Lue keskustelun säännöt.
Kun lasten hankkiminen kaduttaa
20.05.2014 |
http://www.iltalehti.fi/perhe/2014050218260145_pr.shtml
Minusta on vähän outoa, miten suuri tabu pettymys vanhemmuuteen ja lasten hankkimiseen on. Onhan se nyt selvä, että jos kahdeksan kymmenestä ihmisestä tekee tällaisen ison elämää muokkaavan päätöksen, joukkoon mahtuu myös väärin valinneita.
Olisi kaikkien etu, jos lopettaisimme puheen siitä, miten vanhemmuus on kaikkien mielestä ihaninta maailmassa ja vain mielisairas ihminen voi katua lasten hankkimista. Kun se ei vain pidä paikkaansa.
Myöskään ei pitäisi teeskennellä, että katumus on vain vaikeina hetkinä iskevä ohimenevä tunne. Tälläkin hetkellä moni isä ja äiti tietää varmasti sisimmässään, että tuli tehneeksi väärän valinnan.
Kommentit (101)
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:07"][quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 10:42"]
Ymmärrän, että valintojesi ulkoistaminen viettien harteille on sinulle keino suojautua päätöstesi seurauksilta, mutta eihän nyt hyvänen aika hukkuneiden arvojen ongelmaan voi olla ratkaisuna se, että tehdään päätökset arvalla. Omien arvojen kirkastaminen on tärkeimpiä onnellisuustekijöitä ihan tutkitusti, ja useimmilla se on edessä viimeistään keski-ikäisenä. Totta kai edellytykset hyville valinnoille ovat sitä paremmat, mitä nuorempana niistä pääsee jyvälle.
Omien arvojen mukaan toimiminen ei sekoita kenenkään päätä. Päinvastoin se antaa ryhtiä ja suuntaa omalle tekemiselle.
[/quote]
vietit ei ole yhtä kuin arpa, vedit mutkat suoriksi. En heittänyt arpaa valitessani puolisoa, enkä siis edes koe valinneeni häntä mistään tietoisesti (en arvalla enkä ilman arpaa). Tiedän, että monet esim. valitsevat vain tietystä sosioekonomisesta joukosta, minä en tekisi koskaan niin. Vaan annoin tunteiden näyttää ja missä tuntuu hyvältä, siellä varmaan löytyy myös hyvä elämä (ja näin nyt kävi kanssa). Samoin muissakin asioissa kyllä, jos imettäminen tuntuu hyvältä, se varmasti sitä on. Jos lapsen hoitoon vieminen tietyssä iässä tuntuu pahalta, se on sitä. Sitten kun se tuntuu hyvältä (kyllä tämäkin ikä sieltä vastaan tuli) silloin se myös on hyvä, ei siihen tarvitse suurta arvopohjaa eikä lukea tutkijoita a, b ja c eikä miettiä asian historiallista kehitystä....Vähän sama kaikissa asioissa.
Vietteihin tukeutuminen ei ole minulle mitään vastuun pakoilua, mutta toki ihmisen vastuu omasta ihmisyydestään on rajallinen. En usko, että olemassaoloni täällä perustuu äitini syvään tietoiseen älylliseen pohdintaan ihmiselämän eduista ja haitoista, mutta silti on ihan jees elää ja olla olemassa. minusta on hienoa, ettei äitini tehnyt mitään tietoista valintaa että voi jehna, onko toi äijä nyt mun arvojen mukaista faija-tyyppiä, mahdanko mä koskaan päästä katsomaan Eiffel-tornia, jos teen nyt vauvan ja saankohan mä ylennyksen rivikirjanpitäjästä pääkirjanpitäjäksi koskaan, jos toi lapsi nyt sairastelee paljon ja mä joudun olemaan poissa duunista....ja voiko se vauva edes nukkua, kun meillä ei ole varaa ilmastoiturei'in varustettuun vaunukopan pohjaan...
