Ero tuli miehelle "ihan puskista"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä mistä nää yhdessä elämisen ongelmat tulee. Miksei niistä keskustella ennenkun muutetaan yhteen? Mä tiesin miehestä että on jopa itseäni siistimpi, ja hän tiesi että mä olen vähän sotkuisempi kuin hän. Ihan ääneen juteltiin että mä inhoon ruoanlaittoa, hän tykkää mutta ei tykkää pyykätä tai imuroida joista minä taas pidän. Tiskit hoitaa se joka jaksaa, yleensä kerran päivässä toinen meistä nopeasti hinkkaa ne pari lautasta ja pannun puhtaiksi, ettei kerry. Mies on ennen pessyt omat pyykkinsä ja sanoi että kun asutaan yhdessä hän mielellään edelleen pesee, minä siihen että en mitenkään vihaa pyykinpesua, voin ihan hyvin pestä molempien pyykit sekaisin, ei ole vaivaa. Samalla hän kokkaa molemmille kun kuitenkin kokkaisi itselleen. 

En ymmärrä miten ero tulee puskista kellekään. Mutta en myöskään ymmärrä että muutetaan yhteen ja ollaan yllättyneitä siitä miten toinen käyttäytyy. Ei voi olla niin että 9/10 miehestä ja naisesta on jotain mestarimanipulaattoreita jotka esittää päinvastasta kuin mitä on ja loukuttaa ihmisiä suhteeseen kanssaan jotta voi sikailla. Kyllä niitä varoitusmerkkejä on lähes joka kerta, jos pystyy sivuuttamaan omaa egoaan sen verran että ei vaan syytä eksää heti valehtelevaksi narsistiksi joka esitti kivaa. 

Esimerkki: Eksäni oli tuppisuu joka ei pitänyt hyvänä, ei kuunnellut, ja valitti kuinka emme ole läheisiä. Hänestä läheisyys olisi ollut sitä että minä seuraan häntä videopelistä toiseen ja hiljaa pelaan mukana niin että se jotenkin hyödyttää häntä pelissä. Tunsin hänet vuosia, tiesin että on tietokoneessa kiinni, eikä hän ollut koskaan ollutkaan mikään suupaltti. Ensin tuli "yllätyksenä" että hän on tuppisuu, sitten tajusin että olen epäreilu itseäni kohtaan, kyllä pitää kehittää itseä sen verran että tajuaa joidenkin juttujen olevan varoitusmerkkejä. Sitten ei toista samaa uusiksi. 

Nyt nykyisestä tiesin että hänellä on aika iso ego, mutta on kuitenkin kohtelias ja ystävällinen eikä latista muita pönkittääkseen itseään. On vain hyvä itsetunto hänellä. Tiesin sen tarkoittavan ettei riitatilanteessa osaa aina ajatella toisen kantilta, koska on mielestään "oikeassa" mikäli asian voi nähdä monelta kantilta. Tiesin että minun pitää tulevaisuudessa jaksaa siirtää sivuun se oma halu "ratkaista" riidat heti, koska mies tarvitsee hetken itsekseen ja pyytää sitten omin päin anteeksi kun on rauhoittunut. Kysyin itseltäni olenko valmis siihen vai en, koska jos en ole niin miksi lähteä suhteeseen ja sitten valittaa että mies on egotistinen eikä ratko riitoja heti? :D Alusta alkaenhan se on sanonut puolivitsillä olevansa paras ja hauska, kyllä se ego näkyy ja tiesin että se näkyy sitten riidellessäkin.

Ei tarvitse olla mikään mestarimanipulaattori joka tahallaan huijaa tulevaa partneriaan, mutta ihan sekä omakohtaisesta kokemuksesta että muiden suhteita seuranneena on todettava että aika monella miehellä tuntuu napsahtavan joku kytkin aivoissa viimeistään siinä vaiheessa kun lapsi tulee kuvioihin siihen asentoon, että nyt on taas taloudessa äiti joka hoitaa kaikki asiat, ja toiminta rupeaa hiljalleen ja kuin huomaamatta lipsumaan juurikin siihen suuntaan. Näin jälkiviisaana on todettava että ehkä miehen lapsiperheen kuvioon olisi ollut syytä kiinnittää enemmän huomiota, se kun tuntui olevan se mitä mies rupesi toistamaan siinä vaiheessa kun oma parisuhde muuttui pitämään sisällään myös vanhemmuuden. Nuorempana mies ei todellakaan tuntenut mitään halua imitoida vanhempiaan missään asiassa.

Se on varmaan äitiysloma/vanhempainvapaa joka sen saa aikaan. Kun nainen jää kotiin niin hän monesti sitten tekee niitä kotihommia enemmän. Monet naiset ajattelee, että kompensoivat sillä sitä, että talous jää enemmän miehen harteille. Ekan lapsen kanssa se vielä onnistuu suht helposti. Mies vaan tottuu siihen, että ruoka on valmiina ja koti siivottu ja ettei hänen tarvi tehdä kotona mitään muuta kuin vähän leikittää vauvaa. Siitä on ikävän hankalaa palata siihen normaaliin, että alkaakin taas osallistua kotihommiin ja lastenhoitoon. Jotkut siinä onnistuu, mutta jotkut miehet pitää kiinni saavutetuista eduista eivätkä tajua, että parisuhteen loppumetrit on aloitettu.

