Aviomies haluaa lähteä ulkomaille, minä en.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 15:37"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 15:33"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 15:23"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 14:20"]

Meillä tää riippuisi paljon asioista. Jos oma duuni olisi talousjohtaja pörssiyhtiössä, niin en siitä kuvittelisi olevani 3-4 vuotta poissa. Ei se onnistu, eikä paikkaa saa uudestaan. Jos ap:n uusi unelmatyöpaikka on taas "johdon assistentti" tms. niin sitten vaan menoksi. Oletan nyt, että mies olisi maajohtaja tai muuta suunnilleen vastaavaa jollakin isolla kv. firmalla, jolloin mistään raksamiehen unelmapestistä, jolla ostetaan veroton Bemari, ei ole nyt kyse.

[/quote]

Maajohtaja.... hahhahhahhaa. Suomestako lähdetään vaan jos pääsee johonkin johtopestiin jossain maassa?? Mikäli suomalainen menee ulkomaille firman sisällä niin useimmiten kuule johtajat on sieltä ko. maasta.

[/quote]

Noooo, putoaa kyllä aiheesta, mutta et nyt kauheasti expat-elämää tunne. Kyllä ne maajohtajat just lähetetään niistä suomalaisista firmoista. Kaikki, kaikki johtajat suomalaisissa firmoissa täällä Aasiassa on suomalaisia. Mitä noita nyt on Kone, Nokia,Valmet...

[/quote] Voi voi, olimme alkuun 2 v. expattina ja nyt 5 vuotta jo paikallisella sopparilla joten kuule tunnen asiat paremmin kuin sinä.

Vinku-Aasiasta en tiedä, mutta kyllä kuule Euroopassa löytyy johtajat ihan omasta takaa.

[/quote]

Onneksi Eurooppa on se tulevaisuus ja vinku-Aasia vaan joku juttu jossain. 

[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 15:42"]

Vanhempien hyvinvointi on ensiarvoista, jotta lapset voivat hyvin. Lisäksi vielä sen vanhemman hyvinvointi, joka lasten kanssa eniten viettää aikaa, on jopa tärkeämpää kuin sen, joka lasten kanssa on vähemmän. Ulkomailla asuminen on tosi rankkaa sille vanhemmalle, joka ei käy töissä, jos sosiaaliset verkostot on heikot. 

[/quote]

Eläs nyt, aina voi roikkua AV:lla päivät pitkät. Täällä on ehdotonta laatua kaikki kirjoittajat, kuten sinä. Hyvin korvaa kaikki todelliset ystävät tällä lätinällä.

En lukenut aivan koko ketjua, joten voi tulla samanlaisia ehdotuksia.. Facebookilla on monenlaisia ryhmiä ulkosuomalaisten keskuudessa. Voisit jutella muiden kanssa, jotka päättivät lähteä miehen työn mukana ulkomaille. Varmaan saat monenlaista vastausta kysymyksiisi. Yleensäkään Euroopan työaika on erilainen, eli todennäköisestä on, että lapsesi ei paljoakaan näkisi viikolla isäänsä. Itse asun Lontoossa ja näen asiat täältä käsin..

Pohdittavaa:

Jos muutatte ulkomaille, tulee päiviä jolloin toteat että tänään olisi Suomessa palkkapäiväni. Mies kerää rahaa ja saa eläkettä niistä. Kotiäitiys voi olla kultainen häkkikin, kotona on tietenkin ihana olla ja hoitaa lapsia, mutta jos olet tottunut itsenäisyyteen, voi olla raskasta olla ilman palkkaa. Tietenkin kaikilla on erilainen ote rahaan, miehesi antaa rahaa ja elät sillä sitten.

Jos jäät Suomeen miehesi voi käydä Suomessa 6 päivää kuussa, Suomen verottajalla on ns. kuuden kuukauden sääntö.

Kannattaa jo Suomessa mennä kohdemaan alkeiskielikurssi ja vaikka pyytää siitä tasotodistus. Kohdemaassa aloitat alusta. Tulet järkyttymään kohdemaan koulussa, sillä Suomen koulutusjärjestelmä on omaa luokkaansa, siitä kannattaa olla ylpeä!

