Muita naisia jotka ei halua miestä arkeensa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa miehistä ei haluaisi naista arkeensa. Pelkkä seksi silloin tällöin riittäisi. Joutuvat vaan ottamaan naisen arkeensa jotta saavat seksinsä.

Pah. Mies haluaa myös kodinkoneen, joka siivoaa pyykkää ja kokkaa sen pilden antamisen lisäksi.

Vaimo on varapilde jos muualta ei saa tai on liian laiska hakemaan.

Vierailija kirjoitti:

Tässäpä tämä. Tyypillistä Pohjoismaalaista elämää. Onneksi olen nähnyt maailmaa, parhaat naiset tulevat Venäjältä. Ei tarvitse lyödä päätä seinään Suomessa ja pidän Tindein täällä kiinni. Onneksi Darvinin laki, survival of the fittest, pitää paikkansa ja kohta feministit ovat jo poissa. Heidät on korvattu paremmilla geeneillä, rakkaus ja elämä voittavat. Aina.

quote=Vierailija]Täällä. En kaipaa miestä. sotkemaan minun ja lapseni kotia. En aio passata ketään tai alkaa käyttämään viikonloppuvapaita toisen perheen tapaamisiin ja äijäporukoiden kaljailtojen kestitsemiseen. Ei kiinnosta. Ja mitä seksiin tulee, onneksi on hieromasauvat.

Rakkauden nimissä onkin kivaa velkaantua ja pelätä työttömyyttä. Koko elämä pyörii yhden akan ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvaa aikaamme tämä, ettei pysyvää pitkää läheistä ihmissuhdetta pidetä samalla tavalla itseisarvona kuin ennen. Mielestäni se aavistuksen liittyy narsistiseen ajattelutapaa ja myös joustamattomuuteen, joka on pitkään yksin asuneille tyypillistä.

Jokaisella on oikeus nauttia elämästään yksin ja olla omassa kodissaan rauhassa, mikäs sen ihanampaa kuormittavan työviikon jälkeen. Mutta näin sinkkuna olen nähnyt niin paljon tätä lähtökohtaista yksinolemista ja tapailusuhteen tai satunnaisen seksin hakemista siihen kylkeen täydentämään omaa henkistä kehittymättömyyttä. Ei ihmiseltä hirveästi kasvua ja empatiakykyä, että kykenee olemaan vastuussa vain itsestään ja elämään vain itsensä kanssa. Toki läheisriippuvaisille on suuri saavutus oppia elämään yksin, samoin voi olla suuri oivallus tuo, ettei ole pakko olla ketään. Mutta näen kyllä riskinä sen, että ihmiset ovat omiin tapoihinsa kangistuneita ja joustamattomia. Ajatellaan, että olisi aivan kauheaa joutua jakamaan arki jonkun kanssa, josta ei pääsekään noin vain eroon kuten ystävästä tapaamisen jälkeen! Toinen ihminen on lähtökohtaisesti ärsytyksen lähde: sen naama ärsyttää, sen lojumaan jääneet alkkarit ärsyttää, sen ääni ärsyttää... Milloin meistä tuli näin ylemmyydentuntoisia ja ylhäisiä?

Aika lailla omista lähtökohdistasi taidat tulkita asioita, ja myös niputat kaikki itsekseen viihtyvät samaan lokeroon. Lue tarkemmin tämänkin ketjun viestejä niin huomaat, että kirjoittajilla on hyvinkin eri lähtökohtia. En yleistäisi kaikkia ilman kumppania viihtyjiä ylemmyydentuntoisiksi, henkisesti kehittymättömiksi ja empatiakyvyttömiksi. Kaikki eivät hae seksisuhteitakaan.

Meitä on siis moneen junaan, ja ihminen kehittyy elämänsä varrella. Ylipäätään mitkään asiat modernissa yhteiskunnassa eivät ole entiseen tapaan itseisarvoisia kuten ennen, miksi siis pysyvä läheinen ihmissuhde olisi sitä kaikille.

En ole tarkoittanut juuri tämän ketjun kirjoittajia tai ylipäätään tiettyjä henkilöitä. Tottakai on erilaisia syitä olla yksin, jotkut eivät yksinkertaisesti saa kumppania vaikka kuinka haluaisivat. Tuo viestini oli lähinnä yleistä pohdintaa ajan hengestä, jossa on nykyään hyväksyttyä puhua  yhdessäasumisesta lähinnä rasittavana riesana. Samoinhan Suomessa julkisessa puheessa lasten hankinta ja saaminen nähdään kovin velvoittavaksi ja kuormittavaksi. Ilosta ja läheisyydestä puhutaan vähemmän.

Läheiset ihmissuhteet tunnutaan koettavan kuormittavina, ja yksinolo on akkujen lataamista. Samoin muutkin velvoitteet, kuten työelämä, koetaan raskaiksi, ja ihanteeksi lehtijutuissakin on nostettu nämä itsensä irti riuhtaisevat tyypit, jotka myyvät omaisuutensa ja asuvat pakettiautossa. Mielestäni vika on omassa päässä, jos kokee kaikki sitoutumista, läsnäoloa ja työtä vaativat asiat niin kuormittavina, että niistä täytyy päästä eroon.

Ajat muuttuvat, Eskoseni. Patologiat ovat aina aikaan sidottuja. Tuo on pian uusi normaali, ei suinkaan mikään vika.

Nykypäivänä ihmisen on mahdollista olla yksin. Ei tarvita muita mihinkään. Joillakuilla voi olla halu päästä muiden seuraan, mutta joillakuilla toisilla ei ole sitäkään. Eikä siinä mitään väärää ole.

