Ero tuli miehelle "ihan puskista"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä otin lokakuussa eron ja mies kysyi miksi. Sanoin, että enköhän sata kertaa ole hokenut asioista ja mikään ei muutu. Ei oltu naimisissa,  mutta 11v yhdessä kuitenkin ja ei ole yhteisiä lapsia. Minulla on tytär edellisestä suhteesta. Mies ei sanonut muuta. Aamulla kun lähdin töihin, niin mies heräili normaalisti mutta ei sanonut sanaakaan. Kun palasin kotiin töistä, niin oli vaatteet ottanut ja avaimet jättänyt pöydälle ja estänyt kaikkialta minut etten saa yhteyttä enää. Olis ollu kiva puhua asiat edes jotenkin eikä noin vaan kadota. Se on myös sellainen ihminen, että jos jotain päättää niin se tapahtuu ja en usko että saan häneen yhteyttä enää ikinä normaalisti. Ainoa on jos vastaan kävelee.

Sinä otit eron, ei sinulla siinä vaiheessa ole enää varaa vaatia mitään.

Miehen viimeinen yritys aiheuttaa pahaa mieltä. Huoh. Joo ei voibvaatia mutta voisi toinen käyttäytyä kuin aikuinen vastuuntuntoinen ihminen edes tuossa tilanteessa, mutta ei koska luontonsa ei anna periksi.

Minusta se siinä ei vaan ole mitään lapsellista tai vastuutonta, ettei halua jäädä enää vatvomaan suhdetta siinä vaiheessa, kun toinen on jo tehnyt selväksi ettei toivoa ole. Sinä olisit vaan halunnut päästä lyömään lyötyä nalkuttamalla vielä kerran vaikka olet itse jo miehen jättänyt. Minusta se on kohtuuton vaatimus.

En siis ollut tuo alkuperäisen viestin kirjoittaja. Ymmärrän toki loukkaantumisen, mutta tuossa on molempien sydämet särkyny.

Ehkä ajan kanssa asioista pystyy juttelemaan, tai sitten ei. Pakkohan siinä on kunnioittaa sen päätöstä joka ei halua jutella. Kukin tavallaan, juttelu vain voisi auttaa molempia selventämään ajatuksia. Mutta aina siihen ei kyetä.

Ymmärrän tavallaan tuonkin. Itse olen varmaan niitä, jotka eivät jää eron jälkeen turhaan vatvomaan. Minusta ne keskustelut käydään ennen eroa, siinä vaiheessa kun yhdessä jatkaminen on vielä yhtenä vaihtoehtona pöydällä. Sitten kun toinen lyö lopullisesti hanskat tiskiin ei minulla ole enää mitään sanottavaa. Koska kaikki mitä haluaisin sanoa tähtäisi kuitenkin siihen että toinen jäisi. Jos se päätös on jo tehty, niin mitä sairasta tyydytystä hän enää minun yhteenpaluuaneluistani saisi?

Mulla myös näin. Jos mies sanoo minulle että nyt me eroamme koska minä haluan, niin saattaisin hölmistyneenä kysyä ensin miksi, mutta heti perään varmaan sanoisin että asia selvä, ja pakkaisin veitseni ja häipyisin. En haluaisi enää keskustella, koska en menisi kuitenkaan enää yhteen miehen kanssa joka olisi minulle noin tehnyt, vaikka hän sitä myöhemmin haluaisikin, enkä todellakaan jäisi kuuntelemaan exän  valituksia/selityksiä. Miksi jäisin, hänhän on ex, eikä kanssani halua enää olla? Olen myös itse lopettanut tapailun, seurustelun alun hiljaisuutteen. Tässä kävi niin että näin tämän miehen ravintolassa, kun minulle sanoi olevansa töissä, kähmimässä ja pussailemassa jotain misukkaa. Kyllä se varmaan vähän ihmetteli kun en vain enää vastannut viesteihin enkä puheluihin, mutta miksi minun olisi pitänyt nöyryyttää itseäni yhtään enempää selittelemällä nähneeni hänet, ja hänen puolusteluillaan? Jos on valmis toiminaan selän takan tuolla tavalla, pitää olla valmis myös siihen että sinut jätetään ilmoittamatta sanaakaan.

kyllä jätetty ansaitsee aina selityksen varsinkin jos itse ei ymmärrä eron syytä , vain raukka häipyy kuin pieru saharaan ja joutaakin mennä

Todellakin joudin mennä! Minulla on ihana aviomies kuudetta vuotta, kiva yhteinen talo, ja elän elämäni onnellisinta aikaa, eikä mieheni petä minua. Toisten ymmärtämättömyydelle ei mitään voi, ja jos itse ei ymmärrä sen vartaa ettei seurustelusuhteessa kähmitä toisia naisia, niin se on sitten vain voivoi, ja henkilökohtainen kyynel.

Oletko varma ettei petä? Tiedän vastaavan toisella kierroksella olevan rouvan joka somessa hehkuttaa perhettä ja rakkautta. Miehensä on henkisesti toisaalla koko ajan ja fyysisesti aina kun silmä välttää. Lähipiiristä olen mutten voi sanoa mitään. Ei rouva voi niin umpityhmä olla mutta ehkä valitsee silmänsä ummistaa sitten. Ja käyttäytyy huonosti lähipiiriään kohtaan, myös miestä ja lapsia, sen verran on sattunut näkemään ja kuulemaan. Miestä en syyllistä edes kun tietää mitä joutuu kestämään. Vaikka itse en katselisi moista päivääkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nalkuttavan miehen vaimo kirjoitti:

Jos nalkuttajat haluavat tulevaisuudessa elää onnellisessa parisuhteessa, höllätkää pipoanne. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä ja nähdä asioita, eli juuri teidän tapanne. Siisteyskäsityksissäkin on eroja. Tulette olemaan ikuisesti pahantuulisia ja katkeria nalkuttajia, jos ette opettele ottamaan vähän rennommin. Ei asiat niin vakavia ole, ettekä te ole maailman napa.

Eli se sun tapa ottaa rennosti ja sikailla kämppä karseeseen kuntoon on oikea, toinen vaan ei osaa ottaa rennosti? Mutta on myös asioita mitkä on vaan hoidettava. Jos toinen vaan ei hoida niitä lukuisista toivomisista huolimatta, niin pitääkö löysätä pipoa ja hoitaa ne kaikki asiat sitten vaan itse? Miten pitkälle sit toisen osuus pitää hoitaa itsensä kustannuksella, kun toinen ei viitsi?

