Olen tyhmä! Idiootti! Kesälomamatka pilalla!!
Olemme opiskelijaperhe. Mies opiskelee, minä opiskelen, meillä on kaksi pientä lasta. Molemmat käymme satunnaisesti töissä, mutta raha on siis todella tiukassa. Emme ole käyneet moneen vuoteen millään matkoilla, koska tähän ei ole ollut varaa.
Viime syksynä juttelin yhden kaverin kanssa, että olisi kiva päästä joskus lomalle, mutta ei ole varaa ennen valmistumista ja siihen menee vielä ainakin kaksi vuotta. Kaveri sitten sanoi, että jos vain pääsette lähtemään, niin voitaisiin käyttää hänen vanhempien Italian-loma-asuntoa. He ovat koko kesän purjehtimassa ja loma-asunto on tyhjillään. Olin aivan innoissani ja kaveri soittikin heti vanhemmilleen ja sopi asian. Vanhemmat olivat tyytyväisiä, että asunnolla on joku ja minä suorastaan kiljuin riemusta.
Saatiin haalittua talven aikana lentoliput kasaan, halpalentoyhtiöillä saatiin edestakaiset liput meille kaikille 490 eurolla. Tarkoitus oli olla kolme viikkoa heinäkuussa Italiassa, eläminenhän maksaa sen saman siellä kuin täällä, kun ei shoppailla tai muuta.
Nyt tuli kaverilta sähköposti, että asunnon vuokran voi maksaa tilille XXXXX ja kolmelta viikolta vuokra on 600€. Ei kiirettä maksaa.
EI MEILLÄ OLE MITÄÄN 600 EUROA!!! Sehän on kahden kuukauden opintotuki, enemmänkin! Saimme juuri ja juuri nuo lentoliput kasaan.
Syytän itseäni. Kuvittelin, että kaveri tajusi selittämättäkin, ettei meillä todellakaan ole varaa mihinkään ja siksi se sitä vanhempien asuntoa meille kauppasikin. Oma moka, kieriskelen itsesyytöksissä.
200 euroa viikosta on kohtuuhinta, sen myönnän, mutta meillä ei sitä ole. Lentolippuja ei voi perua. Emme siis voi lähteä, lentolippurahat menivät kankkulan kaivoon.
Kommentit (372)
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 17:17"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 17:09"]
Laita ap sähköposti, jotta voin kysyä tilinumerosi, voin helposti antaa vähän matkarahaa, se ei ole minulta tällä hetkellä mistään pois, mutta teille pieni ilo. Jooko?
[/quote]
En tiedä, onko tämä millään tavalla järkevää. Loin anonyymin sähköpostiosoitteen. Laittaisitko siihen sähköpostia. Kiitos! opiskelija.perhe@gmail.com
ap
[/quote]
Laitan sinulle sähköpostia. Laitan 10 euroa. Sillä saa ainakin jotain lääkkeitä, jos lapsi sairastuu kesken matkan. Sen enempää en ihan tuntemattomalle uskalla luvata :) Toivottavasti pääsette hyvillä mielin reissuun!
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 13:17"]
Aika hulppea luksusasunto jossan huippupaikalla saa kyllä olla, jos vuokra on normaalisti 1300 euroa PER VIIKKO. Siis tuollainen vuokra on Italiassa jo luokkaa hieno huvila Toscanassa + suuri puutarha + omat uima-altaat jne. + välittäjien maksut. Jos suoraan omistajalta vuokraa, saa yleensä halvemmalla.
(Samalla summalla asuisi muuten Berliinissä pari kuukautta todella hyvällä paikalla.)
Haukkukaa ap:tä ahneeksi jos haluatte, mutta minusta ap:n ystävä toimi ehdottomasti väärin. Jos hän olisi oikeasti halunnut auttaa ystäväänsä, hän olisi vaikka mennyt itse lomalle vanhempiensa asuntoon ja kutsunut ystävän perheen mukaan. Tuskinpa vanhemmat silloin olisivat kovin paljon vuokraa perineet. Vähävaraisilta ystäviltä en olisi siinä tapauksessa kehdannut periä kuin korkeintaan nimellisen vesimaksun. Olisin itsekin saanut kivan loman ystävien kanssa, ja samalla voinut pitää silmällä, että kaikki sujuu mallikkaasti. Win-win!
Näin minä olisin tehnyt, mutta ehkä ystäväni ovat minulle sitten tavallista rakkaampia?
[/quote]
Hitostako sinä tiedät tuon ystävän kesälomasuunnitelmista??? Jospa hänellä on jo muuta, OMAA menoa tuolloin. Ja tuskin ap perheineen haluaa sinne ylimääräisiä asumaan lomaviikoikseen?
