Olen tyhmä! Idiootti! Kesälomamatka pilalla!!
Olemme opiskelijaperhe. Mies opiskelee, minä opiskelen, meillä on kaksi pientä lasta. Molemmat käymme satunnaisesti töissä, mutta raha on siis todella tiukassa. Emme ole käyneet moneen vuoteen millään matkoilla, koska tähän ei ole ollut varaa.
Viime syksynä juttelin yhden kaverin kanssa, että olisi kiva päästä joskus lomalle, mutta ei ole varaa ennen valmistumista ja siihen menee vielä ainakin kaksi vuotta. Kaveri sitten sanoi, että jos vain pääsette lähtemään, niin voitaisiin käyttää hänen vanhempien Italian-loma-asuntoa. He ovat koko kesän purjehtimassa ja loma-asunto on tyhjillään. Olin aivan innoissani ja kaveri soittikin heti vanhemmilleen ja sopi asian. Vanhemmat olivat tyytyväisiä, että asunnolla on joku ja minä suorastaan kiljuin riemusta.
Saatiin haalittua talven aikana lentoliput kasaan, halpalentoyhtiöillä saatiin edestakaiset liput meille kaikille 490 eurolla. Tarkoitus oli olla kolme viikkoa heinäkuussa Italiassa, eläminenhän maksaa sen saman siellä kuin täällä, kun ei shoppailla tai muuta.
Nyt tuli kaverilta sähköposti, että asunnon vuokran voi maksaa tilille XXXXX ja kolmelta viikolta vuokra on 600€. Ei kiirettä maksaa.
EI MEILLÄ OLE MITÄÄN 600 EUROA!!! Sehän on kahden kuukauden opintotuki, enemmänkin! Saimme juuri ja juuri nuo lentoliput kasaan.
Syytän itseäni. Kuvittelin, että kaveri tajusi selittämättäkin, ettei meillä todellakaan ole varaa mihinkään ja siksi se sitä vanhempien asuntoa meille kauppasikin. Oma moka, kieriskelen itsesyytöksissä.
200 euroa viikosta on kohtuuhinta, sen myönnän, mutta meillä ei sitä ole. Lentolippuja ei voi perua. Emme siis voi lähteä, lentolippurahat menivät kankkulan kaivoon.
Kommentit (372)
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 22:47"]
Kyllä, auttaminen on sallittua, ei ap ole keneltäkään rahaa pyytänyt! Jotkut vaan haluaa auttaa:) sitä paitsi hän itse ottaa myös ison riskin, koska kuka tahansa meistä lahjoittajista voisi julkaista vaikka hänen koko nimensä täällä!
[/quote]
Ap:n sanoin "Olen kuitenkin kiitollinen edelleen, jos joku ystävällinen haluaa edelleen lahjoittaa muutaman euron tähän tarkoitukseen."
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 22:49"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 22:43"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 22:25"]Kannattaa tsekata, vaatiiko tämä rahankeräysluvan... Ihan vaan vinkkinä...
[/quote]
Ap ei ole kerjännyt keneltäkään rahaa, useampi ihminen pyysi hänen s-postiosoitettaan ja ap antoi sen. Vaikka olisikin kiellettyä, niin "vahinko" on jo tapahtunut. Ap on jo saanut lahjoituksia. Tänne vaan mukavia viestejä: opiskelija.perhe@gmail.com
Menkää kateelliset vaikka lottoamaan!
[/quote]
Ja lahjoittaahan saa kenelle tahansa verovapaasti alle 4000 euron arvosta kolmen vuoden aikana! :)
[/quote]
Saa LAHJOITTAA, mutta sitä lahjoitusta ei saa itse pyytää netissä tuntemattomilta omaan lomamatkaansa.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 11:37"]Hei kaikille,
soitin kaverille. Oli ihan aidon hämmästynyt, ettei meillä ole 600 euroa. Sanoi, että jos vanhempansa vuokraavat sitä eteenpäin, pyytävät normaalisti 1300 euroa viikolta, joten tuo 200 euroa viikossa menee ihan vain sähköön, veteen ja talon ylläpitoon, ilmeisesti joku vastike tai muu. Se on siis se, jota he maksavat asunnosta jatkuvasti ympäri vuoden.
