Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aviomies haluaa lähteä ulkomaille, minä en.
17.05.2014 |
Miehellä on mahdollisuus muuttaa erääseen Euroopan maahan. Työ sillä saman firman alaisuudessa alkaisi tammi-helmikuussa. Minimissään kestäisi kolme vuotta. Palkankorotus olisi huomattava.
Meillä kuitenkin pienet lapset, ensi syksynä eskariin menevä tyttö ja pian kaksivuotias poika. Minä juuri palasin töihin, joka on unelmatyöpaikkani. Olen ollut lukioaikana vaihdossa enkä koskaan sen jälkeen ole unelmoinut muutosta ulkomaille.
Mies puhuu sujuvasti tuossa maassa puhuttavaa kieltä, minä taas en ollenkaan.
Mä en haluaisi siis lähteä ollenkaan, koska on aika todennäköistä etten saisi koulutustani vastaavaa työtä. Mies haluaa palavasti lähteä. Olen jopa miettinyt että jos jäisimme lasten kanssa kotiin, tähän mies suhtautuu nihkeästi. Mutta kuulemma sekin parempi kuin se että hän joutuisi jäämään tänne. Mutta kolme vuotta? Pienten lasten kanssa se on pitkä aika. Ja parisuhteen kannalta, kun toista näkisi niin vähän. Toisaalta mies sanoo tämän olevan elämänsä tilaisuus.
pitkä avautuminen, mutta ei tähän taida olla yhtä kaikkia tyydyttävää lopputulosta.
Kommentit (161)
Vielä lisänäkökulma tähän, että ulkomailla vietetyt vuodet ovat lapsille vitsaus eivätkä siunaus. Mieheni vanhemmat kärsivät kuolemaansa saakka syyllisyyttä siitä, että he pilasivat lastensa elämän. He olivat nimittäin tarpeeksi fiksuja ymmärtääkseen, mitä olivat tehneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 19:04"]
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 16:50"]
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 15:40"]
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 15:23"]
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 14:20"]
Meillä tää riippuisi paljon asioista. Jos oma duuni olisi talousjohtaja pörssiyhtiössä, niin en siitä kuvittelisi olevani 3-4 vuotta poissa. Ei se onnistu, eikä paikkaa saa uudestaan. Jos ap:n uusi unelmatyöpaikka on taas "johdon assistentti" tms. niin sitten vaan menoksi. Oletan nyt, että mies olisi maajohtaja tai muuta suunnilleen vastaavaa jollakin isolla kv. firmalla, jolloin mistään raksamiehen unelmapestistä, jolla ostetaan veroton Bemari, ei ole nyt kyse.
[/quote]
Maajohtaja.... hahhahhahhaa. Suomestako lähdetään vaan jos pääsee johonkin johtopestiin jossain maassa?? Mikäli suomalainen menee ulkomaille firman sisällä niin useimmiten kuule johtajat on sieltä ko. maasta.
[/quote]
Tämä ei muuten pidä paikkaansa. Useimmiten just se suomalainen halutaan johtamaan sitä paikkaa, jotta tulevaisuudessa paikallinen osaisi ja oppisi. Olen itse töissä ja tiedän että tää menee just näin.
[/quote]
Tuota noin...suomalaiset eivät yleisesti ottaen ole johtajia Suomen ulkopuolella ellei kyse ole suomalaisesta yrityksestä. Eivätkä suomalaiset ole myöskään erityisen tunnettuja "hyviä työntekijöitä". Taas joku tietävinään, tietysti varmaan se kuulostaa johtajan pallilta jos on joku manager:DDDD
[/quote] Samaa mieltä. Ihmettelinkin, että lähteekö kaikki suomalaiset johtajiksi ulkomaille. Eipä ole tullut yhtään oikeaa johtajaa vielä vastaan, kylläkin ryhmä- ja projektipäälliköitä. Kyllä suomalaisesta tennissukka-tuppisuusta harvoin tehdään johtajaa missään mm. eurooppalaisissa teollisuusmaissa, joissa kilpailua ja kyynärpäätaktiikkaa riittää.
[/quote]
Tää on varmaan sitten näin Euroopassa, jonne siis ap:n mies oli suuntaamassa. Asia on kuitenkin ihan erilainen Aasiassa. Ja suomalaiset expatit kai kuitenkin yleensä lähtee niihin suomalaisiin firmoihin komennukselle, vai?
