Ero tuli miehelle "ihan puskista"

Olen sitä mieltä, että naiset ei aloita nalkuttamista heti, vaan sanomiset asioista kehittyy ja kehittyy nalkutukseksi kun ei asioihin tule muutosta vaikka niistä on nätisti sanottu useaan otteeseen. Jos miehet oikeasti osallistuisivat ja tekisivät niin kuka nainen nalkuttaisi?

Jos exältäni kysyttäisiin että nalkutinko, niin olisin varmasti puheiden perusteella sekopää akka, mutta tapahtuiko kotona mitään miehen aloitteesta, kuulinko koskaan kauniita sanoja, sainko apua jos tarvitsin, sainko mennä valmiiseen pöytään ja siivottuun kotiin, valvoiko mies lapsen kanssa yöllä jnejne.

Kyllä, ero tuli hänelle yllätyksenä.

Vierailija kirjoitti:

Et taida olla paras kommunikoija, kun toinen ei ymmärrä vaikka vuoden ajan olet kertonut.

Täällä pitäisi olle vielä yksi peukutus eli se ’huumori’ tässäkin olisin heti painanut sitä nappia kun ukko ei vaan tajua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea! Kunpa minäkin pääsisin eroon omasta nahjuksestani. Lasten takia tässä roikun.

Lapset on huono tekosyy. Parempi lapsillekin että eroatte, kuin että roikutte huonossa liitossa väkisin.

Mä erosin kun mietin että jos mun tytär ois samassa tilanteessa kuin itse suhteessa olin, niin haluaisinko että hän jää roikkumaan vai uskaltaa lähteä. Halusin antaa mallin että huonoa suhdetta ei tarvitse kestää ja elämä on hyvää vaikka avioliitto ei olisikaan ikuinen.

Tämä. Näille lasten vuoksi ainoastaan yhdessä jatkaville. Melkoinen taakka lapsen harteille. Elkääkä kuvitelko etteikö se lapsi sitä tajua viimeistään aikuisena. Kiva temppu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nalkuttavan miehen vaimo kirjoitti:

Jos nalkuttajat haluavat tulevaisuudessa elää onnellisessa parisuhteessa, höllätkää pipoanne. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä ja nähdä asioita, eli juuri teidän tapanne. Siisteyskäsityksissäkin on eroja. Tulette olemaan ikuisesti pahantuulisia ja katkeria nalkuttajia, jos ette opettele ottamaan vähän rennommin. Ei asiat niin vakavia ole, ettekä te ole maailman napa.

Eli se sun tapa ottaa rennosti ja sikailla kämppä karseeseen kuntoon on oikea, toinen vaan ei osaa ottaa rennosti? Mutta on myös asioita mitkä on vaan hoidettava. Jos toinen vaan ei hoida niitä lukuisista toivomisista huolimatta, niin pitääkö löysätä pipoa ja hoitaa ne kaikki asiat sitten vaan itse? Miten pitkälle sit toisen osuus pitää hoitaa itsensä kustannuksella, kun toinen ei viitsi?

Oma kokemus eräästä miehestä, seurustelimme 5kk. Olen siisti nainen, mutta en nipottaja. Miehen erikoisuuksia oli mm. kahvinkeittimen johdon irrottaminen seinästä ja kerälle kieputtelu joka kahvinkeiton jälkeen. Kuitenkin ihan uusi ja tasokas, siisti koti. Normaalia minusta on pitää kahvinkeittimen johto seinässä ja irrottaa se vain, jos lähtee matkoille. Päivittäinen irrottelu on minusta aika outoa.

Suihkussa käynti hänen luonaan: suihkun avohylly piti aina pitää tyhjänä. Siellä ei saa säilyttää shampoopulloa eikä suihkugeeliä. Ne saavat olla hyllyllä vain suihkussa käynnin ajan, sitten ne on siirrettävä kaappiin. Outoa minusta.

Tuo nalkuttavan miehen vaimo on minusta ihan oikeilla jäljillä, ja hänelle vastannut ei ymmärrä, että joillakin miehillä siistyskäsitys on aivan jotain kummallista, epänormaalia ”vain tämä minun tapani on ainoa oikea tapa tehdä asia”, josta tulee mieleen vain että mies on nillittäjä ja hieman epänormaali, ehkä jopa autismin kirjolla.

