Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1027)
reiluimmat pyyteettömät ystävät olen löytänyt kauppojen tupakki paikoilta niissä voi valita puhe kaverinsa kiinnostavien kanssa jutellaan ääliöt on jo heitetty sivuun aina joku köh köh änkee porukkaan MIKSI?? pysyköön pois jos ahistaa. uskovaisten, sprn, puolueiden lähestyminen tarkoittaa rahan pyytämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen ympäröinyt itseni hyvillä ihmisillä.lisääkin voisi olla jos "ystävän/kaverin" aikeet ja ajatusmaailma kohtaavat
Olen torjunut parin ihmisen ystävystymisyritykset. Molempien kanssa olin ollut jo tosin melko paljon tekemisissä siinä hetkessä kun ymmärsin, etten halua heitä elämääni suurempaan rooliin.
Toinen henkilö oli periaatteessa ihan mukava, mutta kaikki kanssakäyminen pyöri aina hänen henkilökohtaisten ongelmiensa ympärillä. Ei koskaan voitu puhua mistään muusta kuin hänen pulmistaan, ja jos yritin vaihtaa aihetta, hän vaihtoi pian takaisin. Kaikki tapaamiset olivat terapiaa muistuttavia sessioita, joissa hän jankkasi ongelmistaan ja kyseli minulta kommentteja niihin loputtomasti. Ongelmat eivät edes olleet mitään suuria, vaan lähinnä jotain teinien pulmia muistuttavia "mitä luulet, tykkääköhän se minusta kun se sanoi X, Y ja Z?" Olimme kuitenkin tässä vaiheessa jo kolmekymppisiä.
Kyseinen henkilö myös halusi minun lähtevän hänen kanssaan sellaisiin tilaisuuksiin ja paikkoihin jotka eivät kiinnostaneet minua, eikä uskonut kun sanoin etteivät ko. aktiviteetit ole minun juttuni, vaan alkoi inttää. Hän halusi esimerkiksi tehdä kanssani matkan Ibizalle tiettynä ajankohtana, vaikka sanoin ettei minun ole mahdollista ottaa tuolloin töistä vapaata, ja etteivät hänen haaveilemansa teknobileet kuuluneet minun kiinnostuksenkohteisiini, enkä ole halukas maksamaan satoja euroja jotta sellaisiin pääsen. Hän alkoi pommittaa minua asialla, eikä millään ollut uskoa. Kun tämä henkilö sitten alkoi pyytää minulta sellaisia palveluksia jotka olisivat kuuluneet jonkun hyvin läheisen ystävän tai perheenjäsenen hoidettavaksi (esim. hänen noutamisensa sairaalasta leikkauksen jälkeen keskellä työpäivää), koin hänen ylittäneen jonkin rajan (olisin siis tällaisia palveluksia valmis tekemään hyville ystäville tai perheenjäsenille, mutta koen asian vähän kiusalliseksi jos kyseessä on ihminen jonka olen tavannut vain muutamia kertoja). Alkoi tuntua siltä, että yhteyteni häneen rasittaa minua, eikä tuo elämääni sellaisia asioita joita toivon ystävyydeltä. Lopulta tein sen päätöksen, että vähensin yhteydenpitoa, kunnes lopetin sen kokonaan.
Toinen tapaus oli ihminen, johon tutustuin opiskeluympyröissä. Hä pyrki jatkuvasti manipuloimaan minua, ja halusi puhua toisista pahaa kanssani. Hän oli myös minusta omistushaluinen, ja jos halusin esim. tehdä ryhmä-tai paritöitä jonkun toisen kanssa, hän raivostui siitä, ja haukkui minut heti sopivan paikan tullen. En halunnut niin toksista ihmistä elämääni, joten lopetin yhteydenpidon.
Epäluotettavuus satunnaisessa tuttavuudesta on Aasia joka ei ole johtanut sitten ystävyyteen saakka. Aikoinaan tutustuin ulkomaan matkalla oikein mukavaan saman ikäiseen naishenkilöön (olen itsekin nainen). Meillä synkkasi ihan heti, sama huumorin- ja tilannetaju, hän oli myös nokkelaälyinen josta pidän ihmisissä ja tuntui kun oltais tunnettu pitkään. Mukava ihminen jonka kanssa oli samanhenkisiä keskusteluita.
Mutta 1/2 v tuttavuuden jälkeen hänestä alkoi kuoriutua piikittelijä, ohjeistaja ja opastaja. Alkoi käyttäytyä jossain kohtaa hyvinkin nenäkkäästi.
