähän tuo ajatus on vuosien mittaan päähän iskostunut vaan syvemmälle. Varmaan silloin muutaman vuoden päälle 20-vuotiaana alkoi miettimään, että mitähän v*ttua tässä oikein tapahtuu kun olen jo sen ikäinen ja en ole koskaan päässyt treffeille tai suudellut naisen kanssa. Alkoi miettimään, että miten pahasti viallinen sitä oikein on.

Nyt jo lähempänä kolmeakymppiä mietin edelleen sitä, että miksi minä olen sellainen ihminen josta kukaan ei kiinnostu. Olen kuitenkin töissä, ihan suht normaalin näköinen mies, jolla ei ole velkaa ja muutenkin elämänhallinta ihan ok, tulen lasten kanssa toimeen ja olen muka ihan hauskakin. Se myönnettäköön, että olen ihan saatanan tylsä ja minulla on nämä omat demonini tämän kokemattomuuden kanssa, mutta ei sen pitäisi mitenkään estää ketään kiinnostumasta, koska ei otsassani tietääkseni ole tatuoituna, että "olen tylsä, enkä ole koskaan nussinut". Sen ymmärrän hyvin, että ikävälillä 22-26v en kelvannut kellekään, sen verran ahdistunut olin, eikä katkeruus, työttömyys ja porukoilla majailu kauheasti pisteitä naisten silmissä nosta. 

Olen tavallaan tajunnut jääväni yksin, mutta eihän sitä koskaan tiedä milloin eteen sattuu se yksi nainen, joka minussa jotain näkisikin. Ehkä se tulee vastaan huomenna, ehkä ei koskaan. Ehkä se asuu Suomessa tai Thaimaassa.

Terveisin Naispelko27

Luen aina, että naispeikko ja kuvittelen sinut sellaiseksi kinuskinväriset pehkohiukset omaavaksi hoikahkoksi peikoksi joka pelottelee naisia :p

Noin 30v kun pääsin eksästä eroon, vahva päätös elää lapsen kanssa kahden sen jälkeen. Nyt lapsi asuu omillaan, asunut jo pitkään. Ei mitään kaipuuta parisuhteeseen. Jestas että elämästä voi nauttia yksin.

Tässä viimeisen vuoden sisään olen alkanut tajuta ettei sitä parisuhdetta ja perhettä tule koskaan olemaan.

M38

Vierailija kirjoitti:

Suurin piirtein 28-vuotiaana. Jotkut naiset olivat toki osoittaneet aikaisemmin kiinnostusta, mutta omalla estyneisyydelläni ja arkuudellani tietysti pilasin kaiken. Koulukiusaaminen jätti jäljen itsevarmuuteen.

Hyvä mahis on sulla vielä onneen.  T:Koulukiusattu nainen ala-aste ja ylä-aste ja osa ammatti-opinnoista ja vielä osa työpaikoistakin. Mulla on perhe ja kolme lasta.Ujo ja arka olen minäkin,aluksi ainakin.                           27v. parisuhdetta takana,nyt ero. Usoisin saavani uuden vieläkin,mutta en halua,ainakaan heti...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän tuo ajatus on vuosien mittaan päähän iskostunut vaan syvemmälle. Varmaan silloin muutaman vuoden päälle 20-vuotiaana alkoi miettimään, että mitähän v*ttua tässä oikein tapahtuu kun olen jo sen ikäinen ja en ole koskaan päässyt treffeille tai suudellut naisen kanssa. Alkoi miettimään, että miten pahasti viallinen sitä oikein on.

Nyt jo lähempänä kolmeakymppiä mietin edelleen sitä, että miksi minä olen sellainen ihminen josta kukaan ei kiinnostu. Olen kuitenkin töissä, ihan suht normaalin näköinen mies, jolla ei ole velkaa ja muutenkin elämänhallinta ihan ok, tulen lasten kanssa toimeen ja olen muka ihan hauskakin. Se myönnettäköön, että olen ihan saatanan tylsä ja minulla on nämä omat demonini tämän kokemattomuuden kanssa, mutta ei sen pitäisi mitenkään estää ketään kiinnostumasta, koska ei otsassani tietääkseni ole tatuoituna, että "olen tylsä, enkä ole koskaan nussinut". Sen ymmärrän hyvin, että ikävälillä 22-26v en kelvannut kellekään, sen verran ahdistunut olin, eikä katkeruus, työttömyys ja porukoilla majailu kauheasti pisteitä naisten silmissä nosta. 

Olen tavallaan tajunnut jääväni yksin, mutta eihän sitä koskaan tiedä milloin eteen sattuu se yksi nainen, joka minussa jotain näkisikin. Ehkä se tulee vastaan huomenna, ehkä ei koskaan. Ehkä se asuu Suomessa tai Thaimaassa.

Terveisin Naispelko27

Luen aina, että naispeikko ja kuvittelen sinut sellaiseksi kinuskinväriset pehkohiukset omaavaksi hoikahkoksi peikoksi joka pelottelee naisia :p

Aika osuva kuvaus ulkonäöstäni. Ja sehän minun ykkösharrastukseni on, että pelottelen naisia. Halpaa huvia ja harrastusmahdollisuudet ovat rajattomat.

Terveisin Naispelko27

37v. Tein lapsen yksin sitten.

Tajusin sen tuossa jokunen viikko sitten, kun on/off -suhde päättyi lopullisesti viimeinkin. Kaikki meni ihan päin prinkkalaa, ja ikäviä asioita tapahtui. Olen ihmisenä ihan rikki (olin jo ennestään), eikä kukaan huoli tällaista ihmisrauniota. 

Vierailija kirjoitti:

37v. Tein lapsen yksin sitten.

Niin, onhan se totta, että mies on helpompi pakottaa isäksi kuin nainen äidiksi. Ja vahinkoja sattuu ja apahtuu kun "hups" unohtui tuo ehkäisy ehkä vahingossa, ehkä joskus tahallaan

 - Vaikka tietysti on kyllä pääsääntöisesi niin, että mies joka on ehdotoman varma, ettei halua lapsia huolehtikoon ainakin omasta ehkäisystään tai pitäköön housunsa jalassa ja tai jättäköön harrastamatta seksiä.

Yhtä kaikki mieltä lämmitti joku päivä sitten kun täällä joku 2. mies huomautti  siitä kuinka miehen, joka haluaa saada lapsia kannattaa samalla kertoa, että kenen kanssa. Edelleen lapsi(e)n saaminen ja tai "vain" lapsista haaveileminen mielletään lähinnä naisten juttuna.

 Miehen joka haluaa saada lapsia, tai yhdenkin lapsen yksin kannattaa pitää pääkylmänä ja kielikeskellä suuta, ettei tule väärin ymmärretyksi.  - - -  Vaikka sanoi tämän haaveensa miten hyvänsä niin hämmentävän paljon on edelleen heitä, jotka haluavat ymmärtää lapsista haaveilevan miehen haaveen tahallaan väärin; pitäen miestä jotenkin sairaana (, kuten pedofilisia taipumukisa omaavana).  

Tasa-arvoon lienee edelleen matkaa...