Terv. normaalin siisteystason tavallinen nainen

Ohis, mutta kyllä minä otan kahvinkeittimen, leivänpaahtimen, pesukoneen, laturit jne aina pois seinästä heti käytön jälkeen. Jos keitän kolme kertaa kahvia päivän aikana, otan johdon irti kolme kertaa. Katsos kun yksi tulipalo riitti...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli mies ei kuuntele, mitä nainen hänelle sanoo. Jos nainen sanoo joka viikko miehelle, että hän rakastaa punaisia ruusuja, niin mies ei ymmärrä tuoda niitä koskaan, koska nainen ei käske suoraan "osta minulle punaisia ruusuja". Asioista voi keskustella eli mies olisi voinut kysyä, tykkäisikö nainen, jos hän ostaisi punaisia ruusuja ensi perjantaina.

Kerrotko vielä että mitä kivaa sinä vuorostasi teet miehelle? Jos miehesi sanoo, että tykkää vaikka jostain ravintolan x ruoasta y, niin vietkö hänet syömään kyseiseen ravintolaan?

Oma mies on buffettimiehiä ja tiedän miehen lempiravintolan. Pidän siitä ja parista muustakin ravintolasta ruokalistoja silmällä ja kerron, kun siellä on miehen lempiruokia tarjolla. Mies maksaa käynnit lähes joka kerta, koska minä teen ruuat kotona ja tämä on myös miehen mielestä reilua. Tarjoan hänelle ruuat synttärinä ja joskus muulloinkin.

Jos haluan johonkin toiseen ravintolaan, niin silloin maksan miehen ruuat. Niissä käydään yhdessä hyvin harvoin, sillä mies löytää aina jotain, joka on huonommin kuin siinä lempparissa. Näissä käyn yhden ystäväni kanssa ja tarjoan hänelle aina, kun pyydän häntä mukaani.

Te jotka olette yhdessä "lasten takia" niin onko teistä oikeasti parempi elää onnettomassa liitossa vuodesta toiseen ja uskotella lapsille että teillä on muka kaikki hyvin?

Lapset tulkitsevat ilmeitä ja eleitä ja huomaavat energiat ihan erilailla kuin aikuiset. Itse tiesin just kun vanhempani olivat riidelleet vaikka mitään ei minun paikalla ollessani tapahtunutkaan. Oma lapseni taas laittoi kädet korvilleen ja lähti toiseen huoneeseen kun isänsä kanssa olimme aiemmin riidelleet ja enää oltiin vain hiljaa, mutta edelleen vihaisina.

Haluaisitteko itse että teidän lapsi olisi huonossa suhteessa ja onneton vain siksi kun olisi ihanteellisempaa olla molemmat vanhemmat saman katon alla?

Minä itse sanoisin lapselleni että juosta ja lujaa jos koskaan löytäisi samankaltaisen puolison kuin isänsä oli minulle.---- Ja fyysistä väkivaltaa meillä ei siis ollut

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette yhdessä "lasten takia" niin onko teistä oikeasti parempi elää onnettomassa liitossa vuodesta toiseen ja uskotella lapsille että teillä on muka kaikki hyvin?

Lapset tulkitsevat ilmeitä ja eleitä ja huomaavat energiat ihan erilailla kuin aikuiset. Itse tiesin just kun vanhempani olivat riidelleet vaikka mitään ei minun paikalla ollessani tapahtunutkaan. Oma lapseni taas laittoi kädet korvilleen ja lähti toiseen huoneeseen kun isänsä kanssa olimme aiemmin riidelleet ja enää oltiin vain hiljaa, mutta edelleen vihaisina.

Haluaisitteko itse että teidän lapsi olisi huonossa suhteessa ja onneton vain siksi kun olisi ihanteellisempaa olla molemmat vanhemmat saman katon alla?

Minä itse sanoisin lapselleni että juosta ja lujaa jos koskaan löytäisi samankaltaisen puolison kuin isänsä oli minulle.---- Ja fyysistä väkivaltaa meillä ei siis ollut

Komppaan edellistä. Omat vanhempani olisivat mielestäni olleet onnellisempia erillään, vaikka kyseessä oli ns. normaali keskiluokkainen perhe. Sain paljon huonoja käyttäytymismalleja, joita olen kitkenyt pois itsestäni, mm. riitelyyn ja asenteisiin liittyen. Väheksyn itseäni, koska isä väheksyi äitiä ja naisia. Ajattelin aina, etten halua samanlaista suhdetta itselleni ja kuitenkin lopulta löysin itseni samasta tilanteesta, aivan samoin kuin usein käy myös alkoholisti- tai väkivaltaperheissä kasvaneille.

