Onko teinit tällaisia?
Meillä asuu vieras teini. Hän ei tee kotitöitä muuta kuin äärimmäisellä pakolla, kukkuu yöt, nukkuisi päivät, puhuu vain puhelimessa tai näpyttää tietokonetta. Kukaan muu ei kiinnosta kuin hän itse. Mikään ei kiinnosta. Yhtään ei käyttäydytä - muuta kuin kaverien kanssa. Kaverit kaikki kaikessa. Tekemisistään ei saa selvää edes hohtimilla. Ja kaikki, aivan kaikki, pyörii hänen napansa ympärillä. Siis näkee kaiken niin, että kyse on hänestä ja vain hänestä.
Onko teinit tällaisia?
Kommentit (83)
No kyllä kaikki tietämäni vaihtarit muistaa sitä host momiaan! Oikeasti minäkin olen tehnyt viikkotolkullla kaikkea ylimääräistä hänen puolestaan. Juossut viranomaiset, avannut pankkitilit, hommannut kirjat, hoitanut koulut, opettanut koulureitin, buukannut suomen tunnit jne. jne. jne. jne.
Puhumattakaan sitten kaikesta ylimääräisestä kotityöstä. Kauppareissutkin on ajoitettu hänen aikataulujensa mukaan. Teinin pyykkimääräkin on tolkuton.
Ja minä en ole vaatinut häneltä mahdottomia, mutta kun siis edes omia vaatteitaan ei saa haettua pyykkitelineeltä! Siis oikeasti. Minä kerään ne, pesen ne, ripustan kuivumaan. Hänen "kuuluisi" hakea kuivat omat vaatteensa sieltä telineeltä. KERRAN on saanut sen tehtyä.
Omaa huonettaan ei siivoa ja kun hän elää ihan omaa rytmiä, hänelle pitää kattaa aamiainen eri aikaan - eikä hän korjaa edes silloin edes niitä omia astioitaan tai laita juustoa jääkaappiin tms.! Siedättekö te tällaista mukisematta?!
Ja sitä äitienpäivän aikataulua jankutettiin monta päivää. Viimeksi vappuna sovin hyvissä ajoin, että mennään yhdessä vappulounaalle, varasin pöydän ja kaikki. Hän teki oharit. Eikä tod pyytänyt anteeksi.
Kyllä minulla on ihan oikeus viettää äitienpäivä asiallisesti.
Ap
61, luulen. Täysylläpito, eikä mitään tee. Mikäs täällä on asuessa? Kissanpäivät.
Voi jestas, eivät kaikki teinit ole tuollaisia... En minä ollut tuollainen, eivätkä esim. serkkuni. Olimme kilttejä ja hyväkäytöksisiä nuoria. Hyvät geenit, hyvä kasvatus? :D
Tyypillinen teini.
Itsekäs, vihainen, sekaisin, huonokäytöksinen, SOTKUINEN teini jonka päässä on hirveä myllerrys.
Meillä vältän provosoitumatta mutta ilmaisen kantani. Pahimpina päivinä annan tilaa ja olla yksin. Sanon että olen tukena. Vaikeaa on mutta kai menee ohi joskus.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2014 klo 16:15"]
61, luulen. Täysylläpito, eikä mitään tee. Mikäs täällä on asuessa? Kissanpäivät.
[/quote]
Ja epäilemättä sydämellinen ilmapiiri.
Nyt kun olen näitä vaihtareita seurannut, heitä on selkeästi kahdenlaisia: Idealisteja, jotka on lähteneet naiivisti "kansainvälistymään" ja sitten ongelmatapauksia, jotka on pantu "itsenäistymään". Tää meidän on mitä ilmeisimmin suvun murheenkryyni, joka on nyt sitten lähetetty tänne, kun omat keinot on loppuneet. Kiva.
Yhtään vähäosaista reppanaa en ole tavannut. Näitä ylimielisiä yläluokkaisia ketkuja kyllä paljonkin.
ap
66 siihen nähden miten nähden hän on käyttäytynyt meitä ja sukulaisia kohtaan, niin kyllä. Erittäin sydämellinen ja täysin turhankin ymmärtäväinen.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2014 klo 14:54"]Tämä kysymys on kaikille teinien äideille: kun nyt kerran olette useat ilmeisesti sitä mieltä, että huono käytös on hyväksyttävää ja menee iän piikkiin, voisitteko myös kertoa, miten reagoitte näissä ongelmatilanteissa? Tuleeko ikinä huudettua teinille? Tapeltua sen kanssa? Komennettua sitä? Teettekö mitenkään selväksi rajoja? Kerrotteko mikä on hyvää käytöstä ja mikä ei? Vai onko teillä sellainen linja, että saa sitä kotona olla kamala, kunhan ei muualla ole.
[/quote]
Kuka on väittänyt että huono käytös on hyväksyttävää?
Kyllä on huudettu, on myös selitetty asioita rahassa puhumalla. Oon pyrkinyt että en vajoaisi teinin kanssa samalle asteelle.
Paljon Se auttaa kun tiedostaa että lasta vie hormonit, ei ole lapsellekkaan välttämättä helppoa olla murkku.
Ap, valitit tästä vaihtarista viime vuonna suurin piirtein heti, kun hän oli tullut teille asumaan. Ja valitat edelleen. Miksi ihmeessä et ole viheltänyt peliä poikki ja palauttanut häntä kotiinsa tai siirrättänyt toiseen perheeseen? Kun hänestä on sinulle ja koko suvullenne pelkkää kärsimystä?
Ei oo käynyt mielessä, että laittaisit se teinin kotiinsa menemään?
