Lue keskustelun säännöt.
Mikä on elämäsi suurin pettymys?
25.12.2020 |
Ja miten selvisit siitä.
Kaikki käy. Ammatti, unelmat, lapsettomuus, suhteet, elämän kiero kulku, yritys ja erehdys, tai joku onnettomuus esti jotain, joku epäonninen sattumusten summa pilasi elämäsi...
Itselläni oli se, kun päästin elämäni rakkauden karkuun. Kaikki olisi mennyt elämässäni toisin, jos oltaisiin päädytty yhteen.
Kommentit (401)
Lapsettomuus. Olisin halunnut yhden lapsen, mutta kai musta tulee vaan se urakeskeinen nainen ilman perhettä. Toki puoliso on ja onkin maailman paras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma kulta on jäänyt saamatta tässä elämässä.
M
Pilasin liittoni omaa tyhmyyttäni. Siitä on aikaa jo vuosia ja vihaan itseäni edelleen ja kaipaan entistä puolisoa. Mahdollisuudet hyvään elämään meni siinä. En ole mennyt eteenpäin, en vaan pysty. Ei ole lapsia onneksi keiden takia pitäisi esittää jotain muuta kuin negatiivistä masentunutta ihmisrauniota. Tai no miten sen ottaa kun ei niitä enää ehdi hankkiakaan.
Sairaanhoitajan ammatti.
Eikä edes se palkkaus, vaan kaikki muu - joka paikassa helvtin huonot esimiehet, sairaanhoitopiirien johdossa vanhoja ukkoja joiden vuoksi uudistukset junnaa, vain murto-osa työpäivästä menee potilastyöhön, loppuaika tietokoneen kanssa tappeluun alkeellisten ja epäloogisten potilastietojärjestelmien parissa, sihteerin töihin, "vastuualueiden" (kuten ympäristö ja jäte) hoitamiseen, lääketilauksiin, tavaratilauksiin, työvuorosuunnitteluun ymym... Pandemian aikaan työnantajalle annetaan valmiuslaki jolla voidaan evätä sh:n ihmisoikeudet samalla kun muu väestö pers***ee eikä välitä suosituksista.
Harmi kun pidän potilastyöstä, muuten olisin jo lähteny lätkimään.
Mielenterveysongelmat, ja sen johdosta elämätön nuoruus. Olen saanut lääkityksen, joka pitää oireet kurissa päällisin puolin. Silti olen masentunut. Mielenterveysongelmani johtuvat luultavasti epävakaasta ilmapiiristä lapsuuden kodissa ja koulukiusaamisesta. En ole koskaan seurustellut. Suurin unelmani olisi mies ja perhe. Nämä asiat tuntuvat tällä hetkellä mahdottomilta. Harmittaa, kun en ole uskaltanut ja voinut tehdä itseä kiinnostavia aioita esim. Ulkomaanmatkailua. Minä itse olen esteenä kaikkeen, mutta en pysty muuttumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pilasin liittoni omaa tyhmyyttäni. Siitä on aikaa jo vuosia ja vihaan itseäni edelleen ja kaipaan entistä puolisoa. Mahdollisuudet hyvään elämään meni siinä. En ole mennyt eteenpäin, en vaan pysty. Ei ole lapsia onneksi keiden takia pitäisi esittää jotain muuta kuin negatiivistä masentunutta ihmisrauniota. Tai no miten sen ottaa kun ei niitä enää ehdi hankkiakaan.
Minulla sama tilanne. Ole jatkunut eteenpäin, mutta edelleen kaipaan entistä miestäni, en varmaan koskaan pääse oikeasti yli.
Tää on itse asiassa aika hyvä keskustelu. Itse olen nyt aika suossa, uupunut ja masentunut j yritän miettiä mistä tämä juontaa juurensa.
Oon halunnut lapsia jo esiteinistä alkaen, mun suurin haave oli olla äiti ja olin varma että nauttisin lasten kanssa kotona olemisesta kovasti. Noh, niin onnekkaasti kävi että löysin ihanan puolison ja sain lapsia. Ja sitten huomasin, että mun vauvat huutaa ensimmäiset vuotensa, mä oon ihan rikki enkä jaksa olla sellainen kiiltokuvamainen, pullantuoksuinen kotiäiti joka leikkii kullannuppustensa kanssa, ulkoilee joka päivä ja nautiskelee kotona piipertämisestä.