Oma kokemus eräästä miehestä, seurustelimme 5kk. Olen siisti nainen, mutta en nipottaja. Miehen erikoisuuksia oli mm. kahvinkeittimen johdon irrottaminen seinästä ja kerälle kieputtelu joka kahvinkeiton jälkeen. Kuitenkin ihan uusi ja tasokas, siisti koti. Normaalia minusta on pitää kahvinkeittimen johto seinässä ja irrottaa se vain, jos lähtee matkoille. Päivittäinen irrottelu on minusta aika outoa.

Suihkussa käynti hänen luonaan: suihkun avohylly piti aina pitää tyhjänä. Siellä ei saa säilyttää shampoopulloa eikä suihkugeeliä. Ne saavat olla hyllyllä vain suihkussa käynnin ajan, sitten ne on siirrettävä kaappiin. Outoa minusta.

Tuo nalkuttavan miehen vaimo on minusta ihan oikeilla jäljillä, ja hänelle vastannut ei ymmärrä, että joillakin miehillä siistyskäsitys on aivan jotain kummallista, epänormaalia ”vain tämä minun tapani on ainoa oikea tapa tehdä asia”, josta tulee mieleen vain että mies on nillittäjä ja hieman epänormaali, ehkä jopa autismin kirjolla.

Terv. normaalin siisteystason tavallinen nainen

Varmaan juuri OCD ja autismin kirjolla.

Jos mies nalkuttaa niin se on pakkomielteinen autisti, mutta kun nainen nalkuttaa niin sehän on vaan normaali? ”Ja katotki sitte että siivoot lopuks sen keittiön kans. Ja nopeesti. Ja metelöimättä. Käytät sitte oikeita välineitä, aineita ja menetelmiä. Ja laitat kans kaiken lopuks paikoilleen ihan just niinku ne oli. Multa et tuu kyselemään mitään tai saan raivarin. Nih!”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea! Kunpa minäkin pääsisin eroon omasta nahjuksestani. Lasten takia tässä roikun.

Lapset on huono tekosyy. Parempi lapsillekin että eroatte, kuin että roikutte huonossa liitossa väkisin.

Mä erosin kun mietin että jos mun tytär ois samassa tilanteessa kuin itse suhteessa olin, niin haluaisinko että hän jää roikkumaan vai uskaltaa lähteä. Halusin antaa mallin että huonoa suhdetta ei tarvitse kestää ja elämä on hyvää vaikka avioliitto ei olisikaan ikuinen.

Tämä. Näille lasten vuoksi ainoastaan yhdessä jatkaville. Melkoinen taakka lapsen harteille. Elkääkä kuvitelko etteikö se lapsi sitä tajua viimeistään aikuisena. Kiva temppu.

Ei tämä nyt ihan näinkään ole. Itse kärsin vanhempieni erosta lapsena aivan valtavasti, se oli ja on elämäni suurin trauma, vaikka paljon muutakin ikävää olen kokenut. Oma liittoni ei ole aina niin onnellinen, olen myös yhdessä laiskiaisen kanssa, jonka elämänrytmi ja arkiaskareiden hoito eroaa omastani paljon. (Enkä todellakaan ole mikään siivousnatsi). Olen paljon miettinyt, olisiko ero paitsi omalta, myös lapsen kannalta parempi. Ja toistaiseksi olen sitä mieltä, että pysyn liitossa - mies ei kuitenkaan ole mikään hirviö, vaan kiltti ihminen jota lapsi rakastaa, ja joka rakastaa lasta. Ja itsekin hänestä välitän. Olen itse vastuussa omasta onnestani, ja voin olla tyytyväinen vaikkei asiat kotona aina mene tasapuolisesti ja olen "päävastuussa" arjen pyörittämisestä. Minulla on kuitenkin myös paljon omia menoja ja harrastuksia. Työmäärä vain lisääntyisi eron jälkeen, ja taloudellinen tilanne tiukkenisi molemmilla - tämä ei myöskään ajaisi lapsen etua. Jos lapsi joskus isona ihmettelisi miksen eronnut, en todellakaan uhriutuisi enkä sanoisi että hänen takiaan, vaan että ihan itsenäisenä aikuisena tämän ratkaisun olen tehnyt. Ja että jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan. "Vapaa" ja elämään tyytyväinen voi olla myös epätäydellisessä liitossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä otin lokakuussa eron ja mies kysyi miksi. Sanoin, että enköhän sata kertaa ole hokenut asioista ja mikään ei muutu. Ei oltu naimisissa,  mutta 11v yhdessä kuitenkin ja ei ole yhteisiä lapsia. Minulla on tytär edellisestä suhteesta. Mies ei sanonut muuta. Aamulla kun lähdin töihin, niin mies heräili normaalisti mutta ei sanonut sanaakaan. Kun palasin kotiin töistä, niin oli vaatteet ottanut ja avaimet jättänyt pöydälle ja estänyt kaikkialta minut etten saa yhteyttä enää. Olis ollu kiva puhua asiat edes jotenkin eikä noin vaan kadota. Se on myös sellainen ihminen, että jos jotain päättää niin se tapahtuu ja en usko että saan häneen yhteyttä enää ikinä normaalisti. Ainoa on jos vastaan kävelee.

Sinä otit eron, ei sinulla siinä vaiheessa ole enää varaa vaatia mitään.

Miehen viimeinen yritys aiheuttaa pahaa mieltä. Huoh. Joo ei voibvaatia mutta voisi toinen käyttäytyä kuin aikuinen vastuuntuntoinen ihminen edes tuossa tilanteessa, mutta ei koska luontonsa ei anna periksi.

Minusta se siinä ei vaan ole mitään lapsellista tai vastuutonta, ettei halua jäädä enää vatvomaan suhdetta siinä vaiheessa, kun toinen on jo tehnyt selväksi ettei toivoa ole. Sinä olisit vaan halunnut päästä lyömään lyötyä nalkuttamalla vielä kerran vaikka olet itse jo miehen jättänyt. Minusta se on kohtuuton vaatimus.

En siis ollut tuo alkuperäisen viestin kirjoittaja. Ymmärrän toki loukkaantumisen, mutta tuossa on molempien sydämet särkyny.

Ehkä ajan kanssa asioista pystyy juttelemaan, tai sitten ei. Pakkohan siinä on kunnioittaa sen päätöstä joka ei halua jutella. Kukin tavallaan, juttelu vain voisi auttaa molempia selventämään ajatuksia. Mutta aina siihen ei kyetä.