[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 14:35"]

Jos meidän perheemme olisi tuossa tilanteessa, ehdottaisin seuraavaa:

- mies muuttaa tuohon toiseen maahan lasten kanssa,

- minä jään ainakin ensimmäiseksi vuodeksi Suomeen uuteen unelmatyöhöni,

- opiskelen tuon vuoden ajan miehen kohdemaan kieltä iltaisin - tämä onnistuu koska lapset ovat miehellä,

- kun vuosi lähenee loppuaan, tunnustelen uudemman kerran haluaisinko minäkin muuttaa perässä (olen ehtinyt myös hakea töitä uudesta maasta ja prosessin lopputulos voi vaikuttaa päätökseeni ratkaisevasti).

Luulen, että tuon vuoden mentyä haluaisin jo palavasti muuttaa, ja töitäkin voisi jo siinä vaiheessa järjestyä (vuodessa saisin jo ihan hyvän kielitaidon kehitettyä intensiivisellä opiskelulla). Näin kummankaan aikuisen ei tarvitsisi luopua unelmistaan.

[/quote]

Miksi tähän on tullut miinusta? Veikkauksia:

1. Lasten antaminen miehen hoidettaviksi on mammojen mielestä paheksuttavaa, eikä kunnon äiti edes harkitsisi moista.

2. Nainen ei saisi haluta pitää kiinni unelmastaan, jos se estää miehen unelman toteuttamisen, tai sitten toisin päin: mies ei saisi unelmoida sellaisesta, mistä ei ole viimeistään naimisiin mennessä sovittu. Joka tapauksessa on aivan tolkutonta haihattelua edes kuvitella, että kumpikaan ei joutuisi luopumaan ja asia hoituisi pehmeästi ja asteittain järjestelemällä, elämänhän kuuluu olla kamalaa kärsimystä ja ristiriitoja täynnä. Tai koska kyse on pohjimmiltaan valtataistelusta, ei ole edes mahdollista että tilanne ratkaistaisiin molempien kannalta mielekkäällä tavalla.

3. Mammat vieroksuvat ajatusta, että onnellisuutensa eteen joutuu ehkä joskus tekemään töitäkin (esim. tuo kielen opiskelu). Kaiken tulee tulla valmiina tarjottimella sen jälkeen, kun on oppivelvollisuus suoritettuna tai viimeistään sitten, kun on tutkintotodistus taskussa ja työsopimus solmittuna.

Korjatkaa, jos mikään noista ei osunut!

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 18:12"]

Syyt siihen etten halua lähteä ovat yksinkertaisesti ne että olen juuri päässyt kiinni taas työelämään, viihdyn suomessa, turvaverkostot ovat kunnossa, en osaa kieltä ja siellä odottaisi työttömyys minulle.

Minun nykyinen työpaikkani ei siis ole sama missä työskentelin ennen kuopuksen syntymää, vaan paikka jossa vasta aloitin.

Onko minun unelmatyöpaikkani suomessa vähemmän tärkeämpi kuin miehen unelmatyöpaikka ulkomailla?

ap

[/quote]

Jos sinä antaitset siinä unelmatyöpaikassasi kuitenki selkeästi vähemmän kuin miehesi ansaitsisi siellä ulkomailla, ei sinun työsii ole kylmästi ajateltuna niin tärkeä kuin miehesi työ. Katsotko oikeudeksesi vaatia häntä jäämään Suomeen paljon pienemmällä palkalla kuin hän saisi muualla. Olet itsekäs jos haluat miehesikin jäävän Suomeen. Anna hänen mennä ja katsot vaikka vuoden kuluttua, voisitko ottaa muutaman kuukauden palkatonta ja muuttaa vähäksi aikaa miehesi luo lasten kanssa.

Oishan tuo lapsille mahdollisuus oppia vieras kieli. Mutta on tuollainen sen verran iso juttu että sitä täytyy tosissaan itsekkin haluta, muuten siellä on aivan varmasti veemäistä. Itse olen niin tympääntynyt laskevaan elintasoon Suomessa, että lähtisin hippulat vinkuen. Ajanhan voi käyttää vaikka etäopiskeluun avoimessa, jos ei töitä ole. Ja kielen oppimiseen tottakai.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 14:50"]

Mä jätin unelmien työpaikan ja Suomen ja lähdin miehen mukana. En ole kertaakaan katunut. Olen asunut välissä pienen aikaa Suomessa, not my place anymore! 

