Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1154)
on käsketty kiertämään kaukaa moinen tyyppi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa-a. Hän ei tainut hyväksyä ylipainoani.
Pakko myöntää että introverttiyden ja nepsy piirteiden lisäksi mulla on pahoja luottamus ongelmia sekä olen erittäin ennakkoluuloinen ja tuomitseva.
Montaa hyvää ihmiskontaktia ei oo elämässä, enkä vain tajua miksi joku haluaisi olla mulle rehellinen ystävä.
En edes yritä vaikka moni mun seuraan hakeutuukin.
Olen jo eläkkeellä oleva ihminen ja tapaan koiraa ulkoilluttaessani erään minua vanhemman ihmisen ja jutellaan aina niitä näitä. Nyt olen huomannut että hän kääntyy takaisin päin tai sitten minut nähdessään menee toista kautta vikkelään. Mietin ensin mitä ihmettä olin tehnyt tai sanonut, vaikkakin tiesin etten mitään. Ihmettelen hieman hänen käytöstään mutta jos ei välitä kohdata ja jutella, niin se on hänen valintansa. Joskus vanhat ihmiset ovat tosi arkoja.
Minulla on kaksi tällaista tapausta viime ajoilta. Toinen oli uusi työkaveri, hän vaikutti kovasti haluavan olla ystäväni, ja oli hyvin ekstrovertti ja aloitteellinen, ja ihan hauskaa seuraa suurimman osan ajasta. Meillä oli myös hyvin samanlaiset arvot ja asenteet. Mutta muutaman kerran hän alkoi yllättäen nälviä minua ilman mitään syytä, kaiketi ollakseen hauska, mutta kun kysyin miksi hän noin sanoo, niin hän vain jatkoi ilkeää "vitsiään". Toisekseen hän alkoi muiden edessä kyseenalaistaa minua työasioissa, jotka olivat minun erikoisalaani, tilanteissa, jotka eivät olleet mitään kokouksia tms vaan tyyliin kahvihuonetilanteissa. Hänellä oli myös erittäin tunkeileva tyyli sosiaalisissa tilanteissa, puhui päälle ja tunki muiden keskusteluihin mukaan. Minulla on hyvin erilainen vuorovaikutustyyli ja tulen helposti tuollaisten ihmisten "jyräämäksi". Siksi peräännyin kaikesta työn ulkopuolisesta sosiaalisuudesta ja hoidin vain työasiat asiallisesti (hän vaihtoi sitten työpaikkaa, mikä oli helpotus).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halunnut tutustua mukavilta vaikuttaviin naapureihin, koska kammosin tilannetta että kotiovella olisi tämän tästä yllättäen joku pimputtelemassa sopimatta. Jälkeenpäin ajatellen, olisinhan voinut vain esittää tämän toiveen, että tapaamiset kuitenkin aina sovittaisi muissa kanavissa, vaikka vierekkäin asutaankin.
En osaa selittää sitä, mutta haluan olla kotona yksin enkä halua sinne muita ihmisiä (perheeni lisäksi).
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi tällaista tapausta viime ajoilta. Toinen oli uusi työkaveri, hän vaikutti kovasti haluavan olla ystäväni, ja oli hyvin ekstrovertti ja aloitteellinen, ja ihan hauskaa seuraa suurimman osan ajasta. Meillä oli myös hyvin samanlaiset arvot ja asenteet. Mutta muutaman kerran hän alkoi yllättäen nälviä minua ilman mitään syytä, kaiketi ollakseen hauska, mutta kun kysyin miksi hän noin sanoo, niin hän vain jatkoi ilkeää "vitsiään". Toisekseen hän alkoi muiden edessä kyseenalaistaa minua työasioissa, jotka olivat minun erikoisalaani, tilanteissa, jotka eivät olleet mitään kokouksia tms vaan tyyliin kahvihuonetilanteissa. Hänellä oli myös erittäin tunkeileva tyyli sosiaalisissa tilanteissa, puhui päälle ja tunki muiden keskusteluihin mukaan. Minulla on hyvin erilainen vuorovaikutustyyli ja tulen helposti tuollaisten ihmisten "jyräämäksi". Siksi peräännyin kaikesta työn ulkopuolisesta sosiaalisuudesta ja hoidin vain työasiat asiallisesti (hän vaihtoi sitten työpaikkaa, mikä oli helpotus).