Komennusporukasta on ihan iso osa myös duunaria ja keskijohtoa, jopa niitä halveksittuja projektipäälliköitä, mutta tässä omassa lähipiirissäni on sen aika hemmetin ison maan suomalaisia johtajia ainakin kolmesta eri firmasta, isoja suomalaisia pörssiyhtiöitä. En ole enää komennuksella enkä itse ollut tosiaankaan mikään maajohtaja, mutta esimieheni oli (ja on yhä edelleen siellä) kyllä suomalainen ja tiedän monessa suomalaisessa firmassa näin olevan.
Toivottavasti miehesi parantui terapiassa, ettet valinnut elämänkumppaniksi tunne-elämältä vaurioitunutta miestä (ainakaan lapsia tee sellaisen kanssa).
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 11:09"]
Myös luottamus vanhempiin menee, kun vanhemmat saattavat tehdä tällaisia lapsen kannalta idioottimaisia ratkaisuja.
vanhemmilleen katkeria ja vihaisia jopa siihen mittaan asti, että syyttävät vanhempien yrittäneen tappaa heidät. Jos heidän puheensa ovat totta, melkoisia laiminlyöntejä sieltä kyllä löytyykin.
olosuhteet olivat vaikeat. Pitää muistaa, että tuohon aikaan elämä oli aika toisenlaista niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Olen täysin vakuuttunut, että Suomessa lapsista olisi tullut tasapainoisempia, koska heillä olisi ollut muitakin aikuisia lähellä kuin vanhemmat.
[/quote]
Olosuhteet olivat vaikeat. Lapset kokevat vanhempien tappaneen heidät. (hmm...) . Melkoisia laiminlyöntejä. Muuttoratkaisut on näköjään tehty kuulematta lapsia ja eletty vain isän elämän eteen. Elämä ollut erilaista kuin nykyään.
Sitten ap tulee tänne kysymään, kannattaako lähteä Eurooppaan kolmeksi vuodeksi. Ja sä kirjoitat: lapsille ulkomaille muutto ei ole siunaus, vaan vitsaus. Että miehesi vanhemmat pilasivat lastensa elämän. Kaikki liittyi ensin sun mukaan siihen ulkomaille muuttoon. Siitä nyt vaan tuli tunne että onkohan tässä joku muu agenda, kuin aidosti olla huolissaan. Vasta myöhemmin paljastat miehesi tapauksessa olleen paljon muutakin.
Onhan se selvä, ettei kaikille lapsille ulkomaille muutto sovi, yksi joukko herkät ja hauraat luonteet.
Tiedän myös expat-perheen, jossa lasta laiminlyötiin. Ovat nyt Suomessa, en tiedä kuinka tervetulleita isovanhemmat nyt Suomessakaan kylään ovat, kun kritisoivat elämäntapaansa voimakkaasti. Tosin onhan Suomessa sossu paremmin auttamassa kuin expateilla, jotka elävät tietyissä maissa ikäänkuin normiväestön yläpuolella.
Yleensä kuitenkin tutut Euroopassa asuvat perheet näkevät isovanhempia yhtä usein kuin ne pääkaupunkiseutulaiset, joiden isovanhemmat asuvat Jyväskylässä. (Ja sitten on valitettavasti perheitä joilla ei Suomessakaan ole sukulaissuhteita, mutta tämä on toinen juttu jo. Niitä muita aikuisia toki voi hankkia ystäväperheistäkin, ja tämähän ei riipu asuinmaasta, jos jonnekin asettuu).
Ymmärrät kai, että nykyään isoissa kaupungeissa (joissa isojen yritysten työpaikat yleensä ovat) on yleistä asua ulkomailla, tai monet jopa jäävät pysyvästi. Monilla täälläkin on kokemusta, hieman realistisempaa ja arkisempaa kuin maalailu suuntaan tai toiseen. Ulkomailla asuminen sekä antaa että ottaa, kuten kaikki ratkaisut elämässä.
