Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ero tuli miehelle "ihan puskista"
06.01.2021 |
Olin vasta vuoden etukäteen puhunut siitä. Ja kertonut mitkä on ne ongelmakohdat, mm. että vastuun on vaan jakauduttava tasaisemmin tai mä en jaksa enää. Ehdottanut pariterapiaa josta se ehdottomasti kieltäytyi lähtemästä jne. Ja silti se pääs yllättämään täysin, yhtään ei osannut aavistaa kun meillähän meni niin hyvin. Ainoa ongelma meillä kuulemma oli että mä nalkutin liikaa, mutta jos mä vaan oisin lopettanut nalkutuksen ni ei ois ollut mitään ongelmia.
Kommentit (1475)
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä mistä nää yhdessä elämisen ongelmat tulee. Miksei niistä keskustella ennenkun muutetaan yhteen? Mä tiesin miehestä että on jopa itseäni siistimpi, ja hän tiesi että mä olen vähän sotkuisempi kuin hän. Ihan ääneen juteltiin että mä inhoon ruoanlaittoa, hän tykkää mutta ei tykkää pyykätä tai imuroida joista minä taas pidän. Tiskit hoitaa se joka jaksaa, yleensä kerran päivässä toinen meistä nopeasti hinkkaa ne pari lautasta ja pannun puhtaiksi, ettei kerry. Mies on ennen pessyt omat pyykkinsä ja sanoi että kun asutaan yhdessä hän mielellään edelleen pesee, minä siihen että en mitenkään vihaa pyykinpesua, voin ihan hyvin pestä molempien pyykit sekaisin, ei ole vaivaa. Samalla hän kokkaa molemmille kun kuitenkin kokkaisi itselleen.
En ymmärrä miten ero tulee puskista kellekään. Mutta en myöskään ymmärrä että muutetaan yhteen ja ollaan yllättyneitä siitä miten toinen käyttäytyy. Ei voi olla niin että 9/10 miehestä ja naisesta on jotain mestarimanipulaattoreita jotka esittää päinvastasta kuin mitä on ja loukuttaa ihmisiä suhteeseen kanssaan jotta voi sikailla. Kyllä niitä varoitusmerkkejä on lähes joka kerta, jos pystyy sivuuttamaan omaa egoaan sen verran että ei vaan syytä eksää heti valehtelevaksi narsistiksi joka esitti kivaa.
Esimerkki: Eksäni oli tuppisuu joka ei pitänyt hyvänä, ei kuunnellut, ja valitti kuinka emme ole läheisiä. Hänestä läheisyys olisi ollut sitä että minä seuraan häntä videopelistä toiseen ja hiljaa pelaan mukana niin että se jotenkin hyödyttää häntä pelissä. Tunsin hänet vuosia, tiesin että on tietokoneessa kiinni, eikä hän ollut koskaan ollutkaan mikään suupaltti. Ensin tuli "yllätyksenä" että hän on tuppisuu, sitten tajusin että olen epäreilu itseäni kohtaan, kyllä pitää kehittää itseä sen verran että tajuaa joidenkin juttujen olevan varoitusmerkkejä. Sitten ei toista samaa uusiksi.
Nyt nykyisestä tiesin että hänellä on aika iso ego, mutta on kuitenkin kohtelias ja ystävällinen eikä latista muita pönkittääkseen itseään. On vain hyvä itsetunto hänellä. Tiesin sen tarkoittavan ettei riitatilanteessa osaa aina ajatella toisen kantilta, koska on mielestään "oikeassa" mikäli asian voi nähdä monelta kantilta. Tiesin että minun pitää tulevaisuudessa jaksaa siirtää sivuun se oma halu "ratkaista" riidat heti, koska mies tarvitsee hetken itsekseen ja pyytää sitten omin päin anteeksi kun on rauhoittunut. Kysyin itseltäni olenko valmis siihen vai en, koska jos en ole niin miksi lähteä suhteeseen ja sitten valittaa että mies on egotistinen eikä ratko riitoja heti? :D Alusta alkaenhan se on sanonut puolivitsillä olevansa paras ja hauska, kyllä se ego näkyy ja tiesin että se näkyy sitten riidellessäkin.
Ihmiset muuttuu. Me alettiin seurustella nuorena, mies oli ihana ja huomaavainen herrasmies. Hänen kotinsa oli aina siisti, siivosi joskus minunkin luonani ihan oma-aloitteisesti. Laittoi ruokaa. Puhuttiin haaveista ja arvoista ja kaikki kohtasi. Puhuttiin, että halutaan lapsia ja mies mielellään jää hoitamaan lapsia kotiin, koska minä olen enemmän "uraihminen" ja häneltä kotona olo sujuu paremmin. Muutettiin yhteen, mentiin naimisiin, opiskeltiin, hankittiin koiranpentu jota molemmat hoidettiin. Riidat siivouksesta alkoi kyllä aika lailla heti kun mies alkoi tehdä töitä, hän ei olisi halunnut siivota vapaapäivinä (mutta ei kyllä ollut aloitteellinen muinakaan päivinä). Opiskelijana oli vielä jotenkin enemmän aikaa ja vapautta. Sitten tuli lapset. Mies ei halunnut jäädä kotiin enempää kuin isyysvapaille, ei kuulemma voinut olla pois määräaikaisesta työstä (kumma kyllä minä pystyin olemaan), oli liian tärkeitä työjuttuja meneillään, ei ole muka rahaa, eikä vaan halunnut.
