Lue keskustelun säännöt.
Äitipuoli pärjää hyvin ilman miehen lapsia.
Ei äiti todellakaan
04.01.2021 |
Onko missään olemassa keskustelupalstaa, missä voi avoimesti kertoa, miten äitipuoli ei vaan pidä miehensä lapsista? Että jokainen päivä ilman heitä on vaan niin ihanaa, ja aina, kun he tulevat paikalle, elämä äitipuolen mielestä muuttuu todella ahdistavaksi. Asialle ei vaan voi mitään, tunteet ovat tunteita. Myös lasten isää kohtaan. Ero ei tule kysymykseen, mutta miten helpottaa oloa, kun lapsipuolet ovat taas tulossa...
Kommentit (291)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos se on niin kauheata, niin miksi asut miehen kanssa, jolla on lapsia?
Jos minä en kestä rakastettuni lapsia, niin sitten en muuta hänen kanssaan asumaan.
Jos rakastettuni ei tule toimeen ja hyväksy lapsiani, en ota häntä luokseni asumaan.
Kyllä noin saa tuntea. Mutta sitten ei pidä järjestää elämäänsä siihen malliin, että joutuu olemaan niiden lasten kanssa tekemisissä. Pitää myös kertoa se rehellisesti sille miehelle. Koska rakkauteen kuuluu myös rehellisyys, näin isoissa asioissa ainakin.
Vai etkö ole osannut olla rehellinen edes itsellesi?
Jos minun rakastettuun ei kestäisi minun lastani, niin hän ei olisi rakastettuni. Yhdessä nyt emme asu muutenkaan, koska ei aikuisten ihmisten tarvitse kotia leikkiä.
Aika moni kuitenkin pitää lapset kokonaan erillään uusista suhteista varsinkin silloin, kun ei leikitä kotia. Ja rakkautta riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi tuntuu olevan aikamoinen tabu, vaikka luulisi olevan kovin yleistä, ainakin hetkittäin useammankin äitipuolen elämässä. Kyllähän monia ärsyttää ydinperhe-elämässäkin parisuhde-/oman ajan puute, miksei uusperhekuviossa yhtälailla.
Tottakai on ymmärrettävää, että puolison lapset ja heidän aikuisenkaan toimiminen on kuormittavaa, usein tilanteeseen liittyy jännitteitä enemmän kuin ydinperhekuvioissa. Onhan se omituista jos missään ei koeta hyväksytyksi puhua noin kuormittavasta tekijästä. Ehkä menisin johonkin perhe- tai pariterapiaan käsittelemään asiaa ja miettimään miten arjen järjestäisi mahdollisimman vähän kuormittavaksi kaikkien kannalta, ja etenkin niin etteivät lapset kärsi.
Mitä vaihtoehtoja mielestäsi muka on, jos äitipuoli ei kestä miehen lapsia? Oikeasti se ainoa vaihtoehto on poistua jaloista siksi aikaa, kun lapset on miehen luona. Vai ajattelitko, että miehen pitää luopua lapsistaan?
Ero. En näin lapsettomanakaan voi edes kuvitella, että katselisin ihmistä joka ei siedä mahdollisia tulevia lapsiani, ihmetyttää kyllä suuresti sellaisen vanhemman ajatusmaailma jolle tuollainen on ok.[/quote
Itse et koskaan koe kyllästymistä omiin lapsiiisi?
Enpä voi tuohon mitään sanoa kun en äiti ole, minkä tietäisit jos olisit viestin huolella lukenut.
Minua hävettää niiden aikuisten puolesta, jotka eivät osaa asettua erolasten asemaan pätkän vertaa. Näissä tilanteissa on muitakin ihmisiä kuin aikuiset ja muitakin asioita kuin aikuisten tarpeet. Nämä aloitukset tekevät minut surulliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen uusiosuvussa äitipuolena, tai jonain mummipuolen tapaisena.
Minäkään en itse asiassa pitänyt mieheni aikuisita lapsista, aluksi en kummastakaan. Nyt viidentoista vuoden yhdessäolon jälkeen olen oppinut tykkäämään toisesta. Toisesta en.
Tästä meillä on paljon puhuttu. Mies on lastensa isä. Meni pitkään, että suostuin muuttamaan yhteen, koska niskavillani nousivat pystyyn jo ensinäkemisellä tämän toisen tyttären kanssa.