Yksi huomio ulkomailla asujista maahanmuuttajista on, että ovat hyvin perhekeskeisiä, perheestä tulee tiivis yksikkö. Mutta näissä tapauksissa onkin otettu lapset mukaan isoihin päätöksiin, kuten kuuluu tehdä.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 15:24"]
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 14:33"]
Ei normaalien ihmisten elämä mene muuttojen takia pilalle. En mä tunne yhtään lasta joka olisi kärsinyt ulkomailla vietetyistä vuosista. Päinvastoin. Ja tunnen monia tälläisiä perheitä, mekin olemme sellainen.
[/quote]
Ei elämä varmaan mene kokonaan pilalle keneltäkään, mutta muutto ei välttämättä ole hyväksi lapsille, ja joskus se voi aiheuttaa paljonkin kielteisiä seurauksia joillekin lapsille. Minä taas tunnen tällaisia lapsia. Ja useimmat vanhemmat haluavat lastensa parasta, siksi jotkut meistä pohtivat sitäkin vaihtoehtoa, että jäisimme lasten takia Suomeen, vaikka olisi hyvä työtilaisuus ulkomailla. Luulisi, että tämänkin näkökulman saisi tuoda esiin (en siis ole tuo aiempi kirjoittaja, jonka mies traumatisoitui, mutta silti tätä mieltä).
[/quote]
Nii-in, on monenlaisia tilanteita, siksi kaikkien ei kannata tehdä samoja ratkaisua. Eihän 17-vuotias enää Suomeen halua palata vaan jäädä sinne missä on. Mutta jos nyt tosiasioissa pysytään niin ap:n lapsethan olivat pieniä, muistaakseni 2-vuotias ja eskarilainen.
Jos perhe pienine lapsineen muuttaa Eurooppaan, ja suhteet lähisukulaisiin katkeavat, syynä lienee joku muu kuin se ulkomaille muutto.
On myös yksilöllistä, missä iässä lasten kaverisuhteet alkavat muodostua läheisiksi.
Muuttaminen on silti aina stressi, jopa Oulusta Helsinkiin. Päivähoidon aloittaminenkin on stressi, silti monet menevät töihin. Paitsi kunnon av-mamma, joka ajattelee lastensa parasta hoitaen lapsensa kotona muistaen mainita työssäkäyvälle tutulleen päivähoidon traumatisoivasta vaikutuksesta aina tilaisuuden tullen.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 14:50"]
Mä jätin unelmien työpaikan ja Suomen ja lähdin miehen mukana. En ole kertaakaan katunut. Olen asunut välissä pienen aikaa Suomessa, not my place anymore!
Jos teidän intressit on eri paikoissa niin sitten se on niin. Ymmärrän miestäsi ja mun mielestä on typerää ajatella että miehen pitäisi jäädä Suomeen koska sulla on kiva työpaikka (mistä tiedät kuinka unelmapaikka on jos vasta olet aloittanut?) Ja js sä et halua lähteä niin älä lähde. Ette ole ainoa pariskunta joka tekee moisen ratkaisun. Luulen kuitenkin että jos mies ei Suomessa halua asua niin se on goodbye myös parisuhteelle pidemmällä tähtäimellä.
[/quote]
Onko tuo juurettomuutta?
Itse olen lapsena muuttanut Suomessa kouluikäisenä 6 x, ympäri maata.
Minulla ei ole mitään vaikeutta muuttaa nyt toisen maan sisällä (USA) ja aloittaa aina uudelleen.
En koe olevani juureton, en totta tosiaan.
Olen vaan tyytyväinen joka paikassa, en valita ja minusta muutto luo aina uutta.
Vasta eilen näin kaupassa naisen, joka on lapseni koulukaverin äiti. Juteltiin kuulumisia, kun ei olla nähty vuoteen ja hän sanoi minulle" Olet onnellisen näköinen", no olenkin...
Omat lapseni ovat muuttaneet mukana ja vanhin joka on jo yliopistosta valmistunut (asuu itsekseen) juttelee siitä, kuinka hän haluaisi taas muuttaa, kun on ollut samalla paikkakunnalla jo 5v. Haluaa kokea taas uutta ja sitä muutto tuo tullessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 11:09"]
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 10:45"]
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 01:02"]
Vielä lisänäkökulma tähän, että ulkomailla vietetyt vuodet ovat lapsille vitsaus eivätkä siunaus. Mieheni vanhemmat kärsivät kuolemaansa saakka syyllisyyttä siitä, että he pilasivat lastensa elämän. He olivat nimittäin tarpeeksi fiksuja ymmärtääkseen, mitä olivat tehneet.