Isyysvapaat piti kun ne on miehille tarkoitettu, muut vapaat on kuulemma äideille. Kun ei muutkaan miehet niitä pidä niin ei hänkään.
Mie otti isot paineet perheen elättämisestä ja teki hirveästi töitä, minä olisin mieluusti mennyt osa-aika töihin mutta se ei sopinut, koska sitten mies ei olisi ehtinyt tehdä niin paljoa. Eli joku vanhanaikainen roolimalli iski päälle ja käytös oli aivan muuta kuin puheet ennen lapsia. Käytännössä minä siis tingin omasta urastani, koska mies oli sitä mieltä että voin olla kotona tai lapset menee hoitoon jo vauvana (kuopus taisi olla 6kk kun olisi ollut mielenkiintoinen työpaikka auki, mies sanoi että ok, hae vaan, lapset menee sitten hoitoon, hän ei voi jäädä kotiin). Ja siis mies on valtion virkamies naisvaltaisesta virastossa, pomonsa oikein kannusti jäämään kotiin.
Luonnollisesti tein myös enemmän kotitöitä, valvoin kaikki yöt koska mies ei vaan herännyt vauvan itkuun ja lopulta isän syli ei enää lapsille öisin kelvannutkaan. Miehelle oli myös tärkeää saada pitää omia harrastuksia ja välillä tuntui, että työmatkat ja miehen harrastukset teki sen, että me eletään ihan eri elämää eikä kumpikaan tiedä toisen elämästä mitään. Miten tämän olisi voinut ennakoida? Nykyään tilanne on helpottunut, lapset kasvoi, sain lopulta hyvän työpaikan ja ilmoitin aika tiukasti miehelle että nyt minä teen uraa ja hän hoitaa lapset päiväkotiin. Ja on se hiljalleen alkanut oppia ottamaan vastuuta lapsista ja kodista, kun en ole ollut saatavilla. Edelleen tuntuu kyllä, ettei meillä ole oikein mitään yhteistä, koska miestä tuntuu kiinnostavan lähinnä omat harrastukset ja minä haluaisin tehdä asioita perheenä. Miestä ei perheharrastukset kiinnosta eikä osallistu oikein minkään yhteisen tekemisen suunnitteluun, suostuu kyllä joskus mukaan. Ei ymmärrä mikä on ongelma, jos asiasta sanon. Meillä menee nyt ihan hyvin, mutta kun lapset kasvaa niin pahoin pelkään, ettei meillä ole enää mitään yhteistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
narsisteille kaikki ikävä tulee aina puskista , koska mie en oo tehnyt mitään , mie en tiiä mistään mitään ,ziisus näitten kanssa , onneksi oon päässyt eroon
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus ollut paikalla tällaisessa tilanteessa:
Nainen: alan tekemään ruokaa, voitko siirtää tietokoneesi pois keittiön pöydältä, että saadaan syödyksi?
Mies: Joo, siirrän kohta. = eli siis selkeästi ymmärsi pyynnön. Katsoo urheilua, joka päättyi ennen kuin oli ruoka valmista
Nainen: Ruoka on ihan kohta valmista, tuon koneen voisi siirtää. = nainen toistaa pyynnön muutaman kerran, mainoskatkon aluksi ja ohjelman loputtua.
Mies: Joo, kohta
Nainen: tää olisi nyt valmista ja en pääse kattamaan pöytää kun tuo tietokone on tuossa.
Mies: Joo, mä tulen.
Nainen siirtää tietokonetta sivuun, kattaa pöydän ja : tuletko syömään?
Mies istuu pöytään, siirtää tietokonetta pois tieltä.
Lapsi kaataa maitolasin ja maitoa osuu vähän tietokoneeseen.
Mies, raivostuneena: Etkö voinut laittaa tuota minun tietokonetta muualle kuin lapsen paikalle? Nyt se on varmana pilalla. Miten ei voi nainen tajuta yksinkertaista asiaa.
Nainen huokaa ja hakee rätin. Mies marttyyrina lähtee viemään tietokonettaan omalle työpisteelleen.Tälle miehelle ero tulisi varmasti täysin yllätyksenä. Kuulemma on kaikkien kotona tehtävien asioiden kanssa sama meno heillä. En ottanut kaverin selityksiä ääliömiehestä totena ennen kuin itse näin. Oletin naisen vaan olevan huono kommunikoimaan tai liioittelevan.
Mä olisin varmaan ottanut tietokoneen, kävellyt sen kanssa miehen eteen, ja sanaakaan sanomatta paiskannut sen täysiä lattialle. Sitten vain mennyt muina naisina jatkamaan ruuanlaittoa.
