Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset ilkeilee aina niille, joilla on ollut rankka elämä?
19.12.2020 |
Tämän haluaisin oikeasti vaan tietää.
Olen ollut koulukiusattu ja työpaikkakiusattu ja muutenkin kokenut kaikenlaista.
Haistaako ne kiusaajat että tuolla on vaikeaa, lyntätäänpä sitä? Aistivat ihmisen joka helposti murrettavissa?
Muistan jo ala-asteella miten rukoilin apua ja ihmettelin kun kotona oli väkivaltaa ja koulussa kiusattiin, että miksi kaikki vihaa minua? Se oli pienelle ekaluokkalaiselle liian vaikeaa ymmärtää.
Kommentit (45)
Minä taas en voi sietää heitä, jotka oikeuttavat väkivallan muita kohtaan siksi kun heillä on ollut niin vaikeaa. Joo, niin on ollut monella muullakin vaikeaa, mutta me muut vaikeuksia kokeneet halutaan, että se pahan kierre katkeaa. Ei siis jatketa pahan jakamista vaan jaetaan hyvää pahan sijaan. Vain siten maailma muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ihmiset eivät tietenkään kiusaa, mutta ne, jotka kokevat saavansa siitä jotain hyötyä, valitsevat helppoja uhreja. Kukapa sitä vahvaa ja voimakasta kiusaisi, kun siitä voi saada omille näpeilleen! Eikä vahva alistu kiusattavaksi, eikä siitä siten saa valtaa itselleen.
Ikävä kyllä näin.
Ja kyllä se vaan niin on, että kaikilla EI ole samaa määrää vaikeuksia. Tämä kommentti ylimieliselle kympille. Tai samanlaisia lähtöasetelmia elämässä. On inhimillistä kuvitella, että on pärjännyt elämässä omien ylivoimaisten taitojensa ja ominaisuuksiensa ansiosta, eikä siksi, että on päässyt elämässä helpolla ja syntynyt - jos ei nyt kultainen, niin ainakin hopeinen - lusikka suussa.
Todellisuudessa niin ei välttämättä ole, mutta omien lähtöasetelmiensa rehelliseen analyysiin eivät tyhmät ja epärehelliset ihmiset kykene.
Tämä ylimielinen kymppi on työskennellyt ihmisten kanssa, joilla on ollut huomattavia vaikeuksia elämässä. Kuitenkin edelleen olen sitä mieltä, että ihmiset jakautuvat (vähintäänkin) kahteen ryhmään sen suhteen, miten asiaa käsittelee ja miten pystyy työstämään elämäänsä eteenpäin. Masentuneella ihmisellä toleranssi sietää mitään negatiivista heikkenee ja siitä tulee itseään ruokkiva kierre, mutta pystyykö sen katkaisemaan ja saako siihen apua, on tärkeämpää. Totta kai ympäristössä olevilla henkilöillä voi olla negatiivinen vaikutus, jos näiden kanssa joutuu jatkuvasti esimerkiksi työyhteisön kautta olemaan tekemisissä, mutta kyllä se työstämistä kaipaava asia on monella oma itsetunto. Kaikkea ei voi aina ulkoistaa muiden aiheuttamaksi (toki on paljon niitäkin asioita, mitä voi) ja herkkyys ei ole missään määrin huono piirre ihmisessä, mutta jatkuva kaikesta uhriutuminen taas aiheuttaa ongelmia.
"Jatkuva kaikesta uhriutuminen" on tietysti aika hedelmätöntä.
Omahyväisyyttä on juuri tuo kuvitelmasi, että sinä sivusta tiedät, milloin kyse on uhriutumisesta ja milloin joku on oikeasti joutunut kiusaamisen ja alistamisen uhriksi.
Eikä tuollainen persiille potkiminen yleensä auta. Paljon enemmän apua on empatiasta ja kannustuksesta.
14
Vierailija kirjoitti:
Ei sinulla mikään rankka elämä ole ollit, kun olet ruokaa maaruusi saanut.
