Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1027)
En halua ystävystyä kenenkään kanssa, ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla.
Olen saanut tarpeekseni pinnallisista, hyväksikäyttävistä, aina negatiivisista tyypeistä. Kateellisia, jo lapsena avioerojen vuoksi traumatisoituneita näennäisaikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli kaveri intissä tosi paha piereskelijä ja oltiin samassa tuvassa. Yritti intin jälkeen ottaa yhteyttä. En halunnut, koska oli leimautunut vastenmieliseksi.
En ole viimeaikoina jaksanut tutustua ihmisiin, jos tutustuminen on ollut yksipuolista tai tuntunut huonolta parisuhteen aloitukselta.
Jos jonkun klikkaa se on siinä.
Luotaan työtävin ominaisuus on juoruaminen. Se ei vaan luo hyvää ilmapiiriä eikä tee hyvää itsellesi.
Eräässä harrastuksessa oli henkilö joka oli jo lähtökohtaisesti melko outo persoona. Tämän lisäksi hän ryntäsi aina puhumaan toisten päälle, ei yhtään kuunnellut ja halusi aina sanoa viimeisen sanan.
Hänellä oli ensin hyvin hyökkäävä ote tutustumisyrityksissä, alkoi tivata hyvin painokkaasti todella henkilökohtaisia asioita lähes tuntemattomalta ihmiseltä, siis minulta. Hän pyyteli kyytiä millon minnekin kun asuttiin samoilla suunnilla, vaikka kielyäydyin muutamaa harrastusmenoa lukuunottamatta hän pommitti minua pyytäen lähtemään kanssaan kahdestaankin ties mihin aktiviteetteihin.
Vähän harmitti ja tunsin piston sydämessäni, ehkä hän oli yksinäinen ja vain etsi kavereita ja seuraa, mutta joku hänessä oli niin outoa ja päällekäypää että jätin sitten lähtemättä millon milläkin verukkeella ja viimein toivotin jänelle jotain "mukavaa syksynjatkoa", jotta hän ymmärtäisi olla pommittamatta minua viikottain jonnekin.
en todella halua ystävystyä viher punikkien kanssa. ynkevät juttelemaan eikä tyhmät edes tajuu vittuilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riittää, että ihmisellä on lapsia tai ei osaa puhua muusta kuin naimisiinmenosta ja parisuhteista. En jaksa käyttää aikaani tälläseen älyllisesti turhaan ja typerään.
Liian puhelias. Ei kertakaikkiaan jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on yksi läheinen ystävä, jonka kanssa olen viikottain yhteydessä. Ja sitten on muutama hyvä ystävä, joiden kanssa en ole tiivisti yhteydessä, mutta joiden kanssa juttu jatkuu siitä mihin jäätiin viimeksi. Sitten on paljon ystäviä joiden kanssa voisin olla tekemisissä mutta ajan rajallisuus estää syvemmän ystävyyden ja kanssakäymisen. Näitä ihmisiä on ihana nähdä ja kyläilemmekin välillä perheinemme.
Tarvitsen kuitenkin paljon omaa aikaa ja yksinäisyyttäkin, kun on vielä oma perhekin( mies ja 5 lasta) jolle aikaa täytyy olla, niin koen että näin on hyvä. Olen sosiaalinen, puhelias ja viihdyn hyvässä seurassa, mutta yhtä tärkeää on myös oma aika ja yksinäiset hetket, en voisi esim kuvitella työskenteleväni sosiaalisesti aktiivisessa työssä.
En jaksa yhtään väkisin yrittämistä ystävyyssuhteissa, jos ystävyys syntyy, se syntyy luonnostaan.
Lähiaikoina sellainen, joka on sinänsä ihan kiva ihminen, mutta puhuu niin paljon, etten saa ikinä suunvuoroa. Juttu vaihtuu niin nopeasti, että en ole edelliseenkään saanut sanottua mielipidettäni tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ystävystynyt kenenkään kanssa koska en halua ystäviä.
Haluaisin kyllä uusia ystäviä, kosk a vanhat ovat muuttaneet muualle tai kiireisiä eikä nähdä niin paljoa kuin ennen. Olen tosi paljon yksin ja yksinäinenkin.
En ole kuitenkaan halunnut ystävystyä tai pitää ystäviäni muutamia ihmisiä kanssa, jotka ovat jatkuvasti hyödyntäneet ystävällisyyttäni ja vieraanvaraisuuttani.
Oli joskus esim. perhe, joka kävi mielellään luonani ja viipyi pitkään, oli jonkin verran välimatkaakin. Luonnollisesti päivän mittaan syötiin, joten laitoin ruoan oman perheeni lisäksi usein koko neljän hengen perheelle. Kerran tuli kutsu vastavierailulle. Vein tuliaisiksi itse leipomani kakun. Vierailun aikana tarjottiin tätä kakkua ja teetä. Lähdin lopulta pois, kun oli niin kova nälkä. Otin opiksi ja vierailut loppuivat.
Yksi tarvitsee terapeuttia ja kuuntelijaa, yksi haluaa lainata kodinkoneita ja työkaluja, yksi haluaa muita palveluksia. Olen köyhä ja yksinäinen ihminen ja liian kiltti. Haluan kuitenkin vastavuoroisuutta ihmissuhteissa. Jos ei löydy, en jää ystäväksi. Tietysti kaikilla ei mene aina yhtä hyvin, eikä kaikki voi olla koko ajan täysin tasapuolista. Olenkin katsonut muutamia ihmissuhteita liian pitkään: minun vuoroni ei tullut koskaan. Huomaahan sen usein jo ennenkin, jos ihminen on lähinnä lokki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jätin kaveri tapailun kun osottautui ettei häneen voinut luottaa ollenkaan. Hän (aikuinen nainen) ei osannut suunnitella elämää paria tuntia tai päivää pidemmälle. Koskaan ei voinut luottaa tapahtuuko joku sovittu asia ollenkaan tai siten kun sovittiin.
