Olen tyhmä! Idiootti! Kesälomamatka pilalla!!
Olemme opiskelijaperhe. Mies opiskelee, minä opiskelen, meillä on kaksi pientä lasta. Molemmat käymme satunnaisesti töissä, mutta raha on siis todella tiukassa. Emme ole käyneet moneen vuoteen millään matkoilla, koska tähän ei ole ollut varaa.
Viime syksynä juttelin yhden kaverin kanssa, että olisi kiva päästä joskus lomalle, mutta ei ole varaa ennen valmistumista ja siihen menee vielä ainakin kaksi vuotta. Kaveri sitten sanoi, että jos vain pääsette lähtemään, niin voitaisiin käyttää hänen vanhempien Italian-loma-asuntoa. He ovat koko kesän purjehtimassa ja loma-asunto on tyhjillään. Olin aivan innoissani ja kaveri soittikin heti vanhemmilleen ja sopi asian. Vanhemmat olivat tyytyväisiä, että asunnolla on joku ja minä suorastaan kiljuin riemusta.
Saatiin haalittua talven aikana lentoliput kasaan, halpalentoyhtiöillä saatiin edestakaiset liput meille kaikille 490 eurolla. Tarkoitus oli olla kolme viikkoa heinäkuussa Italiassa, eläminenhän maksaa sen saman siellä kuin täällä, kun ei shoppailla tai muuta.
Nyt tuli kaverilta sähköposti, että asunnon vuokran voi maksaa tilille XXXXX ja kolmelta viikolta vuokra on 600€. Ei kiirettä maksaa.
EI MEILLÄ OLE MITÄÄN 600 EUROA!!! Sehän on kahden kuukauden opintotuki, enemmänkin! Saimme juuri ja juuri nuo lentoliput kasaan.
Syytän itseäni. Kuvittelin, että kaveri tajusi selittämättäkin, ettei meillä todellakaan ole varaa mihinkään ja siksi se sitä vanhempien asuntoa meille kauppasikin. Oma moka, kieriskelen itsesyytöksissä.
200 euroa viikosta on kohtuuhinta, sen myönnän, mutta meillä ei sitä ole. Lentolippuja ei voi perua. Emme siis voi lähteä, lentolippurahat menivät kankkulan kaivoon.
Kommentit (372)
Ikimuistoisaa matkaa toivotan minäkin Sinulle, ap. Nauttikaa koko rahan edestä! Varokaa ainoastaan sitä, ettette päädy tämän palstan ketjuun "Moukkamaisin vieras"...
Voi helvetti mitä idiootteja mennyt laittamaan ap:n sähköpostiin kuvottavia, oksettavan säälittäviä viestejä!!! Miten voi olla noin ällöttävän kateellisia ja mielisairaita ihmisiä?!! Kehottaisin heitä lämpimästi HANKKIMAAN ELÄMÄN. Hävettää että Suomessa on tuollaisia ihmisiä, pitäis piestä henkihieveriin, tai ennemminkin viedä lukkojen taakse.
On se niin vaikea olla onnellinen ap:n puolesta. Pitää olla ällöttävän ahne ja mielisairas ja suhtautua toisten onneen noin järjettömästi. Maailma on pilalla teidänkaltaistenne ansiosta.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 00:12"]
Kysy nyt ystävältäsi suoraan, että miksi et heti sanonut mahdollisesta vuokrasta mitään kun kerta varmasti ymmärsit että rahaa ei oikein ole.
On kyllä hyvin kummallista toimintaa, taitaakohan rahat edes mennä vanhemmille? Ja juuri niin kun joku täällä sanoikin että mihin nämä ihmiset rahaa tarvitsevat kun purjehtivat koko kesän ja omistus? Asunto Italiassa. No oli miten oli niin todella törkeää mielestäni.
