Haluan antaa lapseni pois, en enää jaksa!! :(

Nosto, jos joku erityislapsen vanhempi haluaisi lähteä mukaan vaatimaan oikeuksiamme lapsille ja vanhemmille. Mm. lapsen intervallipaikka jossain laitoksessa tai perhekodissa tms. tulisi olla itsestään selvyys, omaishoidontuki ja alle 16v vammaistuki kuuluu ehdottomasti kaikille erityislasten vanhemmille, terapiat joihin on suositus jopa opo ne on pakko kunnan/kaupungin järjestää. Ketään ei voida velvoittaa hoitamaan omaakaan sairasta lastaan 24/7/365 eikä sukulaiset ole korvaava hoitorinki. Entä kun vanhempi sairastuu kuka hoitaa erityislasta?

[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 17:14"]

Nosto, jos joku erityislapsen vanhempi haluaisi lähteä mukaan vaatimaan oikeuksiamme lapsille ja vanhemmille. Mm. lapsen intervallipaikka jossain laitoksessa tai perhekodissa tms. tulisi olla itsestään selvyys, omaishoidontuki ja alle 16v vammaistuki kuuluu ehdottomasti kaikille erityislasten vanhemmille, terapiat joihin on suositus jopa opo ne on pakko kunnan/kaupungin järjestää. Ketään ei voida velvoittaa hoitamaan omaakaan sairasta lastaan 24/7/365 eikä sukulaiset ole korvaava hoitorinki. Entä kun vanhempi sairastuu kuka hoitaa erityislasta?

[/quote]

Onko tietoa, miten paljon suomessa on erityislapsia ja kuinka paljon tuo kustantaisi vuositasolla? mihin "erityislapsen" kriteerit ja rajat vedetään?

Voimia ap.... Mutta... Mulla tulee kyyneleitä silmistä kun mietin sitä sairasta lasta, tai yleensäkin niitä jotka syntyy vammasina tai kehityksen myötä paljastuu jotain mitä ei kenellekään toivoisi. Ei se lapsi sitä itse ole itselleen valinnut. Tuntuu vain niin pahalta ajatella että joku ei jaksa vammaista tai jollain muulla tavalla sairasta ihmistä. Sitten se suljetaan johki laitokseen, eipä oo sekään hääppöstä elämää.

En tarkota tällä, ettenkö ymmärtäisi ap:tä, mutta itse oon niin hirveen herkkä monille asioille, en voi mitään että tuntuu pahalta.

89, jos eläisit itse sen mieleltään sairaan/erilaisen lapsen kanssa vuosikaudet ilman että voisit edes töissä käydä, voi olla et kirjoittelisi tuollaista sosiaalipornoa tänne.

Olen puolisen vuotta seuraillut tätä palstaa ja tämä oli ensimmäinen avaus, joka aidosti kosketti. Itselläni ei ole edes lapsia mutta olen välillä miettinyt vanhempia, jotka jaksavat hoitaa hankalia ja haastavia lapsiaan. En käytä erityislapsi sanaa, koska se on minusta jotenkin outo. Niin, en mitään fiksua osaa sanoa mutta toivotan hurjasti aloittajalle voimia.

Kaikki lapset ovat kotona hankalampia kuin hoidossa. Myös erityislapset.

Itse ymmärrän tuskasi täydellisesti. Toimin joskus erityislasten tukiperheen äitinä. Halusin auttaa kaltaisiasi perheitä. Otin viikonloppuhoitoon erityislapsia.

Lopetin koska työ oli sekä henkisesti että fyysisesti rankkaa. Lopetuspäätös tuli siinä vaiheessa kun eräs lapsista kuoli vammoihinsa. Tuntui siltä kuin oma lapsi olisi kuollut, olinhan hoitanut häntä vuosia säännöllisesti.

Minkä ikäinen lapsesi on nyt? Joko hän pian pääsisi ns muuttamaan omilleen. Erityislapsillahan se tarkoittaa pysyvää sijoitusta eräänlaisiin laitoksiin, joissa heillä on omat huoneet ja kunnon mukaiset hoitajat. Eräs hoitolapsistani on lähes ympäri vuorokauden valvonnassa, toinen lievemmin vammainen asuu laitoksessa, jossa käy päivittäin joku siivoamassa ja huolehtimassa ruoasta. Hän käy kehitysvammaisille järjestetyssä päivätoiminnassa ja työssä.