Sulla on siis tuossa aika vahva Humen giljotiini.

En näe kyllä tuossa missään Humen giljotiinia. En pidä hyvänä kehityksenä tätä nykyistä mukavuudenhalua ja itseriittoisuutta, joka leviää joka rintamalla kuin kulovalkea. Pidän vaivannäköä, joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä arvoina sinänsä, vieläpä rohkeuttakin, sitä, että uskaltaa jakaa elämänsä toisen kanssa kaiken uhalla.

Parisuhteessa joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä varsinkin tarvitaan. Kyllä se vanhana palkitsee, että vierellä on se kaikki myrskyt läpikäynyt ihminen, joka tuntee toisen ja on hyväksynyt tämän täysin kaikkine ärsyttävyyksineen. Kunhan molemmat ovat oppineet antamaan tilaa ja joustamaan omista itsekkyyksistään. Pidän noita hyveinä itsessään, ihmistä jalostavina. Enkä usko, että ne yksin asuvalla kehittyvät samalla tavalla, koska kyse on taidoista, joita voi harjoittaa vain käytännössä, jokapäiväisessä arjessa.

Ai. Kun kaikki etenkin edellä kirjoittamasi on ihan malliesimerkki Humen giljotiinista. Selvitä itsellesi määritelmä.

Tässä ketjussa suurin osa oli jo kokeillut sitä parisuhdetta, joten jalostuspuhe menee nyt vähän ohi aiheen.

Juuri siksi, että tiedän mikä Humen giljotiini on, en kykene sitä omissa kommenteissani näkemään. Mielestäni tuo on sinulta vain laiskaa ja epäonnistunutta auktoriteettiin vetoamista, kun et kykene tarkentamaan kohteeseen.

Jalostuspuhetta ei tee aiheen ohi meneväksi se, että moni on ollut parisuhteessa. Parisuhde kun ei itsessään ketään jalosta, jolloin se ennemmin tai myöhemmin päättyykin, mikäli kehitystä ei tapahdu. Tuossa sinun väitteessäsi aiheen ohi menemisestä on jo itsessään argumentaatiovirhe (jos nyt haluat niihin alkaa, mitä itse pidän hieman tylsänä tällaisella keskustelupalstalla).

Tämä ihminen vaikuttaa oikein "helmeltä" ja taivaan lahjalta ihmiskunnalle, joku onnenpekka pääsee tai on päässyt hänen kanssa jalostumaan parisuhteeseen. :D

-eri

Jep, eli ad hominem :-)

Ehkä vähän, mutta alapeukuista päätellen et voi väittää olevasi kovin hyvin ihmisten kanssa toimeen tuleva ihminen. Jalostuminen ehkä on kesken vielä? :-)

Kyllähän tuo on aivan täysi ad hominem, ei mikään "ehkä vähän".

Itse näen vastakommenteissa esiintyvän ehdottoman torjunnan ja toisaalta minun henkilööni menemisen melko tyypillisinä reaktioina myös parisuhderiidoissa. Kokemukseni mukaan naisten on miehiä vaikeampaa käsitellä asioita asioina, vaan toisen väitteet luetaan omien tunteiden kautta ja omasta poikkeava mielipide uhkaa omaa käsitystä omasta itsestä. Ja sen jälkeen reaktiot menevät infantiileiksi, liioitteluksi, kärjistämiseksi, väärinluennaksi ja lopulta henkilöön menemiseksi.

Aivan timanttisia nämä kommentisi kyllä. Ottamatta kantaa henkilöösi olen edelleen sitä mieltä, että on varmasti ihanaa jalostua parisuhteessa kanssasi. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvaa aikaamme tämä, ettei pysyvää pitkää läheistä ihmissuhdetta pidetä samalla tavalla itseisarvona kuin ennen. Mielestäni se aavistuksen liittyy narsistiseen ajattelutapaa ja myös joustamattomuuteen, joka on pitkään yksin asuneille tyypillistä.

Jokaisella on oikeus nauttia elämästään yksin ja olla omassa kodissaan rauhassa, mikäs sen ihanampaa kuormittavan työviikon jälkeen. Mutta näin sinkkuna olen nähnyt niin paljon tätä lähtökohtaista yksinolemista ja tapailusuhteen tai satunnaisen seksin hakemista siihen kylkeen täydentämään omaa henkistä kehittymättömyyttä. Ei ihmiseltä hirveästi kasvua ja empatiakykyä, että kykenee olemaan vastuussa vain itsestään ja elämään vain itsensä kanssa. Toki läheisriippuvaisille on suuri saavutus oppia elämään yksin, samoin voi olla suuri oivallus tuo, ettei ole pakko olla ketään. Mutta näen kyllä riskinä sen, että ihmiset ovat omiin tapoihinsa kangistuneita ja joustamattomia. Ajatellaan, että olisi aivan kauheaa joutua jakamaan arki jonkun kanssa, josta ei pääsekään noin vain eroon kuten ystävästä tapaamisen jälkeen! Toinen ihminen on lähtökohtaisesti ärsytyksen lähde: sen naama ärsyttää, sen lojumaan jääneet alkkarit ärsyttää, sen ääni ärsyttää... Milloin meistä tuli näin ylemmyydentuntoisia ja ylhäisiä?

Aika lailla omista lähtökohdistasi taidat tulkita asioita, ja myös niputat kaikki itsekseen viihtyvät samaan lokeroon. Lue tarkemmin tämänkin ketjun viestejä niin huomaat, että kirjoittajilla on hyvinkin eri lähtökohtia. En yleistäisi kaikkia ilman kumppania viihtyjiä ylemmyydentuntoisiksi, henkisesti kehittymättömiksi ja empatiakyvyttömiksi. Kaikki eivät hae seksisuhteitakaan.