Ymmärrän sua ap hyvin :( mekin säästimme pitkään että päästiin kreikkaan viikoksi miesystävän kanssa kun molemmat opiskelemme ja rahat ovat aina tiukilla mutta matkamme oli uskomaton♡
Löydätte varmasti ratkaisun tilanteeseen:)
Pitäkää ikimuistoinen loma ♡
[/quote]
siis jos on varakas niin on velvollinen elättämään itselleen tuntemattomia ihmisiä? Sillä sitähän se on , elättämistä jos ap ei maksaisi edes käyttökustannuksia loma-asunnosta. Ilmastointia (joka käyttökustannuksiltaan todella kallis), vettä ja sähköähän asunnossa ei tarvita, jos se on tyhjllään.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 10:05"]
Kaveris tais kusettaa jos teillä oli puhetta rahattomuudestanne. Aika törkee frendi!!!! Ilmoita että ei ollut mitään tällaista puhetta tylysti vaan. Ikävähomma ne liput, ette saisi niitä myytyä. Edes puoleen hintaa niin saatte ainakin osan pois.
[/quote] No hei 200 e viikko on ihan ilmaista. Tuo määrä menee jo talon ylläpitoon. Toki kaveri ois voinut aikaisemmin selvittää, mitä maksaa.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 00:55"][quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 00:12"]
Kysy nyt ystävältäsi suoraan, että miksi et heti sanonut mahdollisesta vuokrasta mitään kun kerta varmasti ymmärsit että rahaa ei oikein ole.
On kyllä hyvin kummallista toimintaa, taitaakohan rahat edes mennä vanhemmille? Ja juuri niin kun joku täällä sanoikin että mihin nämä ihmiset rahaa tarvitsevat kun purjehtivat koko kesän ja omistus? Asunto Italiassa. No oli miten oli niin todella törkeää mielestäni.
Ymmärrän sua ap hyvin :( mekin säästimme pitkään että päästiin kreikkaan viikoksi miesystävän kanssa kun molemmat opiskelemme ja rahat ovat aina tiukilla mutta matkamme oli uskomaton♡
Löydätte varmasti ratkaisun tilanteeseen:)
Pitäkää ikimuistoinen loma ♡
[/quote]
siis jos on varakas niin on velvollinen elättämään itselleen tuntemattomia ihmisiä? Sillä sitähän se on , elättämistä jos ap ei maksaisi edes käyttökustannuksia loma-asunnosta. Ilmastointia (joka käyttökustannuksiltaan todella kallis), vettä ja sähköähän asunnossa ei tarvita, jos se on tyhjllään.
[/quote]Mä ainakin ymmärsin, että vanhemmat olisivat iloisia jos joku katsoisi vähän talon perään heidän ollessa pois. Kyllä täälläpäin ainakin vähän jopa maksetaan, että joku kattelee perään. APkin varmaan ymmärsi asian näin, eihän hän voinut tietää esim, että taloa vuokrataan muillekin? Se onkin ihan eri juttu jo jos olisi tiennyt talon olevan yleisesti vuokrattavana. Miksi teidän pitää sättiä kaikkia, eikö jokainen joskus tee arviointi virheen ja sen ap myöntää ja tiedostaa jo itsekin heti aloitusviestissä.... HUOKAUS

Voi huokaus. Talo on tyhjänä tn. suurimman osan ajasta ja sitten sinne pitäisi ottaa asukkaat, jotta joku vahtii...? Haloo! Saanko tulla vaikka jonkun merenrantataloon asumaan ja saunomaan siksi aikaa, kun olette matkalla? Mähän siis vahdin taloa ja samalla voidaan lomailla perheellä? Ps. ei kai haittaa, että tuo rasavilli poika voi rikkoa jotain... Hei, ei se pahaa tarkoita ja on tosi söpö.:)
Ette kai te nyt oikeasti antaneet mitään rahaa jonkun nettikeskustelun perusteella?
Voi luoja. Ei muuta voi sanoa.
Mutta lupaan tämän, en enää koskaan ikinä ihmettele ääneen miten muka voi olla vielä Suomessa niin pässejä ihmisiä, että antavat niille kadulla lojuaville romaniasta tulleille kerjäläisille rahaa. En koskaan, koska nyt tiedän mistä ne pässit on tulleet ja missä viettävät aikansa.