Hänen sanaan ei voinut enää luottaa. Jos sovittiin 10x joku yhteinen meno tai tekeminen, niin 8x se muuttui jollain tapaa hänen toimesta tai peruuntui viime tipassa. Vähintäänkin lähtö/ tapaamisaika muuttui vaikka 15 min, mutta aina hän muutti jotain mitä oltiin jo sovittu. Siis tyyliin su klo 12 piti nähdä jossain jonne minä lähdin jo klo 11.15, hän ilmoittaa tekstarilla klo 11.30 että ei jaksa lähteä kun on nukkunut niin huonosti ja päätäkin särkee tms.
Joskus oltiin sovittu tapaaminen viikko etukäteen seuraavalle sunnuntaille, jolloin en lähtenyt toisen ystäväni pyytämään juttuun, koska teen sitä mitä ensin olen sopinut. No, la iltaan mennessä hänestä ei kuulunut mitään, ei vastaa puhelimeen. Laitan viestiä, seuraavassa sekunnissa tulee kyllä vastaus että oli jo pe iltana lähtenyt sukulaisiin jonnekin 200km päähän, eli siis ei oo tulossa su tapaamiseen. What? Eikä siis ilmeisesti ollu ees ajatellu ilmottaa mulle ettei ookaan lähdössä sunnuntaina.
Aikuinen nainen, mutta ei osaa asettua toisen asemaan ollenkaan, eikä välitä siitä mitä on sovittu, ei edes vaivaudu ilmoittamaan.
Ihanku joku mies joka ei ollenkaan tajua mitä hänen tekeminen vaikuttaa toisiin ihmisiin.
En yhtään ihmettele että hänellä oli työpaikalla jatkuvia skismoja työkavereiden ja pomon kanssa ja jopa "työpaikkakiusaamista" kuten itse sen määritteli.
En ikinä haluaisi olla tuollainen kenellekään.
Pidetään kiinni siitä mitä on sovittu. Luottamus tälläkin tasolla on tuttavuussuhteessakin tärkeää.
Vastasit kuitenkin joten kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikoinaan oli työpaikalla eräs oikein klassinen yksineläjä vanhapiika tyyppi, keski-ikäinen kiukkuinen ja hyvin impulsiivinen naishenkilö.
Hyökkäsi sanallisesti ainakin muutamien meistä kimppuun, määräili, yritti hallita meitä koko 6 henkistä tiimiä. Sai estottomia raivareita. Käyttäytyi jopa niin asiattomasti että hänestä kanneltiin pomollemme ja työsuojeluvaltuutetullekin.
Koska, yllätys yllätys, hänellä ei ilmeisesti ollut ystäviä muutamaa sukulaista lukuunottamatta joihin piti satunnaisesti yhteyttä. Hän halusi meistä työ"kavereista" seuraa. Ehdotteli vähän väliä jonnekin syömään lähtöä ja järjesti kotiinsa illanistujaisia jonne "edellytti" neidän sitten myös tulevan. Siis oikeesti...... Kun sanoin kiitos kutsusta mutta mulla on nyt muuta menoa, alkoi tivata mitä muuta???? Ja yritti närkästyneellä äänellä kesellä enkö voi siirtää sitä ja että olis kiva kun tulisin hänen luo kun muutkin tulee. Omg. Ne muutkin tuli sinne pitkin hampain kun eivät ilenneet kieltäytyä peläten juuri hänen kiukkuaan eivätkä halunneet loukata.
Ennen pitkää Onneks tajusi että kutsuja (lue vaatimuksia) yhteisistä vapa-ajan tekemisistä oli liian usein ja ne sitten jäivät koska lähti opintovapaalle. Luojan kiitos. Töissä oli jopa mukavaa ja käsinkosketeltavan vapautunut ilmapiiri kun se sekopää lähti pois.
Kukaan ei halua ystävystyä ilkeän ja muita määräilevän impulsiivisen ihmisen kanssa.
Yläpuolelle asettuminen. Haluanko seuraa, joka antaa ymmärtää että olen jotenkin alempaa kastia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekeskeisyys on se yleisin syy miksi en ole halunut ystävystyä
Toinen ystävä yritti lähennellä miestäni selkäni takana, mies kertoi heittäneensä naikkosen ulos ja kertoi mitä tapahtui. Siihen jäi se minun ystävyys siihen.
Mä päätin välit ihmiseen, jonka kanssa olin ollut kaveri jo monta vuotta. Silmäni alkoivat yhtäkkiä avautua kuinka itsekeskeinen hän todellisuudessa olikaan. Viimeinen niitti oli yhdessä tehty ulkomaanmatka. Koko reissun ajan teimme mitä hän halusi ja menimme minne hän halusi. Mikään ehdotukseni ei kelvannut. Rutinaa ja kitinää kuin hemmotellulta lapselta.
