Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1027)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskeluryhmän tyyppi vaikutti tosi fiksulta, mutta oli vähän semmonen outsider. Ajattelin et syteen tai saveen ja aloin menee hänen kanssa samaan pöytään ruokalassa ja istuin bussissa viereen juttelemaan. Se kuitenkin puhui vain ja ainoastaan niistä opiskeltavien aiheiden asiakysymyksistä. Keskustelua ei saanut kirveelläkään väännettyä siihen et mitä kuuluu, mistä oot kotoisin, mitä harrastat, mistä haaveilet jne. Luovutin sit aika nopeesti ku se tuntu vaan robotilta.
Mitäs jos tuossa kävikin toisinpäin? Sinä yritit väkisin ystävystyä ja hän osoitti ettei ole kiinnostunut puhumalla vain aiheista robottimaisesti :D
Miehille flirttailu. Siis ei sellainen joskus, kännissä ja läpällä, vaan tyylinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokenut tämän kirjoitti:
Joissakin tapauksissa sosiaalinen kömpelyys voi johtua esim. autismin kirjon häiriöstä.
Henkilö voi pitää hyvinkin paljon sinusta ja haluta ystävystyä. Hänelle voi kuitenkin olla haastavaa toimia sosiaalisissa tilanteissa samalla tavalla kuin useimpien ihmisten.
Varsinkin tällaisessa tapauksessa kyllä toivoisi vastapuolelta ennakkoluulottomuutta ja avarakatseisuutta ottaa kaveriksi myös ”vähän erilainen ihminen”. Yksinäisyys voi olla musertavaa.
Mutta kun homma ei toimi niin. Ystävät ja kaverit ovat sellaisia, joiden kanssa on hyvä ja mukava olla, eikä tarvitse pingottaa eikä hoivata toista. Erilaisia ihmisiä ei noin vain "oteta" kaveriksi. Jos yhdessäolo ei ole miellyttävää, mielenkiintoista ja hauskaa, kaveruutta ei synny. Niin se vaan on. Pelkkä myötätunto ei johda tasapainoiseen ystävyyteen.
Ps. Yritetty on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkään, että kaverikandidaateilla on sellaisia odotuksia orastavalle ystävyydelle, jotka eivät voi mun kanssa. Mulla on noin kymmenen ystävää ja aikaa tavata ystäviä noin 3 tuntia viikossa. Siitä ei riitä monelle ja useimmin näen sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi harrastaa liikuntaa tai tehdä jotain vastavuoroista auttamista puolin ja toisin. Mun elämästä ei vain riitä ihan vaan kahvitteluun. Vielä joskus tilanne tulee muuttumaan, mutta tässä elämäntilanteessa asia on näin. En voi tinkiä enempää unesta tai perheen kanssa vietetystä ajasta.
Tämä on mielestäni kiinnostava viesti. Olen monesti ihmetellyt mikä se on mikä niin kiirettä elämässä pitää? Jos oletetaan että työaika on 40h viikossa, jää kotiaikaan vielä rutkasti tunteja. Vai onko joku aikaa vievä harrastus? Jos on, niin sano mieluummin että et kerkeä ystävystyä kun et halua luopua harrastuksesta joka vie paljon aikaa. Et myöskään varmaan tapaa ihmisiä jotka haluaisivat ystävystyä, kun jos olet koko ajan joko töissä, harrastuksessa tai kotona lasten kanssa?
Miksi kaverit eivät ole tervetulleet teille esim. syömään teidän perheen kanssa? Viettämään sinne teille aikaa, vaan aina pitää YSTÄVÄN kanssa olla jossain muualla humputtamassa. Ystävä isolla siksi että itselleni ystävä on kuin perheenjäsen, muuta on jotain tuttavia tai työtovereita.
Tämmöiset rajattomat raskaat vaatijat ja tivaajat jäävät nopeasti pois lähipiiristä. Haluan itse valita ketä kutsun milloinkin syömään tai yhtään mihinkään elämäni osa-alueeseen ja niin varmasti suurin osa muistakin ihmisistä.
Kerrot kuitenkin oikean syyn millaisten ihmisten kanssa et ystävysty, etkä selittele sitä kiireellä ;)
Tietysti kerron näille ihmisille selityksiä kiireestä. Rajattomille kun erehtyy sanomaan suoraan mistä kiikastaa niin jankkaamisesta ja tilaamisesta ei tule loppua, kuten tämäkin keskustelu hyvin osoittaa.
