Lue keskustelun säännöt.
Kun lasten hankkiminen kaduttaa
20.05.2014 |
http://www.iltalehti.fi/perhe/2014050218260145_pr.shtml
Minusta on vähän outoa, miten suuri tabu pettymys vanhemmuuteen ja lasten hankkimiseen on. Onhan se nyt selvä, että jos kahdeksan kymmenestä ihmisestä tekee tällaisen ison elämää muokkaavan päätöksen, joukkoon mahtuu myös väärin valinneita.
Olisi kaikkien etu, jos lopettaisimme puheen siitä, miten vanhemmuus on kaikkien mielestä ihaninta maailmassa ja vain mielisairas ihminen voi katua lasten hankkimista. Kun se ei vain pidä paikkaansa.
Myöskään ei pitäisi teeskennellä, että katumus on vain vaikeina hetkinä iskevä ohimenevä tunne. Tälläkin hetkellä moni isä ja äiti tietää varmasti sisimmässään, että tuli tehneeksi väärän valinnan.
Kommentit (101)
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:17"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:12"]
Lapsen saamiseen suhtaudutaan kuin johonkin henkilökohtaiseen elämykseen.
[/quote]
Kyllähän synnytys aikamoinen elämys on ja aika henkilökohtainenkin.
[/quote]
Samoin elämä lasten kanssa muutenkin, lasten kasvamisen ja kehityksen seuraaminen ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin sanoa, että itsekin kyseenalaistin lasten hankkimistani kun lapset olivat vauvoja ja taaperoita. Nyt kun lapset ovat jo alkouluikäisiä ei todellakaan enää kaduta, lapset ovat ihania! En vaan sovi vauvojen ja taaperoiden äidiksi.
Niin ja ei Se sitä tarkoita, että vaikka katuis lasten hankkimista, niin ei rakastais lapsiaan.
kyllä minua välillä kaduttaa, mutta rakastan lapsiani kuitenkin siitä huolimatta. Silloin kun oikein kaduttaa, niin pääsen siitä katumuksesta sitten pois kun ajattelee niitä parhaita asioita lapsissa ja muistelee kun olivat vauvoja ja miltä silloin tuntui.
mutta todellakin, siltikään en uskalla sanoa ääneen muille että välillä kaduttaa.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:21"]
Voin sanoa, että itsekin kyseenalaistin lasten hankkimistani kun lapset olivat vauvoja ja taaperoita. Nyt kun lapset ovat jo alkouluikäisiä ei todellakaan enää kaduta, lapset ovat ihania!
[/quote]
Valitettavasti jotkut joutuvat elämään väärän päätöksensä ja sen seurausten kanssa koko ikänsä. Jotkut sopeutuvat, toiset eivät. Syyllisyys siitä, miten oma katuminen vaikuttaa lapsiin, on ikuisena seuralaisena.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:27"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:21"]
Voin sanoa, että itsekin kyseenalaistin lasten hankkimistani kun lapset olivat vauvoja ja taaperoita. Nyt kun lapset ovat jo alkouluikäisiä ei todellakaan enää kaduta, lapset ovat ihania!
[/quote]
Valitettavasti jotkut joutuvat elämään väärän päätöksensä ja sen seurausten kanssa koko ikänsä. Jotkut sopeutuvat, toiset eivät. Syyllisyys siitä, miten oma katuminen vaikuttaa lapsiin, on ikuisena seuralaisena.
[/quote]
Niin, kysehän ei toki voi olla siitä, että vauvojen ja taaperoiden kanssa elämä on aika erilaista kuin koululaisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai joku saattaa katuakin. Mutta mitä hyötyä asiasta puhumisesta tai sen tunnustamisesta on? Ei kukaan voi etukäteen tietää, tuleeko kuulumaan katuviin vai siihen enemmistöön, joka on iloinen että päätyi hankkimaan lapsia. Asiasta ei kuitenkaan kovin julkisesti voi puhua, koska ei kenenkään ihmisen pitäisi joutua (sen enempää lapsena kuin aikuisenakaan) vastatusten sen tiedon kanssa, että hänen vanhempansa olisivat onnellisempia, jos hän ei olisi syntynyt ja katuvat hänen koko olemassaoloaan. Ei kukaan halua nähdä omaa vanhempaansa lehtien sivuilla tilittämässä avoimesti, että lasten hankkiminen oli elämäni pahin virhe tai kuulla sivukorvalla hänen puhuneen tällaista jollekin. Koiran hankkimista voi avoimesti myöntää katuvansa, koska koira ei sitä ymmärrä eikä siitä tiedosta vaurioidu, mutta lapset ymmärtävät ennemmin tai myöhemmin.
