Kuinka moni on tyytynyt kumppaniinsa paremman puutteessa, kun ei sitä ihastustaan saanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minusta ’sitä oikeaa’ kannattaa ja pitää odottaa. Itse koen, että olen sellaisen kanssa naimisissa. Eikä se elämä silti aina ole ihan helppoa ollut. Mitä iloa saa seurustelusta ylipäätään, ellei ole oikeasti ihastunut?

Läheisyyttä, kokea toisen välittämistä, kivaa ajanvietettä toisen kanssa, seksiä.

Minä taas kaipaan noita asioita tällä hetkellä totaaliyksinäisyyden sijaan.

Tuohon sopii FWB. Ei tarvitse antaa toisen ymmärtää, että kyse on rakkaudesta ja siitä, että toinen kokee sinut ainutlaatuiseksi ja sellaiseksi, jonka kanssa haluaa olla loppuelämänsä.

Miesten on hyvin vaikea saada FWB-suhdetta.

Helpommin saa seksiä kun ei suoraan sano että hakee vain sitä.

Naiset nyt saavat seksiä vaikka näyttäisivät aidanseipäältä

Naiset keskenäänkö niitä FWB-suhteita harrastavat? älä nyt taas heittäydy idiootiksi.

No ei tietenkään, vaan pelimiehet harrastavat niita kukin n. 10 naisen kanssa, ääliö.

Eli pelimiehet eivät ole miehiä eikä naisia vaan joku ihan oma luokkansa?

*huokaus* Tuo jolle vastasin, yritti näsäviisastella aiemmalle kommentille siitä, että miesten on vaikeampi saada fwb-suhdetta kuin naisten. Ajatuksena siis, että koska useimmissa fwb-suhteissa kuitenkin on mies ja nainen, niin tilanne olisi muka jotenkin tasa-arvoinen. Joten valistin häntä siitä, että suurinta osaa naisista pyörittää hyvin pieni joukko miehiä, joilla kullakin on monta naista, kun taas naisista useimmilla on vain yksi mies kerrallaan fwb-suhteessa. Toivottavasti tämä selvensi asiaa sinullekin.

Mistä sinä tiedät? Juurihan edelläkin kerrottiin mitä fwb käytännössä tarkoittaa. Sekoitat seksi- ja irtosuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minusta ’sitä oikeaa’ kannattaa ja pitää odottaa. Itse koen, että olen sellaisen kanssa naimisissa. Eikä se elämä silti aina ole ihan helppoa ollut. Mitä iloa saa seurustelusta ylipäätään, ellei ole oikeasti ihastunut?

Läheisyyttä, kokea toisen välittämistä, kivaa ajanvietettä toisen kanssa, seksiä.

Minä taas kaipaan noita asioita tällä hetkellä totaaliyksinäisyyden sijaan.

Tuohon sopii FWB. Ei tarvitse antaa toisen ymmärtää, että kyse on rakkaudesta ja siitä, että toinen kokee sinut ainutlaatuiseksi ja sellaiseksi, jonka kanssa haluaa olla loppuelämänsä.

Miesten on hyvin vaikea saada FWB-suhdetta.

Helpommin saa seksiä kun ei suoraan sano että hakee vain sitä.

Naiset nyt saavat seksiä vaikka näyttäisivät aidanseipäältä

Naiset keskenäänkö niitä FWB-suhteita harrastavat? älä nyt taas heittäydy idiootiksi.

No ei tietenkään, vaan pelimiehet harrastavat niita kukin n. 10 naisen kanssa, ääliö.

Eli pelimiehet eivät ole miehiä eikä naisia vaan joku ihan oma luokkansa?

*huokaus* Tuo jolle vastasin, yritti näsäviisastella aiemmalle kommentille siitä, että miesten on vaikeampi saada fwb-suhdetta kuin naisten. Ajatuksena siis, että koska useimmissa fwb-suhteissa kuitenkin on mies ja nainen, niin tilanne olisi muka jotenkin tasa-arvoinen. Joten valistin häntä siitä, että suurinta osaa naisista pyörittää hyvin pieni joukko miehiä, joilla kullakin on monta naista, kun taas naisista useimmilla on vain yksi mies kerrallaan fwb-suhteessa. Toivottavasti tämä selvensi asiaa sinullekin.

