Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita naisia jotka ei halua miestä arkeensa?
19.12.2020 |
Oon koko ikäni ajatellut että mies se on oltava. Muutaman kerran oon seurustellut pitempään, ne on aina päättyneet. Viimeisimmästä suhteesta yksi alakouluikäinen lapsi.
Nyt on ikää vähän yli 40v ja oon alkanut miettiä haluanko miestä enää ollenkaan elämääni. Raskain pikkulapsivaihe on takana, ja alkaisi olla aikaa jo omillekin jutuille. Välillä harvoin kaipaan miehen seuraa ja läheisyyttä mutta en niin paljon, että olisin enää valmis siihen, että joku mies pyörisi jatkuvasti kotona. Oon aikanaan pyrkinyt miellyttämään miehiä liikaakin ja nyt se vaaka on jotenkin napsahtanut toiseen asentoon, ei tee mieli miellyttää enää ketään. Kaipaan omaa aikaa.
Onkohan tää joku ikään ja hedelmällisyyden hiipumiseem liittyvä vaihe vai onko muilla samaa? En siis kaipaa miestä enää lapsentekoon, en elättämään enkä oikein arkeakaan jakamaan. Keskityn mielellään itseeni ja lapseeni. Tilanne voi tietysti olla eri kun lapsi lähtee kotoa.
Kommentit (465)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvaa aikaamme tämä, ettei pysyvää pitkää läheistä ihmissuhdetta pidetä samalla tavalla itseisarvona kuin ennen. Mielestäni se aavistuksen liittyy narsistiseen ajattelutapaa ja myös joustamattomuuteen, joka on pitkään yksin asuneille tyypillistä.
Jokaisella on oikeus nauttia elämästään yksin ja olla omassa kodissaan rauhassa, mikäs sen ihanampaa kuormittavan työviikon jälkeen. Mutta näin sinkkuna olen nähnyt niin paljon tätä lähtökohtaista yksinolemista ja tapailusuhteen tai satunnaisen seksin hakemista siihen kylkeen täydentämään omaa henkistä kehittymättömyyttä. Ei ihmiseltä hirveästi kasvua ja empatiakykyä, että kykenee olemaan vastuussa vain itsestään ja elämään vain itsensä kanssa. Toki läheisriippuvaisille on suuri saavutus oppia elämään yksin, samoin voi olla suuri oivallus tuo, ettei ole pakko olla ketään. Mutta näen kyllä riskinä sen, että ihmiset ovat omiin tapoihinsa kangistuneita ja joustamattomia. Ajatellaan, että olisi aivan kauheaa joutua jakamaan arki jonkun kanssa, josta ei pääsekään noin vain eroon kuten ystävästä tapaamisen jälkeen! Toinen ihminen on lähtökohtaisesti ärsytyksen lähde: sen naama ärsyttää, sen lojumaan jääneet alkkarit ärsyttää, sen ääni ärsyttää... Milloin meistä tuli näin ylemmyydentuntoisia ja ylhäisiä?
Aika lailla omista lähtökohdistasi taidat tulkita asioita, ja myös niputat kaikki itsekseen viihtyvät samaan lokeroon. Lue tarkemmin tämänkin ketjun viestejä niin huomaat, että kirjoittajilla on hyvinkin eri lähtökohtia. En yleistäisi kaikkia ilman kumppania viihtyjiä ylemmyydentuntoisiksi, henkisesti kehittymättömiksi ja empatiakyvyttömiksi. Kaikki eivät hae seksisuhteitakaan.
Meitä on siis moneen junaan, ja ihminen kehittyy elämänsä varrella. Ylipäätään mitkään asiat modernissa yhteiskunnassa eivät ole entiseen tapaan itseisarvoisia kuten ennen, miksi siis pysyvä läheinen ihmissuhde olisi sitä kaikille.
En ole tarkoittanut juuri tämän ketjun kirjoittajia tai ylipäätään tiettyjä henkilöitä. Tottakai on erilaisia syitä olla yksin, jotkut eivät yksinkertaisesti saa kumppania vaikka kuinka haluaisivat. Tuo viestini oli lähinnä yleistä pohdintaa ajan hengestä, jossa on nykyään hyväksyttyä puhua yhdessäasumisesta lähinnä rasittavana riesana. Samoinhan Suomessa julkisessa puheessa lasten hankinta ja saaminen nähdään kovin velvoittavaksi ja kuormittavaksi. Ilosta ja läheisyydestä puhutaan vähemmän.
Läheiset ihmissuhteet tunnutaan koettavan kuormittavina, ja yksinolo on akkujen lataamista. Samoin muutkin velvoitteet, kuten työelämä, koetaan raskaiksi, ja ihanteeksi lehtijutuissakin on nostettu nämä itsensä irti riuhtaisevat tyypit, jotka myyvät omaisuutensa ja asuvat pakettiautossa. Mielestäni vika on omassa päässä, jos kokee kaikki sitoutumista, läsnäoloa ja työtä vaativat asiat niin kuormittavina, että niistä täytyy päästä eroon.
Ajat muuttuvat, Eskoseni. Patologiat ovat aina aikaan sidottuja. Tuo on pian uusi normaali, ei suinkaan mikään vika.
Nykypäivänä ihmisen on mahdollista olla yksin. Ei tarvita muita mihinkään. Joillakuilla voi olla halu päästä muiden seuraan, mutta joillakuilla toisilla ei ole sitäkään. Eikä siinä mitään väärää ole.
Sulla on siis tuossa aika vahva Humen giljotiini.
En näe kyllä tuossa missään Humen giljotiinia. En pidä hyvänä kehityksenä tätä nykyistä mukavuudenhalua ja itseriittoisuutta, joka leviää joka rintamalla kuin kulovalkea. Pidän vaivannäköä, joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä arvoina sinänsä, vieläpä rohkeuttakin, sitä, että uskaltaa jakaa elämänsä toisen kanssa kaiken uhalla.
Parisuhteessa joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä varsinkin tarvitaan. Kyllä se vanhana palkitsee, että vierellä on se kaikki myrskyt läpikäynyt ihminen, joka tuntee toisen ja on hyväksynyt tämän täysin kaikkine ärsyttävyyksineen. Kunhan molemmat ovat oppineet antamaan tilaa ja joustamaan omista itsekkyyksistään. Pidän noita hyveinä itsessään, ihmistä jalostavina. Enkä usko, että ne yksin asuvalla kehittyvät samalla tavalla, koska kyse on taidoista, joita voi harjoittaa vain käytännössä, jokapäiväisessä arjessa.