[/quote]
No tällasessa perhedynamiikassahan sitä terveitä lapsia kasvatetaankin... olemme pilanneet lastemme elämän eli emme olleet onnellisia tai sujut itsekään ratkaisumme kanssa...
"Pikkasen" nyt liioittelet, maa kutsuu sieltä porvoosta. Asuuko se ärsyttävä fb-kaveris ulkomailla ja sua ottaa päähän :)
Jos joku oikeasti sanois että ulkomaat on se sateenkaaren pää, josta kultaruukku löytyy, hän olis samanlainen kuin sinä, tosin sä kiihkoilet siellä toisessa ääripäässä.
Mutta en yhtään epäile, etteikö miehesi elämä olisi piloilla. Ja sä olet puolisona selvästi samaa mieltä, ja aiheuttajastakin olet saletti. Jotenkin vaan tuntuu että kyllä se elämä piloille tuomittu olisi siellä kotikylälläkin ollut, ja vanhemmista tai jostain se syy olisi kyllä löytynyt. Jos itse olisin tavannut miehen, joka olisi selittänyt mulle noin, saattaisin hieman harkita kahteen kertaan kuinka syvällistä suhdetta tässä kannattaisi rakennella...
Millälailla muuten miehesi elämä on piloilla, tunne-elämä piloilla vai mitä tarkoitat?
[/quote]
Mieheni vanhemmat kuvittelivat tietenkin toimivansa lastensa parhaaksi. Vauriot näkyivät vasta myöhemmin, kun lapset olivat jo kasvaneet juurettomiksi aikuiksi. Tunne-elämä pilalla, sinäpä sen sanoit. Muutto kauas kotoa tarkoittaa aina lapsen kaikkien turvaverkkojen katkeamista ja perusturvallisuudentunteen heikentymistä. Siinä kehittyy tunne, ettei keneenkään voi täysin luottaa, kiintyminen on turhaa, koska ihminen saattaa milloin tahansa kadota elämästäsi. Myös luottamus vanhempiin menee, kun vanhemmat saattavat tehdä tällaisia lapsen kannalta idioottimaisia ratkaisuja.
Tietenkin lapset pinnalta katsoen pärjäävät. Nämäkin molemmat lapset ovat pystyneet hankkimaan tohtoritason koulutuksen, mutta sisältä he ovat rikki. Toinen on hankkinut lievitystä vaihtuvista rakkaussuhteista ja terapiasta, toinen löysi pelastuksen musiikista ja pärjää paljon paremmin. Molemmat ovat vanhemmilleen katkeria ja vihaisia jopa siihen mittaan asti, että syyttävät vanhempien yrittäneen tappaa heidät. Jos heidän puheensa ovat totta, melkoisia laiminlyöntejä sieltä kyllä löytyykin. Objektiivista totuutta asiasta tuskin löytyy koskaan. Toinen vanhemmista on kuollut, toinen dementoitunut.
Anoppini avautui minulle useaan kertaan syyllisyydestään ja toivoi, että olisin sanonut, että hän oli hyvä kasvattaja. Toki hän toimi omista lähtökohdistaan niin hyvin kuin pystyi, ja olosuhteet olivat vaikeat. Pitää muistaa, että tuohon aikaan elämä oli aika toisenlaista niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Mutta totuus on, että siinä perhedynamiikassa ei kasvatettu terveitä lapsia, ihan kuten sanoit. Isän ura ja menestys oli kaikki kaikessa, ja lapset maksavat laskut.
Olen täysin vakuuttunut, että Suomessa lapsista olisi tullut tasapainoisempia, koska heillä olisi ollut muitakin aikuisia lähellä kuin vanhemmat. Lisäksi pysyvät kaverisuhteet ja harrastukset olisivat kannatelleet.
Kun mieheni muutti Suomeen 17-vuotiaana, häneltä puuttuivat kaikki ihmissuhteet, jotka ikätovereilla oli. Hän joutui aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä. Ei tarhakavereita, ei koulukavereita, ei harrastuskavereita, ei KETÄÄN jolla olisi ollut samanlainen kokemusmaailma.
[/quote]
Liekö nuo ongelmat olleet muuttojen syytä?
Me ollaan muutettu, asutaan ulkomailla ja täälläkin muutettu monta kertaa.
