Ystäväni huijasi itsensä raskaaksi
Mulla on hirveä henkinen dilemma asian kanssa ja pakko päästä se purkamaan anonyymisti jonnekin.
Ketään ei varmaan yllätä se että naiset hankkiutuu tarkoituksella raskaaksi miehille jotka haluaa sitoa itseensä tai jos vaan haluaa lapsen. En voi mitenkään hyväksyä tuommoisia löyhämoraalista touhua ja nyt sitten hyvä ystäväni on saamassa "ehkäisy petti" vauvaa vakkari tinderhoidolleen. Taidan olla ainut joka tietää ettei mitään ehkäisyä tällä naisella ollutkaan. Miehelle sanonut että kärsii kumiallergiasta eikä kortsua voi käyttää. Tämähän on täyttä kusetusta mutta mitäpä ei neljään kymppiä lähestyvä epätoivoinen nainen tekisi.
Nyt sitten valittaa kun mies ei olekaan innostunut tulevasta isyydestään. Pitäisi kai tukea häntä ja haukkua miestä vastuuttomaksi paskaksi, mutta... Onko ystävyys mennyttä jos sanon että noin halpamaisen tempun jälkeen sietääkin hoitaa pentunsa ihan itse kun se kerran piti väkisin saada??
Kommentit (540)
"Anaaliseksissä on omat riskinsä."
Totta. Harva tietää, että on täysin mahdollista saada suojaamattomana siitä aktista esimerkiksi pahimmillan bakteeri, joka halvaannuttaa.
Ja tämä on ihan tosiasia, tiedän tuttavani nuoren pojan joka aikoinaan sai festareilta kännipanon muistoksi tuntemattomalta tytöltä tällaisen, hän makasi aika pitkään sairaalassa hoidettavana, kunnes onneksi joku terävä lääkäri hoksasi ajoissa, mistä on kysymys.
Toipui ennalleen ja muisti ehkäisyn siitä saakka.
Vierailija kirjoitti:
"Olen kyllä eroni jälkeisissä miessuhteissa ollut kauhistunut siitä, miten halukkaita miehet ovat harrastamaan seksiä ilman kumia. Ihan fiksut, koulutetut, kypsät, sivistyneet miehet, joilta odottaisi jotain vastuullisuutta ja itsestä huolehtimista. Minä olen ollut se, joka on joutunut välillä lapselliseen väittelyyn siitä, kuinka paljon paremmalta muka tuntuu ilman ja kuinka kumi syö erektiota."
Miksi listassasi on sana "fiksut" miehet ? Tuosta seksuaalikäyttäytymisestä juuri erottaa fiksut miehet.
Ja tyhmien miehen ah niin herkkä ja pyhä erektio.Ja kuinkahan paljon se "syö erektiota" kun makselee 18vuotta elatusmaksuja lapsesta, jonka äiti ei voisi enää vähempää kiinnostaa sen jälkeen kun sai panna paljaalla.
Tosimiesten elin seisoo kuin toteemipaalu , sadetakissakin.
Tämä on juuri malliesimerkki toksisesta maskuliinisuudesta. Voin omasta kokemuksesta kertoa, että kun ikää alkoi olla yli 40, niin kyllä tosiaan se kumin puristui alkoi heikentää erektiota. Tajusin sitten jossain vaiheessa hankkia isompia kumeja, mutta kyllä niidenkin kanssa stondis kärsii. Ja miten nainen muka voisi tietää miltä miehestä tuntuu panna paljaalla tai kumin kanssa?
"Raha on tärkeä asia siinä vaiheessa, jos sitä syynätään ei toivotulle ja väkisin väännetylle kersalle. Tuskin teistä kukaan maksaa haluamattomille lapsille mitään."
Siinä vaiheessa kun isyys on todennettu, on aivan sama mitä vastahakoinen isä "haluaa".
Lain mukaan maksetaan elatusmaksut lapsesta 18v.
Moni myös unohtaa, että lapsella on lain mukaan oikeus isänsä perintöosuuteen.

_ _ _

Tosimiesten elin seisoo kuin toteemipaalu , sadetakissakin."
_ _ _
"Tämä on juuri malliesimerkki toksisesta maskuliinisuudesta. Voin omasta kokemuksesta kertoa, että kun ikää alkoi olla yli 40, niin kyllä tosiaan se kumin puristui alkoi heikentää erektiota. Tajusin sitten jossain vaiheessa hankkia isompia kumeja, mutta kyllä niidenkin kanssa stondis kärsii. Ja miten nainen muka voisi tietää miltä miehestä tuntuu panna paljaalla tai kumin kanssa?"
_ _ _
Miltä mies voisi tietää miltä abortti ja kaavinta tuntuu naisesta, kun jonkun penistä on kiristänyt liian pieni varmuusväline jonka tyhmyyksissään on hankkinuy ja hän on sen tempaissut pois kesken aktin ettei se nautinto pilaannu kun kerrankin saa.
Miltä naisesta tuntuu maata sairaalavuoteella odottaen "toimenpidettä"?
Miltä naisesta tuntuu synnytystuskissa ihan yksin ?
Mutta mitä moisen on väliä, pääasia että mies sai kerrankin ruiskauttaa lastinsa sisään -- paljaalla.
AAAaaaaahhhh!

Kyse ei ole nyt tunnustetusta isyydestä, jolloin elatusmaksut ja perintöoikeus astuvat olemaan. Puhe on nyt tilanteesta, jossa lapsi on alkunsa saanut valehtelun seurauksena, nainen päättänyt lapsen pitää, miehellä ei mahdollisuutta perääntyä lopullisesta velvollisuudestaan, jossa nainen päättää väkisin uhriltaan elatusapua ruinata ja vaatii istyystestit suoritettaviksi. Tunnustetut lapset eivät liity tähän aiheeseen tällä(kään) kertaa.
Mutta hei, mulla on parempaa uuden vuoden puuhaa, kun oikopuhua asioita teille. Oikein hyvää uuden vuoden iltaa, nauttikaa, huomenna olemme yhtä vuotta rikkaampia jälleen! 🎆

Ota tukihenkilö mukaan.

En tiedä miltä miehestä tuntuu, mutta näin naisena voin todeta, että ilman tuntuu paremmalta.

Voit vääntää asiaa aivan kuinka haluat.
Fakta on, että saa kutsun isyystestiin .
Isyyden selvittäminen on nk. "pakottavaa oikeutta" eli lapsen äiti ja mies eivät voi sopia etteikö isyyttä selvitettäisi.
Esim lastenvalvoja voi nostaa kanteen isyyden selvittämiseksi ja tuomioistuin pystyy kyllä selvittämään tarpeellisen näytön.
Hyvää Uutta Vuotta.

Viisainta sinun silloin olla vakituisessa parisuhteessa ellet halua tauteja tai jälkeläisiä.
Vierailija kirjoitti:
"Olen kyllä eroni jälkeisissä miessuhteissa ollut kauhistunut siitä, miten halukkaita miehet ovat harrastamaan seksiä ilman kumia. Ihan fiksut, koulutetut, kypsät, sivistyneet miehet, joilta odottaisi jotain vastuullisuutta ja itsestä huolehtimista. Minä olen ollut se, joka on joutunut välillä lapselliseen väittelyyn siitä, kuinka paljon paremmalta muka tuntuu ilman ja kuinka kumi syö erektiota."
_ _ _
Miksi listassasi on sana "fiksut" miehet ? Tuosta seksuaalikäyttäytymisestä juuri erottaa fiksut miehet.
Ja tyhmien miehen ah niin herkkä ja pyhä erektio.Ja kuinkahan paljon se "syö erektiota" kun makselee 18vuotta elatusmaksuja lapsesta, jonka äiti ei voisi enää vähempää kiinnostaa sen jälkeen kun sai panna paljaalla.
Tosimiesten elin seisoo kuin toteemipaalu , sadetakissakin."
_ _ _
"Tämä on juuri malliesimerkki toksisesta maskuliinisuudesta. Voin omasta kokemuksesta kertoa, että kun ikää alkoi olla yli 40, niin kyllä tosiaan se kumin puristui alkoi heikentää erektiota. Tajusin sitten jossain vaiheessa hankkia isompia kumeja, mutta kyllä niidenkin kanssa stondis kärsii. Ja miten nainen muka voisi tietää miltä miehestä tuntuu panna paljaalla tai kumin kanssa?"