Ai. Kun kaikki etenkin edellä kirjoittamasi on ihan malliesimerkki Humen giljotiinista. Selvitä itsellesi määritelmä.
Tässä ketjussa suurin osa oli jo kokeillut sitä parisuhdetta, joten jalostuspuhe menee nyt vähän ohi aiheen.
Juuri siksi, että tiedän mikä Humen giljotiini on, en kykene sitä omissa kommenteissani näkemään. Mielestäni tuo on sinulta vain laiskaa ja epäonnistunutta auktoriteettiin vetoamista, kun et kykene tarkentamaan kohteeseen.
Jalostuspuhetta ei tee aiheen ohi meneväksi se, että moni on ollut parisuhteessa. Parisuhde kun ei itsessään ketään jalosta, jolloin se ennemmin tai myöhemmin päättyykin, mikäli kehitystä ei tapahdu. Tuossa sinun väitteessäsi aiheen ohi menemisestä on jo itsessään argumentaatiovirhe (jos nyt haluat niihin alkaa, mitä itse pidän hieman tylsänä tällaisella keskustelupalstalla).
Tämä ihminen vaikuttaa oikein "helmeltä" ja taivaan lahjalta ihmiskunnalle, joku onnenpekka pääsee tai on päässyt hänen kanssa jalostumaan parisuhteeseen. :D
-eri
Jep, eli ad hominem :-)
Ehkä vähän, mutta alapeukuista päätellen et voi väittää olevasi kovin hyvin ihmisten kanssa toimeen tuleva ihminen. Jalostuminen ehkä on kesken vielä? :-)
Kyllähän tuo on aivan täysi ad hominem, ei mikään "ehkä vähän".
Itse näen vastakommenteissa esiintyvän ehdottoman torjunnan ja toisaalta minun henkilööni menemisen melko tyypillisinä reaktioina myös parisuhderiidoissa. Kokemukseni mukaan naisten on miehiä vaikeampaa käsitellä asioita asioina, vaan toisen väitteet luetaan omien tunteiden kautta ja omasta poikkeava mielipide uhkaa omaa käsitystä omasta itsestä. Ja sen jälkeen reaktiot menevät infantiileiksi, liioitteluksi, kärjistämiseksi, väärinluennaksi ja lopulta henkilöön menemiseksi.
Aivan timanttisia nämä kommentisi kyllä. Ottamatta kantaa henkilöösi olen edelleen sitä mieltä, että on varmasti ihanaa jalostua parisuhteessa kanssasi. Tsemppiä!
Kuten sanottu, pelkkä parisuhteessa eläminen ei jalosta ketään, ellei kykene itse ihmisenä kehittymään. Viestiesi perusteella et siinä mielessä ole parisuhdematskua.
Kelleköhän hän nyt vastasi, meitä aika monta hänelle kommentoi. Mutta ei kai haittaa, kun kukaan tässä ketjussa ei halunnut sitä parisuhdetta (paitsi Mies 52v. ja tämä jalostaja).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvaa aikaamme tämä, ettei pysyvää pitkää läheistä ihmissuhdetta pidetä samalla tavalla itseisarvona kuin ennen. Mielestäni se aavistuksen liittyy narsistiseen ajattelutapaa ja myös joustamattomuuteen, joka on pitkään yksin asuneille tyypillistä.
Jokaisella on oikeus nauttia elämästään yksin ja olla omassa kodissaan rauhassa, mikäs sen ihanampaa kuormittavan työviikon jälkeen. Mutta näin sinkkuna olen nähnyt niin paljon tätä lähtökohtaista yksinolemista ja tapailusuhteen tai satunnaisen seksin hakemista siihen kylkeen täydentämään omaa henkistä kehittymättömyyttä. Ei ihmiseltä hirveästi kasvua ja empatiakykyä, että kykenee olemaan vastuussa vain itsestään ja elämään vain itsensä kanssa. Toki läheisriippuvaisille on suuri saavutus oppia elämään yksin, samoin voi olla suuri oivallus tuo, ettei ole pakko olla ketään. Mutta näen kyllä riskinä sen, että ihmiset ovat omiin tapoihinsa kangistuneita ja joustamattomia. Ajatellaan, että olisi aivan kauheaa joutua jakamaan arki jonkun kanssa, josta ei pääsekään noin vain eroon kuten ystävästä tapaamisen jälkeen! Toinen ihminen on lähtökohtaisesti ärsytyksen lähde: sen naama ärsyttää, sen lojumaan jääneet alkkarit ärsyttää, sen ääni ärsyttää... Milloin meistä tuli näin ylemmyydentuntoisia ja ylhäisiä?
Aika lailla omista lähtökohdistasi taidat tulkita asioita, ja myös niputat kaikki itsekseen viihtyvät samaan lokeroon. Lue tarkemmin tämänkin ketjun viestejä niin huomaat, että kirjoittajilla on hyvinkin eri lähtökohtia. En yleistäisi kaikkia ilman kumppania viihtyjiä ylemmyydentuntoisiksi, henkisesti kehittymättömiksi ja empatiakyvyttömiksi. Kaikki eivät hae seksisuhteitakaan.
Meitä on siis moneen junaan, ja ihminen kehittyy elämänsä varrella. Ylipäätään mitkään asiat modernissa yhteiskunnassa eivät ole entiseen tapaan itseisarvoisia kuten ennen, miksi siis pysyvä läheinen ihmissuhde olisi sitä kaikille.
En ole tarkoittanut juuri tämän ketjun kirjoittajia tai ylipäätään tiettyjä henkilöitä. Tottakai on erilaisia syitä olla yksin, jotkut eivät yksinkertaisesti saa kumppania vaikka kuinka haluaisivat. Tuo viestini oli lähinnä yleistä pohdintaa ajan hengestä, jossa on nykyään hyväksyttyä puhua yhdessäasumisesta lähinnä rasittavana riesana. Samoinhan Suomessa julkisessa puheessa lasten hankinta ja saaminen nähdään kovin velvoittavaksi ja kuormittavaksi. Ilosta ja läheisyydestä puhutaan vähemmän.
