Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Muita naisia jotka ei halua miestä arkeensa?
19.12.2020 |
Oon koko ikäni ajatellut että mies se on oltava. Muutaman kerran oon seurustellut pitempään, ne on aina päättyneet. Viimeisimmästä suhteesta yksi alakouluikäinen lapsi.
Nyt on ikää vähän yli 40v ja oon alkanut miettiä haluanko miestä enää ollenkaan elämääni. Raskain pikkulapsivaihe on takana, ja alkaisi olla aikaa jo omillekin jutuille. Välillä harvoin kaipaan miehen seuraa ja läheisyyttä mutta en niin paljon, että olisin enää valmis siihen, että joku mies pyörisi jatkuvasti kotona. Oon aikanaan pyrkinyt miellyttämään miehiä liikaakin ja nyt se vaaka on jotenkin napsahtanut toiseen asentoon, ei tee mieli miellyttää enää ketään. Kaipaan omaa aikaa.
Onkohan tää joku ikään ja hedelmällisyyden hiipumiseem liittyvä vaihe vai onko muilla samaa? En siis kaipaa miestä enää lapsentekoon, en elättämään enkä oikein arkeakaan jakamaan. Keskityn mielellään itseeni ja lapseeni. Tilanne voi tietysti olla eri kun lapsi lähtee kotoa.
Kommentit (465)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta voimaantumista. Ei voi uskoa...kaikki kuitenkin kaipaa omaa prinssiään
mies52v
Toiveajattelua. Muutenkin hauska lukea, mitä "mies52v" on täällä lauantai-iltana selittänyt. Epätoivo ja epäusko näyttää vahvasti iskevän, kun hän huomaa että "omaa prinssiä" ei niin moni nainen enää haikailekaan. Paljon häntä nuoremmatkin on lopettaneet jo kumppanin etsinnän omasta tahdostaan.
Mies52v. joutunee hakemaan prinsessan Aasiasta itselleen, muuten saa taivastella "uskomatonta voimaantumista" täällä palstalla lauantai-ilta toisensa jälkeen ja mennä sitten yksin omaan sänkyyn nukkumaan ja näkemään märkiä unia unelmien prinsessasta...
Tuo oli kyllä niin totta kuin olla voi. Koko päivä on haku ollu päällä:D
mies52v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässäpä tämä. Tyypillistä Pohjoismaalaista elämää. Onneksi olen nähnyt maailmaa, parhaat naiset tulevat Venäjältä. Ei tarvitse lyödä päätä seinään Suomessa ja pidän Tindein täällä kiinni. Onneksi Darvinin laki, survival of the fittest, pitää paikkansa ja kohta feministit ovat jo poissa. Heidät on korvattu paremmilla geeneillä, rakkaus ja elämä voittavat. Aina.
quote=Vierailija]Täällä. En kaipaa miestä. sotkemaan minun ja lapseni kotia. En aio passata ketään tai alkaa käyttämään viikonloppuvapaita toisen perheen tapaamisiin ja äijäporukoiden kaljailtojen kestitsemiseen. Ei kiinnosta. Ja mitä seksiin tulee, onneksi on hieromasauvat.
Siellä moni nainen pakenee sikäläistä miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta voimaantumista. Ei voi uskoa...kaikki kuitenkin kaipaa omaa prinssiään
mies52v
Sanoo eronnut mies, joka ei saanut edes omaa kämppäänsä itse siivottua.
Eiköhän me lähes kaikki olla erottu tähän ikään mennessä ja ellei olla niin...olen ulkoistanut kämpän siivouksen naisille. Palveluhalukkuus on naisessa sisäsyntyinen. Muuta on turha väittää..
mies52v
Meillä taas mies siivoaa, mä en todellakaan halua. Joko palkkaan siivoajan tai mies siivoaa, hän valitsi jälkimmäisen (ja sen että kustannan meille lomat siivoajan palkasta säästyneillä rahoilla). Eli väittäisin kyllä että miehissäkin palveluhalukkuutta löytyy!
N42
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvaa aikaamme tämä, ettei pysyvää pitkää läheistä ihmissuhdetta pidetä samalla tavalla itseisarvona kuin ennen. Mielestäni se aavistuksen liittyy narsistiseen ajattelutapaa ja myös joustamattomuuteen, joka on pitkään yksin asuneille tyypillistä.
Jokaisella on oikeus nauttia elämästään yksin ja olla omassa kodissaan rauhassa, mikäs sen ihanampaa kuormittavan työviikon jälkeen. Mutta näin sinkkuna olen nähnyt niin paljon tätä lähtökohtaista yksinolemista ja tapailusuhteen tai satunnaisen seksin hakemista siihen kylkeen täydentämään omaa henkistä kehittymättömyyttä. Ei ihmiseltä hirveästi kasvua ja empatiakykyä, että kykenee olemaan vastuussa vain itsestään ja elämään vain itsensä kanssa. Toki läheisriippuvaisille on suuri saavutus oppia elämään yksin, samoin voi olla suuri oivallus tuo, ettei ole pakko olla ketään. Mutta näen kyllä riskinä sen, että ihmiset ovat omiin tapoihinsa kangistuneita ja joustamattomia. Ajatellaan, että olisi aivan kauheaa joutua jakamaan arki jonkun kanssa, josta ei pääsekään noin vain eroon kuten ystävästä tapaamisen jälkeen! Toinen ihminen on lähtökohtaisesti ärsytyksen lähde: sen naama ärsyttää, sen lojumaan jääneet alkkarit ärsyttää, sen ääni ärsyttää... Milloin meistä tuli näin ylemmyydentuntoisia ja ylhäisiä?