Ei taida olla ensimmäistä kertaa kyseinen ap täällä av:llä syöttämässä pajunköyttä-Muistelen hyvin samantapaisen vedätyksen parin vuoden takaa. Gmailissa oli osoite, josta sitten sai tarkemmat tiedot, mihin rahaa sais lähettää. Perhe oli silloinkin hädässä ja rahaa ei suoranaisesti kerjätty, mutta "kiitollisina" otettiin avustuksia vastaan. En muista enää tarkkaan kuinka tarina meni, mutta silloinkin oli viestiketjussa (niin kuin tässäkin) kommentteja, joissa ap toisena kirjoittajana esiintyen "ruokki" asiaansa ja vedätti eteenpäin.

[quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 18:40"][quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 10:53"]
oispa kiinnostavaa jos joku jymäytetyistä hyväntekijöistä tulisi tajuihinsa ja lisäisi tähän viestiketjuun ap:n nimen
joku nimihän täytyy olla kun on pankkitili!!!
[/quote]
Mistä sinä tai muut tulitte sellaiseen käsitykseen, että joku on laittanut AP:n tilille jo rahaa?
[/quote]
Eikös ap itse maininnut siitä, kun jaksat ketjya lukea. Neljä hyväuskoista lähti mukaan
Eikös ap kertonut, että muutama ihminen oli ottanut yhteyttä/laittanut meiliä?
Ei nämä huijarit tietenkään pankkitiliään kenellekään kerro. Homma toimii siten, että hän pyytää lähettämään rahaa, omalla nimellään, joka on tietenkin "Mirkku Virtanen" (hehheh valitse itse joku kiva nimi tähän) ja sitten nuo rahat lähetetään tiettyyn Poste Restanteen, mistä ap ne sitten noutaa. Nykyään homma on sen verran vain vaikeutunut, että "Mirkulla" pitää olla jonkinlainen henkilökortti kun hakee postinsa, mutta äkkiäkös alan ihminen jostain feikki-kortin hommaa.
Miten tämän "ei kaikki opiskelijat ole köyhiä" -seikan ymmärtäminen vaikuttaa ap:n tilanteen ymmärtämiseen millään tavalla? Ei mitenkään. Sinä elit omat opiskeluvuotesi omalla tavallasi, mutta nythän ei ollutkaan kyse sinun asioistasi.
Btw, opiskeluvuodet ja lapset sopivat aika hyvin yhteen: pienet lapset eivät kuluta paljoa, joten opiskelijanbudjetillakin pärjää ja lisäksi opiskelija pystyy joustamaan lastenhoidossa monin verroin paremmin kuin työssäkäyvä. Töitäkin on vastavalmistuneena mukavampi hakea, kun työnantajalle voi kertoa, ettei ole heti alkamassa lastentekoon, kun saa nimet paperiin.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 15:02"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 15:00"]AP! Kirjoitit että asutte Helsingissä, mitä jos laittaisitte oman asuntonne airbnb:n kautta vuokralle tuon kolmen viikon ajaksi? Moni tuttuni tekee niin, ovat itse mökillä tms. Ja vuokrapyynnöt 80-250€ YÖLTÄ. Jos saisitte asuntonne vuokrattua edes osaksi aikaa niin saisitte niillä rahoilla lyhennettyä vuokraa jo ihan kivasti. Asunto pitää toki siivota kunnolla ja kuvata kauniisti ilmoitusta varten.
[/quote]
Sori, nyt vasta huomasin tuon HOAS-asian. Entä jollekin sukulaiselle? Tuskin tulisi ilmi.
[/quote]
Ap ei vaikuta ihmiseltä, joka kehtaisi pyytää hoasin kämpästään vuokraa sukulaiselta.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 12:49"]
Nyt on pakko ihmetellä ap motiivejasi. Et kehtaa pyytää vanhemmiltasi rahaa lainaksi, mutta kehtaat kyllä ottaa tuntemattomilta rahaa lahjaksi. Kaveriltasi mukava ele lainata raha teille, siinäkään ei mitään ihmeellistä, mutta miten eroasi vanhemmilta lainaamisesta?
Ja kyllä, olen itse matalapalkkatyöläinen ja kroonisessa "rahapulassa", kun johonkin ekstraan tarvitsisi. Lainaa on vanhemmilta ja ystäviltä saatu ja maksettu.
Sinällään kaunis teko antaa omastaan toiselle. Erikoinen on vain ap:n ajatuksenjuoksu.