[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 17:53"]

Kyseessä esiteini-ikäinen erityislapsi, jolla menee koko ajan pahemmaksi vain oireilu. En jaksa enää. Olen johdonmukainen ja saanut tarkat ja hyvät ohjeet joiden mukaan lapsen kanssa pitäisi pärjätä. Ei vain pärjää. Olemme mieheni kanssa aivan väsyneitä emmekä enää oikeastaan edes välitä miten lapsen asiat sujuu. Hänellä on uhmakkuushäiriö, väittelee mm. päivittäin siitä pitäisikö hampaat pestä vai ei. Vaikka joka kerta asia päättyy samoin, hän ei silti sitä hyväksy vaan aina pitää väitellä.Jos lopettaa väitteisiin vastaamisen, hän jankuttaa niin kauan kunnes vastaa taas. 

Lisäksi jatkuvasti pitää olla korvaamassa hänen aiheuttamiaan vahinkoja. Milloin hän on rikkonut jotakin (usein vakuutus korvaa mutta onhan siinä omavastuu!), milloin tehnyt tahallaan jotain (vakuutus ei korvaa mutta me joudumme korvaamaan) tai tuhoaa omia vaatteitaan, esineitään, terveyttään jne.

Aion soittaa kyllä vanhempainpuhelimeenkin tänään. Mutta ensin pahimmat höyryt tänne. Olen päättänyt antaa hänet nyt sijoitukseen. Tai lastenkotiin, mihin vain. Sukulaiset ovat tukeneet ja olleet apuna aika paljon, mutta heilläkin jo voimat tämän kanssa loppu. Saamme joka kuukausi 1 tai 2 viikonloppua niin ettei tämä erityislapsi ole kotona (kiitos tästä kuuluu sukulaisille), mutta meillä on vielä nuorempia sisaruksia jotka ovat jo oppineet vanhimmalta todella sairaita käytöstapoja.

Ennen kuin tilanne on se, etten halua enää nähdäkään koko lasta, pitää lapsi saada meiltä pois ja äkkiä. Osastojaksoilla käytös on aina hyvää, joten ammattilaisten mielipidettä näihin ei ole saatu. Vain kotona ja suurimmassa osassa sukulaisten koteja tämä käytös on näin pahaa.

[/quote]

Toivottavasti nappulas saa hoitoo ja sä kanssa.

Voi ap, minulla ei ole kokemusta, joten en sikäli ole oikea kommentoimaan, mutta vie lapsi hoitolaitokseen! Missään ei sanota, että täytyy sinnitellä. Sinulla, miehelläsi ja lapsillasi on oikeus normaaliinkin elämään. Vammainen lapsi ei minun mielestäni ole rangaistus, josta täytyy kaikkien kärsiä loppuelämänsä ajan.

Asumme hyvinvointivaltiossa ja asiat on onneksi järjestetty niin, että vammainen lapsesi saa hyvää hoitoa ilman että perheesi joutuu kohtuuttomasti kärsimään ja olemaan onneton.

Voimia ja rohkeutta!

[quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 10:40"][quote author="Vierailija" time="28.05.2014 klo 10:00"]

74:n kommentti myös mietitytti: "Mietipä kaks kertaa kannattiko tehdä lapsi?" Mitäköhän hän tarkoittaa kannattamisella? Jos vaikka rakastuu, aloittaa suhteen, on onnellinen ja suhde särkyy viisi vuotta myöhemmin, niin ei varmaan olisi kannattanut rakastua, niinkö? 

[/quote]

Onneton vertaus. Kyllä suhde voi olla täysin onnistunut, antoissa ja hyvä, vaikka se joskus päättyisikin. Minulla on kaikista pitkistä suhteistani hyvät muistot ja olen saanut niistä paljon. Lapsi on kuitenkin pysyvä taakka ja ikuinen, ja vamaisuus on aina pieni mahdollisuus. Jos ei tiedä, että jaksaisi myös vammaisen lapsen huoltajana, ei kannata hankkia lapsia ollenkaan. Jos ei ole valmis riskiä ottamaan, kannattaa pysyä lapsettomana. Sekin on mukavaa.

[/quote]

Harvinaisen tyhmä kommentti. Elämässä tapahtuu asioita joihin ei voi ennalta vaikuttaa. Todennäköisyys saada terve lapsi on kuitenkin huomattavasti suurempi joten järkevämpää varautua tähän. Jos kaikkeen maailmassa pitäisi valmistautua ei kannata edes lähteä ovesta ulos koska mitä jos kompastut portaissa tai jäät auton alle ja vammaudut itse, oletko valmis ottamaan riskin? Varmaan parempi että jäät vaan kotiin. Toisaalta suihkussakin voi liukastua. Ehkä vaan parempi että tapat ittes ni ei tarvi ottaa turhia riskejä elämässä. Sekin voi olla mukavaa.