Täällä kyseltiin, mistä ne ongelmat tulee ja miksei asioista keskustella ja sovita etukäteen. Me ruvettiin seurustelemaan nuorina, kumpikin asui vielä lapsuudenkodissaan. Minä ehdin asua pari vuotta omillani ennen kuin muutettiin yhteen, mies muutti suoraan vanhempiensa luota. Se oli iso virhe. Mies oli kyllä ahkera ja teki kovasti töitä, mutta maatalon poikana hän teki ulkohommia, sisällä äiti oli tehnyt kaiken. Alkuun oli kova vääntö, että sain miehen tekemään mitään. Ensimmäisen lapsen jälkeen mies taantui, ja taas piti tehdä uusi vääntö. Toisen lapsen jälkeen oma aika ja energia ei enää riittänyt vaan hupsis, huomasin olevani tilanteessa, jossa kaikki kotityöt on minun harteilla. Lapset on poikia ja heillä on ollut eri komento, kumpikin osaa tehdä mitä vain. Häpeän silmät päästäni, jos joskus kuulen, että he parisuhteessa jättävät kaiken puolison vastuulle. Silloin pojat saa kyllä palautetta minulta.
Myös meillä on ollut isoja ongelmia ja olen muutamaan kertaan sanonut miehelle, että en jaksa tällaista vaan haluan eron. Mies on siinä vaiheessa kuunnellut ja on muuttanut käytöstään, pari kertaa ollaan lipsuttu samaan tilanteeseen. Nyt meillä on ollut oikein mukavaa pitkään. Lasten muutettua pois elämä on myös helpottunut kovasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni sanoi minulle heti suhteen alussa ” muista, että minä olen mies. Minulle pitää sanoa asiat suoraan, jos haluaa johonkin muutosta”.
En kyllä tiedä, miten suoraan miehelle pitäisi sanoa, kuin se suora ei riitä.
Oma mieheni törmäsikin minun kanssani alkaessa seurustella oikeaan suoraansanojaan ja suoraanymmärtäjään :D Tuli huomaamaan olleensa väärässä a, naisista, b, omasta suoraan sanomisensa suoruudesta :D Niin vain hän yritti etsiä sanomistani asioista niitä ja näitä sävyeroja ja tulkinnanmahdollisuuksia, ja teki itsestään naurettavan väittämällä minun ein tarkoittavan kyllää, ja kyllän kuitenkin eitä. Eli itse hän niitä sanojani väänteli ja tulkitsi, eikä millään meinannut ymmärtää että kun minä sanon jotain, niin se asia on silloin juuri niin, eikä jotenkin muuten, että en lämpimikseni käytä eksakteja termejä ja harkittuja sanoja, vaan kun sanon hänen lähtiessä illanviettoon että kyllä, onpa kiva, mene vain, ei haittaa yhtään, niin en ole salaa sisimmiltäni käärmeissäni, ja vain esitä ett äasia on minulle ok, ja kun sanon että en todellakaan lähde anoppilaan joululomallani, niin se ei tarkoita sitä etten millään viitsisi lähteä, mutta lähden sitten kuitenkin, vaan en todellakaan ole lähdössä, kun niin kerran sanon.
Oma kokemukseni näiden 40 v olemassaoloni ajalta on siis se, että miehet vääntelevät ja etsivät rivien välejä, kun taas naisena sanon juuri sen mitä tarkoitan. Sitä ollaan aina arvostavinaan, mutta kun sellainen sitten on, niin ei olekaan hyvä! No joo, nykyään hän onneksi on jo tietoinen asiasta :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä otin lokakuussa eron ja mies kysyi miksi. Sanoin, että enköhän sata kertaa ole hokenut asioista ja mikään ei muutu. Ei oltu naimisissa, mutta 11v yhdessä kuitenkin ja ei ole yhteisiä lapsia. Minulla on tytär edellisestä suhteesta. Mies ei sanonut muuta. Aamulla kun lähdin töihin, niin mies heräili normaalisti mutta ei sanonut sanaakaan. Kun palasin kotiin töistä, niin oli vaatteet ottanut ja avaimet jättänyt pöydälle ja estänyt kaikkialta minut etten saa yhteyttä enää. Olis ollu kiva puhua asiat edes jotenkin eikä noin vaan kadota. Se on myös sellainen ihminen, että jos jotain päättää niin se tapahtuu ja en usko että saan häneen yhteyttä enää ikinä normaalisti. Ainoa on jos vastaan kävelee.
Sinä otit eron, ei sinulla siinä vaiheessa ole enää varaa vaatia mitään.
Miehen viimeinen yritys aiheuttaa pahaa mieltä. Huoh. Joo ei voibvaatia mutta voisi toinen käyttäytyä kuin aikuinen vastuuntuntoinen ihminen edes tuossa tilanteessa, mutta ei koska luontonsa ei anna periksi.
Minusta se siinä ei vaan ole mitään lapsellista tai vastuutonta, ettei halua jäädä enää vatvomaan suhdetta siinä vaiheessa, kun toinen on jo tehnyt selväksi ettei toivoa ole. Sinä olisit vaan halunnut päästä lyömään lyötyä nalkuttamalla vielä kerran vaikka olet itse jo miehen jättänyt. Minusta se on kohtuuton vaatimus.
En siis ollut tuo alkuperäisen viestin kirjoittaja. Ymmärrän toki loukkaantumisen, mutta tuossa on molempien sydämet särkyny.