[/quote]
Oikeastaan ero on siinä, että vanhemmilta joutuu rahaa PYYTÄMÄÄN. Asioiden PYYTÄMISEEN pitää ihmisellä ollakin korkea kynnys. Sen sijaan jos joku TARJOAA apua/lainaa/rahaa, tällöin voi jo heti lähteä siitä oletuksesta, että avun TARJOAJA tekee sen mielellään ja omasta halustaan. Silloin voi halutessaan ottaa TARJOTUN avun vastaan.
Korostan nyt vähän turhankin tavalla noita termejä, mutta tämä on oikeasti todella tärkeä ero. Pätee moneen muuhunkin asiaan. Esim. Et voi mennä sanomaan toiselle, että haluat lahjaksi asian xyz, koska samalla heität ilmaan olettamuksen, että olet ylipäätään saamassa lahjaa, oli sitten kyseessä häät, synttärit tai valmistujaiset. Sen sijaan voit vastata totuudenmukaisesti kysymykseen "mitä haluat lahjaksi" koska tällöin lahjan antaja on jo ilmaissut itse vapaaehtoisesti halukkuutensa antaa lahjan ja kysyy nyt sinulta vinkkiä.
Mä olisin tehnyt mitä vaan , mutta saisin sovittua maksamisesta ja saanut rahat kasaan. Ihana loma Italiassa ja hyvä mahdollisuus olla jopa 3 viikkoa ulkomailla perheen kesken. En tuhlaisi samaa rahasummaa suomen sadekesään. Oltiin viime kesällä Roomassa ja rakastuin siihen välittömästi. Suosittelen unohtaa periatteet, soittaa kaverille ja vanhemmille ja yrittää saada rahat kasaan.
Jos ja kun on noin tiukkaa rahasta, niin miten on varaa ylipäätään lomailla kolme viikkoa kesällä? Kun aikoinani itse opiskelin, niin olin koko kesän töissä, että sain rahoitettua elämiseni seuraavaan kesään asti. Ei tullut mielenkään pitää lomaa! Opintolainaa ei tarvinnut nostaa eikä tyytyä pelkkään nuudeliin. Tosin enpä myöskään hankkinut lapsia siihen elämäntilanteeseen. Nyt olen ollut työelämässä jo yli 15 vuotta ja perheemme lähtee kesällä neljäksi viikoksi reissuun. Kun on hoitanut asiansa kunnolla (ja ehkä jonkun verran kärsinytkin sen takia, kun opiskeluvuosina ei turhia lomailtu), niin eipä tarvitse ruinata tuntemattomilta matkarahaa millään keskustelupalstalla!
Hei kaikki!
Kesäloman jälkeen unohdin aivan tyystin palata kertomaan kuulumisia tähän viestiketjuun. Nyt kun vihdoinkin muistin, palaan kiittämään kaikkia ihania ihmisiä unelmalomastamme.
Saimme uskomattoman ihanilta, täysin tuntemattomilta ihmisiltä lahjoituksia sen verran, että pystyimme maksamaan Italian talon vuokran koko ajalta täysimääräisenä. Kaikenkaikkiaan rahaa tuli sen verran, että talon vuokran jälkeiset lahjoitukset lahjoitimme lyhentämättä suoraan SPR:n Nälkäpäivä-keräykseen.
Saimme viettää elämämme ihanimman ja ikimuistoisimman loman. Nautimme toisistamme, perheestämme, kiireettömästä elämästä, maisemista, lämmöstä, upeasta hiekkarannasta. Ette voi käsittää, miltä tuntui saada ihania sähköpostiviestejä, kannustavia ja rohkaisevia.
Toivomme voivamme auttaa tulevaisuudessa vähävaraisia opiskelijaperheitä jollain tavalla, kunhan itse tästä valmistumme.
Terveisiä lapsilta: KIIIIIITOS!!!
ap
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 23:50"]
Huijausta, niin pläkkiselvää huijausta kuin vaan voi olla. Onnittelut ap, sait varmaan helvetin hyvät naurut tästä. Ja voi elämä tätä tyhmää Suomen kansaa...
[/quote]
joo, hyvät naurut! Laitetaan hyvä juttu kiertämään kuten ap tuossa neuvoi :-D