Tämänkin takia olisi hyvä että vanhempien olisi pakko pitää lapsivapaat puoleksi jos aikovat ne käyttää kokonaan.

Ei ihne että eroja tulee nykyään niin paljon. Täälläkin oikein myrkky huokuu näistä ylipainoisten, katkerien "supernaisten" kommenteista!

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä mistä nää yhdessä elämisen ongelmat tulee. Miksei niistä keskustella ennenkun muutetaan yhteen? Mä tiesin miehestä että on jopa itseäni siistimpi, ja hän tiesi että mä olen vähän sotkuisempi kuin hän. Ihan ääneen juteltiin että mä inhoon ruoanlaittoa, hän tykkää mutta ei tykkää pyykätä tai imuroida joista minä taas pidän. Tiskit hoitaa se joka jaksaa, yleensä kerran päivässä toinen meistä nopeasti hinkkaa ne pari lautasta ja pannun puhtaiksi, ettei kerry. Mies on ennen pessyt omat pyykkinsä ja sanoi että kun asutaan yhdessä hän mielellään edelleen pesee, minä siihen että en mitenkään vihaa pyykinpesua, voin ihan hyvin pestä molempien pyykit sekaisin, ei ole vaivaa. Samalla hän kokkaa molemmille kun kuitenkin kokkaisi itselleen. 

En ymmärrä miten ero tulee puskista kellekään. Mutta en myöskään ymmärrä että muutetaan yhteen ja ollaan yllättyneitä siitä miten toinen käyttäytyy. Ei voi olla niin että 9/10 miehestä ja naisesta on jotain mestarimanipulaattoreita jotka esittää päinvastasta kuin mitä on ja loukuttaa ihmisiä suhteeseen kanssaan jotta voi sikailla. Kyllä niitä varoitusmerkkejä on lähes joka kerta, jos pystyy sivuuttamaan omaa egoaan sen verran että ei vaan syytä eksää heti valehtelevaksi narsistiksi joka esitti kivaa. 

Esimerkki: Eksäni oli tuppisuu joka ei pitänyt hyvänä, ei kuunnellut, ja valitti kuinka emme ole läheisiä. Hänestä läheisyys olisi ollut sitä että minä seuraan häntä videopelistä toiseen ja hiljaa pelaan mukana niin että se jotenkin hyödyttää häntä pelissä. Tunsin hänet vuosia, tiesin että on tietokoneessa kiinni, eikä hän ollut koskaan ollutkaan mikään suupaltti. Ensin tuli "yllätyksenä" että hän on tuppisuu, sitten tajusin että olen epäreilu itseäni kohtaan, kyllä pitää kehittää itseä sen verran että tajuaa joidenkin juttujen olevan varoitusmerkkejä. Sitten ei toista samaa uusiksi. 

Nyt nykyisestä tiesin että hänellä on aika iso ego, mutta on kuitenkin kohtelias ja ystävällinen eikä latista muita pönkittääkseen itseään. On vain hyvä itsetunto hänellä. Tiesin sen tarkoittavan ettei riitatilanteessa osaa aina ajatella toisen kantilta, koska on mielestään "oikeassa" mikäli asian voi nähdä monelta kantilta. Tiesin että minun pitää tulevaisuudessa jaksaa siirtää sivuun se oma halu "ratkaista" riidat heti, koska mies tarvitsee hetken itsekseen ja pyytää sitten omin päin anteeksi kun on rauhoittunut. Kysyin itseltäni olenko valmis siihen vai en, koska jos en ole niin miksi lähteä suhteeseen ja sitten valittaa että mies on egotistinen eikä ratko riitoja heti? :D Alusta alkaenhan se on sanonut puolivitsillä olevansa paras ja hauska, kyllä se ego näkyy ja tiesin että se näkyy sitten riidellessäkin.

Kyllä se on ihan yleistä, että alussa peitellään omia huonoja puolia ja esitetään ihanaa. Esimerkiksi juomisen saatetaan väittää olevan "kohtuullista" ja sellaisena se saattaa suhteen alkuhuumassa pysäkin. Mutta kyllä se juoppo sieltä kömpii esiin viimeistään siinä vaiheessa kun lapset on tehty ja alkaa ruuhkavuodet aiheuttaa stressiä. Pitäähän stressilääkettä saada.

Mun ex tosiaan valehteli siisteydestä. Kun menin hänen luokseen ekan kerran, muistan oikein kehuneeni kuinka siistiä siellä on. Vasta vuosien päästä sain kuulla että ei hän ollut koskaan itse siivonnut huusholliaan. Toki joku vääräleuka voi tähän tulla sanomaan, että eihän se väittänytkään itse siivoavansa. Niin päästään taas sanomaan naiselle, että ihan oli oma syy kun luulit niin.

