Lue keskustelun säännöt.
Jos lapsi huutaa _täysillä_ bussissa tai junassa eikä lopeta niin mitä tehdä?
02.01.2021 |
Jos lapsi, vaikka pari-kolmevuotias alkaa karjua täpöllä vaikkapa bussissa tai lähijunassa eikä suostu lopettamaan, niin mitä vanhempina teette? Kanssamatkustajilta ja joskus kuskillakin palaa hermo, mutta jos hyppäät pois odottamaan seuraavaa niin odottelua on tiedossa 15-20 min.
Mitä teet?
Kommentit (218)
Vierailija kirjoitti:
Monet nämä vanhemmat tädit, jotka jupisevat ”Ei näitä nykyajan äitejä kiinnosta” ovat sen aikakauden vanhempia, kun lapsia kuritettiin fyysisesti. Saahan sillä joo kenet tahansa hiljaiseksi jos uhkailee väkivallalla. Onneksi tuollaista ei enää suvaita.
Ei kuritettu fyysisesti, eikä edes uhkailtu. Silti matkustin ihan asiallisesti julkisissa, lähinnä maisemia ihmetellen. Ei ollut vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän ap hakee tällä keksityllä aloituksella? Aina vaan "täpöä" matkustettaessa yhdellä kulkuvälineellä.
Mulla ei ole (vielä) lapsia. Mieheni kanssa välillä törmätään bussissa näihin , jotka eivät siis itke, mutta huutavat ja aiheena voi olla just joku ”anna karkkia!!”. Oli pieni keskustelu että mitä tehtäisiin jos oma lapsi, jos meille sellainen suodaan, nostaisi metelin bussissa. Siksi tein aloituksen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi pyytää jotain
ulkopuolista matkustajaa bussista sähähtämään huutavalle kersalle, joka luulee itsestään liikoja. Ja johon äitinsä maissinaksu/pskanpuhumislahjonta ei enää tehoa.Olen käytettävissä. Ja seuraavan kerran teen pyytämättäkin.
Eli kun lapsi itkee, lapsi luulee itsestään liikoja. Ja siihen auttaa sähähtäminen. Onpa mielenkiintoinen ajattelutapa. Pystytkö avaamaan lisää?
Ap:han sanoi että kyse on huvikseen huutamisesta tai turhan rageamisesta.
Tämä!
Minä en ole tavannut yhtään lasta, joka huutaisi huvikseen/turhaan. Aina on huutamisella syy: ikävystyminen, kuuma/kylmä, nälkä, väsy, ikävä, halu leluun, huvitukseen, leikkipaikalle yms. Halut ja toiveet eivät ole turhia. Kaikkea ei voi saada mitä haluaa ja tästä seuraa frustaatio. Frustaatiota taas pieni lapsi ei osaa ilmaista hienoin sanamuodoin, vaan huutaa. Jos lapsi ei kokisi frustaatiota ollenkaan, niin hänestä kasvaisi hirmuaikuinen.
Aina ikävän tunteen ymmärtäminen ei lopeta huutamista/itkemistä. Valtion etu olisi, että lähimmäiset ymmärtäisivät, että se frustaatiotaan itkevä/huutava lapsi, harjoittelee mitä tärkeintä tunteen hallitsemista sillä hetkellä. Jos lapsi saa harjoitella asiaa, niin hänestä tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä terve ja kunnon kansalainen. Jos lasta tuossa tilanteessa yleensä pilkataan, häväistään, harjoitetaan väkivaltaa, niin lapsi tulee mitä todennäköisimmin käyttämään enemmän mielenterveyspalveluja, ansaitsemaan vähemmän, syrjäytymään ja ehkä jopa käyttämään vankilapalveluja. Yhteiskunnalle on halvempaa, kun ymmärrämme pienten lasten tarpeet paremmin.
Joskus näkee kaupoissa äitejä lapsi vaunuissa ja lapsi huutaa nälkäänsä, mutta äiti vaan rauhassa jatkaa vaatekorien katselua ja tonkimista. Joku pakollinen hoitokurssi ennen synnytystä varmaan aiheellista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi pyytää jotain
ulkopuolista matkustajaa bussista sähähtämään huutavalle kersalle, joka luulee itsestään liikoja. Ja johon äitinsä maissinaksu/pskanpuhumislahjonta ei enää tehoa.Olen käytettävissä. Ja seuraavan kerran teen pyytämättäkin.