Nälkä ei ole ainoa kärsimystä aiheuttava asia maailmassa, vai onko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ihmiset eivät tietenkään kiusaa, mutta ne, jotka kokevat saavansa siitä jotain hyötyä, valitsevat helppoja uhreja. Kukapa sitä vahvaa ja voimakasta kiusaisi, kun siitä voi saada omille näpeilleen! Eikä vahva alistu kiusattavaksi, eikä siitä siten saa valtaa itselleen.
Ikävä kyllä näin.
Ja kyllä se vaan niin on, että kaikilla EI ole samaa määrää vaikeuksia. Tämä kommentti ylimieliselle kympille. Tai samanlaisia lähtöasetelmia elämässä. On inhimillistä kuvitella, että on pärjännyt elämässä omien ylivoimaisten taitojensa ja ominaisuuksiensa ansiosta, eikä siksi, että on päässyt elämässä helpolla ja syntynyt - jos ei nyt kultainen, niin ainakin hopeinen - lusikka suussa.
Todellisuudessa niin ei välttämättä ole, mutta omien lähtöasetelmiensa rehelliseen analyysiin eivät tyhmät ja epärehelliset ihmiset kykene.
Tämä ylimielinen kymppi on työskennellyt ihmisten kanssa, joilla on ollut huomattavia vaikeuksia elämässä. Kuitenkin edelleen olen sitä mieltä, että ihmiset jakautuvat (vähintäänkin) kahteen ryhmään sen suhteen, miten asiaa käsittelee ja miten pystyy työstämään elämäänsä eteenpäin. Masentuneella ihmisellä toleranssi sietää mitään negatiivista heikkenee ja siitä tulee itseään ruokkiva kierre, mutta pystyykö sen katkaisemaan ja saako siihen apua, on tärkeämpää. Totta kai ympäristössä olevilla henkilöillä voi olla negatiivinen vaikutus, jos näiden kanssa joutuu jatkuvasti esimerkiksi työyhteisön kautta olemaan tekemisissä, mutta kyllä se työstämistä kaipaava asia on monella oma itsetunto. Kaikkea ei voi aina ulkoistaa muiden aiheuttamaksi (toki on paljon niitäkin asioita, mitä voi) ja herkkyys ei ole missään määrin huono piirre ihmisessä, mutta jatkuva kaikesta uhriutuminen taas aiheuttaa ongelmia.
"Jatkuva kaikesta uhriutuminen" on tietysti aika hedelmätöntä.
Omahyväisyyttä on juuri tuo kuvitelmasi, että sinä sivusta tiedät, milloin kyse on uhriutumisesta ja milloin joku on oikeasti joutunut kiusaamisen ja alistamisen uhriksi.Eikä tuollainen persiille potkiminen yleensä auta. Paljon enemmän apua on empatiasta ja kannustuksesta.
14
Itsetuntoa on vähän vaikea työstää. Oikeastaan työstämällä se ei muutu miksikään.
Ei ne sen rankan elämän takia kiusaa vaan kiusaa niitä ketkä näyttävät helposti kiusattavilta. Hyvän tahtoisiahan on helppo kiusata ja näin on käynyt minulle.
Toisenlaisiakin tapauksia on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiusaajat ovat psykopaatteja. Vaikka kiusaajia kuinka puolustellaan näillä "kiusaajalla on ennestään huono-olla" filtterin läpi, paskanmarjat. Osa ihmisistä on vain luonnostaan psykopaatteja
Noinhan se ei kyllä ole. Vain pieni osa kiusaajista on psykopaatteja, enemmistö on aivan tavallisia ihmisiä, jotka vain huomaavat saavabsa sosiaalista tai psyykkistä etua siitä, että kiusaavat. Ja tämän takia melkein kuka vain voi sortua kiusaamaan, jos ko. yhteisön sosiaaliset normit sen sallivat ja siitä saa jotain hyötyä.
Jos kuvittelee, että kiusaajat ovat aina "niitä muita" ja oma erillinen ihmislajinsa, ei huomaa alistavaa käytöstä itsessään eikä ihmisissä, joista itse pitää. Ei siis tunnista tilannetta, jossa joku ryhmässä joutuu syntipukin tai kiusatun rooliin, eikä niin ollen pysty/osaa puuttua siihen.
