Lue keskustelun säännöt.
Onko uskovaisen elämä vain yhtä synkkää kuoleman odotusta
17.12.2020 |
Kaikki mikä vähänkin tuntuu kivalta tässä maallisessa elämässä -onkin syntiä. Onko se uskovaisen elämä sitten niin täynnä sääntöjä ja rajoituksia, että mistään ei voi iloita? Mitä ylipäänsä saa tehdä ja mitä ei - kertokaa se uskovaiset.
Mitä iloa esimerkiksi siitä on jos itse pääset taivaaseen ja läheisesi joutuvat helvettiin?
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on keksitty rippituoli ja anekauppa.
Tuli vaan mieleen tää kuva joka ei liity varmaan muuten mitenkään:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se joka eristyy, edistyy. Vain keskittymällä löytää jotakin. Seurallisuus vie ajan, se on egopöhötystä ja peilaamista.
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei tule mieleen yhtään kivaa asiaa, joka minulta olisi kielletty sen takia, että olen uskovainen.
Mulle tulee. Seksi. On ikävä ajatus, etten enää ikinä saa harrastaa seksiä, jos en löydä aviopuolisoa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tylsää uskiksen elämä. Juon parhaillaan kaljaa himassa ( joo se on sallittua uskovallekin ) , enkä käytä maskia koska en pelkää. Enkä ole sairastunut. Jos sairastuisin niin mitä sitten. Se on vain elämää, olen pahempiakin asioita kohdannut kuin korona. Se juju on siinä, ettei minun tarvitse elää pelossa. Ei kuoleman eikä helvettiin joutumisen pelossa. Tai asunnon, ihmissuhteiden tai jonkin muun asian menettämisen pelossa. Olen vapaa.
Ole sinäkin vapaa, se on paras tunne mitä voi olla. Rauha sydämessä.
On syytä käyttää maskia suojellakseen muita. On itsekästä toimia niin, että vaarantaa muut.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ns. luopio, vaikka haluaisinkin olla uskossa. Pahimmat syntini tein uskossa ollessa, en tiedä riittääkö armo enää minulle.
Tottakai armo riittää! Ja tosiaan, pahimmat synnit voi tehdä juuri uskovaisena, ikävä kyllä koska Saatana vaanii sua silloin kun olet lähellä Jumalaa, ei se välitä ei-uskovista koska heitä ei tarvitse yrittää johdattaa pois Jumalan luota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jeesushan tulee pian tempaamaan omansa taivaaseen. Mitäs jos teillä on kissoja tai koiria tai muita kotieläimiä, miten niiden sitten käy? pääsevätkö nekin tempaukseen mukaan vai jäävätkö oman onnensa nojaan?
Minä hautasin salaa meidän missen hautausmaalle.
Eli mun kissa temmataan taivaaseen:)
Mun ateisti isäni haudattiin kirkkomaahan ja pappi siunasi.
Temmataanko se taivaaseen
Jos kerta salahaudattu misukin temmataan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jeesushan tulee pian tempaamaan omansa taivaaseen. Mitäs jos teillä on kissoja tai koiria tai muita kotieläimiä, miten niiden sitten käy? pääsevätkö nekin tempaukseen mukaan vai jäävätkö oman onnensa nojaan?
En tiedä, mutta toivon että näen rakkaat lemmikkini taivaassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synti on sitä, että tekee tekoja, jotka erkaannuttavat Jumalasta. Niin paatunutta syntistä tuskin onkaan, joka koko sielustaan olisi luopunut kaikkein pienimmästäkin Jumalan, armon, tai jopa hyvyyden ajatuksesta. En ole huolissani niiden läheisteni puolesta, jotka eivät usko samalla tavalla kuin minä. Kaikki he ovat pohjimmiltaan hyviä ihmisiä, joiden uskon pelastuvan - minä en voi tietää, mitä Jumala lopulta tahtoo tehdä, mutta luotan Hänen hyvyyteensä.
Kukaan ei myöskään tiedä, mitä meidän viimeisillä hetkillämme tapahtuu. Kun sydän pysähtyy, menee vielä minuutteja että aivot sammuvat täysin. Lisäksi kaikkivaltiasta tuskin maallinen aika rajoittaa... On täysin mahdollista, että ihan jokainen ihminen viimeisellä tajuntansa sekunnin murto-osalla tekee sovinnon Luojansa kanssa ja pelastuu.
Helvetti on täällä maan päällä, ja ihminen yleensä luo sen ihan itse itselleen.
Pakko nyt sanoa mutta sen varaan ei tosiaankaan kannata pelastumistansa jättää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei tule mieleen yhtään kivaa asiaa, joka minulta olisi kielletty sen takia, että olen uskovainen.