Aika lailla omista lähtökohdistasi taidat tulkita asioita, ja myös niputat kaikki itsekseen viihtyvät samaan lokeroon. Lue tarkemmin tämänkin ketjun viestejä niin huomaat, että kirjoittajilla on hyvinkin eri lähtökohtia. En yleistäisi kaikkia ilman kumppania viihtyjiä ylemmyydentuntoisiksi, henkisesti kehittymättömiksi ja empatiakyvyttömiksi. Kaikki eivät hae seksisuhteitakaan.
Meitä on siis moneen junaan, ja ihminen kehittyy elämänsä varrella. Ylipäätään mitkään asiat modernissa yhteiskunnassa eivät ole entiseen tapaan itseisarvoisia kuten ennen, miksi siis pysyvä läheinen ihmissuhde olisi sitä kaikille.
En ole tarkoittanut juuri tämän ketjun kirjoittajia tai ylipäätään tiettyjä henkilöitä. Tottakai on erilaisia syitä olla yksin, jotkut eivät yksinkertaisesti saa kumppania vaikka kuinka haluaisivat. Tuo viestini oli lähinnä yleistä pohdintaa ajan hengestä, jossa on nykyään hyväksyttyä puhua yhdessäasumisesta lähinnä rasittavana riesana. Samoinhan Suomessa julkisessa puheessa lasten hankinta ja saaminen nähdään kovin velvoittavaksi ja kuormittavaksi. Ilosta ja läheisyydestä puhutaan vähemmän.
Läheiset ihmissuhteet tunnutaan koettavan kuormittavina, ja yksinolo on akkujen lataamista. Samoin muutkin velvoitteet, kuten työelämä, koetaan raskaiksi, ja ihanteeksi lehtijutuissakin on nostettu nämä itsensä irti riuhtaisevat tyypit, jotka myyvät omaisuutensa ja asuvat pakettiautossa. Mielestäni vika on omassa päässä, jos kokee kaikki sitoutumista, läsnäoloa ja työtä vaativat asiat niin kuormittavina, että niistä täytyy päästä eroon.
Ajat muuttuvat, Eskoseni. Patologiat ovat aina aikaan sidottuja. Tuo on pian uusi normaali, ei suinkaan mikään vika.
Nykypäivänä ihmisen on mahdollista olla yksin. Ei tarvita muita mihinkään. Joillakuilla voi olla halu päästä muiden seuraan, mutta joillakuilla toisilla ei ole sitäkään. Eikä siinä mitään väärää ole.
Sulla on siis tuossa aika vahva Humen giljotiini.
En näe kyllä tuossa missään Humen giljotiinia. En pidä hyvänä kehityksenä tätä nykyistä mukavuudenhalua ja itseriittoisuutta, joka leviää joka rintamalla kuin kulovalkea. Pidän vaivannäköä, joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä arvoina sinänsä, vieläpä rohkeuttakin, sitä, että uskaltaa jakaa elämänsä toisen kanssa kaiken uhalla.
Parisuhteessa joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä varsinkin tarvitaan. Kyllä se vanhana palkitsee, että vierellä on se kaikki myrskyt läpikäynyt ihminen, joka tuntee toisen ja on hyväksynyt tämän täysin kaikkine ärsyttävyyksineen. Kunhan molemmat ovat oppineet antamaan tilaa ja joustamaan omista itsekkyyksistään. Pidän noita hyveinä itsessään, ihmistä jalostavina. Enkä usko, että ne yksin asuvalla kehittyvät samalla tavalla, koska kyse on taidoista, joita voi harjoittaa vain käytännössä, jokapäiväisessä arjessa.
Ai. Kun kaikki etenkin edellä kirjoittamasi on ihan malliesimerkki Humen giljotiinista. Selvitä itsellesi määritelmä.
Tässä ketjussa suurin osa oli jo kokeillut sitä parisuhdetta, joten jalostuspuhe menee nyt vähän ohi aiheen.
Juuri siksi, että tiedän mikä Humen giljotiini on, en kykene sitä omissa kommenteissani näkemään. Mielestäni tuo on sinulta vain laiskaa ja epäonnistunutta auktoriteettiin vetoamista, kun et kykene tarkentamaan kohteeseen.
Jalostuspuhetta ei tee aiheen ohi meneväksi se, että moni on ollut parisuhteessa. Parisuhde kun ei itsessään ketään jalosta, jolloin se ennemmin tai myöhemmin päättyykin, mikäli kehitystä ei tapahdu. Tuossa sinun väitteessäsi aiheen ohi menemisestä on jo itsessään argumentaatiovirhe (jos nyt haluat niihin alkaa, mitä itse pidän hieman tylsänä tällaisella keskustelupalstalla).
Tämä ihminen vaikuttaa oikein "helmeltä" ja taivaan lahjalta ihmiskunnalle, joku onnenpekka pääsee tai on päässyt hänen kanssa jalostumaan parisuhteeseen. :D
-eri
Jep, eli ad hominem :-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta voimaantumista. Ei voi uskoa...kaikki kuitenkin kaipaa omaa prinssiään
mies52v
Toiveajattelua. Muutenkin hauska lukea, mitä "mies52v" on täällä lauantai-iltana selittänyt. Epätoivo ja epäusko näyttää vahvasti iskevän, kun hän huomaa että "omaa prinssiä" ei niin moni nainen enää haikailekaan. Paljon häntä nuoremmatkin on lopettaneet jo kumppanin etsinnän omasta tahdostaan.