Lapsista ei myöskään pääse eroon sillä, että tunnustaa ettei tämä nyt ollutkaan sitä mitä halusin. Epäonnistuneen parisuhteen voi jättää, työpaikkaa tai koko alaa voi vaihtaa ja huonolta asuinpaikalta voi muuttaa takaisin sinne missä viihtyi kunhan vaan myöntää että nyt tuli mokattua tämän elämänvalinnan kanssa, mutta paluuta lapsettomaan lähtöpisteeseen ei kertakaikkiaan vaan ole, millään keinoin. Ne lapset on pakko hoitaa joka tapauksessa ja vaikka päätyisi niin äärimmäiseen ratkaisuun, että antaisi lapset pois tai jättäisi kokonaan toisen vanhemman huolehdittavaksi, vanhemmuudestaan ei kuitenkaan pääse eroon. Miksi siis ruokkia niitä negatiivisia tunteita ja katumusta, kun tilanteeseen ei kuitenkaan ole mitään muuta ratkaisua kuin sopeutuminen? Katumus on hyödyllistä niissä elämäntilanteissa, jotka ovat jotenkin soviteltavissa ja joissa se auttaa tekemästä toista kertaa samaa virhettä, mutta ei se, että tajuaa olla hankkimatta enää lisää lapsia poista niitä entisiä olemasta. Katuminen ja siihen keskittyminen on siis tässä tilanteessa ihan täysin hyödytöntä.
Katumimen ei tarkoita esim sitä, etteikö lapsiaan rakastaisi yli kaiken. Ja jos ei välillä jaksa lapsia ja niiden edesottamuksia, ei se heti tarkoita että katuisi lasten saamista. Ja mitä tahansa tunteita aikuinen tuntee, lapsi ei ole niihin syyllinen. Vaikka hetkellisesti joskus katuisikin että lapset on tullut tehneeksi, niin sitä ei koskaan, missään olosuhteissa saa näyttää tai ilmaist lapselle. Aikuinen on vastuussa lapsesta, halusi tai ei.
Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu negatiivista ja positiivista, ja varsinkin vanhemman ja lapsen väliseen äärimmäisen kiinteään suhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:28"]
Niin, kysehän ei toki voi olla siitä, että vauvojen ja taaperoiden kanssa elämä on aika erilaista kuin koululaisten kanssa.
[/quote]
Miksi jankkaat? Kokemuksellasi ei ole mitään tekemistä tämän ketjun aiheen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:18"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:15"]
Miksi sitä ei voi sanoa mielisairaudeksi? Tunnekylmyyttähän se on.
[/quote]
Sinulla ei selvästikään ole mitään kokemusta tai ymmärrystä asiasta. Kun katuu lasten hankintaa, siinä myllertää mielessä niin paljon erilaisia tunteita, että tunnekylmyydestä syyttäminen on lähinnä huono vitsi.
[/quote]
Ja mä en tajuu myöskään sitä, että mielisairautta pidetään aina pahempana kuin jotain muuta. Onhan selvää, että ko. tapauksissa henkilöillä on tunteissa häikkää tai ei osaa niitä käsitellä ja siitähän mielisairauksissakin on kyse. Ap:llle mielisairaudet tuntuu olevan suudempi tabu ja suurimmalle osalle vastaajistakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep, hyvä että aiheesta puhutaan. Minullakin on ollut katumuksen tunteita, kun lapseni isä hylkäsikin minut ja lastakin tuntuu käyttävän jonain ylpeilyn välineenä. Yksinäisenä työssäkäyvänä äitinä on raskasta, vaikka olen vielä nuori. Minulla on ihana poikystävä, kaduttaa etten hankkinut lasta vasta hänen kanssaan. En kuitenkaan vaihtaisi omaa lastani pois mistään hinnasta.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:30"]
Kai joku saattaa katuakin. Mutta mitä hyötyä asiasta puhumisesta tai sen tunnustamisesta on? Ei kukaan voi etukäteen tietää, tuleeko kuulumaan katuviin vai siihen enemmistöön, joka on iloinen että päätyi hankkimaan lapsia.
[/quote]
Asiasta on ainakin kaksi hyötyä.