Ehkä ajan kanssa asioista pystyy juttelemaan, tai sitten ei. Pakkohan siinä on kunnioittaa sen päätöstä joka ei halua jutella. Kukin tavallaan, juttelu vain voisi auttaa molempia selventämään ajatuksia. Mutta aina siihen ei kyetä.Ymmärrän tavallaan tuonkin. Itse olen varmaan niitä, jotka eivät jää eron jälkeen turhaan vatvomaan. Minusta ne keskustelut käydään ennen eroa, siinä vaiheessa kun yhdessä jatkaminen on vielä yhtenä vaihtoehtona pöydällä. Sitten kun toinen lyö lopullisesti hanskat tiskiin ei minulla ole enää mitään sanottavaa. Koska kaikki mitä haluaisin sanoa tähtäisi kuitenkin siihen että toinen jäisi. Jos se päätös on jo tehty, niin mitä sairasta tyydytystä hän enää minun yhteenpaluuaneluistani saisi?
Mulla myös näin. Jos mies sanoo minulle että nyt me eroamme koska minä haluan, niin saattaisin hölmistyneenä kysyä ensin miksi, mutta heti perään varmaan sanoisin että asia selvä, ja pakkaisin veitseni ja häipyisin. En haluaisi enää keskustella, koska en menisi kuitenkaan enää yhteen miehen kanssa joka olisi minulle noin tehnyt, vaikka hän sitä myöhemmin haluaisikin, enkä todellakaan jäisi kuuntelemaan exän valituksia/selityksiä. Miksi jäisin, hänhän on ex, eikä kanssani halua enää olla? Olen myös itse lopettanut tapailun, seurustelun alun hiljaisuutteen. Tässä kävi niin että näin tämän miehen ravintolassa, kun minulle sanoi olevansa töissä, kähmimässä ja pussailemassa jotain misukkaa. Kyllä se varmaan vähän ihmetteli kun en vain enää vastannut viesteihin enkä puheluihin, mutta miksi minun olisi pitänyt nöyryyttää itseäni yhtään enempää selittelemällä nähneeni hänet, ja hänen puolusteluillaan? Jos on valmis toiminaan selän takan tuolla tavalla, pitää olla valmis myös siihen että sinut jätetään ilmoittamatta sanaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onnea! Kunpa minäkin pääsisin eroon omasta nahjuksestani. Lasten takia tässä roikun.
Lapset on huono tekosyy. Parempi lapsillekin että eroatte, kuin että roikutte huonossa liitossa väkisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin nalkuttaja. Ex avasi omaa näkökulmaansa ennen meidän eroa. Meillä kuvio meni niin, että se jätti tekemättä jotain, mä huomautin siitä, sit se oli edelleen tekemättä ja mä odottelin asian tapahtumista ja nalkutin. Sitten kuitenkin lopulta tein sen itse. Exän mielestä ratkaisu olisi ollut se, että mä jätän huomauttelun ja nalkutuksen välistä ja teen vaan suoraan itse. Sillon meillä ei olisi ollut yhtään ongelmia, ongelma oli vaan se mun nalkutus.
Hmmm... tajusin kirjoituksestasi, miksi minä EN nalkuta. Siirryn suoraan tekemään itse.
Ensimmäinen Filosofiani on, että se tekee, jota asia häiritsee. Miehen sotkut potkin hänen lastensa huoneeseen. Jos häntä häiritsee se, kun lapsensa tulevat käymään ja on kaaosta, niin siivotkoon itse.
Toinen filosofiani on, että valitse taistelusi. Mietin hyvin tarkkaan, mistä asiasta sanon painokkaasti. Jos pitää siivota kunnolla, niin en anna miehelle mahdollisuutta perääntyä. Tämähän ei tietty toimi, jos haluaisin siivota liian usein.
Mun filosofia on se että arvosta ja kunnioita kumppaniasi, ja tee kaikkesi hänen eteensä. Tämän tulee koskea molempia osapuolia. Kun nämä ovat kunnossa, ei kumpikaan jätä omia sotkujaan toiselle millään filosofialla tai periaatteella.
Tuo toimii, jos molemmat siivoavat toistensa jälkiä. Mutta jos toinen ei näe ongelmaa omassa toiminnassaan, niin hän ei ymmärrä tehdä samaa puolisonsa eteen. Lopulta suhteen dynamiikka vääristyy. Pelisääntöjen tulee olla samat, jotta suhde on tasavertainen.
TÄMÄN TULEE KOSKEA MOLEMPIA OSAPUOLIA lukee tuossa lainaamassasi viestissä. Miksi kerrot että toimii jos koksee molempia osapuolia, kun se on jo ap viestissä kerrottu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nalkuttavan miehen vaimo kirjoitti:
Olkaa johdonmukaisia, niin kuin koiraa kouluttaessa. Pätee niin lapsiin kuin puolisoonkin, jne. Kun toinen tekee ns. oikein eli teidän toivomallanne tavalla, palkitkaa. Ilmaiskaa ilahtuneisuutenne ja kiitollisuutenne edes jollain tavalla. Ilman mitään ironiaa tyyliin että no jo oli aikakin ja mistäs nyt tuulee.
Täten kun nalkutatte toisen oma-aloitteisuuden puuttumisesta, palkitkaa toista kun hän toimii oma-aloitteisesti. Ei tyyliin että eiköhän se nyt ole jo liian myöhäistä maalata tuota aitaa, sehän on jo aika purkaa ja rakentaa uusi. Tai että mitä sinä sitä puuta nyt aloita kaatamaan, olisit ajanut nurmikon ensin.