Onko se sitten niin, että miehiä pitää haastatella kuin työnhaussa ja testata eri tavoilla ja parhaat pisteet saanut pääsee jatkoon?

Ihan tyypillistä miehille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä otin lokakuussa eron ja mies kysyi miksi. Sanoin, että enköhän sata kertaa ole hokenut asioista ja mikään ei muutu. Ei oltu naimisissa,  mutta 11v yhdessä kuitenkin ja ei ole yhteisiä lapsia. Minulla on tytär edellisestä suhteesta. Mies ei sanonut muuta. Aamulla kun lähdin töihin, niin mies heräili normaalisti mutta ei sanonut sanaakaan. Kun palasin kotiin töistä, niin oli vaatteet ottanut ja avaimet jättänyt pöydälle ja estänyt kaikkialta minut etten saa yhteyttä enää. Olis ollu kiva puhua asiat edes jotenkin eikä noin vaan kadota. Se on myös sellainen ihminen, että jos jotain päättää niin se tapahtuu ja en usko että saan häneen yhteyttä enää ikinä normaalisti. Ainoa on jos vastaan kävelee.

Sinä otit eron, ei sinulla siinä vaiheessa ole enää varaa vaatia mitään.

Miehen viimeinen yritys aiheuttaa pahaa mieltä. Huoh. Joo ei voibvaatia mutta voisi toinen käyttäytyä kuin aikuinen vastuuntuntoinen ihminen edes tuossa tilanteessa, mutta ei koska luontonsa ei anna periksi.

Mies kysyi minä takia ero ja ap vain vastasi, että olen jo sen sata kertaa sanonut. Kyllä minäkin olisin vaan ottanut ja lähtenyt tuossa tilanteessa. Jos asia on jo sataa kertaa sanottu, niin ei kai siitä enää tarvitse jutella. 

Alettiin seurustella kun olin 25 ja mies 30. Kymmenen yhteisen vuoden ja yhden lapsen jälkeen mies alkoi muuttua kotitöitä tekevästä, hauskasta rennosta tyypistä väsyneeksi sohvaperunaksi joka ei edes roskapussia vienyt ilman että "natkutin" (eli pyysin että vietkö sen pussin mennessäsi).  Seksin suhteen luopui esileikistä ja myös hygieniasta,  silti olisi pitänyt sillä haisevalla munalla päästä tökkimään kuivaan värkkiin vähintään joka toinen päivä tai alkoi valitus kun en anna ja saa olla pallit sinisinä. Kun halusin erota, mies oli todella yllättänyt kun meillähän meni niin hyvin, mitä nyt pihtasin ja natkutin.

Pari parisuhdevinkkiä naisille. Älä panosta suhteeseen enemmän kuin mies, se ei koskaan, ikinä, milloinkaan kannata. Toiseksi, vähemmän puhetta, enemmän tekoja eli sano vain mitä oikeasti tarkoitat. Jos jokin asia on oikeasti sinulle deal breaker, seiso tämän asian takana ja jätä turhat uhkailut pois, pidä kiinni siitä mitä sanot.

Vierailija kirjoitti:

Miehet luulee, että naiset huomauttaa asioista huvikseen ja siis nalkuttaa. Ei oteta tosissaan, kun nalkutus nyt vain kuuluu asiaan.

Ehkä naisten ei pitäisi nalkuttaa, vaan toimia. Jättää miehen asiat hoitamatta esim pyykkihuolto ja ruoanlaitto.

Kunnon herätyksen voi antaa sillä, että joku päivä vain ottaa ja lähtee ovesta ja menee vaikka hotelliin lepäämään kertomatta paikkaa miehelle. Takaisin tullessa sitten varmasti mies kuuntelee ja ymmärtää. Jos ei kuuntele niin hällä ei oikeasti kiinnosta.

Tässä on kaksi "ongelmaa". Se että naiset nalkuttaa turhasta, ja se että ero tulee puskista. Yhtään ei osata yhdistää näitä asioita, vaan nalkutus on turhaa, ja ero tulee puskista. Piste. :D :D :D 

Eli nainen ei voi "voittaa", koska jos ei nalkuta, ei mitään tapahdu, ja erotakaan ei voi, koska ei saa erota "puskista", mutta mies ei suostu kuulemaan mitään eroon liittyvää ikinä, vaan ero tulee aina puskasta. Ei vaikka olisi 3 vuotta sanonut joka päivä että eroan sinusta ihan kohta, niin ei, puskista tulee, ja eropuheet ovat olleet pelkkää nalkutusta!

Hupaisaa, kun ketjun naiset on niin voimaantuneita, mutta silti pitää vieläkin jauhaa paskaa niistä eksistään. 

Melko köyhä elämä teillä 

Vierailija kirjoitti:

No toi on jo ihan aiheellinen ero. Mutta miksi sä suret exän asioita? Eihän niiden enää pitäis sua liikuttaa.

Kunnon ero on paras ero!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet luulee, että naiset huomauttaa asioista huvikseen ja siis nalkuttaa. Ei oteta tosissaan, kun nalkutus nyt vain kuuluu asiaan.