_ _ _
Miltä mies voisi tietää miltä abortti ja kaavinta tuntuu naisesta, kun jonkun penistä on kiristänyt liian pieni varmuusväline jonka tyhmyyksissään on hankkinuy ja hän on sen tempaissut pois kesken aktin ettei se nautinto pilaannu kun kerrankin saa.
Miltä naisesta tuntuu maata sairaalavuoteella odottaen "toimenpidettä"?
Miltä naisesta tuntuu synnytystuskissa ihan yksin ?
Mutta mitä moisen on väliä, pääasia että mies sai kerrankin ruiskauttaa lastinsa sisään -- paljaalla.
AAAaaaaahhhh!
Eihän kukaan mies olekaan väittänyt että tietäisi miltä abortti tuntuu, joten mitä ihmettä sekoilet? Sen sijaan kommentoin naisen kirjoitusta, joka kertomansa mukaan oli ajautunut väittelyyn panokaverinsa kanssa siitä, tuntuuko seksi miehestä kumin kanssa huonommalta vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elatusmaksut nyt kuitenkin ovat sitä lasta varten, eivät äitiä ja lapsella on niihin oikeus.. Lapsi ei sitä valitse, millaisissa olosuhteissa on saanut alkunsa ja kyllä miehelläkin on tässä osuutensa koska hän on kuitenkin itse tehnyt päätöksen suojaamattomasta seksistä. Elatusmaksujen maksaminen ei ole mikään vääryys, aikuinen ihminen ymmärtää, että seksistä voi seurata lapsi. Olisi väärin rangaista lasta siitä miten hän on saanut alkunsa.
Jos elatusmaksut voisikin siirtää jälkeläisen tilille, ilman että ex-rouvalla olisi niistä koskaan mahdollisuus napata omiin tarkoituksiinsa. Näyttäkää se äityli, joka on puhtaasti jokaisen pennosen lapselle säästänyt.
Ne elatusmaksut on tarkoitettu lapsesta aiheutuneiden kulujen kattamiseen, ei säästettäväksi.
Ne on tarkoitettu juuri siten käytettäviksi lapsen tarpeisiin tai säästettäväksi lapselle, kun kukin haluaa. Veikkaisin toki, että muutamien vuosien karttuessa jokainen erolapsi arvostaisi kokonaista tai melkein kokonaista könttäsummaa tilillä, kun hajaostoina ostettuja, jo unohdettuja tavaroita.
Voithan sinä etävanhempanakin vapaasti perustaa lapselle oman säästötilin ja alkaa säästämään sitä isompaa könttäsummaa. Ei kukaan estä. Elatusmaksut on kuitenkin ainakin teoriassa pyritty mitoittamaan siten, että ne menevät lapsen välttämättömään elatukseen. Et voi vaatia, että exä maksaa lapset kulut kokonaan yksin ja elatusapu menee lapsen tilille säästöön.
Olet oikeassa, etten voi asiaa vaatia, siksi en ole sitä vaatinutkaan. Olen pohdiskellut erilaisia vaihtoehtoja. Säästötilin perustaminen elatusavun ohella on jo toinen tarina, mutta ei mennä siihen.
- ei etävanhempi, eikä vanhempi.
Juu ja sen kyllä huomaa ettei ole vanhempi. Jos siis ihan oikeasti kuvittelet, että elareista voi säästää lapselle suuret summat. Mä en ole etävanhempi, ihan asutaan lasten isän kanssa yhdessä. Tänään käytiin kaupassa ja naureskeltiin, että järkevät ihmiset olis jättänyt lapset tekemättä ja säästäneet ison summan. Mutta ei, me tehtiin kolme ja nyt raahataan kassitolkulla ruokaa kotiin. Lapset ihan oikeasti maksaa, ne syö, niiden takia pitää olla isompi asunto. Ne kuluttaa vaatteita, ne tarvii puhelimen ja muita elektroniikka vehkeitä, ne harrastaa. Lista on loputon. Joten ihan oikeesti. Suomessa keskimääräinen elari on 170-180€/kk. Ei sillä nyt ihan maksella sekä lapsen että äidin menoja. Ei vaikka kuinka senttiä venyttäisi.
Niin, tuo 170-180,- on sen oletetun isän osuus lapsen kustannuksista. Äidin oma osuus (se sama 170-180,-) siihen päälle tekee yhteensä 340-360,-, joka nyt lapsen keskimääräiseen kuukausittaiseen kuluttamiseen on jo aika suuri summa. Jokainen laskutaitoinen henkilö voi ottaa kantaa elatusapu asiaan, oli itse elättäjä tai ei. En siis pysty ymmärtämään näitä "sinulla ei ole lapsia ja sen kyllä huomaa" kommentteja. Itseasiassa olisi jopa suotavaa, että ennen lapsia ihmiset tällaisia asioita pohtisi, jos lapsen kulumäärä tuntuu liian suurelta.
Sinä ja miehesi vaikutatte hyvin viisailta henkilöiltä, kun osaatte ajatella että olisi tullut edullisemmaksi jättää lapset tekemättä.
Oikeusministeriön ohjeen mukaan lapsen elatuksen tarvetta laskettaessa pohjana ovat yleiset kustannukset, jotka määräytyvät lapsen iän mukaan. Lapsen yleiset kustannukset koostuvat jokapäiväiseen elämiseen kuuluvista ja suhteellisen samanlaisina eri tilanteissa pysyvistä menoista, joita on käytännössä kaikilla lapsilla. Lapsen elatuksesta aiheutuvina yleisinä kustannuksina pidetään kustannuksia, jotka johtuvat:
ravinnosta
vaatteista ja jalkineista
henkilökohtaisesta hygieniasta
puhelimesta ja tietokoneesta sekä puhelimen käytöstä ja muista tietoliikennekuluista
taskurahasta
tavanomaisesta virkistys- ja harrastustoiminnasta sekä sitä varten tarvittavista välineistä
satunnaisista tai vähäisistä terveydenhoito- ja lääkekuluista
satunnaisista tai vähäisistä koulutusmenoista
lapsen osuudesta kodin kalusteista, koneista ja tarvikkeista
matkoista (arjen liikkuminen)
muista näihin verrattavista seikoista.
Yleisten kustannusten määränä pidetään:
lapsen ollessa 0–6-vuotias: 305 euroa kuukaudessa
lapsen ollessa 7–12-vuotias: 356 euroa kuukaudessa
lapsen ollessa 13–17-vuotias: 480 euroa kuukaudessa.
Tuo sun mainitsema 340-360€ on ihan normaali summa mikä menee lapsen elättämiseen. Ei suuri vaan ihan oikeusministeriön laskeman normaali kustannus. Teinin kohdalla tuo ei edes riitä. Toki voihan sen lapsensa ruokkia ja vaatettaa halvimmalla mahdollisella, samoin kieltää harrastukset eikä hommata kännyä tai tietokonetta. Säästää paljon. Normaalit vanhemmat nyt vaan haluaa tarjota lapsilleen, ei ehkä kalleinta, mutta kuitenkin mahdollisimman hyvät eväät elämään. Jolloin se lapsi kuluttaa sen n. 400€/kk. Eikä se muuksi muutu vaikka kuinka lasket ja kauhistelet. Kyllä minäkin lapsettomana naurahtelin lasten menoja, mutta näin perheellisenä sitä on vasta tajunnut että kuinka paljon ne lapset kuluttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Raha on tärkeä asia siinä vaiheessa, jos sitä syynätään ei toivotulle ja väkisin väännetylle kersalle. Tuskin teistä kukaan maksaa haluamattomille lapsille mitään."
Siinä vaiheessa kun isyys on todennettu, on aivan sama mitä vastahakoinen isä "haluaa".
Lain mukaan maksetaan elatusmaksut lapsesta 18v.
Moni myös unohtaa, että lapsella on lain mukaan oikeus isänsä perintöosuuteen.