Kun nalkutatte toisen oma-aloitteisuuden puutteesta, nalkutatte usein myös siitä, että toinen ei ole ajatustenne lukija. Nalkutatte siitä, että toinen oma-aloitteisesti tekee jotakin kysymättä ensin teiltä, ja nalkutatte myös siitä, jos toinen kysyy ensin teiltä että mitä hänen nyt kannattaisi tehdä. Nalkutuksenne uhri on jumissa, eli tekee väärin vaikka tekisi mitä.
Helpointa olla siis tekemättä mitään.
Nalkuttajan kanssa ei voi myöskään keskustella, koska tuo ottaa vain lisää kierroksia vaikka mitä vastaisit. Parasta vaan myötäillä että juu juu niinhän se on.
Joillekin se nalkuttaminen vaan on tapa hoitaa uloshengitys, ei sen kummempaa.
Onpa hyvä kirjoitus. Minun ex-mieheni oli myös nalkuttaja. Lopulta minusta tuntui, että teet niin tai näin, on se aina väärin päin. Nalkuttajaa ei voi koskaan miellyttää.
Myönnän, että minusta tuli avioliittoa loppua kohden nainen, joka käyttäytyi kuin nämä passiiviset miehet. Oli syvä toivottomuus, etten kuitenkaan osaa. Miksi siis yrittää. Yrittämisestä ei ole hyötyä.
Jos haluaa toisen ihmisen muuttuvan, niin saa huomauttaa vain yhdestä asiasta kerrallaan. Ei niin, että sinussa on vikaa tämä, tuo ja se.
Mun mielestä toista ihmistä ei voi muuttaa, vain itseään. Sen sijaan pitää kyetä tarkastelemaan omia toimintatapoja, jos niistä jatkuvasti tulee sanomista. Ei ole olemassa (normaalia) ihmistä joka ei osaa imuroida tai viedä roskia itsenäisesti. Tämän asian muuttumisen vaatiminen, ei ole vaatimus toisen IHMISEN muuttumisesta, vaan toimintatavan muuttumisesta.
Mun mies sanoo välillä että hänestä tuntuu että hän tekee "kaiken" väärin, eikä osaa mitään, kun "kaikesta" tulee aina jotain sanomista. Tosiasiassa sanomista tulee vain silloin kun sovittu asia on tekemättä, tai on tehty huonosti. minulla riittää kyllä aika ja energia perustelemaan miksi lattia pitää imuroida joka kohdasta, eikä esim. vain keskeltä, mutta ei riitä siihen että normaalista imuroinnista pitäisi kiitellä ja ihastella lopputulosta, kun tätä ei koskaan taphdu omallakaan kohdalla. Vaadin kumppaniltani vain asioita joihin itsekin kykenen, enkä käy koskaan kiinni hänen persoonaansa, vaikka siinäkin hankalahkoja ominaispiirteitä on. Päinvastoin, rakastan miestäni, ja ymmärrän hänen persoonaansa, sekä haluan hänen voivan korjata sellaista minkä hän ITSE katsoo itsessään korjattavaksi. Minä kyllä pärjään hänen "vikojensa" kanssa.
Mies siis kokee että arvostelen hänen persoonaansa, kun arvostelen hänen huonoa jälkeään (en jaksa tähän tarttua sen kummemmin, mutta koskee tekemistä, ei miestä ihmisenä), eli mies ajattelee että hänen huonosti tekemisensä on osa hänen persoonaansa. Minun mielestäni taas nämä asiat ovat erikseen. Pääpiirteittäin on saatu selvyys tähän asiaan tässä vuosien varrella, että kun sanon jostain mitä ei ole tehty tai on tehty huonosti, mies ymmärtää että tarkoitan sitä mitä sanon, eikä siellä takana ole mitään rivienvälistä luettavaa. Ja joku vielä sanoo että naiset ovat rivienvälistä lukijoita, hah.
Tuolla on se klausuuli, millä vaativat ihmiset oikeuttavat toimintansa: ” vaadin kumppaniltani vain asioita, joihin itsekin kykenen”.
Odotusarvona on:
1) kaikki ihmiset ovat samanlaisia
2) oma tapa paras tapa toimia
Sinä vedät vain vääriä johtopäätöksiä. Parisuhteessa ei ole kaikki ihmiset samaan aikaan kaikkien ihmisten kanssa, vaan valitaan itselle, eli yksilölle sopiva partneri.
Yleisesti hyväksi todetut tavat ovat niitä parhaana pidettyjä tapoja, kuten esim. se että imuroidaan ennen kuin pestään lattia. Toisin päin asia ei toimi. Lämmitetään auto ennen kuin lähdetään liikkeelle, eikä vasta kun tullaan takaisin.
Ehkä sinun kannattaa vielä hioa taktiikkaasi.
Vierailija kirjoitti:
Eli mies ei kuuntele, mitä nainen hänelle sanoo. Jos nainen sanoo joka viikko miehelle, että hän rakastaa punaisia ruusuja, niin mies ei ymmärrä tuoda niitä koskaan, koska nainen ei käske suoraan "osta minulle punaisia ruusuja". Asioista voi keskustella eli mies olisi voinut kysyä, tykkäisikö nainen, jos hän ostaisi punaisia ruusuja ensi perjantaina.