Mies52v. joutunee hakemaan prinsessan Aasiasta itselleen, muuten saa taivastella "uskomatonta voimaantumista" täällä palstalla lauantai-ilta toisensa jälkeen ja mennä sitten yksin omaan sänkyyn nukkumaan ja näkemään märkiä unia unelmien prinsessasta...
Mieshän on ihan oikeassa. Tämä viestiketju taitaa olla vain naisten voimafantasiaa. Ainakin jossain toisessa keskustelussa kovasti väitettiin ettei Tinderistä tilailla mitään kertapanoja tai harrasteta FWB -suhteita. Ja nyt sitten muka kaikilla nelikymppisillä naisilla on tällaisia virityksiä. Koittaisivat nyt päättää. :D
Väitän, että kaikki naiset haluaa kyllä prinssin, mutta kun niitä on vähemmän. Ennemmin ovat yksin kuin ei-prinssin kanssa. Ja he ovat elämässään törmänneet vain niihin ei-prinsseihin. Siitä tämä ketju kertoo.
Asia ei ole näin. Paljon et näköjään asiasta tiedä, tai defenssisi estävät huomaamasta.
Olen 52 v, ja nainen. Olen itsekin ollut eronnut ja vannonut, että miestä en enää ota. Tapasin kuitenkin prinssini. Sanoin, että suhde ok, mutta lapsilleni en ikinä esittele. Aikaa meni, ja esittelin ja sanoin, että ikinä en yhteen muuta tai tee yhteisiä tilejä tai jotain.
Aikaa taas meni, tunne vain suureni ja olen nykyään uudelleen naimisissa. Yhdessä nyt kahdeksan vuotta ja nyt ja rahatkin jo menneet sekaisin.
Koska se prinssi.En toki puhu vain itsestäni, vaan kaikista samanikäsistä kavereistani ja kollegoistani. Kukaan ei heistä miestä halua~ ”paitsi jos unelmien mies kävelee vastaan”.
Tästä juuri on ollut kysymys:-)
Kiitos siskoseni
mies52v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässäpä tämä. Tyypillistä Pohjoismaalaista elämää. Onneksi olen nähnyt maailmaa, parhaat naiset tulevat Venäjältä. Ei tarvitse lyödä päätä seinään Suomessa ja pidän Tindein täällä kiinni. Onneksi Darvinin laki, survival of the fittest, pitää paikkansa ja kohta feministit ovat jo poissa. Heidät on korvattu paremmilla geeneillä, rakkaus ja elämä voittavat. Aina.
Vierailija kirjoitti:
Täällä. En kaipaa miestä. sotkemaan minun ja lapseni kotia. En aio passata ketään tai alkaa käyttämään viikonloppuvapaita toisen perheen tapaamisiin ja äijäporukoiden kaljailtojen kestitsemiseen. Ei kiinnosta. Ja mitä seksiin tulee, onneksi on hieromasauvat.
Lehdessä oli juuri juttu miten Venäjällä (paremmin toimeen tulevat) naiset on enenevässä määrin alkaneet asua itsekseen, ja sekös venäläisiä miehiä ottaa päähän. Sitä se elintason nousu teettää joka maassa. Lyö Darwinin laitkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvaa aikaamme tämä, ettei pysyvää pitkää läheistä ihmissuhdetta pidetä samalla tavalla itseisarvona kuin ennen. Mielestäni se aavistuksen liittyy narsistiseen ajattelutapaa ja myös joustamattomuuteen, joka on pitkään yksin asuneille tyypillistä.
Jokaisella on oikeus nauttia elämästään yksin ja olla omassa kodissaan rauhassa, mikäs sen ihanampaa kuormittavan työviikon jälkeen. Mutta näin sinkkuna olen nähnyt niin paljon tätä lähtökohtaista yksinolemista ja tapailusuhteen tai satunnaisen seksin hakemista siihen kylkeen täydentämään omaa henkistä kehittymättömyyttä. Ei ihmiseltä hirveästi kasvua ja empatiakykyä, että kykenee olemaan vastuussa vain itsestään ja elämään vain itsensä kanssa. Toki läheisriippuvaisille on suuri saavutus oppia elämään yksin, samoin voi olla suuri oivallus tuo, ettei ole pakko olla ketään. Mutta näen kyllä riskinä sen, että ihmiset ovat omiin tapoihinsa kangistuneita ja joustamattomia. Ajatellaan, että olisi aivan kauheaa joutua jakamaan arki jonkun kanssa, josta ei pääsekään noin vain eroon kuten ystävästä tapaamisen jälkeen! Toinen ihminen on lähtökohtaisesti ärsytyksen lähde: sen naama ärsyttää, sen lojumaan jääneet alkkarit ärsyttää, sen ääni ärsyttää... Milloin meistä tuli näin ylemmyydentuntoisia ja ylhäisiä?
Aika lailla omista lähtökohdistasi taidat tulkita asioita, ja myös niputat kaikki itsekseen viihtyvät samaan lokeroon. Lue tarkemmin tämänkin ketjun viestejä niin huomaat, että kirjoittajilla on hyvinkin eri lähtökohtia. En yleistäisi kaikkia ilman kumppania viihtyjiä ylemmyydentuntoisiksi, henkisesti kehittymättömiksi ja empatiakyvyttömiksi. Kaikki eivät hae seksisuhteitakaan.