Kyse ei ole nyt tunnustetusta isyydestä, jolloin elatusmaksut ja perintöoikeus astuvat olemaan. Puhe on nyt tilanteesta, jossa lapsi on alkunsa saanut valehtelun seurauksena, nainen päättänyt lapsen pitää, miehellä ei mahdollisuutta perääntyä lopullisesta velvollisuudestaan, jossa nainen päättää väkisin uhriltaan elatusapua ruinata ja vaatii istyystestit suoritettaviksi. Tunnustetut lapset eivät liity tähän aiheeseen tällä(kään) kertaa.
Mutta hei, mulla on parempaa uuden vuoden puuhaa, kun oikopuhua asioita teille. Oikein hyvää uuden vuoden iltaa, nauttikaa, huomenna olemme yhtä vuotta rikkaampia jälleen! 🎆Voit vääntää asiaa aivan kuinka haluat.
Fakta on, että saa kutsun isyystestiin .
Isyyden selvittäminen on nk. "pakottavaa oikeutta" eli lapsen äiti ja mies eivät voi sopia etteikö isyyttä selvitettäisi.
Esim lastenvalvoja voi nostaa kanteen isyyden selvittämiseksi ja tuomioistuin pystyy kyllä selvittämään tarpeellisen näytön.
Hyvää Uutta Vuotta.
Jatkan henkilöä jolle vastasit. Kysymys ei tainnut olla siitä mitä tapahtuu sen jälkeen, kun lapsi on syntyny, vaan siitä mitä tapahtuu sitä ennen. Kysymys on siitä että se "isä" joutuu loppujen lopuksi oikeuden edessä todistamaan isyytensä mikäli aikaisemmin ei ole oma aloitteisesti suostunut ja äiti on sitä vaatinut. Juuri se on ymmärtääkseni tilanne, mikä alun alkajeenki olis mieluista saada muutettua enemmän myös "isän" oikeudeksi ettei "isät" joudu vastaamaan lapsista joita ei alunperinkään halunnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elatusmaksut nyt kuitenkin ovat sitä lasta varten, eivät äitiä ja lapsella on niihin oikeus.. Lapsi ei sitä valitse, millaisissa olosuhteissa on saanut alkunsa ja kyllä miehelläkin on tässä osuutensa koska hän on kuitenkin itse tehnyt päätöksen suojaamattomasta seksistä. Elatusmaksujen maksaminen ei ole mikään vääryys, aikuinen ihminen ymmärtää, että seksistä voi seurata lapsi. Olisi väärin rangaista lasta siitä miten hän on saanut alkunsa.
Jos elatusmaksut voisikin siirtää jälkeläisen tilille, ilman että ex-rouvalla olisi niistä koskaan mahdollisuus napata omiin tarkoituksiinsa. Näyttäkää se äityli, joka on puhtaasti jokaisen pennosen lapselle säästänyt.
Ne elatusmaksut on tarkoitettu lapsesta aiheutuneiden kulujen kattamiseen, ei säästettäväksi.
Ne on tarkoitettu juuri siten käytettäviksi lapsen tarpeisiin tai säästettäväksi lapselle, kun kukin haluaa. Veikkaisin toki, että muutamien vuosien karttuessa jokainen erolapsi arvostaisi kokonaista tai melkein kokonaista könttäsummaa tilillä, kun hajaostoina ostettuja, jo unohdettuja tavaroita.
Voithan sinä etävanhempanakin vapaasti perustaa lapselle oman säästötilin ja alkaa säästämään sitä isompaa könttäsummaa. Ei kukaan estä. Elatusmaksut on kuitenkin ainakin teoriassa pyritty mitoittamaan siten, että ne menevät lapsen välttämättömään elatukseen. Et voi vaatia, että exä maksaa lapset kulut kokonaan yksin ja elatusapu menee lapsen tilille säästöön.
Olet oikeassa, etten voi asiaa vaatia, siksi en ole sitä vaatinutkaan. Olen pohdiskellut erilaisia vaihtoehtoja. Säästötilin perustaminen elatusavun ohella on jo toinen tarina, mutta ei mennä siihen.
- ei etävanhempi, eikä vanhempi.
Juu ja sen kyllä huomaa ettei ole vanhempi. Jos siis ihan oikeasti kuvittelet, että elareista voi säästää lapselle suuret summat. Mä en ole etävanhempi, ihan asutaan lasten isän kanssa yhdessä. Tänään käytiin kaupassa ja naureskeltiin, että järkevät ihmiset olis jättänyt lapset tekemättä ja säästäneet ison summan. Mutta ei, me tehtiin kolme ja nyt raahataan kassitolkulla ruokaa kotiin. Lapset ihan oikeasti maksaa, ne syö, niiden takia pitää olla isompi asunto. Ne kuluttaa vaatteita, ne tarvii puhelimen ja muita elektroniikka vehkeitä, ne harrastaa. Lista on loputon. Joten ihan oikeesti. Suomessa keskimääräinen elari on 170-180€/kk. Ei sillä nyt ihan maksella sekä lapsen että äidin menoja. Ei vaikka kuinka senttiä venyttäisi.
Niin, tuo 170-180,- on sen oletetun isän osuus lapsen kustannuksista. Äidin oma osuus (se sama 170-180,-) siihen päälle tekee yhteensä 340-360,-, joka nyt lapsen keskimääräiseen kuukausittaiseen kuluttamiseen on jo aika suuri summa. Jokainen laskutaitoinen henkilö voi ottaa kantaa elatusapu asiaan, oli itse elättäjä tai ei. En siis pysty ymmärtämään näitä "sinulla ei ole lapsia ja sen kyllä huomaa" kommentteja. Itseasiassa olisi jopa suotavaa, että ennen lapsia ihmiset tällaisia asioita pohtisi, jos lapsen kulumäärä tuntuu liian suurelta.
Sinä ja miehesi vaikutatte hyvin viisailta henkilöiltä, kun osaatte ajatella että olisi tullut edullisemmaksi jättää lapset tekemättä.Oikeusministeriön ohjeen mukaan lapsen elatuksen tarvetta laskettaessa pohjana ovat yleiset kustannukset, jotka määräytyvät lapsen iän mukaan. Lapsen yleiset kustannukset koostuvat jokapäiväiseen elämiseen kuuluvista ja suhteellisen samanlaisina eri tilanteissa pysyvistä menoista, joita on käytännössä kaikilla lapsilla. Lapsen elatuksesta aiheutuvina yleisinä kustannuksina pidetään kustannuksia, jotka johtuvat:

Kyllä. Haluttuun lapseen haluaa laittaa rahaa sen 300 euroa ja enemmänkin, mutta ei ap:n kuvailemassa tilanteessa voi ajatellakkaan että isä haluaisi maksaa muutakuin pakollisen erän. Ja tällöin äidin pitää mitoittaa lapsen kuluttamat tavarat vastaamaan saatua elatusapua eikä olettaa että voi ostaa kalleinta. Katsos kun välttämätöntä ei ole levikset, hollisterit tai iphonet. Välttämätöntä ovat paita, housut, talvitakki ja toimiva puhelin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taloudellinen abortti kirjoitti:
Jos näin itse päälle nelikymppisenä vapaaehtoisesti lapsettomana naisena pystyn mitään juurruttamaan kanssani työskentelevien nuorten miesten päähän, niin se on:
älä ikinä, IKINÄ luota yhteenkään naiseen ehkäisyasioissa!!
Toinen opettamani asia on, ettei heidän ole pakko joutua osaksi jonkun nuoren naisen valmiiksi kirjoittamaa elämän narratiivia, jossa miehellä on sivurooli spermanluovuttajana ja laskuja maksavana rukkasena. Monesti nuoret miehet tuntuvat olevan jopa yllättyneitä, kun sanon, ettei elämän tarvitse johtaa vanhemmuuteen ollakseen rikasta ja mielekästä.
Olen ollut niin suunnattoman monta kertaa onnellinen, että olen sattunut syntymään naiseksi, joten minua ei kaltaisessamme valtiossa kukaan pysty pakottamaan vanhemmaksi vasten tahtoani. Naisten alhaisuuden tuntien olen myös onnellinen, että kumppanini valikoituu miessukupuolesta.
Miesten kohdalla tilanne on oikeudellisestikin katsoen sietämätön, koska nainen voi vedota raskauden tapahtuvan "hänen kehossaan", johon miehellä ei ole mahdollisuutta puuttua. Siksi olisi äärimmäisen tärkeää mahdollistaa miehille "taloudellinen abortti", jolla heidät voitaisiin julistaa taloudellisesti vapaaksi elatus- ym. kustannuksista, kun kyseessä on selkeästi miehelle epätoivottu lapsi, ja hänen kantansa on etukäteen tiedetty.