Kerrotko vielä että mitä kivaa sinä vuorostasi teet miehelle? Jos miehesi sanoo, että tykkää vaikka jostain ravintolan x ruoasta y, niin vietkö hänet syömään kyseiseen ravintolaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni sanoi minulle heti suhteen alussa ” muista, että minä olen mies. Minulle pitää sanoa asiat suoraan, jos haluaa johonkin muutosta”.
En kyllä tiedä, miten suoraan miehelle pitäisi sanoa, kuin se suora ei riitä.
Minä puhun miehelleni todella suoraan ja aina sanon että älä yritä tulkita miitään rivien välejä kun siellä ei oikeasti ole mitään, mä oon aika putkiaivoinen vaikka nainen olenkin. Mutta ei se usko kun "te naiset ette sano suoraan niin minä sitten aattelin että tätähän sä tarkotit". Siis luottaa stereotypiohi n enemmän kuin muhun...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet luulee, että naiset huomauttaa asioista huvikseen ja siis nalkuttaa. Ei oteta tosissaan, kun nalkutus nyt vain kuuluu asiaan.
Ehkä naisten ei pitäisi nalkuttaa, vaan toimia. Jättää miehen asiat hoitamatta esim pyykkihuolto ja ruoanlaitto.
Kunnon herätyksen voi antaa sillä, että joku päivä vain ottaa ja lähtee ovesta ja menee vaikka hotelliin lepäämään kertomatta paikkaa miehelle. Takaisin tullessa sitten varmasti mies kuuntelee ja ymmärtää. Jos ei kuuntele niin hällä ei oikeasti kiinnosta.
Tässä on kaksi "ongelmaa". Se että naiset nalkuttaa turhasta, ja se että ero tulee puskista. Yhtään ei osata yhdistää näitä asioita, vaan nalkutus on turhaa, ja ero tulee puskista. Piste. :D :D :D
Eli nainen ei voi "voittaa", koska jos ei nalkuta, ei mitään tapahdu, ja erotakaan ei voi, koska ei saa erota "puskista", mutta mies ei suostu kuulemaan mitään eroon liittyvää ikinä, vaan ero tulee aina puskasta. Ei vaikka olisi 3 vuotta sanonut joka päivä että eroan sinusta ihan kohta, niin ei, puskista tulee, ja eropuheet ovat olleet pelkkää nalkutusta!
Tämäpä juuri. Ex ei suostunut keskustelemaan, ei kuuntelemaan eikä edes pariterapiaan. Ei paljoa jäänyt vaihtoehtoja. Sen sijaan, että ex olisi edes vilkaissut peiliin, hän vain valitti ettei ole seksiä. Meidän seksi oli nosto, pisto, ravistus-meininkiä, luonnollisesti ilman esileikkiä. Yritin piristää seksielämää erilaisilla leluilla, ei käynyt, koska ne häiritsivät miestä. Järjestin parisuhdeaikaa, mutta ne meni miehen ryyppäämiseksi. Ehdotin pariterapiaa ja ilmoitin päivämäärät, ei käynyt. Ajattelin, että mies on stressaantunut ja kaipaa omaa aikaa. Järjestin lapsenvahtia, jotta mies voisi työvuoroni aikana osallistua työpaikan virkistyspäivään, ei auttanut. Aloin tehdä kaikki kotityöt yksin, jotta mies voisi ottaa rennommin välillä. Tämä jäikin pysyväksi olotilaksi, eikä mies vastavuoroisesti koskaan ottanut samanlaista vetovastuuta. Lopulta totesin, etten voi tehdä asialle enää mitään.
Koska likapyykki pestään perheen sisällä, miehen vanhemmat eivät tienneet mitään. Kun ilmoitin erosta, exän koko suku hyökkäsi minua vastaan. Erosin kuulema turhaan ja oli pöyristyttävää, etten edes ollut yrittänyt parantaa suhdetta. Kukaan ei ymmärtänyt, ettei mies itse ollut valmis yhtään mihinkään. Paitsi sitten, kun kannoin lapset ja tavarat ulos. Sitten olisi ollut pariterapian aika. Totesin vain, että antaa olla.
Mulla kävi vähän samoin, että sain miehen suvulta ja jopa omaltani satikutia kun "jätin hyvän miehen". Ei muut voi tietää kaikista parisuhteen ongelmista, enkä ala niistä myöskään juoruskelemaan muille varsinkin jos ne liittyvät intiimiasioihin. Ei kukaan lähde toimivasta parisuhteesta, joku syy siinä aina on taustalla, on se syy sitten itsessä tai toisessa osapuolessa. Joten ulkopuolisten kannattaa pitää mölyt mahassaan kun eivät kaikkea oleellista kuitenkaan tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnea! Kunpa minäkin pääsisin eroon omasta nahjuksestani. Lasten takia tässä roikun.
Lapset on huono tekosyy. Parempi lapsillekin että eroatte, kuin että roikutte huonossa liitossa väkisin.