Meitä on siis moneen junaan, ja ihminen kehittyy elämänsä varrella. Ylipäätään mitkään asiat modernissa yhteiskunnassa eivät ole entiseen tapaan itseisarvoisia kuten ennen, miksi siis pysyvä läheinen ihmissuhde olisi sitä kaikille.

En ole tarkoittanut juuri tämän ketjun kirjoittajia tai ylipäätään tiettyjä henkilöitä. Tottakai on erilaisia syitä olla yksin, jotkut eivät yksinkertaisesti saa kumppania vaikka kuinka haluaisivat. Tuo viestini oli lähinnä yleistä pohdintaa ajan hengestä, jossa on nykyään hyväksyttyä puhua  yhdessäasumisesta lähinnä rasittavana riesana. Samoinhan Suomessa julkisessa puheessa lasten hankinta ja saaminen nähdään kovin velvoittavaksi ja kuormittavaksi. Ilosta ja läheisyydestä puhutaan vähemmän.

Läheiset ihmissuhteet tunnutaan koettavan kuormittavina, ja yksinolo on akkujen lataamista. Samoin muutkin velvoitteet, kuten työelämä, koetaan raskaiksi, ja ihanteeksi lehtijutuissakin on nostettu nämä itsensä irti riuhtaisevat tyypit, jotka myyvät omaisuutensa ja asuvat pakettiautossa. Mielestäni vika on omassa päässä, jos kokee kaikki sitoutumista, läsnäoloa ja työtä vaativat asiat niin kuormittavina, että niistä täytyy päästä eroon.

Ajat muuttuvat, Eskoseni. Patologiat ovat aina aikaan sidottuja. Tuo on pian uusi normaali, ei suinkaan mikään vika.

Nykypäivänä ihmisen on mahdollista olla yksin. Ei tarvita muita mihinkään. Joillakuilla voi olla halu päästä muiden seuraan, mutta joillakuilla toisilla ei ole sitäkään. Eikä siinä mitään väärää ole.

Sulla on siis tuossa aika vahva Humen giljotiini.

En näe kyllä tuossa missään Humen giljotiinia. En pidä hyvänä kehityksenä tätä nykyistä mukavuudenhalua ja itseriittoisuutta, joka leviää joka rintamalla kuin kulovalkea. Pidän vaivannäköä, joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä arvoina sinänsä, vieläpä rohkeuttakin, sitä, että uskaltaa jakaa elämänsä toisen kanssa kaiken uhalla.

Parisuhteessa joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä varsinkin tarvitaan. Kyllä se vanhana palkitsee, että vierellä on se kaikki myrskyt läpikäynyt ihminen, joka tuntee toisen ja on hyväksynyt tämän täysin kaikkine ärsyttävyyksineen. Kunhan molemmat ovat oppineet antamaan tilaa ja joustamaan omista itsekkyyksistään. Pidän noita hyveinä itsessään, ihmistä jalostavina. Enkä usko, että ne yksin asuvalla kehittyvät samalla tavalla, koska kyse on taidoista, joita voi harjoittaa vain käytännössä, jokapäiväisessä arjessa.

Ai. Kun kaikki etenkin edellä kirjoittamasi on ihan malliesimerkki Humen giljotiinista. Selvitä itsellesi määritelmä.

Tässä ketjussa suurin osa oli jo kokeillut sitä parisuhdetta, joten jalostuspuhe menee nyt vähän ohi aiheen.

Juuri siksi, että tiedän mikä Humen giljotiini on, en kykene sitä omissa kommenteissani näkemään. Mielestäni tuo on sinulta vain laiskaa ja epäonnistunutta auktoriteettiin vetoamista, kun et kykene tarkentamaan kohteeseen.

Jalostuspuhetta ei tee aiheen ohi meneväksi se, että moni on ollut parisuhteessa. Parisuhde kun ei itsessään ketään jalosta, jolloin se ennemmin tai myöhemmin päättyykin, mikäli kehitystä ei tapahdu. Tuossa sinun väitteessäsi aiheen ohi menemisestä on jo itsessään argumentaatiovirhe (jos nyt haluat niihin alkaa, mitä itse pidän hieman tylsänä tällaisella keskustelupalstalla).

Tämä ihminen vaikuttaa oikein "helmeltä" ja taivaan lahjalta ihmiskunnalle, joku onnenpekka pääsee tai on päässyt hänen kanssa jalostumaan parisuhteeseen. :D

-eri

Jep, eli ad hominem :-)

Ehkä vähän, mutta alapeukuista päätellen et voi väittää olevasi kovin hyvin ihmisten kanssa toimeen tuleva ihminen. Jalostuminen ehkä on kesken vielä? :-)

Kyllähän tuo on aivan täysi ad hominem, ei mikään "ehkä vähän".

Itse näen vastakommenteissa esiintyvän ehdottoman torjunnan ja toisaalta minun henkilööni menemisen melko tyypillisinä reaktioina myös parisuhderiidoissa. Kokemukseni mukaan naisten on miehiä vaikeampaa käsitellä asioita asioina, vaan toisen väitteet luetaan omien tunteiden kautta ja omasta poikkeava mielipide uhkaa omaa käsitystä omasta itsestä. Ja sen jälkeen reaktiot menevät infantiileiksi, liioitteluksi, kärjistämiseksi, väärinluennaksi ja lopulta henkilöön menemiseksi.