Jos teidän intressit on eri paikoissa niin sitten se on niin. Ymmärrän miestäsi ja mun mielestä on typerää ajatella että miehen pitäisi jäädä Suomeen koska sulla on kiva työpaikka (mistä tiedät kuinka unelmapaikka on jos vasta olet aloittanut?) Ja js sä et halua lähteä niin älä lähde. Ette ole ainoa pariskunta joka tekee moisen ratkaisun. Luulen kuitenkin että jos mies ei Suomessa halua asua niin se on goodbye myös parisuhteelle pidemmällä tähtäimellä.

[/quote]

Niin... Se on tosi helppo huudella, että kyllä lapset sopeutuu ym. ilman omaa kokemusta. No, toiset lapset sopeutuvat varmasti helpostikin, mutta eivät kaikki. Ja minulla on tästä kokemus oman lapseni kohdalla. Ei se ulkomaille muutto tosiaan autuaaksi tee. Ihmiset ihannoivat sitä hirveästi. Onhan se lapselle aikamoinen muutos, kun kaikki kaverit ja sukulaiset jäävät kotimaahan ja itse muutat paikkaan, jossa et ymmärrä ketään, jossa kukaan ei ymmärrä sinua ja jossa et tunne ketään. Kyllähän siihen pikku hiljaa tulee muutosta, mutta se vie aikaa. 

Nyt meillä on kaikki onneksi hyvin, mutta saas nähdä mitä mieltä lapsi on tästä aikuisena.

Oho! Väärä lainaus tuli tuohon viestiin 111, mut kuitenkin...

Te, joiden lapsuus muuttaen mantereelta toiselle on pilannut koko elämän pohjan: ymmärrette varmaan kuitenkin, että olette aika harvinaisia tapauksia. Kiertolaisia ovat diplomaatit, lähetystyöntekijät ja jotkut matkatyöläiset. Muutama vuosi ulkomailla on aivan eri asia. Jos nyt ap:n tilannetta miettii, niin 3 vuotta keskisessä Euroopassa on aika mukava annos. Kulttuuri ei ole kovinkaan kaukana meikäläisestä.

No jos oot itsekäs etkä lähe niin kyllä miehelläs on oikeus varavaimoon siellä lämpimässä ja varmasti sellaisen löytääkin :) vai luuletko että miehes ois 3v puutteessa....hahaa

[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 16:26"]Te, joiden lapsuus muuttaen mantereelta toiselle on pilannut koko elämän pohjan: ymmärrette varmaan kuitenkin, että olette aika harvinaisia tapauksia. Kiertolaisia ovat diplomaatit, lähetystyöntekijät ja jotkut matkatyöläiset. Muutama vuosi ulkomailla on aivan eri asia. Jos nyt ap:n tilannetta miettii, niin 3 vuotta keskisessä Euroopassa on aika mukava annos. Kulttuuri ei ole kovinkaan kaukana meikäläisestä. [/quote]

Kuinkahan monta sinä meitä tunnet? Luuletko, että diplomaattien lapset kirjoittelevat jonnekin äitiyspalstalle turvattomuuden ja juurettomuuden tunteestaan? Muutaman on kertonut kokemuksistaan kiertolaislapsena ja sattuneesta syystä tunnen itsekin useita- harva tarina on onnellinen.

Täällä nimittäin on vielä yksi, joka muuttanut lukemattomia kertoja lapsena ja aina eri paikkoihin ja kulttuureihin. Juureton olen, en osaa sanoa, mistä olen kotoisin. Muutan yhä edelleen usein, en pysty perustamaan todellista kotia, en edes perheen kanssa. Kasvatan nopeasti juuret paikkaan kuin paikkaan, mutta kovin syvälle ne eivät koskaan yllä, aina olen hieman tuuliajolla. En haluaisi tätä kohtaloa omille lapsilleni.

te jotka kannustatte aptä lähtemään tyhjän päälle kolmeksi vuodeksi ja jättämään hyvän työpaikan: olisitteko valmis samaan itse jos tilanne olisi tämä?