Mä erosin kun mietin että jos mun tytär ois samassa tilanteessa kuin itse suhteessa olin, niin haluaisinko että hän jää roikkumaan vai uskaltaa lähteä. Halusin antaa mallin että huonoa suhdetta ei tarvitse kestää ja elämä on hyvää vaikka avioliitto ei olisikaan ikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Minä otin lokakuussa eron ja mies kysyi miksi. Sanoin, että enköhän sata kertaa ole hokenut asioista ja mikään ei muutu. Ei oltu naimisissa, mutta 11v yhdessä kuitenkin ja ei ole yhteisiä lapsia. Minulla on tytär edellisestä suhteesta. Mies ei sanonut muuta. Aamulla kun lähdin töihin, niin mies heräili normaalisti mutta ei sanonut sanaakaan. Kun palasin kotiin töistä, niin oli vaatteet ottanut ja avaimet jättänyt pöydälle ja estänyt kaikkialta minut etten saa yhteyttä enää. Olis ollu kiva puhua asiat edes jotenkin eikä noin vaan kadota. Se on myös sellainen ihminen, että jos jotain päättää niin se tapahtuu ja en usko että saan häneen yhteyttä enää ikinä normaalisti. Ainoa on jos vastaan kävelee.
Sinähän sanoit oman toiveesi ja se toteutui. Sanoit, että haluat eron. Jopa perustelit miksi haluat eron: olet sata kertaa hokenut asioista ja mikään ei muutu. En edes naisena löydä tästä enää mitään keskusteltavaa jälkikäteen ja olisin aivan saman tehnyt kuin ex-miehesi. Estänyt kaikista kanavista kun ei ole mitään sanottavaa. Miksi pitää jäädä vatvomaan kun toinen on tuonut kantansa esille? Mies hoiti eron todella siististi mielestäni: pakkasi tavat ja lähti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä otin lokakuussa eron ja mies kysyi miksi. Sanoin, että enköhän sata kertaa ole hokenut asioista ja mikään ei muutu. Ei oltu naimisissa, mutta 11v yhdessä kuitenkin ja ei ole yhteisiä lapsia. Minulla on tytär edellisestä suhteesta. Mies ei sanonut muuta. Aamulla kun lähdin töihin, niin mies heräili normaalisti mutta ei sanonut sanaakaan. Kun palasin kotiin töistä, niin oli vaatteet ottanut ja avaimet jättänyt pöydälle ja estänyt kaikkialta minut etten saa yhteyttä enää. Olis ollu kiva puhua asiat edes jotenkin eikä noin vaan kadota. Se on myös sellainen ihminen, että jos jotain päättää niin se tapahtuu ja en usko että saan häneen yhteyttä enää ikinä normaalisti. Ainoa on jos vastaan kävelee.
Sinä otit eron, ei sinulla siinä vaiheessa ole enää varaa vaatia mitään.
Miehen viimeinen yritys aiheuttaa pahaa mieltä. Huoh. Joo ei voibvaatia mutta voisi toinen käyttäytyä kuin aikuinen vastuuntuntoinen ihminen edes tuossa tilanteessa, mutta ei koska luontonsa ei anna periksi.
Minusta se siinä ei vaan ole mitään lapsellista tai vastuutonta, ettei halua jäädä enää vatvomaan suhdetta siinä vaiheessa, kun toinen on jo tehnyt selväksi ettei toivoa ole. Sinä olisit vaan halunnut päästä lyömään lyötyä nalkuttamalla vielä kerran vaikka olet itse jo miehen jättänyt. Minusta se on kohtuuton vaatimus.
En siis ollut tuo alkuperäisen viestin kirjoittaja. Ymmärrän toki loukkaantumisen, mutta tuossa on molempien sydämet särkyny.
Ehkä ajan kanssa asioista pystyy juttelemaan, tai sitten ei. Pakkohan siinä on kunnioittaa sen päätöstä joka ei halua jutella. Kukin tavallaan, juttelu vain voisi auttaa molempia selventämään ajatuksia. Mutta aina siihen ei kyetä.Ymmärrän tavallaan tuonkin. Itse olen varmaan niitä, jotka eivät jää eron jälkeen turhaan vatvomaan. Minusta ne keskustelut käydään ennen eroa, siinä vaiheessa kun yhdessä jatkaminen on vielä yhtenä vaihtoehtona pöydällä. Sitten kun toinen lyö lopullisesti hanskat tiskiin ei minulla ole enää mitään sanottavaa. Koska kaikki mitä haluaisin sanoa tähtäisi kuitenkin siihen että toinen jäisi. Jos se päätös on jo tehty, niin mitä sairasta tyydytystä hän enää minun yhteenpaluuaneluistani saisi?
Mulla myös näin. Jos mies sanoo minulle että nyt me eroamme koska minä haluan, niin saattaisin hölmistyneenä kysyä ensin miksi, mutta heti perään varmaan sanoisin että asia selvä, ja pakkaisin veitseni ja häipyisin. En haluaisi enää keskustella, koska en menisi kuitenkaan enää yhteen miehen kanssa joka olisi minulle noin tehnyt, vaikka hän sitä myöhemmin haluaisikin, enkä todellakaan jäisi kuuntelemaan exän valituksia/selityksiä. Miksi jäisin, hänhän on ex, eikä kanssani halua enää olla? Olen myös itse lopettanut tapailun, seurustelun alun hiljaisuutteen. Tässä kävi niin että näin tämän miehen ravintolassa, kun minulle sanoi olevansa töissä, kähmimässä ja pussailemassa jotain misukkaa. Kyllä se varmaan vähän ihmetteli kun en vain enää vastannut viesteihin enkä puheluihin, mutta miksi minun olisi pitänyt nöyryyttää itseäni yhtään enempää selittelemällä nähneeni hänet, ja hänen puolusteluillaan? Jos on valmis toiminaan selän takan tuolla tavalla, pitää olla valmis myös siihen että sinut jätetään ilmoittamatta sanaakaan.
kyllä jätetty ansaitsee aina selityksen varsinkin jos itse ei ymmärrä eron syytä , vain raukka häipyy kuin pieru saharaan ja joutaakin mennä
Vierailija kirjoitti:
Minä miehenä olen parisuhteessa naisen kanssa syystä ,että saan siistin kodin, lasten hoitajan ja seksiä.