Katoppas, ad hominem- mies on täällä taas! Tämä taitaa olla se mies, jonka ainoa argumentti oli aikaisemmin olkiukko, nyt on vaihtunut tähän ad hominemiin.

Olet sokea omalke toiminnallesi. Selkeästi projisoit kommenteissasi omat näkemyksesi ja toimintasu palstan "naisiin" ja yrität verhota sen alentuvasn teko- intelkektuelliin soopaan. Huvittavaa :):):)

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa miehistä ei haluaisi naista arkeensa. Pelkkä seksi silloin tällöin riittäisi. Joutuvat vaan ottamaan naisen arkeensa jotta saavat seksinsä.

Fantasianukke. Osamaksulla voivat tuoda ovelle saakka.

Eron jälkeen lapset olivat viikonloput isällään. Kun aloin seurustella, mies oletti että voi viettää täällä täysihoidossa kaikki viikonloput. kun lapset on poissa. Tämä ei sopinut minulle. Halusin, että ollaan vuoroviikonlopuin toistemme kotona.

Kun viikonloppuna kokkasin pidin tarkasti huolta siitä, että en tarjonnut kalliimpia aterioita kuin mies niinä viikonloppuina, kun olin hänen luonaan. Jos mies tarjoili sunnuntain lounaaksi einespinaattilettuja hän sai olla varma siitä, että minä panin myös pöytään kaupan halvimpia eineksiä seuraavana viikonloppuna.

Jokainen elää elämäänsä haluamallaan tavalla. Itse olen onnellisimmillani, kun nautin rikkaan miehen tuomasta elintasosta ja palvelen miestäni mielelläni, puhumattakaan siitä, miten läheinen isäsuhde on lapsille. Säälin yksin kuolevia, unohdettuja ja vastakkaiselle sukupuolelle katkeria yksinhuoltajia. Mut hei, ainakin saa olla single&independent. N25

Vierailija kirjoitti:

Jokainen elää elämäänsä haluamallaan tavalla. Itse olen onnellisimmillani, kun nautin rikkaan miehen tuomasta elintasosta ja palvelen miestäni mielelläni, puhumattakaan siitä, miten läheinen isäsuhde on lapsille. Säälin yksin kuolevia, unohdettuja ja vastakkaiselle sukupuolelle katkeria yksinhuoltajia. Mut hei, ainakin saa olla single&independent. N25

Rikkailla miehillä on tapana pitää sivuhoitoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa miehistä ei haluaisi naista arkeensa. Pelkkä seksi silloin tällöin riittäisi. Joutuvat vaan ottamaan naisen arkeensa jotta saavat seksinsä.

Pah. Mies haluaa myös kodinkoneen, joka siivoaa pyykkää ja kokkaa sen pilden antamisen lisäksi.

Jokainen tuntemani mies on itse osannut hoitaa pyykkinsä ja kokata. Ei ole kukaan vielä esittänyt että minä ne hoitaisin, enkä edes osaa kokata muuta kuin keittää perunat ja kaurapuurpn ja ruskistaa jauhelihaa.

Eilinen oli minulle tietynlainen herätys. Tein ruuan, josta jäi myös tälle päivälle. Jätin ruuan hellan päälle jäähtymään, sitten illemmalla muistin sen ja lähdin laittamaan sen kylmään. Mies oli laittanut vuuan päälle kelmua ja nostanut sen jääkaappiin. Ilahduin ja kävin ihan varta vasten kiittämässä miestä asiasta. Sitten tajusin, että kyseessä oli niin harvinainen tapahtuma, että siitä piti erikseen kiitellä. Eipä mies minua kiittele kotitöiden tekemisestä. Miten ihmeessä tilanne on luisunut tällaiseksi? Jos tämä suhde joskus päättyy, niin missään nimessä en enää suostu asumaan yhdenkään miehen kanssa yhdessä.

puolisoni kävi toisen miehen luona siivoamassa. mitäs siihen sanotte. 

m44

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäpä tämä. Tyypillistä Pohjoismaalaista elämää. Onneksi olen nähnyt maailmaa, parhaat naiset tulevat Venäjältä. Ei tarvitse lyödä päätä seinään Suomessa ja pidän Tindein täällä kiinni. Onneksi Darvinin laki, survival of the fittest, pitää paikkansa ja kohta feministit ovat jo poissa. Heidät on korvattu paremmilla geeneillä, rakkaus ja elämä voittavat. Aina.

Vierailija kirjoitti:

Täällä. En kaipaa miestä. sotkemaan minun ja lapseni kotia. En aio passata ketään tai alkaa käyttämään viikonloppuvapaita toisen perheen tapaamisiin ja äijäporukoiden kaljailtojen kestitsemiseen. Ei kiinnosta. Ja mitä seksiin tulee, onneksi on hieromasauvat.

Lehdessä oli juuri juttu miten Venäjällä (paremmin toimeen tulevat) naiset on enenevässä määrin alkaneet asua itsekseen, ja sekös venäläisiä miehiä ottaa päähän. Sitä se elintason nousu teettää joka maassa. Lyö Darwinin laitkin.

Sama juttu etelänaapurissa. Lisäksi sieltä löhtevöt korkeasti koulutetut naiset mm. Suomeen ja Ruotsiin töihin, ja eivöt kyllä täällä elettyään huoli paikallista miestä, kun huomaavat mitä "ihanuutta" on tarjolla. Jäljelke ei jää kuin hakea ostovaimo kehitys- maasta.