Minulla kävi nainen vieraissa. Ei uskonut, että ero tulee, kun on lapsia ja kaikkia. Kovasti yritti vielä kaiken jälkeenkin syyllistää minua tapahtuneesta ja veti vielä lapsetkin mukaan ja he kuitenkin täysin syyttömiä tapahtuneeseen. Ei se siis naispuolisillakaan aina tämä ymmärrys ja usko tekoihin näissä eroasioissa ihan parasta a-ryhmää ole.

Eniten ärsyttää, että soittelee lähes joka viikonloppu ilmeisesti parin viinilasillisen jälkeen ja vuoronperään joko syyttelee, anelee anteeksiantoa tai sitten rehentelee siitä, että vientiä on. Lasten vuoksi ei voi polttaa kaikkia siltoja hänen suuntaansa, vaikka mieli tekisikin ja ennenkuin joku asiaa tuntematon keksii alkaa syyttelemään niin olen hoitanut osuuteni lastenhoidosta myös eron jälkeen ja maksanut elarit ajallaan. Kevättä kohti paremmalla mielellä kuin pitkään aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä otin lokakuussa eron ja mies kysyi miksi. Sanoin, että enköhän sata kertaa ole hokenut asioista ja mikään ei muutu. Ei oltu naimisissa,  mutta 11v yhdessä kuitenkin ja ei ole yhteisiä lapsia. Minulla on tytär edellisestä suhteesta. Mies ei sanonut muuta. Aamulla kun lähdin töihin, niin mies heräili normaalisti mutta ei sanonut sanaakaan. Kun palasin kotiin töistä, niin oli vaatteet ottanut ja avaimet jättänyt pöydälle ja estänyt kaikkialta minut etten saa yhteyttä enää. Olis ollu kiva puhua asiat edes jotenkin eikä noin vaan kadota. Se on myös sellainen ihminen, että jos jotain päättää niin se tapahtuu ja en usko että saan häneen yhteyttä enää ikinä normaalisti. Ainoa on jos vastaan kävelee.

Sinä otit eron, ei sinulla siinä vaiheessa ole enää varaa vaatia mitään.

Miehen viimeinen yritys aiheuttaa pahaa mieltä. Huoh. Joo ei voibvaatia mutta voisi toinen käyttäytyä kuin aikuinen vastuuntuntoinen ihminen edes tuossa tilanteessa, mutta ei koska luontonsa ei anna periksi.

Minusta se siinä ei vaan ole mitään lapsellista tai vastuutonta, ettei halua jäädä enää vatvomaan suhdetta siinä vaiheessa, kun toinen on jo tehnyt selväksi ettei toivoa ole. Sinä olisit vaan halunnut päästä lyömään lyötyä nalkuttamalla vielä kerran vaikka olet itse jo miehen jättänyt. Minusta se on kohtuuton vaatimus.

En siis ollut tuo alkuperäisen viestin kirjoittaja. Ymmärrän toki loukkaantumisen, mutta tuossa on molempien sydämet särkyny.

Ehkä ajan kanssa asioista pystyy juttelemaan, tai sitten ei. Pakkohan siinä on kunnioittaa sen päätöstä joka ei halua jutella. Kukin tavallaan, juttelu vain voisi auttaa molempia selventämään ajatuksia. Mutta aina siihen ei kyetä.

Ymmärrän tavallaan tuonkin. Itse olen varmaan niitä, jotka eivät jää eron jälkeen turhaan vatvomaan. Minusta ne keskustelut käydään ennen eroa, siinä vaiheessa kun yhdessä jatkaminen on vielä yhtenä vaihtoehtona pöydällä. Sitten kun toinen lyö lopullisesti hanskat tiskiin ei minulla ole enää mitään sanottavaa. Koska kaikki mitä haluaisin sanoa tähtäisi kuitenkin siihen että toinen jäisi. Jos se päätös on jo tehty, niin mitä sairasta tyydytystä hän enää minun yhteenpaluuaneluistani saisi?