Tällaisia arvopohdintoja nykymammat käy urakalla ja just kaikki tämä sekoilu tekee elämästä niin kaduttavaa että, kun naapurin vela-Lissu pääsi Henrin kanssa Pariisiin ja me päästiin vaan Ruattinlaivalle. Ja mä olisin ainakin jo kii-ökaunt-mänizör, jollen ois joutunut pitämään vuoden äitiysloman, kun ei mun Mikko sit jäänytkään perhevapaille vaikka lupasi (se petti mut täysin siis, kun mehän puhuttiin näistä arvoista tosi paljon ennen häitä ja sit kuitenkin mä jouduin jäämään himaan. Täytyykin kirjoittaa av:lle, että pitäiskö mun jättää se sika, kun varmasti jostain löytyy Lasse, jolla on ne oikeat perhearvot, eikä tee tämmöistä naiselleen)
[/quote]
Peesi!! Tämä on niin totta. Nykyäitiys ja vanhemmuus on just sitä että pitää tehdä asiat abcdbja e ennen lasta ja sitten vielä ekstrana f ja g ja nyt olisi se kuuluisa oikea hetki ja ei hitto soikoon tätä vatenko mä olen elämäni valmistanut, kaikki valuu hukkaan. Itsekin olen viettien mukaan puolisoni valinnut ja perheeni liian nuorena perustanut ja luojan kiitos siitä, koska nyt ei nuttura kiristä ja tyytymättömyys valtaa mieltä kun lapsen kanssa mikään muu ei ole varmaa kuin epävarmuus ja se, että monesti vituttaa ankarasti ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 10:55"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 10:49"]
nykyään ajatellaan helposti että lapsi on vaihtoehto ja sitten on paljon muita vaihtoehtoja kuten nousujohteinen ura, hyvä aikuinen parisuhde ilman lapsia, aikuisten ehdoilla tehtävät matkat Roomaan ja Balille, rauhalliset viini-illat tyttöporukalla jne. jne.. .. katalogi, ja kun tästä katalogista saa vapaasti valita, omasta valinnastaan täytyy olla onnellinen.
[/quote]
On totta, että jokainen meistä voi valita, ryhtyykö vanhemmaksi vai ei. Ja on myös totta, että ihmiselämän rajallisuudesta johtuen sitten jää jotakin muuta valitsematta. Vaikkapa sitten se aikuinen parisuhde ja aikuisten ehdoilla vietetty vapaa-aika.
Mikä valinta sitten onkaan, se ei välttämättä tee onnelliseksi. Voi valita myös väärin. Se on inhimillistä. Valitettavasti siinä missä ammattia, puolisoa tai asuinpaikkaa voi vaihtaa, lapsen hankinta on päätöksenä peruuttamaton. Siksi lapsen katuminen kai onkin niin suuri tabu. Meille on vaikea ajatus, että elämämme voi lapsen vuoksi mennä peruuttamattomalla erilaiseksi kuin oikeasti haluaisimme. Se ajatus on paljon helpompi kieltää ja teeskennellä, ettei niin tapahdu.
[/quote]
tämä kina on loputon, koska meillä on lähtöajatus täysin erilainen. sinä ajattelet että elämän voi valita, että on tosiaan tällainen katalogi, josta valitaan. Minä en ajattele niin. Minusta sattuma, vietit ja kohtalo vievät meitä erilaisten asioiden äärelle. Me emme pohjimmiltamme valitse, vaikka kuvittelisimme tekevämme niin. Kulutusyhteiskunta on saanut vain suuren osan ihmisiä kuvittelemaan, että kaikki elämässä on valittavissa ja ikään kuin ostettavissa. Minusta lapsen saaminen ei todellakaan ole valinta tässä mielessä. Ja sen takia se ei voi olla virhe, joka tekee elämästä vääränlaisen. Tämä on vain ajatusharha, jonka kulutusyhteiskunta saa aikaan.