1. Kun lasten hankintaa ei pidetä onnellisuusautomaattina, pariskunnat miettivät tarkemmin, haluavatko he todella ryhtyä vanhemmiksi ja ottaa vastaa kaiken, mitä lasten hankkimiseen kuuluu. Itsetutkiskelulla voi selvittää, olisivatko lapset jotakin, mikä todennäköisesti parantaisi omaa elämää vai ei.
2. Syyllisyys siitä, ettei ole tyytyväinen lasten hankintaan, saattaa estää vanhempaa hakemasta apua arkeensa. Kun tällaisen kokemuksen olemassaoloa ei kiistetä, on vanhemman helpompi hakea apua tilanteissa, jossa lapset saattavat kärsiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:37"]
Onhan selvää, että ko. tapauksissa henkilöillä on tunteissa häikkää tai ei osaa niitä käsitellä ja siitähän mielisairauksissakin on kyse..
[/quote]
Millä tavalla se on selvää? Eikö lasten hankintaa voi muka katua ilman, että asiaan liittyy tunne-elämän ongelmia?
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:32"]
Ja jos ei välillä jaksa lapsia ja niiden edesottamuksia, ei se heti tarkoita että katuisi lasten saamista.
[/quote]
Tästä ei kuitenkaan seuraa, etteivätkö monet ihan oikeasti katuisi lasten hankintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei pidä sekoittaa masennuksesta johtuvaa tunnekylmyyttä joka ikiseen mielihyvää tuottavaan asiaan ja tunteiden latistumista, elämänhalun menettämistä eikä sitä edes välttämättä ymmärrä olevansa masentunut. Suomessa on niin paljon mt potilaita ja alkoholisteja etten ihmettele tulosta kaksi kahdeksasta. Olen pahoillani, mutta ihminen on niin sopeutuvainen etten usko kenenkään voivan katua lasten tekemistä noin paljoa. Silloin annetaan lapsi jo synnärillä adoptioon
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:47"]
Olen pahoillani, mutta ihminen on niin sopeutuvainen etten usko kenenkään voivan katua lasten tekemistä noin paljoa.
[/quote]
Eipä asia ole sinun uskomuksistasi kiinni.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 08:41"]
http://www.iltalehti.fi/perhe/2014050218260145_pr.shtml
Minusta on vähän outoa, miten suuri tabu pettymys vanhemmuuteen ja lasten hankkimiseen on. Onhan se nyt selvä, että jos kahdeksan kymmenestä ihmisestä tekee tällaisen ison elämää muokkaavan päätöksen, joukkoon mahtuu myös väärin valinneita.
Olisi kaikkien etu, jos lopettaisimme puheen siitä, miten vanhemmuus on kaikkien mielestä ihaninta maailmassa ja vain mielisairas ihminen voi katua lasten hankkimista. Kun se ei vain pidä paikkaansa.
Myöskään ei pitäisi teeskennellä, että katumus on vain vaikeina hetkinä iskevä ohimenevä tunne. Tälläkin hetkellä moni isä ja äiti tietää varmasti sisimmässään, että tuli tehneeksi väärän valinnan.
[/quote]
Huhhuh! Nyt puhutaan elävistä ihmisistä, lapsista. Ei mistään lemmikkikanista. Sori mutta mulla ei riitä ymmärrys sitä kohtaan että lasten tekemistä katunutta pitäisi jotenkin tukea ajatuksissaan. Ihmisillähän ei nykyaikana tunnu olevan mitään häpyä!
Tottakai joskus tuntuu ettei jaksa ja on väsynyt mutta miten ihmeessä voi katua lasten tekemistä? Kaduttaako siksi ettei saakaan vapaana liihotella baariin ja muualle? Sanoisinpa että "katuja" tekisi virheensä taas uudestaan. Vaikka kuinka monta kertaa annettaisiin mahdollisuus lapsettomaan elämään niin taas olisi lapsi pian jonkun uuden tuttavuuden kera "kun tuntui silloin vaan siltä"
Lapset eivät ikuisesti sido sinua mihinkään häkkiin. Mun mies nyt jo harmittelee kun kaikki lapset ovat aloittaneet koulun kuinka vähän lapset enää haluavat hänen aikaansa. Kohta lapset ovat niin isoja ettei mikään estä meitä vanhempia toteuttamasta mitä vain kodin ulkopuolellakin ilman että pitää hävetä tai katua sitä että on lapsia eikä tuntea heidän takiaan huonoa omatuntoa.
