Äitipuoli pärjää hyvin ilman miehen lapsia.

sä oot ilmeisesti aikuinen, joten kanna vastuusi

Vierailija kirjoitti:

sä oot ilmeisesti aikuinen, joten kanna vastuusi

Äitipuolella ei ole mitään vastuuta toisen lapsiin. Ei mitään.

Voisiko se miehesi hoitaa jälkikasvunsa ilman sinua? Ja olette yhdessä vain, kun miehesi lapset on äidillä.

Jos se on niin kauheata, niin miksi asut miehen kanssa, jolla on lapsia?

Jos minä en kestä rakastettuni lapsia, niin sitten en muuta hänen kanssaan asumaan. 

Jos rakastettuni ei tule toimeen ja hyväksy lapsiani, en ota häntä luokseni asumaan. 

Kyllä noin saa tuntea. Mutta sitten ei pidä järjestää elämäänsä siihen malliin, että joutuu olemaan niiden lasten kanssa tekemisissä. Pitää myös kertoa se rehellisesti sille miehelle. Koska rakkauteen kuuluu myös rehellisyys, näin isoissa asioissa ainakin.

Vai etkö ole osannut olla rehellinen edes itsellesi?

Miten näihin uusperhekuvioihin päätyy aina ne kaikkein keskenkasvuisimmat ja epävarmimmat naiset? Kun niitä lapsettomiakin miehiä on... Mutta ei, on ihan pakko napata se työpaikan komea Pekka, kun sillä menee niin huonosti vaimonsa kanssa. Oliko sillä kolme lastakin? No äh, kai hän voi ne jättää ja ratsastaa kanssani auringonlaskuun niinkuin ei olisi koskaan aiemmin ketään muuta naista vilkaissutkaan. (Ihan varmasti onkin pitänyt silmänsä kiinni, kun on lapsia vaimonsa kanssa tehnyt, tai oikeastaan ne lapset ei varmaan edes ole hänen, koska hän on halunnut säästää itseään minulle!)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sä oot ilmeisesti aikuinen, joten kanna vastuusi

Äitipuolella ei ole mitään vastuuta toisen lapsiin. Ei mitään.

Olen kyllä eri mieltä, jos äitipuoli ja isä asuvat yhdessä. On aivan mahdoton ajatus ettei lasten kanssa samassa talossa (ainakin osan aikaa) asuva aikuinen ihminen osallistuisi lasten kasvatukseen ja osaltaan huolenpitoonkin. En ole itse kenekään äiti enkä puoli, mutta pidän itseäni vastuussa ihan vieraiden lasten suhteenkin, jos vaikka näen heidän tekevän jotain vaarallista tai olevan eksyneitä.

Vierailija kirjoitti:

Jos se on niin kauheata, niin miksi asut miehen kanssa, jolla on lapsia?

Jos minä en kestä rakastettuni lapsia, niin sitten en muuta hänen kanssaan asumaan. 

Jos rakastettuni ei tule toimeen ja hyväksy lapsiani, en ota häntä luokseni asumaan. 

Kyllä noin saa tuntea. Mutta sitten ei pidä järjestää elämäänsä siihen malliin, että joutuu olemaan niiden lasten kanssa tekemisissä. Pitää myös kertoa se rehellisesti sille miehelle. Koska rakkauteen kuuluu myös rehellisyys, näin isoissa asioissa ainakin.

Vai etkö ole osannut olla rehellinen edes itsellesi?

Jos minun rakastettuun ei kestäisi minun lastani, niin hän ei olisi rakastettuni. Yhdessä nyt emme asu muutenkaan, koska ei aikuisten ihmisten tarvitse kotia leikkiä.

Hanki oma asunto ja jätä mies hoitamaan omat lapset, kun mies saa lapset luokseen. Kahden kämpän taktiikka toimii. Kenenkään pinna ei kiristy.

Eikö rahkeet riitä lapsettomaan mieheen vai mikä on ongelma?

En muuttaisi edes yhteen miehen kanssa, jolla lapset on tyyliin viikko/viikko tai 2vkoa/2vkoa systeemillä. Joka toinen viikonloppu jaksaisin hyvin. Ja osallistuisin kaikkeen. Jos haluat, että kukaan ei kärsi. Muutatte erilleen asumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sä oot ilmeisesti aikuinen, joten kanna vastuusi

Äitipuolella ei ole mitään vastuuta toisen lapsiin. Ei mitään.

Lapsiin ei ole, mutta omaan elämäänsä ja tunne-elämäänsä hänellä on täysi vastuu. Järjestä siis elämäsi sellaiseksi, ettei tarvitse valittaa, tai lakkaa valittamasta! Olet aikuinen, käyttäydy kuin aikuinen!

Toi tuntuu olevan aikamoinen tabu, vaikka luulisi olevan kovin yleistä, ainakin hetkittäin useammankin äitipuolen elämässä. Kyllähän monia ärsyttää ydinperhe-elämässäkin parisuhde-/oman ajan puute, miksei uusperhekuviossa yhtälailla.

