Lue keskustelun säännöt.
Sauli, 43v, kertoo yksinäisyydestä:” Odotan yhä ensisuudelmaani”.
17.12.2020 |
Surullista, minkälaisia kohtaloita koulukiusaaminen saa aikaan.
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/sauli-43-kertoo-yks…
”Yksinäisyyteen ei totu koskaan. Se on taakka, jonka kantaminen sattuu hiukan joka päivä. Mutta sen kanssa oppii elämään. Voi elää kohtuullisen hyvääkin elämää.
En ole koskaan seurustellut. En ole ikinä pitänyt tyttöä kädestä. Olen 43-vuotias.
20 vuotta olen odottanut ensisuudelmaani. Odotan sitä yhä.
En ole kertaakaan elämässäni rakastunut tai edes ihastunut. Ei ole ollut hilkullakaan. Olen niin ujo, hiljainen ja arka.
En ole uskaltanut mennä ketään ihmistä niin lähelle, että pystyisin ihastumaan. Kun ei lähesty ketään, ei pääse riittävän lähelle ketään. Silloin ei synny edes mahdollisuutta ihastua.”
Kommentit (241)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset halua rikkaan, hyvää työtä tekevän miehen, se on fakta. Edes fitnessmiehet ei seuraa deittipalstoilla saa.
Naiset haluaa normaalin, tasapainoisen, työssäkäyvän ja luotettavan miehen. Se on fakta.
Mutta se ei riitä heille pidemmän päälle. Nähty ja koettu.
Kerro lisää. Mitä tapahtui, milloin, montako kertaa (puhut monikossa), miksi sinun mielestäsi kävi niin?
"Ei vaan enää tunnu siltä" - kommentti kuultu monta kertaa. Tunteiden hiipuminen, tylsistyminen, siis ihan normaali alkuhuuman katoaminen aina kyseessä. Joskus tosin vasta vuosien jälkeen. En siis ole tehnyt tai sanonut mitään järkyttävää jolla jättämistä voisi perustella. Myönnän olevani liiankin tasainen ja väritön. Se ei vain lopulta riitä eikä siitä voi syyttää ketään. Ehkä moni on ihastunut ulkonäkööni ja jättänyt siksi harmauteni huomiotta suhteen alussa.
Olen kyynikko ja sanon, että meillä on jokaisella oma tiemme. Mä olin pahasti koulukiusattu, köyhän perheen ruma ankanpoikanen, ja kun musta myöhemmin tulikin kaunotar, jopa entiset kiusaajat soittelivat perään. Mutta vahinko oli jo tehty. Hakeuduin mua kaltoinkohtelevien miesten seuraan koska en enää uskonut ansaitsevani hyvää kohtelua. Oon kautta linjan ollut parisuhteissa niin huonosti kohdeltu, että kadun että olen koskaan päästänyt ketään lähelleni. Ei olisi haitannut olla yksin. Lähisukulaiset ja harvat ystävät ovat toki tärkeitä.
Romanttinen rakkaus ei ole elämän tarkoitus ja harva täällä saavuttaa mitään vuosisadan rakkaustarinaa. Tää mies jota aloitus koski, voisi myös unohtaa romanttiset haihattelut ja etsiä elämäänsä sisältöä muualta kuten harrastuksista ja vapaaehtoistyöstä. (jos unohdetaan korona) Jos niin on tarkoitettu, siinä sivussa voi syntyä joku ihana parisihdekin, mutta jos ei ole tarkoitettu niin elämä on vain elettävä niillä korteilla mitä on saanut. Monella on asiat huonomminkin. Ei ole toisten velvollisuus tehdä minua tai sinua onnelliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset halua rikkaan, hyvää työtä tekevän miehen, se on fakta. Edes fitnessmiehet ei seuraa deittipalstoilla saa.
Naiset haluaa normaalin, tasapainoisen, työssäkäyvän ja luotettavan miehen. Se on fakta.
- riippuu täysin käyttötarkoituksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastenmielinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei lähesty ketään, ei pidä valittavan yksinäisyyttä.
Jos ei omaa empatiaa, ei pidä osallistua tälläisiin ketjuihin.
