Sauli, 43v, kertoo yksinäisyydestä:” Odotan yhä ensisuudelmaani”.

Toivon että ymmärtää myös oman osuutensa siihen miksi on jäänyt ilman naista eikä sokeasti niputa kaikkia naisia yhteen ja totea että on naisten vika ettei hän ole löytänyt parisuhdetta. Kyllä kuitenkin siihen suhteen syntymiseen tarvitaan kaksi ja jos toinen osapuoli kertoo ettei päästä ketään lähelleen niin vaikea siinä on naisen laitta parisuhdetta hänen kanssaan pystyyn jos toinen ei osoita mitään merkkejä kiinnostumisesta. Harmillisen usein nämä jutut kirjoitetaan siitä näkökulmasta, että naiset olisivat pinnallisia eikä heille kelpaa mikään vaikka todellisuudessa meillä on koko maa täynnä tavallisia naisia jotka ovat parisuhteessa ja perustaneet perheen ihan tavallisten miesten kanssa ilman älyttömiä vaatimuksia rikkaudesta, komeudesta yms.

Koettakaa jo ymmärtää, että kyseessä on neuroepätyypillinen henkilö. Neuroepätyypillistä on kiusattu karteltu. On jäänyt ulos työelämästä, parisuhteista ja ystävyyssuhteista.

Vierailija kirjoitti:

Koettakaa jo ymmärtää, että kyseessä on neuroepätyypillinen henkilö. Neuroepätyypillistä on kiusattu karteltu. On jäänyt ulos työelämästä, parisuhteista ja ystävyyssuhteista.

Oliko tuo auennut jo jutun henkilölle itselleen? Aukeaisi lukijoillekin paremmin jos ei puhuttaisi ujoudesta ja siitä että ”en ole päässyt vielä ihastumaan, odottelen tässä kolmatta kymmenettä vuotta”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koettakaa jo ymmärtää, että kyseessä on neuroepätyypillinen henkilö. Neuroepätyypillistä on kiusattu karteltu. On jäänyt ulos työelämästä, parisuhteista ja ystävyyssuhteista.

Oliko tuo auennut jo jutun henkilölle itselleen? Aukeaisi lukijoillekin paremmin jos ei puhuttaisi ujoudesta ja siitä että ”en ole päässyt vielä ihastumaan, odottelen tässä kolmatta kymmenettä vuotta”.

Valitettavasti ei.

Jutussa oli kainalojuttuna Saulin kuntouttavan työtoiminnan valmentajan terveiset. Hän totesi, että eipä ole koskaan tullut tavattua koko Saulia kasvokkain.

Aika surullista, että neuroepätyypillisten työllistyminen on tuollaisten palveluiden varassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aiheutettua tuo hänen 20 vuoden eristys. Kyllä parikymppisen aikuisen ihmisen pitää ottaa vastuuta elämästään ja hakea vaikka hoitoa tai tukea sosiaalisten taitojen kehittämiseen. Ja viimeistään nyt nelikymppisenä.

Ei saa jäädä menneisyyden vangiksi. On paljon perheen perustaneita ja/tai työelämässä olevia, joita on kiusattu, seksuaalisesti käytetty hyväksi, hakattu lapsina tms.

Suomessa pitäisi alkaa tehokkaammin hoitamaan mielenterveysongelmista kärsiviä, jotka jo nuorena syrjäytyvät työelämästä.

Jos ihmisen olosuhteet ovat olleet sairastuttavat, niin ihanko oikeasti luulet, että tämä ihminen pystyisi toimimaan kuin terve? Käsket seisomaan suorassa, kun tilaa on vain metrin verran? Kyllä siinä tarvitaan ensin sitä apua, ennenkuin ihminen edes realistisesti kykenee saamaan sen toimintakykynsä, vasta sen jälkeen voidaan alkaa huutelee vastuunottamisista. Se ei myöskään tarkoita että mitenkään hyysättäisiin, eihän semmoistakaan ihmistä vaadita kävelemään jolla on jalat murtuneet. 30 vuotta masennusta sairastaneena ymmärrän kyllä sen verran siitä mihin sairaana kykenee, jotkut ovat toki vahvempia, mutta se ei ole mikään keulimisen aihe.