Läheiset ihmissuhteet tunnutaan koettavan kuormittavina, ja yksinolo on akkujen lataamista. Samoin muutkin velvoitteet, kuten työelämä, koetaan raskaiksi, ja ihanteeksi lehtijutuissakin on nostettu nämä itsensä irti riuhtaisevat tyypit, jotka myyvät omaisuutensa ja asuvat pakettiautossa. Mielestäni vika on omassa päässä, jos kokee kaikki sitoutumista, läsnäoloa ja työtä vaativat asiat niin kuormittavina, että niistä täytyy päästä eroon.
Ajat muuttuvat, Eskoseni. Patologiat ovat aina aikaan sidottuja. Tuo on pian uusi normaali, ei suinkaan mikään vika.
Nykypäivänä ihmisen on mahdollista olla yksin. Ei tarvita muita mihinkään. Joillakuilla voi olla halu päästä muiden seuraan, mutta joillakuilla toisilla ei ole sitäkään. Eikä siinä mitään väärää ole.
Sulla on siis tuossa aika vahva Humen giljotiini.
En näe kyllä tuossa missään Humen giljotiinia. En pidä hyvänä kehityksenä tätä nykyistä mukavuudenhalua ja itseriittoisuutta, joka leviää joka rintamalla kuin kulovalkea. Pidän vaivannäköä, joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä arvoina sinänsä, vieläpä rohkeuttakin, sitä, että uskaltaa jakaa elämänsä toisen kanssa kaiken uhalla.
Parisuhteessa joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä varsinkin tarvitaan. Kyllä se vanhana palkitsee, että vierellä on se kaikki myrskyt läpikäynyt ihminen, joka tuntee toisen ja on hyväksynyt tämän täysin kaikkine ärsyttävyyksineen. Kunhan molemmat ovat oppineet antamaan tilaa ja joustamaan omista itsekkyyksistään. Pidän noita hyveinä itsessään, ihmistä jalostavina. Enkä usko, että ne yksin asuvalla kehittyvät samalla tavalla, koska kyse on taidoista, joita voi harjoittaa vain käytännössä, jokapäiväisessä arjessa.
Ai. Kun kaikki etenkin edellä kirjoittamasi on ihan malliesimerkki Humen giljotiinista. Selvitä itsellesi määritelmä.
Tässä ketjussa suurin osa oli jo kokeillut sitä parisuhdetta, joten jalostuspuhe menee nyt vähän ohi aiheen.
Juuri siksi, että tiedän mikä Humen giljotiini on, en kykene sitä omissa kommenteissani näkemään. Mielestäni tuo on sinulta vain laiskaa ja epäonnistunutta auktoriteettiin vetoamista, kun et kykene tarkentamaan kohteeseen.
Jalostuspuhetta ei tee aiheen ohi meneväksi se, että moni on ollut parisuhteessa. Parisuhde kun ei itsessään ketään jalosta, jolloin se ennemmin tai myöhemmin päättyykin, mikäli kehitystä ei tapahdu. Tuossa sinun väitteessäsi aiheen ohi menemisestä on jo itsessään argumentaatiovirhe (jos nyt haluat niihin alkaa, mitä itse pidän hieman tylsänä tällaisella keskustelupalstalla).
Tämä ihminen vaikuttaa oikein "helmeltä" ja taivaan lahjalta ihmiskunnalle, joku onnenpekka pääsee tai on päässyt hänen kanssa jalostumaan parisuhteeseen. :D
-eri
Jep, eli ad hominem :-)
Ehkä vähän, mutta alapeukuista päätellen et voi väittää olevasi kovin hyvin ihmisten kanssa toimeen tuleva ihminen. Jalostuminen ehkä on kesken vielä? :-)
Kyllähän tuo on aivan täysi ad hominem, ei mikään "ehkä vähän".
Itse näen vastakommenteissa esiintyvän ehdottoman torjunnan ja toisaalta minun henkilööni menemisen melko tyypillisinä reaktioina myös parisuhderiidoissa. Kokemukseni mukaan naisten on miehiä vaikeampaa käsitellä asioita asioina, vaan toisen väitteet luetaan omien tunteiden kautta ja omasta poikkeava mielipide uhkaa omaa käsitystä omasta itsestä. Ja sen jälkeen reaktiot menevät infantiileiksi, liioitteluksi, kärjistämiseksi, väärinluennaksi ja lopulta henkilöön menemiseksi.
Katoppas, ad hominem- mies on täällä taas! Tämä taitaa olla se mies, jonka ainoa argumentti oli aikaisemmin olkiukko, nyt on vaihtunut tähän ad hominemiin.
Olet sokea omalke toiminnallesi. Selkeästi projisoit kommenteissasi omat näkemyksesi ja toimintasu palstan "naisiin" ja yrität verhota sen alentuvasn teko- intelkektuelliin soopaan. Huvittavaa :):):)
Olet erehtynyt henkilöstä. Olen nainen ja argumentaation perusteetkin tulivat keskusteluun vain, koska joku viittasi epämääräisesti Humen giljotiiniin sen kummemmin tarkentamatta väitettään. Oma-aloitteisesti en ota tuollaisia tällä palstalle esiin, koska tunnen jo hyvin keskustelun yleisen tason sekä sukupuoleni edustajien hieman ahtaan ja vain omasta perspektiivistä määrittyvän katsantokannan noin yleistettynä.
Sinänsä edelleenkään henkilöllä ei ole väliä, vaikka olisin kuka hyvänsä. Täysin turhia viestejä nuo.
Minä, olen 30,yksi ainoa suhde takana,, en jaksa etsiä miestä tästä pinnallisesta maailmasta, en vaan jaksa, te kauniit ja nuoret, pitäkää kaikki miehet
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te naiset ihmettelette, että miehet hakee nuorempaa naista, jos teillä kerta ei kiinnostusta enää nelikymppisenä ole? Eikös tämä ole ihan luonnollinen siirtymä? Tykkäätte olla ýksin ja saatte olla yksin.
Kuinka moni kaksikymppinen nainen haluaa miehen, joka odottaa saavansa naisesta kodinkoneen? Siinä saatte haaveilla.