Toinen oli vanha opiskelukaveri, joka halusi Suomeen palattuaan lämmittää välit. Hän on kiinnostava tyyppi ja fiksu ja sivistynyt. Mutta meillä taas ensinnäkään arvot eivät oikein kohdanneet, toisekseen hän tuntuu haluavan olla aina se, joka tietää kulttuurista, kirjoista, musiikista ym. Kaiken parhaiten (tässä on minussakin vikaa, koska olen vähän liian herkkä tuollaiselle) ja ikävä sanoa, mutta kolmas ongelma oli, että hän olisi halunnut nähdä lasten kanssa, ja hänen lapsensa on omiani nuorempi ja melko vaativa luonteeltaan, komentelee muita ja saa kiukkukohtauksia. Omani eivät halunneet lähteä näihin tapaamisiin, joten minun piti hankkia lastenvahti ja mennä sitten hengailemaan hänen ja hänen lapsensa kanssa. Ihan OK jos kyseessä olisi ollut paras ystävä, mutta kun suhde oli muutenkin vähän "meh" ja annoin sen hiipua. Tää oli siis sellainen tilanne, että mulla on aika paljon sosiaalista elämää, eikä sinne oikein mahdu enää lisää, elleivät ne ole ihan todella mahtavia ja palkitsevia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidillä on 3 lasta, tuli raskaaksi heti, nsureskeli kun sanoi suunnitteli haluaa vietyää lasten synttärit esikoinen tammikuussa, seuraava helmikuussa ja kolmas maaliskuussa. Lasten ikäero on 1 v ja 1 kk seuraavaan.
Itselläni rankat lapsettomuushoidot ja kerran sanoi hoidot ovat luonnottomia ja kaikkien ei pidä lisääntyä.
Sanoin heippa. Muutama v sitten olin tullut äidiksi. Lapseni ei ole täysin terve. Toisti aikaisempaa mähän sanoin kaikkien ei pidä lisääntyä.
Sanoin ole hiljaa, lähdin pois, blokkasin kaikesta somesta ja oli ihmetellyt yhteisten tuttujen kanssa suuttumistani.
Ei hän millään pahalla, hänhän on vaan oikeassa.
Olimme porukalla laivalla. Tietty harrastusporukka sovittiin mennään tallinnaan ja nähdään siellä tietyssä paikassa klo jne
Mä katsoin mihin hintaan pääsen yli ja varasin.
Tallinnassa kävi ilmi olen menossa tämän yhden kanssa samalla laivalla kotiin ja hän selitti mennään samalla taksilla, ei kiitos. Sanoin minä menen omia polkuja, älä sotke mua näihin.
Laivassa huuteli ryhmässä missä
Olen, halusi ostaa yhteisen hytin. Istuin penkillä ja luin kirjaa.
Olisi pitänyt mennä yhdessä syömäänkin.
Kotona vastasin luin enkä huomannut viestejä. Oli loukkaantunut, kun hän oli nähnyt vaivaa.
Pari viikkoa matkan jälkeen kyseli ollaanko tax freet juotu. En ees köynyt tax freessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olimme porukalla laivalla. Tietty harrastusporukka sovittiin mennään tallinnaan ja nähdään siellä tietyssä paikassa klo jne
Mä katsoin mihin hintaan pääsen yli ja varasin.Tallinnassa kävi ilmi olen menossa tämän yhden kanssa samalla laivalla kotiin ja hän selitti mennään samalla taksilla, ei kiitos. Sanoin minä menen omia polkuja, älä sotke mua näihin.
Laivassa huuteli ryhmässä missäOlen, halusi ostaa yhteisen hytin. Istuin penkillä ja luin kirjaa.
Olisi pitänyt mennä yhdessä syömäänkin.
Kotona vastasin luin enkä huomannut viestejä. Oli loukkaantunut, kun hän oli nähnyt vaivaa.
Pari viikkoa matkan jälkeen kyseli ollaanko tax freet juotu. En ees köynyt tax freessä
En ihan ymmärtänyt tarinaa. Jos ollaan reissussa harrastusporukalla, kai on ihan normaalia että sitten käydään yhdessä syömässä jos mennään samaa matkaa? Tai jopa jaetaan taksikuluja? Toki jos et pysty sietämään kavereita, mutta miksi sitten edes lähteä.
Yleensä se ystävyyden kehittyminen jää vaan siitä syystä, että tässä elämäntilanteessa ei ole aikaa. On työt, lapset, harrastukset, lasten harrastukset, puoliso, olemassa olevat ystävät ja sukulaiset ja näillekään ei riitä tarpeeksi aikaa. Niin juuri nyt tähän yhtälöön on hyvin vaikeaa lisätä mitään! Ellei sitten edellä mainittujen kautta vietetä jo yhdessä aikaa.
Silloin, kun olen tietoisesti vähentänyt yhteyttä johonkin ihmiseen, on kyse ollut tilanteessa, jossa koen, että se ihminen "ottaa" enemmän kuin antaa: on minuun yhteyksissä lähinnä, kun tarvitsee minulta jotain tai tapaamisemme koostuvat vain siitä, että hän kaataa murheensa niskaani. Silloin en halua ystävystyä syvemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräs nainen jolla oli syömishäiriö,kehuskeli olleensa mm tiputuksessa kun ei ollu syönyt ja juonut moneen päivään,aina kahvilaankin meno aiheutti draamaa, ihme mt ongelmainen joka sit haukku mut pystyyn kun ensin oli haukunnut siitä kun yritin auttaa.