Ehkä naisten ei pitäisi nalkuttaa, vaan toimia. Jättää miehen asiat hoitamatta esim pyykkihuolto ja ruoanlaitto.

Kunnon herätyksen voi antaa sillä, että joku päivä vain ottaa ja lähtee ovesta ja menee vaikka hotelliin lepäämään kertomatta paikkaa miehelle. Takaisin tullessa sitten varmasti mies kuuntelee ja ymmärtää. Jos ei kuuntele niin hällä ei oikeasti kiinnosta.

Tässä on kaksi "ongelmaa". Se että naiset nalkuttaa turhasta, ja se että ero tulee puskista. Yhtään ei osata yhdistää näitä asioita, vaan nalkutus on turhaa, ja ero tulee puskista. Piste. :D :D :D 

Eli nainen ei voi "voittaa", koska jos ei nalkuta, ei mitään tapahdu, ja erotakaan ei voi, koska ei saa erota "puskista", mutta mies ei suostu kuulemaan mitään eroon liittyvää ikinä, vaan ero tulee aina puskasta. Ei vaikka olisi 3 vuotta sanonut joka päivä että eroan sinusta ihan kohta, niin ei, puskista tulee, ja eropuheet ovat olleet pelkkää nalkutusta!

Tämäpä juuri. Ex ei suostunut keskustelemaan, ei kuuntelemaan eikä edes pariterapiaan. Ei paljoa jäänyt vaihtoehtoja. Sen sijaan, että ex olisi edes vilkaissut peiliin, hän vain valitti ettei ole seksiä. Meidän seksi oli nosto, pisto, ravistus-meininkiä, luonnollisesti ilman esileikkiä. Yritin piristää seksielämää erilaisilla leluilla, ei käynyt, koska ne häiritsivät miestä. Järjestin parisuhdeaikaa, mutta ne meni miehen ryyppäämiseksi. Ehdotin pariterapiaa ja ilmoitin päivämäärät, ei käynyt. Ajattelin, että mies on stressaantunut ja kaipaa omaa aikaa. Järjestin lapsenvahtia, jotta mies voisi työvuoroni aikana osallistua työpaikan virkistyspäivään, ei auttanut. Aloin tehdä kaikki kotityöt yksin, jotta mies voisi ottaa rennommin välillä. Tämä jäikin pysyväksi olotilaksi, eikä mies vastavuoroisesti koskaan ottanut samanlaista vetovastuuta. Lopulta totesin, etten voi tehdä asialle enää mitään.

 Koska likapyykki pestään perheen sisällä, miehen vanhemmat eivät tienneet mitään. Kun ilmoitin erosta, exän koko suku hyökkäsi minua vastaan. Erosin kuulema turhaan ja oli pöyristyttävää, etten edes ollut yrittänyt parantaa suhdetta. Kukaan ei ymmärtänyt, ettei mies itse ollut valmis yhtään mihinkään. Paitsi sitten, kun kannoin lapset ja tavarat ulos. Sitten olisi ollut pariterapian aika. Totesin vain, että antaa olla. 

Vierailija kirjoitti:

Alettiin seurustella kun olin 25 ja mies 30. Kymmenen yhteisen vuoden ja yhden lapsen jälkeen mies alkoi muuttua kotitöitä tekevästä, hauskasta rennosta tyypistä väsyneeksi sohvaperunaksi joka ei edes roskapussia vienyt ilman että "natkutin" (eli pyysin että vietkö sen pussin mennessäsi).  Seksin suhteen luopui esileikistä ja myös hygieniasta,  silti olisi pitänyt sillä haisevalla munalla päästä tökkimään kuivaan värkkiin vähintään joka toinen päivä tai alkoi valitus kun en anna ja saa olla pallit sinisinä. Kun halusin erota, mies oli todella yllättänyt kun meillähän meni niin hyvin, mitä nyt pihtasin ja natkutin.

Meidän kaikki ongelmat johtui mun pihtaamisesta. Yritin selittää että jos koko lapsiperhearjen pyöritys ei olisi mun vastuulla, mä jaksaisin illalla muutakin kuin nukkua. Ex taas oli sitä mieltä, että millä perusteella hänen pitäisi alkaa tehdä enemmän. Jos minä antaisin joka toinen päivä, hänkin olisi paremmalla tuulella ja ehkä jaksaisi auttaa kotitöissä. Mutta koska vaan pihtaan niin tilanne ei voi muuttua.

Miehet eivät vaan halua tajuta asioita.

Mies oli ihmeissään miksi haluan erota. Meillähän on kaikki niin hyvin. Miehen kannalta kyllä, mutta ei minun tai lapsien.

Edellisen kerran kun jäi kiinni pettämisestä niin sanoin että seuraavaa kertaa ei tule tai se on sitten ero. Että itte saat valita. Olin vain niuho ja outo kun en ymmärrä miehen haluja pitää montaa naista kerralla. Olisi halunnut että olisimma tapelleet hänestä. Ei kiitos

Ehkä tosiaan miehet asettuvat lasten tultua huomaamattaan lapsuudenperheensä kuvioon. Ja ehkä tämä on se miehen malli, mistä niin aina puhutaan. Pitäisi olla nähtynä rooli, missä mieskin tekee jotain kotona ja perheessä. Sitä tärkeämpi olisi saada nykyään se mies heräämään ja tekemään osansa. Mutta minkäs teet , kun ei mene jakeluun.