Miksi te naiset ihmettelette, että miehet hakee nuorempaa naista, jos teillä kerta ei kiinnostusta enää nelikymppisenä ole? Eikös tämä ole ihan luonnollinen siirtymä? Tykkäätte olla ýksin ja saatte olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Tällainen miesvihaketju sitten tänään. Tunnetteko olonne voimaantuneiksi?

Voiko olla mitään akkamaisempaa kuin nämä "tällaista miesvihaa tänään" kommentit? Ja joka ketjuun missä mainitaankaan vaan sana mies. Selkokielellä, tässä keskustellaan siitä, että nainen voi jossain tilanteessa olla haluamatta parisuhdetta. Eli sellaista miesvihaa. Ja btw, en vihaa miehiä, ainoastaan vikisijämiehiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvaa aikaamme tämä, ettei pysyvää pitkää läheistä ihmissuhdetta pidetä samalla tavalla itseisarvona kuin ennen. Mielestäni se aavistuksen liittyy narsistiseen ajattelutapaa ja myös joustamattomuuteen, joka on pitkään yksin asuneille tyypillistä.

Jokaisella on oikeus nauttia elämästään yksin ja olla omassa kodissaan rauhassa, mikäs sen ihanampaa kuormittavan työviikon jälkeen. Mutta näin sinkkuna olen nähnyt niin paljon tätä lähtökohtaista yksinolemista ja tapailusuhteen tai satunnaisen seksin hakemista siihen kylkeen täydentämään omaa henkistä kehittymättömyyttä. Ei ihmiseltä hirveästi kasvua ja empatiakykyä, että kykenee olemaan vastuussa vain itsestään ja elämään vain itsensä kanssa. Toki läheisriippuvaisille on suuri saavutus oppia elämään yksin, samoin voi olla suuri oivallus tuo, ettei ole pakko olla ketään. Mutta näen kyllä riskinä sen, että ihmiset ovat omiin tapoihinsa kangistuneita ja joustamattomia. Ajatellaan, että olisi aivan kauheaa joutua jakamaan arki jonkun kanssa, josta ei pääsekään noin vain eroon kuten ystävästä tapaamisen jälkeen! Toinen ihminen on lähtökohtaisesti ärsytyksen lähde: sen naama ärsyttää, sen lojumaan jääneet alkkarit ärsyttää, sen ääni ärsyttää... Milloin meistä tuli näin ylemmyydentuntoisia ja ylhäisiä?

Aika lailla omista lähtökohdistasi taidat tulkita asioita, ja myös niputat kaikki itsekseen viihtyvät samaan lokeroon. Lue tarkemmin tämänkin ketjun viestejä niin huomaat, että kirjoittajilla on hyvinkin eri lähtökohtia. En yleistäisi kaikkia ilman kumppania viihtyjiä ylemmyydentuntoisiksi, henkisesti kehittymättömiksi ja empatiakyvyttömiksi. Kaikki eivät hae seksisuhteitakaan.

Meitä on siis moneen junaan, ja ihminen kehittyy elämänsä varrella. Ylipäätään mitkään asiat modernissa yhteiskunnassa eivät ole entiseen tapaan itseisarvoisia kuten ennen, miksi siis pysyvä läheinen ihmissuhde olisi sitä kaikille.

En ole tarkoittanut juuri tämän ketjun kirjoittajia tai ylipäätään tiettyjä henkilöitä. Tottakai on erilaisia syitä olla yksin, jotkut eivät yksinkertaisesti saa kumppania vaikka kuinka haluaisivat. Tuo viestini oli lähinnä yleistä pohdintaa ajan hengestä, jossa on nykyään hyväksyttyä puhua  yhdessäasumisesta lähinnä rasittavana riesana. Samoinhan Suomessa julkisessa puheessa lasten hankinta ja saaminen nähdään kovin velvoittavaksi ja kuormittavaksi. Ilosta ja läheisyydestä puhutaan vähemmän.

Läheiset ihmissuhteet tunnutaan koettavan kuormittavina, ja yksinolo on akkujen lataamista. Samoin muutkin velvoitteet, kuten työelämä, koetaan raskaiksi, ja ihanteeksi lehtijutuissakin on nostettu nämä itsensä irti riuhtaisevat tyypit, jotka myyvät omaisuutensa ja asuvat pakettiautossa. Mielestäni vika on omassa päässä, jos kokee kaikki sitoutumista, läsnäoloa ja työtä vaativat asiat niin kuormittavina, että niistä täytyy päästä eroon.

Ajat muuttuvat, Eskoseni. Patologiat ovat aina aikaan sidottuja. Tuo on pian uusi normaali, ei suinkaan mikään vika.

Nykypäivänä ihmisen on mahdollista olla yksin. Ei tarvita muita mihinkään. Joillakuilla voi olla halu päästä muiden seuraan, mutta joillakuilla toisilla ei ole sitäkään. Eikä siinä mitään väärää ole.

Sulla on siis tuossa aika vahva Humen giljotiini.

En näe kyllä tuossa missään Humen giljotiinia. En pidä hyvänä kehityksenä tätä nykyistä mukavuudenhalua ja itseriittoisuutta, joka leviää joka rintamalla kuin kulovalkea. Pidän vaivannäköä, joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä arvoina sinänsä, vieläpä rohkeuttakin, sitä, että uskaltaa jakaa elämänsä toisen kanssa kaiken uhalla.