Jos raha-asiat on sössitty tai parisuhde niin se ei suinkaan ole lastenhankinnan syy vaan omien korvien välissä niinkuin ne muutkin ongelmat.
Ei, en todellakaan tunne sympatiaa, en edes empatiaa niitä kohtaan jotka katuvat lasten hankintaa. Vastuuttomia ja tunteettomia ihmisiä
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:20"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:17"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:12"]
Lapsen saamiseen suhtaudutaan kuin johonkin henkilökohtaiseen elämykseen.
[/quote]
Kyllähän synnytys aikamoinen elämys on ja aika henkilökohtainenkin.
[/quote]
Samoin elämä lasten kanssa muutenkin, lasten kasvamisen ja kehityksen seuraaminen ym.
[/quote]
joo joo, mutta tämä nykyinen kulttuuri, jossa lasten hankintaa problematisoidaan loputtomiin, voi (ja pitää) venyttää ja vanuttaa asiaa 40-vuotiaaksi ja mennä lopulta hedelmöityshoitoihin, jos sit kuitenkin pitkän vela-kauden jälkeen uskaltaakin ottaa hypyn suureen ja tuntemattomaan ja tilata ihkut "bukabuut" kauden trendivärissä yms. soopaa...
Lasten saamista on e-pillereiden jälkeen alettu pitää naisen henkilökohtaisena valintana, mikä on oikeasti tragedia asiassa, joka kuitenkin on biologiaa ja luonnollinen osa elämää. Jos saat jo 20-vuotiaana lapsen (kuten on biol. normaalia) niin soo soo, onko sulla jo akateeminen loppututkinto? Jos ylipäätään joskus erehdyt sanomaan että väsyttää/vituttaa, niin soo soo, itsehän sinä jätit e-pillerit pois... Jos toivot mieheltä ja suvulta apua niin soo soo, koska lapsi on vain sinun henkilökohtainen projekti, eikä tietenkään luonnollinen osa elämää ja ympäristöään. Nykyään asiaa käsitellään yhtälöllä: lapsi = äidin hlökohtainen elämysmatka. Ja juuri tämä tekee äitiydestä raskasta ja v-mäistä, se että biologian toteuttaminen yhdessä miehen kanssa nähdään kaikkialla vain äidin henkilökohtaisena valintana ryhtyä äidiksi. Onko se todella tietoinen valinta haluta herätä vuosia imettämään keskellä yötä, vai onko se ehkä kuitenkin elämää, jotain itseä suurempaa, jota ei sinällään voi valita? Kun siinä 20-vuotiaana Jatta himoitsee Pekkaa ja Pekka himoitsee Jattaa ja molemmilla on mielessä koko ajan vain toinen ja mahd. yhteiset lapset...
Samoin lapsettomuus on käännetty tiedostavaksi vela-höpinäksi, lapsettomuuskaan ei enää ole luonnollista, jotain mikä kenties kohtaa itseä ja mitä saa surra, vaan sekin nähdään jonain yksilön valintana... onko se vittu valinta, jos ei löydä miestä itselleen, vaikka haluaisi? Jos ei voi raskautua vaikka haluaisi? Jos on mennyt lankaan, että ensin pitää luoda uraa ja elää trendikästä sinkkuelämää, kuten kaikialla mainostetaan?
En vastusta ehkäisyä todellakaan, mutta joku raja siinä pitää olla, mitä pidetään ihmisen vapaan tahdon tuloksena. Elämän jatkuminen ei ole mikään yksilön tietoinen järjen valinta, vaan kyllä meitä kuitenkin ohjaa ne vuosituhantiset geneettiset vietit ja tarpeet... Ihmisen syvä sisin ei ole vielä muuttunut niin perusteellisesti, että vapaa matkustelu ja vapaa oman uran luominen olisi 95%:lle mikään todellinen vaihtoehto jälkeläisten saamiselle...
eli en tod. pysty näkemään lasten hankintaan minään henkilökohtaisena elämyksenä, vaan samanlaisia me ollaan kuin parhaillaan ulkona pesivät linnut...
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:38"]
Asiasta on ainakin kaksi hyötyä.
