Äitipuolet

Mun oma kokemus on se, etten tosiaan inhonnut miehen lapsia, vaan miehen kanssa ei sujunut mikään yhteispeli, kun oli kysymys hänen lapsistaan. Eikä exän kanssa senkään vertaa. Niin kaikki lapsiin liittyvät asiat oli ahdistavia. Eikä minun toiveita ja tarpeita, omassa kodissani, huomioitu lainkaan. Niin ilmapiiri tosiaan oli kireä. Ja minusta tuli sopivasti syntipukki kun " en pitänyt miehen lapsista". Mut se ei ole totta, vielä eron jälkeenkin lapset ovat pitäneet minuun yhteyttä, ja minä tykkään heistä. Mut siitä yhteiselämästä ei tullut mitään. Ja tosiaan, mies uhriutui kun olin niin kamala äitipuoli, ottamatta ikinä vastuuta siitä mikä hänen osuutensa oli.

Vierailija kirjoitti:

Kun siihen puolison lapseen ei synny kiintymyssuhdetta, ei ole halunnut/halua lapsia, elämä on helpompaa ja mukavampaa, omalta tuntuvaa ilman lasta.

Näin minä "äitipuolena" rehellisesti tunnen. En sitä kuitenkaan näytä ulospäin vaan kipuilen itsekseni asian kanssa.

Tuollainen asenne naisilla tulisi saattaa laajempaankin tietoisuuteen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi monissa perheissä äitipuolta on kielletty pitämästä kuria lapsille. Tällöin vältytään siltä ilkeydeltä ja asioita voidaan lähestyä positiivisen vahvistamisen kautta.

Miksi äitipuolen pitäisi pitää kuria lapselle? Kasvatusvastuu on kuitenkin sillä biologisella vanhemmalla, joten äiti- ja isäpuolet saavat mielestäni olla niitä kivoja aikuisia.

Kuri on ehkä väärä sana, mutta jos asutaan samassa talossa, niin äitipuoli on sen talon toinen aikuinen ja omassa kodissaan hänellä on aikuisen asema niihin lapsiin, ja arjessa on jatkuvasti tilanteita kun äitipuoli ja lapsi on tekemisissä. Joten kyllä se aikuinen/vanhempi- lapsisuhde on läsnä koko ajan myös äitipuolen ja lapsen välillä, ja äitipuolen on voitava toimia ja reagoida.

Minulla tulee ahdistava olo aina ennenkuin lapsi on tulossa meille ja kun lapsi on lähtenyt äitinsä luokse on kuin taakka olisi pudonnut harteilta ja on taas helppo hengittää.

Lapset on ihania, niiden vanhemmat tolloja. Näin omasta näkökulmastani. Kun vanhemmat eivät osaa päättää onko 12v lapsi tyhmä/keh

va, vai laiska joka vain mielellään on itse tekemättä ja sysää muiden tehtäväksi asiansa, niin sanomattakin on selvää ettei ongelmilta voi välttyä. Välillä moititaan, ja seuraavassa käänteessä ymmärretään samasta asiasta. Sekaisinhan siinä lapsi menee.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen äitipuoli ja pidän lasta kuin kukkaa kämmenellä. Ostan hänelle uusia vaatteita, kokkaan ja leivon hänen kanssa, hoivaan kun on kipeä, vien kampaajalle ja metsäretkille, huvipuistoihin, silittelen ja sylittelen. Opetan kaikenlaista elämästä. Ja äitinsä vihaa minua. Siis todella vihaa. Haukkuu ja mustamaalaa, levittää valheellisia, kamalia juoruja. En tiedä miksi, kateellinen ehkä?

Meillä oli sama. Äitinsä sai nyt lapset kääntymään sekä minua että isäänsä vastaan, eikä lapset enää tule meille. Olen hirvittävän surullinen sekä miehen, miehen lasten että itseni puolesta :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi monissa perheissä äitipuolta on kielletty pitämästä kuria lapsille. Tällöin vältytään siltä ilkeydeltä ja asioita voidaan lähestyä positiivisen vahvistamisen kautta.