Itse olen neljänkympin kynnyksellä oleva nainen, olen toki suudellut nuorempana miehiä, mutta ne ajat ovat nyt takanapäin. Olen yhä neitsyt, en ole koskaan seurustellut ja nämä asiat ovat minulle suuria kipupisteitä. Minulla on myös taustalla koulukiusaamista (12 vuotta) ja perheväkivaltaa. Tästä syystä - tai olenko jo syntyjäni, kuka tietää? - olen sosiaalisesti todella kömpelö ja minulla on suuria vaikeuksia ylläpitää ihmissuhteita. Liian moni on katkaissut välini minuun ja minulla ei ole edes resursseja ymmärtää mitä olen tehnyt väärin. Myös aloitteeni miesten suhteen ovat joka ainoan kerran tuottaneet vesiperän, onnistumisprosentti on 0%. Minua on lähestytty kahdesti; toinen oli naimisissa (mitä helvettiä!?) ja toinen halusi pitää minua pelinappulana. Tämän arvoinen siis olen. Varsinkin neitsyydestäni koen ihan valtavaa häpeää, kukaan ei kajoa tämän ikäikseen kokemattomaan. Irtosuhteet eivät ole minun juttu, ahdistaa ajatuskin koska minä tarvitsen ihan valtavan luottamuksen toiseen osapuoleen. Tämä tarkoittaa sitä, että tulen elämään myös lopun elämäni yksin ja seksittä. Tällä hetkellä olen sinut asian kanssa, toivottavasti tämä on pysyvä mielentila, koska tämä on ollut minulle parikymmentä vuotta todella iso kipupiste.
Tässähän on Sauli-vakalle sopiva kansi.
Ohis, mutta minusta on röyhkeää ja ylimielistä tälläinen että niputetaan ihmisiä toisille sopivaksi sillä perusteella, että molemmat ovat kokemattomia. Tulee mieleen että ihmiset olisivat jossain ylijäämälaarissa ja sellaisia säälittäviä reppanoita jotka ei kelpaa kuin toiselle samanlaiselle. Mistä sinä tiedät onko heillä samanlaiset elämänarvot vai onko sinulla yhteensopivuuden merkki että olet pannut kumppanisi kanssa suurinpiirtein yhtä paljon?
En, mutta se voi olla alkua jollekin suuremmalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse aiheutettua tuo hänen 20 vuoden eristys. Kyllä parikymppisen aikuisen ihmisen pitää ottaa vastuuta elämästään ja hakea vaikka hoitoa tai tukea sosiaalisten taitojen kehittämiseen. Ja viimeistään nyt nelikymppisenä.
Ei saa jäädä menneisyyden vangiksi. On paljon perheen perustaneita ja/tai työelämässä olevia, joita on kiusattu, seksuaalisesti käytetty hyväksi, hakattu lapsina tms.
Suomessa pitäisi alkaa tehokkaammin hoitamaan mielenterveysongelmista kärsiviä, jotka jo nuorena syrjäytyvät työelämästä.
Miksi pitäisi hoitaa tehokkaammin, jos kaikki on ihan vaan itsestä kiinni ja itseaiheutettua?
Ei kaikki ole itsestä kiinni. Onhan hän syytön kokemiinsa vääryyksiin. Vain se on itse aiheutettua, jos ei pyri hakemaan apua tai ei ole itse motivoitunut muuttamaan asioita. 20 vuodessa olisi ehtinyt vaikka mitä... Näkisin, että laajempi ongelma on, ettei yhteiskunta tue riittävästi hänen kaltaisiaan. Palvelujärjestelmämme on myös vaihteleva riippuen siitä, missä asut.
Itse masennuksesta kärsivänä olen hakenut apua kun siihen olen kyennyt. Todella paljon on tullut sellainen kokemus vastaan, että sitä apua ei saa. Kauniita sanoja kyllä viljellään ja ollaan näennäisen huolissaan (mediassa), mutta sitten hankaloitetaan kaikin tavoin sitä avun saantia. Ihmisellä, jolla on voimat vähissä, ei riitä paukkuja alkaa taistelemaan sen avun saamiseksi.