En sanonut, että pitäisi toimia kuin terve. Kuka täällä edes lopulta on terve? Mutta mielestäni jossain vaiheessa on syytä aikuistua, tehdä elämälleen jotain, hakea apua, eikä laittaa kaikkea koulukiusaamisen piikkiin. On meitä muitakin kiusattu, on ollut rankkaa ja kipeää, on ollut masennusta ja vastoinkäymisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aiheutettua tuo hänen 20 vuoden eristys. Kyllä parikymppisen aikuisen ihmisen pitää ottaa vastuuta elämästään ja hakea vaikka hoitoa tai tukea sosiaalisten taitojen kehittämiseen. Ja viimeistään nyt nelikymppisenä.

Ei saa jäädä menneisyyden vangiksi. On paljon perheen perustaneita ja/tai työelämässä olevia, joita on kiusattu, seksuaalisesti käytetty hyväksi, hakattu lapsina tms.

Suomessa pitäisi alkaa tehokkaammin hoitamaan mielenterveysongelmista kärsiviä, jotka jo nuorena syrjäytyvät työelämästä.

Jos ihmisen olosuhteet ovat olleet sairastuttavat, niin ihanko oikeasti luulet, että tämä ihminen pystyisi toimimaan kuin terve? Käsket seisomaan suorassa, kun tilaa on vain metrin verran? Kyllä siinä tarvitaan ensin sitä apua, ennenkuin ihminen edes realistisesti kykenee saamaan sen toimintakykynsä, vasta sen jälkeen voidaan alkaa huutelee vastuunottamisista. Se ei myöskään tarkoita että mitenkään hyysättäisiin, eihän semmoistakaan ihmistä vaadita kävelemään jolla on jalat murtuneet. 30 vuotta masennusta sairastaneena ymmärrän kyllä sen verran siitä mihin sairaana kykenee, jotkut ovat toki vahvempia, mutta se ei ole mikään keulimisen aihe.

En sanonut, että pitäisi toimia kuin terve. Kuka täällä edes lopulta on terve? Mutta mielestäni jossain vaiheessa on syytä aikuistua, tehdä elämälleen jotain, hakea apua, eikä laittaa kaikkea koulukiusaamisen piikkiin. On meitä muitakin kiusattu, on ollut rankkaa ja kipeää, on ollut masennusta ja vastoinkäymisiä.

Koulukiusattu ja työpaikkakiusattu.En ole koskaan seurustellut, olen nainen yli 50-vuotias. Masennuksen sairasranut, ADHD.Enpä syytä koulukiusaamista, enkä ole odotranut, että kunpa joku tulisi kotoa hakemaan. Apua olen hakenut, ja itse on onni elämässä luotava- elämällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aiheutettua tuo hänen 20 vuoden eristys. Kyllä parikymppisen aikuisen ihmisen pitää ottaa vastuuta elämästään ja hakea vaikka hoitoa tai tukea sosiaalisten taitojen kehittämiseen. Ja viimeistään nyt nelikymppisenä.

Ei saa jäädä menneisyyden vangiksi. On paljon perheen perustaneita ja/tai työelämässä olevia, joita on kiusattu, seksuaalisesti käytetty hyväksi, hakattu lapsina tms.

Suomessa pitäisi alkaa tehokkaammin hoitamaan mielenterveysongelmista kärsiviä, jotka jo nuorena syrjäytyvät työelämästä.

Miksi pitäisi hoitaa tehokkaammin, jos kaikki on ihan vaan itsestä kiinni ja itseaiheutettua?

Ei kaikki ole itsestä kiinni. Onhan hän syytön kokemiinsa vääryyksiin. Vain se on itse aiheutettua, jos ei pyri hakemaan apua tai ei ole itse motivoitunut muuttamaan asioita. 20 vuodessa olisi ehtinyt vaikka mitä... Näkisin, että laajempi ongelma on, ettei yhteiskunta tue riittävästi hänen kaltaisiaan. Palvelujärjestelmämme on myös vaihteleva riippuen siitä, missä asut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aiheutettua tuo hänen 20 vuoden eristys. Kyllä parikymppisen aikuisen ihmisen pitää ottaa vastuuta elämästään ja hakea vaikka hoitoa tai tukea sosiaalisten taitojen kehittämiseen. Ja viimeistään nyt nelikymppisenä.

Ei saa jäädä menneisyyden vangiksi. On paljon perheen perustaneita ja/tai työelämässä olevia, joita on kiusattu, seksuaalisesti käytetty hyväksi, hakattu lapsina tms.

Suomessa pitäisi alkaa tehokkaammin hoitamaan mielenterveysongelmista kärsiviä, jotka jo nuorena syrjäytyvät työelämästä.