Miksi äitipuolen pitäisi pitää kuria lapselle? Kasvatusvastuu on kuitenkin sillä biologisella vanhemmalla, joten äiti- ja isäpuolet saavat mielestäni olla niitä kivoja aikuisia.

Kuri on ehkä väärä sana, mutta jos asutaan samassa talossa, niin äitipuoli on sen talon toinen aikuinen ja omassa kodissaan hänellä on aikuisen asema niihin lapsiin, ja arjessa on jatkuvasti tilanteita kun äitipuoli ja lapsi on tekemisissä. Joten kyllä se aikuinen/vanhempi- lapsisuhde on läsnä koko ajan myös äitipuolen ja lapsen välillä, ja äitipuolen on voitava toimia ja reagoida.

Tämän kielsi lasten äiti. Minä en saanut tehdä mitään omassa kodissani, jos miehen lapset olivat tulossa. Minun olisi pitänyt lähteä pois, että isä olisi voinut olla lasten kanssa kahden. Mies muutti minun luokseni, minun omistamaan asuntoon, ja silti lasten äiti vaati tätä.

Vierailija kirjoitti:

Tuntemani uusperheen aikuiset osaavat kyllä muodostaa luonnollisia kiintymyssuhteita kumppanin lapsiin ja lapsille se tarkoittaa lisää turvallisia aikuisia ympärilleen. Kaikki ihmiset eivät tietenkään siihen pysty, mutta syynä on todennäköisesti oma historia eikä uusperhekuvio itsessään.

Minun tuntemani uusperheen aikuiset ovat valkoroskaa.

Olen elänyt uusperheen kaltaisissa olosuhteissa, kun seurustelin vuosia lapsellisen miehen kanssa. Lasten äiti kyseenalaisti olemassaoloni toistuvasti.

Lapsista isompi sääti joka asiassa. Näkyvintä oli, ettei puhunut minulle pariin vuoteen juuri lainkaan. Hänelle olin näkymätön. Ruokapöydässä lapsi määritteli istuinpaikkoja, pyysi asioita vain isältään ja ei vastannut minulle lainkaan. Isän mielestä kyse oli ujoudesta, minusta kyse oli mielenosoituksesta.

Jos laitoin aamulla vaatteet valmiiksi, saattoi joku vaate olla piilotettuna ja lapsi väitti vaatteen kadonneen. Ei siis sanonut, että ei pidä vaatteesta. Sitä kadonnutta vaatetta sitten etsiskelin... Ja tilanne päättyi siihen, että löysin vaatteen ja sanoin kyllä, etten pidä valehtelusta.

Minun oma lapseni kelpasi leikkikaveriksi, mutta lapsi saattoi juhlissa käyttäytyä samoin lastani kuin minuakin kohtaan eli kohtelu kuin ilmaa. Tästä keskusteltiin ja isän mielestä oli kyse ymmärtämättömyydestä.

En mielestäni ollut ilkeä äitipuoli, mutta sain osakseni melko nuivaa kohtelua lapselta. Lapsen isä ei tätä nähnyt millään lailla. Onneksi emme ole enää yhdessä. Olen tullut "allergiseksi" lasten kaksinaamaisuudelle.

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt uusperheen kaltaisissa olosuhteissa, kun seurustelin vuosia lapsellisen miehen kanssa. Lasten äiti kyseenalaisti olemassaoloni toistuvasti.

Lapsista isompi sääti joka asiassa. Näkyvintä oli, ettei puhunut minulle pariin vuoteen juuri lainkaan. Hänelle olin näkymätön. Ruokapöydässä lapsi määritteli istuinpaikkoja, pyysi asioita vain isältään ja ei vastannut minulle lainkaan. Isän mielestä kyse oli ujoudesta, minusta kyse oli mielenosoituksesta.