Ymmärrän tavallaan tuonkin. Itse olen varmaan niitä, jotka eivät jää eron jälkeen turhaan vatvomaan. Minusta ne keskustelut käydään ennen eroa, siinä vaiheessa kun yhdessä jatkaminen on vielä yhtenä vaihtoehtona pöydällä. Sitten kun toinen lyö lopullisesti hanskat tiskiin ei minulla ole enää mitään sanottavaa. Koska kaikki mitä haluaisin sanoa tähtäisi kuitenkin siihen että toinen jäisi. Jos se päätös on jo tehty, niin mitä sairasta tyydytystä hän enää minun yhteenpaluuaneluistani saisi?

Mulla myös näin. Jos mies sanoo minulle että nyt me eroamme koska minä haluan, niin saattaisin hölmistyneenä kysyä ensin miksi, mutta heti perään varmaan sanoisin että asia selvä, ja pakkaisin veitseni ja häipyisin. En haluaisi enää keskustella, koska en menisi kuitenkaan enää yhteen miehen kanssa joka olisi minulle noin tehnyt, vaikka hän sitä myöhemmin haluaisikin, enkä todellakaan jäisi kuuntelemaan exän  valituksia/selityksiä. Miksi jäisin, hänhän on ex, eikä kanssani halua enää olla? Olen myös itse lopettanut tapailun, seurustelun alun hiljaisuutteen. Tässä kävi niin että näin tämän miehen ravintolassa, kun minulle sanoi olevansa töissä, kähmimässä ja pussailemassa jotain misukkaa. Kyllä se varmaan vähän ihmetteli kun en vain enää vastannut viesteihin enkä puheluihin, mutta miksi minun olisi pitänyt nöyryyttää itseäni yhtään enempää selittelemällä nähneeni hänet, ja hänen puolusteluillaan? Jos on valmis toiminaan selän takan tuolla tavalla, pitää olla valmis myös siihen että sinut jätetään ilmoittamatta sanaakaan.

kyllä jätetty ansaitsee aina selityksen varsinkin jos itse ei ymmärrä eron syytä , vain raukka häipyy kuin pieru saharaan ja joutaakin mennä

Todellakin joudin mennä! Minulla on ihana aviomies kuudetta vuotta, kiva yhteinen talo, ja elän elämäni onnellisinta aikaa, eikä mieheni petä minua. Toisten ymmärtämättömyydelle ei mitään voi, ja jos itse ei ymmärrä sen vartaa ettei seurustelusuhteessa kähmitä toisia naisia, niin se on sitten vain voivoi, ja henkilökohtainen kyynel.

Oletko varma ettei petä? Tiedän vastaavan toisella kierroksella olevan rouvan joka somessa hehkuttaa perhettä ja rakkautta. Miehensä on henkisesti toisaalla koko ajan ja fyysisesti aina kun silmä välttää. Lähipiiristä olen mutten voi sanoa mitään. Ei rouva voi niin umpityhmä olla mutta ehkä valitsee silmänsä ummistaa sitten. Ja käyttäytyy huonosti lähipiiriään kohtaan, myös miestä ja lapsia, sen verran on sattunut näkemään ja kuulemaan. Miestä en syyllistä edes kun tietää mitä joutuu kestämään. Vaikka itse en katselisi moista päivääkään.

Meistä ei kumpikaan ole somessa millään tilillä. Joku vauva, ja miehellä musasivusto silloin tällöin vain.

Varmempi olen kuin sinä voit koskaan elämästäni olla, ja se riittää minulle :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin, että aloin katkeroitua ja olla ikävä ihminen.

Aloin sitten kiitellä miestä kaikesta (aloin kiitellä myös lapsia..). Nyt se sitten tekee käytännössä kaiken, noh ruuan teen vielä minä tai lapset. En ole tiskikonettakaan tyhjentänyt aikoihin, en ymmärrä milloin se ehtii senkin tyhjentää, öisin...Käy kuitenkin töissä, korjaa pyörät, huoltaa auton ja rakentaa meille milloin mitäkin. Lapsetkin hymyilee iloisena, kun kiittelen kotitöistä.

Olen tietoisena alkanut myös vähentää nalkutusta. Jouluna meinas palata vanhoille raiteille, kun tuli vähän stressiä, mutta muutin kurssin takaisin :)

Usein kerron miehelle, miten ahkera se on, eikä tultais ilman sitä toimeen. Meillä on niin mukavaa täällä kotona nykyisin, en aio palata siihen nalkutukseen enää.

Teillä toimi tuo noin. Mutta kiitettiinkö sinua _ennen ja edelleen_ kun siivosit, laitoit ruoan, hait ja veit lapset hoidosta +teit muut kotihommat? Miksi pitää miehiä kiitellä ja kehua kun he tekevät tavallisia kotitöitä mutta kiittävätkö he naisia? Kyllä, myös minä olen kehunut ja kiittänyt miestäni, entistä siis, aina kun hän teki jotain, en nalkuttanut koskaan, mutta niin vain meni minullakin kuppi nurin kun vain minä sain mäkätystä osakseni ja koskaan en saanut kuulla kivoja sanoja, niin en tasan minäkään enää kiittänyt kun "herra jumalasta seuraava imuroi asunnon".

Meillä menee niin että kiitetään kummatkin toisiamme kun toinen tekee jotain kämpän tai ruoan eteen. Kumpaakaan meistä ei voisi vähempää kiinnostaa siivota ja säätää kotona ja tehdä arkiruokaa, joten yritämme jakaa nämä mahdollisimman tasaisesti keskenämme. Kiitämme kun näemme että toinen tekee jotain vastentahtoisesti.

Se ilahduttaa itseäkin kun huomaa että toinen arvostaa tekemisiä!

Näinkin siis voi olla :) Mutta toki joillain kiittely menee varmasti liian yksisuuntaisesti

Mun exä sanoi aina naureskellen, ettei mulla ole varaa jättää häntä, koska tuloeromme oli niin suuri. Jätin silti. Se oli elämäni paras päätös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä mistä nää yhdessä elämisen ongelmat tulee. Miksei niistä keskustella ennenkun muutetaan yhteen? Mä tiesin miehestä että on jopa itseäni siistimpi, ja hän tiesi että mä olen vähän sotkuisempi kuin hän. Ihan ääneen juteltiin että mä inhoon ruoanlaittoa, hän tykkää mutta ei tykkää pyykätä tai imuroida joista minä taas pidän. Tiskit hoitaa se joka jaksaa, yleensä kerran päivässä toinen meistä nopeasti hinkkaa ne pari lautasta ja pannun puhtaiksi, ettei kerry. Mies on ennen pessyt omat pyykkinsä ja sanoi että kun asutaan yhdessä hän mielellään edelleen pesee, minä siihen että en mitenkään vihaa pyykinpesua, voin ihan hyvin pestä molempien pyykit sekaisin, ei ole vaivaa. Samalla hän kokkaa molemmille kun kuitenkin kokkaisi itselleen. 