Eli kun lapsi itkee, lapsi luulee itsestään liikoja. Ja siihen auttaa sähähtäminen. Onpa mielenkiintoinen ajattelutapa. Pystytkö avaamaan lisää?
Ap:han sanoi että kyse on huvikseen huutamisesta tai turhan rageamisesta.
Tämä!
Minä en ole tavannut yhtään lasta, joka huutaisi huvikseen/turhaan. Aina on huutamisella syy: ikävystyminen, kuuma/kylmä, nälkä, väsy, ikävä, halu leluun, huvitukseen, leikkipaikalle yms. Halut ja toiveet eivät ole turhia. Kaikkea ei voi saada mitä haluaa ja tästä seuraa frustaatio. Frustaatiota taas pieni lapsi ei osaa ilmaista hienoin sanamuodoin, vaan huutaa. Jos lapsi ei kokisi frustaatiota ollenkaan, niin hänestä kasvaisi hirmuaikuinen.
Aina ikävän tunteen ymmärtäminen ei lopeta huutamista/itkemistä. Valtion etu olisi, että lähimmäiset ymmärtäisivät, että se frustaatiotaan itkevä/huutava lapsi, harjoittelee mitä tärkeintä tunteen hallitsemista sillä hetkellä. Jos lapsi saa harjoitella asiaa, niin hänestä tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä terve ja kunnon kansalainen. Jos lasta tuossa tilanteessa yleensä pilkataan, häväistään, harjoitetaan väkivaltaa, niin lapsi tulee mitä todennäköisimmin käyttämään enemmän mielenterveyspalveluja, ansaitsemaan vähemmän, syrjäytymään ja ehkä jopa käyttämään vankilapalveluja. Yhteiskunnalle on halvempaa, kun ymmärrämme pienten lasten tarpeet paremmin.
Niinpä. Sanoittamalla asiat ratkeavat. Tunnekortit esiin vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet nämä vanhemmat tädit, jotka jupisevat ”Ei näitä nykyajan äitejä kiinnosta” ovat sen aikakauden vanhempia, kun lapsia kuritettiin fyysisesti. Saahan sillä joo kenet tahansa hiljaiseksi jos uhkailee väkivallalla. Onneksi tuollaista ei enää suvaita.
Kumpi on oikeasti pahempi: pieni tukkapölly, vaiko armoton riehuminen ja auktoriteetin rapautuminen?
Kaikilla asioilla on hyötynsä ja haittansa. Järkevässä yhteiskunnassa hyödyt ja haitat punnitaan neutraalisti eikä mennä ideologia edellä.
No pieni tukkapölly opettaa sitä lastakin käyttämään väkivaltaa konfliktitilanteissa, että riippuu ihan siitä, mitä haluaa. Jos haluaa opettaa lapsiakin ratkaisemaan ristiriidat fyysisesti, niin toki, sitä tukkapöllyä voi suosia (toki se on laitonta). Jos taas toivoo, että lapsi oppii ratkaisemaan ristiriitoja muutoin, niin sitten muut tavat.
Ei ole ollut ongelmaa auktoriteetin luomisessa, vaikka en olekaan pahoinpidellyt lapsiani.
Sama. Lapseni ovat nyt teinejä (13-18 v) ja vieläkin kuuntelevat minua. Ei ole tarvinnut koskaan karjua heille eikä käyttää ruumiillista kuritusta.
Ehkä johtuu siitä että olen itse osannut kuunnella heitä ja huomioida heidän näkökulmansa.
En usko että tukkapöllyillä ja luunapeilla olisin pystynyt rakentamaan luottamuksellista suhdetta lapsiini.Tai sitten lapsesi ovat poikkeuksellisen helppoluonteisia, jos tottelevat, kunhan vaan kuuntelet heitä ja huomioit heidän näkökulmansa.