Kyllä minä tuon kaiken ymmärrän. Kuten sanoin, palvelujen taso myös vaihtelee kunnittain. Liian kankeaa on meillä mielenterveysongelmien hoitoon pääsy. Olen itsekin hakenut apua masennukseen, käynyt psykoterapiassa vuosia ja olen nykyään sitä mieltä, että itsensä pitää hoitaa kuntoon, eikä jäädä vellomaan ongelmissaan. Aina voi muuttaa vaikka asuinpaikkaa, tehdä asiat uudella tavalla, rikkoa kaavojaan. Kyllähän se muutos sattuu, mutta se on se valinta. Pyrkiäkö muutokseen vai jäädä samaan tilanteeseen loppuelämäksi...
Vierailija kirjoitti:
Koulukiusaaminen jättää kyllä arvet. Itselläkin meni koko peruskoulu pelätessä ja ihmisiä välttäessä. Myös kotona piti pelätä alkoholisti-isää. Kyllä silti olen kumppanin löytänyt ja joitain ystäviä, mutta ei se helppoa ole ollut, kun on niin huono itsetunto ja pelkää tekevänsä/sanovansa jotain väärin mistä muut huomauttaa :(
Mitä alapeukuttamista tässä kommentissa on??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastoinkäymiset voi kääntää voitokseen, voimakseen tai niihin voi upota kuin suohon. Kaikilla on vaikeuksia ja traumoja. Ne käydään läpi ja eteenpäin, eikä raahata mukana kivirekenä koko elämää. Se vaatii terapiaa tai asian työstämistä, henkistä kasvua.
Syytä pitää hakea peilistä ja kantaa vastuu, ei syytellä ja ulkoistaa asioita.
Vierailija kirjoitti:
Sauli, jos näet tämän.
Moni asia tilanteessasi viittaa minusta Aspergeriin. Oletko lukenut aiheesta? Lue, ja lue varsinkin meidän aikuisten autismikirjolaisten omia kokemuksia. Moni meistä on samassa tilanteessa kuin sinä. Jos löydät kokemuksista itsesi, koeta päästä tutkimuksiin. Oikea diagnoosi voi avata ovet oikeanlaiseen tukeen esim. työllistymisen suhteen. Asut pääkaupunkiseudulla, jossa on paljon vertaistoimintaa esim. ASY:lla. Sieltä voisit löytää samanhenkisiä ystäviä. Vertaistoimintaa on myös netissä matalalla kynnyksellä.
Näin neurokirjolaisena pohdin samaa. Vaikeudet vuorovaikutuksessa (epävarmuus siitä, miten vuorovaikutustilanteissa tulisi toimia) omien tunteiden ja ajatusten sanoittamisen vaikeus, sekä mm. järjestelmällisyys ja suuritöisten töiden loppuun saattaminen ohjeita tarkasti noudattaen viittaavat Aspergeriin/autismin kirjoon. Olen samaa mieltä tuosta tutkimuksiin hakeutumisesta. Diagnoosi auttaa ymmärtämään itseä ja parantaa itsetuntemusta ja itsetuntoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samankaltaisessa tilanteessa, joskin minulla on kokemusta seurustelusuhteista ja pitkistäkin avoliitoista. Nykyään olen kuitenkin syrjäytynyt ja ahdistuksen vuoksi toimintakyvytön. Pystyn peittämään sisimpäni ja olemaan muiden kanssa vuorovaikutuksessa, mutta normaaliin arkeen en pysty.
Toimintakyvyttömyys sulkee kategorisesti pois seurustelusuhteet. Treffeille pääsen, mutta kun tilanteeni selviää, naiset eivät tahdo jatkaa.
Monet väittävät, että tasoteoria ei ole totta. Tosiasiassa on. Kun miehellä on vakaa työ ja tulotaso, hän ei kärsi mielenterveysongelmista eikä ole susiruma, hänen mahdollisuutensa parisuhteeseen ovat monikymmen- tai monisataakertaiset verrattuna alemman tason mieheen.
Keskiluokkaiset eivät tasoteorioita hyväksy, koska heillä valinnanvaraa on yllin kyllin, jolloin syntyy harha, ettei tasoja ole.
Tässäkin ketjussa on lukuisia viestejä, joissa käytännössä miestä neuvotaan nostamaan tasoaan. Pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä, jotta kelpaisi. Kaikki nämä viestit vahvistavat tasoteorian armottomuutta, sitä, että omana itsenään kaikkine heikkouksineen ei kelpaa.
