Oikeesti, mikä mua vaivaa. Ärsyttää elämän teennäisyys, kulissit ym.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kaipaan aitoutta. Maailma on kyllä somen myötä muuttunut feikimmäksi. Minullakin on sukulaisnaisia, eri ikäisiä, joiden meininki on sellaista samaa ihkutteluhöttöä. Vuodesta toiseen samanlaisia leipomuksia ja sisustushärpäkkeitä ja sitten niitä vaan kilvan ihastellaan. Lapsenlapsia kehutaan. Mitään aitoja tunteita tai juttuja ei jaeta. Kaikki menee saman kaavan mukaan.

Samoin työelämä on muuttunut teennäisemmäksi, esitetään kilvan jotain huipputyyppiä ja sitten esimiehen selän takana lipsahtaa ettei ollakaan tehty juuri mitään. Ne pirteimmät hehkuttajat näyttävät olevan siellä voittajia, työn tasosta viis.

Lasten synttärit on hyvä esimerkki. Kun olin lapsi, ei kummeilla ollut mitään paineita. Joskus tulivat käymään, joivat vanhempien kanssa viiniä villapaidoissa. Nyt kaikki parhaimpiinsa tälläytyneenä ventovieraassa kutsuvierasjoukossa yrittävät iloisesti hymyillen ihailla viisivuotiaan suurta päivää tarpeeksi paljon.

Haluaisin aitoja kohtaamisia. En mitään synkistelijöitä tai raaka- arskoja. Vaan elämäniloisia ja kilttejä ihmisiä jotka haluavat kuitenkin puhua rehellisesti.

Näitä instgram kutsuja.

Omassa lapsuudessa pelmahdettiin kylään yllättäen matkalla rähjääntyneinä, jos muistettiin jonkun sukulaisen niillä tienoilla asuvan. Ei turhia pönötetty tai oltu niin viimeisen päälle esittelemässä elämää. juotiin kahvit ja juteltiin.

Mä taas en ymmärrä mitä teennäistä noissa on? Miten on teennäistä onnitella toista jostain juhlan aiheesta? Mitä teennäistä on joulussa tai synttäreiden vietossa?

Ja eikö arki olisi superankeaa jos kaikki päivät olis aina samanlaisia, eikä koskaan olisi mitään juhlia?

Mun mielestä ihmiset ylipäätään juhlii liian vähän. Enkä tarkota että nyt kaikki useemmin ryyppäämään, vaan iloista yhdessä oloa, rupattelua, hyvää ruokaa, musiikkia ja olemista hyvässä seurassa. Voisi juhlia pienemmästäkin, vaikkapa nimipäivien tai vaikka keksitympien kissanristäisten kunniaksi. Iloa elämään :)

Enkä ymmärrä miksi kuvienkaan jaksaminen olisi teennäistä? Sehän on vain luonnolista, että ihminen haluaa jakaa elämänsä sattumuksia. Jos ne ei sinua kiinnosta, voit skipata ne. Mutta suurin osa on kiinnostunut siitä mitä muille kuuluu. Se on ihmisille vain luontaista. 

Toki some voi tehdä siitä jotenki "kummallista", kun kaikki ne kuulumiset ym ei tule ehkä ihan siinä luontevimmassa hetkessä. Siis siinä missä ennen lähtettiin jollekin kirje tai vaikka soitettiin että heippa ja käytiin kuulumisia läpi, niin nyt saatetaan samat jutut jakaa samalla hetkellä koko tuttavapiirille. Omasta mielestäni siinä ei ole mitään teennäistä, mutta tottumattomalle se voi some kautta tapahtuva kuulumisten vaihto tuntuakin kummalliselle konseptille.

Vierailija kirjoitti:

Mä taas en ymmärrä mitä teennäistä noissa on? Miten on teennäistä onnitella toista jostain juhlan aiheesta? Mitä teennäistä on joulussa tai synttäreiden vietossa?

Ja eikö arki olisi superankeaa jos kaikki päivät olis aina samanlaisia, eikä koskaan olisi mitään juhlia?