Jos ihmisen olosuhteet ovat olleet sairastuttavat, niin ihanko oikeasti luulet, että tämä ihminen pystyisi toimimaan kuin terve? Käsket seisomaan suorassa, kun tilaa on vain metrin verran? Kyllä siinä tarvitaan ensin sitä apua, ennenkuin ihminen edes realistisesti kykenee saamaan sen toimintakykynsä, vasta sen jälkeen voidaan alkaa huutelee vastuunottamisista. Se ei myöskään tarkoita että mitenkään hyysättäisiin, eihän semmoistakaan ihmistä vaadita kävelemään jolla on jalat murtuneet. 30 vuotta masennusta sairastaneena ymmärrän kyllä sen verran siitä mihin sairaana kykenee, jotkut ovat toki vahvempia, mutta se ei ole mikään keulimisen aihe.

En sanonut, että pitäisi toimia kuin terve. Kuka täällä edes lopulta on terve? Mutta mielestäni jossain vaiheessa on syytä aikuistua, tehdä elämälleen jotain, hakea apua, eikä laittaa kaikkea koulukiusaamisen piikkiin. On meitä muitakin kiusattu, on ollut rankkaa ja kipeää, on ollut masennusta ja vastoinkäymisiä.

Eihän sitä tiedä, vaikka tuokin mies olisi apua hakenut. Joka tapauksessa parikymppinen ei kyllä usein osaa mitään apua hakea, koska elämä on niin alussa, eikä siinä vaiheessa ymmärrä edes olevansa avun tarpeessa, vaan kuvittelee olevansa viallinen vain koska on erilainen kuin perus sosiaalinen menestyjä.

Joskus kyse on tuuristakin tai sinnikkyydestä. Itselläni oli paha vaihe parikymppisenä ja olin viittä vaille lopettamassa opiskelut ja eristäytymässä kotiini, koska olin niin ahdistunut. Tunsin vain olevani liian erilainen. No sain kuitenkin väkisin jatkettua opintojani, vaikka voin pahoin päivittäin. Lopulta se kannatti muutaman vuoden paskan jälkeen ja löysin jopa pienen kaveripiirin. Sitten alkoikin hommat rullaamaan parempaan suuntaan.

Toinen vaihtoehto olisi voinut hyvinkin olla jäädä kotiin erakoitumaan ja olisi voinut käydä kuten tuolle miehelle. Mitään apuja en olisi kyllä siinä vaiheessa tajunnut, enkä uskaltanut hakea. Todella sulkeutunut kun olin.

Ihmetyttää tuo ettei ole ihastunut koskaan. Itsekin olen ikisinkku nainen, mutta kyllä mä olen jatkuvasti ollut ihastunut salaa johonkin työkaveriin, kaupan kassaan, huoltomieheen, tubettajaan, piirros hahmoon, hyvä etten lyhty pylvääseen tai Eifel torniin niin kuin se eräs traumatisoitunut nainen.

Ei sitä pussaamistakaan oikein voi tapahtua vaikka käykin treffeillä, jos ihastumisen tunne on hukassa. Toivottavasti saa apua ongelmiinsa. ❤️

Tämä palstalla yleinen "kukaan ei tyle kotoa hakemaan !"-huutelu kuulostaa todella oudolta vuonna 2020. Tutkimusten mukaan jo reilu 50% parisuhteista solmitaan netin kautta. Ihminen voi lötkötellä työpäivän jälkeen verkkareissa sohvalla ja chättäillä vieraiden ihmisten kanssa. Rohkeimmat voi jopa kysyä kotiinsa käymään. Tässähän ihminen kirjaimellisesti deittailee kotoa käsin, eikä hänen tarvitse sieltä poistua. Toki ensin pitää niitä mätsejä saada, mikä voi etenkin miehillä olla vaikeata.

Jos hän ei ole koskaan ollut ihastunut elämänsä aikana, on hyvinkin mahdollista että hän on aromanttinen ihminen, eli ei tunne romanttista vetoa muihin ihmisiin. Koska aseksuaalisuudesta ja aromanttisuudesta tiedetään todella vähän valtaväestön keskuudessa, saattaa moni olla sellainen tietämättään. Vuosikausia pohtivat ja pähkäilevät, että miksi ovat niin erilaisia kuin muut ja miksi parisuhteiden luominen on heille hankalampaa kuin muille ihmisille.

No jos ei tuohon ikään mennessä ole ollut parisuhdetta niin ei sitä tule myöhemminkään.