Minkä ihmeen kodinkoneen? Miksi naisen pitäisi alistua kodinkoneeksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen elää elämäänsä haluamallaan tavalla. Itse olen onnellisimmillani, kun nautin rikkaan miehen tuomasta elintasosta ja palvelen miestäni mielelläni, puhumattakaan siitä, miten läheinen isäsuhde on lapsille. Säälin yksin kuolevia, unohdettuja ja vastakkaiselle sukupuolelle katkeria yksinhuoltajia. Mut hei, ainakin saa olla single&independent. N25
Rikkailla miehillä on tapana pitää sivuhoitoja.
Niinpä. Ja minulla ei ole ikinä ollut miestä pitämässä huolta mistään. Täysin elättejä olleet ja minä olen tehnyt aivan kaiken. Joten en voi muistella raatamistani minään onnellisina vuosina. Kyllä se oli köyhyyttä ja kurjuutta kun miehet pistää rahat itseensä ja vielä palvellakin piti. Ja tietysti niilläkin miehillä oli ne sivuhoidot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäpä tämä. Tyypillistä Pohjoismaalaista elämää. Onneksi olen nähnyt maailmaa, parhaat naiset tulevat Venäjältä. Ei tarvitse lyödä päätä seinään Suomessa ja pidän Tindein täällä kiinni. Onneksi Darvinin laki, survival of the fittest, pitää paikkansa ja kohta feministit ovat jo poissa. Heidät on korvattu paremmilla geeneillä, rakkaus ja elämä voittavat. Aina.
Vierailija kirjoitti:
Täällä. En kaipaa miestä. sotkemaan minun ja lapseni kotia. En aio passata ketään tai alkaa käyttämään viikonloppuvapaita toisen perheen tapaamisiin ja äijäporukoiden kaljailtojen kestitsemiseen. Ei kiinnosta. Ja mitä seksiin tulee, onneksi on hieromasauvat.
Lehdessä oli juuri juttu miten Venäjällä (paremmin toimeen tulevat) naiset on enenevässä määrin alkaneet asua itsekseen, ja sekös venäläisiä miehiä ottaa päähän. Sitä se elintason nousu teettää joka maassa. Lyö Darwinin laitkin.
Sama juttu etelänaapurissa. Lisäksi sieltä löhtevöt korkeasti koulutetut naiset mm. Suomeen ja Ruotsiin töihin, ja eivöt kyllä täällä elettyään huoli paikallista miestä, kun huomaavat mitä "ihanuutta" on tarjolla. Jäljelke ei jää kuin hakea ostovaimo kehitys- maasta.
Ukrainassa alkaa olemaan sama. Thaimaan kasvukeskuksissa osa naisista kokee elävänsä suhteellisen hyvää elämää ja ovat siksi nostaneet henkilökohtaista lähtöhintaansa hiukan ylemmäs. Maalta voi irrota edullinen vaimo, mutta pikku hiljaa köyhiksi tiedetyt maat nousee eikä naiset koe pakottavaa tarvetta lähteä. Sille 🥳👍
Vierailija kirjoitti:
Miksi te naiset ihmettelette, että miehet hakee nuorempaa naista, jos teillä kerta ei kiinnostusta enää nelikymppisenä ole? Eikös tämä ole ihan luonnollinen siirtymä? Tykkäätte olla ýksin ja saatte olla yksin.
Juu, hakea saa ihan rauhassa. Miksi te setämuehet kuvittelette olevanne jotain kuuminta hottia nuorten naisten keskuudessa? Kokemuksenko takia- voin kertoa, että elämänkoulun käyminen ei ole mikään ihqu asia. Ainoastaan rikas setämies voi saada onnenonkija nuoren naisen, ja näitä on tosi vähän, suurin osa haluaa ikäisensä miehen. Katkera, eronnut keski- ikäinen setä ei nuoria houkuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvaa aikaamme tämä, ettei pysyvää pitkää läheistä ihmissuhdetta pidetä samalla tavalla itseisarvona kuin ennen. Mielestäni se aavistuksen liittyy narsistiseen ajattelutapaa ja myös joustamattomuuteen, joka on pitkään yksin asuneille tyypillistä.
Jokaisella on oikeus nauttia elämästään yksin ja olla omassa kodissaan rauhassa, mikäs sen ihanampaa kuormittavan työviikon jälkeen. Mutta näin sinkkuna olen nähnyt niin paljon tätä lähtökohtaista yksinolemista ja tapailusuhteen tai satunnaisen seksin hakemista siihen kylkeen täydentämään omaa henkistä kehittymättömyyttä. Ei ihmiseltä hirveästi kasvua ja empatiakykyä, että kykenee olemaan vastuussa vain itsestään ja elämään vain itsensä kanssa. Toki läheisriippuvaisille on suuri saavutus oppia elämään yksin, samoin voi olla suuri oivallus tuo, ettei ole pakko olla ketään. Mutta näen kyllä riskinä sen, että ihmiset ovat omiin tapoihinsa kangistuneita ja joustamattomia. Ajatellaan, että olisi aivan kauheaa joutua jakamaan arki jonkun kanssa, josta ei pääsekään noin vain eroon kuten ystävästä tapaamisen jälkeen! Toinen ihminen on lähtökohtaisesti ärsytyksen lähde: sen naama ärsyttää, sen lojumaan jääneet alkkarit ärsyttää, sen ääni ärsyttää... Milloin meistä tuli näin ylemmyydentuntoisia ja ylhäisiä?
Aika lailla omista lähtökohdistasi taidat tulkita asioita, ja myös niputat kaikki itsekseen viihtyvät samaan lokeroon. Lue tarkemmin tämänkin ketjun viestejä niin huomaat, että kirjoittajilla on hyvinkin eri lähtökohtia. En yleistäisi kaikkia ilman kumppania viihtyjiä ylemmyydentuntoisiksi, henkisesti kehittymättömiksi ja empatiakyvyttömiksi. Kaikki eivät hae seksisuhteitakaan.
Meitä on siis moneen junaan, ja ihminen kehittyy elämänsä varrella. Ylipäätään mitkään asiat modernissa yhteiskunnassa eivät ole entiseen tapaan itseisarvoisia kuten ennen, miksi siis pysyvä läheinen ihmissuhde olisi sitä kaikille.