Tottakai on ymmärrettävää, että puolison lapset ja heidän aikuisenkaan toimiminen on kuormittavaa, usein tilanteeseen liittyy jännitteitä enemmän kuin ydinperhekuvioissa. Onhan se omituista jos missään ei koeta hyväksytyksi puhua noin kuormittavasta tekijästä. Ehkä menisin johonkin perhe- tai pariterapiaan käsittelemään asiaa ja miettimään miten arjen järjestäisi mahdollisimman vähän kuormittavaksi kaikkien kannalta, ja etenkin niin etteivät lapset kärsi.

Vierailija kirjoitti:

Toi tuntuu olevan aikamoinen tabu, vaikka luulisi olevan kovin yleistä, ainakin hetkittäin useammankin äitipuolen elämässä. Kyllähän monia ärsyttää ydinperhe-elämässäkin parisuhde-/oman ajan puute, miksei uusperhekuviossa yhtälailla.

Tottakai on ymmärrettävää, että puolison lapset ja heidän aikuisenkaan toimiminen on kuormittavaa, usein tilanteeseen liittyy jännitteitä enemmän kuin ydinperhekuvioissa. Onhan se omituista jos missään ei koeta hyväksytyksi puhua noin kuormittavasta tekijästä. Ehkä menisin johonkin perhe- tai pariterapiaan käsittelemään asiaa ja miettimään miten arjen järjestäisi mahdollisimman vähän kuormittavaksi kaikkien kannalta, ja etenkin niin etteivät lapset kärsi.

Mitä vaihtoehtoja mielestäsi muka on, jos äitipuoli ei kestä miehen lapsia? Oikeasti se ainoa vaihtoehto on poistua jaloista siksi aikaa, kun lapset on miehen luona. Vai ajattelitko, että miehen pitää luopua lapsistaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi tuntuu olevan aikamoinen tabu, vaikka luulisi olevan kovin yleistä, ainakin hetkittäin useammankin äitipuolen elämässä. Kyllähän monia ärsyttää ydinperhe-elämässäkin parisuhde-/oman ajan puute, miksei uusperhekuviossa yhtälailla.

Tottakai on ymmärrettävää, että puolison lapset ja heidän aikuisenkaan toimiminen on kuormittavaa, usein tilanteeseen liittyy jännitteitä enemmän kuin ydinperhekuvioissa. Onhan se omituista jos missään ei koeta hyväksytyksi puhua noin kuormittavasta tekijästä. Ehkä menisin johonkin perhe- tai pariterapiaan käsittelemään asiaa ja miettimään miten arjen järjestäisi mahdollisimman vähän kuormittavaksi kaikkien kannalta, ja etenkin niin etteivät lapset kärsi.

Mitä vaihtoehtoja mielestäsi muka on, jos äitipuoli ei kestä miehen lapsia? Oikeasti se ainoa vaihtoehto on poistua jaloista siksi aikaa, kun lapset on miehen luona. Vai ajattelitko, että miehen pitää luopua lapsistaan?

Ajattelin ihan vaan että usein tunteista puhuminen ja niiden käsitteleminen yhdessä vapauttaa energiaa ja asiat järjestyy. Jos ap koki ettei voi missään asiasta ja tunteistaan puhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi tuntuu olevan aikamoinen tabu, vaikka luulisi olevan kovin yleistä, ainakin hetkittäin useammankin äitipuolen elämässä. Kyllähän monia ärsyttää ydinperhe-elämässäkin parisuhde-/oman ajan puute, miksei uusperhekuviossa yhtälailla.

Tottakai on ymmärrettävää, että puolison lapset ja heidän aikuisenkaan toimiminen on kuormittavaa, usein tilanteeseen liittyy jännitteitä enemmän kuin ydinperhekuvioissa. Onhan se omituista jos missään ei koeta hyväksytyksi puhua noin kuormittavasta tekijästä. Ehkä menisin johonkin perhe- tai pariterapiaan käsittelemään asiaa ja miettimään miten arjen järjestäisi mahdollisimman vähän kuormittavaksi kaikkien kannalta, ja etenkin niin etteivät lapset kärsi.

Mitä vaihtoehtoja mielestäsi muka on, jos äitipuoli ei kestä miehen lapsia? Oikeasti se ainoa vaihtoehto on poistua jaloista siksi aikaa, kun lapset on miehen luona. Vai ajattelitko, että miehen pitää luopua lapsistaan?

Ero. En näin lapsettomanakaan voi edes kuvitella, että katselisin ihmistä joka ei siedä mahdollisia tulevia lapsiani, ihmetyttää kyllä suuresti sellaisen vanhemman ajatusmaailma jolle tuollainen on ok.

Oikeasti jos asenne on tuo, niin ei pidä pariutua miehen kanssa, jolla on lapsia. Niin yksinkertaista se vain on! Hanki itsellesi lapseton mies. Myrkytät asenteellasi tuon perheen.

Kyllä sen saa ääneen sanoa jos ei pidä lapsista tai puolison lapsista.

Helpompi on jos ei väkisin yritä leikkiä kotia jos se ei innosta.