Mulla myös näin. Jos mies sanoo minulle että nyt me eroamme koska minä haluan, niin saattaisin hölmistyneenä kysyä ensin miksi, mutta heti perään varmaan sanoisin että asia selvä, ja pakkaisin veitseni ja häipyisin. En haluaisi enää keskustella, koska en menisi kuitenkaan enää yhteen miehen kanssa joka olisi minulle noin tehnyt, vaikka hän sitä myöhemmin haluaisikin, enkä todellakaan jäisi kuuntelemaan exän  valituksia/selityksiä. Miksi jäisin, hänhän on ex, eikä kanssani halua enää olla? Olen myös itse lopettanut tapailun, seurustelun alun hiljaisuutteen. Tässä kävi niin että näin tämän miehen ravintolassa, kun minulle sanoi olevansa töissä, kähmimässä ja pussailemassa jotain misukkaa. Kyllä se varmaan vähän ihmetteli kun en vain enää vastannut viesteihin enkä puheluihin, mutta miksi minun olisi pitänyt nöyryyttää itseäni yhtään enempää selittelemällä nähneeni hänet, ja hänen puolusteluillaan? Jos on valmis toiminaan selän takan tuolla tavalla, pitää olla valmis myös siihen että sinut jätetään ilmoittamatta sanaakaan.

kyllä jätetty ansaitsee aina selityksen varsinkin jos itse ei ymmärrä eron syytä , vain raukka häipyy kuin pieru saharaan ja joutaakin mennä

Todellakin joudin mennä! Minulla on ihana aviomies kuudetta vuotta, kiva yhteinen talo, ja elän elämäni onnellisinta aikaa, eikä mieheni petä minua. Toisten ymmärtämättömyydelle ei mitään voi, ja jos itse ei ymmärrä sen vartaa ettei seurustelusuhteessa kähmitä toisia naisia, niin se on sitten vain voivoi, ja henkilökohtainen kyynel.

Huomasin, että aloin katkeroitua ja olla ikävä ihminen.

Aloin sitten kiitellä miestä kaikesta (aloin kiitellä myös lapsia..). Nyt se sitten tekee käytännössä kaiken, noh ruuan teen vielä minä tai lapset. En ole tiskikonettakaan tyhjentänyt aikoihin, en ymmärrä milloin se ehtii senkin tyhjentää, öisin...Käy kuitenkin töissä, korjaa pyörät, huoltaa auton ja rakentaa meille milloin mitäkin. Lapsetkin hymyilee iloisena, kun kiittelen kotitöistä.

Olen tietoisena alkanut myös vähentää nalkutusta. Jouluna meinas palata vanhoille raiteille, kun tuli vähän stressiä, mutta muutin kurssin takaisin :)

Usein kerron miehelle, miten ahkera se on, eikä tultais ilman sitä toimeen. Meillä on niin mukavaa täällä kotona nykyisin, en aio palata siihen nalkutukseen enää.

Juki kirjoitti:

Minulla kävi nainen vieraissa. Ei uskonut, että ero tulee, kun on lapsia ja kaikkia. Kovasti yritti vielä kaiken jälkeenkin syyllistää minua tapahtuneesta ja veti vielä lapsetkin mukaan ja he kuitenkin täysin syyttömiä tapahtuneeseen. Ei se siis naispuolisillakaan aina tämä ymmärrys ja usko tekoihin näissä eroasioissa ihan parasta a-ryhmää ole.

Eniten ärsyttää, että soittelee lähes joka viikonloppu ilmeisesti parin viinilasillisen jälkeen ja vuoronperään joko syyttelee, anelee anteeksiantoa tai sitten rehentelee siitä, että vientiä on. Lasten vuoksi ei voi polttaa kaikkia siltoja hänen suuntaansa, vaikka mieli tekisikin ja ennenkuin joku asiaa tuntematon keksii alkaa syyttelemään niin olen hoitanut osuuteni lastenhoidosta myös eron jälkeen ja maksanut elarit ajallaan. Kevättä kohti paremmalla mielellä kuin pitkään aikaan.

Soittelee niin kauan kuin sinä jaksat kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Huomasin, että aloin katkeroitua ja olla ikävä ihminen.

Aloin sitten kiitellä miestä kaikesta (aloin kiitellä myös lapsia..). Nyt se sitten tekee käytännössä kaiken, noh ruuan teen vielä minä tai lapset. En ole tiskikonettakaan tyhjentänyt aikoihin, en ymmärrä milloin se ehtii senkin tyhjentää, öisin...Käy kuitenkin töissä, korjaa pyörät, huoltaa auton ja rakentaa meille milloin mitäkin. Lapsetkin hymyilee iloisena, kun kiittelen kotitöistä.