Pitkien neuvottelujen jälkeen muutimme yhteiseen asuntoon. Mutta valitettavasti tämä on tarkoittanut sitä, että meille ei miehen lapset ja lapsenlapset piipahtele. Meillä on toinen asunto kaupungissa sitä varten, että minä menen sinne, kun miehen lapsia saapuu. Koska minullakin on oikeus kotiini, tämä ei tietysti voi tapahtua kovin usein. Mies käy kyllä lastensa ja lastenlastensa luona.
Valitettavaa tietysti. Mutta näin se nyt on.
Siis miten kamala tämä kyseinen ihminen on jos et voi edes samassa asunnossa olla? Ymmärtäisin ettei esim. väkivaltaista ihmistä tai arvaamatonta huumeidenkäyttäjää halua sietää hetkeäkään, mutta jos kysymys on vain jostain persoonien kohtaamattomuudesta niin melko lapsellista menoa.
No. Hän on nyt 45-vuotias. Ja käyttäytyy kuin teini, varsinkin isäänsä kohtaan. Hän saa hepuleita, jolloin soittaa isälleen ja huutaa ja haukkuu kuin murrosikäinen. Kaikki hänen vastoinkäymisensä ovat jonkun muun syytä, yleensä isänsä, joskus myös äitinsä (joka on ihan järki-ihminen). Hän käyttäytyy tylysti omia lapsiaan kohtaan. Tietysti hän asuu myös uusperheessä, jossa hän on katsonut antaa porttikiellon uuden puolisonsa lapsille kokonaan - ja nämä lapset ovat siis alaikäisiä.
Nämä asiat näin muutamia mainitakseni. Minun on vaikea edes kuunnella, kun mieheni kertoo tyttärensä edesottamuksista. Ja tottakai olen häntä väistämättä aina silloin tällöin joutunut näkemään ja joissain tilanteissa hänen kanssaan olemaan. Mutta todella, mieluummin väistän, ettei tule sanotuksi mitään peruuttamatonta.
se jolta kysyit.
Vierailija kirjoitti:
Ääneen saa sanoa asian sille puolisolleen, ja sen jälkeen ainoa ratkaisu on ero. Ne lapset eivät ansaitse tällaista ihmistä elämäänsä millään tavalla. Sanotaanko näin, että kokemusta ehkä on. Maailma on pullollaan vapaita lapsettomia miehiä. Sieltä joukosta vain valitsemaan. Jos olet aikuinen, niin ymmärrät poistua tuosta kuviosta kokonaan. Kahden asunnon ratkaisu voi toimia hetken, mutta tuskin sekään pidemmän päälle. Lapset ovat osa tämän miehen elämää aina.
Siis miksi ihmeessä pitäisi erota ?
Jos ap ei jaksa lapsielämää tai lapsielämä ei kiinnosta ja lapset on vaan viikonloppuisin käymässä. Miksi ihmeessä pitäisi erota ?
Tässä on asia mitä et selvästi voi ymmärtää kun en itse ole äitipuoli. Äitipuoli ei ole lapsille kovin tärkeä ihminen. Olen ollut äitipuoli 3 vuotta saman katon alla ja voin sanoa että vaikka miten olen lasten per että nuollut, en ole saavuttanut mitään statusta tai sijaa heidän mielissään ja ajatuksissaan. Niin se vaan on! Ja meillä on extra paljon panostettu siihen että me ollaan myös kaikki yhdessä perhe. Lapsille sillä vaan ei ole niin suurta merkitystä. Heille merkitystä on isällä ja äidillä . Minä olen heille kuin opettaja / eskarin täti/ naapurin lapsen vanhempi tms etäinen aikuinen. Eikä ole kyse siitä ettenkö olisi yrittänyt.
Joten missään nimessä ei sen vuoksi kannata erota, jos ei sinänsä halua perhe-elämää miehen lasten kanssa leikkiä. Jos lapset on arjessa vaan osa-aikaisesti , olisi täysin turhaa heittää hyvä parisuhde pois.
Oman mieheni lapset ovat tosi huippuja tyyppejä mutta silti tilanne on sellainen kuin kuvailin, minä en ole osa heidän perhettään heidän mielessään. Ja tämä on monen äitipuolen osa. Joten etäämmällä pysyttely voi olla lapsillekin aivan luonnollista, eikä lapset siihen huomiota paljon kiinnitä. Riittää kun on turvallinen, vastuullinen , normaali aikuinen. Niinkuin se opettaja , eskarin täti tai naapurin lapsen vanhempi on.