Sen takia sinun asenteesi edistää kiusaamista ja on todella huono asia.
Jotta kiusaamiseen pystyttäisiin puuttumaan, on tärkeää tajuta sen olevan ennen kaikkea sosialainen ilmiö ja ryhmän dynamiikan ongelma.
Iso osa kiusaajista on itsekin joutunut kiusatuksi.
14
No okei. Ehkä oli turhan karkeaa käyttää sanaa psykopaatti joka on pieni (mutta vaarallinen) persoonallisuus häiriöinen vähemmistö, mutta minä en todellakaan muuta mielipidettäni sen suhteen, että kiusaajia pitäisi mukamas ymmärtää. EI PIDÄ! Jos kiusaaja kiusaa saadakseen valtaa, ymmärtäminen vain ruokkii sitä kiusaamista
13
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ylimielinen kymppi on työskennellyt ihmisten kanssa, joilla on ollut huomattavia vaikeuksia elämässä. Kuitenkin edelleen olen sitä mieltä, että ihmiset jakautuvat (vähintäänkin) kahteen ryhmään sen suhteen, miten asiaa käsittelee ja miten pystyy työstämään elämäänsä eteenpäin. Masentuneella ihmisellä toleranssi sietää mitään negatiivista heikkenee ja siitä tulee itseään ruokkiva kierre, mutta pystyykö sen katkaisemaan ja saako siihen apua, on tärkeämpää. Totta kai ympäristössä olevilla henkilöillä voi olla negatiivinen vaikutus, jos näiden kanssa joutuu jatkuvasti esimerkiksi työyhteisön kautta olemaan tekemisissä, mutta kyllä se työstämistä kaipaava asia on monella oma itsetunto. Kaikkea ei voi aina ulkoistaa muiden aiheuttamaksi (toki on paljon niitäkin asioita, mitä voi) ja herkkyys ei ole missään määrin huono piirre ihmisessä, mutta jatkuva kaikesta uhriutuminen taas aiheuttaa ongelmia.
Minun kaveripiirissäni se menee niin, että minulle tullaan aina sanomaan mitä milloinkin olen tehnyt tai sanonut väärin ja pyydetään etten enää käyttäydy niin, koska muille tulee paha mieli. Yritän ottaa opiksi ja parantaa käytöstäni, monesti vielä kiitän että tultiin rohkeasti puhumaan asiasta suoraan (vaikka saatan joskus kysyä miksi se asia loukkasi, jos siinä ei omasta mielestäni ollut mitään sellaista minkä olisi pitänyt loukata). MUTTA sitten jos tilanne meneekin toisinpäin, että vaikkapa toistuva piikittely tuntuu minusta pahalta ja yritän ottaa asian puheeksi niin minua pidetään uhriutujana ja suhtautuminen on luokkaa "joo maailma pyöriikin just sun ympärilläs, kantsisko joskus vaikka ottaa vastuu omista tunteistas eikä aina syyttää muita" ja muuta vastaavaa kuittailua. Voisiko joku selittää mistä tämä johtuu? Miksi minun tulee ottaa loputtomasti muita huomioon ja muut voivat sanella minulle miten minä saan käyttäytyä, mutta he eivät kuitenkaan itse halua ottaa minua huomioon vaan tuntuvat suorastaan raivostuvan, jos haluaisin että minuakin kohtaan oltaisiin joskus empaattisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ihmiset eivät tietenkään kiusaa, mutta ne, jotka kokevat saavansa siitä jotain hyötyä, valitsevat helppoja uhreja. Kukapa sitä vahvaa ja voimakasta kiusaisi, kun siitä voi saada omille näpeilleen! Eikä vahva alistu kiusattavaksi, eikä siitä siten saa valtaa itselleen.
Ikävä kyllä näin.
Ja kyllä se vaan niin on, että kaikilla EI ole samaa määrää vaikeuksia. Tämä kommentti ylimieliselle kympille. Tai samanlaisia lähtöasetelmia elämässä. On inhimillistä kuvitella, että on pärjännyt elämässä omien ylivoimaisten taitojensa ja ominaisuuksiensa ansiosta, eikä siksi, että on päässyt elämässä helpolla ja syntynyt - jos ei nyt kultainen, niin ainakin hopeinen - lusikka suussa.