Parisuhteessa joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä varsinkin tarvitaan. Kyllä se vanhana palkitsee, että vierellä on se kaikki myrskyt läpikäynyt ihminen, joka tuntee toisen ja on hyväksynyt tämän täysin kaikkine ärsyttävyyksineen. Kunhan molemmat ovat oppineet antamaan tilaa ja joustamaan omista itsekkyyksistään. Pidän noita hyveinä itsessään, ihmistä jalostavina. Enkä usko, että ne yksin asuvalla kehittyvät samalla tavalla, koska kyse on taidoista, joita voi harjoittaa vain käytännössä, jokapäiväisessä arjessa.

Ai. Kun kaikki etenkin edellä kirjoittamasi on ihan malliesimerkki Humen giljotiinista. Selvitä itsellesi määritelmä.

Tässä ketjussa suurin osa oli jo kokeillut sitä parisuhdetta, joten jalostuspuhe menee nyt vähän ohi aiheen.

Juuri siksi, että tiedän mikä Humen giljotiini on, en kykene sitä omissa kommenteissani näkemään. Mielestäni tuo on sinulta vain laiskaa ja epäonnistunutta auktoriteettiin vetoamista, kun et kykene tarkentamaan kohteeseen.

Jalostuspuhetta ei tee aiheen ohi meneväksi se, että moni on ollut parisuhteessa. Parisuhde kun ei itsessään ketään jalosta, jolloin se ennemmin tai myöhemmin päättyykin, mikäli kehitystä ei tapahdu. Tuossa sinun väitteessäsi aiheen ohi menemisestä on jo itsessään argumentaatiovirhe (jos nyt haluat niihin alkaa, mitä itse pidän hieman tylsänä tällaisella keskustelupalstalla).

Tämä ihminen vaikuttaa oikein "helmeltä" ja taivaan lahjalta ihmiskunnalle, joku onnenpekka pääsee tai on päässyt hänen kanssa jalostumaan parisuhteeseen. :D

-eri

Jep, eli ad hominem :-)

Ehkä vähän, mutta alapeukuista päätellen et voi väittää olevasi kovin hyvin ihmisten kanssa toimeen tuleva ihminen. Jalostuminen ehkä on kesken vielä? :-)

Kyllähän tuo on aivan täysi ad hominem, ei mikään "ehkä vähän".

Itse näen vastakommenteissa esiintyvän ehdottoman torjunnan ja toisaalta minun henkilööni menemisen melko tyypillisinä reaktioina myös parisuhderiidoissa. Kokemukseni mukaan naisten on miehiä vaikeampaa käsitellä asioita asioina, vaan toisen väitteet luetaan omien tunteiden kautta ja omasta poikkeava mielipide uhkaa omaa käsitystä omasta itsestä. Ja sen jälkeen reaktiot menevät infantiileiksi, liioitteluksi, kärjistämiseksi, väärinluennaksi ja lopulta henkilöön menemiseksi.

Aivan timanttisia nämä kommentisi kyllä. Ottamatta kantaa henkilöösi olen edelleen sitä mieltä, että on varmasti ihanaa jalostua parisuhteessa kanssasi. Tsemppiä!

Kuten sanottu, pelkkä parisuhteessa eläminen ei jalosta ketään, ellei kykene itse ihmisenä kehittymään. Viestiesi perusteella et siinä mielessä ole parisuhdematskua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa miehistä ei haluaisi naista arkeensa. Pelkkä seksi silloin tällöin riittäisi. Joutuvat vaan ottamaan naisen arkeensa jotta saavat seksinsä.

Fantasianukke. Osamaksulla voivat tuoda ovelle saakka.

Ja jos ei ole varaa tuohon, niin kaalimadosta saa silikonisia tekotussuja, jota voi purkissa kuljettaa mukanaan niin hoituu tuo reiänkaipuu missä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällainen miesvihaketju sitten tänään. Tunnetteko olonne voimaantuneiksi?

Voiko olla mitään akkamaisempaa kuin nämä "tällaista miesvihaa tänään" kommentit? Ja joka ketjuun missä mainitaankaan vaan sana mies. Selkokielellä, tässä keskustellaan siitä, että nainen voi jossain tilanteessa olla haluamatta parisuhdetta. Eli sellaista miesvihaa. Ja btw, en vihaa miehiä, ainoastaan vikisijämiehiä.

Kannattaako sinun tarttua tollaseen? Nytkin hän sai kokemuksen, ettei tee tollasia kommentteja ihan turhaan.

Olen elänyt yksinhuoltajakaudella lapsen kanssa ja sitten mennyt uusiin naimisiin. Nyt ollaan miehen kanssa kahdestaan, ja kyllä välillä miettii että en tiedä kauanko jaksan. Mies on useissa asioissa itsekäs, käyttäytyy kuin oltaisiin kaksi mieskaveria (sikailee melkein koko ajan eikä välitä vaikka sanon että en tykkää, arvaatte varmaan että se käytös ei hirveesti herätä seksihaluja), jättää suurimman osan kotitöistä minulle, saattaa istua vieressä kun laitan kotia kuntoon, mutta ei oma-aloitteisesti tee juuri mitään, silti pitää olla asunnossa lääniä vaikka ei kiinnosta sen ylläpito, on ison osan ajasta kaikesta eri mieltä ja tuntuu kuin haluaisi aina riidellä ja meuhkata jostain, siis ihan mistä vaan. Toisaalta tekee kyllä perinteiset "miesten hommat" vaikka kyllä välillä valittaa niistä kovaan ääneen ja syyllistää minua kun en tee niitä (kun ei mun fysiikka eikä osaaminen riitä), ei jätä kamojaan ympäri kämppää, eikä valita siitä kun en ole hyvä ruoanlaittaja. Silti joskus lyö niin pahasti läpi jatkuva juoruilu julkkisten/politiikkojen/miljonäärien asioista (jotka ei vois vähempää mua kiinnostaa) jatkuva toisten ihmisten haukkuminen, negatiivinen asennoituminen asioihin, jatkuva vihaisuus ja agressiivisuus, koko ajan on naama kiinni jossain tuutissa (puhelin, tietokone, tv), ja mun mielipiteiden jyrääminen ja lyttääminen. On vaikeaa jollei mahdotonta olla onnellinen tällaisen ihmisen vaikutuspiirissä. Olen yrittänyt puhua asiasta nätisti ja välillä huutaakin. Lopputulos on aina sama, mitään kritiikkiä tai toiveita ei oteta vastaan, vaan puhe kääntyy aina siihen mitä minä olen tehnyt vuosi tai kymmenen vuotta sitten ja loppuviimetteeksi minä olen se joka itken. Eli saa hirveät siepit kaikesta minkä voi kääntää omassa päässään arvosteluksi. 