Lapset ovat nimenomaan jopa saaneet kouluissa "palkintoja" siitä, että ovat mallikelpoisia ihmisiä, auttavat muita, ovat kohteliaita, tekevät vapaaehtoisesti asioita, pärjäävät hyvin koulussa jne.
En usko, että jos muutot olisivat vaikuttaneet noin kun kuvaat, heitä olisi huomioitu noista asioista. Olen melko varma, että ongelma on siellä kotona, ei muutoissa.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 01:29"]
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 14:50"]
Mä jätin unelmien työpaikan ja Suomen ja lähdin miehen mukana. En ole kertaakaan katunut. Olen asunut välissä pienen aikaa Suomessa, not my place anymore!
Jos teidän intressit on eri paikoissa niin sitten se on niin. Ymmärrän miestäsi ja mun mielestä on typerää ajatella että miehen pitäisi jäädä Suomeen koska sulla on kiva työpaikka (mistä tiedät kuinka unelmapaikka on jos vasta olet aloittanut?) Ja js sä et halua lähteä niin älä lähde. Ette ole ainoa pariskunta joka tekee moisen ratkaisun. Luulen kuitenkin että jos mies ei Suomessa halua asua niin se on goodbye myös parisuhteelle pidemmällä tähtäimellä.
[/quote]
Onko tuo juurettomuutta?
Itse olen lapsena muuttanut Suomessa kouluikäisenä 6 x, ympäri maata.
Minulla ei ole mitään vaikeutta muuttaa nyt toisen maan sisällä (USA) ja aloittaa aina uudelleen.
En koe olevani juureton, en totta tosiaan.
Olen vaan tyytyväinen joka paikassa, en valita ja minusta muutto luo aina uutta.
Vasta eilen näin kaupassa naisen, joka on lapseni koulukaverin äiti. Juteltiin kuulumisia, kun ei olla nähty vuoteen ja hän sanoi minulle" Olet onnellisen näköinen", no olenkin...
Omat lapseni ovat muuttaneet mukana ja vanhin joka on jo yliopistosta valmistunut (asuu itsekseen) juttelee siitä, kuinka hän haluaisi taas muuttaa, kun on ollut samalla paikkakunnalla jo 5v. Haluaa kokea taas uutta ja sitä muutto tuo tullessaan.
[/quote]
....ja lainauksen piti olla tämä:
""IERAILIJA 18.5. klo 14:50
Vierailija 18.05.2014 klo 13:20
Miksi aina ajatellaan, että se ulkomaille muutto on kultaruukku sateenkaaren päässä? Itse asuin lapsuuteni ympäri maailmaa, isän työn perässä. Antoihan se jotaun, mutta sain myös ikuisen juurettomuuden tunteen.
Juuri samaa sanoo mieheni, joka on asunut lapsena kahdessa maassa suomen lisäksi. Lisäksi kaverien jättäminen oli kuulemma hirveää. Meille molemmille olisi työn puolesta hyvä työskennellä ulkomailla jonkin aikaa, mutta mies ei halua omien kokemustensa takialähteä lasten kanssa, paitsi mahdollisesti kerran tarkasti harkitussa ikävaiheessa (suunnittelemme...). Itsekin siis asuisin mielelläni ulkomailla jonkin aikaa, ja olen sitä mieltä, että ap.n tilanteessa molemmissa ratkaisuissa on hyviä ja huonoja puolia, mutta haluaisin muistuttaa ettei ulkomailla asuminen ole lapsille aina pelkästään myönteinen juttu. Mies on kyllä kiitollinen kielitaidostaan.""
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 01:44"]
Olen melko varma, että ongelma on siellä kotona, ei muutoissa.
[/quote]
Samaa mieltä. On olemassa ihmisiä, jotka fiksoituvat johonkin asiaan. Se on kuin suuri sateenkaari, jonka alle laitetaan kuulumaan kaikki. Aletaan pikkuhiljaa identifioida itsensä (tai joku toinen ihminen) tämän yhden asian kautta.
Näille on turha valittaa auton hajoamisesta. "Oikeasti teitä harmittaa, koska olette nyt olleet ulkomailla 8 kk. Olette masisvaiheessa. Kohta olette sopeutuneet tähän maahan, eikä mikään enää harmita."
Tai se voi olla lesbous. "Teidän lapsi on tuollainen (joku luonteenpiirre) koska te olette lesboja."