No yhdellä näistä "poikkeuksellisen helpoista" lapsista on nepsy-diagnoosi. Pari opettajaa, joilla on "napakka kasvatustyyli" riitelevät tämän lapsen kanssa koulussa ja aiheuttavat konflikteja. Vähän lempeämmän tyylin opettajat pärjäävät hänen kanssaan hyvin ja sanovat että lapsen kanssa saa aikaan hyviä keskusteluita opetettavista aiheista.
Itse olen huomannut että varsinkin sen nepsyn kanssa kannattaa olla lempeä jos ei halua kehittää mitään ihmeellisiä valtataisteluita ja raivokohtauksia. Empatia ja lempeys toimivat häneenkin parhaiten.
Ai, sulla on näitä lapsia, joihin tehoaa vain empatia ja lempeys. Kaikki muu saa lapsen raivon valtaan. Mitä jos siellä koulussa pitää tehdä jotain, mistä lapsi ei tykkää? Sitten vaan keskustellaan ja suostutellaan? Lapsi siis määrää tahdin, ei opettajat?
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä moni vanhempi ei usko, että pienikin lapsi pystyy suunnitelmallisesti painostamaan ja manipuloimaan vanhempiaan. Mm. sillä huutamisella. Sen sijaan ajattelevat, että lapsi on syyntakeeton ja "vain ilmaisee tunteitaan".
Toki voi painostaa. Minua vain ei pysty huutamisella painostamaan. Siinähän huutaa. Toki sanoitan tunteita, olen ymmärtäväinen, mutta, jos koen hyväksi, että sillä hetkellä ei katsella ohjelmaa, syödä karkkia, osteta uutta lelua, niin sitten lapsi saa huutaa. Siinäpähän oppii, että minua ei painosteta.
Painostaminenhan onnistuu, jos huutaminen aiheuttaisi sen, että lapsi saisi kaiken sen, mitä olen kokenut hyväksi olla antamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän ap hakee tällä keksityllä aloituksella? Aina vaan "täpöä" matkustettaessa yhdellä kulkuvälineellä.
Mulla ei ole (vielä) lapsia. Mieheni kanssa välillä törmätään bussissa näihin , jotka eivät siis itke, mutta huutavat ja aiheena voi olla just joku ”anna karkkia!!”. Oli pieni keskustelu että mitä tehtäisiin jos oma lapsi, jos meille sellainen suodaan, nostaisi metelin bussissa. Siksi tein aloituksen.
Ap
No, kerropa meille, mihin päädyitte keskustelussanne?
Vierailija kirjoitti:
Lapsella on oikeus matkustaa, vaikka hän huutaisi. Jos minä jaksan päiväkodissa kiljuvia, karjuvia, potkivia ja lyöviä muksuja, niin oletan, että bussikuski jaksaa myös huutavia lapsia. Jos ei jaksa, niin hankkikoon kuulokkeet, korvatulpat yms. Muut matkustajat jääkööt pois, jos lapsen itku/huuto haittaa niin paljon.
Kyllä, kiroan tuuriani, kun töistä lähtiessä bussissa on karjuva lapsi. Lapsella on kuitenkin oikeus matkustaa. Jos minua haittaa, niin minä jään bussista pois.
Omat muksuni ovat jo teini-ikäisiä, mutta jos eivät kaikesta mahdollisesta viihdytyksestä huolimatta lopettaneet taaperona esim. väsymys/nälkäitkuaan, niin sitten piti vain kestää. Niin minun, lapsen kuin muiden matkustajien. Ei se hauskaa ollut, mutta aika aikaansa kutakin.
Tämän postauksen perusteella kyllä (jos olisin bussikuski) en päästäisi kyytiin sinuakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös tästä ollut Iltasanomissa se juttu, jossa kuski oli asiallisesti pyytänyt karjuvan lapsen äitiä poistumaan, koska hän vaarantaa muuten liikenteen ja muut matkustajat kun ei pysty ajamaan karjunnan alla, ja nainen lapsen kanssa liikkeellä ollut raivostui ja teki lehtijutun tms
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi pyytää jotain
ulkopuolista matkustajaa bussista sähähtämään huutavalle kersalle, joka luulee itsestään liikoja. Ja johon äitinsä maissinaksu/pskanpuhumislahjonta ei enää tehoa.Olen käytettävissä. Ja seuraavan kerran teen pyytämättäkin.