Vierailija kirjoitti:

Nalkuttavan miehen vaimo kirjoitti:

Olkaa johdonmukaisia, niin kuin koiraa kouluttaessa. Pätee niin lapsiin kuin puolisoonkin, jne. Kun toinen tekee ns. oikein eli teidän toivomallanne tavalla, palkitkaa. Ilmaiskaa ilahtuneisuutenne ja kiitollisuutenne edes jollain tavalla. Ilman mitään ironiaa tyyliin että no jo oli aikakin ja mistäs nyt tuulee.

Täten kun nalkutatte toisen oma-aloitteisuuden puuttumisesta, palkitkaa toista kun hän toimii oma-aloitteisesti. Ei tyyliin että eiköhän se nyt ole jo liian myöhäistä maalata tuota aitaa, sehän on jo aika purkaa ja rakentaa uusi. Tai että mitä sinä sitä puuta nyt aloita kaatamaan, olisit ajanut nurmikon ensin.

Kun nalkutatte toisen oma-aloitteisuuden puutteesta, nalkutatte usein myös siitä, että toinen ei ole ajatustenne lukija. Nalkutatte siitä, että toinen oma-aloitteisesti tekee jotakin kysymättä ensin teiltä, ja nalkutatte myös siitä, jos toinen kysyy ensin teiltä että mitä hänen nyt kannattaisi tehdä. Nalkutuksenne uhri on jumissa, eli tekee väärin vaikka tekisi mitä.

Helpointa olla siis tekemättä mitään.

Nalkuttajan kanssa ei voi myöskään keskustella, koska tuo ottaa vain lisää kierroksia vaikka mitä vastaisit. Parasta vaan myötäillä että juu juu niinhän se on.

Joillekin se nalkuttaminen vaan on tapa hoitaa uloshengitys, ei sen kummempaa.

Onpa hyvä kirjoitus. Minun ex-mieheni oli myös nalkuttaja. Lopulta minusta tuntui, että teet niin tai näin, on se aina väärin päin. Nalkuttajaa ei voi koskaan miellyttää.

Myönnän, että minusta tuli avioliittoa loppua kohden nainen, joka käyttäytyi kuin nämä passiiviset miehet. Oli syvä toivottomuus, etten kuitenkaan osaa. Miksi siis yrittää. Yrittämisestä ei ole hyötyä.

Jos haluaa toisen ihmisen muuttuvan, niin saa huomauttaa vain yhdestä asiasta kerrallaan. Ei niin, että sinussa on vikaa tämä, tuo ja se.

Mun mielestä toista ihmistä ei voi muuttaa, vain itseään. Sen sijaan pitää kyetä tarkastelemaan omia toimintatapoja, jos niistä jatkuvasti tulee sanomista. Ei ole olemassa (normaalia) ihmistä joka ei osaa imuroida tai viedä roskia itsenäisesti. Tämän asian muuttumisen vaatiminen, ei ole vaatimus toisen IHMISEN muuttumisesta, vaan toimintatavan muuttumisesta.

Mun mies sanoo välillä että hänestä tuntuu että hän tekee "kaiken" väärin, eikä osaa mitään, kun "kaikesta" tulee aina jotain sanomista. Tosiasiassa sanomista tulee vain silloin kun sovittu asia on tekemättä, tai on tehty huonosti. minulla riittää kyllä aika ja energia perustelemaan miksi lattia pitää imuroida joka kohdasta, eikä esim. vain keskeltä, mutta ei riitä siihen että normaalista imuroinnista pitäisi kiitellä ja ihastella lopputulosta, kun tätä ei koskaan taphdu omallakaan kohdalla. Vaadin kumppaniltani vain asioita joihin itsekin kykenen, enkä käy koskaan kiinni hänen persoonaansa, vaikka siinäkin hankalahkoja ominaispiirteitä on. Päinvastoin, rakastan miestäni, ja ymmärrän hänen persoonaansa, sekä haluan hänen voivan korjata sellaista minkä hän ITSE katsoo itsessään korjattavaksi.  Minä kyllä pärjään hänen "vikojensa" kanssa. 

Mies siis kokee että arvostelen hänen persoonaansa, kun arvostelen hänen huonoa jälkeään (en jaksa tähän tarttua sen kummemmin, mutta koskee tekemistä, ei miestä ihmisenä), eli mies ajattelee että hänen huonosti tekemisensä on osa hänen persoonaansa. Minun mielestäni taas nämä asiat ovat erikseen. Pääpiirteittäin on saatu selvyys tähän asiaan tässä vuosien varrella, että kun sanon jostain mitä ei ole tehty tai on tehty huonosti, mies ymmärtää että tarkoitan sitä mitä sanon, eikä siellä takana ole mitään rivienvälistä luettavaa. Ja joku vielä sanoo että naiset ovat rivienvälistä lukijoita, hah.