Vierailija kirjoitti:

Jos hän ei ole koskaan ollut ihastunut elämänsä aikana, on hyvinkin mahdollista että hän on aromanttinen ihminen, eli ei tunne romanttista vetoa muihin ihmisiin. Koska aseksuaalisuudesta ja aromanttisuudesta tiedetään todella vähän valtaväestön keskuudessa, saattaa moni olla sellainen tietämättään. Vuosikausia pohtivat ja pähkäilevät, että miksi ovat niin erilaisia kuin muut ja miksi parisuhteiden luominen on heille hankalampaa kuin muille ihmisille.

Tämä. Toisaalta jos on ujo ja eristäytyvä ja kökkii mieluiten yksin kotonaan niin aika ihme on jos kukaan tunkee väkisin sinne kämppään hak maan seurustelemaan. Vanhemmilla on tässä suhteessa suuri vastuu, että opetetaan myös poikalapsille riittävät vuorovaikutustaidot ja sosiaalistetaan yhteiskuntaa hyödyttäväksi yksilöksi. Kyllähän koiranpentu kun opetetaan sosiaalistetaan seksi, että sitä pystyy yleisillä paikoilla ulkoiluttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Symppis mies. Toivon hänelle kaikkea hyvää. Minä olen aina tuntenut olevani friikki ujouteni ja arkuuteni takia. Koulukiusattu ja mt ongelmainen olen.

Hiljalleen huomaa, ettei sitä ole ainoa "friikki" tässä tilanteessa. En itseasiassa ole friikki ollenkaan.

Tavallaan vapauttavaa huomata, että kaltaisiani on paljon.

N21

Olet vielä onneksi nuori ja voit työstää noita asioita jos ne uhkaa halvaannuttaa elämää, mitään ei ole vielä menetetty. On vapauttavaa ymmärtää että on muita samassa jamassa olevia ja löytää oma lokero, mutta ei kuitenkaan kannata mennä sen ujouden tai friikkeyden taakse 20 vuodeksi piiloon. Masennukseen, OCD:hen, ahdistukseen, traumoihin, sosiaalisiin vaikeuksiin, add:hen ja autismin kirjoon ON sekä oireita helpottavia, niitä poistavia ja niiden kanssa olemista auttavaa apua tarjolla.

Jutun sisältöhän kuitenkin oli että elämätön elämä harmittaa jälkeenpäin kun elämä on jo rakentunut ongelmien ympärille. Ongelmia on kuitenkin helpompi purkaa nuorena ennen kuin ehtii rakentaa elämän pelkkien selviytymismekanismien ympärille.

Niitäkin on jotka on ollut kiusattuja ja on omanlaisiaan mutta silti päässyt elämään kiinni. Sitä vaan ei heti huomaa tai ehkä samaistu kun he antavat nykyään haastatteluja omista jutuistaan haasteistaan huolimatta.

Tämä. Kuka suomalaisen peruskoulun läpikäynyt henkilö voi rehellisesti sanoa ettei ole tuona aikana tullut kiusatuksi? Ihan se on itsestä kiinni vetääkö kiusaajia turpaan vai meneekö komeroon kökkimään.

Vierailija kirjoitti:

Vastenmielinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei lähesty ketään, ei pidä valittavan yksinäisyyttä.

Jos ei omaa empatiaa, ei pidä osallistua tälläisiin ketjuihin.

Itse olen neljänkympin kynnyksellä oleva nainen, olen toki suudellut nuorempana miehiä, mutta ne ajat ovat nyt takanapäin. Olen yhä neitsyt, en ole koskaan seurustellut ja nämä asiat ovat minulle suuria kipupisteitä. Minulla on myös taustalla koulukiusaamista (12 vuotta) ja perheväkivaltaa. Tästä syystä - tai olenko jo syntyjäni, kuka tietää? - olen sosiaalisesti todella kömpelö ja minulla on suuria vaikeuksia ylläpitää ihmissuhteita. Liian moni on katkaissut välini minuun ja minulla ei ole edes resursseja ymmärtää mitä olen tehnyt väärin. Myös aloitteeni miesten suhteen ovat joka ainoan kerran tuottaneet vesiperän, onnistumisprosentti on 0%. Minua on lähestytty kahdesti; toinen oli naimisissa (mitä helvettiä!?) ja toinen halusi pitää minua pelinappulana. Tämän arvoinen siis olen. Varsinkin neitsyydestäni koen ihan valtavaa häpeää, kukaan ei kajoa tämän ikäikseen kokemattomaan. Irtosuhteet eivät ole minun juttu, ahdistaa ajatuskin koska minä tarvitsen ihan valtavan luottamuksen toiseen osapuoleen. Tämä tarkoittaa sitä, että tulen elämään myös lopun elämäni yksin ja seksittä. Tällä hetkellä olen sinut asian kanssa, toivottavasti tämä on pysyvä mielentila, koska tämä on ollut minulle parikymmentä vuotta todella iso kipupiste.