Mun mielestä ihmiset ylipäätään juhlii liian vähän. Enkä tarkota että nyt kaikki useemmin ryyppäämään, vaan iloista yhdessä oloa, rupattelua, hyvää ruokaa, musiikkia ja olemista hyvässä seurassa. Voisi juhlia pienemmästäkin, vaikkapa nimipäivien tai vaikka keksitympien kissanristäisten kunniaksi. Iloa elämään :)

Enkä ymmärrä miksi kuvienkaan jaksaminen olisi teennäistä? Sehän on vain luonnolista, että ihminen haluaa jakaa elämänsä sattumuksia. Jos ne ei sinua kiinnosta, voit skipata ne. Mutta suurin osa on kiinnostunut siitä mitä muille kuuluu. Se on ihmisille vain luontaista. 

Toki some voi tehdä siitä jotenki "kummallista", kun kaikki ne kuulumiset ym ei tule ehkä ihan siinä luontevimmassa hetkessä. Siis siinä missä ennen lähtettiin jollekin kirje tai vaikka soitettiin että heippa ja käytiin kuulumisia läpi, niin nyt saatetaan samat jutut jakaa samalla hetkellä koko tuttavapiirille. Omasta mielestäni siinä ei ole mitään teennäistä, mutta tottumattomalle se voi some kautta tapahtuva kuulumisten vaihto tuntuakin kummalliselle konseptille.

Luettelemissasi asioissa ei olekaan mitään pahaa, mutta sä taisit nyt missata jutun pointin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas en ymmärrä mitä teennäistä noissa on? Miten on teennäistä onnitella toista jostain juhlan aiheesta? Mitä teennäistä on joulussa tai synttäreiden vietossa?

Ja eikö arki olisi superankeaa jos kaikki päivät olis aina samanlaisia, eikä koskaan olisi mitään juhlia?

Mun mielestä ihmiset ylipäätään juhlii liian vähän. Enkä tarkota että nyt kaikki useemmin ryyppäämään, vaan iloista yhdessä oloa, rupattelua, hyvää ruokaa, musiikkia ja olemista hyvässä seurassa. Voisi juhlia pienemmästäkin, vaikkapa nimipäivien tai vaikka keksitympien kissanristäisten kunniaksi. Iloa elämään :)

Enkä ymmärrä miksi kuvienkaan jaksaminen olisi teennäistä? Sehän on vain luonnolista, että ihminen haluaa jakaa elämänsä sattumuksia. Jos ne ei sinua kiinnosta, voit skipata ne. Mutta suurin osa on kiinnostunut siitä mitä muille kuuluu. Se on ihmisille vain luontaista. 

Toki some voi tehdä siitä jotenki "kummallista", kun kaikki ne kuulumiset ym ei tule ehkä ihan siinä luontevimmassa hetkessä. Siis siinä missä ennen lähtettiin jollekin kirje tai vaikka soitettiin että heippa ja käytiin kuulumisia läpi, niin nyt saatetaan samat jutut jakaa samalla hetkellä koko tuttavapiirille. Omasta mielestäni siinä ei ole mitään teennäistä, mutta tottumattomalle se voi some kautta tapahtuva kuulumisten vaihto tuntuakin kummalliselle konseptille.

Luettelemissasi asioissa ei olekaan mitään pahaa, mutta sä taisit nyt missata jutun pointin...

Eli että Ap on masentunut ja että hänellä on bore out? Että siksi hän katsoo maailmaa niin väsyneen kyynisten ja kyllästyneiden lasien läpi. Ja että vain valittaa muista sen sijaan, että itse näyttäisi toisenlaista esimerkkiä läheisilleen, mutta ei, on vain kiva valittaa, kun muut on niin tyhmiä ja pinnallisia ja että elämä on tylsää. Sitä on niin helppoa valittaa ja arvostella muita.

Vierailija kirjoitti:

Olet heräämässä todellisuuteen ja huomannut kuinka keinotekoisessa todellisuudessa ja sairaassa yhteiskunnassa elämme.