Koska kyseessä on lapsi, jolle ne elarit maksetaan niin mitään taloudellista aborttia ei voida mahdollistaa. Lapsi ei ole syyllinen syntymäänsä, eikä hänellä voida maksattaa äitinsä tai isänsä tekoja. Lapsella on omat vanhemmistaan riippumattomat oikeudet, jotka hän saa syntyessään. Eikä niitä voida ottaa pois sen takia, että lapsen äiti ehkä huijasi miestä. Lapsi ei ole vastuussa muiden teoista. Hänellä on ja pysyy oikeus molempiin vanhempiin ja elatukseen kummaltakin vanhemmalta. Kyse on puolustuskyvyttömän lapsen oikeuksista ja ne menevät aina isän oikeuksien edelle. Onneksi yhteiskunta meillä pitää huolta siitä, että isät eivät voi riistää lapsiltaan heidän oikeuksiaan tuosta noin vaan. Aikuinen mies tietää mitä seksistä voi seurata, riski on olemassa. Jos sitä ei halua ottaa niin ei harrasta seksiä. Lapsen ei tarvi kärsiä siitä, että isä teki väärän valinnan. Se on isän vastuulla se.
Minusta nämä taloudelliset abortti puheet on sairaita. Aikuiset miehet haluaa riistää puolustuskyvyttömiltä lapsilta heidän perusoikeutensa. Ja vain siksi, ettei isän tarvi vastata omista teoistaan. Mies harrasti seksiä omasta vapaasta tahdostaan ja siitä seurasi lapsi. Vastuusta pitää vaan päästä luistamaan, lapsesta ei mitään väliä. Mun mielestä näille miehille pitäis näpsäyttää tuplaelarit ja jos vielä kitinää kuuluu niin tuplat siihen päälle. Niin kauan että tajuavat että he maksavat omien tekojensa seurauksia.
Et tainnut ymmärtää viestiä, johon vastasit. Koska naisella on loppuun asti mahdollisuus päättää asioista raskauden suhteen ja mahdollisen abortin suhteen, pitäisi myös miehellä olla mahdollisuus päättää omasta osuudesta asiaan. Tässä vaiheessa sekä naisen että miehen osuus on siis vasta ollut hurjastelu makkarissa. Eli kummallakin pitäisi vielä olla sen jälkeen mahdollisuus päättää omista osuuksistaan tulevaan lapseen. Naisella vaihtoehdot on jatkaa raskautta tai keskeyttää se. Ja koska mies ei voi fyysisesti asiasta päättää, ainoaksi konkreettiseksi vaihtoehdoksi jää "taloudellinen abortti". Ja kumpikin sekä nainen että mies voi toki olla totaali seksikieltäytyjä, mutta se ei kai ole inhimillistä sellaista vaatia. Ja tämä kaikki siis lasten kohdalla, jotka eivät lähtökohtaisesti ole olleet harkittuja kummankin, sekä naisen että miehen puolesta.
Kun nainen päättää abortista ei ole mitään lasta oikeuksineen. Kenenkään oikeuksia ei siis riistetä kun tehdään abortti. Kun lapsi syntyy se saa oikeudet. Se on sen jälkeen oma erillinen yksilönsä. Ja tämän jälkeen niitä lapsen oikeuksia ei voida ottaa noin vaan pois sen takia, ettei isän tarvis kantaa taloudellista vastuuta lapsestaan. Elarit maksellaan aina vasta lapsen syntymän jälkeen. Tästä syystä taloudellista aborttia ei koskaan tule olemaan. Yksinkertaisesti aikuisen miehen oikeudet eivät voi mennä lapsen oikeuksien edelle. Varsinkaan kun se mies on ihan itse vapaaehtoisesti ollut tekemässä sitä lasta. Jokainen mies tässä maassa tietää, että seksissä on aina raskauden mahdollisuus (kun touhutaan terveen hedelmällisessä iässä olevan naisen kanssa), myös silloin kun käytetään ehkäisyä. Mies ottaa itse riskin raskaudesta, täysin tietoisesti. Ei hälle silloin voida antaa oikeutta polkea puolustuskyvyttömän lapsen oikeuksia. Se ei vaan ole sivistysvaltion arvojen mukaista. Se joka tekee tietoisen päätöksen seksin harrastamisesta ja ottaa riskin raskaudesta myös kantaa vastuun. Ei sitä voi sysätä muille tai keplotella siitä irti. Ei ole ehkä inhimillistä vaatia seksikieltäytymistä, mutta onko myöskään inhimillistä vaatia että omalta lapselta viedään tämän perusoikeudet jotta sinun ei tarvi maksaa elareita? Tai onko inhimillistä vaatia muita veronmaksajia hoitamaan sinun seksisi seuraukset? Miksi sinulla on oikeus harrastaa seksiä, mutta seuraukset on muiden maksettava?
Et ole tainnut sisäistää viestejä "taloudellisesta abortista", joka suoritettaisiin siinä vaiheessa, kun naisellakin on mahdollisuus fyysinen abortti tehdä. Eli silloin kummallakin osapuolella, sekä naisella että miehellä olisi mahdollisuus päättää omasta osuudesta asiaan, jos lapsi vahinko on. Koska vahinko on siinä vaiheessa kummallekin tasavertainen, miksi siis vain toinen saisi päättää mitä tekee?
Alkuperäisessä tarinassa kyse ei kuitenkaan ollut vapaaehtoisuudesta, josta tässä ketjussa puhe alunperin oli, "mies on ihan itse vapaaehtoisesti ollut tekemässä sitä lasta".
Jos tämä pointti ei tälläkään mene perille, ja jaksatte vääntää aiheesta vielä, niin väännätte keskenänne. Siinä vaiheessa todistatte sen, että hoopoille on turha todeta mitään järkeen käypää. Eli hoopotelkaa sitten jatkossa vailla viisautta. Öitä!
Se lapsi ei ole raskauden aikana vielä oikeustoimikelpoinen yksilö. Joten ei häntä voida viedä oikeuteen ja kieltäytyä maksamasta hälle elareita. Eihän niitä elareita ole tuossa vaiheessa vielä edes määrätty maksettavaksi. Isyyttäkään ei ole todettu, joten miten asiaa voidaan edes käsitellä kun ei edes lapsen isyyttä tiedetä varmasti. Äiti ei myöskään voi luopua sikiön oikeuksista, koska tällä ei sellaisia vielä ole. Taloudellinen abortti ennen lapsen syntymää on siis mahdoton. Ei ole lasta, jota kohtaan tämä taloudellinen abortti tehdään. Lapsen asioita, eli niitä elareita on pakko käsitellä vasta kun lapsi on syntynyt ja hänellä on henkilötunnus. Vasta tuolloin isä voi vetää lapsen oikeuteen ja vaatia elarien poistamista. Lapsen synnyttyä ongelmaksi nousee laki. Ei kukaan voi poistaa lapselta tämän perustuslaissa saamia oikeuksia, ihan kuten niitä ei voida sinultakaan poistaa noin vaan. Et sinä, ei äiti, eikä edes tuomari. Me kaikki olemme lain edessä yhdenvertaisia ja meillä on samat perusoikeudet. Sinä olet nyt vaatimassa, että osalta lapsilta on vähennettävä näitä oikeuksia. Ja syynä on se että sun mielestä miehellä pitää olla oikeus itse päättää ketä lapsistaan elättää ja ketä ei. Jos ei halua niin lapsen elatuksen voi sysätä pelkästään äidille tai veronmaksajille. Miehen tulee saada harrastaa seksiä mielin määrin ja hänellä tulee olla oikeus livetä seurauksista jos ei huvita ryhtyä isäksi. Ja tätä sä täällä markkinoit jatkuvasti. Etkö tosiaan tajua kuinka naurettava vaatimus tuo on? Ja ettei tuo koskaan tule menemään läpi. Ei yksikään järkevä ihminen säädä lakia joka heikentää lapsen oikeuksia jotta miehet saa paneskella miten haluavat. Yhteiskunta pikemminkin haluaa pitää sen heikoimman puolta ja todellakin vaatii ne elarit miehiltä. Mies ei tässä ole heikoin, hänellä on kaikki oikeudet olla harrastamatta seksiä tai ehkäistä. Lapsi ei valitse syntyykö vai ei ja siksi hänen ei tarvitsekaan kustantaa isälleen seurausvapaata seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elatusmaksut nyt kuitenkin ovat sitä lasta varten, eivät äitiä ja lapsella on niihin oikeus.. Lapsi ei sitä valitse, millaisissa olosuhteissa on saanut alkunsa ja kyllä miehelläkin on tässä osuutensa koska hän on kuitenkin itse tehnyt päätöksen suojaamattomasta seksistä. Elatusmaksujen maksaminen ei ole mikään vääryys, aikuinen ihminen ymmärtää, että seksistä voi seurata lapsi. Olisi väärin rangaista lasta siitä miten hän on saanut alkunsa.