Vierailija kirjoitti:

Hupaisaa, kun ketjun naiset on niin voimaantuneita, mutta silti pitää vieläkin jauhaa paskaa niistä eksistään. 

Melko köyhä elämä teillä 

Tässä on naisille omia kokemuksia ja vertaistukea samassa tilanteessa oleville. Toivottavasti joku mieskin tätä lukee ja huomaa, että ehkä sitä naista voisi alkaa kuunnella ja toimia niin ettei eroa tule.

Sinua taitaa pelottaa tämä ketju vai tuleeko muistoja mieleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin nalkuttaja. Ex avasi omaa näkökulmaansa ennen meidän eroa. Meillä kuvio meni niin, että se jätti tekemättä jotain, mä huomautin siitä, sit se oli edelleen tekemättä ja mä odottelin asian tapahtumista ja nalkutin. Sitten kuitenkin lopulta tein sen itse. Exän mielestä ratkaisu olisi ollut se, että mä jätän huomauttelun ja nalkutuksen välistä ja teen vaan suoraan itse. Sillon meillä ei olisi ollut yhtään ongelmia, ongelma oli vaan se mun nalkutus. 

Hmmm... tajusin kirjoituksestasi, miksi minä EN nalkuta. Siirryn suoraan tekemään itse.

Ensimmäinen Filosofiani on, että se tekee, jota asia häiritsee. Miehen sotkut potkin hänen lastensa huoneeseen. Jos häntä häiritsee se, kun lapsensa tulevat käymään ja on kaaosta, niin siivotkoon itse.

Toinen filosofiani on, että valitse taistelusi. Mietin hyvin tarkkaan, mistä asiasta sanon painokkaasti. Jos pitää siivota kunnolla, niin en anna miehelle mahdollisuutta perääntyä. Tämähän ei tietty toimi, jos haluaisin siivota liian usein.

Mun filosofia on se että arvosta ja kunnioita kumppaniasi, ja tee kaikkesi hänen eteensä. Tämän tulee koskea molempia osapuolia. Kun nämä ovat kunnossa, ei kumpikaan jätä omia sotkujaan toiselle millään filosofialla tai periaatteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin nalkuttaja. Ex avasi omaa näkökulmaansa ennen meidän eroa. Meillä kuvio meni niin, että se jätti tekemättä jotain, mä huomautin siitä, sit se oli edelleen tekemättä ja mä odottelin asian tapahtumista ja nalkutin. Sitten kuitenkin lopulta tein sen itse. Exän mielestä ratkaisu olisi ollut se, että mä jätän huomauttelun ja nalkutuksen välistä ja teen vaan suoraan itse. Sillon meillä ei olisi ollut yhtään ongelmia, ongelma oli vaan se mun nalkutus. 

Hmmm... tajusin kirjoituksestasi, miksi minä EN nalkuta. Siirryn suoraan tekemään itse.

Ensimmäinen Filosofiani on, että se tekee, jota asia häiritsee. Miehen sotkut potkin hänen lastensa huoneeseen. Jos häntä häiritsee se, kun lapsensa tulevat käymään ja on kaaosta, niin siivotkoon itse.

Toinen filosofiani on, että valitse taistelusi. Mietin hyvin tarkkaan, mistä asiasta sanon painokkaasti. Jos pitää siivota kunnolla, niin en anna miehelle mahdollisuutta perääntyä. Tämähän ei tietty toimi, jos haluaisin siivota liian usein.

Mun filosofia on se että arvosta ja kunnioita kumppaniasi, ja tee kaikkesi hänen eteensä. Tämän tulee koskea molempia osapuolia. Kun nämä ovat kunnossa, ei kumpikaan jätä omia sotkujaan toiselle millään filosofialla tai periaatteella.

Tuo toimii, jos molemmat siivoavat toistensa jälkiä. Mutta jos toinen ei näe ongelmaa omassa toiminnassaan, niin hän ei ymmärrä tehdä samaa puolisonsa eteen. Lopulta suhteen dynamiikka vääristyy. Pelisääntöjen tulee olla samat, jotta suhde on tasavertainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nalkuttavan miehen vaimo kirjoitti:

Olkaa johdonmukaisia, niin kuin koiraa kouluttaessa. Pätee niin lapsiin kuin puolisoonkin, jne. Kun toinen tekee ns. oikein eli teidän toivomallanne tavalla, palkitkaa. Ilmaiskaa ilahtuneisuutenne ja kiitollisuutenne edes jollain tavalla. Ilman mitään ironiaa tyyliin että no jo oli aikakin ja mistäs nyt tuulee.

Täten kun nalkutatte toisen oma-aloitteisuuden puuttumisesta, palkitkaa toista kun hän toimii oma-aloitteisesti. Ei tyyliin että eiköhän se nyt ole jo liian myöhäistä maalata tuota aitaa, sehän on jo aika purkaa ja rakentaa uusi. Tai että mitä sinä sitä puuta nyt aloita kaatamaan, olisit ajanut nurmikon ensin.