Lähde?

Omat ja tuttavapiirin kokemukset.

Eli kun minä kerron sinulle, että omassa tuttavapiirissä kellään meistä ei ole koskaan ollut seurustelun tai avo/avioliiton ulkopuolista seksiä, voimme yleistää tämän koskemaan kaikkia (naisia)? Sinun logiikallasi siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En edes harkitsisi "vain kivaa". Kyllä sitä kemiaa pitää olla molemmin puolin ihan oikeasti.

Kaikki nyt vain eivät voi saada sitä jonka haluaisivat.

Niinhän se menee elämän kaikissa muissakin asioissa: Siihen tulee tyytyä mihin rahkeet riittävät.

T: eräs joka vaihtaisi kumppaninsa heti erääseen toiseen

Minusta tuollainen on epärehellistä ja ikävää käytöstä sitä vainkivaa kohtaan. Siinähän on täysin vääristä syistä sen kanssa.

Ihastuksia kai tulee ja menee ja niin on tarkoitus. Sä viet nyt mahiksen oikeaan ihmiseen joltain toiselta sen takia ettet saanut jotain hetken haavekuvaa. Kuvottavaa.

En ymmärrä tätä. Sille, johon tyydytään, suhde voi olla kaikin puolin täydellinen. Hän on saanut juuri sen kumppanin, jonka halusi, ja parisuhde toimii. Ne syyt miksi toisen kanssa ollaan, eivät välttämättä vaikuta siihen toiseen millään lailla. Ts. se tyytyjä voi ihan hyvin olla just se oikea ihminen sille toiselle, jonka ei ole tarvinnut tyytyä.

Kyllä hänkin joutuu tyytymään. En jaksa uskoa, että se tyytyjäosapuoli pystyy tarjoamaan samaa kuin rakastunut ihminen. Että hän katsoisi, koskettaisi, ihailisi, olisi ylpeä, haluaisi, tarjoaisi sellaista rakkautta ja kokemuksia joita rakastuneelta ihmiseltä saa. Tai sitten on ihan hemmetin hyvä teeskentelijä ja se olisi jo aika friikkiä. Ajatus, että ihminen suunnitelmallisesti katselee toista hymy huulillaan ja varovasti silitellen, kun tämä herää; kaikki muut nonverbaaliset eleet, viestit ja reaktiot; (terve) mustasukkaisuus jne jne.

Tämä on totta.

Haluan kuitenkin olla tuota "ihan kivaa" kohtaan hellä, huomioiva ja välittävä ihan vilpittömästi. Eli voisin ihan hyvin silitellä häntä kun hän herää. Koska tunnen kuitenkin niin. Ei ole niin, ettenkö välittäisi hänestä ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Tavallinen miehen kohtalo.

Aivan, koska kaikki muu kuin miss universumin tai jonkun pornotähden tasoinen nainen on miehelle tyytymistä. Täysin riippumatta siitä minkälainen luokaton tursake mies itse on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En edes harkitsisi "vain kivaa". Kyllä sitä kemiaa pitää olla molemmin puolin ihan oikeasti.

Kaikki nyt vain eivät voi saada sitä jonka haluaisivat.

Niinhän se menee elämän kaikissa muissakin asioissa: Siihen tulee tyytyä mihin rahkeet riittävät.

T: eräs joka vaihtaisi kumppaninsa heti erääseen toiseen

Minusta tuollainen on epärehellistä ja ikävää käytöstä sitä vainkivaa kohtaan. Siinähän on täysin vääristä syistä sen kanssa.

Ihastuksia kai tulee ja menee ja niin on tarkoitus. Sä viet nyt mahiksen oikeaan ihmiseen joltain toiselta sen takia ettet saanut jotain hetken haavekuvaa. Kuvottavaa.