Eli kun lapsi itkee, lapsi luulee itsestään liikoja. Ja siihen auttaa sähähtäminen. Onpa mielenkiintoinen ajattelutapa. Pystytkö avaamaan lisää?
Ap:han sanoi että kyse on huvikseen huutamisesta tai turhan rageamisesta.
Mitä on tämä "huvikseen huutaminen" ja "turha rageaminen"? Minkä ikäisestä lapsesta on kyse?
Aloituksessa sanoin että 2-3, mutta joskus ehkä hiukan isompi.
Huvikseen huutaminen on sitä kun se huuto ei ole itkun tapaistakaan, vaan se lapsi saattaa olla naama ihan pokerilla tai jopa naureskella välillä.
Turhan rageaminen on vaikka karkin tai tabletin perään huutamista, kun niitä ei ole saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä siinä olisi muuta vaihtoehtoa kuin vain jatkaa matkustamista ja yrittää saada huutoa loppumaan. Tuskin se tilanne sillä raukeaa, että pidennetään matkaa poistumalla kulkuneuvosta ja odottamalla seuraavaa.
kyllä se muita matkustajia helpottaa, jos poistutte kulkuneuvosta ja vaikka konttaatte perille, mutta eihän muiden kärsimys nykyisiä itsekkäitä vanhempia kiinnosta
Jos ollaan työmatkalla ja viemässä lasta aamulla tarhaan, niin pitäisi jäädä pois bussista, odottaa seuraavaa ja ehkä myöhästyä töistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän ap hakee tällä keksityllä aloituksella? Aina vaan "täpöä" matkustettaessa yhdellä kulkuvälineellä.
Mulla ei ole (vielä) lapsia. Mieheni kanssa välillä törmätään bussissa näihin , jotka eivät siis itke, mutta huutavat ja aiheena voi olla just joku ”anna karkkia!!”. Oli pieni keskustelu että mitä tehtäisiin jos oma lapsi, jos meille sellainen suodaan, nostaisi metelin bussissa. Siksi tein aloituksen.
Ap
No, kerropa meille, mihin päädyitte keskustelussanne?
No just siihen että yritettäisiin viihdyttää ja huomioida sitä muksua jo ennen kuin se huuto alkaisi. Sitä ei osattu päättää jäätäisiinkö pois jos ei suostuisi silti lopettamaan. Jos kävelymatka jäljellä niin sitten varmaan pois.
Tässä oletuksena siis että mitään oikeata hätää ei olisi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet nämä vanhemmat tädit, jotka jupisevat ”Ei näitä nykyajan äitejä kiinnosta” ovat sen aikakauden vanhempia, kun lapsia kuritettiin fyysisesti. Saahan sillä joo kenet tahansa hiljaiseksi jos uhkailee väkivallalla. Onneksi tuollaista ei enää suvaita.
Kumpi on oikeasti pahempi: pieni tukkapölly, vaiko armoton riehuminen ja auktoriteetin rapautuminen?
Kaikilla asioilla on hyötynsä ja haittansa. Järkevässä yhteiskunnassa hyödyt ja haitat punnitaan neutraalisti eikä mennä ideologia edellä.
No pieni tukkapölly opettaa sitä lastakin käyttämään väkivaltaa konfliktitilanteissa, että riippuu ihan siitä, mitä haluaa. Jos haluaa opettaa lapsiakin ratkaisemaan ristiriidat fyysisesti, niin toki, sitä tukkapöllyä voi suosia (toki se on laitonta). Jos taas toivoo, että lapsi oppii ratkaisemaan ristiriitoja muutoin, niin sitten muut tavat.
Ei ole ollut ongelmaa auktoriteetin luomisessa, vaikka en olekaan pahoinpidellyt lapsiani.
Jos ihminen saa sakon, niin opettaako se ihmistä itsekin ottamaan toisilta rahaa väkisin (=varastamaan)? Vai olisiko kenties niin, että normaali ihminen (myös lapsi) osaa erottaa esivallan (kuten vanhemman) määräämän rangaistuksen mielivallasta?