Luonnollinen jatke on: Minusta tuli tällainen koska vanhempani ovat lesboja / koska minulla on adhd / koska meillä on kissa / koska olen maalainen...
Vaikea tilanne ja ymmärrän kyllä AP:ta. Ei ole halua lähteä ulkomaille, työasiat juuri saatu kondikseen, nyt on varmaan halua "asettua aloilleen" ja pysyä siinä. Lastenkin kannalta helpompaa jäädä Suomeen. Silti ymmärrän myös kovasti miestä. Suuri palkankorotus ja ennen kaikkea suuri mahdollisuus. Ilmeisesti miehelläsi on kova hinku ulkomaille ja sen toteuttamatta jättäminen voi jäädä kalvamaan loppuelämäksi...
AP, minä lähtisin miehen mukaan. Se on kuitenkin teille kaikille myös hieno tilaisuus kokea jotain ihan uutta. Suomeen pääsee aina takaisin, ja sinne paluu ei ole "once in a lifetime" tilaisuus. Tämä ulkomaille muutto taas voi olla juuri sellainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kanssa yksi samanlaisen asian kanssa paininut. Kamalassa tilanteessa olet, jonkinlainen kompromissi pitäisi löytää. Itse olen asunut jo aika pitkään ulkomailla mieheni kanssa, ensin asia oli ok, mutta jatkuessa ja paikan vaihtuessa olin vastentahtoinen. Ja sellaista se sitten on ollutkin vuosia ja olen voinut täällä huonosti. Nyt onneksi todennäköisesti muuttamassa Suomeen.
Ap:lla on mielestäni yksi ainoa mahdollisuus, hänen pitää antaa miehen tarttua tilaisuuteen, joka hänelle on suotu. Toista ei tule ja luulen, jos ap painostaa miehen luopumaan elämänsä tilaisuudesta, tulee mies katkeroitumaan ja syyttämään vaimoaan tästä. Siis mies ulkomaille ja vaimo jääköön Suomeen. Jos tulee avioero, niin sitten tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 17:52"]
No unelmien työpaikan nainen just saanu ja kun MIES saa mahdollisuuden,ni heti pitäs lähteä! Miks?
[/quote]
no koska tuoksukynttilöiden myynti ostarilla ei ole todellista ja sillä ei elätetä perhettä.
Siis mies ulkomaille ja vaimo jääköön Suomeen. Jos tulee avioero, niin sitten tulee.
Joo-o, todella lohduttavastipa oli sanottu. "Tulee ero jos on tullakseen" , aivan kuin kyse olisi jostain kukkien istuttamisesta, mikä on olankohautuksella ohitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei normaalien ihmisten elämä mene muuttojen takia pilalle. En mä tunne yhtään lasta joka olisi kärsinyt ulkomailla vietetyistä vuosista. Päinvastoin. Ja tunnen monia tälläisiä perheitä, mekin olemme sellainen.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 11:09"]
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 10:45"]
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 01:02"]
Vielä lisänäkökulma tähän, että ulkomailla vietetyt vuodet ovat lapsille vitsaus eivätkä siunaus. Mieheni vanhemmat kärsivät kuolemaansa saakka syyllisyyttä siitä, että he pilasivat lastensa elämän. He olivat nimittäin tarpeeksi fiksuja ymmärtääkseen, mitä olivat tehneet.
[/quote]
No tällasessa perhedynamiikassahan sitä terveitä lapsia kasvatetaankin... olemme pilanneet lastemme elämän eli emme olleet onnellisia tai sujut itsekään ratkaisumme kanssa...
"Pikkasen" nyt liioittelet, maa kutsuu sieltä porvoosta. Asuuko se ärsyttävä fb-kaveris ulkomailla ja sua ottaa päähän :)
Jos joku oikeasti sanois että ulkomaat on se sateenkaaren pää, josta kultaruukku löytyy, hän olis samanlainen kuin sinä, tosin sä kiihkoilet siellä toisessa ääripäässä.