Sääliksi kävi sen lasta ja miestä
Vierailija kirjoitti:
Yleensä se ystävyyden kehittyminen jää vaan siitä syystä, että tässä elämäntilanteessa ei ole aikaa. On työt, lapset, harrastukset, lasten harrastukset, puoliso, olemassa olevat ystävät ja sukulaiset ja näillekään ei riitä tarpeeksi aikaa. Niin juuri nyt tähän yhtälöön on hyvin vaikeaa lisätä mitään! Ellei sitten edellä mainittujen kautta vietetä jo yhdessä aikaa.
Silloin, kun olen tietoisesti vähentänyt yhteyttä johonkin ihmiseen, on kyse ollut tilanteessa, jossa koen, että se ihminen "ottaa" enemmän kuin antaa: on minuun yhteyksissä lähinnä, kun tarvitsee minulta jotain tai tapaamisemme koostuvat vain siitä, että hän kaataa murheensa niskaani. Silloin en halua ystävystyä syvemmin.
Mä en taas allekirjoita tätä yhtään. Vaikka itselläkin on todellisimmat ruuhkavuodet ja monta harrastuslähtöä joka illalle niin aina kun kiinnostavia ihmisiä löytyy niin niitä mahtuu elämään. Mutta harva on niin kiinnostava eli ne syyt löytyy kuitenkin lopulta jostain muualta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävyys jonkun kanssa syntyy spontaanisti, yrittämättä, ja ensisilmäyksellä: ollaan heti kuin oltaisiin tunnettu aina, vaikka ollaan juuri tavattu. Ollaan siis heti ns. samalla aaltopituudella. Jos ei tätä efektiä synny, ei sitä ainakaan omissa ihmissuhteissa ole syntynyt sitten myöhemminkään. Ja sellaisista ihmisistä en edes yritä saada ystäviä, joiden kanssa ei ole heti klikannut tällä tavalla. Sellaiset jäävät sitten vain tutuiksi, ja se tuttuuden aste on sitten joko hyvä tuttu tai hyvänpäivän tuttu tai joku muu tuttu, mutta ei koskaan läheinen sydänystävä.
Sellaset ihmiset, joita kiinnostaa vain omat asiat. Ei. Pälättävät jonninjoutavaa soopaa, joka ei kiinnosta pätkääkään. Eivät tajua vihjettä, kun sanoo, että mun pitää mennä nyt. Työpaikalla on joskus vähän pakosta yritettävä muka kuunnella, mutta muulloin ei kiinnosta mitkään pitkät monologit esim. jostain kirjasta tai entisten naapureiden sukulaisesta, jolla oli 90-luvulla ruma auto. Pärjään myös ilman tietoa kenenkään verenpainelukemista ja virtsaamistiheydestä.
En ole erakkoluonne, mutta ihmiset on nykypäivänä niin sekasin, etten jaksa nähdä vaivaa etsiä ystäviä.
En siedä ihmisiä, jotka tulevat käymään ilmoittamatta. Nykypäivänä, kun kaikilla on puhelin. En tunne ketään, jolla ei olisi minkäänlaista puhelinta.
En juurikaan ystävysty kauhean urakeskeisten tai suorituskeskeisten, totisten ihmisten kanssa. Olen itse rentoa ja boheemia ihmistyyppiä. Samoin, jos joku takertuu heti liikaa, teen automaattisen väistöliikkeen. Liialliset puhelimessa pölpöttäjät kanssa ahdistavat. Tykkään mieluummin viestitellä. Eli rennot, tilaa antavat ihmiset ovat niitä, joiden kanssa helposti ystävystyn. Etenkin taiteellisten.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt aika tylyä tekstiä mutta yksi henkilö oli selvästi todella todella yksinäinen ja todella epätoivoinen ja jotenkin tuli fiilis että minun seurastani olisi riippunut hänen onnellisuutensa. Päädyin kiertämään kaukaa.
Tottakai ihmisen onnellisuus johtuu osittain muista ihmisistä.
Jos ihminen ei ole kiinnostava, niin miksi kuluttaisin aikaani hänen seurassaan kuunnellen mahdollisesti listaa arkisista asioista, mitä hän on tehnyt tai mitä hänen lapsensa ovat tehneet. Myös muuten fiksutkin ihmiset heivaan ulos kaveripiiristäni, jos heidän olemuksensa paljastaa heidän väheksyvän minua (todella fiksut eivät koskaan nosta itseään alentamalla muita ja vaikka tiedostaisivatkin olevansa vähän kehittyneempiä, se ei näy heistä). Haluan viisaita kiinnostavia ystäviä, jotka ovat kiinnostuneista totuudesta eri asioiden suhteen eivätkä ole helposti aivopestäviä NPC -hahmoja, ja joiden kanssa voi keskustella syvällisesti, mutta joiden seurassa voi olla hauskaa myös Helsingin yöelämässä. Ihanneystävä on lisäksi asteen minua henkisempi ja fiksumpi, jotta voin kehittyä hänen seurassaan itsekin.