En tiedä mitä naiset parisuhteelta odottaa.
Mutta nämä kun hoidatte hyvin, niin mies pysyy vierelläsi.
Haha, siinä seuraava yllättynyt miespoloinen jolle ero tulee puskista. Haluat kodinhoitajan, lastenhoitajan ja seksiorjan. Vaimosi on jo toinen jalka oven raossa menossa.
Vierailija kirjoitti:
Nalkuttavan miehen vaimo kirjoitti:
Jos nalkuttajat haluavat tulevaisuudessa elää onnellisessa parisuhteessa, höllätkää pipoanne. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä ja nähdä asioita, eli juuri teidän tapanne. Siisteyskäsityksissäkin on eroja. Tulette olemaan ikuisesti pahantuulisia ja katkeria nalkuttajia, jos ette opettele ottamaan vähän rennommin. Ei asiat niin vakavia ole, ettekä te ole maailman napa.
Eli se sun tapa ottaa rennosti ja sikailla kämppä karseeseen kuntoon on oikea, toinen vaan ei osaa ottaa rennosti? Mutta on myös asioita mitkä on vaan hoidettava. Jos toinen vaan ei hoida niitä lukuisista toivomisista huolimatta, niin pitääkö löysätä pipoa ja hoitaa ne kaikki asiat sitten vaan itse? Miten pitkälle sit toisen osuus pitää hoitaa itsensä kustannuksella, kun toinen ei viitsi?
Oma kokemus eräästä miehestä, seurustelimme 5kk. Olen siisti nainen, mutta en nipottaja. Miehen erikoisuuksia oli mm. kahvinkeittimen johdon irrottaminen seinästä ja kerälle kieputtelu joka kahvinkeiton jälkeen. Kuitenkin ihan uusi ja tasokas, siisti koti. Normaalia minusta on pitää kahvinkeittimen johto seinässä ja irrottaa se vain, jos lähtee matkoille. Päivittäinen irrottelu on minusta aika outoa.
Suihkussa käynti hänen luonaan: suihkun avohylly piti aina pitää tyhjänä. Siellä ei saa säilyttää shampoopulloa eikä suihkugeeliä. Ne saavat olla hyllyllä vain suihkussa käynnin ajan, sitten ne on siirrettävä kaappiin. Outoa minusta.
Tuo nalkuttavan miehen vaimo on minusta ihan oikeilla jäljillä, ja hänelle vastannut ei ymmärrä, että joillakin miehillä siistyskäsitys on aivan jotain kummallista, epänormaalia ”vain tämä minun tapani on ainoa oikea tapa tehdä asia”, josta tulee mieleen vain että mies on nillittäjä ja hieman epänormaali, ehkä jopa autismin kirjolla.
Terv. normaalin siisteystason tavallinen nainen
En ymmärrä näitä jotka haluavat väkisin pitää perheen kasassa. Koska lapset, koska kulissit. Aivan sairasta ja sekoittaa vain kaiken ja kaikkien elämän entistä pahemmin. Lapset hoksaa pienimmätkin asiat joten heidän vuokseen kulisseja on aivan turha pitää. Lapset huomaavat myös kilometrin päähän jos esim aikuinen uusperheessä tai muuten ei pidä heistä, esittää vaan. Vähän kuin kissatkin.
Jos toinen haluaa mennä, antaa mennä. Kuka hullu haluaa olla ihmissuhteessa jossa toinen tai molemmat osapuolet ovat väen väkisin?! Ilmainen vinkki, myös ulkopuoliset huomaavat kun toisilla menee päin h****ttiä jos yhtään ovat silmät auki. Sen vaan huomaa, aivan sama kuinka paljon vakuutellaan somessa tai muualla että on niin lööv ja ihkuu ja mussukkaa ja rakkautta ja perhettä. Kaikki vaan odottaa kauanko nuo jaksaa leikkiä tuota leikkiä. Paraillaan vielä toisella tai molemmilla toinen suhde ja silti esitetään että asiat olisi kuten ennenkin. Ei vain voi ymmärtää tätä logiikkaa.
Ja ikävä kyllä sitä selitystä ei edes aina saa, vaikka kuinka haluaa. Pitää tehdä surutyö ja rakentaa oma elämä uudelleen ja hyväksyä se, että nyt kävi näin.
Alue: Aihe vapaa
Kerrotko vielä syyn miksi naisen pitäisi pilata elämänsä sellaisen miehen kansa joka on valehhdellut jo alusta asti ettei ole mitään riippuvuuksia? Sekö on oikea tapa toimia että pimittää esim alkoholismin, ja sitten kun on muutettu yhteen, alkaakin juoda päivättäin, ja naisen pitää jotenkin parantaa tämä juominen? Nyt on tainnut vähän karata trollimopo käsistä sulla :D