En ymmärrä tätä. Sille, johon tyydytään, suhde voi olla kaikin puolin täydellinen. Hän on saanut juuri sen kumppanin, jonka halusi, ja parisuhde toimii. Ne syyt miksi toisen kanssa ollaan, eivät välttämättä vaikuta siihen toiseen millään lailla. Ts. se tyytyjä voi ihan hyvin olla just se oikea ihminen sille toiselle, jonka ei ole tarvinnut tyytyä.

Kyllä hänkin joutuu tyytymään. En jaksa uskoa, että se tyytyjäosapuoli pystyy tarjoamaan samaa kuin rakastunut ihminen. Että hän katsoisi, koskettaisi, ihailisi, olisi ylpeä, haluaisi, tarjoaisi sellaista rakkautta ja kokemuksia joita rakastuneelta ihmiseltä saa. Tai sitten on ihan hemmetin hyvä teeskentelijä ja se olisi jo aika friikkiä. Ajatus, että ihminen suunnitelmallisesti katselee toista hymy huulillaan ja varovasti silitellen, kun tämä herää; kaikki muut nonverbaaliset eleet, viestit ja reaktiot; (terve) mustasukkaisuus jne jne.

Kyllä huomaa ettei sinulla ole kokemusta pitkistä parisuhteista. Kun on oikein rakastunut itse, on aika sokea sen toisen ihmisen todellisille piirteille. Ja ei kai kukaan kuvittele, että pitkissä parisuhteissa säilyisi aina samanlainen rakastumisen tunne kuin alussa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minusta ’sitä oikeaa’ kannattaa ja pitää odottaa. Itse koen, että olen sellaisen kanssa naimisissa. Eikä se elämä silti aina ole ihan helppoa ollut. Mitä iloa saa seurustelusta ylipäätään, ellei ole oikeasti ihastunut?

Läheisyyttä, kokea toisen välittämistä, kivaa ajanvietettä toisen kanssa, seksiä.

Minä taas kaipaan noita asioita tällä hetkellä totaaliyksinäisyyden sijaan.

En osaa edes kuvitella millaista on seksi ihmisen kanssa, johon ei ole ollenkaan ihastunut. Ällöttää. Aika karua muuten haluta kokea toisen välittämistä jos itse ei välitä.

Minä voin helposti olla seksisuhteessa vaikka ei ole tunteita. Mutta mitään suhdetta en miettisi ellei ole sitä kunnon kemiaa. Niin kauan olen mieluummin asun yksin ja olen seksisuhteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minusta ’sitä oikeaa’ kannattaa ja pitää odottaa. Itse koen, että olen sellaisen kanssa naimisissa. Eikä se elämä silti aina ole ihan helppoa ollut. Mitä iloa saa seurustelusta ylipäätään, ellei ole oikeasti ihastunut?

Läheisyyttä, kokea toisen välittämistä, kivaa ajanvietettä toisen kanssa, seksiä.

Minä taas kaipaan noita asioita tällä hetkellä totaaliyksinäisyyden sijaan.

Tuohon sopii FWB. Ei tarvitse antaa toisen ymmärtää, että kyse on rakkaudesta ja siitä, että toinen kokee sinut ainutlaatuiseksi ja sellaiseksi, jonka kanssa haluaa olla loppuelämänsä.

Miesten on hyvin vaikea saada FWB-suhdetta.

Helpommin saa seksiä kun ei suoraan sano että hakee vain sitä.

Naiset nyt saavat seksiä vaikka näyttäisivät aidanseipäältä

Naiset keskenäänkö niitä FWB-suhteita harrastavat? älä nyt taas heittäydy idiootiksi.

No ei tietenkään, vaan pelimiehet harrastavat niita kukin n. 10 naisen kanssa, ääliö.

Eli pelimiehet eivät ole miehiä eikä naisia vaan joku ihan oma luokkansa?

*huokaus* Tuo jolle vastasin, yritti näsäviisastella aiemmalle kommentille siitä, että miesten on vaikeampi saada fwb-suhdetta kuin naisten. Ajatuksena siis, että koska useimmissa fwb-suhteissa kuitenkin on mies ja nainen, niin tilanne olisi muka jotenkin tasa-arvoinen. Joten valistin häntä siitä, että suurinta osaa naisista pyörittää hyvin pieni joukko miehiä, joilla kullakin on monta naista, kun taas naisista useimmilla on vain yksi mies kerrallaan fwb-suhteessa. Toivottavasti tämä selvensi asiaa sinullekin.