Näinpä, itse hyppäsin oravanpyörästä hyppäämällä junan alle, ei paljoa fyysistä jäänyt jäljelle :) Tämän jälkeen elämä on ollut paljon yksinkertaisempaa ja helpompaa.

Jokaisella aikakaudella tuntuu olevan omat kulissinsa joissa ihmiset pyörivät. Moni varmasti saa somesta jotain lisätarkoitusta elämäänsä myös. Itse poistin kaikki sometilini ja elämä on ollut sen jälkeen paljon antoisampaa. Haluan mieluummin elää omassa kuplassani kuin tuijotella muiden kuvia heidän valitsemistaan totuuden palasista :) ja oikeasti kuulla mitä ystävilleni kuuluu. Yksi lapsuudenystävä suuttui kun en onnitellut häntä lapsen saamisen vuoksi. Hän oli kertonut siitä vain facebookissa ja instagramissa, joita minulla ei ole ollut yli vuoteen.. 

Älä ap välitä muiden teennäisistä puuhista vaan tee omasta elämästä mieluisampaa <3

Jos tarkoitit, että tuntuu jotenkin tyhjältä, suhteet tai muuten, auttaisiko satsaaminen itseen? Hakisit siitä sitä aitoutta ja sisältöä tekemällä itse itselle tärkeitä ja oikean tuntuisia asioita? Unohtaisi joksikin aikaa somet ja sosiaaliset pelit?

Vierailija kirjoitti:

Itse olen nähnyt jo niin monta kertaa sen, että täydellinen perhe onkin vain täydellinen muiden silmissä. Ollaan yhdessä vaan kun on aina oltukin ja on ne lapset ja talotkin. Silti instaan pusketaan ihanaa perhemateriaalia.

Et voi tietää millaista heidän elämä on somen ulkopuolella jos et ole heidän kanssaan jatkuvasti tekemisissä. Tietenkään kenenkään elämä ei ole vain ruusuilla tanssimista, mutta vaikeuksista ja riidoista huolimatta siihen arkeen mahtuu varmasti myös paljon onnellisia hetkiä. Niitä osa hehkuttaa somessa, osa ei. Tyyli on vapaa. Mut ei se hehkuttaminen ole aina feikkiä vaan voi kuvata sen hetken aitoa tunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kaipaan aitoutta. Maailma on kyllä somen myötä muuttunut feikimmäksi. Minullakin on sukulaisnaisia, eri ikäisiä, joiden meininki on sellaista samaa ihkutteluhöttöä. Vuodesta toiseen samanlaisia leipomuksia ja sisustushärpäkkeitä ja sitten niitä vaan kilvan ihastellaan. Lapsenlapsia kehutaan. Mitään aitoja tunteita tai juttuja ei jaeta. Kaikki menee saman kaavan mukaan.

Samoin työelämä on muuttunut teennäisemmäksi, esitetään kilvan jotain huipputyyppiä ja sitten esimiehen selän takana lipsahtaa ettei ollakaan tehty juuri mitään. Ne pirteimmät hehkuttajat näyttävät olevan siellä voittajia, työn tasosta viis.

Lasten synttärit on hyvä esimerkki. Kun olin lapsi, ei kummeilla ollut mitään paineita. Joskus tulivat käymään, joivat vanhempien kanssa viiniä villapaidoissa. Nyt kaikki parhaimpiinsa tälläytyneenä ventovieraassa kutsuvierasjoukossa yrittävät iloisesti hymyillen ihailla viisivuotiaan suurta päivää tarpeeksi paljon.

Haluaisin aitoja kohtaamisia. En mitään synkistelijöitä tai raaka- arskoja. Vaan elämäniloisia ja kilttejä ihmisiä jotka haluavat kuitenkin puhua rehellisesti.

Tälläista on toisinaan, nyt eletään taas yhtä uusviktoriaanista kautta.