En ymmärrä miten ero tulee puskista kellekään. Mutta en myöskään ymmärrä että muutetaan yhteen ja ollaan yllättyneitä siitä miten toinen käyttäytyy. Ei voi olla niin että 9/10 miehestä ja naisesta on jotain mestarimanipulaattoreita jotka esittää päinvastasta kuin mitä on ja loukuttaa ihmisiä suhteeseen kanssaan jotta voi sikailla. Kyllä niitä varoitusmerkkejä on lähes joka kerta, jos pystyy sivuuttamaan omaa egoaan sen verran että ei vaan syytä eksää heti valehtelevaksi narsistiksi joka esitti kivaa. 

Esimerkki: Eksäni oli tuppisuu joka ei pitänyt hyvänä, ei kuunnellut, ja valitti kuinka emme ole läheisiä. Hänestä läheisyys olisi ollut sitä että minä seuraan häntä videopelistä toiseen ja hiljaa pelaan mukana niin että se jotenkin hyödyttää häntä pelissä. Tunsin hänet vuosia, tiesin että on tietokoneessa kiinni, eikä hän ollut koskaan ollutkaan mikään suupaltti. Ensin tuli "yllätyksenä" että hän on tuppisuu, sitten tajusin että olen epäreilu itseäni kohtaan, kyllä pitää kehittää itseä sen verran että tajuaa joidenkin juttujen olevan varoitusmerkkejä. Sitten ei toista samaa uusiksi. 

Nyt nykyisestä tiesin että hänellä on aika iso ego, mutta on kuitenkin kohtelias ja ystävällinen eikä latista muita pönkittääkseen itseään. On vain hyvä itsetunto hänellä. Tiesin sen tarkoittavan ettei riitatilanteessa osaa aina ajatella toisen kantilta, koska on mielestään "oikeassa" mikäli asian voi nähdä monelta kantilta. Tiesin että minun pitää tulevaisuudessa jaksaa siirtää sivuun se oma halu "ratkaista" riidat heti, koska mies tarvitsee hetken itsekseen ja pyytää sitten omin päin anteeksi kun on rauhoittunut. Kysyin itseltäni olenko valmis siihen vai en, koska jos en ole niin miksi lähteä suhteeseen ja sitten valittaa että mies on egotistinen eikä ratko riitoja heti? :D Alusta alkaenhan se on sanonut puolivitsillä olevansa paras ja hauska, kyllä se ego näkyy ja tiesin että se näkyy sitten riidellessäkin.

No me alettiin seurustella kun oltiin 19. Ero tuli kun oltiin 35. Ongelmat musta muodostui vasta lasten saamisen jälkeen. Ehkä ne olisi pitänyt sitten osata ennakoida. En vaan itsekään ennen lapsia tajunnut mitä kaikkea lasten saamiseen liittyy.

Just näin. En osannut ajatella että fiksu seurustelukumppani osoittautuukin lasten saamisen jälkeen isäksi, jota ei kiinnosta tehdä yhtään mitään jälkeläistensä kanssa. En arvannut että hän aloittaa erityisruokavalion, ja mun pitäisi laittaa kahdet ruoat jotta herralle kelpaa. En tiennyt että minun elämäni kapenee lasten saamisen jälkeen samalla kun toinen alkaa enemmän harrastaa ja toteuttaa itseään.

Syytä on kyllä minussakin. Olisi pitänyt pitää tiukemmin puolensa, eikä alkaa siihen että miespuolinen käy autolla töissä kun minä käytän bussia. Olin ihan kaikessa jotenkin huonomman luokan kansalainen, paitsi että sain häntä parempaa palkkaa. 

Eron jälkeen olen voinut tehdä valintoja siitä näkökulmasta mikä on hyvä minulle, ja ne kuulkaa näyttävät ihan toisenlaisilta kuin elämä exän kanssa. En enää koskaan anna itsenäisyyttäni pois. Kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että kovin monella täällä on mies alusta asti ollut saamaton ja lapsellinen, ei kukaan tekisi sellaisen kanssa lapsia ja laittaisi taloa. Minullakin ex oli niin jämpti ja siisti ja asuntonsa kaunis, ruokaa laittoi ja oli tarkka kaikesta, mutta auta armias kun muutin hänen luokseen.. Sitten ei enää huvittanutkaan laittaa ruokaa, pestä pyykkiä, imuroida, viikata omia vaatteita kaappiin. Ja kun tarpeeksi monta kertaa näistä asioista sanoin, minä nalkutin.

Et sitten mistään huomannut olevasi sovinistin kanssa?

Taisi huomata, kun kirjoittaa miehen olevan nykyään ex.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nalkuttavan miehen vaimo kirjoitti:

Jos nalkuttajat haluavat tulevaisuudessa elää onnellisessa parisuhteessa, höllätkää pipoanne. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä ja nähdä asioita, eli juuri teidän tapanne. Siisteyskäsityksissäkin on eroja. Tulette olemaan ikuisesti pahantuulisia ja katkeria nalkuttajia, jos ette opettele ottamaan vähän rennommin. Ei asiat niin vakavia ole, ettekä te ole maailman napa.

Eli se sun tapa ottaa rennosti ja sikailla kämppä karseeseen kuntoon on oikea, toinen vaan ei osaa ottaa rennosti? Mutta on myös asioita mitkä on vaan hoidettava. Jos toinen vaan ei hoida niitä lukuisista toivomisista huolimatta, niin pitääkö löysätä pipoa ja hoitaa ne kaikki asiat sitten vaan itse? Miten pitkälle sit toisen osuus pitää hoitaa itsensä kustannuksella, kun toinen ei viitsi?

Oma kokemus eräästä miehestä, seurustelimme 5kk. Olen siisti nainen, mutta en nipottaja. Miehen erikoisuuksia oli mm. kahvinkeittimen johdon irrottaminen seinästä ja kerälle kieputtelu joka kahvinkeiton jälkeen. Kuitenkin ihan uusi ja tasokas, siisti koti. Normaalia minusta on pitää kahvinkeittimen johto seinässä ja irrottaa se vain, jos lähtee matkoille. Päivittäinen irrottelu on minusta aika outoa.

Suihkussa käynti hänen luonaan: suihkun avohylly piti aina pitää tyhjänä. Siellä ei saa säilyttää shampoopulloa eikä suihkugeeliä. Ne saavat olla hyllyllä vain suihkussa käynnin ajan, sitten ne on siirrettävä kaappiin. Outoa minusta.