On tapaus, joka on kutsunut kotikutsuille tms, en ole mennyt. Kotona aikana helppo kieltäytyä. On piikikäs ja kovaääninen ja puhuu vain itsestään. En jaksa. Ei kolahda eikä henkilökemia toimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkään, että kaverikandidaateilla on sellaisia odotuksia orastavalle ystävyydelle, jotka eivät voi mun kanssa. Mulla on noin kymmenen ystävää ja aikaa tavata ystäviä noin 3 tuntia viikossa. Siitä ei riitä monelle ja useimmin näen sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi harrastaa liikuntaa tai tehdä jotain vastavuoroista auttamista puolin ja toisin. Mun elämästä ei vain riitä ihan vaan kahvitteluun. Vielä joskus tilanne tulee muuttumaan, mutta tässä elämäntilanteessa asia on näin. En voi tinkiä enempää unesta tai perheen kanssa vietetystä ajasta.
Tämä on mielestäni kiinnostava viesti. Olen monesti ihmetellyt mikä se on mikä niin kiirettä elämässä pitää? Jos oletetaan että työaika on 40h viikossa, jää kotiaikaan vielä rutkasti tunteja. Vai onko joku aikaa vievä harrastus? Jos on, niin sano mieluummin että et kerkeä ystävystyä kun et halua luopua harrastuksesta joka vie paljon aikaa. Et myöskään varmaan tapaa ihmisiä jotka haluaisivat ystävystyä, kun jos olet koko ajan joko töissä, harrastuksessa tai kotona lasten kanssa?
Miksi kaverit eivät ole tervetulleet teille esim. syömään teidän perheen kanssa? Viettämään sinne teille aikaa, vaan aina pitää YSTÄVÄN kanssa olla jossain muualla humputtamassa. Ystävä isolla siksi että itselleni ystävä on kuin perheenjäsen, muuta on jotain tuttavia tai työtovereita.
Itse näen niin, että jos toinen ei tajua edes sitä, että en ole omasta ajastani tilivelvollinen näille ns ystävyyksiä hakeville, niin eihän siinä oikein mitään ole minkä päälle rakentaa yhtään mitään. Miten tuollainen muiden ajankäyttöä vahtiva ihminen näkee oikein nämä arjen tilanteet, että tule tänne vartin päästä istumaan kun meillä on nyt ruoka valmis?
Minusta ihan hirveetä, että joku alkaa vaatimaan aikaansa tuolla perusteella "eihän tässä kauaa mene" ja kun siinä just menee. Asiat ei etene vaatimalla ja iholle tulemalla. Jos on halua, niin aikaa järjestyy sellaiselle joka tuo energiaa.
Näin vähän arvelinkin, että nuo selitykset ajanpuutteesta ovat vain selityksiä sellaisille joiden kanssa ei muista syistä halua viettää aikaansa.
Tavallaan vahvistat tuon sanomani juuri.
Tuleeko mieleesi, että olet vähän vaativa ihminen, joka haluaa päättää miten toiset saavat ajatella? Miksi kysyt jos sinulla on oikeat vastaukset? Sosiaalinen älykkyys ja kiinnostus toiseen ihmiseen ovat taitoja sinänsä, et sä voi alkaa sanelemaan toiselle miten heidän pitää olla. He toimivat itsenäisesti, eikä heillä ole velvoitetta olla kiinnostuneita käyttämään aikaasi sinuun. En mä ainakaan halua että mun tilaani tungetaan ja selitetään kuinka niin pitää tehdä ja ihan kätevää se on.
Ei ole minusta, en pidä tuollaisesta joka tapahtuu jotenkin ohjelmallisesti. Jos ei ole kemiaa, ei sitä voi oikein rakentaakaan. Anna tilaa niille kavereillesi, älä vaadi.
Itse alleviivaat oikeassa olemistani myös tällä viestillä. Nyt uusi syy taas, eli ei ole kemiaa ja tungetaan tilaasi.