Minulla on 4 kk ikäinen lapsi, enkä vieläkään tunne rakkauden tunnetta lasta kohtaan. Miten olisin voinut tämän ennustaa? Minulla ei ole tunne-elämän puolella ollut koskaan mitään ongelmia. Rakastan mietäni, vanhempiani, sisaruksiani. Minulla ei ole mt-omgelmiakaan taustalla. Kun plussasin, en tuntenut mitään erityistä. Ajattelin, että tunteet kehittyvät raskauden myötä. Kun synnytin, en tuntenut vastasyntynyttä kohtaan mitään erityistä. Kuten sanottu, en tunne edelleenkään.
Miten olisin voinut tietää tämän etukäteen? En usko olevani mitenkään huono ihminen, vaikka aivoni toimivatkin näin. Lasta hoidan siinä missä muutkin.
51, miksi murehdit asiaa? Oma alkukin lapsen kanssa oli ehkä liiankin kivikkoinen ja negatiivinen. Mutta koska en ollut luonut MINKÄÄNLAISIA odotuksia vanhemmuudelle muuta kuin orientoiduin musertavaan vastuuseen, selvittiin siitäkin ilman kummempia syyllisyys- ja pettymisviboja. Päivä kerrallaan, kyllä sitä omaa lastaan alkaa joskus rakastamaan. Itselläni meni kauan, eikä haittaa. Muutenkin ollut hiton rankkaa, mutta kun lähtee hommaan nollat taulussa niin löytää ne ilotkin eikä vertaa muihin. Oma lapsi on jo yli 3v. Sen verran kuitenkin tiedän että lisää lapsia en halaja, vaikka mitään en kadukaan.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:26"]
51, miksi murehdit asiaa? Oma alkukin lapsen kanssa oli ehkä liiankin kivikkoinen ja negatiivinen. Mutta koska en ollut luonut MINKÄÄNLAISIA odotuksia vanhemmuudelle muuta kuin orientoiduin musertavaan vastuuseen, selvittiin siitäkin ilman kummempia syyllisyys- ja pettymisviboja. Päivä kerrallaan, kyllä sitä omaa lastaan alkaa joskus rakastamaan. Itselläni meni kauan, eikä haittaa. Muutenkin ollut hiton rankkaa, mutta kun lähtee hommaan nollat taulussa niin löytää ne ilotkin eikä vertaa muihin. Oma lapsi on jo yli 3v. Sen verran kuitenkin tiedän että lisää lapsia en halaja, vaikka mitään en kadukaan.
[/quote]
Missä sanoin murehtivani asiaa? Sanoin, etten koe olevani mitenkään huono ihminen. Asia on sellainen, etten voi sille itse mitään. Lapsi itsessään on oikein helppo ja mukava. Ei valvota tai huuda turhia. En kyllä edes elättele toiveita siitä, että tunteita joskus muodostuisi, etten pettyisi. Ei niitä kaikille tule koskaan. Päivä kerrallan, kuten sanoit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä asenne, todennäköisesti se siitä :)
Ei, en voi ymmärtää kuinka joku voi katua... luoja tehnyt väärän valinnan kelle lapsia suonut >:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei, en voi ymmärtää kuinka joku voi katua... luoja tehnyt väärän valinnan kelle lapsia suonut >:(
Ei, en voi ymmärtää kuinka joku voi katua... luoja tehnyt väärän valinnan kelle lapsia suonut >:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielensäpahoittaja-marttyyri-uskovainen liikenteessä, viestit 55-57.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 10:55"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 10:49"]
Mikä valinta sitten onkaan, se ei välttämättä tee onnelliseksi. Voi valita myös väärin. Se on inhimillistä.
[/quote]
nykyajan valintamyymälä-mentaliteetti tiivistyy näihin lauseisiin hienolla tavalla. voi valita eli ostaa mitä vain (myös oman lapsen silloin kun itselle parhaiten sopii). Ostoksestaan pitäisi olla onnellinen. Jollei ole onnellinen, teki väärän ostoksen, naapurimyymälässä olisi ollut ehkä parempi tarjous.