Kotia ei tarvitse leikkiä ja sen saa sanoa, ettei se ole oma juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki jotka kivittää aloittajaa. Tiedoksi: se lapsi kaipaa eron jälkeen isää tai äitiä. Ei todellakaan äitipuolta tai isäpuolta elämäänsä. Jokaisella on oikeus rakkaus suhteeseen vaikka on lapsia. Me emme voi elää vain lapsille. Ilkeä tai välinpitämätön ei voi olla. Aloittajan ei missään nimessä kannattaisi asua miehensä kanssa yhdessä.
Ymmärrän itse äitinä, että minun vanhemmuutta ei kuulu äitipuolen hoitaa. Riittää kun on ystävällinen lapsilleni, kun heitä näkevät.
Vierailija kirjoitti:
Minua hävettää niiden aikuisten puolesta, jotka eivät osaa asettua erolasten asemaan pätkän vertaa. Näissä tilanteissa on muitakin ihmisiä kuin aikuiset ja muitakin asioita kuin aikuisten tarpeet. Nämä aloitukset tekevät minut surulliseksi.
Sinä et selvästikään ole itse äitipuoli.
Luuletko että nämä erolapset hakevat rakastavaa äitipuolta itselleen? Eivät hae. Lapset haluaa eniten sen oman vanhempansa seuraa.
Äitipuolen on toki tärkeää olla normaali vastuullinen aikuinen ja käyttäytyä sen mukaan, mutta on ihan ok tuntea että ei pidä lasten seurasta tai jaksa leikkiä kotia . Lapset ei sitä edes huomaa, kun saavat viettää aikaa isänsä kanssa. Meillä lapsilla on mukavampaa isänsä kanssa kun minä en ole mukana ”häiritsemässä”.
Vaan pysyn omissa oloissani. Esim yhteisessä leffaillassa saatan istua aivan eri paikassa olohuonetta ja lapsi silti monta kertaa ilmoittaa minulle miten hän istuu isän vieressä, en minä. Vaikka en ole siellä päin olohuonettakaan.
Lapset kaipaa isänsä seuraa ja siinä muutenkin jää äitipuoli herkästi ulkopuoliseksi - on paras antaa lapsille se mitä he kaipaavat eniten. Tottakai välit tulee olla hyvät ja hyvässä hengessä tehdä myös yhteisiä kiinnostavia juttuja, mutta lapset ei todellakaan kärsi siitä jos äitipuoli on vähän poissaoleva , saattavat jopa hyötyä !
Äitipuoli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki jotka kivittää aloittajaa. Tiedoksi: se lapsi kaipaa eron jälkeen isää tai äitiä. Ei todellakaan äitipuolta tai isäpuolta elämäänsä. Jokaisella on oikeus rakkaus suhteeseen vaikka on lapsia. Me emme voi elää vain lapsille. Ilkeä tai välinpitämätön ei voi olla. Aloittajan ei missään nimessä kannattaisi asua miehensä kanssa yhdessä.
Ymmärrän itse äitinä, että minun vanhemmuutta ei kuulu äitipuolen hoitaa. Riittää kun on ystävällinen lapsilleni, kun heitä näkevät.
Täysin samaa mieltä tästä!
Ja mielestäni voi asuakin yhdessä, ja puhua noista tuntemuksista vaikka ystävälle että miten ei jaksa lasten seuraa tms . Se on kuitenkin vain pieni osa arkea. Miehelle ei ehkä kannata puhua niin ei tule riitoja. Pitää juuri kuitenki jaksaa olla lapsille ystävällinen ja vastuullinen turvallinen aikuinen !
Äitipuoli
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sä oot ilmeisesti aikuinen, joten kanna vastuusi
Äitipuolella ei ole mitään vastuuta toisen lapsiin. Ei mitään.
Olen kyllä eri mieltä, jos äitipuoli ja isä asuvat yhdessä. On aivan mahdoton ajatus ettei lasten kanssa samassa talossa (ainakin osan aikaa) asuva aikuinen ihminen osallistuisi lasten kasvatukseen ja osaltaan huolenpitoonkin. En ole itse kenekään äiti enkä puoli, mutta pidän itseäni vastuussa ihan vieraiden lasten suhteenkin, jos vaikka näen heidän tekevän jotain vaarallista tai olevan eksyneitä.