Eihän kukaan saarnaa sitäkään, että jos rangaistuksena ottaa lapselta lelun pois, niin siitä se lapsi sitten oppisi ottamaan myös toisilta lapsilta lelun pois.
Mun mielestä nuo mainitsemasi esimerkit ovat kummallisia.
Ensinnäkin: lapsille ei anneta sakkoja. Vasta 15-vuotiaat ovat rikosoikeudellisessa vastuussa, ja heidän sopii jo olettaa ymmärtävän sekä vastuun että yhteiskunnallisten instituutioiden merkitystä.
Jos nyt puhutaan lapsista, jotka ovat siinä iässä, että he itkevät bussissa, niin kenen mielestä on hedelmällistä rankaista taaperoa ottamalla häneltä lelu pois? Mitä sen ikäinen lapsi oppii siitä rangaistuksesta? Joo, jos taapero lyö toista ihmistä jollain lelulla, niin lelu otetaan pois ja sanotaan, että ei saa lyödä, mutta millaisia rangaistuksia taaperoikäisille lapsille ylipäätään annetaan? Ja tosiaan, jos lapselta otetaan leluja pois, niin kyllä hän oppii ottamaan niitä pois toisiltakin lapsilta.
Kyllä, se on ihan oikeasti niin, että jos väkivalta on lapsen elämässä mukana, vaikka sitä perusteltaisiin auktoriteetillä ja esivallalla, niin se opettaa lasta itseäänkin ratkaisemaan asioita väkivallalla.
Tuolla sinun logiikallasi lasta ei voi rangaista mitenkään, koska kaikesta rankaisemisesta se kuitenkin oppii sen, että samalla tavalla on ok tehdä itsekin vaikka sisarukselle.
Sinulle ilmeisesti rangaistus tarkoittaa fyysistä rangaistusta tai nöyryytystä. Sellaisia rangaistuksia ei pidäkään käyttää.
Kannattaa myös miettiä missä tilanteissa ja millaisiin asioihin liittyen jakelee rangaistuksia.
Lapseni itki pienenä autossa, ihan sina. En rangaissut häntä siitä. Kun hän vähän kasvoi, vastusteli hän kovasti automatkoja. En rangaissut siitäkään. Mm. anopin mielestä lapsi kiukutteli, yritti hyppyyttää vanhempia, käyttäytyi huonosti ja olisi ansainnut rangaistuksen. Eihän noin voi elää, hän päivitteli tuohtuneena.
Myöhemmin selvisi että lapselle tulee aitossa maha kipeäksi. Joissakin autoissa enemmän kuin toisissa. Kivun taso riippui auton jousituksesta ja moottorista. Jotkut autot täristävät enemmän kuin toiset.
Jos joku lapsi huutaa aina bussissa, voi se johtua siitä että bussissa joku asia aiheuttaa lapselle kipua tai epämiellyttävää oloa. Tärinä, äänet, hajut, valaistus, liike ...
Itse kärsin lapsena bussissa pahoinvoinnista. En silloin kuitenkaan huutanut. Yritin vain keskittyä hengittämiseen. Huonoa käytöstä toki sekin,kun en osallistunut koskaan keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän ap hakee tällä keksityllä aloituksella? Aina vaan "täpöä" matkustettaessa yhdellä kulkuvälineellä.
Mulla ei ole (vielä) lapsia. Mieheni kanssa välillä törmätään bussissa näihin , jotka eivät siis itke, mutta huutavat ja aiheena voi olla just joku ”anna karkkia!!”. Oli pieni keskustelu että mitä tehtäisiin jos oma lapsi, jos meille sellainen suodaan, nostaisi metelin bussissa. Siksi tein aloituksen.
Ap
Näistä vaatimuksista ei silti ulkopuolinen tiedä, että onko lapsi huutamassa, koska tunnesäätely on huonommassa jamassa esim. jännityksen, väsymyksen yms. vuoksi. Lapsi saattaa jännittää neuvolaan/hammashoitoon/lääkäriin menoa. Lapsi saattaa haluta jäädä kotiin eikä mennä päiväkotiin. Lapsella on ollut ikävä päiväkodissa, ja siksi mieliteko tuntuu suurelta. Lapsi saattaa tulla etävanhemman luota, ja ikävät tunteet purkautuvat karkin vaatimiseen.