Olen tietoisena alkanut myös vähentää nalkutusta. Jouluna meinas palata vanhoille raiteille, kun tuli vähän stressiä, mutta muutin kurssin takaisin :)

Usein kerron miehelle, miten ahkera se on, eikä tultais ilman sitä toimeen. Meillä on niin mukavaa täällä kotona nykyisin, en aio palata siihen nalkutukseen enää.

Teillä toimi tuo noin. Mutta kiitettiinkö sinua _ennen ja edelleen_ kun siivosit, laitoit ruoan, hait ja veit lapset hoidosta +teit muut kotihommat? Miksi pitää miehiä kiitellä ja kehua kun he tekevät tavallisia kotitöitä mutta kiittävätkö he naisia? Kyllä, myös minä olen kehunut ja kiittänyt miestäni, entistä siis, aina kun hän teki jotain, en nalkuttanut koskaan, mutta niin vain meni minullakin kuppi nurin kun vain minä sain mäkätystä osakseni ja koskaan en saanut kuulla kivoja sanoja, niin en tasan minäkään enää kiittänyt kun "herra jumalasta seuraava imuroi asunnon".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nalkuttavan miehen vaimo kirjoitti:

Jos nalkuttajat haluavat tulevaisuudessa elää onnellisessa parisuhteessa, höllätkää pipoanne. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä ja nähdä asioita, eli juuri teidän tapanne. Siisteyskäsityksissäkin on eroja. Tulette olemaan ikuisesti pahantuulisia ja katkeria nalkuttajia, jos ette opettele ottamaan vähän rennommin. Ei asiat niin vakavia ole, ettekä te ole maailman napa.

Eli se sun tapa ottaa rennosti ja sikailla kämppä karseeseen kuntoon on oikea, toinen vaan ei osaa ottaa rennosti? Mutta on myös asioita mitkä on vaan hoidettava. Jos toinen vaan ei hoida niitä lukuisista toivomisista huolimatta, niin pitääkö löysätä pipoa ja hoitaa ne kaikki asiat sitten vaan itse? Miten pitkälle sit toisen osuus pitää hoitaa itsensä kustannuksella, kun toinen ei viitsi?

Oma kokemus eräästä miehestä, seurustelimme 5kk. Olen siisti nainen, mutta en nipottaja. Miehen erikoisuuksia oli mm. kahvinkeittimen johdon irrottaminen seinästä ja kerälle kieputtelu joka kahvinkeiton jälkeen. Kuitenkin ihan uusi ja tasokas, siisti koti. Normaalia minusta on pitää kahvinkeittimen johto seinässä ja irrottaa se vain, jos lähtee matkoille. Päivittäinen irrottelu on minusta aika outoa.

Suihkussa käynti hänen luonaan: suihkun avohylly piti aina pitää tyhjänä. Siellä ei saa säilyttää shampoopulloa eikä suihkugeeliä. Ne saavat olla hyllyllä vain suihkussa käynnin ajan, sitten ne on siirrettävä kaappiin. Outoa minusta.

Tuo nalkuttavan miehen vaimo on minusta ihan oikeilla jäljillä, ja hänelle vastannut ei ymmärrä, että joillakin miehillä siistyskäsitys on aivan jotain kummallista, epänormaalia ”vain tämä minun tapani on ainoa oikea tapa tehdä asia”, josta tulee mieleen vain että mies on nillittäjä ja hieman epänormaali, ehkä jopa autismin kirjolla.

Terv. normaalin siisteystason tavallinen nainen

Varmaan juuri OCD ja autismin kirjolla.

Ei nykymiehelle pitäisi eron tulla puskista. Sehän kuuluu modernin naisen elämänvaiheisiin.

En usko että kovin monella täällä on mies alusta asti ollut saamaton ja lapsellinen, ei kukaan tekisi sellaisen kanssa lapsia ja laittaisi taloa. Minullakin ex oli niin jämpti ja siisti ja asuntonsa kaunis, ruokaa laittoi ja oli tarkka kaikesta, mutta auta armias kun muutin hänen luokseen.. Sitten ei enää huvittanutkaan laittaa ruokaa, pestä pyykkiä, imuroida, viikata omia vaatteita kaappiin. Ja kun tarpeeksi monta kertaa näistä asioista sanoin, minä nalkutin.

Vierailija kirjoitti:

Ei nykymiehelle pitäisi eron tulla puskista. Sehän kuuluu modernin naisen elämänvaiheisiin.