Jos laitoin aamulla vaatteet valmiiksi, saattoi joku vaate olla piilotettuna ja lapsi väitti vaatteen kadonneen. Ei siis sanonut, että ei pidä vaatteesta. Sitä kadonnutta vaatetta sitten etsiskelin... Ja tilanne päättyi siihen, että löysin vaatteen ja sanoin kyllä, etten pidä valehtelusta.

Minun oma lapseni kelpasi leikkikaveriksi, mutta lapsi saattoi juhlissa käyttäytyä samoin lastani kuin minuakin kohtaan eli kohtelu kuin ilmaa. Tästä keskusteltiin ja isän mielestä oli kyse ymmärtämättömyydestä.

En mielestäni ollut ilkeä äitipuoli, mutta sain osakseni melko nuivaa kohtelua lapselta. Lapsen isä ei tätä nähnyt millään lailla. Onneksi emme ole enää yhdessä. Olen tullut "allergiseksi" lasten kaksinaamaisuudelle.

Ja tosi yleinen ongelma taitaa olla tosiaan tuo että isukki "ymmärtää" koko ajan lapsensa käytöstä niin, ettei aikuisten yhteisvanhemmuudesta tule yhtäön mitään, vaan äitipuoli jää aina kokemuksineen yksin ja ulkopuoliseksi. Ja saa olka aika yli-ihminen, ettei tämä ala syödä äitipuolen suhdetta lapseen. Oikeasti lapsen paras on uusperheen vanhempien yhteisrintama, ja äitipuolena onnistumisen ensimmäinen askel on, että mies on hänen tukenaan, ensisijaisesti aikuinen kumppani, sen sijaan et väheksyy äitipuolen kokemuksen ja on lapselleen curling-vanhempi ja pahimmassa tapauksessa vielä yrittää miellyttää exäänsä. Tää on varmaan suurin syy uusperheiden epäonnistumisiin ja "pahoihin äitipuoliin". Että mies ei ole kumppaninsa rinnalla seisova aikuinen mies, vaan lastensa ja exänsä edessä kyykkivä nössö. Ja lasten paras olisi todellakin kahden onnellisen aikuisen luotsaama perhe, jossa miehenkin lapset saa olla ihan vaan lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun siihen puolison lapseen ei synny kiintymyssuhdetta, ei ole halunnut/halua lapsia, elämä on helpompaa ja mukavampaa, omalta tuntuvaa ilman lasta.

Näin minä "äitipuolena" rehellisesti tunnen. En sitä kuitenkaan näytä ulospäin vaan kipuilen itsekseni asian kanssa.

Mä en ymmärrä, miksi juuri siihen puolisoon lapseen on niin vaikea kiintyä? Kun ihmiset kiintyvät ventovieraisiinkin ihmisiin, niin miksi sitten ei puolison lapseen, jossa luulisi olevan paljonkin samaa kuin siinä omassa rakkaassa kultamurussa. Onko kyse sittenkin mustasukkaisuudesta miehen entistä elämää, josta lapset ovat elävä todiste, kohtaan?

Sitä suojelee itseään. Jos (aika usein kun) uusperhe hajoaa, niin sinulla ei ole mitään juridisia oikeuksia tavata niitä lapsia, vaan heidät leikataan ulos elämästäsi.

Tuolla joku aiemmin kirjoitti, että uusperhejärjestely on hyvä vain sille aikuiselle, jonka lapset ovat kyseessä. Lapsille itselleemnja sille isä/äitipuolelle järjestely on huono.

Jos parisuhde on hyvä, ei terveellä tunne-elämällä varustettu nainen vihaa kenenkään lapsia. Vika on joko siinä että parisuhde ei ole tarpeeksi hyvä, tai että nainen on itse jäänyt liikaa vaille lapsena/nuorena. Ja usein nää on samassa paketisss. Kun on jäänyt paljosta vaille, valitsee kumppanin joka jatkaa samaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi monissa perheissä äitipuolta on kielletty pitämästä kuria lapsille. Tällöin vältytään siltä ilkeydeltä ja asioita voidaan lähestyä positiivisen vahvistamisen kautta.