Kysyin siksi koska arvelin aivan oikein ettei syy tiettyjen kaveriehdokkaiden tapaamaamattomuuteen ole ajan puute, vaan priorisointikysymys, ja miljoona muuta syytä miksi kaveruus juuri hänen kanssaan ei kiinnosta. Olisit vain laittanut tuon litanian suoraan, ei olisi tarvinnut laittaa sitä tekosyytä.
Kyllä mäkin olen käyttänyt tekosyynä sitä ettei minulla ole aikaa, kun ei vain oikeasti kiinnosta ;) Sen sijaan nimettömänä kysyttäesttä en koe tarpeelliseksi puhua muunneltua totuutta.
Outo keskustelu. Eikö ne syyt ole aika ilmeisiä - seurasi ei kiinnosta, ja siihen on yksi tai useampi syy taustalla. Ajanpuute, kemian puute, kiinnostavuuden puute, kaikkea tällaista. Ei vaan tunnu vaivan arvoiselta.
Mutta ne syyt on jokaisella omansa, eikä tavallaan muuta tilannetta mitenkään vaikka ne kuinka sydänverellään oikeaksi vakuuttaisi. Miksi se on niin oleellista tietää?
Eihän ole olemassa yhtä tiettyä syytä, joka sulkee pois kaikki muut, tai ihminen ei välttämättä edes mieti asiaa niin tietoisesti. Ei vaan kiinnosta, ja ei oikeastaan halua edes käyttää aikaansa asian analysointiin niin kauheasti. Voisin itse sanoa kysyttäessä asiaa minkä tahansa noista syistä, ja ne olisivat yhtä oikeita.
Huomaatko, sulla on itselläsi ajatus siitä miten se menee, etkä halua kuulla edes nimettömässä nettikeskustelussa mitään mikä ei siihen ajatukseen sovi? Aika tavalla vähättelet ja aliarvioit jonkun muun kokemusta.
Kysyin, ja sain vastauksen joka mukaili omaa ajatustani. Mikä tässä nyt niin närästää? Syitä on monia, mutta myös on monia syitä joiden takana onkin joku muu syy oikeasti, eli tekosyitä.
Tämä just närästää, jos noin vahva sana on tarpeen. Ihan vaan ihmettelen, että sinäkö jaat ihmisten syyt hyväksyttäviin ja tekosellaisiin? Kun ne kaikki syyt on koko ajan olemassa. Harva haluaa kuulla suoraan että ei ole kiinnostavaa seuraa.
Niiden oikeiden syiden selittely joksikin muuksi on tekosyyn käyttämistä. Mikä siinä rassaa jos tämä tuodaan julki? Miksi on niin kova paikka että kun vastaa tekosyyn oikean syyn sijasta, niin sen osoittaminen harmittaa? Onko tässä nyt tapahtunut joku sielullinen paljastuminen kohdallasi, jota yrität selitellä piiloon. Tämä on vain vauvapalsta, ei ole mitään syytä hermostua noin.
Taisit itse alkaa keskustelun, koska aihe sinua kiinnosti. Olet koko ajan maininnut siitä että tästä ei saa harmistua eikä ämä ei saa närästää ja tästä aiheutuu mulle sielullista paljastumista.
Itseäni ei ystävyyksien estäminen haittaa, en pidä syitäni siihen kauhean ihmeellisinä tai niitä koe tarvitsevani selitellä. Miksi sulle on oleellista oma tunnereaktioni? Mitä ihmeen väliä sillä on, eihän ystävyyksiä voi pakottaa, eikä syitä sen enempää kannata ruotia. Ei ole kovin iso asia.
Sinulle on ainoastaan esitetty kysymyksiä. Vastaaminen on aina vapaaehtoista.
Lisää tulee hyviä syitä edelleen, nyt se ettei ystävyyttä voi pakottaa. Vaikuttaa kyllä että on sinulle tosi iso asia, ja sinulla on kova tarve puhua.
Niin kai keskustelu menee, että koitetaan miettiä asioita ja mikä niihin voi vaikuttaa? Tietenkin toiselle tilaa antaen ja hänen mielipidettään kunnioittaen, koska eihän siihen oikein voi vaikuttaa.
Mutta miksi nämä syyt ovat sulle tärkeitä? Harmittaako ettei sun kanssasi haluta olla ystäviä koska sä et kuuntele muita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On niin vähän vapaa-aikaa, että sen vähäisen ajan haluaa jakaa sitten oikeasti kiinnostavassa ja laatuseurassa.