[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 08:08"]

te jotka kannustatte aptä lähtemään tyhjän päälle kolmeksi vuodeksi ja jättämään hyvän työpaikan: olisitteko valmis samaan itse jos tilanne olisi tämä?

[/quote]

Tein niin,  tosin kahdeksi vuodeksi. Mutta ap, muista: mikään av:n "omat rahat, oma elintaso" -systeemi ei todellakaan käy silloin kyseeseen. Miehen on kannettava taloudellinen vastuu koko perheestä, ap mukaan lukien, jos hän mukaan lähtee. Myös eläkemaksut.

[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 02:24"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 19:04"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 16:50"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 15:40"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 15:23"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 14:20"]

Meillä tää riippuisi paljon asioista. Jos oma duuni olisi talousjohtaja pörssiyhtiössä, niin en siitä kuvittelisi olevani 3-4 vuotta poissa. Ei se onnistu, eikä paikkaa saa uudestaan. Jos ap:n uusi unelmatyöpaikka on taas "johdon assistentti" tms. niin sitten vaan menoksi. Oletan nyt, että mies olisi maajohtaja tai muuta suunnilleen vastaavaa jollakin isolla kv. firmalla, jolloin mistään raksamiehen unelmapestistä, jolla ostetaan veroton Bemari, ei ole nyt kyse.

[/quote]

Maajohtaja.... hahhahhahhaa. Suomestako lähdetään vaan jos pääsee johonkin johtopestiin jossain maassa?? Mikäli suomalainen menee ulkomaille firman sisällä niin useimmiten kuule johtajat on sieltä ko. maasta.

[/quote]

Tämä ei muuten pidä paikkaansa. Useimmiten just se suomalainen halutaan johtamaan sitä paikkaa, jotta tulevaisuudessa paikallinen osaisi ja oppisi. Olen itse töissä ja tiedän että tää menee just  näin.

[/quote]

Tuota noin...suomalaiset eivät yleisesti ottaen ole johtajia Suomen ulkopuolella ellei kyse ole suomalaisesta yrityksestä. Eivätkä suomalaiset ole myöskään erityisen tunnettuja "hyviä työntekijöitä". Taas joku tietävinään, tietysti varmaan se kuulostaa johtajan pallilta jos on joku manager:DDDD

[/quote]  Samaa mieltä. Ihmettelinkin, että lähteekö kaikki suomalaiset johtajiksi ulkomaille. Eipä ole tullut yhtään oikeaa johtajaa vielä vastaan, kylläkin ryhmä- ja projektipäälliköitä. Kyllä suomalaisesta tennissukka-tuppisuusta harvoin tehdään johtajaa missään mm. eurooppalaisissa teollisuusmaissa, joissa kilpailua ja kyynärpäätaktiikkaa riittää.

[/quote]

Tää on varmaan sitten näin Euroopassa, jonne siis ap:n mies oli suuntaamassa. Asia on kuitenkin ihan erilainen Aasiassa. Ja suomalaiset expatit kai kuitenkin yleensä lähtee niihin suomalaisiin firmoihin komennukselle, vai?

Komennusporukasta on ihan iso osa myös duunaria ja keskijohtoa, jopa niitä halveksittuja projektipäälliköitä, mutta tässä omassa lähipiirissäni on sen aika hemmetin ison maan suomalaisia johtajia ainakin kolmesta eri firmasta, isoja suomalaisia pörssiyhtiöitä. En ole enää komennuksella enkä itse ollut tosiaankaan mikään maajohtaja, mutta esimieheni oli (ja on yhä edelleen siellä) kyllä suomalainen ja tiedän monessa suomalaisessa firmassa näin olevan.

[/quote] Ehkä suomalaiseen firmaan ja Aasiaan, jossa valkoista miestä katsotaan vielä ylöspäin.

Oikeasti kilpailussa johtajan paikoista ei suomalainen ole kovin haluttava. 