Miksi äitipuolen pitäisi pitää kuria lapselle? Kasvatusvastuu on kuitenkin sillä biologisella vanhemmalla, joten äiti- ja isäpuolet saavat mielestäni olla niitä kivoja aikuisia.

Kuri on ehkä väärä sana, mutta jos asutaan samassa talossa, niin äitipuoli on sen talon toinen aikuinen ja omassa kodissaan hänellä on aikuisen asema niihin lapsiin, ja arjessa on jatkuvasti tilanteita kun äitipuoli ja lapsi on tekemisissä. Joten kyllä se aikuinen/vanhempi- lapsisuhde on läsnä koko ajan myös äitipuolen ja lapsen välillä, ja äitipuolen on voitava toimia ja reagoida.

Tämän kielsi lasten äiti. Minä en saanut tehdä mitään omassa kodissani, jos miehen lapset olivat tulossa. Minun olisi pitänyt lähteä pois, että isä olisi voinut olla lasten kanssa kahden. Mies muutti minun luokseni, minun omistamaan asuntoon, ja silti lasten äiti vaati tätä.

Miten se voi sanella miten teidän kodissa eletään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt uusperheen kaltaisissa olosuhteissa, kun seurustelin vuosia lapsellisen miehen kanssa. Lasten äiti kyseenalaisti olemassaoloni toistuvasti.

Lapsista isompi sääti joka asiassa. Näkyvintä oli, ettei puhunut minulle pariin vuoteen juuri lainkaan. Hänelle olin näkymätön. Ruokapöydässä lapsi määritteli istuinpaikkoja, pyysi asioita vain isältään ja ei vastannut minulle lainkaan. Isän mielestä kyse oli ujoudesta, minusta kyse oli mielenosoituksesta.

Jos laitoin aamulla vaatteet valmiiksi, saattoi joku vaate olla piilotettuna ja lapsi väitti vaatteen kadonneen. Ei siis sanonut, että ei pidä vaatteesta. Sitä kadonnutta vaatetta sitten etsiskelin... Ja tilanne päättyi siihen, että löysin vaatteen ja sanoin kyllä, etten pidä valehtelusta.

Minun oma lapseni kelpasi leikkikaveriksi, mutta lapsi saattoi juhlissa käyttäytyä samoin lastani kuin minuakin kohtaan eli kohtelu kuin ilmaa. Tästä keskusteltiin ja isän mielestä oli kyse ymmärtämättömyydestä.

En mielestäni ollut ilkeä äitipuoli, mutta sain osakseni melko nuivaa kohtelua lapselta. Lapsen isä ei tätä nähnyt millään lailla. Onneksi emme ole enää yhdessä. Olen tullut "allergiseksi" lasten kaksinaamaisuudelle.

Ja tosi yleinen ongelma taitaa olla tosiaan tuo että isukki "ymmärtää" koko ajan lapsensa käytöstä niin, ettei aikuisten yhteisvanhemmuudesta tule yhtäön mitään, vaan äitipuoli jää aina kokemuksineen yksin ja ulkopuoliseksi. Ja saa olka aika yli-ihminen, ettei tämä ala syödä äitipuolen suhdetta lapseen. Oikeasti lapsen paras on uusperheen vanhempien yhteisrintama, ja äitipuolena onnistumisen ensimmäinen askel on, että mies on hänen tukenaan, ensisijaisesti aikuinen kumppani, sen sijaan et väheksyy äitipuolen kokemuksen ja on lapselleen curling-vanhempi ja pahimmassa tapauksessa vielä yrittää miellyttää exäänsä. Tää on varmaan suurin syy uusperheiden epäonnistumisiin ja "pahoihin äitipuoliin". Että mies ei ole kumppaninsa rinnalla seisova aikuinen mies, vaan lastensa ja exänsä edessä kyykkivä nössö. Ja lasten paras olisi todellakin kahden onnellisen aikuisen luotsaama perhe, jossa miehenkin lapset saa olla ihan vaan lapsia.