Riippuu siitä, kuinka paljon lapsi asuu perheessä. Jos koko ajan, niin vastuuta ei voi välttää. Mutta jos tulee joka toinen vkl, niin äitipuolella ei ole mitään vastuuta. Vain sen verran, kuin naapurinkin lapseen. Kyllähän sitä hakee tuntemattomankin lapsen autotieltä pois. Ei se ole vastuuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap avaa hiukan lisää;
Lapset ovat teinejä, 16 ja 17 vuoden ikäisiä, heidän vanhempien erosta on jo 12 vuotta, ja mekin seurustelimme heidän isän kanssa 6 vuotta, ennen kuin muutimme yhteen. Nyt lapset ovat jo aika isoja, välitän heistä, meillä on ihan hauskaakin, en tietenkään näytä heille etten aina niin pidä heistä. En vihaa ketään. Mutta en kaipaakaan, silloin kun ovat äidillään. Osaan olla aikuinen ihminen. Mutta miksen saisi täällä, nimettömänä ja kasvottomana hiukan purkaa ahdistustani, etten ihan oikeasti aina vain jaksa toisen lapsia? Erota en myöskään tällaisen asian takia aio, rakastan miestäni hyvin paljon ja hän minua. Meillä on hyvä suhde, olemme myös puhuneet tästä asiasta ja kunnioitan miestä ja hänen lasten välejä. Olen kehoittanut heitä tekemään asioita yhdessä mutta yksi ongelma on myös se, että mies ei halua. MIes haluaa olla koko ajan siellä missä minäkin ja se on välillä hiukan ahdistavaa. Olisi lastensa kanssa silloin, kun ovat meillä. Minä vain en aina jaksa toisen lapsia, siinä kaikki, ja ajattelin, olisiko täällä edes joku, joka voisi ymmärtää. Oli, onneksi, kiitos teille muutamalle siitä :-)
Kyllä me ymmärretään. Sama minun kohdallani.
31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että ei voi sietää puolisonsa lapsia vaikuttaa väistämättä siihen dynamiikkaan mitä lapsilla ja heidän vanhemmallaan on. Heikentää lasten ja heidän vanhempansa suhdetta. Voitte jatkaa te äitipuolet keskenänne täällä keskustelua. Halusin vain kertoa näkökulmani eroperheen aikuisena lapsena. Jotain hyvääkin on syntynyt kokemuksistani. Nimittäin se, että en eroa helposti nyt kun on omaa perhettä. Ongelmat on tehty ratkaistaviksi. Aikuisten ihmisten tulisi muistaa vastuunsa myös siinä miten heidän päätöksensä vaikuttavat heitä ympäröivien ihmisten elämään.
Vierailija kirjoitti:
Se, että ei voi sietää puolisonsa lapsia vaikuttaa väistämättä siihen dynamiikkaan
Anteeksi mutta kuka ei siedä? Ei ap ole sanonut, ettei siedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mikään äiti! kirjoitti:
Ap avaa hiukan lisää;
Lapset ovat teinejä, 16 ja 17 vuoden ikäisiä, heidän vanhempien erosta on jo 12 vuotta, ja mekin seurustelimme heidän isän kanssa 6 vuotta, ennen kuin muutimme yhteen. Nyt lapset ovat jo aika isoja, välitän heistä, meillä on ihan hauskaakin, en tietenkään näytä heille etten aina niin pidä heistä. En vihaa ketään. Mutta en kaipaakaan, silloin kun ovat äidillään. Osaan olla aikuinen ihminen. Mutta miksen saisi täällä, nimettömänä ja kasvottomana hiukan purkaa ahdistustani, etten ihan oikeasti aina vain jaksa toisen lapsia? Erota en myöskään tällaisen asian takia aio, rakastan miestäni hyvin paljon ja hän minua. Meillä on hyvä suhde, olemme myös puhuneet tästä asiasta ja kunnioitan miestä ja hänen lasten välejä. Olen kehoittanut heitä tekemään asioita yhdessä mutta yksi ongelma on myös se, että mies ei halua. MIes haluaa olla koko ajan siellä missä minäkin ja se on välillä hiukan ahdistavaa. Olisi lastensa kanssa silloin, kun ovat meillä. Minä vain en aina jaksa toisen lapsia, siinä kaikki, ja ajattelin, olisiko täällä edes joku, joka voisi ymmärtää. Oli, onneksi, kiitos teille muutamalle siitä :-)
Ihan samanlaisia tunteita täälläkin! Kiitos, kun avauduit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että ei voi sietää puolisonsa lapsia vaikuttaa väistämättä siihen dynamiikkaan
Anteeksi mutta kuka ei siedä? Ei ap ole sanonut, ettei siedä.