Mutta en yhtään epäile, etteikö miehesi elämä olisi piloilla. Ja sä olet puolisona selvästi samaa mieltä, ja aiheuttajastakin olet saletti. Jotenkin vaan tuntuu että kyllä se elämä piloille tuomittu olisi siellä kotikylälläkin ollut, ja vanhemmista tai jostain se syy olisi kyllä löytynyt. Jos itse olisin tavannut miehen, joka olisi selittänyt mulle noin, saattaisin hieman harkita kahteen kertaan kuinka syvällistä suhdetta tässä kannattaisi rakennella...
Millälailla muuten miehesi elämä on piloilla, tunne-elämä piloilla vai mitä tarkoitat?
[/quote]
Mieheni vanhemmat kuvittelivat tietenkin toimivansa lastensa parhaaksi. Vauriot näkyivät vasta myöhemmin, kun lapset olivat jo kasvaneet juurettomiksi aikuiksi. Tunne-elämä pilalla, sinäpä sen sanoit. Muutto kauas kotoa tarkoittaa aina lapsen kaikkien turvaverkkojen katkeamista ja perusturvallisuudentunteen heikentymistä. Siinä kehittyy tunne, ettei keneenkään voi täysin luottaa, kiintyminen on turhaa, koska ihminen saattaa milloin tahansa kadota elämästäsi. Myös luottamus vanhempiin menee, kun vanhemmat saattavat tehdä tällaisia lapsen kannalta idioottimaisia ratkaisuja.
Tietenkin lapset pinnalta katsoen pärjäävät. Nämäkin molemmat lapset ovat pystyneet hankkimaan tohtoritason koulutuksen, mutta sisältä he ovat rikki. Toinen on hankkinut lievitystä vaihtuvista rakkaussuhteista ja terapiasta, toinen löysi pelastuksen musiikista ja pärjää paljon paremmin. Molemmat ovat vanhemmilleen katkeria ja vihaisia jopa siihen mittaan asti, että syyttävät vanhempien yrittäneen tappaa heidät. Jos heidän puheensa ovat totta, melkoisia laiminlyöntejä sieltä kyllä löytyykin. Objektiivista totuutta asiasta tuskin löytyy koskaan. Toinen vanhemmista on kuollut, toinen dementoitunut.
Anoppini avautui minulle useaan kertaan syyllisyydestään ja toivoi, että olisin sanonut, että hän oli hyvä kasvattaja. Toki hän toimi omista lähtökohdistaan niin hyvin kuin pystyi, ja olosuhteet olivat vaikeat. Pitää muistaa, että tuohon aikaan elämä oli aika toisenlaista niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Mutta totuus on, että siinä perhedynamiikassa ei kasvatettu terveitä lapsia, ihan kuten sanoit. Isän ura ja menestys oli kaikki kaikessa, ja lapset maksavat laskut.
Olen täysin vakuuttunut, että Suomessa lapsista olisi tullut tasapainoisempia, koska heillä olisi ollut muitakin aikuisia lähellä kuin vanhemmat. Lisäksi pysyvät kaverisuhteet ja harrastukset olisivat kannatelleet.
Kun mieheni muutti Suomeen 17-vuotiaana, häneltä puuttuivat kaikki ihmissuhteet, jotka ikätovereilla oli. Hän joutui aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä. Ei tarhakavereita, ei koulukavereita, ei harrastuskavereita, ei KETÄÄN jolla olisi ollut samanlainen kokemusmaailma.
[/quote]
eikö kyse ollut ap:n tapauksessa kolmesta vuodesta ei 17 vuodesta? Eli äläpä nyt suurentele asiaa. Ihmiset muuttavat Suomen sisälläkin ja kaverisuhteet vaihtuvat, ei se lasta riko. Me muutimme vuoseksi ulkomaille. Koko perheen kaikille jäsenille oli slevä, että se kestää vaan vuoden. Lapset oppivat loistavasti englannin vuoden aikana myös nuorin, jolla ei ollut kielitaitoa vielä ollenkaan ja vaikka ulkomailla saadut kaverit jäi vuodnw jälkeen, palasivat mielellään Suomeen takaisin omien kavereiden pariin. Vuosi koulussa ulkomailla avarsi heidän maailmankuvaa ja jäi varmaan mieleen ikuisiksi ajoiksi ihanana elämänkokemuksena. Ruoho voi todellakin olla vihreämpää aidan takana :). Opimme suhtautumaan asioihin eritavalla. Ja ennen kaikkea opimme kriittisyytta Suomen tapoihin. Kyllä Suomessa on paljon parannettavaakin, se ei todellakaan ole täydellinen maa, vaikka me jouduimme töidemme takia takaisin palaamaan.