Meitä on siis moneen junaan, ja ihminen kehittyy elämänsä varrella. Ylipäätään mitkään asiat modernissa yhteiskunnassa eivät ole entiseen tapaan itseisarvoisia kuten ennen, miksi siis pysyvä läheinen ihmissuhde olisi sitä kaikille.
En ole tarkoittanut juuri tämän ketjun kirjoittajia tai ylipäätään tiettyjä henkilöitä. Tottakai on erilaisia syitä olla yksin, jotkut eivät yksinkertaisesti saa kumppania vaikka kuinka haluaisivat. Tuo viestini oli lähinnä yleistä pohdintaa ajan hengestä, jossa on nykyään hyväksyttyä puhua yhdessäasumisesta lähinnä rasittavana riesana. Samoinhan Suomessa julkisessa puheessa lasten hankinta ja saaminen nähdään kovin velvoittavaksi ja kuormittavaksi. Ilosta ja läheisyydestä puhutaan vähemmän.
Läheiset ihmissuhteet tunnutaan koettavan kuormittavina, ja yksinolo on akkujen lataamista. Samoin muutkin velvoitteet, kuten työelämä, koetaan raskaiksi, ja ihanteeksi lehtijutuissakin on nostettu nämä itsensä irti riuhtaisevat tyypit, jotka myyvät omaisuutensa ja asuvat pakettiautossa. Mielestäni vika on omassa päässä, jos kokee kaikki sitoutumista, läsnäoloa ja työtä vaativat asiat niin kuormittavina, että niistä täytyy päästä eroon.
Ajat muuttuvat, Eskoseni. Patologiat ovat aina aikaan sidottuja. Tuo on pian uusi normaali, ei suinkaan mikään vika.
Nykypäivänä ihmisen on mahdollista olla yksin. Ei tarvita muita mihinkään. Joillakuilla voi olla halu päästä muiden seuraan, mutta joillakuilla toisilla ei ole sitäkään. Eikä siinä mitään väärää ole.
Sulla on siis tuossa aika vahva Humen giljotiini.
En näe kyllä tuossa missään Humen giljotiinia. En pidä hyvänä kehityksenä tätä nykyistä mukavuudenhalua ja itseriittoisuutta, joka leviää joka rintamalla kuin kulovalkea. Pidän vaivannäköä, joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä arvoina sinänsä, vieläpä rohkeuttakin, sitä, että uskaltaa jakaa elämänsä toisen kanssa kaiken uhalla.
Parisuhteessa joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä varsinkin tarvitaan. Kyllä se vanhana palkitsee, että vierellä on se kaikki myrskyt läpikäynyt ihminen, joka tuntee toisen ja on hyväksynyt tämän täysin kaikkine ärsyttävyyksineen. Kunhan molemmat ovat oppineet antamaan tilaa ja joustamaan omista itsekkyyksistään. Pidän noita hyveinä itsessään, ihmistä jalostavina. Enkä usko, että ne yksin asuvalla kehittyvät samalla tavalla, koska kyse on taidoista, joita voi harjoittaa vain käytännössä, jokapäiväisessä arjessa.
Ai. Kun kaikki etenkin edellä kirjoittamasi on ihan malliesimerkki Humen giljotiinista. Selvitä itsellesi määritelmä.
Tässä ketjussa suurin osa oli jo kokeillut sitä parisuhdetta, joten jalostuspuhe menee nyt vähän ohi aiheen.
Juuri siksi, että tiedän mikä Humen giljotiini on, en kykene sitä omissa kommenteissani näkemään. Mielestäni tuo on sinulta vain laiskaa ja epäonnistunutta auktoriteettiin vetoamista, kun et kykene tarkentamaan kohteeseen.
Jalostuspuhetta ei tee aiheen ohi meneväksi se, että moni on ollut parisuhteessa. Parisuhde kun ei itsessään ketään jalosta, jolloin se ennemmin tai myöhemmin päättyykin, mikäli kehitystä ei tapahdu. Tuossa sinun väitteessäsi aiheen ohi menemisestä on jo itsessään argumentaatiovirhe (jos nyt haluat niihin alkaa, mitä itse pidän hieman tylsänä tällaisella keskustelupalstalla).
Tämä ihminen vaikuttaa oikein "helmeltä" ja taivaan lahjalta ihmiskunnalle, joku onnenpekka pääsee tai on päässyt hänen kanssa jalostumaan parisuhteeseen. :D
-eri
Jep, eli ad hominem :-)
Ehkä vähän, mutta alapeukuista päätellen et voi väittää olevasi kovin hyvin ihmisten kanssa toimeen tuleva ihminen. Jalostuminen ehkä on kesken vielä? :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässäpä tämä. Tyypillistä Pohjoismaalaista elämää. Onneksi olen nähnyt maailmaa, parhaat naiset tulevat Venäjältä. Ei tarvitse lyödä päätä seinään Suomessa ja pidän Tindein täällä kiinni. Onneksi Darvinin laki, survival of the fittest, pitää paikkansa ja kohta feministit ovat jo poissa. Heidät on korvattu paremmilla geeneillä, rakkaus ja elämä voittavat. Aina.
quote=Vierailija]Täällä. En kaipaa miestä. sotkemaan minun ja lapseni kotia. En aio passata ketään tai alkaa käyttämään viikonloppuvapaita toisen perheen tapaamisiin ja äijäporukoiden kaljailtojen kestitsemiseen. Ei kiinnosta. Ja mitä seksiin tulee, onneksi on hieromasauvat.