Tajusin, että oloni ei ollut koskaan kotoisa hänen seurassaan, koska arvosteli minua välillä ja näytti nyrpeää naamaa. Ihan kuin olisi pitänyt minua itseään huonompana. Saattoi nauraakin päin naamaa. Jotenkin hänen seurassaan oli kömpelö olo ja en osannut olla oma itseni. Hän valitti aina äitinsä kontrolloivasta luonteesta, mutta oli sokea sille, että oli itse samanlainen.
Onneksi silmäni avautuivat. Olin yllättynyt kuinka keveä olo tuli, kun poistin hänet elämästäni. Toki hänessä oli hyviäkin puolia, mutta ei ne riittäneet enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on persoonakysymys.Teen töitä jossa höpötellään paljon ihmisten kanssa. Joskus tulee juttuun todella hyvin ihmisen kanssa joka on aivan eri tilanteessa kuin itse (ikä, sosioekonominen asema, perhetilanne yms) eli ei se ole ulkoisten puitteiden erilaisuudesta kiinni. Huumorintaju ei kohtaa, jutut eivät kiinnosta, ei ole mitään yhteistä. Vihaisuus, valittaminen, ilkeily, hierarkisuus ja marttyrointi ovat piirteitä jotka tekevät ihmisestä sellaisen jonka seura ei kiinnosta. Tämä on kirjoitettuna itsestäänselvyys, mutta tosielämässä näitä kuitenkin kohtaa. Jotkut taas ovat niin vahvan muurin tai jään takana, ettei tunnu itselle mielekkäältä yrittää murtaa sitä. Tuntuu että kaikki vastuu tilanteen mukavuudesta ja viihtyvyydestä on itsellä. Myöskin se on kamalaa ihmisissä, jos kanssakäyminen on heidän viihdyttämistään. Joutuu kuuntelemaan toisen juttuja ja olemaan kiinnostunut, omiin juttuihin ei tule mitään kommentteja tai puhutaan niiden päälle.
Sitten jos ajattelee käänteisesti eli positiivisen kautta lähestyy tätä asiaa, niin ystävystyn helposti ihmisten kanssa jotka ovat kilttejä, ystävällisiä, hauskoja ja oikeudenmukaisia. Ystävän kanssa vietetty aika on laadukasta.
Vierailija kirjoitti:
En halua ystävystyä kenenkään kanssa, ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla.
Olen saanut tarpeekseni pinnallisista, hyväksikäyttävistä, aina negatiivisista tyypeistä. Kateellisia, jo lapsena avioerojen vuoksi traumatisoituneita näennäisaikuisia.
Et kyllä vaikuta ihmiseltä jossa kukaan menettää mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkään, että kaverikandidaateilla on sellaisia odotuksia orastavalle ystävyydelle, jotka eivät voi mun kanssa. Mulla on noin kymmenen ystävää ja aikaa tavata ystäviä noin 3 tuntia viikossa. Siitä ei riitä monelle ja useimmin näen sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi harrastaa liikuntaa tai tehdä jotain vastavuoroista auttamista puolin ja toisin. Mun elämästä ei vain riitä ihan vaan kahvitteluun. Vielä joskus tilanne tulee muuttumaan, mutta tässä elämäntilanteessa asia on näin. En voi tinkiä enempää unesta tai perheen kanssa vietetystä ajasta.
Tämä on mielestäni kiinnostava viesti. Olen monesti ihmetellyt mikä se on mikä niin kiirettä elämässä pitää? Jos oletetaan että työaika on 40h viikossa, jää kotiaikaan vielä rutkasti tunteja. Vai onko joku aikaa vievä harrastus? Jos on, niin sano mieluummin että et kerkeä ystävystyä kun et halua luopua harrastuksesta joka vie paljon aikaa. Et myöskään varmaan tapaa ihmisiä jotka haluaisivat ystävystyä, kun jos olet koko ajan joko töissä, harrastuksessa tai kotona lasten kanssa?
Miksi kaverit eivät ole tervetulleet teille esim. syömään teidän perheen kanssa? Viettämään sinne teille aikaa, vaan aina pitää YSTÄVÄN kanssa olla jossain muualla humputtamassa. Ystävä isolla siksi että itselleni ystävä on kuin perheenjäsen, muuta on jotain tuttavia tai työtovereita.
Tämmöiset rajattomat raskaat vaatijat ja tivaajat jäävät nopeasti pois lähipiiristä. Haluan itse valita ketä kutsun milloinkin syömään tai yhtään mihinkään elämäni osa-alueeseen ja niin varmasti suurin osa muistakin ihmisistä.