Tämäntyyppistä se meilläkin oli. Mies on onneksi ottanut itseään niskasta kiinni nössöytensä kanssa. Sanoin etten muuta yhteen ennen kuin asiat ovat oikealla tolalla, ja kyllä ne saatiin järjestykseen pienten hapuilujen jälkeen. Sen sijaan yllätyksenä tuli tuo että lasta paapotaan kun hän tekee aivan typeriä asioita, eikä kukaan kasvata niissä asioissa lasta. Miehen lapsi on mm. työntänyt märän pyyhkeen muiden pyyhkeiden alle piiloon, ja väitti kysyttäessä ettei tiennyt ettei voi tehdä niin. Tämä 12-vuotiaana. Hän myös jatkuvasti sotkee eikä siivoa jälkiään vaan peittelee niitä. Pyyhkii istuintyynyihin kätensä, jättää leipäpussit auki, syö räkää ja pyyhkii sohvaan sormensa sitten. Sotkee 2m syömispaikkansa ympäriltä, ja silti lipeää sohvalle syömään kun ei muka muista ettei siellä saa syödä. Eipä varmaan niin. Hampaatkin yrittää pestä sohvalla sotkien kaiken tahnaan, ja piilottelee sotkujaan ettei tarvitsisi siivota. On mm. kääntänyt sohvatyynyn toisinpäin kaadettuaan kaakaot siihen, ja "ei tiennyt" ettei niin voi tehdä. Ja isä uskoo lastaan.

TÄMÄ aiheuttaa närää minun ja miehen, sekä minun ja lapsen välille, koska jos en jatkuvasti katso ison pojan perään, niin minulle jää joko pinttyneet sotkut siivottavaksi, tai joudun huomauttelemaan miehelle että kun lapsesi nyt lähti niin tarkistat sängynalusia ja sohvan istuintyynyjä myöten lapsesi tekemä sotkut ja tuhot, ja siivoat ja korjaat ne.

Oma mielipiteeni on se että lasta pitäisi kasvattaa. Jos sotkee sohvatyynyt ja piilottelee sotkut viikoksi, niin pitäisi itse pojan pestä sotkunsa, ja sen jälkeen kaakaot pois ruokavaliosta ja kielto tulla sohvalle ollenkaan määräajaksi. Lapsi on jo niin patologinen toimintansa kanssa että siitä tulee hänelle ongelmia myöhemminkin, jos nyt ei opi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi monissa perheissä äitipuolta on kielletty pitämästä kuria lapsille. Tällöin vältytään siltä ilkeydeltä ja asioita voidaan lähestyä positiivisen vahvistamisen kautta.

Miksi äitipuolen pitäisi pitää kuria lapselle? Kasvatusvastuu on kuitenkin sillä biologisella vanhemmalla, joten äiti- ja isäpuolet saavat mielestäni olla niitä kivoja aikuisia.

Kuri on ehkä väärä sana, mutta jos asutaan samassa talossa, niin äitipuoli on sen talon toinen aikuinen ja omassa kodissaan hänellä on aikuisen asema niihin lapsiin, ja arjessa on jatkuvasti tilanteita kun äitipuoli ja lapsi on tekemisissä. Joten kyllä se aikuinen/vanhempi- lapsisuhde on läsnä koko ajan myös äitipuolen ja lapsen välillä, ja äitipuolen on voitava toimia ja reagoida.

Tämän kielsi lasten äiti. Minä en saanut tehdä mitään omassa kodissani, jos miehen lapset olivat tulossa. Minun olisi pitänyt lähteä pois, että isä olisi voinut olla lasten kanssa kahden. Mies muutti minun luokseni, minun omistamaan asuntoon, ja silti lasten äiti vaati tätä.