Todellisuudessa niin ei välttämättä ole, mutta omien lähtöasetelmiensa rehelliseen analyysiin eivät tyhmät ja epärehelliset ihmiset kykene.
Tämä ylimielinen kymppi on työskennellyt ihmisten kanssa, joilla on ollut huomattavia vaikeuksia elämässä. Kuitenkin edelleen olen sitä mieltä, että ihmiset jakautuvat (vähintäänkin) kahteen ryhmään sen suhteen, miten asiaa käsittelee ja miten pystyy työstämään elämäänsä eteenpäin. Masentuneella ihmisellä toleranssi sietää mitään negatiivista heikkenee ja siitä tulee itseään ruokkiva kierre, mutta pystyykö sen katkaisemaan ja saako siihen apua, on tärkeämpää. Totta kai ympäristössä olevilla henkilöillä voi olla negatiivinen vaikutus, jos näiden kanssa joutuu jatkuvasti esimerkiksi työyhteisön kautta olemaan tekemisissä, mutta kyllä se työstämistä kaipaava asia on monella oma itsetunto. Kaikkea ei voi aina ulkoistaa muiden aiheuttamaksi (toki on paljon niitäkin asioita, mitä voi) ja herkkyys ei ole missään määrin huono piirre ihmisessä, mutta jatkuva kaikesta uhriutuminen taas aiheuttaa ongelmia.
"Jatkuva kaikesta uhriutuminen" on tietysti aika hedelmätöntä.
Omahyväisyyttä on juuri tuo kuvitelmasi, että sinä sivusta tiedät, milloin kyse on uhriutumisesta ja milloin joku on oikeasti joutunut kiusaamisen ja alistamisen uhriksi.Eikä tuollainen persiille potkiminen yleensä auta. Paljon enemmän apua on empatiasta ja kannustuksesta.
14
Ei tietenkään autakaan, mutta yritäpä kertoa tätä sellaiselle köyhässä ja tunnevammaisessa perheessä kasvaneelle kaverittomalle ihmistaimelle, joka oireilee myös kasvukehityksensä kanssa. Kaikki eivät vain sisäistä näitä asioita tuosta noin vain, vaikka se eduksi heille olisikin.
Ihminen on mestari jatkamaan itselleen haitallisia maneereja, vaikka tietäisikin niiden olevan haitallisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ylimielinen kymppi on työskennellyt ihmisten kanssa, joilla on ollut huomattavia vaikeuksia elämässä. Kuitenkin edelleen olen sitä mieltä, että ihmiset jakautuvat (vähintäänkin) kahteen ryhmään sen suhteen, miten asiaa käsittelee ja miten pystyy työstämään elämäänsä eteenpäin. Masentuneella ihmisellä toleranssi sietää mitään negatiivista heikkenee ja siitä tulee itseään ruokkiva kierre, mutta pystyykö sen katkaisemaan ja saako siihen apua, on tärkeämpää. Totta kai ympäristössä olevilla henkilöillä voi olla negatiivinen vaikutus, jos näiden kanssa joutuu jatkuvasti esimerkiksi työyhteisön kautta olemaan tekemisissä, mutta kyllä se työstämistä kaipaava asia on monella oma itsetunto. Kaikkea ei voi aina ulkoistaa muiden aiheuttamaksi (toki on paljon niitäkin asioita, mitä voi) ja herkkyys ei ole missään määrin huono piirre ihmisessä, mutta jatkuva kaikesta uhriutuminen taas aiheuttaa ongelmia.