Kun nalkutatte toisen oma-aloitteisuuden puutteesta, nalkutatte usein myös siitä, että toinen ei ole ajatustenne lukija. Nalkutatte siitä, että toinen oma-aloitteisesti tekee jotakin kysymättä ensin teiltä, ja nalkutatte myös siitä, jos toinen kysyy ensin teiltä että mitä hänen nyt kannattaisi tehdä. Nalkutuksenne uhri on jumissa, eli tekee väärin vaikka tekisi mitä.

Helpointa olla siis tekemättä mitään.

Nalkuttajan kanssa ei voi myöskään keskustella, koska tuo ottaa vain lisää kierroksia vaikka mitä vastaisit. Parasta vaan myötäillä että juu juu niinhän se on.

Joillekin se nalkuttaminen vaan on tapa hoitaa uloshengitys, ei sen kummempaa.

Onpa hyvä kirjoitus. Minun ex-mieheni oli myös nalkuttaja. Lopulta minusta tuntui, että teet niin tai näin, on se aina väärin päin. Nalkuttajaa ei voi koskaan miellyttää.

Myönnän, että minusta tuli avioliittoa loppua kohden nainen, joka käyttäytyi kuin nämä passiiviset miehet. Oli syvä toivottomuus, etten kuitenkaan osaa. Miksi siis yrittää. Yrittämisestä ei ole hyötyä.

Jos haluaa toisen ihmisen muuttuvan, niin saa huomauttaa vain yhdestä asiasta kerrallaan. Ei niin, että sinussa on vikaa tämä, tuo ja se.

Mun mielestä toista ihmistä ei voi muuttaa, vain itseään. Sen sijaan pitää kyetä tarkastelemaan omia toimintatapoja, jos niistä jatkuvasti tulee sanomista. Ei ole olemassa (normaalia) ihmistä joka ei osaa imuroida tai viedä roskia itsenäisesti. Tämän asian muuttumisen vaatiminen, ei ole vaatimus toisen IHMISEN muuttumisesta, vaan toimintatavan muuttumisesta.

Mun mies sanoo välillä että hänestä tuntuu että hän tekee "kaiken" väärin, eikä osaa mitään, kun "kaikesta" tulee aina jotain sanomista. Tosiasiassa sanomista tulee vain silloin kun sovittu asia on tekemättä, tai on tehty huonosti. minulla riittää kyllä aika ja energia perustelemaan miksi lattia pitää imuroida joka kohdasta, eikä esim. vain keskeltä, mutta ei riitä siihen että normaalista imuroinnista pitäisi kiitellä ja ihastella lopputulosta, kun tätä ei koskaan taphdu omallakaan kohdalla. Vaadin kumppaniltani vain asioita joihin itsekin kykenen, enkä käy koskaan kiinni hänen persoonaansa, vaikka siinäkin hankalahkoja ominaispiirteitä on. Päinvastoin, rakastan miestäni, ja ymmärrän hänen persoonaansa, sekä haluan hänen voivan korjata sellaista minkä hän ITSE katsoo itsessään korjattavaksi.  Minä kyllä pärjään hänen "vikojensa" kanssa. 

Mies siis kokee että arvostelen hänen persoonaansa, kun arvostelen hänen huonoa jälkeään (en jaksa tähän tarttua sen kummemmin, mutta koskee tekemistä, ei miestä ihmisenä), eli mies ajattelee että hänen huonosti tekemisensä on osa hänen persoonaansa. Minun mielestäni taas nämä asiat ovat erikseen. Pääpiirteittäin on saatu selvyys tähän asiaan tässä vuosien varrella, että kun sanon jostain mitä ei ole tehty tai on tehty huonosti, mies ymmärtää että tarkoitan sitä mitä sanon, eikä siellä takana ole mitään rivienvälistä luettavaa. Ja joku vielä sanoo että naiset ovat rivienvälistä lukijoita, hah.

Tuolla on se klausuuli, millä vaativat ihmiset oikeuttavat toimintansa: ” vaadin kumppaniltani vain asioita, joihin itsekin kykenen”.

Odotusarvona on:

1) kaikki ihmiset ovat samanlaisia

2) oma tapa paras tapa toimia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nalkuttavan miehen vaimo kirjoitti:

Olkaa johdonmukaisia, niin kuin koiraa kouluttaessa. Pätee niin lapsiin kuin puolisoonkin, jne. Kun toinen tekee ns. oikein eli teidän toivomallanne tavalla, palkitkaa. Ilmaiskaa ilahtuneisuutenne ja kiitollisuutenne edes jollain tavalla. Ilman mitään ironiaa tyyliin että no jo oli aikakin ja mistäs nyt tuulee.

Täten kun nalkutatte toisen oma-aloitteisuuden puuttumisesta, palkitkaa toista kun hän toimii oma-aloitteisesti. Ei tyyliin että eiköhän se nyt ole jo liian myöhäistä maalata tuota aitaa, sehän on jo aika purkaa ja rakentaa uusi. Tai että mitä sinä sitä puuta nyt aloita kaatamaan, olisit ajanut nurmikon ensin.