Minua kyllä kummastuttaa ap:n asenne. Hänelle on selitetty jo, miksi vuokra on tuo, mutta silti hän ei arvosta ystävänsä vanhempien elettä antaa asuntonsa heille noin pienellä summalla, kun ILMAISEKSI olisi pitänyt saada. Ja ystävän vanhempien olisi pitänyt vielä kustantaa ylimääräiset sähkö- ja vesikulut..?
[/quote]
Hitostako sinä tiedät tuon ystävän kesälomasuunnitelmista??? Jospa hänellä on jo muuta, OMAA menoa tuolloin. Ja tuskin ap perheineen haluaa sinne ylimääräisiä asumaan lomaviikoikseen?
Minua kyllä kummastuttaa ap:n asenne. Hänelle on selitetty jo, miksi vuokra on tuo, mutta silti hän ei arvosta ystävänsä vanhempien elettä antaa asuntonsa heille noin pienellä summalla, kun ILMAISEKSI olisi pitänyt saada. Ja ystävän vanhempien olisi pitänyt vielä kustantaa ylimääräiset sähkö- ja vesikulut..?
[/quote]
Täällä olevat viestit RAHAN lähettämisestä ap:lle ovat suloisia, mutta...
Ap:n ajattelulla odotetaan, että (sähkö-, vesi-, huolto-, vakuutus- jne jne lisäksi) Italian-talon isännät ovat varustaneet myös jääkaapin, kylmiön ja viinikellarin PETTYNEITÄ ja mielipahaa kokevia vieraitaan varten.
Arvokkaita vieraita. Tosi arvokkaita vieraita.
Mitä helvettiä te jatkatte jauhamista, kun ap on jo ajat sitten kertonut asian järjestyneen? Taitaa olla kateelliset, Suomessa koko kesän kökkivät viisastelemassa :D
Laita tilinumerosi jollain tapaa meille muille ja kaikki avuliaat siirtää teille vaikka euron tai pari? :)
Teille jotka ihmettelette noita asunnon kuluja: meillä on kerrostaloasunto Espanjassa, alle 70 neliötä. Sukulaiset olivat siellä viikon maaliskuussa, jolloin yöt ovat viileitä ja pumpulla piti lämmittää asuntoa. Viikon ajalta vesi ja sähkö maksoivat noin 120 euroa. Sähkö ja vesi on pääkatkaisijasta poikki silloin kun siellä ei ole ketään, eli koko hinta tuli tuosta yhdestä viikosta.
mä muistan ihan samanlaisen tapauksen omasta elämästäni. Olin ystäväni kanssa Suomenlinnassa ja ystäväni tuttu oli mukana. En ole koskaan nähnyt tätä toista. Puhuttiin kesäsuunnitelmista ja kerroin lähdemme reissuun. Kului kk tai 2, kun tämä toinen otti yhteyttä ystävääni, pyysi jos voi kysyä voiko hän tulla perheineen meille asumaan loman ajaksi.
Tämä tuttu asuu kauempana ja olisi kuulemma ihana asua keskustassa vähän aikaa. Ihmettelin kovasti tarjousta ja otin yhteyttä suoraan ko henkilöön sähkopostilla ja tulikin kova vaatimus. Petivaatteet, auton avaimet, tietokoneen salasanat jne ja kysyin paljonko olit ajatellut vastaan. Vastaus oli ihan hölmö, maksaa ? Meidänhän pitäisi maksaa, koska olemme asuntovahteja.
Ilmoitin kerrostaloasunto kunnon lukoilla pärjää vahtimistakin, kiitos ei. Siitä alkoi pommitus, kun he ovat jo sopineet menoa ja nyt pitää kaikki peruuttaa, kun emme yhtään ajattele köyhiä opiskelijoita. En edes vastannut sähköposteihin ja onneksi kännykkä ilmoitti kuka soittaa, ei tarvinnut vastata siihenkään.
Ilmoitin ystävälleni mitä on tapahtunut ja ystävä suostui ottamaan yhteyttä tähän tuttuun ja ilmoitti mieheni äiti käy asunnolla kastelemassa kukkia, hänen ei tarvitse enää ottaa minuun yhteyttä.
Ja oliko tässä kaikki ? Ei tietenkään. Meillä on ovikoodi, jota tämä ihminen ei mielestäni tiennyt. Hän oli käynyt useasti ko aikana soittamassa ovikelloa ja kertoi ettei siellä kukaan ollut.
Matkan jälkeen kerroin ei kaikki avaa kaikille edes ovea.
Vain opiskelija voi kuvitella että voisi asua toisen asunnolla ilmaiseksi. Vain tyhmä opiskelija voi kuvitella siitä pitää hänelle maksaa vielä.