Mistä sinä tiedät? Juurihan edelläkin kerrottiin mitä fwb käytännössä tarkoittaa. Sekoitat seksi- ja irtosuhteisiin.

Jostain syystä monet naiset kuitenkin tuntuvat pitävän pahana jos kaveripanolla on muitakin naisia kierroksessa. Sen takia olen itse todennut parhaaksi antaa kaikkien ymmärtää olevansa ainoita. 

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En edes harkitsisi "vain kivaa". Kyllä sitä kemiaa pitää olla molemmin puolin ihan oikeasti.

Kaikki nyt vain eivät voi saada sitä jonka haluaisivat.

Niinhän se menee elämän kaikissa muissakin asioissa: Siihen tulee tyytyä mihin rahkeet riittävät.

T: eräs joka vaihtaisi kumppaninsa heti erääseen toiseen

Minusta tuollainen on epärehellistä ja ikävää käytöstä sitä vainkivaa kohtaan. Siinähän on täysin vääristä syistä sen kanssa.

Ihastuksia kai tulee ja menee ja niin on tarkoitus. Sä viet nyt mahiksen oikeaan ihmiseen joltain toiselta sen takia ettet saanut jotain hetken haavekuvaa. Kuvottavaa.

En ymmärrä tätä. Sille, johon tyydytään, suhde voi olla kaikin puolin täydellinen. Hän on saanut juuri sen kumppanin, jonka halusi, ja parisuhde toimii. Ne syyt miksi toisen kanssa ollaan, eivät välttämättä vaikuta siihen toiseen millään lailla. Ts. se tyytyjä voi ihan hyvin olla just se oikea ihminen sille toiselle, jonka ei ole tarvinnut tyytyä.

Kyllä hänkin joutuu tyytymään. En jaksa uskoa, että se tyytyjäosapuoli pystyy tarjoamaan samaa kuin rakastunut ihminen. Että hän katsoisi, koskettaisi, ihailisi, olisi ylpeä, haluaisi, tarjoaisi sellaista rakkautta ja kokemuksia joita rakastuneelta ihmiseltä saa. Tai sitten on ihan hemmetin hyvä teeskentelijä ja se olisi jo aika friikkiä. Ajatus, että ihminen suunnitelmallisesti katselee toista hymy huulillaan ja varovasti silitellen, kun tämä herää; kaikki muut nonverbaaliset eleet, viestit ja reaktiot; (terve) mustasukkaisuus jne jne.

Kyllä huomaa ettei sinulla ole kokemusta pitkistä parisuhteista. Kun on oikein rakastunut itse, on aika sokea sen toisen ihmisen todellisille piirteille. Ja ei kai kukaan kuvittele, että pitkissä parisuhteissa säilyisi aina samanlainen rakastumisen tunne kuin alussa?

Seitsemäs vuosi on menossa tässä parisuhteessa. Edelleen tunnen itseni joka päivä rakastetuksi ja toivottavasti niin tuntee puolisonikin. Aamulla ensimmäiseksi herättyään hän tulee tänne työhuoneeseeni (ellen ole palaverissa), silittää hiuksiani, toivottaa hyvää huomenta, antaa aamusuukon. Sen jälkeen kysyy haluanko jotain (kahvia, puuroa, voileipää). Kaikesta hänen tekemisestään paistaa rakkaus ja huolenpito. Ja seksiin liittyvä vetovoima näkyy sitten toisenlaisissa tilanteissa..

Parisuhteet ovat loppujen lopuksi jossain määrin aina tyytymistä ja rakastaminen on päätös. Kukaan ei ole täydellinen ja siinä uskomattoman täydellisen ihanassa ihastuksessa paljastuu ensihuuman, eli siis kahden vuoden seurustelun, jälkeen viimeistään piirteitä, jotka eivät ole niin kivoja. Siinä vaiheessa pitää miettiä, että lähteekö jahtaamaan yksisarvista eli sitä "täydellistä" miestä (sitä ei ole olemassa), vai päättääkö rakastaa sitä omaa möhömahaa pienistä vioista huolimatta.