Se on Darwin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta voimaantumista. Ei voi uskoa...kaikki kuitenkin kaipaa omaa prinssiään
mies52v
Toiveajattelua. Muutenkin hauska lukea, mitä "mies52v" on täällä lauantai-iltana selittänyt. Epätoivo ja epäusko näyttää vahvasti iskevän, kun hän huomaa että "omaa prinssiä" ei niin moni nainen enää haikailekaan. Paljon häntä nuoremmatkin on lopettaneet jo kumppanin etsinnän omasta tahdostaan.
Mies52v. joutunee hakemaan prinsessan Aasiasta itselleen, muuten saa taivastella "uskomatonta voimaantumista" täällä palstalla lauantai-ilta toisensa jälkeen ja mennä sitten yksin omaan sänkyyn nukkumaan ja näkemään märkiä unia unelmien prinsessasta...
Mieshän on ihan oikeassa. Tämä viestiketju taitaa olla vain naisten voimafantasiaa. Ainakin jossain toisessa keskustelussa kovasti väitettiin ettei Tinderistä tilailla mitään kertapanoja tai harrasteta FWB -suhteita. Ja nyt sitten muka kaikilla nelikymppisillä naisilla on tällaisia virityksiä. Koittaisivat nyt päättää. :D
Väitän, että kaikki naiset haluaa kyllä prinssin, mutta kun niitä on vähemmän. Ennemmin ovat yksin kuin ei-prinssin kanssa. Ja he ovat elämässään törmänneet vain niihin ei-prinsseihin. Siitä tämä ketju kertoo.
Asia ei ole näin. Paljon et näköjään asiasta tiedä, tai defenssisi estävät huomaamasta.
Olen 52 v, ja nainen. Olen itsekin ollut eronnut ja vannonut, että miestä en enää ota. Tapasin kuitenkin prinssini. Sanoin, että suhde ok, mutta lapsilleni en ikinä esittele. Aikaa meni, ja esittelin ja sanoin, että ikinä en yhteen muuta tai tee yhteisiä tilejä tai jotain.
Aikaa taas meni, tunne vain suureni ja olen nykyään uudelleen naimisissa. Yhdessä nyt kahdeksan vuotta ja nyt ja rahatkin jo menneet sekaisin.
Koska se prinssi.En toki puhu vain itsestäni, vaan kaikista samanikäsistä kavereistani ja kollegoistani. Kukaan ei heistä miestä halua~ ”paitsi jos unelmien mies kävelee vastaan”.
Onko teillä kaikilla ne unelmien prinssit Mies52v:n kaltaisia, eli he makaavat sohvalla passattavana ja odottavan naisen siivoavan ja kokkaavan? Mikä niissä miehissä on niin unelmaa? Onko se oikeasti niin kivaa tehdä tuplatyöpäivää ensin palkkatyössä ja sitten kotona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut kuin otsikon, joten todennäköisesti toistan vain jo muiden kertomaa. Mutta ei, et tosiaan ole ainoa. Minulla on mies, mutta arkeani tai talouttani en halua hänen kanssaan jakaa. Valtaosa pariskuntien riidoista liittyy jompaan kumpaan. Arjen pyörittämiseen tai rahaan. Kun ei jaeta kumpaakaan, ei tarvitse riidelläkään. Molemmat hoitavat omansa miten parhaaksi näkevät. Ihanaa aikaa!
Suurin osa miehistä ei haluaisi naista arkeensa. Pelkkä seksi silloin tällöin riittäisi. Joutuvat vaan ottamaan naisen arkeensa jotta saavat seksinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa miehistä ei haluaisi naista arkeensa. Pelkkä seksi silloin tällöin riittäisi. Joutuvat vaan ottamaan naisen arkeensa jotta saavat seksinsä.
Pah. Mies haluaa myös kodinkoneen, joka siivoaa pyykkää ja kokkaa sen pilden antamisen lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa miehistä ei haluaisi naista arkeensa. Pelkkä seksi silloin tällöin riittäisi. Joutuvat vaan ottamaan naisen arkeensa jotta saavat seksinsä.
2020-luvun parempi versio: Osa ihmisistä ei haluaisi kumppania arkeensa. Pelkkä seksi silloin tällöin riittäisi. Kukaan ei joudu ottamaan kumppania arkeensa jotta saa seksinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mieheni kuolisi tai jättäisi niin en haluaisi uutta miestä arkea jakamaan. Hellyyttä voisin saada lapsilta ja vaikka lemmikiltä. Suhteen on oltava aivan erityinen ja mieheni on niin rakas, että en pysty kuvittelemaan ketään muuta hänen tilalleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvaa aikaamme tämä, ettei pysyvää pitkää läheistä ihmissuhdetta pidetä samalla tavalla itseisarvona kuin ennen. Mielestäni se aavistuksen liittyy narsistiseen ajattelutapaa ja myös joustamattomuuteen, joka on pitkään yksin asuneille tyypillistä.