Viimenen niitti oli kun jätti minut todella pulaan, kun minulla oli tosi tärkeä meno ja hänen piti hoitaa koiraani. Perui samana aamuna ihan jollain sellaisella syyllä että olikin päättänyt lähteä kyläilemään jonnekin toisaalle. Ehdotti ettenkö voi viedä koiraani jonnekin hoitolaan..... ai siis niinku autottomana ja ehkä siinä muutaman tunnin aikana, kun olis pitäny olla menossa jo.
Ei siis osannu yhtään asettua toisen asemaan eikä välittäny vaikka teki tosi pahat oharit. Sanoin kyllä hänelle pari valittua sanaa. Enkä ole ollut missään tekemisissä hänen kanssaan enää.
Vit..u mikä idi...ti. argh.
öö...miks koiraa pitää "hoitaa"? ei se mikään sylivauva ole, vai? Kyllä se 2 päivää pärjää yksinkin. Tai lakse vapaaksi, laita naruun ulos.
Oisit vaan vieny sen kaverisi pihalle kun kerran sovitte ja jättäny siihen.
Tunnistan itseni tästä. En lupaa muuttua, vaikka en kelpaa kaveriksi, seurusteluun, tapailuun tai edes satunnaiseen viestinvaihtoon ja kuulumisten kyselyyn.
-Minä, jonka sydän, mieli ja omakuva on lopullisesti rikkinäinen (mies).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa kuunnella sairauskertomuksia ja lasten/lastenlasten asioita. Olen mieluummin omassa seurassani ja luen kirjoja.
Olen lapsesta lähtien ollut sosiaalinen, tutustun helposti uusiin ihmisiin ja saan myös helposti kavereita ja ystäviä. 20 vuotta sitten oivalsin, että mulla oli jatkuvasti eräänlaista syyllisyyden tunnetta siitä, että en ollut taaskaan ehtinyt soittaa tai laittaa viestiä kaikille. Yhä useammin ajatuksissani oli sana "pitäisi". Pitäisi soittaa Maijalle, pitäisi järjestää tapaaminen Arjan kanssa, pitäisi laittaa viestiä Eevalle, pitäisipitäisipitäisi. Olin tuohon aikaan kahden lapsen yh, kokopäivätöissä ja lisäksi opiskelin monimuoto-opiskeluna ammattikorkeakoulussa. Vuorokaudessa ei vaan enää ollut niin paljon tunteja, että olisin revennyt joka suuntaan. Tein silloin tietoisen päätöksen karsia ihmissuhteideni määrää. Ja sen jälkeen - vaikka edelleenkin olen sosiaalinen ja tutustun helposti - olen halunnut edetä uusien tuttavuuksien kanssa hitaasti. Hyvin usein uusi tuttavuus ei ehdi kehittyä edes kaverisuhteeksi, koska monet ihmiset ovat hätäisempiä kuin minä. Tarkoitan, että he haluaisivat edetä ihmissuhteessa huomattavasti nopeammin ja kokemuksesta tiedän, että jos suostun siihen, elän kohta taas "pitäisi"-elämää.
Liian moni on paljastunut hyväksikäyttäjäksi. Viimeks viime viikolla olen joutunut tekemään sellasen päätöksen että sori, tää juttu oli sitten tässä.
Tuntuu toisinaan pahalta olla yksin, mutta en jaksaisi kuluttaa vähäisiä voimavarojani hyväksikäyttäjiin, jotka hyötyy enemmän mun rahapussista ko musta tai niistä jotka puukottaa selkään pienenkin vastoinkäymisen jälkeen. Niitä oikeita kavereita on loppujen lopuksi aika vähän, se ollaan huomattu.
Koska itekki oon mielenterveyskuntoutuja, mun ois nyt parasta parantaa nyt omia haavoja ennen ko voi solmia uusia ystävyyssuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä suurin syy on se, että olen aivan tajuttoman väsynyt, eikä ole vapaa-ajalla energiaa pitää yllä uusia ystävyyssuhteita.
Tää, varsinkin jos tää ihminen haluaisi olla todella tiiviisti yhteydessä heti ja kutsuu itsensä meille vaikka ei edes tunneta kunnolla. Liian innokas ihminen on aika raskas myös minulle, en itse voi olla kenekään bestis ihan saman tien.
Pyrkyreitä, määräilijöitä, materialisteja ja besserwissereitä en jaksa enää yhtään. Jos ihmisen seurassa tulee usein vaivautunut olo, puhe tuntuu väkinäiseltä ja ei ole ihan oma itsensä, silloin ei kannata yrittää väkisin vääntää. Vähän nousee karvat pystyyn sellaisistakin ihmisistä, jotka ovat aina ns. voittajan puolella ja hakeutuvat paistattelemaan menestyksen valokiilaan.
Kun kuulin että hänen median lukutaito on "uskon tiktokkia ja twitteriä enemmän kuin kouluja". (Lainattu sanasta sanaan) Kyseessä 23/24-vuotias yliopisto-opiskelija, jäin vähän sanattomaksi kun aloin kuunnella hänen mielipiteitään maailman menosta ja mihin hänen mielipiteensä perustuvat. Nähnyt sen verran mihin tuo ajattelu varsinkin nykynuorisolla on johtanut että vähensin kontaktia tähän henkilöön. Harmi, koska meillä oli samanlaisia harrastuksia.
Paha hengityksen haju. Sanoinkin jo: "Henkes haisee p...kalta". Mutta ei auttanu sekään.