Kaveri sanoi, että vanhemmat kyllä odottavat maksua ennen matkaa, eli se "ei kiirettä" tarkoitti, ettei juuri tänään tarvitse maksaa. Kunhan nyt kuukauden sisällä tulee tilille. Sanoin, ettei meillä sitä rahaa ole ja joudutaan perumaan matka, sen verran iso summa tuo 600 euroa meille on.
Sovittiin lopuksi, että kaveri maksaa sen itse vanhemmilleen ja minä jään kaverille velkaa, maksan korottomana meille sopivissa erissä vuoden aikana. Eli 50€ kuussa. Sekin on oikeasti paljon YLIMÄÄRÄISESTÄ kulusta meille :(
Ja kyselijöille matkabudjetista: tottakai meillä on matkavakuutus, passit hankittu ja tarkkaan laskettu, mitä mihinkin menee. Asumme Helsingissä, joten pääsemme bussilla lentokentälle. Lentokentällä ei syödä mitään, lapsille on eväät mukana. Lentokentältä asuntoon pääsee suoraan junalla (18 euroa per suunta kahdelta aikuiselta, lapset eivät maksa mitään) ja loput 2km juna-asemalta kävelemme perille.
Ranta on aika lähellä, siellä ajattelimme viettää aikaa, tehdä myös ruokaa, nauttia lämmöstä ja ihan vain kävellä siinä kaupungissa. Monet museot näyttivät olevan ilmaisia, olen katsonut, että siellä on kivoja lasten leikkipuistoja, suihkulähteitä, kirkkoja, toreja. Ei tarvitse shoppailla mitään. Ruokaa ostetaan. Ei tarvita julkista liikennettä, kaupungin pystyy ottamaan haltuun jalan. Meillä on sisarusrattaat mukana, koska lapset eivät jaksa kävellä koko päivää ja voivat nukkua päiväunia rattaissa.
Nimenomaan ajattelimme lähteä minimibudjetilla liikkeelle, koska sitä rahaa ei ole. Rahattomana on kuitenkin vähän eri asia olla Italiassa kuin Suomessa. Se makaronilaatikon syöminen siellä on eri asia kuin Suomessa. Huvipuistoja siellä ei juuri siinä kaupungissa ollut.
Toivottavasti päästään lomatunnelmaan vielä ennen lähtöä, tänään on ollut aika itkuista. Ja toivottavasti matka on myös sen 600 euron jälkimaksun väärti..
ap
[/quote]
Kaverisi vaikuttaa reilulta. Kivaa matkaa. Älkää murehtiko liikaa. Muistakaa myös että valmistuttuanne työnsaanti on helpompaa kuin lapsettomilla, kun kukaan ei epäile, että jäätte heti perhevapaille.
Yrittäkää saada oma kämppä jollekin Suomessa lomailevalle vuokralle tai vaikka festariviikonlopuksi, jos sellaisia kotikaupungissanne on. Saatte nopeemmin maksettua kaverille.
No huh, huh! Hotellihuoneesi Italiassa, meren rannalla kolmen lapsen perheelle VIIKOKSI 200e. Joopa joo, sä et oo ihan hetkeen matkaillut. Mikä haiseva murju..
Huoneiston ja hotellihuoneen ero on se, että huoneiston kun valitsee oikein, siellä on ruhtinaallisesti tilaa, oma rauha, vapaus tehdä hyvää ruokaa silloin kun sitä haluaa syödä jne. Monesti kohtuutasoinen hotelli maksaa noissa maissa sesonkiaikana viikossa _tuhansia_.
Mutta mä nyt oletan, että sä et nyt tiedä, mistä tässä puhutaan.
t. Aika monta taloa ja huoneistoa vuokrannut
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 16:32"]
200 e viikossa HUONEISTOSTA ei kyllä ole mitenkään erikoisen halpa. Sillä saa jo halvan hotellihuoneen aamiaisella viikoksi. Ap:ta koitetaan nyt kusettaa?
Lisäksi ihmettelen, millä rahoilla ap olisi shopannut, ei Italia nyt niin halpa ole, ellei sitten osta ihan rihkamaa.