Vierailija kirjoitti:

Katkerailta kuulostat. Katkeruus on jalostunut kateudesta. Sinulla olisi tunteissa vähän työstämistä.

Kateushan on "hyvä" ja tarpeellinenkin tunne.

Se kertoo, että jollakin toisella on jotain mitä itsekin haluat. Tämän ymmärtäminen on edelletys sille, että voit alkaa tavoitella unelmaasi.

Joskus ne tavoitteet ja unelmat ymmärtää ilman kateuttakin - mutta ei aina.

Tunsin samoin kun aloittaja. Aloin lukemaan hengellistä kirjallisuutta, aina lähinnä iltaisin. Mikä Ilo ja Onni niistä seurasikaan! Sekä Siunaus jokaiseen päivään. Huolet ei paina. Sana on annettu meille johdatukseksi, iloksi, suojaksi ja voimaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ollut kiva lukea kaikkia kommentteja. Osasta sain jopa uutta mietittävää. Tykkään muutenkin pohtia asioita, joskus jopa liiaksikin. En tarkoittanut arvostella muiden ajatuksia tai elämäntapoja, osa tuntui ottaneen itseensä hieman liiaksi. Jokainen eläköön niinkuin parhaaksi näkee ja tuntee. Minusta nyt vain tuntuu tältä, että elämä on tällainen leikki, joka mua toisinaan "häiritsee".

Ap

Hyvä aloitus tämä oli mielestäni. Sama asia häiritsee monia.

On aina ärsyttänyt. Ennen somea oli mainokset, ihanteet ja ns. parempien ihmisten kumartelu ja kukkoilu. Kyse on vallasta.

Jos tutkitte aikaa ennen somea, huomaatte saman.

Pyrin olemaan ihmisille ystävällinen, somessa ja livenä, sillä koskaan en voi tietää mitä asiallisen työhymyn takaa löytyy. Onko läheinen kuollut, puoliso sairastunut tai itse saanut juuri vakavan diagnoosin?

Arjen ystävällisyys ja aito myötätunto ei ole feikkiä, vaan sivistystä, humaaniutta ja ihmisyyttä. Se ei myöskään vaadi kovin paljon. Enkä tarkoita mitään päälle liimattua, jatkuvaa tekohymyä, vaan asiallista ja arkista toisen ihmisen normaalia huomioimista. ”Tuletko kahvitauolle, tarvitsetko paremman tuolin, voinko auttaa painavan kassin kanssa?”

Oma piiriini on pieni ja rehellinen, en kaipaa suurta seurakuntaa ympärilleni. En myöskään koe tarvetta jakaa elämäni suuria asioita töissä tai somessa. Silti voin olla ihminen ihmiselle ja kääntää katseen pois omasta pienestä navastani.

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että et voi samaistua tai hyväksyä aidoksi jotain mikä on kaukana sinusta itsestäsi ja siksi nämä asiat ärsyttävät. Kuulostat masentuneelta.

Äitini sanoi samaa poisluettuna toi masentumiskommentti. Itse tilitin ystäväni vauva-hää-uusikoti-uutisia APn tavoin. Ilmeisesti jos ei pysty samaistumaan rittävästi on haastavaa olla aidosti iloinen ja mukana.

Musta kuulostaa ap, että et ole ehkä samalla aaltopituudella ns. Ystäviesi tai työkavereidesi kanssa vaan kaipaisit samalla aaltopituudella olevien ihmisten seuraa. Ehkä juuri niiden omien kummien kaltaisia tyyppejä, joiden kans vois juoda viiniä villapaidoissa ja parantaa maailmaa kepeän vakavasti. Oon sosiaalinen mut mulle itelle raskainta ja kuluttavinta on hengailla tyyppien kanssa, jotka ovat ihan mukavia ja ok-tyyppejä, mutta joiden kans ei vain kemiat ja jutut kohtaa vaan aika matelee ja haukotuttaa. Satsaa omaan elämään, etsi uusia harrastuksia ja tutustu uusiin ihmisiin. Ehkä siten löydät ympärillesi ihmisiä, jotka tuntuvat sun tyypeiltä. Heidän seurassaan elämä ei tunnu kulissilta tai teeskentelyltä, vaikka muiden seurassa tuntuisi.