Jos elatusmaksut voisikin siirtää jälkeläisen tilille, ilman että ex-rouvalla olisi niistä koskaan mahdollisuus napata omiin tarkoituksiinsa. Näyttäkää se äityli, joka on puhtaasti jokaisen pennosen lapselle säästänyt.
Ne elatusmaksut on tarkoitettu lapsesta aiheutuneiden kulujen kattamiseen, ei säästettäväksi.
Ne on tarkoitettu juuri siten käytettäviksi lapsen tarpeisiin tai säästettäväksi lapselle, kun kukin haluaa. Veikkaisin toki, että muutamien vuosien karttuessa jokainen erolapsi arvostaisi kokonaista tai melkein kokonaista könttäsummaa tilillä, kun hajaostoina ostettuja, jo unohdettuja tavaroita.
Voithan sinä etävanhempanakin vapaasti perustaa lapselle oman säästötilin ja alkaa säästämään sitä isompaa könttäsummaa. Ei kukaan estä. Elatusmaksut on kuitenkin ainakin teoriassa pyritty mitoittamaan siten, että ne menevät lapsen välttämättömään elatukseen. Et voi vaatia, että exä maksaa lapset kulut kokonaan yksin ja elatusapu menee lapsen tilille säästöön.
Olet oikeassa, etten voi asiaa vaatia, siksi en ole sitä vaatinutkaan. Olen pohdiskellut erilaisia vaihtoehtoja. Säästötilin perustaminen elatusavun ohella on jo toinen tarina, mutta ei mennä siihen.
- ei etävanhempi, eikä vanhempi.
Juu ja sen kyllä huomaa ettei ole vanhempi. Jos siis ihan oikeasti kuvittelet, että elareista voi säästää lapselle suuret summat. Mä en ole etävanhempi, ihan asutaan lasten isän kanssa yhdessä. Tänään käytiin kaupassa ja naureskeltiin, että järkevät ihmiset olis jättänyt lapset tekemättä ja säästäneet ison summan. Mutta ei, me tehtiin kolme ja nyt raahataan kassitolkulla ruokaa kotiin. Lapset ihan oikeasti maksaa, ne syö, niiden takia pitää olla isompi asunto. Ne kuluttaa vaatteita, ne tarvii puhelimen ja muita elektroniikka vehkeitä, ne harrastaa. Lista on loputon. Joten ihan oikeesti. Suomessa keskimääräinen elari on 170-180€/kk. Ei sillä nyt ihan maksella sekä lapsen että äidin menoja. Ei vaikka kuinka senttiä venyttäisi.
Niin, tuo 170-180,- on sen oletetun isän osuus lapsen kustannuksista. Äidin oma osuus (se sama 170-180,-) siihen päälle tekee yhteensä 340-360,-, joka nyt lapsen keskimääräiseen kuukausittaiseen kuluttamiseen on jo aika suuri summa. Jokainen laskutaitoinen henkilö voi ottaa kantaa elatusapu asiaan, oli itse elättäjä tai ei. En siis pysty ymmärtämään näitä "sinulla ei ole lapsia ja sen kyllä huomaa" kommentteja. Itseasiassa olisi jopa suotavaa, että ennen lapsia ihmiset tällaisia asioita pohtisi, jos lapsen kulumäärä tuntuu liian suurelta.
Sinä ja miehesi vaikutatte hyvin viisailta henkilöiltä, kun osaatte ajatella että olisi tullut edullisemmaksi jättää lapset tekemättä.Oikeusministeriön ohjeen mukaan lapsen elatuksen tarvetta laskettaessa pohjana ovat yleiset kustannukset, jotka määräytyvät lapsen iän mukaan. Lapsen yleiset kustannukset koostuvat jokapäiväiseen elämiseen kuuluvista ja suhteellisen samanlaisina eri tilanteissa pysyvistä menoista, joita on käytännössä kaikilla lapsilla. Lapsen elatuksesta aiheutuvina yleisinä kustannuksina pidetään kustannuksia, jotka johtuvat:
ravinnosta
vaatteista ja jalkineista
henkilökohtaisesta hygieniasta
puhelimesta ja tietokoneesta sekä puhelimen käytöstä ja muista tietoliikennekuluista
taskurahasta
tavanomaisesta virkistys- ja harrastustoiminnasta sekä sitä varten tarvittavista välineistä
satunnaisista tai vähäisistä terveydenhoito- ja lääkekuluista
satunnaisista tai vähäisistä koulutusmenoista
lapsen osuudesta kodin kalusteista, koneista ja tarvikkeista
matkoista (arjen liikkuminen)
muista näihin verrattavista seikoista.
Yleisten kustannusten määränä pidetään:
lapsen ollessa 0–6-vuotias: 305 euroa kuukaudessa
lapsen ollessa 7–12-vuotias: 356 euroa kuukaudessa
lapsen ollessa 13–17-vuotias: 480 euroa kuukaudessa.
Tuo sun mainitsema 340-360€ on ihan normaali summa mikä menee lapsen elättämiseen. Ei suuri vaan ihan oikeusministeriön laskeman normaali kustannus. Teinin kohdalla tuo ei edes riitä. Toki voihan sen lapsensa ruokkia ja vaatettaa halvimmalla mahdollisella, samoin kieltää harrastukset eikä hommata kännyä tai tietokonetta. Säästää paljon. Normaalit vanhemmat nyt vaan haluaa tarjota lapsilleen, ei ehkä kalleinta, mutta kuitenkin mahdollisimman hyvät eväät elämään. Jolloin se lapsi kuluttaa sen n. 400€/kk. Eikä se muuksi muutu vaikka kuinka lasket ja kauhistelet. Kyllä minäkin lapsettomana naurahtelin lasten menoja, mutta näin perheellisenä sitä on vasta tajunnut että kuinka paljon ne lapset kuluttaa.
Kyllä. Haluttuun lapseen haluaa laittaa rahaa sen 300 euroa ja enemmänkin, mutta ei ap:n kuvailemassa tilanteessa voi ajatellakkaan että isä haluaisi maksaa muutakuin pakollisen erän. Ja tällöin äidin pitää mitoittaa lapsen kuluttamat tavarat vastaamaan saatua elatusapua eikä olettaa että voi ostaa kalleinta. Katsos kun välttämätöntä ei ole levikset, hollisterit tai iphonet. Välttämätöntä ovat paita, housut, talvitakki ja toimiva puhelin.
Ihan on laskettu keskihintaisista tuotteista nuo kulut. Älä nyt viitti enää itseäsi enempää nolata. Sun laskelmat kun on jo nähty. Lapsettomana on niin helppo huutaa. No, niinhän ne on ajokortittomatkin aina niitä parhaita kuskeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taloudellinen abortti kirjoitti:
Jos näin itse päälle nelikymppisenä vapaaehtoisesti lapsettomana naisena pystyn mitään juurruttamaan kanssani työskentelevien nuorten miesten päähän, niin se on:
älä ikinä, IKINÄ luota yhteenkään naiseen ehkäisyasioissa!!
Toinen opettamani asia on, ettei heidän ole pakko joutua osaksi jonkun nuoren naisen valmiiksi kirjoittamaa elämän narratiivia, jossa miehellä on sivurooli spermanluovuttajana ja laskuja maksavana rukkasena. Monesti nuoret miehet tuntuvat olevan jopa yllättyneitä, kun sanon, ettei elämän tarvitse johtaa vanhemmuuteen ollakseen rikasta ja mielekästä.