Minun kaveripiirissäni se menee niin, että minulle tullaan aina sanomaan mitä milloinkin olen tehnyt tai sanonut väärin ja pyydetään etten enää käyttäydy niin, koska muille tulee paha mieli. Yritän ottaa opiksi ja parantaa käytöstäni, monesti vielä kiitän että tultiin rohkeasti puhumaan asiasta suoraan (vaikka saatan joskus kysyä miksi se asia loukkasi, jos siinä ei omasta mielestäni ollut mitään sellaista minkä olisi pitänyt loukata). MUTTA sitten jos tilanne meneekin toisinpäin, että vaikkapa toistuva piikittely tuntuu minusta pahalta ja yritän ottaa asian puheeksi niin minua pidetään uhriutujana ja suhtautuminen on luokkaa "joo maailma pyöriikin just sun ympärilläs, kantsisko joskus vaikka ottaa vastuu omista tunteistas eikä aina syyttää muita" ja muuta vastaavaa kuittailua. Voisiko joku selittää mistä tämä johtuu? Miksi minun tulee ottaa loputtomasti muita huomioon ja muut voivat sanella minulle miten minä saan käyttäytyä, mutta he eivät kuitenkaan itse halua ottaa minua huomioon vaan tuntuvat suorastaan raivostuvan, jos haluaisin että minuakin kohtaan oltaisiin joskus empaattisia?
Tässä kohden tämä on helppo tietysti sanoa ja turhauttavaa sinun se lukea, mutta älä jää tuollaisten ihmisten seuraan, jotka aiheuttavat pahaa mieltä. Toki kavereilta voi ottaa välillä vastaan sen hei, älä tee jatkossa noin ja miettiä käyttäytymisensä muuttamista JOS siihen on oikeasti aihetta. Jatkuvan naljailun ja ilkeilun kohdalla taas pitää vaan yrittää laittaa hommaan stoppi, vaikka kuinka pelkäisi ulkopuoliseksi jäämistä. Puhkikuluneet jutut, mutta älä suostu olemaan kaveripiirisi kynnysmatto ja opettele sanomaan tarpeeksi napakasti ei siinä kohden, kun mennään rajan yli. Kiltit ihmiset pelkää konflikteja ja vaikka ei ole mitään pahaa olla kiltti, niin hyväksikäytetyksi ei pidä joutua, koska silloin tilanne jatkuu niin työpaikoilla kuin pahimmassa tapauksessa parisuhteessakin.
Ihan oikeasti, tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ylimielinen kymppi on työskennellyt ihmisten kanssa, joilla on ollut huomattavia vaikeuksia elämässä. Kuitenkin edelleen olen sitä mieltä, että ihmiset jakautuvat (vähintäänkin) kahteen ryhmään sen suhteen, miten asiaa käsittelee ja miten pystyy työstämään elämäänsä eteenpäin. Masentuneella ihmisellä toleranssi sietää mitään negatiivista heikkenee ja siitä tulee itseään ruokkiva kierre, mutta pystyykö sen katkaisemaan ja saako siihen apua, on tärkeämpää. Totta kai ympäristössä olevilla henkilöillä voi olla negatiivinen vaikutus, jos näiden kanssa joutuu jatkuvasti esimerkiksi työyhteisön kautta olemaan tekemisissä, mutta kyllä se työstämistä kaipaava asia on monella oma itsetunto. Kaikkea ei voi aina ulkoistaa muiden aiheuttamaksi (toki on paljon niitäkin asioita, mitä voi) ja herkkyys ei ole missään määrin huono piirre ihmisessä, mutta jatkuva kaikesta uhriutuminen taas aiheuttaa ongelmia.
Minun kaveripiirissäni se menee niin, että minulle tullaan aina sanomaan mitä milloinkin olen tehnyt tai sanonut väärin ja pyydetään etten enää käyttäydy niin, koska muille tulee paha mieli. Yritän ottaa opiksi ja parantaa käytöstäni, monesti vielä kiitän että tultiin rohkeasti puhumaan asiasta suoraan (vaikka saatan joskus kysyä miksi se asia loukkasi, jos siinä ei omasta mielestäni ollut mitään sellaista minkä olisi pitänyt loukata). MUTTA sitten jos tilanne meneekin toisinpäin, että vaikkapa toistuva piikittely tuntuu minusta pahalta ja yritän ottaa asian puheeksi niin minua pidetään uhriutujana ja suhtautuminen on luokkaa "joo maailma pyöriikin just sun ympärilläs, kantsisko joskus vaikka ottaa vastuu omista tunteistas eikä aina syyttää muita" ja muuta vastaavaa kuittailua. Voisiko joku selittää mistä tämä johtuu? Miksi minun tulee ottaa loputtomasti muita huomioon ja muut voivat sanella minulle miten minä saan käyttäytyä, mutta he eivät kuitenkaan itse halua ottaa minua huomioon vaan tuntuvat suorastaan raivostuvan, jos haluaisin että minuakin kohtaan oltaisiin joskus empaattisia?