Lapsi ei ole hyllyllä valittavissa. Lapsen tehtävä ei koskaan ole tehdä vanhempaansa onnelliseksi. Se on liian suuri vaade kenelle tahansa, saati pienelle avuttomalle lapselle. Lapsi ei voi olla virhe, hän on elävä olento, elämään syntynyt....
Tässä keskustelussa luulen nyt päässeeni jyvälle, mistä äitiydessä nykyään kiikastaa ja miksi se on niin "suuri numero" naiselle, koska siitä on kätevästi häivytetty kaikki yhteiskunnallinen, yhteisöllinen pois. Samoin siitä on häivytetty kaikki biologinen, elämän jatkuvuuteen liittyvä pois. Jäljelle on jäänyt vain äidin vapaa valinta. Samanlainen asia, kun nainen päättää ostaa kengät tai Rooman-matkan, samalla tavalla nainen omalla riskillään päättää hankkia lapsen. Yksilön vapaus ja vastuu, aah...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis kyllä se lasten hankkiminen on ihan tietoinen valinta, turha siitä on mitään viettejä syyttää.
Lapsen hankkiminen ON valinta.
Vela
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 11:07"]
vietit ei ole yhtä kuin arpa, vedit mutkat suoriksi. En heittänyt arpaa valitessani puolisoa, enkä siis edes koe valinneeni häntä mistään tietoisesti (en arvalla enkä ilman arpaa). Tiedän, että monet esim. valitsevat vain tietystä sosioekonomisesta joukosta, minä en tekisi koskaan niin. Vaan annoin tunteiden näyttää ja missä tuntuu hyvältä, siellä varmaan löytyy myös hyvä elämä (ja näin nyt kävi kanssa). Samoin muissakin asioissa kyllä, jos imettäminen tuntuu hyvältä, se varmasti sitä on. Jos lapsen hoitoon vieminen tietyssä iässä tuntuu pahalta, se on sitä. Sitten kun se tuntuu hyvältä (kyllä tämäkin ikä sieltä vastaan tuli) silloin se myös on hyvä, ei siihen tarvitse suurta arvopohjaa eikä lukea tutkijoita a, b ja c eikä miettiä asian historiallista kehitystä....Vähän sama kaikissa asioissa.
Vietteihin tukeutuminen ei ole minulle mitään vastuun pakoilua, mutta toki ihmisen vastuu omasta ihmisyydestään on rajallinen. En usko, että olemassaoloni täällä perustuu äitini syvään tietoiseen älylliseen pohdintaan ihmiselämän eduista ja haitoista, mutta silti on ihan jees elää ja olla olemassa. minusta on hienoa, ettei äitini tehnyt mitään tietoista valintaa että voi jehna, onko toi äijä nyt mun arvojen mukaista faija-tyyppiä, mahdanko mä koskaan päästä katsomaan Eiffel-tornia, jos teen nyt vauvan ja saankohan mä ylennyksen rivikirjanpitäjästä pääkirjanpitäjäksi koskaan, jos toi lapsi nyt sairastelee paljon ja mä joudun olemaan poissa duunista....ja voiko se vauva edes nukkua, kun meillä ei ole varaa ilmastoiturei'in varustettuun vaunukopan pohjaan...
Tällaisia arvopohdintoja nykymammat käy urakalla ja just kaikki tämä sekoilu tekee elämästä niin kaduttavaa että, kun naapurin vela-Lissu pääsi Henrin kanssa Pariisiin ja me päästiin vaan Ruattinlaivalle. Ja mä olisin ainakin jo kii-ökaunt-mänizör, jollen ois joutunut pitämään vuoden äitiysloman, kun ei mun Mikko sit jäänytkään perhevapaille vaikka lupasi (se petti mut täysin siis, kun mehän puhuttiin näistä arvoista tosi paljon ennen häitä ja sit kuitenkin mä jouduin jäämään himaan. Täytyykin kirjoittaa av:lle, että pitäiskö mun jättää se sika, kun varmasti jostain löytyy Lasse, jolla on ne oikeat perhearvot, eikä tee tämmöistä naiselleen)
[/quote]
Oot ihana <3 Kiitos kirjoituksistasi!