Miten se voi sanella miten teidän kodissa eletään?

Mieheni lasten äiti yritti meillekin tuota, mutta mieheni vain nauroi ja sanoi että sinun kontrollointisi ei todellakaan yllä tänne meille, ja että määräily jäi sinne exavioliittoon.

Olen huomannut saman. Facebookin uusperhe-ryhmissä äitipuolet purkavat tuntojaan eli inhoaan miehen lapsia kohtaan. Minun miehelläni on kaksi poikaa, jotka ovat aina asuneet pelkästään hänen kanssa. Poikien äitiä ei kiinnosta lapsistaan huolehtia. Etenkin nuorempi pojista on minulle läheinen, kun ollaan niin pitkään asuttu yhdessä. Alakouluikäisenä hän kysyi minulta, että voisinko huolehtia hänestä samalla tavalla kuin huolehdin omista lapsistani. Äidin kaipuu oli kova. Kun uusperhekuvioon lähtee, tulee kaikkia lapsia kohdella yhdenvertaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi monissa perheissä äitipuolta on kielletty pitämästä kuria lapsille. Tällöin vältytään siltä ilkeydeltä ja asioita voidaan lähestyä positiivisen vahvistamisen kautta.

Miksi äitipuolen pitäisi pitää kuria lapselle? Kasvatusvastuu on kuitenkin sillä biologisella vanhemmalla, joten äiti- ja isäpuolet saavat mielestäni olla niitä kivoja aikuisia.

Kuri on ehkä väärä sana, mutta jos asutaan samassa talossa, niin äitipuoli on sen talon toinen aikuinen ja omassa kodissaan hänellä on aikuisen asema niihin lapsiin, ja arjessa on jatkuvasti tilanteita kun äitipuoli ja lapsi on tekemisissä. Joten kyllä se aikuinen/vanhempi- lapsisuhde on läsnä koko ajan myös äitipuolen ja lapsen välillä, ja äitipuolen on voitava toimia ja reagoida.

Tämän kielsi lasten äiti. Minä en saanut tehdä mitään omassa kodissani, jos miehen lapset olivat tulossa. Minun olisi pitänyt lähteä pois, että isä olisi voinut olla lasten kanssa kahden. Mies muutti minun luokseni, minun omistamaan asuntoon, ja silti lasten äiti vaati tätä.

Miten se voi sanella miten teidän kodissa eletään?

Mieheni lasten äiti yritti meillekin tuota, mutta mieheni vain nauroi ja sanoi että sinun kontrollointisi ei todellakaan yllä tänne meille, ja että määräily jäi sinne exavioliittoon.

Onnea! Hieno mies. Mun ex ei ikinä kyennyt tuohon. Ja siks on ex. En ikinä enää halua uusperhettä pilaamaan elämääni, sen verran kamalaa omi.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut saman. Facebookin uusperhe-ryhmissä äitipuolet purkavat tuntojaan eli inhoaan miehen lapsia kohtaan. Minun miehelläni on kaksi poikaa, jotka ovat aina asuneet pelkästään hänen kanssa. Poikien äitiä ei kiinnosta lapsistaan huolehtia. Etenkin nuorempi pojista on minulle läheinen, kun ollaan niin pitkään asuttu yhdessä. Alakouluikäisenä hän kysyi minulta, että voisinko huolehtia hänestä samalla tavalla kuin huolehdin omista lapsistani. Äidin kaipuu oli kova. Kun uusperhekuvioon lähtee, tulee kaikkia lapsia kohdella yhdenvertaisesti.

Tämä! Nuo Facebookin ryhmät ovat todella karmaisevaa luettavaa, kun tuntuu, että ainoa este äitipuolen täydelliselle onnelle ovat ne miehen lapset ja niistä maksettavat elatusmaksut. Koska tärkeämpäähän olisi toki elättää niitä yhteisiä rakkauden hedelmiä, vaikka ovat saapuneet maailmaan paljon niiden miehen lasten jälkeen.