Ymmärrän jos ap itse ei halua lähteä. Mutta syynä ei voi olla lapset koska muutama vuosi ulkomailla rikastuttaa monella tavalla! Uusi kieli jonka oppivat tuossa iässä helposti, uusi kulttuuri jonka oppivat ja omaksuvat, uusia ystäviä, uusi tapa katsoa maailmaa.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 14:33"]
Ei normaalien ihmisten elämä mene muuttojen takia pilalle. En mä tunne yhtään lasta joka olisi kärsinyt ulkomailla vietetyistä vuosista. Päinvastoin. Ja tunnen monia tälläisiä perheitä, mekin olemme sellainen.
[/quote]
Ei elämä varmaan mene kokonaan pilalle keneltäkään, mutta muutto ei välttämättä ole hyväksi lapsille, ja joskus se voi aiheuttaa paljonkin kielteisiä seurauksia joillekin lapsille. Minä taas tunnen tällaisia lapsia. Ja useimmat vanhemmat haluavat lastensa parasta, siksi jotkut meistä pohtivat sitäkin vaihtoehtoa, että jäisimme lasten takia Suomeen, vaikka olisi hyvä työtilaisuus ulkomailla. Luulisi, että tämänkin näkökulman saisi tuoda esiin (en siis ole tuo aiempi kirjoittaja, jonka mies traumatisoitui, mutta silti tätä mieltä).
[quote author="Vierailija" time="19.05.2014 klo 14:30"]
Siis mies ulkomaille ja vaimo jääköön Suomeen. Jos tulee avioero, niin sitten tulee.
Joo-o, todella lohduttavastipa oli sanottu. "Tulee ero jos on tullakseen" , aivan kuin kyse olisi jostain kukkien istuttamisesta, mikä on olankohautuksella ohitettu.
Elämä on raakaa, tässäkin asiassa. Jos nainen ei halua lähteä oman työnsä vuoksi, niin miksi miehen pitäisi luopua tilaisuudesta lähteä. Komennus ulkomailla olisi hänelle ponnahduslauta uralle Suomessakin. Jos mies ei lähde, voi työnantaja tulkita, ettei miehellä ole halua sitoutua työhön ja jos on jossain vaiheessa yt-neuvottelut, voidaan katsoa ettei miehen palveluksia yrityksessä enää tarvita. Aina pitää katsoa sitä omaa etua, elämä on nykyisin tällaista. Jos minun mieheni saisi tuollaisen tilaisuuden, ajaisin itse hänet lentokentälle ja kävisin hänen luonaan, aina kun vain olisi mahdollista. Mutta huokausten huokaus, ollaan jo liian vanhoja saamaan tuollaisia tilaisuuksia kuin ap:n miehellä on.
Meidän perheessä ulkomaan komennuksia on ollut useita. Lasten ollessa pieniä olin mukana, mutta nykyään omat työt pitävät kotimaassa.
Mä olen sitä mieltä, että kyllä parisuhteen pitää kestää erossa asumista, miehen kanssahan olen naimisissa, en perhe-elämän. Ja perhe-elämä meillä on, ei vaan mikään kovin tavanomainen.
Tässä on omat vaikeutensa, mutta myös hyviä puolia. Kumpikin saa tehdä sitä duunia, mistä tykkää ja minä olen kaukosäätimen herra suurimman osan aikaa.
Kolme vuotta on todella lyhyt aika, mutta aapeen tapauksessa ehkä liian pitkä olla poissa työelämästä.
Alue: Aihe vapaa
Tietenkin ongelma oli kotona! Mutta kun se koti oli ulkomailla niin ei ollut muita pysyviä kannattelijoita kuin vanhemmat. Tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää...
Kyllä nämäkin lapset saivat palkintoja, kun henkensä edestä kamppailivat miellyttääkseen muita. Ja fiksujakin olivat, vanhempiinsa tulleet. Tunne-elämä kuitenkin riekaleina. Eivät he sitä vanhemmilleen näyttäneet. Vasta aikuisina ovat jutelleet keskenään, millaista oli. Voisin kertoa esimekkejä tullakseni paremmin ymärretyksi, mutta koska puhun toisten yksityisasioista niin se ei olisi asiallista.