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 12:05"]
Siis kyllä se lasten hankkiminen on ihan tietoinen valinta, turha siitä on mitään viettejä syyttää.
[/quote]
Samaa mieltä, tietysti ihan aina ei lasta kuulu, vaikka kuinka yrittäisi/haluaisi, mutta kyllä se on ihan tietoinen valinta pyrkiä saamaan lapsi jättämällä ehkäisy pois jne.
Kyllä kaikista asioista pitää voida puhua, myös vaikeista, myös kipeistä ja mieluummin ennen kuin on myöhäistä. On järkyttävää, että jonkun mielestä asiasta ei saisi edes keskustella, koska keskustellaan oikeista ihmisistä. Siksihän asiasta pitää juurikin keskustella!
Miten voi hakea apua, jos asiaa pitää hävetä ja pelätä leimautumista. Totuus nyt kuitenkin on, että moni katuu lapsen hankintaa. Ja se katuminen voi olla hetkellista ja ohimeneveää tai pysyvää ja traumatisoivaa. Jälkimmäinen johtaa masennukseen ja mahdollisesti ikäviin seurauksiin (kuten vaikka perhesurmiin tai heitteillejättöön).
On siis todella tärkeää, että asiasta voidaan puhua oikeilla sanoilla ja oikeissa paikoissa. Ei se tarkoita, etteikö lasta rakasta, se tarkoittaa vaan, että ei ehkä olekaan valmis vanhemmaksi, eikä siihen rooliin millään tule koskaan sopeutumaankaan. On parempi lapsellekin, että vanhempi myöntää tämän.
Ja asiasta pitäisi juurikin keskustella myös niitten, joilla on jo lapsia, ei lapsettomien tai lasta harkitsevien.
Itse olen raskaana ja vanhemmus tuntuu ainakin vielä hyvältä ja minulle luonnolliselta valinnalta. Mutta en sulje sitä ajatusta pois, että mieleni voi muuttua. En silti ole heti hylkäämässä lasta, vaan hakemassa apua ja haluaisin, että asiast voisi keskustella leimaamatta, haukkumatta ja ilman asenteita.
Hih hih, ei lapsen olemassaoloa voi katua, paitsi ehkä jos se olisi jokin täysin tunteeton psykopaatti-julmuri-murhaaja.
Sen sijaan, mitä voi katua, on se, että on joutunut palkattomaksi palvelijaksi siivoamaan paskaa, oksennuksia, kuuntelemaan kiukuttelua, narinaa, sotkunraivausta ja kaiken maailman lisärasitteita tuutin täydeltä ja ihan helvetisti. Sitä olen monesti miettinyt että jos olisi palvelija, eikä tuota joutuisi kestämään, että kuinka monta niitä lapsia sitten olisi. Nyt on onneksi 9- ja 7-vuotiaat ja sillä hyvä. Ihan mahtavia tyyppejä ovat, ovat aina olleet, mutta just se paskansiivous jne. jne. jne. varsinkin siinä pahimmassa vaiheessa ei olisi kyllä ollenkaan napannut.
Eikös nyt olisi korkea aika tehdä ero näiden kahden asian välille. Paitsi ehkä se ei onnistu näille vela-schmerz-tyypeille...kuulkaa eläkää asian kanssa ihan rauhassa. Ajattelette välillä ihan muita asioita, ehkä se sitten kirkastuu olisiko lapsen saaminen hyvä juttu vai ei, niin ettei tarvitse niiden schmerziensä kanssa tulla tänne Vauva (:-D) -palstalle pätemään.
Minä kadun yhtä lapsistani ja kirjoitan sen aina näihin ketjuihin, koska aihe on tosiaan tabu. Lapseni on ns. erityistarpeinen ja jos olisin saanut sen tietää, olisin tehnyt abortin.