Mulle tulee. Seksi. On ikävä ajatus, etten enää ikinä saa harrastaa seksiä, jos en löydä aviopuolisoa.
Pidä Jeesus mielessä
Jeesus ei puhunut KERTAAKAAN seksistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jeesushan tulee pian tempaamaan omansa taivaaseen. Mitäs jos teillä on kissoja tai koiria tai muita kotieläimiä, miten niiden sitten käy? pääsevätkö nekin tempaukseen mukaan vai jäävätkö oman onnensa nojaan?
En tiedä, mutta toivon että näen rakkaat lemmikkini taivaassa.
Onko ne hamstereita?
Koirat ja Noidat ei taivaaseen pääse..olethan hyvä uskovainen.
Ja jos lapsesi EI usko , lapsesi mätänee koirien kanssa ja sielu PALAA
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut hyvä ja mielenkiintoinen keskustelu. Olen tullut nuorena uskoon ja elänyt neitsyenä, koska olen ajatellut että seksi kuuluu vain avioliittoon. Houkutuksia on toki ollut, mutta olen pysynyt lujana. Puolisoa ei ole löytynyt ja olen jo miltei 40-vuotias nainen, nyt olen ihastunut todella lujaa erää ei-uskovasn mieheen, ja hän ei tiedä taustastani tai ajatuksiani. Haluaisin seksiä hänen kanssaan, ja on todella vaikeaa hillitä haluaan.
Seksin harrastaminen tuon miehen kanssa pelottaa, sillä mies on kokenut, enkä haluaisi hänen tietävän että olen neitsyt. On hieman noloa että minulla ei ole seksikokemuksia.
Toisille on toisille ei, niinkuin elämä yleensäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän nimenomaan suomalaiset uskovaiset ajattelevat, että ainoat synnit ovat tupakan poltto, alkoholinkäyttö ja irtosuhteet. Tiedän monia uskovaisia saarnaajamiehiä ja naisiakin joilla on keskivartalo-obesiteettia - eli siis harrastavat mässäilyä ja sekö ei olekaan sitten syntiä. Juoruilu ja rahanahneuskin ovat syntejä.
Kaikki ihmiset ovat syntisiä. Myös papit. Jotkut synnit näkyy päälle, kuten mässäily, toiset sitten taas ei.
Ja kuten joku jo sanoi, ihminen pelastuu yksin armosta. Tietysti meidän on ihan oman etumme takia kannattavaa tehdä mahdollisimman vähän syntiä, koska synti nyt yleensä ei vie elämää mitenkään eteenpäin. Mainitsemarsi mässäily vaan pilaa terveyden ja juoruilu ihmissuhteet ja on sitäpaitsi hukkaan heitettyä aikaa.
Kolmannekseen jos oikeasti uskoo Jumalaan, haluaa tietysti tehdä sille mieliksi, ihan kuten ihminen haluaa ilahduttaa käytöksellään vaikkapa puolisoaan tai vanhempiaan - tai seurakoira omistajiaan. Itse näen olevani vähän kuin Jumalan koira. Yritän tehdä miten Jumala tahtoo, koska 1. Se on oman etuni mukaista, ja 2. Tottakai haluan Jumalan iloitsevan että teen oikein. Mutta aivan kuten minä ymmärrän jos koirani lankeaa kiusaukseen ja varastaa parvekkeelle jäähtymään unohtunutta ruokaa, Jumala ymmärtää jos minä lankean.
Mutta pelastuu niin kuin mihin?
Mitä siellä taivaassa sitten tapahtuu?
Mitäs sitten kuoleman jälkeen, jos ei ylläri tapahdukaan mtn.? Aikamoinen pettymys vai mitä 😘
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvoin luterilaisessa (ei-lestadiolaisessa) keskivertoa uskovaisessa kodissa ja joo, noinhan se menee. Rajoitukset varsinkin lapsille ja nuorille, jotka eivät itse saa päättää omista asioistaan, ovat tiukat.
Toki riippuu myös perheestä. On myös liberaaleja uskovaisperheitä, joissa lapsiin luotetaan ja lapset saavat elää maailmassa. Mutta minun kokemukseni mukaan syntinä voidaan kyllä pitää telkkarin katsomista, pelejä, pokémoneja, seurustelua... Myös ei-uskovaisten lasten ja nuorten seura voi olla kyseenalaista.
Omasta näkökulmastani uskolla ei ole juuri positiivista vaikutusta lapsen ja nuoren elämään.
Koetko, että tunsit Jumalan? Voin kuvitella, että em. rajoitukset tuntuvat raskaalta, jos suhde Jumalan kanssa ei ole läheinen tai ei ymmärrä, mihin se perustuu, että noita asioita ei saisi tehdä.