Ei se nyt niin pahalta kuulosta jos lapsi väittelee, kun luin otsikon, kuvittelin jotain väkivaltaista riehuntatyyppistä autismia, tai kuuro/sokeaa, tms. Neuvo:

anna lapsen jättää hampaat hrjaamatta. väittely ei ole mikään paha ongelma, melko normaalia, ehkä olet pikkuisen täydellisyyden tavoittelija. En itsekään aina harjannut hampaita nuorena, 50% suomalaisista ei harjaaa kuin kerran päivässä.  Opettele vähän relamaan, anna lapsen oppia kantapään kautta. Tuntuu ettei teillä ole muuta kuin kurinpito-ongelma. Lue kirjoja kurinpidosta.

Sanoit, että maltti palaa kohta.

Mitäpäs jos kerran vetäisit muksua turpaan niin että soi? Jos tehoaa, ei "mielenterveysongelmaa", jos ei, vie sijoitukseen. Ei tommosta tartte kenenkään kärsiä. Siis vanhemman.

Voi hyvää päivää tota kurinpito-ongelmaa XD

[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 21:44"]

En yhtään ihmettele jos joku ei jaksa erityislasta. Olen monesti ihmetellyt miten noi jaksaa.

[/quote]

Meillä on ihan perus ADHD-poika, joka on peruspositiivinen luonteeltaan, joten meillä "vaan" sattuu ja tapahtuu ja meteli on melkoinen. Satuttaa muita myös koska ei tajua, että muut tuntevat kipua, koska itse ei sitä jotenkin noteeraa, tuntee kyllä. Ei tajua voimiaan.

Mutta siis vastauksena miten jaksaa: siten, että tajuaa ja ymmärtää sen lapsen sielunmaiseman. Tietää, ettei se toiminta ole harkittua ja tahallista, vaan johtuu tosiaan siitä aivotoiminnasta.

Ap:n tilanne tosin on täysin erilainen, koska lapsen ongelmat on niin moninaiset ja hankalat. Ymmärrän todella hyvin ap:n toiveen saada lapsi kunnolla ammattiavun piiriin.

Hmm.. Mitähän tää kurinpito argumentointi pitää sisällään, miten toimii käytännössä, mitä hyötyä, seurauksia? Mielestäni ei ole johdonmukainen kasvatustapa.. Onko kukaan koskaan miettinyt miten nykypäivän menestyneimmät eläintenkoulutusmetodit toimivat, HUOM koulustus!!! Eläimillekin kuritus on todettu tehottomaksi ja traumatisovaksi!!! Lukekaa uutta tutkimustuloksiin pohjautuvaa kirjallisuutta, ei mutujuttuja!!

Ihmettelen, kuka on määrännyt lapsellesi masennuslääkkeitä, jos kerran adhd on päällimmäisiä ongelmia. Sinuna hankkisin toisen mielipiteen ja kerrot samalla lääkärille myös, ettet itse enää jaksa, vaan edessä on sijoitus. Lääkärin on muuten hankala nähdä tilanteen vakavuutta siinä muutamassa minuutissa; yleensä lapset vielä käyttäytyvät paremmin täysin vieraiden seurassa.

Ongelma nro 1 kun haluat lapsesi laitokseen, että sellaista paikkaa ei ole joka käytöshäiriöisen lapsen/nuoren noin vain ottaisi, jos ei ole itselleen tai muille vaarallinen voit vain unelmoida, että saat hänelle hoitopaikan.

Perhekotipaikkoja tai lastenkotipaikkojakaan ei liiemmin ole tarjolla. Kyllä tää on todellinen hyvinvointivaltio ja juu kyllä erityislasten vanhempien oletetaan jaksavan mitä vain.

Siis KOITTAKAA!