Semantiikkaa. Takerrut epäolennaiseen. Ap kirjoittaa ihan selvästi, ettei pidä näistä lapsista. Eiväthän nämä teinit ole kuuroja eivätkä sokeita kai.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen saa ääneen sanoa jos ei pidä lapsista tai puolison lapsista.
Helpompi on jos ei väkisin yritä leikkiä kotia jos se ei innosta.
Lisäksi lapset voi tykätä siitä että saavat viettää vähäisen ajan isänsä kanssa keskenään.
Minulla menee kausittain. Välillä en jaksa yhtään perheleikkiä ja sillon olen enemmän omissa oloissani/ matkoilla kun lapset tulee. Välillä taas kiva touhuta enemmän yhdessä.
Lapsille siinä ei ole mitään outoja jos minä en ole kotona kun he tulevat. Isä on heille se ykkönen ja isää kaipaavat. Lapset eivät oikein edes tajua tai muista aina, että minäkin asun isän luona. Toinen kyseli 2 vuotta yhteenmuuton jälkeen missä minä asun, vaikka olin käytännössä ollut kotona joka vloppu ja loma kun lapset olivat meillä. Sen jälkeen tajusin että ei ne lapset muhun hirveesti huomiota kiinnitä vaikka miten hössöttäisin ja yrittäisin. Joten ihan suosiolla olen mökillä tai reissussa tai omissa menoissa kun on lapsiviikonloppu.
Joten ap,relaa. Säilytä oma identiteettisi ja nauti siitä. Lapsia on turha vihata, miksi vihata jotain mikä ei ole edes osa sun elämää oikeastaan. On ihan ok sanoa että lapsielämä ei nappaa. Lapsille omat vanhemmat on tärkeimmät.
Tunnen yhden perheen jossa isän uusi naisystävä käytännössä kasvatti perheen lapset joista nuorin oli 6v kun äiti häippäsi. Äitipuoli oli ollut lasten elämässä 20 vuotta ja minulle nainen esiteltiin selän takana ”kamalana ämmänä” jota lapset aina vihanneet. Nainen antanut 20 vuotta elämästään lapsille ja lapset vihaa silti.
Joten ei stressiä ap! 😄 tässä kisassa ei voi voittaa. Joten anti olla!
T. Äitipuoli
Ehkä se äitipuoli oli oikeesti kamala ämmä, jota oli syytä vihata? Vaikka kuinka olisi kasvattanut lapsia. Kyllähän moni vihaa omiakin vanhempiaan. Sinä et voi sitä tietää, mitä kaikkea tuohon dynamiikkaan kuului.
Itse arvostan omaa äitipuoltani ja olen oppinut häneltä paljon. Toki en ole hänen kanssaan kasvanut, mutta meillä on hyvät ja läheiset välit. (Tai näin uskon :D Pitäiskö tämän palstan perusteella alkaa päättelemään jotain muuta... ;)
Olet siis se satujen paha äitipuoli.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti jos asenne on tuo, niin ei pidä pariutua miehen kanssa, jolla on lapsia. Niin yksinkertaista se vain on! Hanki itsellesi lapseton mies. Myrkytät asenteellasi tuon perheen.
Minä aloin inhota miehen lapsia vasta kun tulin itse raskaaksi. Mistä sellaisen olisi voinut etukäteen tietää?
Ai aloittajan bonuslapset olikin noin isoja jo. Niiden kanssa pääsee jo helpolla. Menevät omia menoja. Eikä tarvitse viihdyttää. Usein ne lapset käy aikuistuttua niiden vanhemmilla myös kylässä. Sekin pitäisi kestää. Minä itse taas väsyn pieniin lapsiin, koska ne vaatii niin paljon.
Siis miten kamala tämä kyseinen ihminen on jos et voi edes samassa asunnossa olla? Ymmärtäisin ettei esim. väkivaltaista ihmistä tai arvaamatonta huumeidenkäyttäjää halua sietää hetkeäkään, mutta jos kysymys on vain jostain persoonien kohtaamattomuudesta niin melko lapsellista menoa.