Onko vaihtari erilaisesta kulttuurista? Joissain maissa vaihtari-ikäinen on lapsi joka saa olla vastuuton. Aseta rajat ja kerro (asiallisesti) mitä häneltä odotetaan. Jos ei millään ala sujua järjestäkää perheenvaihto. Ja muista että marttyyriasenteesi saa teinin käyttäytymään vielä huonommin.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2014 klo 16:19"]
Nyt kun olen näitä vaihtareita seurannut, heitä on selkeästi kahdenlaisia: Idealisteja, jotka on lähteneet naiivisti "kansainvälistymään" ja sitten ongelmatapauksia, jotka on pantu "itsenäistymään". Tää meidän on mitä ilmeisimmin suvun murheenkryyni, joka on nyt sitten lähetetty tänne, kun omat keinot on loppuneet. Kiva.
Yhtään vähäosaista reppanaa en ole tavannut. Näitä ylimielisiä yläluokkaisia ketkuja kyllä paljonkin.
ap
[/quote]
Sulla on kyllä hieno suhtautuminen vaihto-oppilaisiin noin ylipäätään. Voi veljet.
Rauhoitu jo ap, Sä oot aamusta asti lietsonut itsees täällä.
Jotenkin järkkyä kuvitella, minkälaisen mielikuvan Suomesta tuo teini vie mukanaan, kun vaihtarivuoden jälkeen palaa kotimaahansa. Host "mom" kiukuttelee ja jankuttaa pahemmin kuin yksikään murkkuikäinen.
Ihan uskomatonta että kaikkien muiden mielestä AP on kusipää! Hohhoijaa. Itse vanhana vaihto-oppilaana voin sanoa että kotityöt KUULUU DIILIIN ja tuollaista käytöstä ei todellakaan katsota hyvällä. En ikimaailmassa ottaisi tuollaista kakaraa hoidettavakseni.
Jos käytös on huonoa niin sen saa kyllä sanoa suoraan. Kaikkea ei voi laittaa vaan iän tai hormonien piikkiin.
Teidän muiden lapset taitavat kasvaa kuin pellossa, odottakaahan vaan kun tulevat teini-ikään...
Meillä 13v tyttö hyvin samanlainen :( Muuttui viime syksynä ihan täysin. Ennen tunnollinen, kiltti ja aktiivinen tyttö, on nyt juurikin tuollainen omaan napaan katsoja ja kaikesta tietävä, joka aamuisin ei meinaa päästä sängystä. Kännykkää räplää taukoamatta ja ons siksikin poissa oleva. Lohdullista kuulla että voi hyvinkin olla ohimenevä aihe. Meillä alkoi äitienpäivä aamu niin, että teini oli syönyt pikkusiskonsa tarkkaan valituista kakkukoristekarkeista yli puolet ja ihan pokalla vain selitti että eivät olisi sopineet koristeluun. Itsekkyyden perikuva. Koulu menee vielä ihan hyvin, mutta motivaatio ei ole enää entistä luokkaa ja keskiarvokin vähän laskenut. Kokeisiin ei välitä lukea yhtä paljon kuin ennen ja vapaaehtoisesti.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2014 klo 17:13"]
Ihan uskomatonta että kaikkien muiden mielestä AP on kusipää!
[/quote]
AP on kusipää, koska se tulee tekemeään tällaisia nettikeskusteluvalituksia, mutta ei suostu kertomaan koko tarinaa. Miksi ihmeessä sitä teinin vaihtariutta piti pantata niin kauan ettei edes yhdeksän asiaa kysyvän viestin jälkeen voinut asiaa kertoa? Ja jos AP:n kommunikaatio on noin huonolla tasolla jo suomalaisten nettikeskustelijoiden kanssa, niin kuinka vaikeaa eläminen sen kanssa onkaan?
Eikä vaihtaria ole mikään pakko pitää kotonaan vaan isäntäperhe voi vaihtarifirmalle ilmoittaa, että saavat etsiä teinille uuden perheen. Turha sitä on ruveta netissä tai livenäkään marttyyreilemaan, pistää vaan vaihtarin pihalle.
Ap, minusta sinä nyt ihan tekemällä teet itsestäsi marttyyrin. Ymmärrän kyllä, että harmittaa se, että teini ei tee kotitöitä, vaikka hänen pitäisi. En kuitenkaan ymmärrä, miksi sitä teiniä ei voitu käydä YHDEN KERRAN herättämässä ennen äitenpäivälounaalle lähtöä. Ilmeisesti siksi, että saisit kiukutella. Vaikka teinille olikin sanottu aikataulusta, ei hän välttämättä tajunnut sitä, että kukaan ei tule herättämään häntä.
En myöskään tajua, miksi teinille pitää kattaa aamupala, jos hän ei herää samaan aikaan muiden kanssa. Kyllä meillä jo alle 10-vuotiaat ovat osanneet ottaa itse aamupalatarvikkeet kaapista itse, jos eivät ole olleet yhtä aikaa aamupalalla muiden kanssa.
Sinulle suositeltiin jo syksyllä, että olisit ottanut järjestön edustajan mukaan käymään läpi teinin kanssa, mikä hänen käytöksessään harmittaa ja tekemään pelisäännöt siitä, mitä hänen minimissään pitäisi tehdä. Jostain syystä neuvo ei kelvannut, vaan mieluummin jatkat kiukuttelua. Ymmärrän kyllä, että teinikään ei viitsi enää mitään yrittäkään, kun selvästikään hän ei kelpaa teille.
Ap, luuletko että tämän teinin mielestä on kiva asua teillä?