Teille tulee upea matka. Älä sure enää sitä että sinä kämmäsit ajatusmaailmassasi voivasi asua ilmaiseksi 3 viikkoa toisten hienossa kodissasi. Et itsekään ottaisi ketään teille asumaan ilmaiseksi vst ajaksi. Asunnon omistajat ovat teille täysin vieraita.
Kun pääset olet tyhmä ajatuksen ohi, alkaa matkan odottaminen.Hyvää matkaa !
Bussilippu maksaa Helsingissä 5 e lentokentällä ja lapsi vaunuissa ilmaiseksi. Jos teillä on ladattuna opiskelija-alennus korttiin, on lipunhinta puolet. Jos oikeasti olet mitä kerrot, tietäisit tämän kaiken.
Kenelläkään ei ole passeja ennestään...
Kukaan ei asu lähellä lentokenttää/ saa sinne kyytiä vaikka vanhemmilta...
Italian joukkoliikenne on tunnetusti kallista ja hidasta...not.
Lapsien on aina PAKKO syödä ja juoda juuri lentokentillä, ja mitään evästähän sinne ei voi ottaa...
Matkavakuutuksethan ne budjetin vasta kaataakin...ja totta kai matkalla aina käy jotain....
Mitäpä puhuttiinkaan siitä Italian paikallisliikenteestä....
Ja Italia kohteena, mitään tekemistähän ei riitä ilman retkejä ja kalliita huveja...
Olet sinäkin oikein matkailija :D
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 10:48"]
Miten teillä on ollut varaa:
Ostaa 4 henkilölle passit?
Matka lentokentälle suomessa?
Matka italiassa lentokentältä kohteeseen?
Lasten syömiset/juomiset kalliilla lentokentillä?
Matkavakuutukset ja matkatavaravakuutukset?
Paikallisliikenne italiassa/taksit?
Mahdolliset retket/huvit kohteessa?
Matkalla sitä rahaa vasta meneekin.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 10:21"]Maksullahan ei ollut kiirettä joten hyödyntäkää tuo.
Menette lomalle.
Muistakaa kuitenkin että matkalle pitää ottaa vararahastoa mukaan, reissussa menee aina enemmän rahaa kuin kotona ollessa ainakin meillä.
Matkavakuutukset kaikille jos jotain sattuu.
Kohtuullista on joku hinta, maksaahan vesi ja sähkö Italiassakin.
Tekisin niin että lainaisin jostain, esim. sukulaisilta.
[/quote]Maksulla ei ole kiirettä..? Entä jos ap:n kaveri laittaa uuden s-postin ja kertoo laskun erääntyvän heti matkan jälkeen. Voihan se olla että ap:n kaverin mielestä neljän viikon maksuaika on "ei kiirettä".
Hankala tilanne, mutta arvostan ap:n tapaa huolehtia taloudesta. Joku olisi voinut sortua pikavippeihin tuossa tilanteessa.
Todennäköisesti kaverisi ei ole se ilkeä tässä, vaan hänen vanhempansa ovat luultavasti todeneet että heidän talossaan ei muuten joku vieras perhe majaile ilmaiseksi. kaverisi ei vain kehdannut kertoa sinulle suoraan, etteivät vanhemmat olleetkaan ilolla jakamassa italian tönöään, vaikka kaveri oli sinulle jo niin mennyt lupaamaan. ei varmasti kiva tilanne kaverillekaan kertoa asiaa, on saattanut joutua riitelemäänkin asiasta porukoidensa kanssa.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 20:34"]
Laita tilinumerosi jollain tapaa meille muille ja kaikki avuliaat siirtää teille vaikka euron tai pari? :)
[/quote]
Hei!
Olen saanut kolmelta ihanalta ihmiseltä sähköpostia, olen todella kiitollinen taloudellisesta tuesta tässä itse aiheuttamassani sotkussa. Olen kuitenkin kiitollinen edelleen, jos joku ystävällinen haluaa edelleen lahjoittaa muutaman euron tähän tarkoitukseen. Minulle on tullut niin hyvä mieli tuntemattomien ihmisten hyväsydämisyydestä, etten voi tätä todeksi uskoa. Laitan todellakin hyvän kiertämään. Jos en nyt siihen pysty taloudellisesti, pystyn tekemään paljon muuta hyvää ilman rahaa.
Minulle voi laittaa sähköpostia osoitteeseen opiskelija.perhe@gmail.com
ap
Paljonko on ap tulossa rahaa ? Kannattaako oikeasti oman ahdingon jakaminen? Enkä tässä ilkeile vaan uteliaisuuttani kyselen.