Olen ollut niin suunnattoman monta kertaa onnellinen, että olen sattunut syntymään naiseksi, joten minua ei kaltaisessamme valtiossa kukaan pysty pakottamaan vanhemmaksi vasten tahtoani. Naisten alhaisuuden tuntien olen myös onnellinen, että kumppanini valikoituu miessukupuolesta.
Miesten kohdalla tilanne on oikeudellisestikin katsoen sietämätön, koska nainen voi vedota raskauden tapahtuvan "hänen kehossaan", johon miehellä ei ole mahdollisuutta puuttua. Siksi olisi äärimmäisen tärkeää mahdollistaa miehille "taloudellinen abortti", jolla heidät voitaisiin julistaa taloudellisesti vapaaksi elatus- ym. kustannuksista, kun kyseessä on selkeästi miehelle epätoivottu lapsi, ja hänen kantansa on etukäteen tiedetty.
Koska kyseessä on lapsi, jolle ne elarit maksetaan niin mitään taloudellista aborttia ei voida mahdollistaa. Lapsi ei ole syyllinen syntymäänsä, eikä hänellä voida maksattaa äitinsä tai isänsä tekoja. Lapsella on omat vanhemmistaan riippumattomat oikeudet, jotka hän saa syntyessään. Eikä niitä voida ottaa pois sen takia, että lapsen äiti ehkä huijasi miestä. Lapsi ei ole vastuussa muiden teoista. Hänellä on ja pysyy oikeus molempiin vanhempiin ja elatukseen kummaltakin vanhemmalta. Kyse on puolustuskyvyttömän lapsen oikeuksista ja ne menevät aina isän oikeuksien edelle. Onneksi yhteiskunta meillä pitää huolta siitä, että isät eivät voi riistää lapsiltaan heidän oikeuksiaan tuosta noin vaan. Aikuinen mies tietää mitä seksistä voi seurata, riski on olemassa. Jos sitä ei halua ottaa niin ei harrasta seksiä. Lapsen ei tarvi kärsiä siitä, että isä teki väärän valinnan. Se on isän vastuulla se.
Minusta nämä taloudelliset abortti puheet on sairaita. Aikuiset miehet haluaa riistää puolustuskyvyttömiltä lapsilta heidän perusoikeutensa. Ja vain siksi, ettei isän tarvi vastata omista teoistaan. Mies harrasti seksiä omasta vapaasta tahdostaan ja siitä seurasi lapsi. Vastuusta pitää vaan päästä luistamaan, lapsesta ei mitään väliä. Mun mielestä näille miehille pitäis näpsäyttää tuplaelarit ja jos vielä kitinää kuuluu niin tuplat siihen päälle. Niin kauan että tajuavat että he maksavat omien tekojensa seurauksia.
Et tainnut ymmärtää viestiä, johon vastasit. Koska naisella on loppuun asti mahdollisuus päättää asioista raskauden suhteen ja mahdollisen abortin suhteen, pitäisi myös miehellä olla mahdollisuus päättää omasta osuudesta asiaan. Tässä vaiheessa sekä naisen että miehen osuus on siis vasta ollut hurjastelu makkarissa. Eli kummallakin pitäisi vielä olla sen jälkeen mahdollisuus päättää omista osuuksistaan tulevaan lapseen. Naisella vaihtoehdot on jatkaa raskautta tai keskeyttää se. Ja koska mies ei voi fyysisesti asiasta päättää, ainoaksi konkreettiseksi vaihtoehdoksi jää "taloudellinen abortti". Ja kumpikin sekä nainen että mies voi toki olla totaali seksikieltäytyjä, mutta se ei kai ole inhimillistä sellaista vaatia. Ja tämä kaikki siis lasten kohdalla, jotka eivät lähtökohtaisesti ole olleet harkittuja kummankin, sekä naisen että miehen puolesta.
Kun nainen päättää abortista ei ole mitään lasta oikeuksineen. Kenenkään oikeuksia ei siis riistetä kun tehdään abortti. Kun lapsi syntyy se saa oikeudet. Se on sen jälkeen oma erillinen yksilönsä. Ja tämän jälkeen niitä lapsen oikeuksia ei voida ottaa noin vaan pois sen takia, ettei isän tarvis kantaa taloudellista vastuuta lapsestaan. Elarit maksellaan aina vasta lapsen syntymän jälkeen. Tästä syystä taloudellista aborttia ei koskaan tule olemaan. Yksinkertaisesti aikuisen miehen oikeudet eivät voi mennä lapsen oikeuksien edelle. Varsinkaan kun se mies on ihan itse vapaaehtoisesti ollut tekemässä sitä lasta. Jokainen mies tässä maassa tietää, että seksissä on aina raskauden mahdollisuus (kun touhutaan terveen hedelmällisessä iässä olevan naisen kanssa), myös silloin kun käytetään ehkäisyä. Mies ottaa itse riskin raskaudesta, täysin tietoisesti. Ei hälle silloin voida antaa oikeutta polkea puolustuskyvyttömän lapsen oikeuksia. Se ei vaan ole sivistysvaltion arvojen mukaista. Se joka tekee tietoisen päätöksen seksin harrastamisesta ja ottaa riskin raskaudesta myös kantaa vastuun. Ei sitä voi sysätä muille tai keplotella siitä irti. Ei ole ehkä inhimillistä vaatia seksikieltäytymistä, mutta onko myöskään inhimillistä vaatia että omalta lapselta viedään tämän perusoikeudet jotta sinun ei tarvi maksaa elareita? Tai onko inhimillistä vaatia muita veronmaksajia hoitamaan sinun seksisi seuraukset? Miksi sinulla on oikeus harrastaa seksiä, mutta seuraukset on muiden maksettava?
Et ole tainnut sisäistää viestejä "taloudellisesta abortista", joka suoritettaisiin siinä vaiheessa, kun naisellakin on mahdollisuus fyysinen abortti tehdä. Eli silloin kummallakin osapuolella, sekä naisella että miehellä olisi mahdollisuus päättää omasta osuudesta asiaan, jos lapsi vahinko on. Koska vahinko on siinä vaiheessa kummallekin tasavertainen, miksi siis vain toinen saisi päättää mitä tekee?
Alkuperäisessä tarinassa kyse ei kuitenkaan ollut vapaaehtoisuudesta, josta tässä ketjussa puhe alunperin oli, "mies on ihan itse vapaaehtoisesti ollut tekemässä sitä lasta".
Jos tämä pointti ei tälläkään mene perille, ja jaksatte vääntää aiheesta vielä, niin väännätte keskenänne. Siinä vaiheessa todistatte sen, että hoopoille on turha todeta mitään järkeen käypää. Eli hoopotelkaa sitten jatkossa vailla viisautta. Öitä!Se lapsi ei ole raskauden aikana vielä oikeustoimikelpoinen yksilö. Joten ei häntä voida viedä oikeuteen ja kieltäytyä maksamasta hälle elareita. Eihän niitä elareita ole tuossa vaiheessa vielä edes määrätty maksettavaksi. Isyyttäkään ei ole todettu, joten miten asiaa voidaan edes käsitellä kun ei edes lapsen isyyttä tiedetä varmasti. Äiti ei myöskään voi luopua sikiön oikeuksista, koska tällä ei sellaisia vielä ole. Taloudellinen abortti ennen lapsen syntymää on siis mahdoton. Ei ole lasta, jota kohtaan tämä taloudellinen abortti tehdään. Lapsen asioita, eli niitä elareita on pakko käsitellä vasta kun lapsi on syntynyt ja hänellä on henkilötunnus. Vasta tuolloin isä voi vetää lapsen oikeuteen ja vaatia elarien poistamista. Lapsen synnyttyä ongelmaksi nousee laki. Ei kukaan voi poistaa lapselta tämän perustuslaissa saamia oikeuksia, ihan kuten niitä ei voida sinultakaan poistaa noin vaan. Et sinä, ei äiti, eikä edes tuomari. Me kaikki olemme lain edessä yhdenvertaisia ja meillä on samat perusoikeudet. Sinä olet nyt vaatimassa, että osalta lapsilta on vähennettävä näitä oikeuksia. Ja syynä on se että sun mielestä miehellä pitää olla oikeus itse päättää ketä lapsistaan elättää ja ketä ei. Jos ei halua niin lapsen elatuksen voi sysätä pelkästään äidille tai veronmaksajille. Miehen tulee saada harrastaa seksiä mielin määrin ja hänellä tulee olla oikeus livetä seurauksista jos ei huvita ryhtyä isäksi. Ja tätä sä täällä markkinoit jatkuvasti. Etkö tosiaan tajua kuinka naurettava vaatimus tuo on? Ja ettei tuo koskaan tule menemään läpi. Ei yksikään järkevä ihminen säädä lakia joka heikentää lapsen oikeuksia jotta miehet saa paneskella miten haluavat. Yhteiskunta pikemminkin haluaa pitää sen heikoimman puolta ja todellakin vaatii ne elarit miehiltä. Mies ei tässä ole heikoin, hänellä on kaikki oikeudet olla harrastamatta seksiä tai ehkäistä. Lapsi ei valitse syntyykö vai ei ja siksi hänen ei tarvitsekaan kustantaa isälleen seurausvapaata seksiä.