Puhun vain omasta kokemuksestani. Mieheni tyttö viihtyi kanssani tosi hyvin. Teimme yhdessä asioita. Ostin hänelle jotain pieniä juttuja, joista hän tykkää. Lakkailin kynsiä jne.. ongelmaksi muodostui biologinen äiti, joka on mustasukkainen sekä tytöstä, että ex miehestään. Alkoi minun haukkuminen. Tyttö sanoi, että äiti ei halua, että olen hänen isän kanssa. Alkoi vittuilu viesteillä. Ja kaikki vapaa päivät olisi ollut meidän työ hoitaa tyttöä. Siis isä oli etä vanhempi. Minulla ei voimat riittänyt...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi monissa perheissä äitipuolta on kielletty pitämästä kuria lapsille. Tällöin vältytään siltä ilkeydeltä ja asioita voidaan lähestyä positiivisen vahvistamisen kautta.

Miksi äitipuolen pitäisi pitää kuria lapselle? Kasvatusvastuu on kuitenkin sillä biologisella vanhemmalla, joten äiti- ja isäpuolet saavat mielestäni olla niitä kivoja aikuisia.

Kuri on ehkä väärä sana, mutta jos asutaan samassa talossa, niin äitipuoli on sen talon toinen aikuinen ja omassa kodissaan hänellä on aikuisen asema niihin lapsiin, ja arjessa on jatkuvasti tilanteita kun äitipuoli ja lapsi on tekemisissä. Joten kyllä se aikuinen/vanhempi- lapsisuhde on läsnä koko ajan myös äitipuolen ja lapsen välillä, ja äitipuolen on voitava toimia ja reagoida.

Tämän kielsi lasten äiti. Minä en saanut tehdä mitään omassa kodissani, jos miehen lapset olivat tulossa. Minun olisi pitänyt lähteä pois, että isä olisi voinut olla lasten kanssa kahden. Mies muutti minun luokseni, minun omistamaan asuntoon, ja silti lasten äiti vaati tätä.

Miten se voi sanella miten teidän kodissa eletään?

Mieheni lasten äiti yritti meillekin tuota, mutta mieheni vain nauroi ja sanoi että sinun kontrollointisi ei todellakaan yllä tänne meille, ja että määräily jäi sinne exavioliittoon.

Onnea! Hieno mies. Mun ex ei ikinä kyennyt tuohon. Ja siks on ex. En ikinä enää halua uusperhettä pilaamaan elämääni, sen verran kamalaa omi.

En minäkään tähän varmasti uudestaan lähtisi, jos paremmin tietäisin :D Toisaalta, lapset ovat nyt jo niin isoja, ja ovat itsessään mahtavia ja ihania persoonia, että olisin kyllä paljon köyhempi jos en heitä tuntisi. Itse lapsissa ei ole ollut mitään "vikaa", kyllä sitä vikaa on riittänyt lasten huoleksi asti ihan sieltä äiteen puolelta.

Uskon myös niin kuin moni tässä on jo kirjoittanut että harva varmaankaan alunperin miehensä lapsia inhoaaa, tilanne vain lipsuu näyttäytymään siltä kun ei ole mahdollista kasvattaa/torua lapsia, tai omaa mielipidettä ei oteta missään huomioon, niin voi tulla tunne että mikäli noita pikkupirulaisia ei olisi, ei olisi näitä ongelmiakaan. 

 Ei minunkaan mielipidettäni ole otettu kaikessa huomioon, mutta olen kyllä huomauttanut niistä asioista, ja sanonut että odotahan vain niin huomaat kyllä tulevaisuudessa mistä puhuin, älä sitten tule sanomaan että olin oikeassa, turha sitten minulle itkeä kun tuo toimontasi kosahtaa omaan nilkkaan. Sitten kun näin on käynyt, olen ihan surutta sanonut että minähän sanoin.