Tuo nalkuttavan miehen vaimo on minusta ihan oikeilla jäljillä, ja hänelle vastannut ei ymmärrä, että joillakin miehillä siistyskäsitys on aivan jotain kummallista, epänormaalia ”vain tämä minun tapani on ainoa oikea tapa tehdä asia”, josta tulee mieleen vain että mies on nillittäjä ja hieman epänormaali, ehkä jopa autismin kirjolla.

Terv. normaalin siisteystason tavallinen nainen

Varmaan juuri OCD ja autismin kirjolla.

Jos mies nalkuttaa niin se on pakkomielteinen autisti, mutta kun nainen nalkuttaa niin sehän on vaan normaali? ”Ja katotki sitte että siivoot lopuks sen keittiön kans. Ja nopeesti. Ja metelöimättä. Käytät sitte oikeita välineitä, aineita ja menetelmiä. Ja laitat kans kaiken lopuks paikoilleen ihan just niinku ne oli. Multa et tuu kyselemään mitään tai saan raivarin. Nih!”

En usko että oikeasti kukaan nainen puhuisi noin, että uskallakin kysyä neuvoa tai muistakin siivota sotkus ihan ite jos nyt ruokaa meinaat laittaa.. Eiköhän se sanominen ole mennyt niin, että nainen on pyytänyt miestä laittamaan edes joskus ruokaa, kun mies vihdoin on ruokaa laittanut kysellen jatkuvasti missä mikäkin on vaikka samassa keittiössä ollaan oltu vuosia, jättäen kaikki astiat kipot ja kupit ruoan jälkeen altaaseen tai tasoille ja ruoan jälkeen tyyliin todennut että kun hän laittoi ruoan niin nainen voi nyt siivota jäljet. Ei se noin mene.

Ei menekään ei, oikeessa oot, juu juu. *kääntää lehden sivua*

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä mistä nää yhdessä elämisen ongelmat tulee. Miksei niistä keskustella ennenkun muutetaan yhteen? Mä tiesin miehestä että on jopa itseäni siistimpi, ja hän tiesi että mä olen vähän sotkuisempi kuin hän. Ihan ääneen juteltiin että mä inhoon ruoanlaittoa, hän tykkää mutta ei tykkää pyykätä tai imuroida joista minä taas pidän. Tiskit hoitaa se joka jaksaa, yleensä kerran päivässä toinen meistä nopeasti hinkkaa ne pari lautasta ja pannun puhtaiksi, ettei kerry. Mies on ennen pessyt omat pyykkinsä ja sanoi että kun asutaan yhdessä hän mielellään edelleen pesee, minä siihen että en mitenkään vihaa pyykinpesua, voin ihan hyvin pestä molempien pyykit sekaisin, ei ole vaivaa. Samalla hän kokkaa molemmille kun kuitenkin kokkaisi itselleen. 

En ymmärrä miten ero tulee puskista kellekään. Mutta en myöskään ymmärrä että muutetaan yhteen ja ollaan yllättyneitä siitä miten toinen käyttäytyy. Ei voi olla niin että 9/10 miehestä ja naisesta on jotain mestarimanipulaattoreita jotka esittää päinvastasta kuin mitä on ja loukuttaa ihmisiä suhteeseen kanssaan jotta voi sikailla. Kyllä niitä varoitusmerkkejä on lähes joka kerta, jos pystyy sivuuttamaan omaa egoaan sen verran että ei vaan syytä eksää heti valehtelevaksi narsistiksi joka esitti kivaa. 

Esimerkki: Eksäni oli tuppisuu joka ei pitänyt hyvänä, ei kuunnellut, ja valitti kuinka emme ole läheisiä. Hänestä läheisyys olisi ollut sitä että minä seuraan häntä videopelistä toiseen ja hiljaa pelaan mukana niin että se jotenkin hyödyttää häntä pelissä. Tunsin hänet vuosia, tiesin että on tietokoneessa kiinni, eikä hän ollut koskaan ollutkaan mikään suupaltti. Ensin tuli "yllätyksenä" että hän on tuppisuu, sitten tajusin että olen epäreilu itseäni kohtaan, kyllä pitää kehittää itseä sen verran että tajuaa joidenkin juttujen olevan varoitusmerkkejä. Sitten ei toista samaa uusiksi. 

Nyt nykyisestä tiesin että hänellä on aika iso ego, mutta on kuitenkin kohtelias ja ystävällinen eikä latista muita pönkittääkseen itseään. On vain hyvä itsetunto hänellä. Tiesin sen tarkoittavan ettei riitatilanteessa osaa aina ajatella toisen kantilta, koska on mielestään "oikeassa" mikäli asian voi nähdä monelta kantilta. Tiesin että minun pitää tulevaisuudessa jaksaa siirtää sivuun se oma halu "ratkaista" riidat heti, koska mies tarvitsee hetken itsekseen ja pyytää sitten omin päin anteeksi kun on rauhoittunut. Kysyin itseltäni olenko valmis siihen vai en, koska jos en ole niin miksi lähteä suhteeseen ja sitten valittaa että mies on egotistinen eikä ratko riitoja heti? :D Alusta alkaenhan se on sanonut puolivitsillä olevansa paras ja hauska, kyllä se ego näkyy ja tiesin että se näkyy sitten riidellessäkin.

Osin olen samaa mieltä ylläolevan kirjoittajan kanssa. Itselleni on aina ollut miehen ja omien arvojeni yhteensopivuus iso juttu suhdetta harkitessa. Jos ajatellaan isoista asioista samaan tapaan (hommataanko lapsia, panostetaanko heidän hoitamiseen kotona vai molempien uraan, missä haluaa asua, miten käyttää rahaa, mitä haluaa tulevaisuudeltaan jne) sitten homma toiminee pääosin hyvin. Onneksi löysin miehen jolla samantapaiset arvot ja yhteiselämä sujuu vaikka ollaan oltu jo 20 v naimisssa.

Mutta ei kaikkea ei voi ennakoida. Käsittääkseni monilla miehillä napsahtaa jotain päässä kun menevät naimisiin/saavat lapsen. Itse olen tulkinnut osassa tapauksia että nainen on miehelle tyttöystävä johon panostetaan. Sitten kun tyttöystävä muuttuu vaimoksi saattaa elämä muuttua koska miehellä onkin jostain syystä ajatuksia siitä että vaimo käyttäytyy tietyllä tavalla (esim tekee aina ruuat ja siivoaa, tai ei käy koskaan ”naisten reissuilla” ym). Ja näitä ajatuksia siis ei ollut tyttöystävästä koska tälle on varattu erilainen ”rooli” elämässä. Tai viimeistään sitten kun syntyy lapsi niin siitä naisesta tulee miehen mielessä äiti. Ja mies taantuu tiedostamattaan pikkupojaksi jonka äiti huolehtii ruuat, siivoukset ym ym. Joskus miehen tukahdetut lapsuuden kokemukset nousevat esiin ja muuttavat miehen käytöstä paljon. Eli osa miehistä ei tee sitä laskelmoidusti ja tietoisesti. Mutta erittäin ärsyttävää se silti on naisen kannalta kun toinen koettaa luistaa vastuistaan.