Aina sanotaan, ettei pidä asennoitua niin että lapsi on varmasti terve ja on vaan pärjättävä, valmistauduttava jne. mutta ei kukaan tai mikään olisi voinut minua valmistaa siihen, millaista tulee elämästä tämän lapsen kanssa. Ikävä kyllä hänen syndroomansa on Suomessa melko huonosti tunnettu, ja minutkin leimattiin paskaäidiksi ja turvattomaksi vanhemmaksi, epäiltiin vaikka mistä jne. kunnes lapsi sai oikean diagnoosin ja vahvistuksen syndroomalle neurologin toimesta. Kukaan ei pyytänyt anteeksi; samat tahot jotka lupasivat aiemmin auttaa, olivat täysin hyödyttömiä ja myöhemmin syyllistivät minua kun en ollut hoitanut asioita kuntoon. Ihmeisiin en minäkään pysty...
Etenkin äitien syyllistäminen näissä sairauksissa ym. tiloissa on Suomessa varsinainen tabu; meidän oletetaan jäävän pois töistä (jäin), päivystävän puhelimen kanssa josko lapsi pitää hakea pois hoidosta tai koulusta kun koulutetut ammattilaiset eivät hänen kanssaan pärjää (päivystin, hain) ja ramppaavan palavereissa hoitotahon mielivallan mukaan keskellä päivää (ramppasin) jopa viikottain ja kuuntelevan syyllistämistä (kuuntelin, kunnes sairastuin itse). Netissä on suljettuja vertaistukiryhmiä, joissa äidit purkavat sydäntään ja kokevat vanhemmuutensa näitä lapsia kohtaan lähinnä velvollisuudeksi, pahimmillaan "elinkautiseksi". Omasta kodista tulee vankila; apua ei saa; eikä varsinkaan saa puhua negatiivisista puolista, jotka vanhemmuus erityislapselle tuo mukanaan. Media keskittyy vain tasapäistämään ja kertomaan kaiken ylipositiivisesti, jos se edes koko aiheesta puhuu.
Täällä kaikenmoisia suvaitsevaisempia ja tuomitsevaisempia asenteita seuratessani päätin itsekin osallistua tähän keskusteluun, koska olen järkyttynyt siitä miten julmia ja tuomitsevia ihmiset ovat.
Jos vastuussa oleva vanhempi katuu lastaan eikä siitä syystä jaksa/halua pitää huolta lapsensa tarpeista, on äärimmäisen rohkeaa myöntää se ääneen. Toisinaan tilanteeseen auttaa ns. Pieni välimatka lapseen jolloin vanhempi saattaa tajuta että on vain ylirasittunut. Toisinaan vanhempi taasen on levon jälkeenkin samaa mieltä ja omasta mielestäni tällöin on rohkea valinta hakeutua lastensuojelun piiriin, jotta lapsi saataisiin sijoitettua mahdollisimman hyvään ympäristöön, jossa hän saa kokea olevansa haluttu. Silti useimmiten vanhempi kuitenkin elää nk. Valintansa kanssa ja pyrkii katunuksestaan huolimatta tarjoamaan lapselleen hyvän ja turvallisen elinympäristön.
Mitäkö mieltä olen? Mielestäni yksikään yllä mainituista taikka lukemattomista muistakaan toimintamalleista ei ole väärä. Ainoa (huutava) vääryys on se, että kanssaihmisiä osoitellaan sormella ja kaikkitietävinä kerrotaan kuinka PITÄISI toimia, olla ja elää. Ei mikään ole mustavalkoista!
Mitäpä jos nainen raskautuu vahingossa, päättää pitää lapsen ja myöhemmin katuu valintaansa? Mitäpä jos suunniteltu lapsi on vaikeasti vammainen? Mitäpä jos vanhempi sairastuu? Mitäpä jos vain yksinkertaisesti huomaa löytävänsä itsensä elämästä, jota ei haluakaan elää?