1. Kun lasten hankintaa ei pidetä onnellisuusautomaattina, pariskunnat miettivät tarkemmin, haluavatko he todella ryhtyä vanhemmiksi ja ottaa vastaa kaiken, mitä lasten hankkimiseen kuuluu. Itsetutkiskelulla voi selvittää, olisivatko lapset jotakin, mikä todennäköisesti parantaisi omaa elämää vai ei.
2. Syyllisyys siitä, ettei ole tyytyväinen lasten hankintaan, saattaa estää vanhempaa hakemasta apua arkeensa. Kun tällaisen kokemuksen olemassaoloa ei kiistetä, on vanhemman helpompi hakea apua tilanteissa, jossa lapset saattavat kärsiä.
[/quote]
Ei tietenkään kannata hankkia lapsia, ellei niitä oikeasti halua, mutta en olisi kyllä itse millään itsetutkiskelulla pystynyt selvittämään etukäteen, kadunko lasten hankintaa vai en vaikka olen paljon hoitanutkin pieniä lapsia. Lapsen saaminen on prosessi, joka muuttaa elämäntilanteeni lisäksi myös minua itseäni, vanhemmaksi kasvetaan yhdessä lapsen kasvattamisen kanssa, ja se muutos voi tapahtua arvaamattomaankin suuntaan. Kyse on myös tunteista, ei vaan faktoista kuten että et pääse enää mihinkään etkä saa nukkua enää kunnon yöunia. Se, kokeeko lapsiperhe-elämän palkitsevaksi vai kaduttavaksi, ei ole kiinni yksin noista jollain tasolla ennustettavissa olevista faktoista vaan enemmän noista tunnepuolen jutuista eikä lapseton pysty ennustamaan, millaisia tunteita se oma lapsi tulisi juuri itsessä herättämään, kun lasta suunnitellessa ei ole edes minkäänlaista tietoa millainen persoona sieltä on tulossa, onko terve jne. Kaikki ihmiset, joiden suusta olen kuullut tuota että itsetutkiskelulla etukäteen voisi päätellä miten tulee kokemaan vanhemmuuden, ovat olleet (vapaaehtoisesti) lapsettomia. En tunne ainuttakaan lapsiperheellistä, joka väittäisi että ihminen pystyisi ennustamaan luotettavasti millaista hänen elämänsä perheellisenä tulisi olemaan. Jo se, miten kokee kotona olon lasten kanssa, on mun tuttavapiirissä aiheuttanut ihan totaalisia yllätyksiä ihmisille - joku joka vannoi olevansa äitiyslomalla vuosia, palasikin töihin vajaan vuoden jälkeen kun kotielämä ahdisti liikaa, toinen uraorientoitunut vannoi että heti kun vauva on 9 kk töihin, mutta äitiyslomalla arvojärjestys olikin muuttunut täysin ja töihin paluu tuntui tosi pahalta.
Apua arkeen voi varmasti saada, jos katumuksessa on kyse satunnaisista raskaista ja väsyttävistä hetkistä, mutta silloin kun kaikki on hyvin, lasten hankinta ei kaduta vaan tuntuu omalta jutulta. Mutta ymmärtääkseni tässä ketjussa oli puhe siitä, että lastenhankinta kaduttaa ihan kokonaisuudessaan, ei vain hetkellisesti silloin kun on kaikkein raskainta? Jos ihminen kokee peruuttamattomassa asiassa tehneensä totaalisen virhearvion silloinkin kun lasten kanssa menee ihan ok, mutta kyse ei kuitenkaan ole sellaisesta tunne-elämän häiriöstä jota psykologillakaan voi hoitaa, mitä apua tuossa voi tarjota?
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:40"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:37"]
Onhan selvää, että ko. tapauksissa henkilöillä on tunteissa häikkää tai ei osaa niitä käsitellä ja siitähän mielisairauksissakin on kyse..
[/quote]
Millä tavalla se on selvää? Eikö lasten hankintaa voi muka katua ilman, että asiaan liittyy tunne-elämän ongelmia?
[/quote]
Ei. Ko henkilö ei kykene hallitsemaan tunteitaan. Ja nyt ei puhuta mistään yksittäisestä vitutuspäivästä.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 09:15"]
Miksi sitä ei voi sanoa mielisairaudeksi? Tunnekylmyyttähän se on.
[/quote]
Sinulla ei selvästikään ole mitään kokemusta tai ymmärrystä asiasta. Kun katuu lasten hankintaa, siinä myllertää mielessä niin paljon erilaisia tunteita, että tunnekylmyydestä syyttäminen on lähinnä huono vitsi.