Kerrot kuitenkin oikean syyn millaisten ihmisten kanssa et ystävysty, etkä selittele sitä kiireellä ;)
Mitenkäs itse mahdat selitellä, jos vaikka ilkeä "puliukko" ei kelpaa sydänystäväksi sulle vaan? Halunnet osoittaa kaikki sellaiset ihmiset v-mäisiksi, jotka viihtyvät itselleen sopivassa seurassa?
Ihmiset, jotka ovat ihan äärettömän tylsiä ja huonoja keskustelemaan, vaikka olisivat muuten ihan ystävällisiäkin. Ei minulla muuten ole tietenkään mitään tällaisian ihmisiä vastaan, mutta en vapaaehtoisesti hakeudu heidän seuraansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni tutustui harrastuksen kautta ikäiseensä lapseen jonka vanhempaan sitten tutustuin koska lapset halusivat viettää aikaa harrastuksen ulkopuolellakin. Tämä oli kovin innokas tutustumaan minuun ja viettämään aikaa ja olen itse peruskohtelias ja olen ollut aina huono pitämään omia rajojani. Tämä vanhempi alkoi vaan osoittaa sellaista rajattomuutta että jopa minä tökerösti feidasin hänet ja lapsensa elämästämme.
Ekana minua tökki lapsensa rajattomuus ja käytöstavat jotka hyvin nopeasti selkeni johtuvan aivan löperöstä kasvatuksesta. Toiseksi vanhemman rajattomuus alkoi tulla nopeasti ilmi hänen puheistaan. Muun muassa keskustelun lomassa tuli esiin että vanhemmillani on mökki jossa käyn lapseni kanssa pari kertaa kesässä kylässä, ja hänen reaktionsa oli että hienoa, mun lapsi ei olekaan vielä päässyt mökille kesäisin, siitä tulee tosi hauskaa!! Vaikea tässä ehkä sanoittaa oikein mutta siis oletti heti että lapsensa pääsee nyt jatkossa meidän mukana mökille (ei siis edes minun mökki, jonka kyllä selkeästi ilmaisin).
Viimeinen niitti oli kun lapsi kertoi häntä hakiessa tämän kaverin luota leikkimästä, että olivat puuhastelleet puistossa jotain hiekkaan hautaamista ( tai muuta suhteellisen normi toimintaa mitä kaksi vilkasta lasta nyt keksiikään) niin tämä vanhempi oli sanonut lapselleni että pidetään tämä meidän salaisuutena, älä kerro äidillesi.. Vaikka olisi ollut mikä tilanne niin KUKAAN aikuinen ei ala minun ohitseni kehittämään yhteisiä "salaisuuksia" lapseni kanssa. Tuollainen on minulle niin punainen vaate ja niin epäilyttävää toimintaa että dumppasin parivaljakon yhteyslistoiltani saman tien. Lapset tapasivat toisiaan vielä harrastuksessa mutta eivät enää milloinkaan sen ulkopuolella.
Se on vaan se sisäinen tunne, että joidenkin kanssa on raskasta olla ja toivoisit koko ajan, että olisit muualla.
Työkavereissa on monia sellaisia persoonia joista en erityisemmin välitä. Töissä menevät, kun puhutaan pääasiassa työhön liittyvistä asioista. Mutta siviilissä en halua olla kaveria. Eräskin puhuu aina muiden päälle eikä osaa kuunnella. On erittäin negatiivinen persoona. Pyysi saada lisätä minut Facessa, mutta kieltäydyin.
Eräs toinen työkaveri puhuu aina omista vaivoistaan. En ymmärrä miten nelikymppinen ihminen voi olla niin raihnainen. Toki ystävällisesti kuuntelen hänen avautumistaan, mutta seuraan en pahemmin hakeudu.
Sitten on nämä ihmiset jotka puhuu pääasiassa vain koiristaan. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Lopetin tauon pitämisen heidän kanssaan, koska en jaksanut kuunnella loputtomia koirakertomuksia. Olettavat kaikkien olevan kiinnostuneita heidän mustien koettelemuksista ja kommelluksista ja kuvista.
Kerran eräs kanttihousu huusi Kontulan ostarilla perääni, että "hai sie ystävä, hai sie velji, osta biittii, elä vittuile tai saat morast". En ostanut biittiä, hirveästi vittuillut, saanut morasta ja ystävyys ja veljeyskin jäivät lunastamatta. Ehkä sitten toisen kerran.
En halunnut ystävystyä kun tyypin puheet koostuivat pelkästään seksistä ja alkoholista.
On uskovainen tai muuten vain paha taipumus puhua ihmisistä soopaa.