Kuulostaa narsistiselta ajattelulta.
Eikä kuulosta. Olet ymmärtänyt väärin, mitä narsismi ja narsistinen tarkoittavat.
Vierailija kirjoitti:
Joku jääkuningatar, joka ei kiinnostu kenestäkään. Itseriittoinen. Pysyn kaukana.
Se ei ole kiinnostunut ainakaan sinusta, voihan tuollainen ihminen silti tykätä niistä muista ihmisistä ja haluta olla heidän kanssaan. :)
Tuntuu että joillekin ihmisille on punainen vaate jos juuri heidän kanssaan ei tahdo viettää aikaa. Ovat jopa mustasukkaisia, mullakin on yksi tällainen harrastuskaverituttava joka kai kokee olevansa ulkopuolinen kun käyn lenkillä mieluummin yhden toisen tyypin kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti. Sitä tivaamista ei jaksaisi, ja se tekee tästä seuraani kovasti haluavasta vaan etäisemmän. Sit erehdyin hyväksymään yhten luokkakaverin fb-kaveruuden. Ei juma millanen tarrautuja. Lähettelee mulle, vieraalle ihmiselle (koulusta on joku 20vee) messengerissä kuvia kuinka on koiranhakureissulla, millaista työtä tekee ja miten on elämänsä hyvässä järjestyksessä siellä pikkupaikkakunnalla. Kauhea itsekehu ja ihan rajatta tuota avautumista. Onneksi välimatkaa on 150km, ettei tuppaa kahville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkään, että kaverikandidaateilla on sellaisia odotuksia orastavalle ystävyydelle, jotka eivät voi mun kanssa. Mulla on noin kymmenen ystävää ja aikaa tavata ystäviä noin 3 tuntia viikossa. Siitä ei riitä monelle ja useimmin näen sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi harrastaa liikuntaa tai tehdä jotain vastavuoroista auttamista puolin ja toisin. Mun elämästä ei vain riitä ihan vaan kahvitteluun. Vielä joskus tilanne tulee muuttumaan, mutta tässä elämäntilanteessa asia on näin. En voi tinkiä enempää unesta tai perheen kanssa vietetystä ajasta.
Tämä on mielestäni kiinnostava viesti. Olen monesti ihmetellyt mikä se on mikä niin kiirettä elämässä pitää? Jos oletetaan että työaika on 40h viikossa, jää kotiaikaan vielä rutkasti tunteja. Vai onko joku aikaa vievä harrastus? Jos on, niin sano mieluummin että et kerkeä ystävystyä kun et halua luopua harrastuksesta joka vie paljon aikaa. Et myöskään varmaan tapaa ihmisiä jotka haluaisivat ystävystyä, kun jos olet koko ajan joko töissä, harrastuksessa tai kotona lasten kanssa?
Miksi kaverit eivät ole tervetulleet teille esim. syömään teidän perheen kanssa? Viettämään sinne teille aikaa, vaan aina pitää YSTÄVÄN kanssa olla jossain muualla humputtamassa. Ystävä isolla siksi että itselleni ystävä on kuin perheenjäsen, muuta on jotain tuttavia tai työtovereita.
Tämmöiset rajattomat raskaat vaatijat ja tivaajat jäävät nopeasti pois lähipiiristä. Haluan itse valita ketä kutsun milloinkin syömään tai yhtään mihinkään elämäni osa-alueeseen ja niin varmasti suurin osa muistakin ihmisistä.
Kerrot kuitenkin oikean syyn millaisten ihmisten kanssa et ystävysty, etkä selittele sitä kiireellä ;)
Tietysti kerron näille ihmisille selityksiä kiireestä. Rajattomille kun erehtyy sanomaan suoraan mistä kiikastaa niin jankkaamisesta ja tilaamisesta ei tule loppua, kuten tämäkin keskustelu hyvin osoittaa.
Tämä just. Joku henkilö täälläkin haluaa kovasti niitä oikeita syitä. Meinaako hän, että kun joku netissä kirjoittaa jotain, se on sovellettavissa johonkin omaan kaveriinsa esim? Rajaton ilman sosiaalista älykkyyttä on huono yhdistelmä. Vie kaiken hapen mistä tahansa ihmisten välisestä suhteesta.
Ystävyyssuhde on vastavuoroista. Kuin parisuhdekin.