Tuota... En haluaisi olla v*ttuileva, mutta pitäisikö sinun kokeilla sellaista tekniikkaa nimeltä matkiminen. Nimittäin jos he eivät opi sitä kuinka tekopyhää heidän käytöksensä on, siinä tapauksessa he eivät ole ystävyyden arvoisia ihmisiä. Eli siis seuraavan kerran, kun joku heistä sanoo sinulle "tuo oli loukkaavaa" vastaa sille samalla tavalla miten sinulle olisi vastattu jolloin he joko oppivat sen kuinka tekopyhästi he ovat käyttäytyneet. Tai sitten eivät jolloin se ystävyys on 99% todennäköisyydellä rikki.
En haluais rikkoa ystävyyssuhdettanne, mutta koska olen ulkopuolinen joka ei tunne teitä, en osaa antaa mitään muuta neuvoa, kun ainoastaan tämän jossa on riskinsä, mutta toisaalta mieti kuitenkin, että kumpi on tärkempää: tasa-arvoinen kohtelu vai näiden ystävien säilyttäminen, vaikka se tietääkin sosiaalista piikittelyä
13
Otsikko on harhaanjohtava. Rankka lapsuus / elämä tarkoittaa tyypillisesti omista valinnoista johtuvaa rikollista ja päihteidenhuuruista nuoruutta. Sellainen ei juuri myötätuntoa herätä.
Koulukiusattu on sitten ihan eri juttu. Kummasta tässä keskustellaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska kiusatuksi tuleminen on oma valinta. Turha vinkua.
Minun tytärtäni kiusattiin koulussa, koska hän oli vähän ujo ja hyväntahtoinen. Ei mitään rankkaa ja onneksi selvisi ajoissa. Sama jatkui korkeakoulusssa. Jotenkin ihmisen pitää näyttää muille rajat. Se on vaikeata jos on huono itsetunto. Pienenä käskin häntä antamaan takaisin samalla mitalla. No ei sekään kovin rakentava neuvo ollut.
Kiusaamiselle pitäisi olla nollatoleranssi. Etenkin koulukiusaaminen on pahasta. Aikuinen voi ehkäö työpaikkakiusaamisen jotnkin selättää, mutta ei lapsi. Kaikenlainen erilaisuus houkuttaa kiusaamaan. Niinkuin tässä juuri tapahtuneessa 16v asissa. Se vain ihmetyttää, että siinäkin poika oli jo lastensuojelun kirjoissa ja huostaanotettu niin miksi ei kukaan kiusaamiseen puuttunut, ennenkuin oli liian myöhäistä.
Lapsille pitäisi järjestää kouluun joku matalankynnyksen tapa ilmoittaa kiusauksen kohteeksi tulemisesta. Koulu on lapselle työpaikka ja on kurjaa jos sinne on ikävä mennä kiusaamisen vuoksi. Varsinkin pelokkaille lapsille se on aivan kuheaa. Lasten hyvinvointi on asia, josta ei saisi säästää.