[/quote]
Tämä kommentti siis yo.viestiin:
No huh, huh! Hotellihuoneesi Italiassa, meren rannalla kolmen lapsen perheelle VIIKOKSI 200e. Joopa joo, sä et oo ihan hetkeen matkaillut. Mikä haiseva murju..
Huoneiston ja hotellihuoneen ero on se, että huoneiston kun valitsee oikein, siellä on ruhtinaallisesti tilaa, oma rauha, vapaus tehdä hyvää ruokaa silloin kun sitä haluaa syödä jne. Monesti kohtuutasoinen hotelli maksaa noissa maissa sesonkiaikana viikossa _tuhansia_.
Mutta mä nyt oletan, että sä et nyt tiedä, mistä tässä puhutaan.
t. Aika monta taloa ja huoneistoa vuokrannut
[quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 10:53"]
oispa kiinnostavaa jos joku jymäytetyistä hyväntekijöistä tulisi tajuihinsa ja lisäisi tähän viestiketjuun ap:n nimen
joku nimihän täytyy olla kun on pankkitili!!!
[/quote]
Mistä sinä tai muut tulitte sellaiseen käsitykseen, että joku on laittanut AP:n tilille jo rahaa?
Älä maksa. Minkäänlaista kirjallista sopimusta ei ole tehty, joten kukaan ei voi syyttää sinua mistään. Poista sähköposti ja ole kuin et olisi huomannutkaan sitä
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 22:40"]
Siis minkä takia nyt täällä keräät vielä ihmisiltä rahaa kun sait jo vuokran sovittua ystäväsi kanssa? Ja mistä te lahjoittajat tiedätte onko tuo opiskelija.perhe-osoite alkuperäisen apn laittama vai vain jonkun keskustelua seuranneen tekaisema? Hohhoh.
[/quote]
Tämä tuli minulle ensimmäisenä mieleen...
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 21:55"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 21:46"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 18:37"]
200€ viikko loma-aikana ei kyllä saa Italiasta minkäänlaista majoitusta neljälle hengelle.
[/quote]
Kyllä tuolla 200eur/viikko hujakoilla saa esim. Sisiliasta valita useammastakin vaihtoehdosta (2 aikuista + lisävuoteet lapsille). Kokeile vaikka hakua Momondolla tms.
[/quote]
Löysin Momondolla tasan yhden vaihtoehdon heinäkuulle, telttapaikan Sisiliasta. Linkkaa toki oma löytösi.
[/quote]
Samaa mieltä, just näin. Niitä nyt vaan ei ole. Saati että olisi meren rannalla, sellaisen matkan päässä lentokentästä, että sinne jotenkin pääsee. Ja sitten kuulisin mielellään, miten siellä lisävuoteellisessa murjussa tehdään ruokaa?
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 22:52"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 22:49"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 22:43"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 22:25"]Kannattaa tsekata, vaatiiko tämä rahankeräysluvan... Ihan vaan vinkkinä...
[/quote]
Ap ei ole kerjännyt keneltäkään rahaa, useampi ihminen pyysi hänen s-postiosoitettaan ja ap antoi sen. Vaikka olisikin kiellettyä, niin "vahinko" on jo tapahtunut. Ap on jo saanut lahjoituksia. Tänne vaan mukavia viestejä: opiskelija.perhe@gmail.com
Menkää kateelliset vaikka lottoamaan!
[/quote]
Ja lahjoittaahan saa kenelle tahansa verovapaasti alle 4000 euron arvosta kolmen vuoden aikana! :)
[/quote]
Saa LAHJOITTAA, mutta sitä lahjoitusta ei saa itse pyytää netissä tuntemattomilta omaan lomamatkaansa.
[/quote]
Juridisesti rahankeräyksellä tarkoitetaan toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa. Sitähän tämä on.
Pystyisittekö siirtämään paluulippuja? Jos olisittekin vain viikon tai 10 päivää tms?
mä ehdottomasti menisin matkalle. kyllä teitä kaduttaisi jos ette menisi. olen itsekin köyhä mutta nyt se stressi velasta pienemmälle ja ELÄKÄÄ.