Ei voi olla pelkästään kuuntelija tai auttaja tai tapaamisen/tekemisen ehdottelija, vuorot vaihtuu.
Ellei vaihdu/vaihtele ystävyys/parisuhde loppuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkään, että kaverikandidaateilla on sellaisia odotuksia orastavalle ystävyydelle, jotka eivät voi mun kanssa. Mulla on noin kymmenen ystävää ja aikaa tavata ystäviä noin 3 tuntia viikossa. Siitä ei riitä monelle ja useimmin näen sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi harrastaa liikuntaa tai tehdä jotain vastavuoroista auttamista puolin ja toisin. Mun elämästä ei vain riitä ihan vaan kahvitteluun. Vielä joskus tilanne tulee muuttumaan, mutta tässä elämäntilanteessa asia on näin. En voi tinkiä enempää unesta tai perheen kanssa vietetystä ajasta.
Tämä on mielestäni kiinnostava viesti. Olen monesti ihmetellyt mikä se on mikä niin kiirettä elämässä pitää? Jos oletetaan että työaika on 40h viikossa, jää kotiaikaan vielä rutkasti tunteja. Vai onko joku aikaa vievä harrastus? Jos on, niin sano mieluummin että et kerkeä ystävystyä kun et halua luopua harrastuksesta joka vie paljon aikaa. Et myöskään varmaan tapaa ihmisiä jotka haluaisivat ystävystyä, kun jos olet koko ajan joko töissä, harrastuksessa tai kotona lasten kanssa?
Miksi kaverit eivät ole tervetulleet teille esim. syömään teidän perheen kanssa? Viettämään sinne teille aikaa, vaan aina pitää YSTÄVÄN kanssa olla jossain muualla humputtamassa. Ystävä isolla siksi että itselleni ystävä on kuin perheenjäsen, muuta on jotain tuttavia tai työtovereita.
Itse näen niin, että jos toinen ei tajua edes sitä, että en ole omasta ajastani tilivelvollinen näille ns ystävyyksiä hakeville, niin eihän siinä oikein mitään ole minkä päälle rakentaa yhtään mitään. Miten tuollainen muiden ajankäyttöä vahtiva ihminen näkee oikein nämä arjen tilanteet, että tule tänne vartin päästä istumaan kun meillä on nyt ruoka valmis?
Minusta ihan hirveetä, että joku alkaa vaatimaan aikaansa tuolla perusteella "eihän tässä kauaa mene" ja kun siinä just menee. Asiat ei etene vaatimalla ja iholle tulemalla. Jos on halua, niin aikaa järjestyy sellaiselle joka tuo energiaa.
Näin vähän arvelinkin, että nuo selitykset ajanpuutteesta ovat vain selityksiä sellaisille joiden kanssa ei muista syistä halua viettää aikaansa.
Tavallaan vahvistat tuon sanomani juuri.
Tuleeko mieleesi, että olet vähän vaativa ihminen, joka haluaa päättää miten toiset saavat ajatella? Miksi kysyt jos sinulla on oikeat vastaukset? Sosiaalinen älykkyys ja kiinnostus toiseen ihmiseen ovat taitoja sinänsä, et sä voi alkaa sanelemaan toiselle miten heidän pitää olla. He toimivat itsenäisesti, eikä heillä ole velvoitetta olla kiinnostuneita käyttämään aikaasi sinuun. En mä ainakaan halua että mun tilaani tungetaan ja selitetään kuinka niin pitää tehdä ja ihan kätevää se on.
Ei ole minusta, en pidä tuollaisesta joka tapahtuu jotenkin ohjelmallisesti. Jos ei ole kemiaa, ei sitä voi oikein rakentaakaan. Anna tilaa niille kavereillesi, älä vaadi.
Itse alleviivaat oikeassa olemistani myös tällä viestillä. Nyt uusi syy taas, eli ei ole kemiaa ja tungetaan tilaasi.
Kysyin siksi koska arvelin aivan oikein ettei syy tiettyjen kaveriehdokkaiden tapaamaamattomuuteen ole ajan puute, vaan priorisointikysymys, ja miljoona muuta syytä miksi kaveruus juuri hänen kanssaan ei kiinnosta. Olisit vain laittanut tuon litanian suoraan, ei olisi tarvinnut laittaa sitä tekosyytä.