Jokaisella on oikeus nauttia elämästään yksin ja olla omassa kodissaan rauhassa, mikäs sen ihanampaa kuormittavan työviikon jälkeen. Mutta näin sinkkuna olen nähnyt niin paljon tätä lähtökohtaista yksinolemista ja tapailusuhteen tai satunnaisen seksin hakemista siihen kylkeen täydentämään omaa henkistä kehittymättömyyttä. Ei ihmiseltä hirveästi kasvua ja empatiakykyä, että kykenee olemaan vastuussa vain itsestään ja elämään vain itsensä kanssa. Toki läheisriippuvaisille on suuri saavutus oppia elämään yksin, samoin voi olla suuri oivallus tuo, ettei ole pakko olla ketään. Mutta näen kyllä riskinä sen, että ihmiset ovat omiin tapoihinsa kangistuneita ja joustamattomia. Ajatellaan, että olisi aivan kauheaa joutua jakamaan arki jonkun kanssa, josta ei pääsekään noin vain eroon kuten ystävästä tapaamisen jälkeen! Toinen ihminen on lähtökohtaisesti ärsytyksen lähde: sen naama ärsyttää, sen lojumaan jääneet alkkarit ärsyttää, sen ääni ärsyttää... Milloin meistä tuli näin ylemmyydentuntoisia ja ylhäisiä?
Aika lailla omista lähtökohdistasi taidat tulkita asioita, ja myös niputat kaikki itsekseen viihtyvät samaan lokeroon. Lue tarkemmin tämänkin ketjun viestejä niin huomaat, että kirjoittajilla on hyvinkin eri lähtökohtia. En yleistäisi kaikkia ilman kumppania viihtyjiä ylemmyydentuntoisiksi, henkisesti kehittymättömiksi ja empatiakyvyttömiksi. Kaikki eivät hae seksisuhteitakaan.
Meitä on siis moneen junaan, ja ihminen kehittyy elämänsä varrella. Ylipäätään mitkään asiat modernissa yhteiskunnassa eivät ole entiseen tapaan itseisarvoisia kuten ennen, miksi siis pysyvä läheinen ihmissuhde olisi sitä kaikille.
En ole tarkoittanut juuri tämän ketjun kirjoittajia tai ylipäätään tiettyjä henkilöitä. Tottakai on erilaisia syitä olla yksin, jotkut eivät yksinkertaisesti saa kumppania vaikka kuinka haluaisivat. Tuo viestini oli lähinnä yleistä pohdintaa ajan hengestä, jossa on nykyään hyväksyttyä puhua yhdessäasumisesta lähinnä rasittavana riesana. Samoinhan Suomessa julkisessa puheessa lasten hankinta ja saaminen nähdään kovin velvoittavaksi ja kuormittavaksi. Ilosta ja läheisyydestä puhutaan vähemmän.
Läheiset ihmissuhteet tunnutaan koettavan kuormittavina, ja yksinolo on akkujen lataamista. Samoin muutkin velvoitteet, kuten työelämä, koetaan raskaiksi, ja ihanteeksi lehtijutuissakin on nostettu nämä itsensä irti riuhtaisevat tyypit, jotka myyvät omaisuutensa ja asuvat pakettiautossa. Mielestäni vika on omassa päässä, jos kokee kaikki sitoutumista, läsnäoloa ja työtä vaativat asiat niin kuormittavina, että niistä täytyy päästä eroon.
Ajat muuttuvat, Eskoseni. Patologiat ovat aina aikaan sidottuja. Tuo on pian uusi normaali, ei suinkaan mikään vika.
Nykypäivänä ihmisen on mahdollista olla yksin. Ei tarvita muita mihinkään. Joillakuilla voi olla halu päästä muiden seuraan, mutta joillakuilla toisilla ei ole sitäkään. Eikä siinä mitään väärää ole.
Sulla on siis tuossa aika vahva Humen giljotiini.
En näe kyllä tuossa missään Humen giljotiinia. En pidä hyvänä kehityksenä tätä nykyistä mukavuudenhalua ja itseriittoisuutta, joka leviää joka rintamalla kuin kulovalkea. Pidän vaivannäköä, joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä arvoina sinänsä, vieläpä rohkeuttakin, sitä, että uskaltaa jakaa elämänsä toisen kanssa kaiken uhalla.
Parisuhteessa joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä varsinkin tarvitaan. Kyllä se vanhana palkitsee, että vierellä on se kaikki myrskyt läpikäynyt ihminen, joka tuntee toisen ja on hyväksynyt tämän täysin kaikkine ärsyttävyyksineen. Kunhan molemmat ovat oppineet antamaan tilaa ja joustamaan omista itsekkyyksistään. Pidän noita hyveinä itsessään, ihmistä jalostavina. Enkä usko, että ne yksin asuvalla kehittyvät samalla tavalla, koska kyse on taidoista, joita voi harjoittaa vain käytännössä, jokapäiväisessä arjessa.
Ai. Kun kaikki etenkin edellä kirjoittamasi on ihan malliesimerkki Humen giljotiinista. Selvitä itsellesi määritelmä.
Tässä ketjussa suurin osa oli jo kokeillut sitä parisuhdetta, joten jalostuspuhe menee nyt vähän ohi aiheen.
Juuri siksi, että tiedän mikä Humen giljotiini on, en kykene sitä omissa kommenteissani näkemään. Mielestäni tuo on sinulta vain laiskaa ja epäonnistunutta auktoriteettiin vetoamista, kun et kykene tarkentamaan kohteeseen.
Jalostuspuhetta ei tee aiheen ohi meneväksi se, että moni on ollut parisuhteessa. Parisuhde kun ei itsessään ketään jalosta, jolloin se ennemmin tai myöhemmin päättyykin, mikäli kehitystä ei tapahdu. Tuossa sinun väitteessäsi aiheen ohi menemisestä on jo itsessään argumentaatiovirhe (jos nyt haluat niihin alkaa, mitä itse pidän hieman tylsänä tällaisella keskustelupalstalla).