Hyvin, hyvin harva nainen haluaa erota hyvästä miehestä. Ero on raskas ja vie rahaa, useimpien haaveena on vanheta yhdessä oman puolison kanssa. Jos sen vaimon haluaa pitää, niin kannattaa kuunnella, mitä ja mistä se sanoo. Viimeistään siinä vaiheessa miehen pitää olla todella huolissaan, jos huomaa naisen lopettaneen sanomisen.

Vierailija kirjoitti:

En usko että kovin monella täällä on mies alusta asti ollut saamaton ja lapsellinen, ei kukaan tekisi sellaisen kanssa lapsia ja laittaisi taloa. Minullakin ex oli niin jämpti ja siisti ja asuntonsa kaunis, ruokaa laittoi ja oli tarkka kaikesta, mutta auta armias kun muutin hänen luokseen.. Sitten ei enää huvittanutkaan laittaa ruokaa, pestä pyykkiä, imuroida, viikata omia vaatteita kaappiin. Ja kun tarpeeksi monta kertaa näistä asioista sanoin, minä nalkutin.

Et sitten mistään huomannut olevasi sovinistin kanssa?

Ei kiitelty ja sen takia olinkin niin *ittuuntunut koko ajan. Ajattelin, että tämä oli nyt tässä, koska mies on niin ääliö. Tuntui aina, että olen näkymätön ja että mitä vaan saa tapahtua ja mies ei huomaa. Aika katkera ja surullinen olin usein (useimmiten). Mutta sitten ajattelin, että teen jotain itse, silloin toisten on pakko muuttua myös, koska dynamiikka muuttuu. Vaikea oli aluksi kiittää mistään, koska olin niin vihainen. Keksin sitten jotain pientä puoliväkisin. Samalla aloin kyllä myös enemmän tehdä itsekseni asioita, käsitöitä, kävelyllä käymistä, leffoja, mitä vaan kivaa. Jätin asioita tekemättä, jos ei huvittanut (mutta en syyllistänyt niistä miestä tai lapsia). Välillä oli vaikea olla puuttumatta toisten tekemisiin tai tekemättä jättämisiin, mutta lähipiirissä tapahtui ikävä asia, joka muutti vähän omaakin perspektiiviä siitä, mikä oikeasti on tärkeää.

Mitäs väliä sillä on että tuleeko ero miehelle yllätyksenä?

Pääasia että saat eron ja selviät hengissä.

Teillä toimi tuo noin. Mutta kiitettiinkö sinua _ennen ja edelleen_ kun siivosit, laitoit ruoan, hait ja veit lapset hoidosta +teit muut kotihommat? Miksi pitää miehiä kiitellä ja kehua kun he tekevät tavallisia kotitöitä mutta kiittävätkö he naisia? Kyllä, myös minä olen kehunut ja kiittänyt miestäni, entistä siis, aina kun hän teki jotain, en nalkuttanut koskaan, mutta niin vain meni minullakin kuppi nurin kun vain minä sain mäkätystä osakseni ja koskaan en saanut kuulla kivoja sanoja, niin en tasan minäkään enää kiittänyt kun "herra jumalasta seuraava imuroi asunnon".[/quote]

Tähän siis yritin vastata...

Ei kiitelty ja sen takia olinkin niin *ittuuntunut koko ajan. Ajattelin, että tämä oli nyt tässä, koska mies on niin ääliö. Tuntui aina, että olen näkymätön ja että mitä vaan saa tapahtua ja mies ei huomaa. Aika katkera ja surullinen olin usein (useimmiten). Mutta sitten ajattelin, että teen jotain itse, silloin toisten on pakko muuttua myös, koska dynamiikka muuttuu. Vaikea oli aluksi kiittää mistään, koska olin niin vihainen. Keksin sitten jotain pientä puoliväkisin. Samalla aloin kyllä myös enemmän tehdä itsekseni asioita, käsitöitä, kävelyllä käymistä, leffoja, mitä vaan kivaa. Jätin asioita tekemättä, jos ei huvittanut (mutta en syyllistänyt niistä miestä tai lapsia). Välillä oli vaikea olla puuttumatta toisten tekemisiin tai tekemättä jättämisiin, mutta lähipiirissä tapahtui ikävä asia, joka muutti vähän omaakin perspektiiviä siitä, mikä oikeasti on tärkeää.