Anteeksi tämä vuodatus, täällä on juuri nyt aika huonot fiilikset, enkä viitsi avautua miehelle, kun tiedän mihin se aina päätyy. Paljon huonompaan tilanteeseen. Parempi siis pitää mölyt mahassa. 

Ap neuvoni sinulle. Jos fiilikset on jo valmiiksi tuollaiset, niin suosittelen että teet niin kuin moni muukin tänä päivänä tekee, erityisesti eläkeikäisillä tuntuu olevan tavallista. Jos kohtaat miehen, niin älä edes mieti mitään yhteisasumiskuvioita, vaan pidä suosiolla oma elämäsi ja oma asuntosi. Näin saat yksityisyyttä, omaa aikaa, etäisyyttä parisuhteesta silloin kun sitä haluat, saat päättää omista asioistasi, tärkeää on myös että saat päättää omista rahoistasi ja miten ne käytät, sinun ei tarvitse siivoilla toisten jälkiä jne hyviä puolia löytyy vaikka miten. Kukaan ei ole mustasukkainen, ei määräile, ei ryhdy seuraavaksi huollettavaksesi/yhdeksi lapseksi muiden joukossa. Ota huoletta rusinat pullasta, eli nauti miehen ja suhteen parhaista puolista ja sitten palaatte molemmat takaisin omiin koteihinne hoitamaan niitä arkipäivän asioita. Monista parisuhteista katoaa vuosien yhdessäasumisen aikana kaikki romantiikka, välittäminen, hellyys, läsnäolo, toisen huomioiminen jne. Jäljelle saattaa jäädä vain se itsekäs ihminen kaikkien paskoine puolineen joka pitää sinua itsestäänselvyytenä. Eikä siitä yhteiselämästä ehkä ole niin helppoa enää lähteä sitten kun on jo pitkä yhteinen historia takana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvaa aikaamme tämä, ettei pysyvää pitkää läheistä ihmissuhdetta pidetä samalla tavalla itseisarvona kuin ennen. Mielestäni se aavistuksen liittyy narsistiseen ajattelutapaa ja myös joustamattomuuteen, joka on pitkään yksin asuneille tyypillistä.

Jokaisella on oikeus nauttia elämästään yksin ja olla omassa kodissaan rauhassa, mikäs sen ihanampaa kuormittavan työviikon jälkeen. Mutta näin sinkkuna olen nähnyt niin paljon tätä lähtökohtaista yksinolemista ja tapailusuhteen tai satunnaisen seksin hakemista siihen kylkeen täydentämään omaa henkistä kehittymättömyyttä. Ei ihmiseltä hirveästi kasvua ja empatiakykyä, että kykenee olemaan vastuussa vain itsestään ja elämään vain itsensä kanssa. Toki läheisriippuvaisille on suuri saavutus oppia elämään yksin, samoin voi olla suuri oivallus tuo, ettei ole pakko olla ketään. Mutta näen kyllä riskinä sen, että ihmiset ovat omiin tapoihinsa kangistuneita ja joustamattomia. Ajatellaan, että olisi aivan kauheaa joutua jakamaan arki jonkun kanssa, josta ei pääsekään noin vain eroon kuten ystävästä tapaamisen jälkeen! Toinen ihminen on lähtökohtaisesti ärsytyksen lähde: sen naama ärsyttää, sen lojumaan jääneet alkkarit ärsyttää, sen ääni ärsyttää... Milloin meistä tuli näin ylemmyydentuntoisia ja ylhäisiä?

Aika lailla omista lähtökohdistasi taidat tulkita asioita, ja myös niputat kaikki itsekseen viihtyvät samaan lokeroon. Lue tarkemmin tämänkin ketjun viestejä niin huomaat, että kirjoittajilla on hyvinkin eri lähtökohtia. En yleistäisi kaikkia ilman kumppania viihtyjiä ylemmyydentuntoisiksi, henkisesti kehittymättömiksi ja empatiakyvyttömiksi. Kaikki eivät hae seksisuhteitakaan.

Meitä on siis moneen junaan, ja ihminen kehittyy elämänsä varrella. Ylipäätään mitkään asiat modernissa yhteiskunnassa eivät ole entiseen tapaan itseisarvoisia kuten ennen, miksi siis pysyvä läheinen ihmissuhde olisi sitä kaikille.

En ole tarkoittanut juuri tämän ketjun kirjoittajia tai ylipäätään tiettyjä henkilöitä. Tottakai on erilaisia syitä olla yksin, jotkut eivät yksinkertaisesti saa kumppania vaikka kuinka haluaisivat. Tuo viestini oli lähinnä yleistä pohdintaa ajan hengestä, jossa on nykyään hyväksyttyä puhua  yhdessäasumisesta lähinnä rasittavana riesana. Samoinhan Suomessa julkisessa puheessa lasten hankinta ja saaminen nähdään kovin velvoittavaksi ja kuormittavaksi. Ilosta ja läheisyydestä puhutaan vähemmän.