En ole tarkoittanut juuri tämän ketjun kirjoittajia tai ylipäätään tiettyjä henkilöitä. Tottakai on erilaisia syitä olla yksin, jotkut eivät yksinkertaisesti saa kumppania vaikka kuinka haluaisivat. Tuo viestini oli lähinnä yleistä pohdintaa ajan hengestä, jossa on nykyään hyväksyttyä puhua yhdessäasumisesta lähinnä rasittavana riesana. Samoinhan Suomessa julkisessa puheessa lasten hankinta ja saaminen nähdään kovin velvoittavaksi ja kuormittavaksi. Ilosta ja läheisyydestä puhutaan vähemmän.
Läheiset ihmissuhteet tunnutaan koettavan kuormittavina, ja yksinolo on akkujen lataamista. Samoin muutkin velvoitteet, kuten työelämä, koetaan raskaiksi, ja ihanteeksi lehtijutuissakin on nostettu nämä itsensä irti riuhtaisevat tyypit, jotka myyvät omaisuutensa ja asuvat pakettiautossa. Mielestäni vika on omassa päässä, jos kokee kaikki sitoutumista, läsnäoloa ja työtä vaativat asiat niin kuormittavina, että niistä täytyy päästä eroon.
Ajat muuttuvat, Eskoseni. Patologiat ovat aina aikaan sidottuja. Tuo on pian uusi normaali, ei suinkaan mikään vika.
Nykypäivänä ihmisen on mahdollista olla yksin. Ei tarvita muita mihinkään. Joillakuilla voi olla halu päästä muiden seuraan, mutta joillakuilla toisilla ei ole sitäkään. Eikä siinä mitään väärää ole.
Sulla on siis tuossa aika vahva Humen giljotiini.
En näe kyllä tuossa missään Humen giljotiinia. En pidä hyvänä kehityksenä tätä nykyistä mukavuudenhalua ja itseriittoisuutta, joka leviää joka rintamalla kuin kulovalkea. Pidän vaivannäköä, joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä arvoina sinänsä, vieläpä rohkeuttakin, sitä, että uskaltaa jakaa elämänsä toisen kanssa kaiken uhalla.
Parisuhteessa joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä varsinkin tarvitaan. Kyllä se vanhana palkitsee, että vierellä on se kaikki myrskyt läpikäynyt ihminen, joka tuntee toisen ja on hyväksynyt tämän täysin kaikkine ärsyttävyyksineen. Kunhan molemmat ovat oppineet antamaan tilaa ja joustamaan omista itsekkyyksistään. Pidän noita hyveinä itsessään, ihmistä jalostavina. Enkä usko, että ne yksin asuvalla kehittyvät samalla tavalla, koska kyse on taidoista, joita voi harjoittaa vain käytännössä, jokapäiväisessä arjessa.
Ai. Kun kaikki etenkin edellä kirjoittamasi on ihan malliesimerkki Humen giljotiinista. Selvitä itsellesi määritelmä.
Tässä ketjussa suurin osa oli jo kokeillut sitä parisuhdetta, joten jalostuspuhe menee nyt vähän ohi aiheen.
Juuri siksi, että tiedän mikä Humen giljotiini on, en kykene sitä omissa kommenteissani näkemään. Mielestäni tuo on sinulta vain laiskaa ja epäonnistunutta auktoriteettiin vetoamista, kun et kykene tarkentamaan kohteeseen.
Jalostuspuhetta ei tee aiheen ohi meneväksi se, että moni on ollut parisuhteessa. Parisuhde kun ei itsessään ketään jalosta, jolloin se ennemmin tai myöhemmin päättyykin, mikäli kehitystä ei tapahdu. Tuossa sinun väitteessäsi aiheen ohi menemisestä on jo itsessään argumentaatiovirhe (jos nyt haluat niihin alkaa, mitä itse pidän hieman tylsänä tällaisella keskustelupalstalla).
Tämä ihminen vaikuttaa oikein "helmeltä" ja taivaan lahjalta ihmiskunnalle, joku onnenpekka pääsee tai on päässyt hänen kanssa jalostumaan parisuhteeseen. :D
-eri
Jep, eli ad hominem :-)
Ehkä vähän, mutta alapeukuista päätellen et voi väittää olevasi kovin hyvin ihmisten kanssa toimeen tuleva ihminen. Jalostuminen ehkä on kesken vielä? :-)
Kyllähän tuo on aivan täysi ad hominem, ei mikään "ehkä vähän".
Itse näen vastakommenteissa esiintyvän ehdottoman torjunnan ja toisaalta minun henkilööni menemisen melko tyypillisinä reaktioina myös parisuhderiidoissa. Kokemukseni mukaan naisten on miehiä vaikeampaa käsitellä asioita asioina, vaan toisen väitteet luetaan omien tunteiden kautta ja omasta poikkeava mielipide uhkaa omaa käsitystä omasta itsestä. Ja sen jälkeen reaktiot menevät infantiileiksi, liioitteluksi, kärjistämiseksi, väärinluennaksi ja lopulta henkilöön menemiseksi.
Aivan timanttisia nämä kommentisi kyllä. Ottamatta kantaa henkilöösi olen edelleen sitä mieltä, että on varmasti ihanaa jalostua parisuhteessa kanssasi. Tsemppiä!
Kuten sanottu, pelkkä parisuhteessa eläminen ei jalosta ketään, ellei kykene itse ihmisenä kehittymään. Viestiesi perusteella et siinä mielessä ole parisuhdematskua.
Oijoi, ad hominem iskee!
Hän sanoi, että olisi ihanaa olla parisuhteessa kanssani. Vaikka olisin lesbokin, mitä en ole, en haluaisi suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei osaa keskustella yleisellä tasolla asioista. Hän ei siis ole minun kannaltani potentiaalinen kumppani miltään osin. Tämän toteaminen ei ole ad hominem, vaikka toki muotoilin asiani epäselvästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te naiset ihmettelette, että miehet hakee nuorempaa naista, jos teillä kerta ei kiinnostusta enää nelikymppisenä ole? Eikös tämä ole ihan luonnollinen siirtymä? Tykkäätte olla ýksin ja saatte olla yksin.
Kuinka moni kaksikymppinen nainen haluaa miehen, joka odottaa saavansa naisesta kodinkoneen? Siinä saatte haaveilla.