T. Mummo

Tyydyin nuorena, mutta se kostautui. Haikailin muita ja koko ajan oli tyytymätön olo. Mulla oli yksi vakava ihastus, joka tosin ei koskaan johtanut mihinkään, mutta siinä oli sellaista kipinää, että en ollut ennen kokenut. Se oli sellainen kolahdus, meidän väkillä kipinöi alusta asti. Erosin "ihan hyvästä" miehestä ja olen tapaillut muutamia miehiä, mutta ei innosta. Jään odottamaan tuleeko sellaista hullua ihastumista vielä, vai jäänkö yksin. En ole enää tyytymässä keneenkään vain siksi, että en joutuisi olemaan yksin.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteet ovat loppujen lopuksi jossain määrin aina tyytymistä ja rakastaminen on päätös. Kukaan ei ole täydellinen ja siinä uskomattoman täydellisen ihanassa ihastuksessa paljastuu ensihuuman, eli siis kahden vuoden seurustelun, jälkeen viimeistään piirteitä, jotka eivät ole niin kivoja. Siinä vaiheessa pitää miettiä, että lähteekö jahtaamaan yksisarvista eli sitä "täydellistä" miestä (sitä ei ole olemassa), vai päättääkö rakastaa sitä omaa möhömahaa pienistä vioista huolimatta.

T. Mummo

No joo, ehkä suhteen alkuvaiheessa tehtävä päätös, alanko-oleen-ton-kaa on tavallaan tyytymistä, mutten muista, että kertaakaan suhteen aikana olisin kokenut vain tyytyneeni, vaan aina on ollut kiintymystä, rakkauttakin, enkä ole haikaillut muita. Siksipä en ymmärrä tyytyjiä.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteet ovat loppujen lopuksi jossain määrin aina tyytymistä ja rakastaminen on päätös. Kukaan ei ole täydellinen ja siinä uskomattoman täydellisen ihanassa ihastuksessa paljastuu ensihuuman, eli siis kahden vuoden seurustelun, jälkeen viimeistään piirteitä, jotka eivät ole niin kivoja. Siinä vaiheessa pitää miettiä, että lähteekö jahtaamaan yksisarvista eli sitä "täydellistä" miestä (sitä ei ole olemassa), vai päättääkö rakastaa sitä omaa möhömahaa pienistä vioista huolimatta.

T. Mummo

Tästä ei minusta nyt ole kysymys, vaan siitä, ottaako sen möhömahan, johon on ihastunut, vai sellaisen möhömahan, joka sattuu minut huolimaan. Eka on onnellinen parisuhde, toinen ei. Ei siis haeta täydellisyyttä vaan tunnetta.

Mun vaimo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteet ovat loppujen lopuksi jossain määrin aina tyytymistä ja rakastaminen on päätös. Kukaan ei ole täydellinen ja siinä uskomattoman täydellisen ihanassa ihastuksessa paljastuu ensihuuman, eli siis kahden vuoden seurustelun, jälkeen viimeistään piirteitä, jotka eivät ole niin kivoja. Siinä vaiheessa pitää miettiä, että lähteekö jahtaamaan yksisarvista eli sitä "täydellistä" miestä (sitä ei ole olemassa), vai päättääkö rakastaa sitä omaa möhömahaa pienistä vioista huolimatta.

T. Mummo

No joo, ehkä suhteen alkuvaiheessa tehtävä päätös, alanko-oleen-ton-kaa on tavallaan tyytymistä, mutten muista, että kertaakaan suhteen aikana olisin kokenut vain tyytyneeni, vaan aina on ollut kiintymystä, rakkauttakin, enkä ole haikaillut muita. Siksipä en ymmärrä tyytyjiä.

Ehkä näissä keskusteluissa tuo "tyytyminen" ymmärretään myös eri tavoin. Vähän kuin otettaisiin vaan suhteeseen joku, joka tuntuu samalta kuin joku tuntematon epäkiinnostava ihminen, jonka näkee vaikka bussipysäkillä.