Tämä ihminen vaikuttaa oikein "helmeltä" ja taivaan lahjalta ihmiskunnalle, joku onnenpekka pääsee tai on päässyt hänen kanssa jalostumaan parisuhteeseen. :D
-eri
Jep, eli ad hominem :-)
Ehkä vähän, mutta alapeukuista päätellen et voi väittää olevasi kovin hyvin ihmisten kanssa toimeen tuleva ihminen. Jalostuminen ehkä on kesken vielä? :-)
Kyllähän tuo on aivan täysi ad hominem, ei mikään "ehkä vähän".
Itse näen vastakommenteissa esiintyvän ehdottoman torjunnan ja toisaalta minun henkilööni menemisen melko tyypillisinä reaktioina myös parisuhderiidoissa. Kokemukseni mukaan naisten on miehiä vaikeampaa käsitellä asioita asioina, vaan toisen väitteet luetaan omien tunteiden kautta ja omasta poikkeava mielipide uhkaa omaa käsitystä omasta itsestä. Ja sen jälkeen reaktiot menevät infantiileiksi, liioitteluksi, kärjistämiseksi, väärinluennaksi ja lopulta henkilöön menemiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta voimaantumista. Ei voi uskoa...kaikki kuitenkin kaipaa omaa prinssiään
mies52v
Toiveajattelua. Muutenkin hauska lukea, mitä "mies52v" on täällä lauantai-iltana selittänyt. Epätoivo ja epäusko näyttää vahvasti iskevän, kun hän huomaa että "omaa prinssiä" ei niin moni nainen enää haikailekaan. Paljon häntä nuoremmatkin on lopettaneet jo kumppanin etsinnän omasta tahdostaan.
Mies52v. joutunee hakemaan prinsessan Aasiasta itselleen, muuten saa taivastella "uskomatonta voimaantumista" täällä palstalla lauantai-ilta toisensa jälkeen ja mennä sitten yksin omaan sänkyyn nukkumaan ja näkemään märkiä unia unelmien prinsessasta...
Mieshän on ihan oikeassa. Tämä viestiketju taitaa olla vain naisten voimafantasiaa. Ainakin jossain toisessa keskustelussa kovasti väitettiin ettei Tinderistä tilailla mitään kertapanoja tai harrasteta FWB -suhteita. Ja nyt sitten muka kaikilla nelikymppisillä naisilla on tällaisia virityksiä. Koittaisivat nyt päättää. :D
Väitän, että kaikki naiset haluaa kyllä prinssin, mutta kun niitä on vähemmän. Ennemmin ovat yksin kuin ei-prinssin kanssa. Ja he ovat elämässään törmänneet vain niihin ei-prinsseihin. Siitä tämä ketju kertoo.
Asia ei ole näin. Paljon et näköjään asiasta tiedä, tai defenssisi estävät huomaamasta.
Olen 52 v, ja nainen. Olen itsekin ollut eronnut ja vannonut, että miestä en enää ota. Tapasin kuitenkin prinssini. Sanoin, että suhde ok, mutta lapsilleni en ikinä esittele. Aikaa meni, ja esittelin ja sanoin, että ikinä en yhteen muuta tai tee yhteisiä tilejä tai jotain.
Aikaa taas meni, tunne vain suureni ja olen nykyään uudelleen naimisissa. Yhdessä nyt kahdeksan vuotta ja nyt ja rahatkin jo menneet sekaisin.
Koska se prinssi.En toki puhu vain itsestäni, vaan kaikista samanikäsistä kavereistani ja kollegoistani. Kukaan ei heistä miestä halua~ ”paitsi jos unelmien mies kävelee vastaan”.
Onko teillä kaikilla ne unelmien prinssit Mies52v:n kaltaisia, eli he makaavat sohvalla passattavana ja odottavan naisen siivoavan ja kokkaavan? Mikä niissä miehissä on niin unelmaa? Onko se oikeasti niin kivaa tehdä tuplatyöpäivää ensin palkkatyössä ja sitten kotona?
Ne on aina sellaisia. Eikä ne ole mikään unelma vaan paha ja ahdistava muisto.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa miehistä ei haluaisi naista arkeensa. Pelkkä seksi silloin tällöin riittäisi. Joutuvat vaan ottamaan naisen arkeensa jotta saavat seksinsä.
Eli mitä nainen tästä järjestelystä saa? Vapaa aikaa ei ole, joutuu tekemään kaiken kotona, maksamaan puolet ja antamaan percettä? Joo, ei kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Kuvaa aikaamme tämä, ettei pysyvää pitkää läheistä ihmissuhdetta pidetä samalla tavalla itseisarvona kuin ennen. Mielestäni se aavistuksen liittyy narsistiseen ajattelutapaa ja myös joustamattomuuteen, joka on pitkään yksin asuneille tyypillistä.