Imuri alkaa tuntuakin vähän tylsältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt yksinhuoltajakaudella lapsen kanssa ja sitten mennyt uusiin naimisiin. Nyt ollaan miehen kanssa kahdestaan, ja kyllä välillä miettii että en tiedä kauanko jaksan. Mies on useissa asioissa itsekäs, käyttäytyy kuin oltaisiin kaksi mieskaveria (sikailee melkein koko ajan eikä välitä vaikka sanon että en tykkää, arvaatte varmaan että se käytös ei hirveesti herätä seksihaluja), jättää suurimman osan kotitöistä minulle, saattaa istua vieressä kun laitan kotia kuntoon, mutta ei oma-aloitteisesti tee juuri mitään, silti pitää olla asunnossa lääniä vaikka ei kiinnosta sen ylläpito, on ison osan ajasta kaikesta eri mieltä ja tuntuu kuin haluaisi aina riidellä ja meuhkata jostain, siis ihan mistä vaan. Toisaalta tekee kyllä perinteiset "miesten hommat" vaikka kyllä välillä valittaa niistä kovaan ääneen ja syyllistää minua kun en tee niitä (kun ei mun fysiikka eikä osaaminen riitä), ei jätä kamojaan ympäri kämppää, eikä valita siitä kun en ole hyvä ruoanlaittaja. Silti joskus lyö niin pahasti läpi jatkuva juoruilu julkkisten/politiikkojen/miljonäärien asioista (jotka ei vois vähempää mua kiinnostaa) jatkuva toisten ihmisten haukkuminen, negatiivinen asennoituminen asioihin, jatkuva vihaisuus ja agressiivisuus, koko ajan on naama kiinni jossain tuutissa (puhelin, tietokone, tv), ja mun mielipiteiden jyrääminen ja lyttääminen. On vaikeaa jollei mahdotonta olla onnellinen tällaisen ihmisen vaikutuspiirissä. Olen yrittänyt puhua asiasta nätisti ja välillä huutaakin. Lopputulos on aina sama, mitään kritiikkiä tai toiveita ei oteta vastaan, vaan puhe kääntyy aina siihen mitä minä olen tehnyt vuosi tai kymmenen vuotta sitten ja loppuviimetteeksi minä olen se joka itken. Eli saa hirveät siepit kaikesta minkä voi kääntää omassa päässään arvosteluksi.
Anteeksi tämä vuodatus, täällä on juuri nyt aika huonot fiilikset, enkä viitsi avautua miehelle, kun tiedän mihin se aina päätyy. Paljon huonompaan tilanteeseen. Parempi siis pitää mölyt mahassa.
Ap neuvoni sinulle. Jos fiilikset on jo valmiiksi tuollaiset, niin suosittelen että teet niin kuin moni muukin tänä päivänä tekee, erityisesti eläkeikäisillä tuntuu olevan tavallista. Jos kohtaat miehen, niin älä edes mieti mitään yhteisasumiskuvioita, vaan pidä suosiolla oma elämäsi ja oma asuntosi. Näin saat yksityisyyttä, omaa aikaa, etäisyyttä parisuhteesta silloin kun sitä haluat, saat päättää omista asioistasi, tärkeää on myös että saat päättää omista rahoistasi ja miten ne käytät, sinun ei tarvitse siivoilla toisten jälkiä jne hyviä puolia löytyy vaikka miten. Kukaan ei ole mustasukkainen, ei määräile, ei ryhdy seuraavaksi huollettavaksesi/yhdeksi lapseksi muiden joukossa. Ota huoletta rusinat pullasta, eli nauti miehen ja suhteen parhaista puolista ja sitten palaatte molemmat takaisin omiin koteihinne hoitamaan niitä arkipäivän asioita. Monista parisuhteista katoaa vuosien yhdessäasumisen aikana kaikki romantiikka, välittäminen, hellyys, läsnäolo, toisen huomioiminen jne. Jäljelle saattaa jäädä vain se itsekäs ihminen kaikkien paskoine puolineen joka pitää sinua itsestäänselvyytenä. Eikä siitä yhteiselämästä ehkä ole niin helppoa enää lähteä sitten kun on jo pitkä yhteinen historia takana.
Herranen aika eroa. Kuulostaa niin tutulle, valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te naiset ihmettelette, että miehet hakee nuorempaa naista, jos teillä kerta ei kiinnostusta enää nelikymppisenä ole? Eikös tämä ole ihan luonnollinen siirtymä? Tykkäätte olla ýksin ja saatte olla yksin.
Kuinka moni kaksikymppinen nainen haluaa miehen, joka odottaa saavansa naisesta kodinkoneen? Siinä saatte haaveilla.
Minkä ihmeen kodinkoneen? Miksi naisen pitäisi alistua kodinkoneeksi?
Voi vttu, tässä taas ääliö, jolka ei ole kokemusta oerhe- elämästä. Taitaa olla peräkammarin aikamiespoika, joka asuu vanhempiensa tykönä passattavaba- ei mitään käsitystä siitä, mitä arjen pyörittäminen on....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te naiset ihmettelette, että miehet hakee nuorempaa naista, jos teillä kerta ei kiinnostusta enää nelikymppisenä ole? Eikös tämä ole ihan luonnollinen siirtymä? Tykkäätte olla ýksin ja saatte olla yksin.
Kuinka moni kaksikymppinen nainen haluaa miehen, joka odottaa saavansa naisesta kodinkoneen? Siinä saatte haaveilla.
Minkä ihmeen kodinkoneen? Miksi naisen pitäisi alistua kodinkoneeksi?
Ne nelikymppiset naiset haluavat eroon miehistä, jotka eivät tee kotona mitään. Nytkö väität, että parikymppisen naisen kohdalla miehestä tulee kotitöihin osallistuva, aktiivinen mies? Miksei mies sitten muuttanut käytöstään parisuhteen aikana? Ilmeisesti sellainen mies haluaa itse eron, mutta ei halua laittaa sitä alulle.
Vierailija kirjoitti:
Minä, olen 30,yksi ainoa suhde takana,, en jaksa etsiä miestä tästä pinnallisesta maailmasta, en vaan jaksa, te kauniit ja nuoret, pitäkää kaikki miehet
Trolololooooo trollotitlollonloooo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te naiset ihmettelette, että miehet hakee nuorempaa naista, jos teillä kerta ei kiinnostusta enää nelikymppisenä ole? Eikös tämä ole ihan luonnollinen siirtymä? Tykkäätte olla ýksin ja saatte olla yksin.