Läheiset ihmissuhteet tunnutaan koettavan kuormittavina, ja yksinolo on akkujen lataamista. Samoin muutkin velvoitteet, kuten työelämä, koetaan raskaiksi, ja ihanteeksi lehtijutuissakin on nostettu nämä itsensä irti riuhtaisevat tyypit, jotka myyvät omaisuutensa ja asuvat pakettiautossa. Mielestäni vika on omassa päässä, jos kokee kaikki sitoutumista, läsnäoloa ja työtä vaativat asiat niin kuormittavina, että niistä täytyy päästä eroon.

Ajat muuttuvat, Eskoseni. Patologiat ovat aina aikaan sidottuja. Tuo on pian uusi normaali, ei suinkaan mikään vika.

Nykypäivänä ihmisen on mahdollista olla yksin. Ei tarvita muita mihinkään. Joillakuilla voi olla halu päästä muiden seuraan, mutta joillakuilla toisilla ei ole sitäkään. Eikä siinä mitään väärää ole.

Sulla on siis tuossa aika vahva Humen giljotiini.

En näe kyllä tuossa missään Humen giljotiinia. En pidä hyvänä kehityksenä tätä nykyistä mukavuudenhalua ja itseriittoisuutta, joka leviää joka rintamalla kuin kulovalkea. Pidän vaivannäköä, joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä arvoina sinänsä, vieläpä rohkeuttakin, sitä, että uskaltaa jakaa elämänsä toisen kanssa kaiken uhalla.

Parisuhteessa joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä varsinkin tarvitaan. Kyllä se vanhana palkitsee, että vierellä on se kaikki myrskyt läpikäynyt ihminen, joka tuntee toisen ja on hyväksynyt tämän täysin kaikkine ärsyttävyyksineen. Kunhan molemmat ovat oppineet antamaan tilaa ja joustamaan omista itsekkyyksistään. Pidän noita hyveinä itsessään, ihmistä jalostavina. Enkä usko, että ne yksin asuvalla kehittyvät samalla tavalla, koska kyse on taidoista, joita voi harjoittaa vain käytännössä, jokapäiväisessä arjessa.

Ai. Kun kaikki etenkin edellä kirjoittamasi on ihan malliesimerkki Humen giljotiinista. Selvitä itsellesi määritelmä.

Tässä ketjussa suurin osa oli jo kokeillut sitä parisuhdetta, joten jalostuspuhe menee nyt vähän ohi aiheen.

Juuri siksi, että tiedän mikä Humen giljotiini on, en kykene sitä omissa kommenteissani näkemään. Mielestäni tuo on sinulta vain laiskaa ja epäonnistunutta auktoriteettiin vetoamista, kun et kykene tarkentamaan kohteeseen.

Jalostuspuhetta ei tee aiheen ohi meneväksi se, että moni on ollut parisuhteessa. Parisuhde kun ei itsessään ketään jalosta, jolloin se ennemmin tai myöhemmin päättyykin, mikäli kehitystä ei tapahdu. Tuossa sinun väitteessäsi aiheen ohi menemisestä on jo itsessään argumentaatiovirhe (jos nyt haluat niihin alkaa, mitä itse pidän hieman tylsänä tällaisella keskustelupalstalla).

Tämä ihminen vaikuttaa oikein "helmeltä" ja taivaan lahjalta ihmiskunnalle, joku onnenpekka pääsee tai on päässyt hänen kanssa jalostumaan parisuhteeseen. :D

-eri

Jep, eli ad hominem :-)

Ehkä vähän, mutta alapeukuista päätellen et voi väittää olevasi kovin hyvin ihmisten kanssa toimeen tuleva ihminen. Jalostuminen ehkä on kesken vielä? :-)

Kyllähän tuo on aivan täysi ad hominem, ei mikään "ehkä vähän".

Itse näen vastakommenteissa esiintyvän ehdottoman torjunnan ja toisaalta minun henkilööni menemisen melko tyypillisinä reaktioina myös parisuhderiidoissa. Kokemukseni mukaan naisten on miehiä vaikeampaa käsitellä asioita asioina, vaan toisen väitteet luetaan omien tunteiden kautta ja omasta poikkeava mielipide uhkaa omaa käsitystä omasta itsestä. Ja sen jälkeen reaktiot menevät infantiileiksi, liioitteluksi, kärjistämiseksi, väärinluennaksi ja lopulta henkilöön menemiseksi.

Aivan timanttisia nämä kommentisi kyllä. Ottamatta kantaa henkilöösi olen edelleen sitä mieltä, että on varmasti ihanaa jalostua parisuhteessa kanssasi. Tsemppiä!

Kuten sanottu, pelkkä parisuhteessa eläminen ei jalosta ketään, ellei kykene itse ihmisenä kehittymään. Viestiesi perusteella et siinä mielessä ole parisuhdematskua.

Oijoi, ad hominem iskee!

Vierailija kirjoitti:

Miksi te naiset ihmettelette, että miehet hakee nuorempaa naista, jos teillä kerta ei kiinnostusta enää nelikymppisenä ole? Eikös tämä ole ihan luonnollinen siirtymä? Tykkäätte olla ýksin ja saatte olla yksin.

Kuinka moni kaksikymppinen nainen haluaa miehen, joka odottaa saavansa naisesta kodinkoneen? Siinä saatte haaveilla.