Jokaisella on oikeus nauttia elämästään yksin ja olla omassa kodissaan rauhassa, mikäs sen ihanampaa kuormittavan työviikon jälkeen. Mutta näin sinkkuna olen nähnyt niin paljon tätä lähtökohtaista yksinolemista ja tapailusuhteen tai satunnaisen seksin hakemista siihen kylkeen täydentämään omaa henkistä kehittymättömyyttä. Ei ihmiseltä hirveästi kasvua ja empatiakykyä, että kykenee olemaan vastuussa vain itsestään ja elämään vain itsensä kanssa. Toki läheisriippuvaisille on suuri saavutus oppia elämään yksin, samoin voi olla suuri oivallus tuo, ettei ole pakko olla ketään. Mutta näen kyllä riskinä sen, että ihmiset ovat omiin tapoihinsa kangistuneita ja joustamattomia. Ajatellaan, että olisi aivan kauheaa joutua jakamaan arki jonkun kanssa, josta ei pääsekään noin vain eroon kuten ystävästä tapaamisen jälkeen! Toinen ihminen on lähtökohtaisesti ärsytyksen lähde: sen naama ärsyttää, sen lojumaan jääneet alkkarit ärsyttää, sen ääni ärsyttää... Milloin meistä tuli näin ylemmyydentuntoisia ja ylhäisiä?
Tämä oli saanut monta alapeukkua mutta koen että tässä tavallaan on homman pihvi. Että ei ole enää valmis joustamaan. Olen joustanut ja venynyt nuorempana miesten vuoksi vaikka kuinka ja nyt en enää halua. On paljon helpompaa yksin lapsen kanssa. Vaikka ajoittain kaipaankin läheisyyttä ja kumppanuutta, haluaisin että molemmilla olisi omat, itsenäiset elämänsä ja välillä voisi tehdä jotain yhdessä. Mutta monet miehet liimautuvat, haluavat sitoutua ja muuttaa yhteen jne ja se ahdistaa. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta voimaantumista. Ei voi uskoa...kaikki kuitenkin kaipaa omaa prinssiään
mies52v
Toiveajattelua. Muutenkin hauska lukea, mitä "mies52v" on täällä lauantai-iltana selittänyt. Epätoivo ja epäusko näyttää vahvasti iskevän, kun hän huomaa että "omaa prinssiä" ei niin moni nainen enää haikailekaan. Paljon häntä nuoremmatkin on lopettaneet jo kumppanin etsinnän omasta tahdostaan.
Mies52v. joutunee hakemaan prinsessan Aasiasta itselleen, muuten saa taivastella "uskomatonta voimaantumista" täällä palstalla lauantai-ilta toisensa jälkeen ja mennä sitten yksin omaan sänkyyn nukkumaan ja näkemään märkiä unia unelmien prinsessasta...
Mieshän on ihan oikeassa. Tämä viestiketju taitaa olla vain naisten voimafantasiaa. Ainakin jossain toisessa keskustelussa kovasti väitettiin ettei Tinderistä tilailla mitään kertapanoja tai harrasteta FWB -suhteita. Ja nyt sitten muka kaikilla nelikymppisillä naisilla on tällaisia virityksiä. Koittaisivat nyt päättää. :D
Väitän, että kaikki naiset haluaa kyllä prinssin, mutta kun niitä on vähemmän. Ennemmin ovat yksin kuin ei-prinssin kanssa. Ja he ovat elämässään törmänneet vain niihin ei-prinsseihin. Siitä tämä ketju kertoo.
Asia ei ole näin. Paljon et näköjään asiasta tiedä, tai defenssisi estävät huomaamasta.
Olen 52 v, ja nainen. Olen itsekin ollut eronnut ja vannonut, että miestä en enää ota. Tapasin kuitenkin prinssini. Sanoin, että suhde ok, mutta lapsilleni en ikinä esittele. Aikaa meni, ja esittelin ja sanoin, että ikinä en yhteen muuta tai tee yhteisiä tilejä tai jotain.
Aikaa taas meni, tunne vain suureni ja olen nykyään uudelleen naimisissa. Yhdessä nyt kahdeksan vuotta ja nyt ja rahatkin jo menneet sekaisin.
Koska se prinssi.En toki puhu vain itsestäni, vaan kaikista samanikäsistä kavereistani ja kollegoistani. Kukaan ei heistä miestä halua~ ”paitsi jos unelmien mies kävelee vastaan”.
Onko teillä kaikilla ne unelmien prinssit Mies52v:n kaltaisia, eli he makaavat sohvalla passattavana ja odottavan naisen siivoavan ja kokkaavan? Mikä niissä miehissä on niin unelmaa? Onko se oikeasti niin kivaa tehdä tuplatyöpäivää ensin palkkatyössä ja sitten kotona?
Olen tuo, jolle vastaat.
Minä voin tehdä tuplatyön kotona, jos haluan. Jos en halua, en sitä tee. Silloin sanon miehelle, että vuorosi kokata, ja mies kysyy, mihin ravintolaan haluan.
Alue: Aihe vapaa
Tässäpä tämä. Tyypillistä Pohjoismaalaista elämää. Onneksi olen nähnyt maailmaa, parhaat naiset tulevat Venäjältä. Ei tarvitse lyödä päätä seinään Suomessa ja pidän Tindein täällä kiinni. Onneksi Darvinin laki, survival of the fittest, pitää paikkansa ja kohta feministit ovat jo poissa. Heidät on korvattu paremmilla geeneillä, rakkaus ja elämä voittavat. Aina.
quote=Vierailija]Täällä. En kaipaa miestä. sotkemaan minun ja lapseni kotia. En aio passata ketään tai alkaa käyttämään viikonloppuvapaita toisen perheen tapaamisiin ja äijäporukoiden kaljailtojen kestitsemiseen. Ei kiinnosta. Ja mitä seksiin tulee, onneksi on hieromasauvat.[/quote]