Lisäksi lapset voi tykätä siitä että saavat viettää vähäisen ajan isänsä kanssa keskenään.

Minulla menee kausittain. Välillä en jaksa yhtään perheleikkiä ja sillon olen enemmän omissa oloissani/ matkoilla kun lapset tulee. Välillä taas kiva touhuta enemmän yhdessä.

Lapsille siinä ei ole mitään outoja jos minä en ole kotona kun he tulevat. Isä on heille se ykkönen ja isää kaipaavat. Lapset eivät oikein edes tajua tai muista aina, että minäkin asun isän luona. Toinen kyseli 2 vuotta yhteenmuuton jälkeen missä minä asun, vaikka olin käytännössä ollut kotona joka vloppu ja loma kun lapset olivat meillä. Sen jälkeen tajusin että ei ne lapset muhun hirveesti huomiota kiinnitä vaikka miten hössöttäisin ja yrittäisin. Joten ihan suosiolla olen mökillä tai reissussa tai omissa menoissa kun on lapsiviikonloppu.

Joten ap,relaa. Säilytä oma identiteettisi ja nauti siitä. Lapsia on turha vihata, miksi vihata jotain mikä ei ole edes osa sun elämää oikeastaan. On ihan ok sanoa että lapsielämä ei nappaa. Lapsille omat vanhemmat on tärkeimmät.

Tunnen yhden perheen jossa isän uusi naisystävä käytännössä kasvatti perheen lapset joista nuorin oli 6v kun äiti häippäsi. Äitipuoli oli ollut lasten elämässä 20 vuotta ja minulle nainen esiteltiin selän takana ”kamalana ämmänä” jota lapset aina vihanneet. Nainen antanut 20 vuotta elämästään lapsille ja lapset vihaa silti.

Joten ei stressiä ap! 😄 tässä kisassa ei voi voittaa. Joten anti olla!

T. Äitipuoli

Olen uusiosuvussa äitipuolena, tai jonain mummipuolen tapaisena.

Minäkään en itse asiassa pitänyt mieheni aikuisita lapsista, aluksi en kummastakaan. Nyt viidentoista vuoden yhdessäolon jälkeen olen oppinut tykkäämään toisesta. Toisesta en.

Tästä meillä on paljon puhuttu. Mies on lastensa isä. Meni pitkään, että suostuin muuttamaan yhteen, koska niskavillani nousivat pystyyn jo ensinäkemisellä tämän toisen tyttären kanssa. 

Pitkien neuvottelujen jälkeen muutimme yhteiseen asuntoon. Mutta valitettavasti tämä on tarkoittanut sitä, että meille ei miehen lapset ja lapsenlapset piipahtele. Meillä on toinen asunto kaupungissa sitä varten, että minä menen sinne, kun miehen lapsia saapuu. Koska minullakin on oikeus kotiini, tämä ei tietysti voi tapahtua kovin usein. Mies käy kyllä lastensa ja lastenlastensa luona.

Valitettavaa tietysti. Mutta näin se nyt on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi tuntuu olevan aikamoinen tabu, vaikka luulisi olevan kovin yleistä, ainakin hetkittäin useammankin äitipuolen elämässä. Kyllähän monia ärsyttää ydinperhe-elämässäkin parisuhde-/oman ajan puute, miksei uusperhekuviossa yhtälailla.

Tottakai on ymmärrettävää, että puolison lapset ja heidän aikuisenkaan toimiminen on kuormittavaa, usein tilanteeseen liittyy jännitteitä enemmän kuin ydinperhekuvioissa. Onhan se omituista jos missään ei koeta hyväksytyksi puhua noin kuormittavasta tekijästä. Ehkä menisin johonkin perhe- tai pariterapiaan käsittelemään asiaa ja miettimään miten arjen järjestäisi mahdollisimman vähän kuormittavaksi kaikkien kannalta, ja etenkin niin etteivät lapset kärsi.

Mitä vaihtoehtoja mielestäsi muka on, jos äitipuoli ei kestä miehen lapsia? Oikeasti se ainoa vaihtoehto on poistua jaloista siksi aikaa, kun lapset on miehen luona. Vai ajattelitko, että miehen pitää luopua lapsistaan?

Ero. En näin lapsettomanakaan voi edes kuvitella, että katselisin ihmistä joka ei siedä mahdollisia tulevia lapsiani, ihmetyttää kyllä suuresti sellaisen vanhemman ajatusmaailma jolle tuollainen on ok.[/quote

Itse et koskaan koe kyllästymistä omiin lapsiiisi?

Ääneen saa sanoa asian sille puolisolleen, ja sen jälkeen ainoa ratkaisu on ero. Ne lapset eivät ansaitse tällaista ihmistä elämäänsä millään tavalla. Sanotaanko näin, että kokemusta ehkä on. Maailma on pullollaan vapaita lapsettomia miehiä. Sieltä joukosta vain valitsemaan. Jos olet aikuinen, niin ymmärrät poistua tuosta kuviosta kokonaan. Kahden asunnon ratkaisu voi toimia hetken, mutta tuskin sekään pidemmän päälle. Lapset ovat osa tämän miehen elämää aina.