Omasta näkökulmastani uskolla on ollut todella positiivinen vaikutus, mm. siinä mielessä, että nyt kun olen uskossa, ihmisarvoni perustuu siihen, että olen Jumalalle rakas, eikä hän jätä minua koskaan. Ennen kuin olin uskossa, näkemykseni itsestäni perustui suorituksiini, ulkonäkööni ja muiden ihmisten mielipiteisiin minusta. Tämä oli valtavan ahdistava suorittamisen oravanpyörä.
En ole koskaan uskonut Jumalaan. Minulla on hyvin nuoresta asti ollut tiedepainotteinen maailmankuva, ja uskon, että filosofialla ja etiikalla pystytään perustelemaan paljon uskontoa paremmin itseen sekä toisiin ihmisiin kohdistuvia sääntöjä.
Kysymys siitä, "tunsinko koskaan Jumalan", kuulostaa ikävästi siltä syyllistämiseltä, mikä mielestäni on ikävimpiä piirteitä uskonnollisuudessa. Ihmiset ovat erilaisia, se ei ole minussa mikään vika, etten ole kiinnostunut hengellisistä asioista. Ei ole minun vikani, että en "tuntenut Jumalaa" sillä tavoin, kuin joku toinen sen haluaisi määritellä.
Sitä paitsi uskonnolliset säännöt ja rajoitukset pätevät eri tavalla eri ihmisiin. Ihan seurakuntatoiminnan ytimessäkin on ihmisiä, jotka rikkovat monin tavoin niitä rajoitteita, joita jotkut toiset haluavat asettaa. Jos säännöt olisivat oikeasti reilut ja tasapuoliset, niitä pyrittäisiin soveltamaan kaikkiin samalla tavalla. Mutta näin ei ole. Ergo, säännöt eivät ole mielestäni hyviä. Ja se, miksi säännöt koskevat eri ihmisiä eri tavoin, selittyy ihan muulla kuin teologisella oppisisällöllä.
Kehoitan kaikkia lukemaan Raamattu kannesta kanteen. Sieltä nämä asiat selviävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvoin luterilaisessa (ei-lestadiolaisessa) keskivertoa uskovaisessa kodissa ja joo, noinhan se menee. Rajoitukset varsinkin lapsille ja nuorille, jotka eivät itse saa päättää omista asioistaan, ovat tiukat.
Toki riippuu myös perheestä. On myös liberaaleja uskovaisperheitä, joissa lapsiin luotetaan ja lapset saavat elää maailmassa. Mutta minun kokemukseni mukaan syntinä voidaan kyllä pitää telkkarin katsomista, pelejä, pokémoneja, seurustelua... Myös ei-uskovaisten lasten ja nuorten seura voi olla kyseenalaista.
Omasta näkökulmastani uskolla ei ole juuri positiivista vaikutusta lapsen ja nuoren elämään.
Koetko, että tunsit Jumalan? Voin kuvitella, että em. rajoitukset tuntuvat raskaalta, jos suhde Jumalan kanssa ei ole läheinen tai ei ymmärrä, mihin se perustuu, että noita asioita ei saisi tehdä.
Omasta näkökulmastani uskolla on ollut todella positiivinen vaikutus, mm. siinä mielessä, että nyt kun olen uskossa, ihmisarvoni perustuu siihen, että olen Jumalalle rakas, eikä hän jätä minua koskaan. Ennen kuin olin uskossa, näkemykseni itsestäni perustui suorituksiini, ulkonäkööni ja muiden ihmisten mielipiteisiin minusta. Tämä oli valtavan ahdistava suorittamisen oravanpyörä.
En ole koskaan uskonut Jumalaan. Minulla on hyvin nuoresta asti ollut tiedepainotteinen maailmankuva, ja uskon, että filosofialla ja etiikalla pystytään perustelemaan paljon uskontoa paremmin itseen sekä toisiin ihmisiin kohdistuvia sääntöjä.
Kysymys siitä, "tunsinko koskaan Jumalan", kuulostaa ikävästi siltä syyllistämiseltä, mikä mielestäni on ikävimpiä piirteitä uskonnollisuudessa. Ihmiset ovat erilaisia, se ei ole minussa mikään vika, etten ole kiinnostunut hengellisistä asioista. Ei ole minun vikani, että en "tuntenut Jumalaa" sillä tavoin, kuin joku toinen sen haluaisi määritellä.
Sitä paitsi uskonnolliset säännöt ja rajoitukset pätevät eri tavalla eri ihmisiin. Ihan seurakuntatoiminnan ytimessäkin on ihmisiä, jotka rikkovat monin tavoin niitä rajoitteita, joita jotkut toiset haluavat asettaa. Jos säännöt olisivat oikeasti reilut ja tasapuoliset, niitä pyrittäisiin soveltamaan kaikkiin samalla tavalla. Mutta näin ei ole. Ergo, säännöt eivät ole mielestäni hyviä. Ja se, miksi säännöt koskevat eri ihmisiä eri tavoin, selittyy ihan muulla kuin teologisella oppisisällöllä.