Mietihän uudelleen mistä siinä oli kyse.

Kyllä tuolla 300 eurolla saa lapselle kustannettua kaiken tarpeellisen eli ei hänen laskelmat ihan pielessä ole. Kaikki riippuu siitä onko kranttu vai ei ja kuinka useasti kaikkea uutta tarvitsee.
T. Lapsellinen ihminen..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Raha on tärkeä asia siinä vaiheessa, jos sitä syynätään ei toivotulle ja väkisin väännetylle kersalle. Tuskin teistä kukaan maksaa haluamattomille lapsille mitään."
Siinä vaiheessa kun isyys on todennettu, on aivan sama mitä vastahakoinen isä "haluaa".
Lain mukaan maksetaan elatusmaksut lapsesta 18v.
Moni myös unohtaa, että lapsella on lain mukaan oikeus isänsä perintöosuuteen.
Kyse ei ole nyt tunnustetusta isyydestä, jolloin elatusmaksut ja perintöoikeus astuvat olemaan. Puhe on nyt tilanteesta, jossa lapsi on alkunsa saanut valehtelun seurauksena, nainen päättänyt lapsen pitää, miehellä ei mahdollisuutta perääntyä lopullisesta velvollisuudestaan, jossa nainen päättää väkisin uhriltaan elatusapua ruinata ja vaatii istyystestit suoritettaviksi. Tunnustetut lapset eivät liity tähän aiheeseen tällä(kään) kertaa.
Mutta hei, mulla on parempaa uuden vuoden puuhaa, kun oikopuhua asioita teille. Oikein hyvää uuden vuoden iltaa, nauttikaa, huomenna olemme yhtä vuotta rikkaampia jälleen! 🎆Voit vääntää asiaa aivan kuinka haluat.
Fakta on, että saa kutsun isyystestiin .
Isyyden selvittäminen on nk. "pakottavaa oikeutta" eli lapsen äiti ja mies eivät voi sopia etteikö isyyttä selvitettäisi.
Esim lastenvalvoja voi nostaa kanteen isyyden selvittämiseksi ja tuomioistuin pystyy kyllä selvittämään tarpeellisen näytön.
Hyvää Uutta Vuotta.
Jatkan henkilöä jolle vastasit. Kysymys ei tainnut olla siitä mitä tapahtuu sen jälkeen, kun lapsi on syntyny, vaan siitä mitä tapahtuu sitä ennen. Kysymys on siitä että se "isä" joutuu loppujen lopuksi oikeuden edessä todistamaan isyytensä mikäli aikaisemmin ei ole oma aloitteisesti suostunut ja äiti on sitä vaatinut. Juuri se on ymmärtääkseni tilanne, mikä alun alkajeenki olis mieluista saada muutettua enemmän myös "isän" oikeudeksi ettei "isät" joudu vastaamaan lapsista joita ei alunperinkään halunnut.
Tämä alunalkaenkin juttu nyt ei vaan ole mahdollinen. Ihan laki ei siihen taivu, eikä eduskunta ala säätämään uusia lakeja vain siksi, että miehet pääsis elareista. Jotka on itselleen omalla toiminnallaan hommanneet.
Miehellä on jo nyt täysi oikeus olla harrastamatta seksiä hedelmällisessä iässä olevan naisen kanssa, jolloin riski raskauteen on pyöreä nolla. Miehellä on myös oikeus ehkäistä, joka pienentää riskiä. Jos mies päättää silti harrastaa seksiä hän ITSE ottaa sen riskin, että seurauksena voi olla lapsi, jota pitää sitten elättää se 18v. Jos mies ei lasta halua niin ei harrasta seksiä. Ei seksin harrastaminen ole mikään ihmisoikeus.
Jos mä ostan talon enkä vakuuta sitä, luottaen siihen, että riski tulipaloon on pieni. Onko mulla tulipalon jälkeen oikeus vaatia veronmaksajia maksamaan mun talo irtaimistoineen? Ei ole, minä itse päätin jättää vakuutuksen ottamatta, joten itse kärsin seuraukset. Elämä ei ole reilua, mutta ei se ole reilua maksattaa omalla lapsellaan omia huonoja päätöksiään. Syytön se lapsi on siihen, ettei isä älynnyt ehkäistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taloudellinen abortti kirjoitti:
Jos näin itse päälle nelikymppisenä vapaaehtoisesti lapsettomana naisena pystyn mitään juurruttamaan kanssani työskentelevien nuorten miesten päähän, niin se on:
älä ikinä, IKINÄ luota yhteenkään naiseen ehkäisyasioissa!!
Toinen opettamani asia on, ettei heidän ole pakko joutua osaksi jonkun nuoren naisen valmiiksi kirjoittamaa elämän narratiivia, jossa miehellä on sivurooli spermanluovuttajana ja laskuja maksavana rukkasena. Monesti nuoret miehet tuntuvat olevan jopa yllättyneitä, kun sanon, ettei elämän tarvitse johtaa vanhemmuuteen ollakseen rikasta ja mielekästä.
Olen ollut niin suunnattoman monta kertaa onnellinen, että olen sattunut syntymään naiseksi, joten minua ei kaltaisessamme valtiossa kukaan pysty pakottamaan vanhemmaksi vasten tahtoani. Naisten alhaisuuden tuntien olen myös onnellinen, että kumppanini valikoituu miessukupuolesta.
Miesten kohdalla tilanne on oikeudellisestikin katsoen sietämätön, koska nainen voi vedota raskauden tapahtuvan "hänen kehossaan", johon miehellä ei ole mahdollisuutta puuttua. Siksi olisi äärimmäisen tärkeää mahdollistaa miehille "taloudellinen abortti", jolla heidät voitaisiin julistaa taloudellisesti vapaaksi elatus- ym. kustannuksista, kun kyseessä on selkeästi miehelle epätoivottu lapsi, ja hänen kantansa on etukäteen tiedetty.
Koska kyseessä on lapsi, jolle ne elarit maksetaan niin mitään taloudellista aborttia ei voida mahdollistaa. Lapsi ei ole syyllinen syntymäänsä, eikä hänellä voida maksattaa äitinsä tai isänsä tekoja. Lapsella on omat vanhemmistaan riippumattomat oikeudet, jotka hän saa syntyessään. Eikä niitä voida ottaa pois sen takia, että lapsen äiti ehkä huijasi miestä. Lapsi ei ole vastuussa muiden teoista. Hänellä on ja pysyy oikeus molempiin vanhempiin ja elatukseen kummaltakin vanhemmalta. Kyse on puolustuskyvyttömän lapsen oikeuksista ja ne menevät aina isän oikeuksien edelle. Onneksi yhteiskunta meillä pitää huolta siitä, että isät eivät voi riistää lapsiltaan heidän oikeuksiaan tuosta noin vaan. Aikuinen mies tietää mitä seksistä voi seurata, riski on olemassa. Jos sitä ei halua ottaa niin ei harrasta seksiä. Lapsen ei tarvi kärsiä siitä, että isä teki väärän valinnan. Se on isän vastuulla se.