"Tälläkin palstalla pyörii niitä, jotka ovat oikein ottaneet asiakseen levittää erityislapsia koskevaa propagandaa ja kertoa, kuinka erityislapsen kanssa kaikki on niin paljon parempaa ja ihanampaa kuin tavallisen lapsen kanssa"

Tämä juuri ärsyttää. Itse voin pyörätuolissa istuvana nuorena aikuisena sanoa, että ihmettelen suuresti, miksi vanhemmat ajattelevat näin. Toki positiivinen asenne on ihailtavaa, mutta asian ihailua on outoa. En nyt sano, että elämäni on vammani takia pilalla, mutta on se varsinkin välillä erityisen raskasta ja turhauttavaa. Jokainen haluaisi pystyä elämään täysin itsenäisesti.

[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 20:21"]Koittaa tähän ketjuun vastanneet ymmärtää, että Suomessa erityislasten hoito on suorastaan retuperällä. Sossu ja vammaispuoli palloittelevat lasta, että kumman kustannuserä se on; hoitotaho on usein pelkästään psykiatrinen, vaikka iso osa lapsista kärsii neurologisista ongelmista ja psykiatria tulkitsee ne väärin; äidin oletetaan jaksavan loputtomasti ja mitä vaan. On "normaalia", ettei työikäinen nainen voi käydä töissä vaikka lapsi olisi jo kouluiässä, vuoropäiväkoteja erityislapsille ei ole olemassakaan, tukiperheen saaminen riippuu siitä, ottaako joku vapaaehtoinen erityislapsen luoksensa kerran kuussa. Yleensä ei ota. Sotketaan soppaan mukaan terapian/kuntoutuksen tarve, Kelan kaikkitietävä ylilääkäriä, joka hylkää hakemukset tapaamatta lasta kertaakaan + saman tahon mielivaltaisuus apua/kursseja ym. myönnettäessä, niin jaksaminen loppuu keneltä tahansa nopeasti. Omillaan saa pärjätä. Jossei pärjää, lapsi on laitoksessa pian.

[/quote]

Juuri näin. Jos apua haluaa muualta tai enemmän, se on sitten lastensuojelun avohuollon puoli. Olen sieltä pyytänyt myös apua, joskus voivat vähän auttaa, mutta ei juurikaan mitään konkreettista. Siellä tehdään kartoitus, sovitaan tavoite ja sitten keskustellaan tavoitteeseen saakka säännöllisesti. Toisinaan voi saada apuhenkilön tai jopa rahallista tukea. Parantaako se mitään?

Mielestäni ei.

Ap

[quote author="Vierailija" time="27.05.2014 klo 20:21"]

Koittaa tähän ketjuun vastanneet ymmärtää, että Suomessa erityislasten hoito on suorastaan retuperällä. Sossu ja vammaispuoli palloittelevat lasta, että kumman kustannuserä se on; hoitotaho on usein pelkästään psykiatrinen, vaikka iso osa lapsista kärsii neurologisista ongelmista ja psykiatria tulkitsee ne väärin; äidin oletetaan jaksavan loputtomasti ja mitä vaan. On "normaalia", ettei työikäinen nainen voi käydä töissä vaikka lapsi olisi jo kouluiässä, vuoropäiväkoteja erityislapsille ei ole olemassakaan, tukiperheen saaminen riippuu siitä, ottaako joku vapaaehtoinen erityislapsen luoksensa kerran kuussa. Yleensä ei ota. Sotketaan soppaan mukaan terapian/kuntoutuksen tarve, Kelan kaikkitietävä ylilääkäriä, joka hylkää hakemukset tapaamatta lasta kertaakaan + saman tahon mielivaltaisuus apua/kursseja ym. myönnettäessä, niin jaksaminen loppuu keneltä tahansa nopeasti. Omillaan saa pärjätä. Jossei pärjää, lapsi on laitoksessa pian.

[/quote]

Laitospaikat on kohta purettu, joten lapsi ei ole laitoksessa. Kyse on juuri siitä, että ennen laitoksissa oli erityishuollon osaaminen. Keskitettynä lapsi otettiin erityishuollon piiriin ja käytettiin siellä tutkimuksissa ja neuvolassa. Nykyään tilanne on se, että kehitysvammiset lapset käytetään terveyskeskuksissa. Ennen koulutettiin kehitysvammaisten hoitajia omana alueenaan. Nyt on lähihoitajia, joiden tieto kehitysvammaisuudesta on aivan onneton. Ruotsissahan on jo se tilanne, että laitosten purkamisen jälkeen on kehitysvamma-alan osaaminen hävinnyt jo kokonaan. Se nyt vain on niin, että kehitysvammaisesta ei tervettä saa,vaikka pannaan pää pensaaseen, eikä kouluteta enää alan ihmisiä ja erityishuoltopiirit on purettu.