Rakastan siis lapsiani yli kaiken, mutta pikkuvauvat on yksinkertaisesti tylsiä ja koliikin vuoksi ei ihan hirveesti jaksanut nauttia niistä varpaidenihmettelyhetkistä. Ei siis mitään hirveen ihmeellistä vauvakuplaa niissä väsymys- ja hormonipöllyissä.
Lisäksi valmistuin unelma-ammattiini hoitoalalle ja tajusin, ettei musta olekaan vuorotyöhön, mitä useimmat toivomani työpaikat vaatisi. Tai tällä hetkellä musta ei ole oikein mihinkään työhön ja sekin on pettymys. Ettei yhtäkkiä enää olekaan se aina jaksava ja pärjäävä, vaan raja tulee oikeasti vastaan. Vaatii sisäistämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitin jo kiusaamisesta tähän ketjuun. Se on kyllä yksi asia mikä todella vei minua alaspäin ja sai minut vielä aremmaksi, kun en mikään rohkein ole ollut koskaan. Kiusaamiseen liittyi niin paljon pahaa ja minusta puhuttiin ihan mitä vaan ja vielä kuvaamistakin, vaikka ehdin vähän alta ennen pahinta onneksi pois. Nyt olen kuin jokin varjo siitä mitä voisin olla. Osaan olla puheliaskin mukavassa seurassa, mutta varsinkin nuorisojoukkoihin tuskin koskaan totun. Lisäksi olen monesti ahdistanut ja pelkään etten koskaan pärjää tämän jännityksen vuoksi työelämässä. Nyt yritin viimeisillä voimilla saada ammatin itselleni, vaikka kärsin joka päivä jo ihan koulutuksen vuoksi, koska tuntuu etten millään selviä ja inhottaa olla toisten tarkkailun alle ja se on melkoista kamppailua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että synnyin narsistin lapseksi. Se on rääkännyt ja pahoinpidellyt mua jo 46 vuotta.
Nyt irrottaudut siitä. Otat reippaalla otteella välimatkaa. Ei tuommoista tarvitse vanhemmaltaan sietää.
Kuule, ei auta. Olen laittanut moneen kertaan välit poikki, en pidä yhteyttä. Se ei narsistia estä, tunkee pihalle hiipparoimaan ja laittelee uhkauskirjeitä postilaatikkoon.
On hakannut mua koko lapsuuden ja nuoruuden, ison firman johtaja oli ja arvostettu ihminen (ja mukavan ihmisen roolia esittää hyvin).
On mun ollessa aikuinen monesti käynyt päälle. Tulkapöllyä, luunappia, retuuttamista.Yritän suojella lapsiani parhaani mukaan. Mutta nämä tällaiset narsistit on HULLUJA. Ne eivät ole normaaleita. Eivät ymmärrä lopettaa.
Ota yhteyttä poliisiin. Et sä noin voi elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että diplomi-insinöörinä sai 3300e/kk palkan, työkokemusta jo 5v... Olisin mennyt amikseen jos olisin tiennyt tuon, erittäin vaativa yleensä 6v kestävä DI koulutus missä pitää olla lähes Mensan jäsen, mutta edes suuret teknologiafirmat ei arvosta.
Vierailija kirjoitti:
Että diplomi-insinöörinä sai 3300e/kk palkan, työkokemusta jo 5v... Olisin mennyt amikseen jos olisin tiennyt tuon, erittäin vaativa yleensä 6v kestävä DI koulutus missä pitää olla lähes Mensan jäsen, mutta edes suuret teknologiafirmat ei arvosta.
Vaihda firmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En päässyt opiskelemaan unelma-ammattiini kuvataiteilijaksi tai graafiseksi suunnittelijaksi. En sitten uskaltanutkaan enää kolmatta kertaa hakea kouluihin, koska pelkäsin tuhlaavani aikaa ensin hakemalla vuosikausia sisään ja sitten valmistuvani ammattiin, jossa elanto on todella epävarma.
Nyt sitten olen sote-alalla ammatissa, jossa ei ainakaan ole pelkoa töiden loppumisesta. Työni on ihan kivaa, mutta välillä mietin, millaista elämäni olisi, jos olisin sinnikkäästi tavoitellut unelmiani.
Mä olen amk-kuvataiteilija-graafinen suunnittelija. En suosittele alan opiskelua kenellekään! Oman alan töitä tein muutaman hullun tunnin kuukaudessa + muuta pas*aduunia siinä rinnalla. Nyt olen itseoppinut front end-ohjelmistokehittäjä vakityössä. Kiva sisätyö, jossa taideopinnoista on edes vähän hyötyä, työilmapiiri on rento ja miesvaltainen ala, jonka johdosta palkat vaativuustasoon nähden jopa liiankin korkeat. Suosittelen!