Juu, hakea saa ihan rauhassa. Miksi te setämuehet kuvittelette olevanne jotain kuuminta hottia nuorten naisten keskuudessa? Kokemuksenko takia- voin kertoa, että elämänkoulun käyminen ei ole mikään ihqu asia. Ainoastaan rikas setämies voi saada onnenonkija nuoren naisen, ja näitä on tosi vähän, suurin osa haluaa ikäisensä miehen. Katkera, eronnut keski- ikäinen setä ei nuoria houkuta.
Sitä minäkin olen miettinyt, että mikä viehättä, mutta en ole siihen sen kummemmin paneutunut. Kai se pääasia on, että kaikki tykkää tilanteesta.
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt yksinhuoltajakaudella lapsen kanssa ja sitten mennyt uusiin naimisiin. Nyt ollaan miehen kanssa kahdestaan, ja kyllä välillä miettii että en tiedä kauanko jaksan. Mies on useissa asioissa itsekäs, käyttäytyy kuin oltaisiin kaksi mieskaveria (sikailee melkein koko ajan eikä välitä vaikka sanon että en tykkää, arvaatte varmaan että se käytös ei hirveesti herätä seksihaluja), jättää suurimman osan kotitöistä minulle, saattaa istua vieressä kun laitan kotia kuntoon, mutta ei oma-aloitteisesti tee juuri mitään, silti pitää olla asunnossa lääniä vaikka ei kiinnosta sen ylläpito, on ison osan ajasta kaikesta eri mieltä ja tuntuu kuin haluaisi aina riidellä ja meuhkata jostain, siis ihan mistä vaan. Toisaalta tekee kyllä perinteiset "miesten hommat" vaikka kyllä välillä valittaa niistä kovaan ääneen ja syyllistää minua kun en tee niitä (kun ei mun fysiikka eikä osaaminen riitä), ei jätä kamojaan ympäri kämppää, eikä valita siitä kun en ole hyvä ruoanlaittaja. Silti joskus lyö niin pahasti läpi jatkuva juoruilu julkkisten/politiikkojen/miljonäärien asioista (jotka ei vois vähempää mua kiinnostaa) jatkuva toisten ihmisten haukkuminen, negatiivinen asennoituminen asioihin, jatkuva vihaisuus ja agressiivisuus, koko ajan on naama kiinni jossain tuutissa (puhelin, tietokone, tv), ja mun mielipiteiden jyrääminen ja lyttääminen. On vaikeaa jollei mahdotonta olla onnellinen tällaisen ihmisen vaikutuspiirissä. Olen yrittänyt puhua asiasta nätisti ja välillä huutaakin. Lopputulos on aina sama, mitään kritiikkiä tai toiveita ei oteta vastaan, vaan puhe kääntyy aina siihen mitä minä olen tehnyt vuosi tai kymmenen vuotta sitten ja loppuviimetteeksi minä olen se joka itken. Eli saa hirveät siepit kaikesta minkä voi kääntää omassa päässään arvosteluksi.
Anteeksi tämä vuodatus, täällä on juuri nyt aika huonot fiilikset, enkä viitsi avautua miehelle, kun tiedän mihin se aina päätyy. Paljon huonompaan tilanteeseen. Parempi siis pitää mölyt mahassa.
Ap neuvoni sinulle. Jos fiilikset on jo valmiiksi tuollaiset, niin suosittelen että teet niin kuin moni muukin tänä päivänä tekee, erityisesti eläkeikäisillä tuntuu olevan tavallista. Jos kohtaat miehen, niin älä edes mieti mitään yhteisasumiskuvioita, vaan pidä suosiolla oma elämäsi ja oma asuntosi. Näin saat yksityisyyttä, omaa aikaa, etäisyyttä parisuhteesta silloin kun sitä haluat, saat päättää omista asioistasi, tärkeää on myös että saat päättää omista rahoistasi ja miten ne käytät, sinun ei tarvitse siivoilla toisten jälkiä jne hyviä puolia löytyy vaikka miten. Kukaan ei ole mustasukkainen, ei määräile, ei ryhdy seuraavaksi huollettavaksesi/yhdeksi lapseksi muiden joukossa. Ota huoletta rusinat pullasta, eli nauti miehen ja suhteen parhaista puolista ja sitten palaatte molemmat takaisin omiin koteihinne hoitamaan niitä arkipäivän asioita. Monista parisuhteista katoaa vuosien yhdessäasumisen aikana kaikki romantiikka, välittäminen, hellyys, läsnäolo, toisen huomioiminen jne. Jäljelle saattaa jäädä vain se itsekäs ihminen kaikkien paskoine puolineen joka pitää sinua itsestäänselvyytenä. Eikä siitä yhteiselämästä ehkä ole niin helppoa enää lähteä sitten kun on jo pitkä yhteinen historia takana.
Tässä on nähtävissä sukupolvierp. Alle 40- vuotiaat miehet ovat toisenlaisia.
Yli 40- vuotiaat miehet on sovinesteja ja odottaa että nainen on kodinkone. Jos suhteen aloittaa ton ikäisen mie kanssa, niin yhteen ei kannata muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te naiset ihmettelette, että miehet hakee nuorempaa naista, jos teillä kerta ei kiinnostusta enää nelikymppisenä ole? Eikös tämä ole ihan luonnollinen siirtymä? Tykkäätte olla ýksin ja saatte olla yksin.
Kuinka moni kaksikymppinen nainen haluaa miehen, joka odottaa saavansa naisesta kodinkoneen? Siinä saatte haaveilla.
Minkä ihmeen kodinkoneen? Miksi naisen pitäisi alistua kodinkoneeksi?
Ne nelikymppiset naiset haluavat eroon miehistä, jotka eivät tee kotona mitään. Nytkö väität, että parikymppisen naisen kohdalla miehestä tulee kotitöihin osallistuva, aktiivinen mies? Miksei mies sitten muuttanut käytöstään parisuhteen aikana? Ilmeisesti sellainen mies haluaa itse eron, mutta ei halua laittaa sitä alulle.
Ei ap kylläkään tuonut tällaista esille, että miehet eivät tekisi mitään. Mistä tällainen oletus?