Kiva, että jollain oli täysin sama ajatus kuin minulla, mutta ehti ensin. Minäkin laitan meiliä!
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 21:25"]
Paljonko on ap tulossa rahaa ? Kannattaako oikeasti oman ahdingon jakaminen? Enkä tässä ilkeile vaan uteliaisuuttani kyselen.
[/quote]
Kolme ihmistä on ottanut yhteyttä. En halua sanoa heidän ja minun välisestä viestinnästä mitään, tuskin sitä haluavat itsekään. Voin rehellisesti sanoa olevani nöyrän kiitollinen näistä jokaisesta, oli tukisumma mikä tahansa. Ja kuten jo aiemmin sanoin, tämä kiitollisuus ei jää tähän. Haluan tehdä hyvää jollekin toiselle ihmiselle.
ap
Musta hienoa että jotkut haluaa auttaa! Joillakin sitä rahaa on vain liikaa tai ainakin tarpeeksi.
Itse en olisi lähtenyt koko matkalla. En ole opiskelija, mutta kaupassa olen ollut joskus töissä ja muistan sen kuinka heikot on ruuat opiskelijalla. Nuudeli tyypillinen ruoka, puuro ja makaroni.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 21:24"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 20:34"]
Laita tilinumerosi jollain tapaa meille muille ja kaikki avuliaat siirtää teille vaikka euron tai pari? :)
[/quote]
Hei!
Olen saanut kolmelta ihanalta ihmiseltä sähköpostia, olen todella kiitollinen taloudellisesta tuesta tässä itse aiheuttamassani sotkussa. Olen kuitenkin kiitollinen edelleen, jos joku ystävällinen haluaa edelleen lahjoittaa muutaman euron tähän tarkoitukseen. Minulle on tullut niin hyvä mieli tuntemattomien ihmisten hyväsydämisyydestä, etten voi tätä todeksi uskoa. Laitan todellakin hyvän kiertämään. Jos en nyt siihen pysty taloudellisesti, pystyn tekemään paljon muuta hyvää ilman rahaa.
Minulle voi laittaa sähköpostia osoitteeseen opiskelija.perhe@gmail.com
ap
[/quote]
ei hitto sentään. Mäkin haluan rahaa. Vaikka olen töissä. Mulla oli sen verran aivoja päässä etten tehnyt lapsia opiskeluaikana.
häpeä ap tollasta kerjäämistä. Olen nyt vakuuttunut ettei asuntoa luvattu ilmaiseksi, kun kerran täälläkin otat rahaa vastaan . Olen vaan sen sopivasti "unohtanut":
minulle voi lähettää rahaa ja ottaa yhteyttä, just.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 18:37"]
200€ viikko loma-aikana ei kyllä saa Italiasta minkäänlaista majoitusta neljälle hengelle.
[/quote]
Kyllä tuolla 200eur/viikko hujakoilla saa esim. Sisiliasta valita useammastakin vaihtoehdosta (2 aikuista + lisävuoteet lapsille). Kokeile vaikka hakua Momondolla tms.
Jos jää antamisen halua niin mulle voi pistää tulemaan loput rahat!
Lupaan hymyillä vastaantulijoille!
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 21:46"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 18:37"]
200€ viikko loma-aikana ei kyllä saa Italiasta minkäänlaista majoitusta neljälle hengelle.
[/quote]
Kyllä tuolla 200eur/viikko hujakoilla saa esim. Sisiliasta valita useammastakin vaihtoehdosta (2 aikuista + lisävuoteet lapsille). Kokeile vaikka hakua Momondolla tms.
[/quote]
Löysin Momondolla tasan yhden vaihtoehdon heinäkuulle, telttapaikan Sisiliasta. Linkkaa toki oma löytösi.
TOTTAKAI LÄHDETTE SINNE REISSUUN. REISSUT ON ELÄMÄN KOHOKOHTIA JA NIISTÄ RIITTÄÄ VOIMIA PITKÄKSI AIKAA. LUOTTOA VAAN SEN VERRAN. EIHÄN SE JÄRKEVÄÄ OLE, MUTTA JOSKUS PITÄÄ VOIDA NAUTTIA ELÄMÄSTÄ VIIMEISILLÄKIN RAHOILLA. LUOTOISTA SELVIÄÄ KUN EI OTA LIIKAA ETTEKÄ OTA UUTTA ENNEN KUIN MATKA ON MAKSETTU. VARMASTI JOKU HALUAA LAINATAKIN SEN RAHAN TEILLE... AJATTELE MITEN HIENOA SE ON LAPSILLE. VOI KUN OLISITTE TUTTUJA NIIN LAINAISIN TOLLAISEEN TARKOITUKSEEN RAHAA MIELELLÄNI.