Itse koen hellyyttä, välittämistä, kiintymistä. Mutta en ihastusta. Ja huolettaa hieman, että oikeastaan tiedän, että jos joku parempi tulisi saataville, se olisi menoa. Toisaalta tämä on saanut minut pohtimaan sitä, että on ihmisiä, jotka jatkuvasti haluavat elää näin, olla suhteessa ja kun parempi tulee, vaihtavat lennosta.

Minun kohdallani mitään parempaa ei ole tiedossa. Nettideiteissä oli lähinnä seksinvonkaajia ja kaikenlaisia kevytsuhteiden haluajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteet ovat loppujen lopuksi jossain määrin aina tyytymistä ja rakastaminen on päätös. Kukaan ei ole täydellinen ja siinä uskomattoman täydellisen ihanassa ihastuksessa paljastuu ensihuuman, eli siis kahden vuoden seurustelun, jälkeen viimeistään piirteitä, jotka eivät ole niin kivoja. Siinä vaiheessa pitää miettiä, että lähteekö jahtaamaan yksisarvista eli sitä "täydellistä" miestä (sitä ei ole olemassa), vai päättääkö rakastaa sitä omaa möhömahaa pienistä vioista huolimatta.

T. Mummo

Tästä ei minusta nyt ole kysymys, vaan siitä, ottaako sen möhömahan, johon on ihastunut, vai sellaisen möhömahan, joka sattuu minut huolimaan. Eka on onnellinen parisuhde, toinen ei. Ei siis haeta täydellisyyttä vaan tunnetta.

Jep ymmärsin tämän. Toin esiin sitä näkökulmaa, että vaikka on ihastunutkin niin joutuu silti jollain asteella tyytymään. Tietysti kannattaa aina lyödä hynttyyt yhteen sen kanssa, joka kunnolla säväyttää, mutta kaikilla ihmisillä sitä ei aina tapahdu eikä löydä sitä ihmistä, joka saa sukat pyörimään jaloissa. Toisaalta se tunteen palokaan ei aina riitä, suhde voi olla ihan kamala, vaikka rakkautta ja himoa olisikin paljon. Ihastuminen ei siis ole aina tae mistään hyvästä parisuhteesta. En siis sano, että pitää ottaa joku johon ei ole ihastunut, mutta pitää pohtia asioita monelta kantilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minusta ’sitä oikeaa’ kannattaa ja pitää odottaa. Itse koen, että olen sellaisen kanssa naimisissa. Eikä se elämä silti aina ole ihan helppoa ollut. Mitä iloa saa seurustelusta ylipäätään, ellei ole oikeasti ihastunut?

Läheisyyttä, kokea toisen välittämistä, kivaa ajanvietettä toisen kanssa, seksiä.

Minä taas kaipaan noita asioita tällä hetkellä totaaliyksinäisyyden sijaan.

Tuohon sopii FWB. Ei tarvitse antaa toisen ymmärtää, että kyse on rakkaudesta ja siitä, että toinen kokee sinut ainutlaatuiseksi ja sellaiseksi, jonka kanssa haluaa olla loppuelämänsä.

Miesten on hyvin vaikea saada FWB-suhdetta.

Helpommin saa seksiä kun ei suoraan sano että hakee vain sitä.

Naiset nyt saavat seksiä vaikka näyttäisivät aidanseipäältä

Ja sekö siis oikeuttaa olemaan naiselle epärehellinen tunteistaan, koska muuten on vaikea saada seksiä?

Vierailija kirjoitti:

Miksi näissä keskusteluissa on aina näillä kemiauskovaisilla oletuksena, että se 'ei-ihastus' on joku suurinpiirtein vastenmielinen friikki?

Kun kyllähän se 'tyydytty' ihminen on tottakai aika miellyttävä,  vaikkei ehkä se ihan (oman oletuksen mukainen) napakymppi. Kai jokaisella sinkkuaikoina on näitä 'tuon mukaan lähtisin heti kyselemättä' -kymppejä, ja sitten näitä 'aika kiinnostavia'?