Aasialaiset ovat osaavampia johtajia kuin suomalaiset. Siis mitä ihmettä te täällä höpisette.  Suomalaiset eivät sen enempää ole johtajia Aasiassa kuin Euroopassakaan.

Ap. sulle en voi antaa neuvoja. Lapsille muutto ei ole pahaksi, he ovat onnellisia siellä missä sinäkin mutta kokemuksesta voin sanoa että suhde ei koskaan palaa ennalleen sen jälkeen kun toinen on asunut maailmalla ja mulle tuli tästä mieleen että ap sun tapauksessa mies ei ole enää tulossa Suomeen asumaan takaisin kun kerran on lähtenyt. 

[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 01:02"]

Vielä lisänäkökulma tähän, että ulkomailla vietetyt vuodet ovat lapsille vitsaus eivätkä siunaus. Mieheni vanhemmat kärsivät kuolemaansa saakka syyllisyyttä siitä, että he pilasivat lastensa elämän. He olivat nimittäin tarpeeksi fiksuja ymmärtääkseen, mitä olivat tehneet.

[/quote]

No tällasessa perhedynamiikassahan sitä terveitä lapsia kasvatetaankin... olemme pilanneet lastemme elämän eli emme olleet onnellisia tai sujut itsekään ratkaisumme kanssa...

"Pikkasen" nyt liioittelet, maa kutsuu sieltä porvoosta. Asuuko se ärsyttävä fb-kaveris ulkomailla ja sua ottaa päähän :)

Jos joku oikeasti sanois että ulkomaat on se sateenkaaren pää, josta kultaruukku löytyy, hän olis samanlainen kuin sinä, tosin sä kiihkoilet siellä toisessa ääripäässä.

Mutta en yhtään epäile, etteikö miehesi elämä olisi piloilla. Ja sä olet puolisona selvästi samaa mieltä, ja aiheuttajastakin olet saletti. Jotenkin vaan tuntuu että kyllä se elämä piloille tuomittu olisi siellä kotikylälläkin ollut, ja vanhemmista tai jostain se syy olisi kyllä löytynyt. Jos itse olisin tavannut miehen, joka olisi selittänyt mulle noin, saattaisin hieman harkita kahteen kertaan kuinka syvällistä suhdetta tässä kannattaisi rakennella...

Millälailla muuten miehesi elämä on piloilla, tunne-elämä piloilla vai mitä tarkoitat?

Mutta 134 ei ottanut kantaa ap:n asiaan. Sori ap tämä meni sivupoluille.

Ap jäisi yksin vastuuseen lapsista, samalla kun yrittäisi tehdä itseään tärkeäksi ja lyödä läpi unelmatyössään. Aika rankkaa.

Tää riippuu nyt niistä detaljeista, kuten yksi jo sanoi. Jos nyt oletetaan, että ap:n ja miehensä työt olisivat yhtä vastuullisia ja vaikeita saada pitkien poissaolojen jälkeen, minusta ap:n miehen pitäisi jäädä Suomeen, tai muuten sooloilee. Koska jos kahden vanhemman intressit menevät täysin ristiin, niin sen, joka suunnittelee jotain uutta, pitää väistyä. Se tilanne, missä jo ollaan, on etusijalla. Vrt. jos toisen unelma on kolmas lapsi ja toinen ei missään nimessä halua kolmatta, niin se tilanne jossa jo ollaan, on etusijalla. Tai toinen haluaa muuttaa kaupungista maalle ja rakentaa omakotitalon ja toinen jäädä kaupunkiin.

Jos ap:n työ on sellainen, mihin todennäköisesti pääsisi kolmen vuoden jälkeen, sitten toisin, lasten takia.

Mutta ap sä vain voit itse tietää mitä teette, itse olet paras asiantuntija. Me voimme vain antaa omasta mielestämme hyviä neuvoja tietämättä perheenne tilanteesta oikeastaan mitään.

[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 10:45"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 01:02"]

Vielä lisänäkökulma tähän, että ulkomailla vietetyt vuodet ovat lapsille vitsaus eivätkä siunaus. Mieheni vanhemmat kärsivät kuolemaansa saakka syyllisyyttä siitä, että he pilasivat lastensa elämän. He olivat nimittäin tarpeeksi fiksuja ymmärtääkseen, mitä olivat tehneet.