Elämää ei voi suunnitella etukäteen etkä voi etukäteen tietää mitä tunteita elämäntilanteesi ja lapsesi sinussa herättää.
Olkaa armollisia kanssaihmisille, mutta ennenkaikkea itsellenne!
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 10:42"]
Ymmärrän, että valintojesi ulkoistaminen viettien harteille on sinulle keino suojautua päätöstesi seurauksilta, mutta eihän nyt hyvänen aika hukkuneiden arvojen ongelmaan voi olla ratkaisuna se, että tehdään päätökset arvalla. Omien arvojen kirkastaminen on tärkeimpiä onnellisuustekijöitä ihan tutkitusti, ja useimmilla se on edessä viimeistään keski-ikäisenä. Totta kai edellytykset hyville valinnoille ovat sitä paremmat, mitä nuorempana niistä pääsee jyvälle.
Omien arvojen mukaan toimiminen ei sekoita kenenkään päätä. Päinvastoin se antaa ryhtiä ja suuntaa omalle tekemiselle.
[/quote]
vietit ei ole yhtä kuin arpa, vedit mutkat suoriksi. En heittänyt arpaa valitessani puolisoa, enkä siis edes koe valinneeni häntä mistään tietoisesti (en arvalla enkä ilman arpaa). Tiedän, että monet esim. valitsevat vain tietystä sosioekonomisesta joukosta, minä en tekisi koskaan niin. Vaan annoin tunteiden näyttää ja missä tuntuu hyvältä, siellä varmaan löytyy myös hyvä elämä (ja näin nyt kävi kanssa). Samoin muissakin asioissa kyllä, jos imettäminen tuntuu hyvältä, se varmasti sitä on. Jos lapsen hoitoon vieminen tietyssä iässä tuntuu pahalta, se on sitä. Sitten kun se tuntuu hyvältä (kyllä tämäkin ikä sieltä vastaan tuli) silloin se myös on hyvä, ei siihen tarvitse suurta arvopohjaa eikä lukea tutkijoita a, b ja c eikä miettiä asian historiallista kehitystä....Vähän sama kaikissa asioissa.
Vietteihin tukeutuminen ei ole minulle mitään vastuun pakoilua, mutta toki ihmisen vastuu omasta ihmisyydestään on rajallinen. En usko, että olemassaoloni täällä perustuu äitini syvään tietoiseen älylliseen pohdintaan ihmiselämän eduista ja haitoista, mutta silti on ihan jees elää ja olla olemassa. minusta on hienoa, ettei äitini tehnyt mitään tietoista valintaa että voi jehna, onko toi äijä nyt mun arvojen mukaista faija-tyyppiä, mahdanko mä koskaan päästä katsomaan Eiffel-tornia, jos teen nyt vauvan ja saankohan mä ylennyksen rivikirjanpitäjästä pääkirjanpitäjäksi koskaan, jos toi lapsi nyt sairastelee paljon ja mä joudun olemaan poissa duunista....ja voiko se vauva edes nukkua, kun meillä ei ole varaa ilmastoiturei'in varustettuun vaunukopan pohjaan...
Tällaisia arvopohdintoja nykymammat käy urakalla ja just kaikki tämä sekoilu tekee elämästä niin kaduttavaa että, kun naapurin vela-Lissu pääsi Henrin kanssa Pariisiin ja me päästiin vaan Ruattinlaivalle. Ja mä olisin ainakin jo kii-ökaunt-mänizör, jollen ois joutunut pitämään vuoden äitiysloman, kun ei mun Mikko sit jäänytkään perhevapaille vaikka lupasi (se petti mut täysin siis, kun mehän puhuttiin näistä arvoista tosi paljon ennen häitä ja sit kuitenkin mä jouduin jäämään himaan. Täytyykin kirjoittaa av:lle, että pitäiskö mun jättää se sika, kun varmasti jostain löytyy Lasse, jolla on ne oikeat perhearvot, eikä tee tämmöistä naiselleen)