Eli jos se ihastus on ns. kymppi, niin nämä mihin ollaan tyydytty, on kuitenkin tyytyjän mielestä 8 - 10- ihminen (epäilemättä osalla myös todellakin ns. huonomman arvosanan ihminen, mutta tämä lienee hyvin marginaalinen ilmiö). Eli ei ihan täydellinen, mutta erittäin hyvin omaan makuun osuva ihminen, joka on kuitenkin parempi itselle kuin 99,99% muista ihmisistä.

Etkö sinä sitten pysty ihastumaan kuin vain napakymppeihin, ihmisiin joita pidät täydellisenä? Itselleni ajatus siitä, että olisin jonkun kanssa, johon en tunne ihastusta ja kemiaa, on vieras. Ei yksikään minun elämäni ihastuksistani kuitenkaan täydellinen ole ollut. Omat vikansa ovat olleet jokaisella, mutta ei se ole estänyt minua tuntemasta ihastusta ja rakkautta heitä kohtaan. En usko että täydellistä ihmistä on olemassakaan, joten en ole koskaan sellaista edes etsinyt tai tavoitellut.

En. Eikä mielestäni kannatakaan. Jos haikailee jonkun perään, joka on mahdoton, kannattaa kaikin tavoin yrittää päästä siitä yli. Voi olla hyvin vaikeaa kiinnostua muista, jos haikailee jonkun muun perään.

Nuorena tapailin muutamaa miestä, jotka vaan sattuivat sopivasti kohdalle ja olivat riittävän innokkaita viemään tilannetta eteenpäin.

Nyt, erottuani lasteni isästä pitkän suhteen päätteeksi, tuntuisi järjettömältä tyytyä ihan kivaan. Olisin yhtä hyvin voinut pysyä eksän kanssa yhdessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteet ovat loppujen lopuksi jossain määrin aina tyytymistä ja rakastaminen on päätös. Kukaan ei ole täydellinen ja siinä uskomattoman täydellisen ihanassa ihastuksessa paljastuu ensihuuman, eli siis kahden vuoden seurustelun, jälkeen viimeistään piirteitä, jotka eivät ole niin kivoja. Siinä vaiheessa pitää miettiä, että lähteekö jahtaamaan yksisarvista eli sitä "täydellistä" miestä (sitä ei ole olemassa), vai päättääkö rakastaa sitä omaa möhömahaa pienistä vioista huolimatta.

T. Mummo

Tästä ei minusta nyt ole kysymys, vaan siitä, ottaako sen möhömahan, johon on ihastunut, vai sellaisen möhömahan, joka sattuu minut huolimaan. Eka on onnellinen parisuhde, toinen ei. Ei siis haeta täydellisyyttä vaan tunnetta.

Jep ymmärsin tämän. Toin esiin sitä näkökulmaa, että vaikka on ihastunutkin niin joutuu silti jollain asteella tyytymään. Tietysti kannattaa aina lyödä hynttyyt yhteen sen kanssa, joka kunnolla säväyttää, mutta kaikilla ihmisillä sitä ei aina tapahdu eikä löydä sitä ihmistä, joka saa sukat pyörimään jaloissa. Toisaalta se tunteen palokaan ei aina riitä, suhde voi olla ihan kamala, vaikka rakkautta ja himoa olisikin paljon. Ihastuminen ei siis ole aina tae mistään hyvästä parisuhteesta. En siis sano, että pitää ottaa joku johon ei ole ihastunut, mutta pitää pohtia asioita monelta kantilta.

Minun maailmassani ihastuminen (alun alkaen vahva kiinnostuminen, joka johtaa alkututustumisen myötä ihastumiseen) on se, jonka takia aletaan tutustua toisiinsa eli seurustella, siis kehittyy parisuhde. Eikä se parisuhde ole mitään stabiili tila, vaan jos siitä alun rakastumisesta ja himosta huolimatta ei sovita lainkaan yhteen, silloin erotaan. Jos parisuhde on onnellinen, se useimmiten johtaa jonkinlaiseen sitoutumiseen eli avo- tai avioliittoon, tosin yhä useampi on sitoutunut erillissuhteeseenkin.