Huijausta, niin pläkkiselvää huijausta kuin vaan voi olla. Onnittelut ap, sait varmaan helvetin hyvät naurut tästä. Ja voi elämä tätä tyhmää Suomen kansaa...
Hei!
Olen poistanut sähköpostin, jonka perustin tätä tarkoitusta varten. Sinne alkoi tulla niin kuvottavaa ja suorastaan pelottavaa viestiä, etten halua enää pitää sitä edes anonyymisti. Aion tehdä uhkailuista rikosilmoituksen.
Niille neljälle, joiden kanssa ehdin viestitellä: KIITOS! Viestinne merkitsee meille paljon.
Sähköpostiin ei voi enää lähettää viestejä. En voi, enkä halua enää vastaanottaa lahjoituksia. Toivon, että te, jotka olisitte vielä halunneet lahjoittaa euron tai pari, teette sen jollekin muulle. Suomessa on syrjäytyneitä ihmisiä ja köyhiä, joilla ei ole mahdollisuutta vaurastua. Minä ja mieheni opiskelemme ja tulemme hyvin todennäköisesti kuitenkin saamaan töitä molemmat, joten emme ole "köyhiä" lopun ikäämme, emmekä millään tavalla syrjäytyneitä tästä yhteiskunnasta.
Pyydän, että asian käsittely jätetään tähän. Kaikki oleellinen on jo sanottu ja tehty. Tämän viestin jälkeen en aio kommentoida viestiketjuun mitään. Jos joku esiintyy minuna, se en siis ole minä.
Oikein hyvää kesän jatkoa jokaiselle. Kiitos positiivisista ja kannustavista viesteistänne. Toivon kaikille negatiivisia viestejä minulle lähettäneille myös hyvää ja parempaa kesää.
Terveisin ap
Voi harmi, miten tyhmiä ihmisten pitää olla. Onko se keneltäkään pois jos joku haluaa auttaa toista? Että mä vihaan tollasia kaiken pilaajia, tästä ois korkeintaan saanu hyvää mieltä kaikille!
Ap, aplodit!
Näppärällä fiktiolla fyrkkaa, ja nopeasti. Ihailen tosissani.
Nimim. Tekstiammattilainen
Ap on sen verran fiksu, että tajusi jo, että kohta kuumottamaan vähän liikaa. Kannatti tosiaan sulkea se gmail-osoite ajoissa ennen kuin poliisit puutuu asiaan. Paljonkohan ehti vedättää rahaa näiltä hölmöiltä hyväuskoisilta.
Kysy nyt ystävältäsi suoraan, että miksi et heti sanonut mahdollisesta vuokrasta mitään kun kerta varmasti ymmärsit että rahaa ei oikein ole.
On kyllä hyvin kummallista toimintaa, taitaakohan rahat edes mennä vanhemmille? Ja juuri niin kun joku täällä sanoikin että mihin nämä ihmiset rahaa tarvitsevat kun purjehtivat koko kesän ja omistus? Asunto Italiassa. No oli miten oli niin todella törkeää mielestäni.
Ymmärrän sua ap hyvin :( mekin säästimme pitkään että päästiin kreikkaan viikoksi miesystävän kanssa kun molemmat opiskelemme ja rahat ovat aina tiukilla mutta matkamme oli uskomaton♡
Löydätte varmasti ratkaisun tilanteeseen:)
Pitäkää ikimuistoinen loma ♡
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 22:43"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 22:25"]Kannattaa tsekata, vaatiiko tämä rahankeräysluvan... Ihan vaan vinkkinä...
[/quote]
Ap ei ole kerjännyt keneltäkään rahaa, useampi ihminen pyysi hänen s-postiosoitettaan ja ap antoi sen. Vaikka olisikin kiellettyä, niin "vahinko" on jo tapahtunut. Ap on jo saanut lahjoituksia. Tänne vaan mukavia viestejä: opiskelija.perhe@gmail.com
Menkää kateelliset vaikka lottoamaan!
[/quote]
Ja lahjoittaahan saa kenelle tahansa verovapaasti alle 4000 euron arvosta kolmen vuoden aikana! :)