Mistä ihmeen säännöistä sinä kirjoitat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvoin luterilaisessa (ei-lestadiolaisessa) keskivertoa uskovaisessa kodissa ja joo, noinhan se menee. Rajoitukset varsinkin lapsille ja nuorille, jotka eivät itse saa päättää omista asioistaan, ovat tiukat.
Toki riippuu myös perheestä. On myös liberaaleja uskovaisperheitä, joissa lapsiin luotetaan ja lapset saavat elää maailmassa. Mutta minun kokemukseni mukaan syntinä voidaan kyllä pitää telkkarin katsomista, pelejä, pokémoneja, seurustelua... Myös ei-uskovaisten lasten ja nuorten seura voi olla kyseenalaista.
Omasta näkökulmastani uskolla ei ole juuri positiivista vaikutusta lapsen ja nuoren elämään.
Koetko, että tunsit Jumalan? Voin kuvitella, että em. rajoitukset tuntuvat raskaalta, jos suhde Jumalan kanssa ei ole läheinen tai ei ymmärrä, mihin se perustuu, että noita asioita ei saisi tehdä.
Omasta näkökulmastani uskolla on ollut todella positiivinen vaikutus, mm. siinä mielessä, että nyt kun olen uskossa, ihmisarvoni perustuu siihen, että olen Jumalalle rakas, eikä hän jätä minua koskaan. Ennen kuin olin uskossa, näkemykseni itsestäni perustui suorituksiini, ulkonäkööni ja muiden ihmisten mielipiteisiin minusta. Tämä oli valtavan ahdistava suorittamisen oravanpyörä.
En ole koskaan uskonut Jumalaan. Minulla on hyvin nuoresta asti ollut tiedepainotteinen maailmankuva, ja uskon, että filosofialla ja etiikalla pystytään perustelemaan paljon uskontoa paremmin itseen sekä toisiin ihmisiin kohdistuvia sääntöjä.
Kysymys siitä, "tunsinko koskaan Jumalan", kuulostaa ikävästi siltä syyllistämiseltä, mikä mielestäni on ikävimpiä piirteitä uskonnollisuudessa. Ihmiset ovat erilaisia, se ei ole minussa mikään vika, etten ole kiinnostunut hengellisistä asioista. Ei ole minun vikani, että en "tuntenut Jumalaa" sillä tavoin, kuin joku toinen sen haluaisi määritellä.
Sitä paitsi uskonnolliset säännöt ja rajoitukset pätevät eri tavalla eri ihmisiin. Ihan seurakuntatoiminnan ytimessäkin on ihmisiä, jotka rikkovat monin tavoin niitä rajoitteita, joita jotkut toiset haluavat asettaa. Jos säännöt olisivat oikeasti reilut ja tasapuoliset, niitä pyrittäisiin soveltamaan kaikkiin samalla tavalla. Mutta näin ei ole. Ergo, säännöt eivät ole mielestäni hyviä. Ja se, miksi säännöt koskevat eri ihmisiä eri tavoin, selittyy ihan muulla kuin teologisella oppisisällöllä.
Mistä ihmeen säännöistä sinä kirjoitat?
Seurustelua, viihdettä (esim. telkkarin katselua), muiden ihmisten seuraa koskevista säännöistä. Sääntöinä mä olen ne itse ainakin kokenut, (toki joku vapaaehtoisesti elämäänsä rajoittava voi ajatella, että ne eivät ole sääntöjä).
Uskiksen elämä on täynnä iloa. Ei täällä ainakaan mitään kuolemaa odotella. Tehdään mitä huvittaa, kaikki ei toki hyödyksi ole, joten sellaisiin yritetään olla sotkeutumatta liikaa. Tavallisia ihmisiä ollaan, meitä yhdistää toivo ja rakkaus. Nautitaan jokaisesta päivästä ja hetkestä 😊
Kukaan ei myöskään tiedä, mitä meidän viimeisillä hetkillämme tapahtuu. Kun sydän pysähtyy, menee vielä minuutteja että aivot sammuvat täysin. Lisäksi kaikkivaltiasta tuskin maallinen aika rajoittaa... On täysin mahdollista, että ihan jokainen ihminen viimeisellä tajuntansa sekunnin murto-osalla tekee sovinnon Luojansa kanssa ja pelastuu.
Helvetti on täällä maan päällä, ja ihminen yleensä luo sen ihan itse itselleen.