[/quote]

No tällasessa perhedynamiikassahan sitä terveitä lapsia kasvatetaankin... olemme pilanneet lastemme elämän eli emme olleet onnellisia tai sujut itsekään ratkaisumme kanssa...

"Pikkasen" nyt liioittelet, maa kutsuu sieltä porvoosta. Asuuko se ärsyttävä fb-kaveris ulkomailla ja sua ottaa päähän :)

Jos joku oikeasti sanois että ulkomaat on se sateenkaaren pää, josta kultaruukku löytyy, hän olis samanlainen kuin sinä, tosin sä kiihkoilet siellä toisessa ääripäässä.

Mutta en yhtään epäile, etteikö miehesi elämä olisi piloilla. Ja sä olet puolisona selvästi samaa mieltä, ja aiheuttajastakin olet saletti. Jotenkin vaan tuntuu että kyllä se elämä piloille tuomittu olisi siellä kotikylälläkin ollut, ja vanhemmista tai jostain se syy olisi kyllä löytynyt. Jos itse olisin tavannut miehen, joka olisi selittänyt mulle noin, saattaisin hieman harkita kahteen kertaan kuinka syvällistä suhdetta tässä kannattaisi rakennella...

Millälailla muuten miehesi elämä on piloilla, tunne-elämä piloilla vai mitä tarkoitat?

[/quote]

Mieheni vanhemmat kuvittelivat tietenkin toimivansa lastensa parhaaksi. Vauriot näkyivät vasta myöhemmin, kun lapset olivat jo kasvaneet juurettomiksi aikuiksi. Tunne-elämä pilalla, sinäpä sen sanoit. Muutto kauas kotoa tarkoittaa aina lapsen kaikkien turvaverkkojen katkeamista ja perusturvallisuudentunteen heikentymistä. Siinä kehittyy tunne, ettei keneenkään voi täysin luottaa, kiintyminen on turhaa, koska ihminen saattaa milloin tahansa kadota elämästäsi. Myös luottamus vanhempiin menee, kun vanhemmat saattavat tehdä tällaisia lapsen kannalta idioottimaisia ratkaisuja.

Tietenkin lapset pinnalta katsoen pärjäävät. Nämäkin molemmat lapset ovat pystyneet hankkimaan tohtoritason koulutuksen, mutta sisältä he ovat rikki. Toinen on hankkinut lievitystä vaihtuvista rakkaussuhteista ja terapiasta, toinen löysi pelastuksen musiikista ja pärjää paljon paremmin. Molemmat ovat vanhemmilleen katkeria ja vihaisia jopa siihen mittaan asti, että syyttävät vanhempien yrittäneen tappaa heidät. Jos heidän puheensa ovat totta, melkoisia laiminlyöntejä sieltä kyllä löytyykin. Objektiivista totuutta asiasta tuskin löytyy koskaan. Toinen vanhemmista on kuollut, toinen dementoitunut.

Anoppini avautui minulle useaan kertaan syyllisyydestään ja toivoi, että olisin sanonut, että hän oli hyvä kasvattaja. Toki hän toimi omista lähtökohdistaan niin hyvin kuin pystyi, ja olosuhteet olivat vaikeat. Pitää muistaa, että tuohon aikaan elämä oli aika toisenlaista niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Mutta totuus on, että siinä perhedynamiikassa ei kasvatettu terveitä lapsia, ihan kuten sanoit. Isän ura ja menestys oli kaikki kaikessa, ja lapset maksavat laskut.

Olen täysin vakuuttunut, että Suomessa lapsista olisi tullut tasapainoisempia, koska heillä olisi ollut muitakin aikuisia lähellä kuin vanhemmat. Lisäksi pysyvät kaverisuhteet ja harrastukset olisivat kannatelleet.

Kun mieheni muutti Suomeen 17-vuotiaana, häneltä puuttuivat kaikki ihmissuhteet, jotka ikätovereilla oli. Hän joutui aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä. Ei tarhakavereita, ei koulukavereita, ei harrastuskavereita, ei KETÄÄN jolla olisi ollut samanlainen kokemusmaailma.

UP.