Kyllä mäkin olen käyttänyt tekosyynä sitä ettei minulla ole aikaa, kun ei vain oikeasti kiinnosta ;) Sen sijaan nimettömänä kysyttäesttä en koe tarpeelliseksi puhua muunneltua totuutta.
Outo keskustelu. Eikö ne syyt ole aika ilmeisiä - seurasi ei kiinnosta, ja siihen on yksi tai useampi syy taustalla. Ajanpuute, kemian puute, kiinnostavuuden puute, kaikkea tällaista. Ei vaan tunnu vaivan arvoiselta.
Mutta ne syyt on jokaisella omansa, eikä tavallaan muuta tilannetta mitenkään vaikka ne kuinka sydänverellään oikeaksi vakuuttaisi. Miksi se on niin oleellista tietää?
Eihän ole olemassa yhtä tiettyä syytä, joka sulkee pois kaikki muut, tai ihminen ei välttämättä edes mieti asiaa niin tietoisesti. Ei vaan kiinnosta, ja ei oikeastaan halua edes käyttää aikaansa asian analysointiin niin kauheasti. Voisin itse sanoa kysyttäessä asiaa minkä tahansa noista syistä, ja ne olisivat yhtä oikeita.
Huomaatko, sulla on itselläsi ajatus siitä miten se menee, etkä halua kuulla edes nimettömässä nettikeskustelussa mitään mikä ei siihen ajatukseen sovi? Aika tavalla vähättelet ja aliarvioit jonkun muun kokemusta.
Kysyin, ja sain vastauksen joka mukaili omaa ajatustani. Mikä tässä nyt niin närästää? Syitä on monia, mutta myös on monia syitä joiden takana onkin joku muu syy oikeasti, eli tekosyitä.
Tämä just närästää, jos noin vahva sana on tarpeen. Ihan vaan ihmettelen, että sinäkö jaat ihmisten syyt hyväksyttäviin ja tekosellaisiin? Kun ne kaikki syyt on koko ajan olemassa. Harva haluaa kuulla suoraan että ei ole kiinnostavaa seuraa.
Niiden oikeiden syiden selittely joksikin muuksi on tekosyyn käyttämistä. Mikä siinä rassaa jos tämä tuodaan julki? Miksi on niin kova paikka että kun vastaa tekosyyn oikean syyn sijasta, niin sen osoittaminen harmittaa? Onko tässä nyt tapahtunut joku sielullinen paljastuminen kohdallasi, jota yrität selitellä piiloon. Tämä on vain vauvapalsta, ei ole mitään syytä hermostua noin.
Taisit itse alkaa keskustelun, koska aihe sinua kiinnosti. Olet koko ajan maininnut siitä että tästä ei saa harmistua eikä ämä ei saa närästää ja tästä aiheutuu mulle sielullista paljastumista.
Itseäni ei ystävyyksien estäminen haittaa, en pidä syitäni siihen kauhean ihmeellisinä tai niitä koe tarvitsevani selitellä. Miksi sulle on oleellista oma tunnereaktioni? Mitä ihmeen väliä sillä on, eihän ystävyyksiä voi pakottaa, eikä syitä sen enempää kannata ruotia. Ei ole kovin iso asia.
Sinulle on ainoastaan esitetty kysymyksiä. Vastaaminen on aina vapaaehtoista.
Lisää tulee hyviä syitä edelleen, nyt se ettei ystävyyttä voi pakottaa. Vaikuttaa kyllä että on sinulle tosi iso asia, ja sinulla on kova tarve puhua.
Joku autismikohtaus päällä vai? Miksi sä kyselet asiasta etkä oo tyytyväinen vastauksiin?
Hyvä kysymys!
Pidin aiemmin itseäni melko sosiaalisena!
Pidän työstäni jossa sosialisoidun ja mielelläni lähden vaikka kahville/ravintolaan katsomaan ihmisiä.
Olen hymyileväinen ja juttelen hississä ja bussipysäkillä ihmisten kanssa.
Silti minulla ei juuri ole ystäviä. Kukaan ei ole ainakaan tullut kertomaan että olisin "raskas" tyyppi enkä vuodata asioitani ihmisille...