Kun nalkutatte toisen oma-aloitteisuuden puutteesta, nalkutatte usein myös siitä, että toinen ei ole ajatustenne lukija. Nalkutatte siitä, että toinen oma-aloitteisesti tekee jotakin kysymättä ensin teiltä, ja nalkutatte myös siitä, jos toinen kysyy ensin teiltä että mitä hänen nyt kannattaisi tehdä. Nalkutuksenne uhri on jumissa, eli tekee väärin vaikka tekisi mitä.

Helpointa olla siis tekemättä mitään.

Nalkuttajan kanssa ei voi myöskään keskustella, koska tuo ottaa vain lisää kierroksia vaikka mitä vastaisit. Parasta vaan myötäillä että juu juu niinhän se on.

Joillekin se nalkuttaminen vaan on tapa hoitaa uloshengitys, ei sen kummempaa.

Onpa hyvä kirjoitus. Minun ex-mieheni oli myös nalkuttaja. Lopulta minusta tuntui, että teet niin tai näin, on se aina väärin päin. Nalkuttajaa ei voi koskaan miellyttää.

Myönnän, että minusta tuli avioliittoa loppua kohden nainen, joka käyttäytyi kuin nämä passiiviset miehet. Oli syvä toivottomuus, etten kuitenkaan osaa. Miksi siis yrittää. Yrittämisestä ei ole hyötyä.

Jos haluaa toisen ihmisen muuttuvan, niin saa huomauttaa vain yhdestä asiasta kerrallaan. Ei niin, että sinussa on vikaa tämä, tuo ja se.

Sehän siinä juuri onkin, kun sitä toista ihmistä ei saa muutettua. Sitä nämä "koiran kouluttajat" eivät tunnu tajuavan. Käytöstään ihminen voi itse muuttaa, jos haluaa, mutta sekin muutos lähtee ihmisestä itsestään.

Näin on, mutta jos vaatimuksia tulee paljon, on vaikea tietää, minkä asian toinen oikeastaan haluaa muuttuvan?

Joku keittiön siivous on helppo ymmärtää, mutta entä, jos toinen haluaa arvostusta? Mielestäsi tunnet arvostusta, mutta et ymmärtä, miksi toinen ei samaa näe tms. On vaikea muuttaa käytöstään, jos ei ymmärtä, mitä pitää tehdä toisin.

Joillekin ei valitettavasti auta edes suora kommunikointi. Että kertoo konkreettisesti mitä tarvitsee ja haluaa. Ja toinen ei jostain syystä sitten kuitenkaan halua antaa niitä. Ehkä sillon maailmankuvat on niin kaukana toisistaan ettei oikeasti ymmärrä miksi se asia on toiselle niin tärkeä. Tosin luulisi että arvostava kumppani voisi silti antaa sen toiselle, ellei siitä ole kohtuutonta vaivaa. 

Tarkennan, mitä halusin sanoa. Olen siis sama, jolle vastaat.

Minun eksäni valitti erokeskusteluissa, että minä en arvostanut häntä. Kyllä minä arvostin: osoitin sen niin, että en koskaan nalkuttanut, en kritisoinut, en lyönyt lyötyä, osoitin tyytyväisyyteni jos hän osasi esim korjata jotain.

Se ei riittänyt hänelle - enkä saanut ikinä selville, mitä hän olisi halunnut minun tekevän.

Meillä on vähän samaa. Mies haluaa olla "rauhassa" mutta ei kerro mitä tämä tarkoittaa. Ei vaikka kuinka kysyisi että mitä tarkoitat tällä raujassa olemisella. Sama tulevaisuuden suunnitelmista. Mies haluaa elää ja asua yhdessä kanssani, ja olla onnellinen. Hän ei osaa kuitenkaan määritellä mitä tämä pitää sisällään, eikä mistä se onni sitten koostuu, kun nyt hän ei tunnu olevan kovin onnellinen, vaikka olemme eläneet ja asuneet yhdessä jo vuosia. Mies on huonosti läsnä lastensa elämässä. On siis paikalla, muttei läsnä, ja hän kokee lapset raskaaksi. No kai sitä kokee kun henkisesti pakenee heitä jatkuvasti. Kun asiasta puhutaan, ja kysyn että missä hän on silloin kun ei ole vuorovaikutuksessa minun tai lastensa kanssa, silloin kun ei ole läsnä tässä ja nyt. Hän ei osaa vastata tähänkään, sanoo ettei tiedä. Kun mysyn mikä on mukavinta miehen mielestä, milloin olet kokenut onnea, niin hän vastaa että no se hetki silloin kun naurettiin selkä vääränä. Ja se hetki kun lapsensa kanssa pelaa erästä peliä. ja se kun ollaan uudessa paikassa luontoretkellä, ja se kun ollan soutelemassa kahdestaan. Kaikkea näitä yhdistää vahva läsnäolo hetkessä, paikassa, ja henkilöiden kanssa. Koskaan mies ei sano olevansa onnellinen yksin. 

Että kyllä on meitä ihmisiä monenlaisia ja kaikenlaisia ongelmia meillä on.