Mulle kerran täräytti eräs kolmikymppinen mies sellaisen viisauden, että nyt kun on tyttöystävä muuttanut saman katon alle ja ollaan kihloissa, niin suhteeseen ja naiseen ei tartte enää panostaa. Nyt voi keskittyä itseensä.

Että hyvää tulevaisuutta vaan sille suhteelle.

Naiset on aina eroamassa, syynä voi olla kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä. Mies on useasti aivan tietämätön niistä ongelmista mitä nainen on kehittänyt päässään ja sitten ihmetellään miksi mies ei ymmärtänyt. No ei ymmärtänyt kun se ajatuksenjuoksu naisella ei useasti ole mitenkään järjellistä. Siinähän sitten etsitte tinderistä sitä uutta. Ja mitä helvettiä se nyyhkytys on sitten sen jälkeen kun otetaan ero miehestä, ei mene jakeluun. Uusi nainen vaan samantien tilalle kun vanha lähtee, sillä pääsee nopeimmin uuteen nousuun.

jaa nytkö on asiat hyvin sit kun asut ominesi kenelle nalkutat? lapsilesiko?  ei mä arvaan  syöksyt treffeille ja siitä sit taas saamme lukea miehen kertomana osiossa kauheimmat nalkutusreffit

Minä teille puskan näytän.

Riitta

Nalkuttavan miehen vaimo kirjoitti:

Olkaa johdonmukaisia, niin kuin koiraa kouluttaessa. Pätee niin lapsiin kuin puolisoonkin, jne. Kun toinen tekee ns. oikein eli teidän toivomallanne tavalla, palkitkaa. Ilmaiskaa ilahtuneisuutenne ja kiitollisuutenne edes jollain tavalla. Ilman mitään ironiaa tyyliin että no jo oli aikakin ja mistäs nyt tuulee.

Täten kun nalkutatte toisen oma-aloitteisuuden puuttumisesta, palkitkaa toista kun hän toimii oma-aloitteisesti. Ei tyyliin että eiköhän se nyt ole jo liian myöhäistä maalata tuota aitaa, sehän on jo aika purkaa ja rakentaa uusi. Tai että mitä sinä sitä puuta nyt aloita kaatamaan, olisit ajanut nurmikon ensin.

Kun nalkutatte toisen oma-aloitteisuuden puutteesta, nalkutatte usein myös siitä, että toinen ei ole ajatustenne lukija. Nalkutatte siitä, että toinen oma-aloitteisesti tekee jotakin kysymättä ensin teiltä, ja nalkutatte myös siitä, jos toinen kysyy ensin teiltä että mitä hänen nyt kannattaisi tehdä. Nalkutuksenne uhri on jumissa, eli tekee väärin vaikka tekisi mitä.

Helpointa olla siis tekemättä mitään.

Nalkuttajan kanssa ei voi myöskään keskustella, koska tuo ottaa vain lisää kierroksia vaikka mitä vastaisit. Parasta vaan myötäillä että juu juu niinhän se on.

Joillekin se nalkuttaminen vaan on tapa hoitaa uloshengitys, ei sen kummempaa.

Eli miestä pitää kouluttaa samoin kuin koiraa tai lasta? Mihin sitä miestä sitten ylipäätään tarvitaan, kun voi hankkia koiran tai yksinään lapsen?

Vierailija kirjoitti:

Se tulee puskista, koska naiset eivät osaa koskaan sanoa asioita suoraan. Joskus jopa omassa päässään vaan miettineet asioita, ja ihmettelvät miksi toinen ei tiedä jotain, mitä hän on miettinyt jo pitkään. 

Sitten kun asiat sanoo suoraan, se on nalkutusta. Mikään ei siis lopulta kelpaa. En minä halua komentaa miestä kuin lasta. Päivänselvät asiat (jotka mies tajusi aiemminkin) muuttuu yhtäkkiä sellaisiksi mitä mies ei enää muka osaa/tajua. Ja ei, en ole mikään siivousnatsi. Silloin kun me mieheni kanssa aloimme seurustelemaan olimme molemmat vanhempiemme luona asuvia teinejä ja huomasin kyllä, että hänen huone oli vähän sekaisin niin kuin teineillä usein on, niin oli omanikin. Mutta aukuistuessa pitää oppia huolehtimaan oman kodin siisteydestä kun ei enää äitikään käy siivoamassa. 

Kun me muutettiin omaan kotiin, kyllä me ihan sovittiin että ollaan sitten perussiistejä, siivotaan omat jälkemme, tehdään vuorotellen kotityöt jne. Ja niin se menikin alussa. Mutta lasten syntymän jälkeen mies alkoi pikkuhiljaa sluibailla ja jättää kotitöitä mulle enemmän, vaikka olin muutenkin pienten lasten roikkuessa punteissani ja vuorotyöläisenä paljon kiireisempi kuin hän. Hyvä esimerkki on se roskapussi. Ennen hän vaihtoi pussin ja vei sen ihan pyytämättäkin ulos, mutta pikkuhiljaa se meni siihen, että vaikka minä laitoin pussin eteiseen valmiiksi, hän vaan käveli sen yli ulos lähtiessään. Tällaisia pieniä asioita alkoi tulla paljon, kuten että ei laita tyhjää paperin hylsyä roskikseen ja vaihda uutta tilalle, vaan jättää tarkoituksella YHDEN arkin jäljelle, että mä joudun sen vaihtamaan. Ja maito/mehutölkkiin jätti teelusikallisen pohjalle, jotta mä joudun sen huuhtelemaan ja taittelemaan. Kiva joka kerta aamulla mehua ottaessa huomata, että purkki on tyhjä.