Tässähän on Sauli-vakalle sopiva kansi.

Ohis, mutta minusta on röyhkeää ja ylimielistä tälläinen että niputetaan ihmisiä toisille sopivaksi sillä perusteella, että molemmat ovat kokemattomia. Tulee mieleen että ihmiset olisivat jossain ylijäämälaarissa ja sellaisia säälittäviä reppanoita jotka ei kelpaa kuin toiselle samanlaiselle. Mistä sinä tiedät onko heillä samanlaiset elämänarvot vai onko sinulla yhteensopivuuden merkki että olet pannut kumppanisi kanssa suurinpiirtein yhtä paljon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aiheutettua tuo hänen 20 vuoden eristys. Kyllä parikymppisen aikuisen ihmisen pitää ottaa vastuuta elämästään ja hakea vaikka hoitoa tai tukea sosiaalisten taitojen kehittämiseen. Ja viimeistään nyt nelikymppisenä.

Ei saa jäädä menneisyyden vangiksi. On paljon perheen perustaneita ja/tai työelämässä olevia, joita on kiusattu, seksuaalisesti käytetty hyväksi, hakattu lapsina tms.

Suomessa pitäisi alkaa tehokkaammin hoitamaan mielenterveysongelmista kärsiviä, jotka jo nuorena syrjäytyvät työelämästä.

Miksi pitäisi hoitaa tehokkaammin, jos kaikki on ihan vaan itsestä kiinni ja itseaiheutettua?

Ei kaikki ole itsestä kiinni. Onhan hän syytön kokemiinsa vääryyksiin. Vain se on itse aiheutettua, jos ei pyri hakemaan apua tai ei ole itse motivoitunut muuttamaan asioita. 20 vuodessa olisi ehtinyt vaikka mitä... Näkisin, että laajempi ongelma on, ettei yhteiskunta tue riittävästi hänen kaltaisiaan. Palvelujärjestelmämme on myös vaihteleva riippuen siitä, missä asut.

Itse masennuksesta kärsivänä olen hakenut apua kun siihen olen kyennyt. Todella paljon on tullut sellainen kokemus vastaan, että sitä apua ei saa. Kauniita sanoja kyllä viljellään ja ollaan näennäisen huolissaan (mediassa), mutta sitten hankaloitetaan kaikin tavoin sitä avun saantia. Ihmisellä, jolla on voimat vähissä, ei riitä paukkuja alkaa taistelemaan sen avun saamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset halua rikkaan, hyvää työtä tekevän miehen, se on fakta. Edes fitnessmiehet ei seuraa deittipalstoilla saa.

Naiset haluaa normaalin, tasapainoisen, työssäkäyvän ja luotettavan miehen. Se on fakta.

Mutta se ei riitä heille pidemmän päälle. Nähty ja koettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset halua rikkaan, hyvää työtä tekevän miehen, se on fakta. Edes fitnessmiehet ei seuraa deittipalstoilla saa.

Naiset haluaa normaalin, tasapainoisen, työssäkäyvän ja luotettavan miehen. Se on fakta.

Mutta se ei riitä heille pidemmän päälle. Nähty ja koettu.

Kerro lisää. Mitä tapahtui, milloin, montako kertaa (puhut monikossa), miksi sinun mielestäsi kävi niin?

Vierailija kirjoitti:

Kun olin koulussa, pojilla oli tapana kiusata toisiaan niin, että väittivät jonkun olevan ihastunut minuun. Minä olin siis heidän mielestään niin kamala ja inhottava, että se oli hyvä tapa kiusata toisia poikia. Olen nyt 45-vuotias nainen enkä minäkään ole koskaan seurustellut tai edes käynyt treffeillä. Olin ja olen edelleen ujo ja hiljainen, ja kyllä vieläkin muistan kuin eilisen tuon kiusaamisen. Muistan sen miten ihastuneiksi väitetyt raivostuivat ja häpesivät. Se oli tehokasta koulukiusaamista, jolla oli kaksi uhria.

Terapia ja omien toimintamallien muuttaminen olisi sinullekin suositeltavaa. Sinulla olisi ollut kymmeniä vuosia aikaa päästä yli tapahtumista eikä jäädä vellomaan menneeseen. Pitää ymmärtää myös omien valintojen merkitys vallitsevaan tilanteeseen.