Mä olen ajatellut aina noin, 3 lasta olen tehnyt kahden eri miehen kanssa ja nykyisestä haluisin erota ja asua lasten kanssa vaan keskenään, mutta mies ei suostu siihen ja ei tässä oikeasti ole mitenkään kurja olla. Mieskin on tyytynyt tähän, että ollaan yhdessä mutta kuitenkin erikseen. Nyt olen päättänyt,että ens vuonna lataan tinderin ja etsin seksiseuraa, koska tarvitsen piristystä sillä saralla. Ja miehelle tämä siis on ok, hänelläkin taitaa olla omat kuvionsa.
Mutta joskus esikoisen kanssa asuin vuosia kahdestaan ja se oli mahtavaa aikaa, nykyisen miehen kanssa menin vaan ja ainoastaan yhteen, koska halusin lisää lapsia. Oon miettinyt, että joku vika mussa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt yksinhuoltajakaudella lapsen kanssa ja sitten mennyt uusiin naimisiin. Nyt ollaan miehen kanssa kahdestaan, ja kyllä välillä miettii että en tiedä kauanko jaksan. Mies on useissa asioissa itsekäs, käyttäytyy kuin oltaisiin kaksi mieskaveria (sikailee melkein koko ajan eikä välitä vaikka sanon että en tykkää, arvaatte varmaan että se käytös ei hirveesti herätä seksihaluja), jättää suurimman osan kotitöistä minulle, saattaa istua vieressä kun laitan kotia kuntoon, mutta ei oma-aloitteisesti tee juuri mitään, silti pitää olla asunnossa lääniä vaikka ei kiinnosta sen ylläpito, on ison osan ajasta kaikesta eri mieltä ja tuntuu kuin haluaisi aina riidellä ja meuhkata jostain, siis ihan mistä vaan. Toisaalta tekee kyllä perinteiset "miesten hommat" vaikka kyllä välillä valittaa niistä kovaan ääneen ja syyllistää minua kun en tee niitä (kun ei mun fysiikka eikä osaaminen riitä), ei jätä kamojaan ympäri kämppää, eikä valita siitä kun en ole hyvä ruoanlaittaja. Silti joskus lyö niin pahasti läpi jatkuva juoruilu julkkisten/politiikkojen/miljonäärien asioista (jotka ei vois vähempää mua kiinnostaa) jatkuva toisten ihmisten haukkuminen, negatiivinen asennoituminen asioihin, jatkuva vihaisuus ja agressiivisuus, koko ajan on naama kiinni jossain tuutissa (puhelin, tietokone, tv), ja mun mielipiteiden jyrääminen ja lyttääminen. On vaikeaa jollei mahdotonta olla onnellinen tällaisen ihmisen vaikutuspiirissä. Olen yrittänyt puhua asiasta nätisti ja välillä huutaakin. Lopputulos on aina sama, mitään kritiikkiä tai toiveita ei oteta vastaan, vaan puhe kääntyy aina siihen mitä minä olen tehnyt vuosi tai kymmenen vuotta sitten ja loppuviimetteeksi minä olen se joka itken. Eli saa hirveät siepit kaikesta minkä voi kääntää omassa päässään arvosteluksi.
Anteeksi tämä vuodatus, täällä on juuri nyt aika huonot fiilikset, enkä viitsi avautua miehelle, kun tiedän mihin se aina päätyy. Paljon huonompaan tilanteeseen. Parempi siis pitää mölyt mahassa.
Ap neuvoni sinulle. Jos fiilikset on jo valmiiksi tuollaiset, niin suosittelen että teet niin kuin moni muukin tänä päivänä tekee, erityisesti eläkeikäisillä tuntuu olevan tavallista. Jos kohtaat miehen, niin älä edes mieti mitään yhteisasumiskuvioita, vaan pidä suosiolla oma elämäsi ja oma asuntosi. Näin saat yksityisyyttä, omaa aikaa, etäisyyttä parisuhteesta silloin kun sitä haluat, saat päättää omista asioistasi, tärkeää on myös että saat päättää omista rahoistasi ja miten ne käytät, sinun ei tarvitse siivoilla toisten jälkiä jne hyviä puolia löytyy vaikka miten. Kukaan ei ole mustasukkainen, ei määräile, ei ryhdy seuraavaksi huollettavaksesi/yhdeksi lapseksi muiden joukossa. Ota huoletta rusinat pullasta, eli nauti miehen ja suhteen parhaista puolista ja sitten palaatte molemmat takaisin omiin koteihinne hoitamaan niitä arkipäivän asioita. Monista parisuhteista katoaa vuosien yhdessäasumisen aikana kaikki romantiikka, välittäminen, hellyys, läsnäolo, toisen huomioiminen jne. Jäljelle saattaa jäädä vain se itsekäs ihminen kaikkien paskoine puolineen joka pitää sinua itsestäänselvyytenä. Eikä siitä yhteiselämästä ehkä ole niin helppoa enää lähteä sitten kun on jo pitkä yhteinen historia takana.
Tässä on nähtävissä sukupolvierp. Alle 40- vuotiaat miehet ovat toisenlaisia.
Yli 40- vuotiaat miehet on sovinesteja ja odottaa että nainen on kodinkone. Jos suhteen aloittaa ton ikäisen mie kanssa, niin yhteen ei kannata muuttaa.
Meinaat, että nämä pleikkarinhakkaaja milleniaalit ovat parempaa parisuhdematskuu? Joo, ihan varmaan :D
Muutaman miehen peppukipeys tässä ketjussa on kyllä hupaisaa seurattavaa :-) Näkyy myös erittäin hyvin tuo miehinen tarve kontrolloida naisten, täysin tuntemattomienkin, ajatuksia, tunteita ja tekoja. Ei kaikki miehet toki sellaisia ole, mutta juuri tuon Mies52:n kaltaiset. Eivät vaan voi hyväksyä, että joku tuntematonkaan nainen toimii jotenkin muuten kuin miten HE haluaisivat naisten toimivan.
Jos tämä on teille muutamalle miehelle noin ikävä aihe ja tuntuu noin vaikealta, että kaikki naiset eivät halua miestä elämäänsä, niin säästelkää vähän jaksujanne ja lukekaa jotain muita ketjuja, joista teille tulee parempi mieli...
Vinkki on ilmainen ;)
N36
Alue: Aihe vapaa
Ei Kela maksa kuin tietyn ajan uuteen maahan tukia, ellet tietenkin tule välillä käymään Suomessa.