Näitä pieniä asioita alkoi tulla ja pikkuhiljaa ne vaihtui aina vaan suurempiin asioihin, kuten lumityöt ja ruohikon leikkuu jäi pikkuhiljaa mulle, kun miehellä on aina tärkeämpää tekemistä kuten filosoida autotallissa piilopullonsa kanssa josta minä en tietenkään mitään tiedä. Sitten tullaan viinalta haisten selvää esittäen vonkaamaan seksiä ja valitetaan kun nainen vaan pihtaa ja nalkuttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä otin lokakuussa eron ja mies kysyi miksi. Sanoin, että enköhän sata kertaa ole hokenut asioista ja mikään ei muutu. Ei oltu naimisissa,  mutta 11v yhdessä kuitenkin ja ei ole yhteisiä lapsia. Minulla on tytär edellisestä suhteesta. Mies ei sanonut muuta. Aamulla kun lähdin töihin, niin mies heräili normaalisti mutta ei sanonut sanaakaan. Kun palasin kotiin töistä, niin oli vaatteet ottanut ja avaimet jättänyt pöydälle ja estänyt kaikkialta minut etten saa yhteyttä enää. Olis ollu kiva puhua asiat edes jotenkin eikä noin vaan kadota. Se on myös sellainen ihminen, että jos jotain päättää niin se tapahtuu ja en usko että saan häneen yhteyttä enää ikinä normaalisti. Ainoa on jos vastaan kävelee.

Sinä otit eron, ei sinulla siinä vaiheessa ole enää varaa vaatia mitään.

Miehen viimeinen yritys aiheuttaa pahaa mieltä. Huoh. Joo ei voibvaatia mutta voisi toinen käyttäytyä kuin aikuinen vastuuntuntoinen ihminen edes tuossa tilanteessa, mutta ei koska luontonsa ei anna periksi.

Minusta se siinä ei vaan ole mitään lapsellista tai vastuutonta, ettei halua jäädä enää vatvomaan suhdetta siinä vaiheessa, kun toinen on jo tehnyt selväksi ettei toivoa ole. Sinä olisit vaan halunnut päästä lyömään lyötyä nalkuttamalla vielä kerran vaikka olet itse jo miehen jättänyt. Minusta se on kohtuuton vaatimus.

En siis ollut tuo alkuperäisen viestin kirjoittaja. Ymmärrän toki loukkaantumisen, mutta tuossa on molempien sydämet särkyny.

Ehkä ajan kanssa asioista pystyy juttelemaan, tai sitten ei. Pakkohan siinä on kunnioittaa sen päätöstä joka ei halua jutella. Kukin tavallaan, juttelu vain voisi auttaa molempia selventämään ajatuksia. Mutta aina siihen ei kyetä.

Ymmärrän tavallaan tuonkin. Itse olen varmaan niitä, jotka eivät jää eron jälkeen turhaan vatvomaan. Minusta ne keskustelut käydään ennen eroa, siinä vaiheessa kun yhdessä jatkaminen on vielä yhtenä vaihtoehtona pöydällä. Sitten kun toinen lyö lopullisesti hanskat tiskiin ei minulla ole enää mitään sanottavaa. Koska kaikki mitä haluaisin sanoa tähtäisi kuitenkin siihen että toinen jäisi. Jos se päätös on jo tehty, niin mitä sairasta tyydytystä hän enää minun yhteenpaluuaneluistani saisi?

Mulla myös näin. Jos mies sanoo minulle että nyt me eroamme koska minä haluan, niin saattaisin hölmistyneenä kysyä ensin miksi, mutta heti perään varmaan sanoisin että asia selvä, ja pakkaisin veitseni ja häipyisin. En haluaisi enää keskustella, koska en menisi kuitenkaan enää yhteen miehen kanssa joka olisi minulle noin tehnyt, vaikka hän sitä myöhemmin haluaisikin, enkä todellakaan jäisi kuuntelemaan exän  valituksia/selityksiä. Miksi jäisin, hänhän on ex, eikä kanssani halua enää olla? Olen myös itse lopettanut tapailun, seurustelun alun hiljaisuutteen. Tässä kävi niin että näin tämän miehen ravintolassa, kun minulle sanoi olevansa töissä, kähmimässä ja pussailemassa jotain misukkaa. Kyllä se varmaan vähän ihmetteli kun en vain enää vastannut viesteihin enkä puheluihin, mutta miksi minun olisi pitänyt nöyryyttää itseäni yhtään enempää selittelemällä nähneeni hänet, ja hänen puolusteluillaan? Jos on valmis toiminaan selän takan tuolla tavalla, pitää olla valmis myös siihen että sinut jätetään ilmoittamatta sanaakaan.

kyllä jätetty ansaitsee aina selityksen varsinkin jos itse ei ymmärrä eron syytä , vain raukka häipyy kuin pieru saharaan ja joutaakin mennä

Todellakin joudin mennä! Minulla on ihana aviomies kuudetta vuotta, kiva yhteinen talo, ja elän elämäni onnellisinta aikaa, eikä mieheni petä minua. Toisten ymmärtämättömyydelle ei mitään voi, ja jos itse ei ymmärrä sen vartaa ettei seurustelusuhteessa kähmitä toisia naisia, niin se on sitten vain voivoi, ja henkilökohtainen kyynel.

Oletko varma ettei petä? Tiedän vastaavan toisella kierroksella olevan rouvan joka somessa hehkuttaa perhettä ja rakkautta. Miehensä on henkisesti toisaalla koko ajan ja fyysisesti aina kun silmä välttää. Lähipiiristä olen mutten voi sanoa mitään. Ei rouva voi niin umpityhmä olla mutta ehkä valitsee silmänsä ummistaa sitten. Ja käyttäytyy huonosti lähipiiriään kohtaan, myös miestä ja lapsia, sen verran on sattunut näkemään ja kuulemaan. Miestä en syyllistä edes kun tietää mitä joutuu kestämään. Vaikka itse en katselisi moista päivääkään.

Meistä ei kumpikaan ole somessa millään tilillä. Joku vauva, ja miehellä musasivusto silloin tällöin vain.

Varmempi olen kuin sinä voit koskaan elämästäni olla, ja se riittää minulle :)

Ok 😊 jos leikittäisi piiloa tai arvausleikkiä sanoisin että alkaa polttaa tai ainakin lämpenee 🤭 mutta siellä oman kodin ja oman perheen kuplassa on lämpöistä, pidä toki se, vaan kun se särkyy elä sano ettei kukaan varoittanut. Huomaat merkit itsekin jos yhtään mietit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä otin lokakuussa eron ja mies kysyi miksi. Sanoin, että enköhän sata kertaa ole hokenut asioista ja mikään ei muutu. Ei oltu naimisissa,  mutta 11v yhdessä kuitenkin ja ei ole yhteisiä lapsia. Minulla on tytär edellisestä suhteesta. Mies ei sanonut muuta. Aamulla kun lähdin töihin, niin mies heräili normaalisti mutta ei sanonut sanaakaan. Kun palasin kotiin töistä, niin oli vaatteet ottanut ja avaimet jättänyt pöydälle ja estänyt kaikkialta minut etten saa yhteyttä enää. Olis ollu kiva puhua asiat edes jotenkin eikä noin vaan kadota. Se on myös sellainen ihminen, että jos jotain päättää niin se tapahtuu ja en usko että saan häneen yhteyttä enää ikinä normaalisti. Ainoa on jos vastaan kävelee.

