Kun ex imee miehen tyhjiin

Minulla on sydänsuruja, joiden alkulähde on miehen ex-vaimo.

Epätoivoissani kirjoitan tänne, jos joku osaisi neuvoa miten olla, mitä tehdä.

Olen onnellisena tapaillut erästä miestä noin vuoden ajan. Molemmat olemme eronneita, kummallakin on lapsia. Itse olin eronnut vuotta ennen kohtaamistamme, mies oli vastikään muuttanut pois, mutta eroprosessi oli ollut käynnissä jo muutaman vuoden ajan.

Ihastuimme ja rakastuimme syvästi, niinkuin vain aikuiset (40+) ihmiset voivat. Olemme olleet todella onnellisia toistemme seurasta, seksi on parasta elämässämme, juttu kulkee, teemme asioita yhdessä, eikä mistään olla riidelty. Paitsi nyt. 

Mies kärsii ex-vaimosta, joka ei päästä irti. Hänelle ei myöskään mikään määrä rahaa tai huomiota tunnu riittävän. Hänellä on lasten lähihuoltajuus, kuten minullakin, joten ymmärrän rahahuolet ja äitistressin. Mitä en ymmärrä, enkä hyväksy, on miehelle esitetyt jatkuvat vaatimukset. Milloin pitää maksaa kaikki (elatusmaksujen lisäksi), kun oma tili on tyhjä, milloin pitäisi päästä mukaan lomamatkalle. Käyttää kiristysaseena miehen lapsiaikaa, ja toisaalta valittaa arjen raskautta lasten kanssa. Ei ole hakenut viimeisiä tavaroitaan, jotka mies on tuonut mökiltä. Tunkee kutsumattomana sukujuhliin eikä edes ymmärrä hävetä. Ynnä muuta, ja niin edelleen. Jotkut saattavat tietää tällaisen ilkeän ex-vaimon prototyypin.

Kaiken lisäksi hän on nyt muutaman kuukauden ajan kiukutellut miehelleni tyttöystävästä, tarkoittaen minua. On jostain kuullut että ex-mies on löytänyt rakkautta. Nyt on mies saanut kuulla vaikka mitä naljailua tyttöystävän lapsista, tai kyselyjä tuleeko se tyttöystävä mukana lomalle/muuttaako miehen "lukaaliin"/käyttääkö miehen rahat. Ja niin edelleen. Itse en ole koskaan tavannut ko. naista, mutta vaikuttaa aika epätasapainoiselta ja katkeralta, sekä tyhmältä. 

Exä oli ollut aktiivisempi eron hakija, ja yhdessä olivat todenneet eron parhaimmaksi ratkaisuksi, mutta nyt kyselee miksi erottiinkaan. Omalta lomaltaan lähetti viestin miehelle, että on ikävä. Haluaa siis miehen takaisin, vaikka haukkuu mulkuksi ja hulluksi ja elämänsä pilaajaksi.

Yhtä kauan kuin on mies saanut kuulla vittuilua tyttöystävästä, on hän ottanut etäisyyttä minuun. Siihen asti tapailimme ilman mitään  nimityksiä. Suureksi surukseni mies ilmoitti tänään, tultuaan exän luota riitelemästä,  ettei varmaan koskaan pysty parisuhteeseen. Ikinä ei enää mene naimisiin. Ja samaan hengenvetoon, kuinka tykkää minusta, eikä tämä liity minuun, on vain kuulemma niin loppuun imetty olo "vampyyri"-exän jäljiltä. Joka ei kai koskaan lopeta. Mies ei myöskään näytä tajuavan, että exä haluaa lyödä kiilaa minun ja miehen väliin. Hän on liian kiltti. Maksaa kaiken, eikä lasten takia halua riidellä. Hän on minun mielestä liian pitkäpinnainen, ja olenkin kehottanut panemaan lopun tuolle. Hän inhoaa ex-vaimoaan, mutta silti he tapaavat lähes viikottain milloin minkäkin tikun varjolla. Uskon miestä, kun hän sanoo ettei voisi ajatella edes harkitsevansa koskaan palaavansa takaisin "sen hullun" kanssa yhteen. 

Minusta tuntuu että exä saa kohta pilattua kaiken. Uskomatonta että joku idiootti voi välillisesti vaikuttaa näin paljon minunkin elämään. 

Mielelläni viettäisin aikaa miehen lastenkin kanssa, mutta mies ei ole kertonut lapsille meistä mitään. Ei kuulemma halua haavoittaa lapsia, "jos kävisi niin että me jostain ihmeen syystä erottaisiinkin". 

Olen alkanut tuntea raivoa tämän asetelman takia. Minua ei ole olemassakaan miehen läheisille/ystäville, paitsi haavekuvissa. Uskon että mies aidosti rakastaa minua, ja ymmärrän katkeruuden erosta, olenhan itsekin eronnut. Mies on parasta mitä minulle on elämässä tapahtunut (lukuunottamatta lapsiani). Olemme tarkoituksella edenneet todella hitaasti (vaikka itse olenkin temperementiltani toisenlainen ja olen jo kertonut kaikille, myös lapsilleni, että minulla on elämässäni rakas).

Mutta hän ei nyt äkkiä halua olla kanssani parisuhteessa-nimisessä suhteessa. En ymmärrä mitä sitten haluaa, ja miksi kiusaa minua ja itseään. Vuoden "tapailu" koettelee todellakin kärsivällisyyttäni. 

Kohta en taida enää jaksaa.

Tänään meillä oli sitoutumishaluttomuudesta ensimmäinen riita. Kerroin millä nimellä kutsutaan sellaista jonka kanssa ollaan "suhteessa" mutta ei olla suhteessa. Se on panokaveri. Mies loukkaantui, mutta ei osannut minua lohduttaakaan.

Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta suhteesta? Mitä ihmettä voin tehdä, paitsi itkeä silmäni irti päästä? En uskalla edes ajatella eroa elämäni rakkaudesta. 

Toivon asiallisia vastauksia, sillä sydämeni on hyvin lähellä särkymistä. 

Ja ex-vaimo, jos tunnistat itsesi tästä: ole ystävällinen ja päästä irti ex-miehestäsi. Hänen onnensa ei ole sinulta pois. Itselläsikin on kuulemma poikaystävä!