Mun mielestä sillon ilkeillään, jos joku kokoajan valittaa. Tai sit vaihtoehtosesti sillon, jos tyypillä on itellään kin vastoinkäymisiä ja joko pitää niistä jauhavaa itsekkäänä, tai sitten pitää heikkouden näyttämistä nolona asiana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ylimielinen kymppi on työskennellyt ihmisten kanssa, joilla on ollut huomattavia vaikeuksia elämässä. Kuitenkin edelleen olen sitä mieltä, että ihmiset jakautuvat (vähintäänkin) kahteen ryhmään sen suhteen, miten asiaa käsittelee ja miten pystyy työstämään elämäänsä eteenpäin. Masentuneella ihmisellä toleranssi sietää mitään negatiivista heikkenee ja siitä tulee itseään ruokkiva kierre, mutta pystyykö sen katkaisemaan ja saako siihen apua, on tärkeämpää. Totta kai ympäristössä olevilla henkilöillä voi olla negatiivinen vaikutus, jos näiden kanssa joutuu jatkuvasti esimerkiksi työyhteisön kautta olemaan tekemisissä, mutta kyllä se työstämistä kaipaava asia on monella oma itsetunto. Kaikkea ei voi aina ulkoistaa muiden aiheuttamaksi (toki on paljon niitäkin asioita, mitä voi) ja herkkyys ei ole missään määrin huono piirre ihmisessä, mutta jatkuva kaikesta uhriutuminen taas aiheuttaa ongelmia.
Minun kaveripiirissäni se menee niin, että minulle tullaan aina sanomaan mitä milloinkin olen tehnyt tai sanonut väärin ja pyydetään etten enää käyttäydy niin, koska muille tulee paha mieli. Yritän ottaa opiksi ja parantaa käytöstäni, monesti vielä kiitän että tultiin rohkeasti puhumaan asiasta suoraan (vaikka saatan joskus kysyä miksi se asia loukkasi, jos siinä ei omasta mielestäni ollut mitään sellaista minkä olisi pitänyt loukata). MUTTA sitten jos tilanne meneekin toisinpäin, että vaikkapa toistuva piikittely tuntuu minusta pahalta ja yritän ottaa asian puheeksi niin minua pidetään uhriutujana ja suhtautuminen on luokkaa "joo maailma pyöriikin just sun ympärilläs, kantsisko joskus vaikka ottaa vastuu omista tunteistas eikä aina syyttää muita" ja muuta vastaavaa kuittailua. Voisiko joku selittää mistä tämä johtuu? Miksi minun tulee ottaa loputtomasti muita huomioon ja muut voivat sanella minulle miten minä saan käyttäytyä, mutta he eivät kuitenkaan itse halua ottaa minua huomioon vaan tuntuvat suorastaan raivostuvan, jos haluaisin että minuakin kohtaan oltaisiin joskus empaattisia?
Älä ole tollasten kanssa tekemisissä. Ja älä kuuntele jos niillä on jotain. Sanot vaan että kun sinäkään et saa tunteitasi ilmaista etkä saa tukea niin muutkaan ei saa sinun läsnäollessa ilmaista mitään eikä saa tukea. Menköön terapiaan jos itkeä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Minun tytärtäni kiusattiin koulussa, koska hän oli vähän ujo ja hyväntahtoinen. Ei mitään rankkaa ja onneksi selvisi ajoissa. Sama jatkui korkeakoulusssa. Jotenkin ihmisen pitää näyttää muille rajat. Se on vaikeata jos on huono itsetunto. Pienenä käskin häntä antamaan takaisin samalla mitalla. No ei sekään kovin rakentava neuvo ollut.
Koulussa on töissä ammattikasvattajat (opettajat). Heidän asinsa on tehdä koulun ilmapiiri sellaiseksi, että kaikilla lapsilla on siellä hyvä olla. Vaikea vanhempien on tuollaiseen asian vaikuttaa, koska koulukiusaajien tyhmät vanhemmat eivät välitä.
Näin. Pelkästään hyvä ulkonäkö auttaa paljon elämässä, syntyminen hyvien sosiaalisten suhteiden keskelle, lapsena iso kaveripiiri eli naapurusto, sukulaiset, hyvät sisarukset, vanhemmat fiksuja, lapsellakin lahjakkuutta ja älyä, vanhempien kohtalainen tulotaso, fyysinen ja psyykkinen terveys, harrastusmahdollisuudet. Minusta on suuri etu syntyä kaupunkiolosuhteisiin verrattuna syntymistä maaseudulle. Onhan näitä kaikkia joita moni hyväosainen pitää itsestäänselvyyksinä mutta mikään niistä ei oikeasti ole.