Aiemmin Paavola on etsinyt kumppania lähinnä netin deittipalstoilta. Treffailun hän on aina kokenut kiusallisena, koska ei osaa ensikohtaamisella rentoutua ja olla oma itsensä.
Yleensä toisia treffejä ei ole tullut, vaikka useimmiten Paavola olisi ollut halukas näkemään uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisää Saulista....
Perjantai-dokkari
Syrjään jäänyt sydän
8 min
pe 19.3.2021
toistaiseksi
38722 katselua
Sauli Paavola, 43, on elänyt koko aikuiselämänsä ilman läheisiä ihmiskontakteja. Syrjäytynyt ja yksinäisyydestä kärsivä mies haaveilee rakkaudesta ja ensisuudelmasta. Ohjaaja: Roosa Maskonen
Jutun mies lienee autismin kirjolla. Harmi, ettei ole saanut mitään tukea sosiaalisen vuorovaikutuksen harjoittelemiseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kato Sauli terve!
T: Pulkkinen
Mene kylään jos et ole yksi niistä kiusaajista.
Vierailija kirjoitti:
Olen samankaltaisessa tilanteessa, joskin minulla on kokemusta seurustelusuhteista ja pitkistäkin avoliitoista. Nykyään olen kuitenkin syrjäytynyt ja ahdistuksen vuoksi toimintakyvytön. Pystyn peittämään sisimpäni ja olemaan muiden kanssa vuorovaikutuksessa, mutta normaaliin arkeen en pysty.
Toimintakyvyttömyys sulkee kategorisesti pois seurustelusuhteet. Treffeille pääsen, mutta kun tilanteeni selviää, naiset eivät tahdo jatkaa.
Monet väittävät, että tasoteoria ei ole totta. Tosiasiassa on. Kun miehellä on vakaa työ ja tulotaso, hän ei kärsi mielenterveysongelmista eikä ole susiruma, hänen mahdollisuutensa parisuhteeseen ovat monikymmen- tai monisataakertaiset verrattuna alemman tason mieheen.
Keskiluokkaiset eivät tasoteorioita hyväksy, koska heillä valinnanvaraa on yllin kyllin, jolloin syntyy harha, ettei tasoja ole.
Tässäkin ketjussa on lukuisia viestejä, joissa käytännössä miestä neuvotaan nostamaan tasoaan. Pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä, jotta kelpaisi. Kaikki nämä viestit vahvistavat tasoteorian armottomuutta, sitä, että omana itsenään kaikkine heikkouksineen ei kelpaa.
Minä olen samankaltainen nainen, ja sitä olen myös usein ihmetellyt heille jotka pölöttää että "sinun pitää vain uskoa itseesi, ryhdyt vain itsevarmaksi" jne jne että joo, mutta kun en ole itsevarma, eli turha väittää että kelpaan tällaisena jos minun kuitenkin pitäisi ennen kelpaamista muuttaa persoonani täysin päinvastaiseksi kuin mitä se on.
Vierailija kirjoitti:
Olen samankaltaisessa tilanteessa, joskin minulla on kokemusta seurustelusuhteista ja pitkistäkin avoliitoista. Nykyään olen kuitenkin syrjäytynyt ja ahdistuksen vuoksi toimintakyvytön. Pystyn peittämään sisimpäni ja olemaan muiden kanssa vuorovaikutuksessa, mutta normaaliin arkeen en pysty.
Toimintakyvyttömyys sulkee kategorisesti pois seurustelusuhteet. Treffeille pääsen, mutta kun tilanteeni selviää, naiset eivät tahdo jatkaa.
Monet väittävät, että tasoteoria ei ole totta. Tosiasiassa on. Kun miehellä on vakaa työ ja tulotaso, hän ei kärsi mielenterveysongelmista eikä ole susiruma, hänen mahdollisuutensa parisuhteeseen ovat monikymmen- tai monisataakertaiset verrattuna alemman tason mieheen.
Keskiluokkaiset eivät tasoteorioita hyväksy, koska heillä valinnanvaraa on yllin kyllin, jolloin syntyy harha, ettei tasoja ole.