Sitten lapsi voi ihan haluta sitä karkkia. Lapsella ei ole muuta tapaa saada karkkia kuin pyytää. Jos pyytäminen ei auta, niin lapsi turhautuu, ja riippuen luonteesta osoittaa protestinsa/ei osoita protestia.
Toki on lapsia, jotka ovat oppineet, että kunnon huudolla voi saada mitä haluaa. Sitä ei varmaankaan haluta opettaa, vai halutaanko?
Olen ollut tilanteessa, jossa oma lapsi huutoraivosi bussissa kovalla äänellä. Siitä on vuosia aikaa, mutta muistan vielä sen oman kiukun, epätoivon ja turhautumisen tunteen, kun muut matkustajat mulkoilivat, mutta en voinut tehdä mitään. Matka oli sen verran pitkä ja reitti sellainen, jolla ei muita busseja juuri kulkenut, joten pois jääminen ei ollut vaihtoehto. Jäin sitten aikanani pois ja muut matkustajat saivat rauhan. En vieläkään tiedä, mitä mun ois pitänyt tehdä, että se olisi kaikkien mielestä ollut oikein. Lapsi oli sellainen, joka saattoi saada kilareita kaupoissa ym. Joskus pystyin kantamaan ulos, aina en, jos olin yksin liikkeellä. Ihan hyvä, rauhallinen esiteini siitä on kasvanut, vaikka lapsena huusi ja kiukkusi välillä turhasta.
Vierailija kirjoitti:
Paras keino on mielestäni saada huomio kiinnittymään johonkin muuhun. Kun saa lapsen vastaamaan johonkin kysymykseen, joka keskeyttää huudon, ollaan jo voiton puolella. Kysymys vaikkapa lapsen lempi harrastuksesta tai mistä vaan, varsinkin joku mikä saa lapsen hämmästelemään ja rattaat raksuttamaan päässä niin itku unohtuu.
Tietty siinä kohtaa jos lapsi ei raivoltansa näe eikä kuule enää mitään, ei sanat paljon tehoa.
Lempiharrastuksesta? 2-3-vuotiaalta? Voi apua...
Vaikea kysymys, kun tuo huuto vaikuttaa eri tavalla eri ihmisiin. Osa ei ole moksiskaan ja osalle se aiheuttaa kovan stressireaktion.
Yleensä ajatellaan, että huudosta eivät piittaa ne, joilla on omia lapsia, koska he ovat niin tottuneita kuulemaan lasten huutoa. Mutta ei se aina niinkään ole.
Siitä, että huuto häiritsee, pidetään kypsymättömyyden merkkinä. Kuitenkin muistan, että itsekään en nuorempana osannut keskittyä työhön, kun asiakas toi mukanaan asiakaspalveluun täysillä itkevån ja huutavan pienokaisen.
Eniten ahdistaa tilanne, jos lapsen huoltaja ei näytä edes yrittävän tyynnyttää lasta mitenkään, vaan on kuin ei kuulisi mitään.
No itse kaivaisin ensin repusta dB-mittarin ja varmistaisin, että lapsi huutaa täysillä. Olishan se noloa hiljentää lapsi, joka on vielä vaikka 5-10 desibelin päässä maksimiäänenvoimakkuudesta.
No yhdellä näistä "poikkeuksellisen helpoista" lapsista on nepsy-diagnoosi. Pari opettajaa, joilla on "napakka kasvatustyyli" riitelevät tämän lapsen kanssa koulussa ja aiheuttavat konflikteja. Vähän lempeämmän tyylin opettajat pärjäävät hänen kanssaan hyvin ja sanovat että lapsen kanssa saa aikaan hyviä keskusteluita opetettavista aiheista.
Itse olen huomannut että varsinkin sen nepsyn kanssa kannattaa olla lempeä jos ei halua kehittää mitään ihmeellisiä valtataisteluita ja raivokohtauksia. Empatia ja lempeys toimivat häneenkin parhaiten.