Mieheni sitten valaisi minua kerran että olen hervoton jännittäjä ja ulospäin vaikutan hieman tylsältä tai varautuneelta vaikka oman pääni sisällä en niin koe..
En mene mukaan tilaisuuksiin esim. Illanvietot oudompien ihmisten kanssa. En pyydä puolituttavaa kahville tai vaihda puhelinnumeroita.
Jos minua pyydetään johonkin, siirrän tuloani tekosyillä jännityksen vuoksi.
Toisaalta olen torpannut muutaman ihmisen täysin erilaisen maailmankatsomuksen/huumorintajun vuoksi. Tai yhteyttä ei vain ole syntynyt sää/perhe/työkeskustelujen jälkeen..
Tämänhetkinen perhetilanne ei tilannetta helpota.
Puolisoni on paras ystäväni. Toinen, "oikea" ystävä asuu satojen kilometrien päässä eikä kahvirupatteluja voida pitää. Joskus kaipaan itselleni ystävää jotta voisin jutella naisten asioista enkä vallata aina mieheni aikaa hänen omilta ystäviltään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystyn samaistumaan tuohon että koen olevani ulospäin sosiaalinen ja mutta samalla pidetään syystä x ehkä varautuneena. Se vaikeuttaa kaverisuhteiden syntymistä. Se on outo kombo itselle ja vaikea lähteä muuttamaan itseäkään jos ulkoa tulkitaan näin. En tiedä, mutta musta tuntuu että työkuvioissa on meillä ainakin niin pienet piirit että niihin pitää heti mennä mukaan jos pyydetään ja meinaa olla osa työyhteisön jengiä.
Hoitsu kirjoitti:
Hyvä kysymys!
Pidin aiemmin itseäni melko sosiaalisena!
Pidän työstäni jossa sosialisoidun ja mielelläni lähden vaikka kahville/ravintolaan katsomaan ihmisiä.
Olen hymyileväinen ja juttelen hississä ja bussipysäkillä ihmisten kanssa.Silti minulla ei juuri ole ystäviä. Kukaan ei ole ainakaan tullut kertomaan että olisin "raskas" tyyppi enkä vuodata asioitani ihmisille...
Mieheni sitten valaisi minua kerran että olen hervoton jännittäjä ja ulospäin vaikutan hieman tylsältä tai varautuneelta vaikka oman pääni sisällä en niin koe..
En mene mukaan tilaisuuksiin esim. Illanvietot oudompien ihmisten kanssa. En pyydä puolituttavaa kahville tai vaihda puhelinnumeroita.
Jos minua pyydetään johonkin, siirrän tuloani tekosyillä jännityksen vuoksi.Toisaalta olen torpannut muutaman ihmisen täysin erilaisen maailmankatsomuksen/huumorintajun vuoksi. Tai yhteyttä ei vain ole syntynyt sää/perhe/työkeskustelujen jälkeen..
Tämänhetkinen perhetilanne ei tilannetta helpota.
Puolisoni on paras ystäväni. Toinen, "oikea" ystävä asuu satojen kilometrien päässä eikä kahvirupatteluja voida pitää. Joskus kaipaan itselleni ystävää jotta voisin jutella naisten asioista enkä vallata aina mieheni aikaa hänen omilta ystäviltään...
Kahden kesken on ihan ok, mutta isommassa seurassa aina jotain "läppää" eli kettuilua.
Joillakin taas alkoholi saa ne "piilotetut" ikävät persoonallisuuspiirteet esiin.
Paljon parempi olla, kun ns. ei kerkiä tällaisiä tapaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On jotenkin rasittavaa olla sellaisen kaveri, joka soittaa ja negatiiviseen sävyyn jauhaa loputtomiin samaa asiaa. Kuten vaikka sitä, ettei saa töitä, vaikka omien sanojensa mukaan on työhaluinen. Muttei kuitenkaan halua vastaanottaa niitä palkkatöitä, joita työkkäri hänelle tarjoaa.
Minulla on huonoja kokemuksia ns ystävistä. Selkäänpuukotusta on tullut liian monelta, samoin hyväksikäyttöä.
Nykyään Internetin keskustelupalstat korvaavat sen mitä ennen sain (tai luulin saavani) ystävyyssuhteilta.
Internet ei petä. Sieltä saa kaiken tarvitsemansa vertaistuen elämän kolhukohtiin eikä tarvitse pelätä selkäänpuukotusta.