Mulla on vaan perustutkinto, enkä taida opiskella lisää kun ei graafikoille tosiaan löydy töitä. Yritän etsiä jonkun ammatin jossa luovuutta voisi hyödyntää.
Vierailija kirjoitti:
Muutama kesken jäänyt koulu, lyhyitä pätkätöitä, paljon työttömyyttä.EI pitkiä parisuhteita, edes kavereita.
ikää kohta 50v ja sain tietää nepsy testeissä että aivot onki pari pykälää normia paremmat, ja tuohan se pistää ketuttaan entistä enempi koska ei saanut koskaan käyttää niitä.
Hukkaan menny elämä täysin.
Mutta olet yhä hengissä.
Meidän ikäluokalla on korkea eläkeikä, työvuosia on vielä jäljellä liki 20. Ota siitä hyöty irti. Niin aion minäkin tehdä. Vaikken pääsisi tutkintoa pitemmälle, olen ainakin yrittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että diplomi-insinöörinä sai 3300e/kk palkan, työkokemusta jo 5v... Olisin mennyt amikseen jos olisin tiennyt tuon, erittäin vaativa yleensä 6v kestävä DI koulutus missä pitää olla lähes Mensan jäsen, mutta edes suuret teknologiafirmat ei arvosta.
Vaihda firmaa.
Usko pois, olen kyllä yrittänyt. Työpaikat vaan kiven alla ja yleensä sisäisiä hakuja/suhteiden kautta saatuja.
Vierailija kirjoitti:
Ihmissuhteiden loppuminen, joiden olin ajatellut kestävän läpi elämän. Nuoruuden läheisiin ystäviin meni välit eri syistä.
Sama (yksi niistä).
Tajuta, että olet pitänyt heitä sinun rakkaana perheenä ja samalla olet ollut heille samantekevä kertakäyttökaveri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Panin yhden naisen paksuksi. Sen jälkeen en ole oikein pystynyt luottamaan naisiin ihmissuhteissa. Sinkkuna edelleen.
Siis hetkinen. Sulle oli pettymys, että seksi johti raskauteen, ja lakkasit luottamasta naisiin? Jätit nyt jotain oleellista kertomatta.
Ilmeisesti muija kusetti asiassa todella pahasti. Mutta älä huili: itse todellakin haluan huolehtia ehkäisystä itse, jotta voin olla varma sen olevan kunnossa.
T. N38
Se että minusta tuli masentunut kouluja käymätön läski tynnyrin näköinen ämmä, josta ei ole edes parisuhteeseen, äidiksi ryhtymisestä puhumattakaan. Vaikka minusta olisi ollut ollut paljon parempaan älyni puolesta.
Kaikkein "kivointa" on ollut saada kuulla koko perheeni puolesta kaikki tämä. Että kuinka paljon parempaan minusta olisi ollut kun oon niin fiksukin, mutta kun minusta tulikin tällainen hullu.
Joka joulu saan kuulla samaa syyllistämistä. Ehkä parempi etten tule enää ensi jouluna kylään haukuttavaksi?
Minäkin kuitenkin olen vain ihminen joka yrittää pärjätä tässä maailmassa, käyn töissä ja elän pikkuruisessa vaatimattomassa kodissani, enkä koskaan ole edes uskaltanut pyytää keneltäkään mitään apua mihinkään, teen kaiken aina itse. Olen siinä oppinutkin tekemään monenlaisia asioita itse. Se hyvä sentään tässä kaikessa.
En onnistu laihdutuksessa koskaan. Yritän ja repsahdan, yritän ja repsahdan.
N 100kg 34v
Kyn en ole oäässyt opiskelemaan haluamani alaa liian "kipeä" siihen tai ylipäätään mihinkään muuhun, mutta siivoamiseenkin olenkin sitten liian terve ja siivoamiseen työkseni olen jo lopen kyllästynyt. Lähtee mieleterveys, jos sitä enään teen. Eli olen pettynyt saamatta jääneeseen opiskelupaikkaan ja työelmään. Mitä tulee parisuhteeseen viimeisin yritys oli 31 vuotiaana ja viimeiseksi yrityksekseni jäi. En enään halua parisuhdetta, kun ei sekään kumminkaan suju vaikka vaatimustaso kulkee alkiksien ja narkkien yläpuolella, vaikka arvostankin heitä ihmisen mun ei tarvitse elää heidän kanssaan. Eli en tule koskaan menemään naimisiin.