Sinä otit eron, ei sinulla siinä vaiheessa ole enää varaa vaatia mitään.

Miehen viimeinen yritys aiheuttaa pahaa mieltä. Huoh. Joo ei voibvaatia mutta voisi toinen käyttäytyä kuin aikuinen vastuuntuntoinen ihminen edes tuossa tilanteessa, mutta ei koska luontonsa ei anna periksi.

Minusta se siinä ei vaan ole mitään lapsellista tai vastuutonta, ettei halua jäädä enää vatvomaan suhdetta siinä vaiheessa, kun toinen on jo tehnyt selväksi ettei toivoa ole. Sinä olisit vaan halunnut päästä lyömään lyötyä nalkuttamalla vielä kerran vaikka olet itse jo miehen jättänyt. Minusta se on kohtuuton vaatimus.

En siis ollut tuo alkuperäisen viestin kirjoittaja. Ymmärrän toki loukkaantumisen, mutta tuossa on molempien sydämet särkyny.

Ehkä ajan kanssa asioista pystyy juttelemaan, tai sitten ei. Pakkohan siinä on kunnioittaa sen päätöstä joka ei halua jutella. Kukin tavallaan, juttelu vain voisi auttaa molempia selventämään ajatuksia. Mutta aina siihen ei kyetä.

Ymmärrän tavallaan tuonkin. Itse olen varmaan niitä, jotka eivät jää eron jälkeen turhaan vatvomaan. Minusta ne keskustelut käydään ennen eroa, siinä vaiheessa kun yhdessä jatkaminen on vielä yhtenä vaihtoehtona pöydällä. Sitten kun toinen lyö lopullisesti hanskat tiskiin ei minulla ole enää mitään sanottavaa. Koska kaikki mitä haluaisin sanoa tähtäisi kuitenkin siihen että toinen jäisi. Jos se päätös on jo tehty, niin mitä sairasta tyydytystä hän enää minun yhteenpaluuaneluistani saisi?

Mulla myös näin. Jos mies sanoo minulle että nyt me eroamme koska minä haluan, niin saattaisin hölmistyneenä kysyä ensin miksi, mutta heti perään varmaan sanoisin että asia selvä, ja pakkaisin veitseni ja häipyisin. En haluaisi enää keskustella, koska en menisi kuitenkaan enää yhteen miehen kanssa joka olisi minulle noin tehnyt, vaikka hän sitä myöhemmin haluaisikin, enkä todellakaan jäisi kuuntelemaan exän  valituksia/selityksiä. Miksi jäisin, hänhän on ex, eikä kanssani halua enää olla? Olen myös itse lopettanut tapailun, seurustelun alun hiljaisuutteen. Tässä kävi niin että näin tämän miehen ravintolassa, kun minulle sanoi olevansa töissä, kähmimässä ja pussailemassa jotain misukkaa. Kyllä se varmaan vähän ihmetteli kun en vain enää vastannut viesteihin enkä puheluihin, mutta miksi minun olisi pitänyt nöyryyttää itseäni yhtään enempää selittelemällä nähneeni hänet, ja hänen puolusteluillaan? Jos on valmis toiminaan selän takan tuolla tavalla, pitää olla valmis myös siihen että sinut jätetään ilmoittamatta sanaakaan.

kyllä jätetty ansaitsee aina selityksen varsinkin jos itse ei ymmärrä eron syytä , vain raukka häipyy kuin pieru saharaan ja joutaakin mennä

Todellakin joudin mennä! Minulla on ihana aviomies kuudetta vuotta, kiva yhteinen talo, ja elän elämäni onnellisinta aikaa, eikä mieheni petä minua. Toisten ymmärtämättömyydelle ei mitään voi, ja jos itse ei ymmärrä sen vartaa ettei seurustelusuhteessa kähmitä toisia naisia, niin se on sitten vain voivoi, ja henkilökohtainen kyynel.

Oletko varma ettei petä? Tiedän vastaavan toisella kierroksella olevan rouvan joka somessa hehkuttaa perhettä ja rakkautta. Miehensä on henkisesti toisaalla koko ajan ja fyysisesti aina kun silmä välttää. Lähipiiristä olen mutten voi sanoa mitään. Ei rouva voi niin umpityhmä olla mutta ehkä valitsee silmänsä ummistaa sitten. Ja käyttäytyy huonosti lähipiiriään kohtaan, myös miestä ja lapsia, sen verran on sattunut näkemään ja kuulemaan. Miestä en syyllistä edes kun tietää mitä joutuu kestämään. Vaikka itse en katselisi moista päivääkään.

Meistä ei kumpikaan ole somessa millään tilillä. Joku vauva, ja miehellä musasivusto silloin tällöin vain.

Varmempi olen kuin sinä voit koskaan elämästäni olla, ja se riittää minulle :)

Ok 😊 jos leikittäisi piiloa tai arvausleikkiä sanoisin että alkaa polttaa tai ainakin lämpenee 🤭 mutta siellä oman kodin ja oman perheen kuplassa on lämpöistä, pidä toki se, vaan kun se särkyy elä sano ettei kukaan varoittanut. Huomaat merkit itsekin jos yhtään mietit.

Semmoiset torstaipsykoosit siellä :D :D :D Jos meinaa trollata, kannattaa edes vähän yrittää, koska muuten kääntyy vain huumoriksi ja pieneksi sääliksi toista kohtaan ;)

Valtaosa miehistä nyt vaan on narsistisia. (huom. Narsistisia, ei narsisteja!) Ajatellaan että ei minua virheetöntä kultakimpaletta kukaan halua jättää.

Tämä on just miesten ongelma, kun he eivät ota mitään oikein hirveän vakavasti, no, jääkiekon mm kisat on ehkä poikkeus, mutta ei oikein mitään muuta. Naisen nalkutus on vain jotain, mitä nainen ehkä vain lämpimikseen tai silkasta tyhmyydestä tekee. Monilla miehillä on lisäksi vaikeuksia asettua muiden (oman äidin kohdalla tämä ei ihme kyllä päde), Ihmisten asemaan. Siksi he eivät ymmärrä, että nainen nalkuttaessaan oikeasti tuntee syvää ahdistusta ja toivoo muutoksia sietämättömään tilanteeseen.