Minusta nämä taloudelliset abortti puheet on sairaita. Aikuiset miehet haluaa riistää puolustuskyvyttömiltä lapsilta heidän perusoikeutensa. Ja vain siksi, ettei isän tarvi vastata omista teoistaan. Mies harrasti seksiä omasta vapaasta tahdostaan ja siitä seurasi lapsi. Vastuusta pitää vaan päästä luistamaan, lapsesta ei mitään väliä. Mun mielestä näille miehille pitäis näpsäyttää tuplaelarit ja jos vielä kitinää kuuluu niin tuplat siihen päälle. Niin kauan että tajuavat että he maksavat omien tekojensa seurauksia.
Et tainnut ymmärtää viestiä, johon vastasit. Koska naisella on loppuun asti mahdollisuus päättää asioista raskauden suhteen ja mahdollisen abortin suhteen, pitäisi myös miehellä olla mahdollisuus päättää omasta osuudesta asiaan. Tässä vaiheessa sekä naisen että miehen osuus on siis vasta ollut hurjastelu makkarissa. Eli kummallakin pitäisi vielä olla sen jälkeen mahdollisuus päättää omista osuuksistaan tulevaan lapseen. Naisella vaihtoehdot on jatkaa raskautta tai keskeyttää se. Ja koska mies ei voi fyysisesti asiasta päättää, ainoaksi konkreettiseksi vaihtoehdoksi jää "taloudellinen abortti". Ja kumpikin sekä nainen että mies voi toki olla totaali seksikieltäytyjä, mutta se ei kai ole inhimillistä sellaista vaatia. Ja tämä kaikki siis lasten kohdalla, jotka eivät lähtökohtaisesti ole olleet harkittuja kummankin, sekä naisen että miehen puolesta.
Kun nainen päättää abortista ei ole mitään lasta oikeuksineen. Kenenkään oikeuksia ei siis riistetä kun tehdään abortti. Kun lapsi syntyy se saa oikeudet. Se on sen jälkeen oma erillinen yksilönsä. Ja tämän jälkeen niitä lapsen oikeuksia ei voida ottaa noin vaan pois sen takia, ettei isän tarvis kantaa taloudellista vastuuta lapsestaan. Elarit maksellaan aina vasta lapsen syntymän jälkeen. Tästä syystä taloudellista aborttia ei koskaan tule olemaan. Yksinkertaisesti aikuisen miehen oikeudet eivät voi mennä lapsen oikeuksien edelle. Varsinkaan kun se mies on ihan itse vapaaehtoisesti ollut tekemässä sitä lasta. Jokainen mies tässä maassa tietää, että seksissä on aina raskauden mahdollisuus (kun touhutaan terveen hedelmällisessä iässä olevan naisen kanssa), myös silloin kun käytetään ehkäisyä. Mies ottaa itse riskin raskaudesta, täysin tietoisesti. Ei hälle silloin voida antaa oikeutta polkea puolustuskyvyttömän lapsen oikeuksia. Se ei vaan ole sivistysvaltion arvojen mukaista. Se joka tekee tietoisen päätöksen seksin harrastamisesta ja ottaa riskin raskaudesta myös kantaa vastuun. Ei sitä voi sysätä muille tai keplotella siitä irti. Ei ole ehkä inhimillistä vaatia seksikieltäytymistä, mutta onko myöskään inhimillistä vaatia että omalta lapselta viedään tämän perusoikeudet jotta sinun ei tarvi maksaa elareita? Tai onko inhimillistä vaatia muita veronmaksajia hoitamaan sinun seksisi seuraukset? Miksi sinulla on oikeus harrastaa seksiä, mutta seuraukset on muiden maksettava?
Et ole tainnut sisäistää viestejä "taloudellisesta abortista", joka suoritettaisiin siinä vaiheessa, kun naisellakin on mahdollisuus fyysinen abortti tehdä. Eli silloin kummallakin osapuolella, sekä naisella että miehellä olisi mahdollisuus päättää omasta osuudesta asiaan, jos lapsi vahinko on. Koska vahinko on siinä vaiheessa kummallekin tasavertainen, miksi siis vain toinen saisi päättää mitä tekee?
Alkuperäisessä tarinassa kyse ei kuitenkaan ollut vapaaehtoisuudesta, josta tässä ketjussa puhe alunperin oli, "mies on ihan itse vapaaehtoisesti ollut tekemässä sitä lasta".
Jos tämä pointti ei tälläkään mene perille, ja jaksatte vääntää aiheesta vielä, niin väännätte keskenänne. Siinä vaiheessa todistatte sen, että hoopoille on turha todeta mitään järkeen käypää. Eli hoopotelkaa sitten jatkossa vailla viisautta. Öitä!Se lapsi ei ole raskauden aikana vielä oikeustoimikelpoinen yksilö. Joten ei häntä voida viedä oikeuteen ja kieltäytyä maksamasta hälle elareita. Eihän niitä elareita ole tuossa vaiheessa vielä edes määrätty maksettavaksi. Isyyttäkään ei ole todettu, joten miten asiaa voidaan edes käsitellä kun ei edes lapsen isyyttä tiedetä varmasti. Äiti ei myöskään voi luopua sikiön oikeuksista, koska tällä ei sellaisia vielä ole. Taloudellinen abortti ennen lapsen syntymää on siis mahdoton. Ei ole lasta, jota kohtaan tämä taloudellinen abortti tehdään. Lapsen asioita, eli niitä elareita on pakko käsitellä vasta kun lapsi on syntynyt ja hänellä on henkilötunnus. Vasta tuolloin isä voi vetää lapsen oikeuteen ja vaatia elarien poistamista. Lapsen synnyttyä ongelmaksi nousee laki. Ei kukaan voi poistaa lapselta tämän perustuslaissa saamia oikeuksia, ihan kuten niitä ei voida sinultakaan poistaa noin vaan. Et sinä, ei äiti, eikä edes tuomari. Me kaikki olemme lain edessä yhdenvertaisia ja meillä on samat perusoikeudet. Sinä olet nyt vaatimassa, että osalta lapsilta on vähennettävä näitä oikeuksia. Ja syynä on se että sun mielestä miehellä pitää olla oikeus itse päättää ketä lapsistaan elättää ja ketä ei. Jos ei halua niin lapsen elatuksen voi sysätä pelkästään äidille tai veronmaksajille. Miehen tulee saada harrastaa seksiä mielin määrin ja hänellä tulee olla oikeus livetä seurauksista jos ei huvita ryhtyä isäksi. Ja tätä sä täällä markkinoit jatkuvasti. Etkö tosiaan tajua kuinka naurettava vaatimus tuo on? Ja ettei tuo koskaan tule menemään läpi. Ei yksikään järkevä ihminen säädä lakia joka heikentää lapsen oikeuksia jotta miehet saa paneskella miten haluavat. Yhteiskunta pikemminkin haluaa pitää sen heikoimman puolta ja todellakin vaatii ne elarit miehiltä. Mies ei tässä ole heikoin, hänellä on kaikki oikeudet olla harrastamatta seksiä tai ehkäistä. Lapsi ei valitse syntyykö vai ei ja siksi hänen ei tarvitsekaan kustantaa isälleen seurausvapaata seksiä.
Mietihän uudelleen mistä siinä oli kyse.
Mieti sinä. Kyse on siitä, että mies haluaa maksattaa oman päätöksensä ja tekonsa seuraukset pienellä puolustuskyvyttömällä lapsella. Tai sitten veronmaksajilla. Mies päättää harrastaa seksiä ja siitä on seurauksena lapsi. Mies ei halua lasta elättää vaan päättää, että elatuksesta huolehtii joko äiti yksin tai veronmaksajat. Mistä mies tämän oikeuden oikein saa päättää tästä asiasta? Kuka sen on hänelle antanut? Emme me veronmaksajat halua maksella näiden miesten lasten kuluja. Emme me olleet päättämässä että nyt pannaan paljaalla. Se joka päätti panna paljaalla myös vastaa seurauksista. Eikä äidin tarvi maksaa kaikkea yksin, ei hän sitä lasta yksin tehnyt. Mies oli mukana vapaaehtoisesti ja riskin tietäen.
Olen pahoillani, että sulla on surkeita kokemuksia miehistä, toisaalta en ihmettele yhtään että miksi. Tämä ei silti tee minusta miestä.