Ihminen taas on ihmiselle susi.
Hyvänpäivän tuttuja on eikä kelleen tarvitse olla mitenkään tyly, mutta ystävyyssuhteita en enää viljele.
Oltiin oltu jo tovi ystäviä joten menee vähän ohi ketjun aiheen. Ystävyyden sai loppumaan toisen jatkuva negatiivisuus. En tiedä paheniko se ystävälläni vuosien varrella vai kasvoinko itse aikuiseksi, mutta opiskelujen jälkeen otin reippaasti etäisyyttä kun en enää jaksanut jatkuvasti valitusta. Aina kaikki huonosti, muut autoilijat tyhmiä, naapurit toimivat huonosti, töissä tulee kuraa niskaan, muut kaverit tekevät ja sanovat sitä ja tätä tyhmää ja kaupan myyjäkin on idiootti.
Viimeisin kerta kun tapasimme hän paasasi ilkein haukkumanimin pyörätuolilla liikkuvasta ihmisestä joka oli päästetty ensimmäisenä jonon ohi jonottaessamme erääseen tilaisuuteen. Tilanteessa se oli järkevää koska paikka oli ahdas ja pyörätuoli vaikeutti muidenkin kulkemista, mutta vaikka ei oliskaan ollut selkeää syytä en vaan halua viettää vapaa-aikaani kuunnellen valitusta "rullatuoliämmästä".
Annoin orastavan ystävyyden päättyä vain siitä syystä, kun en jaksanut kuunnella jatkuvaa p***an jauhantaa muista ihmisistä ja mitä mieltä hän on heidän asioistaan. Se on selvää, että semmoinen tyyppi ei epäröi juoruilla minunkaan asioista heti kun selän kääntää. Pidän ihmisistä jotka ei puhu pahaa toisista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskeluryhmän tyyppi vaikutti tosi fiksulta, mutta oli vähän semmonen outsider. Ajattelin et syteen tai saveen ja aloin menee hänen kanssa samaan pöytään ruokalassa ja istuin bussissa viereen juttelemaan. Se kuitenkin puhui vain ja ainoastaan niistä opiskeltavien aiheiden asiakysymyksistä. Keskustelua ei saanut kirveelläkään väännettyä siihen et mitä kuuluu, mistä oot kotoisin, mitä harrastat, mistä haaveilet jne. Luovutin sit aika nopeesti ku se tuntu vaan robotilta.
Mitäs jos tuossa kävikin toisinpäin? Sinä yritit väkisin ystävystyä ja hän osoitti ettei ole kiinnostunut puhumalla vain aiheista robottimaisesti :D
Miehille flirttailu. Siis ei sellainen joskus, kännissä ja läpällä, vaan tyylinä.
Totta. Munäkin päätin ystävyyden. Yksi syidtä oli että tämö nainen flirttaili lähes pakonomaisesti miedten kanssa, melko härskistikin. Sekin harmitti, että minua alettaisiin pitää samanlaisena. Hänen miestuttavansa muutaman kerran lähentelivät minua ja ehdottivat jopa tapaamista. Ihan outoa. Irrottauduin tuollaisista sekakuvioista. Varmasti haukkuivat takanapäin.
Mikä tällaisia ihmisiä riivaa?
Kun ottaa uuden ihmisen elämäänsä, ottaa myös hänen ongelmansa ex puolisot, lapset, rahaongelmat, uniongelmat jne
Ja kun yrität auttaa huomaat että kannettu vesi ei kaivossa pysy. Uutta avuntarvetta tulee liukuhihnalla.
Miten voi samassa yhteiskunnassa olla niin erilaisia elämänasenteita?
Ja en tarkoita, että tällainen "ystävä" olisi vähävarainen, työtön tms. vaan päinvastoin. Itse olin työtön ja suurperheen äitinä juuri leskeksi jäänyt, kun "ystävä" otti minusta kaiken hyödyn irti eikä koskaan ottanut osaa suruuni.
Ystävyydestä paljon puhutaan, mutta harva sitä on nähnyt..
Alue: Aihe vapaa
Mitäs jos tuossa kävikin toisinpäin? Sinä yritit väkisin ystävystyä ja hän osoitti ettei ole kiinnostunut puhumalla vain aiheista robottimaisesti :D