Tässäkin ketjussa on lukuisia viestejä, joissa käytännössä miestä neuvotaan nostamaan tasoaan. Pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä, jotta kelpaisi. Kaikki nämä viestit vahvistavat tasoteorian armottomuutta, sitä, että omana itsenään kaikkine heikkouksineen ei kelpaa.
Ehkä kovaa, mutta yleensä ihmisillä on aivan tarpeeksi omiakin ongelmia eikä niitä haluta ehdoin tahdoin lisätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukiusaaminen jättää kyllä arvet. Itselläkin meni koko peruskoulu pelätessä ja ihmisiä välttäessä. Myös kotona piti pelätä alkoholisti-isää. Kyllä silti olen kumppanin löytänyt ja joitain ystäviä, mutta ei se helppoa ole ollut, kun on niin huono itsetunto ja pelkää tekevänsä/sanovansa jotain väärin mistä muut huomauttaa :(
Mitä alapeukuttamista tässä kommentissa on??
Täällä vaikuttaa olevan negatiivistä väkeä jota vaan peukuttavat alas ilman että lukevat keskustelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samankaltaisessa tilanteessa, joskin minulla on kokemusta seurustelusuhteista ja pitkistäkin avoliitoista. Nykyään olen kuitenkin syrjäytynyt ja ahdistuksen vuoksi toimintakyvytön. Pystyn peittämään sisimpäni ja olemaan muiden kanssa vuorovaikutuksessa, mutta normaaliin arkeen en pysty.
Toimintakyvyttömyys sulkee kategorisesti pois seurustelusuhteet. Treffeille pääsen, mutta kun tilanteeni selviää, naiset eivät tahdo jatkaa.
Monet väittävät, että tasoteoria ei ole totta. Tosiasiassa on. Kun miehellä on vakaa työ ja tulotaso, hän ei kärsi mielenterveysongelmista eikä ole susiruma, hänen mahdollisuutensa parisuhteeseen ovat monikymmen- tai monisataakertaiset verrattuna alemman tason mieheen.
Keskiluokkaiset eivät tasoteorioita hyväksy, koska heillä valinnanvaraa on yllin kyllin, jolloin syntyy harha, ettei tasoja ole.
Tässäkin ketjussa on lukuisia viestejä, joissa käytännössä miestä neuvotaan nostamaan tasoaan. Pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä, jotta kelpaisi. Kaikki nämä viestit vahvistavat tasoteorian armottomuutta, sitä, että omana itsenään kaikkine heikkouksineen ei kelpaa.
Ehkä kovaa, mutta yleensä ihmisillä on aivan tarpeeksi omiakin ongelmia eikä niitä haluta ehdoin tahdoin lisätä.
Näin on, mutta ihmettelen vain sitä, miksi tasoteoriaa vastustetaan kiivaasti, vaikka jokainen alemman tason mies tai nainen tietää sen olevan totta.
Kun alemman tason ihminen yrittää hakea foorumeilta tukea, hän saa osakseen herkästi ainoastaan syyllistämistä tai ohjeita, kuinka tasoa voisi nostaa.
Yleinen neuvo on ottaa omantasoinen puoliso, siis mielenterveysongelmaisen pitäisi ottaa toinen mielenterveysongelmainen.
Ja kuitenkin näitä neuvoja jakavat ihmiset kiivaasti väittävät, että mitään tasoja ei ole olemassa, vaikka he edellisessä viestissään ovat neuvoneet luuseria valitsemaan toisen luuserin.
Voisko Sauli saada töitä Valmetilta nyt kun he hakevat työntekijöitä autotehtaalle.
Niinpä. Itse olen aseksuaali ja aromantikko (nainen), mutta en ole kyllä koskaan kärsinyt siitä vaan elämä on valtavan helppoa näin, kun ei tarvitse kelvata kellekään seksiin eikä suhteeseen.
Mutta tosiaan jos on sitä tyyppiä joka uskoo yhteiskunnan aivopesun siitä millainen pitäisi olla, millaisia kokemuksia pitäisi olla jne niin sitten tilanteesta voi kärsiä kun ei vastaa muiden odotuksia. Itselleni muiden odotukset ja ajatukset elämäntavastani on aina olleet yhdentekeviä.