Vierailija kirjoitti:

Ei siis pelkästään ärsytä tämä some, vaan kaikki tämä leikkiminen ja epäaitous. Enkä tiedä onko ärsytys oikea sana. Ehkä kyllästynyt ja tuntuu että näen kaiken läpi.

Ap

Aloita aito ja rehellinen elämä itsestäsi niin voit saada pian seuraajia. Aika moni kokee samoin.

Mä oon semmosessa työssä, jossa paljastuu kulissit ja teennäinen elämä aika välittömästi. Kuulen totuuden pilttien suusta ja se ei oo aina mitenkään kaunis. Ihmiset, jotka postaa hienoista juhlista, matkoista, kaveripiirin illanvietoista jne. Se totuus elämästä voi ja usein onkin aivan toista.  Se bilehile on oikeasti alkkis, perhejoulua pimentää isän peliaddiktius ja äidin syrjähyppy työpaikalla, lomailijalla on pikavippejä vino pino, kokkailija ruokakuvineen on vakavan syömishäiriön kourissa, askartelija/käsitöiden tekijä/runojen kirjoittaja jne.  voi olla tosi yksinäinen. Sitten ovat nämä äidit, jotka laittavat minuuttiaikataululla lapsensa pelireissusta raportin, ylpeyttä varmasti!  Siinä se elämä ehkä onkin, missä se lapsen isä ja puoliso? Kännääkö autotallissa vai on muuten vaan kadoksissa? Onko oma elämä pelkkää kulissia?!? Mä dokumentoin elämääni aika pitkälti päiväkirjan omaisesti (muistaakseni jotain elämästäni), joten on se aika totuudenmukainen. Ihan kaikkea paskaa ei voi fb-kamujen niskaan heittää, instassa on samat kuvat ja ei tarinaa! On jotain 300 seuraajaa, joista hyvin pieni osa n. 50 kommentoi mun juttuja, varmaan n. 100 stalkkaa siellä hiljaa!  Kun on synttärit, mua onnitelee reilu 100 tyyppiä, kyllä se tuntuu kivalta! Minusta ei oo hirveän paha kiillottaa somessa elämäänsä kun sen kuitenkin tietää, että miten enemmän se sädehtii, niin sitä enemmän feikkiä se on! Tavallisesti se arki on aika tylsää ja perussettiä meillä kaikilla. Some on näytelmä, esitys! Ei sitä kannata ottaa niin tosissaan! Välillä voi pistää itse shown pystyyn tai sitten ei.

Haluat elämääsi varmaan löytää elämällesi jonkin syvemmän merkityksen, pitäähän tähäm kaikkeen jokin syy olla, eikö vain? Löydät sen kyllä kun etsit.

Olet etsijä. Niin minäkin. Onnea matkaan.

Samankaltaisia tuntemuksia myös itselläni. En koe olevani tästä ilmiöstä vapaa tai muiden yläpuolella - päin vastoin, toteutan itse samoja kulisseja ihan huomaamattani.

Meillä on lähisuvun kesken whatsapp-ryhmä. Viime aikoina olen herännyt siihen, että siellä ei oikeastaan keskustella, vaan näytellään keskustelua. Ensinnäkin samat ihmiset ovat enimmäkseen äänessä, ja kirjoittavat ei niinkään kuulumisia vaan tiedotteita tai mainoksia elämästään. Taapero sai neuvolassa kehuja, katsokaas kun tein hyvää ruokaa, oltiin eilen moottoripyöräilemässä. Muut kommentoivat lyhyesti parilla sanalla jotain sopivaa, mallia ”kuulostaa kivalta”, ja aloittavat sitten pitkän sepustuksen tai kuvasarjan omasta viikonlopustaan (”meilläpä rakennettiin terassia”). Kukaan ei näihinkään sen syvällisemmin reagoi, lähetellään peukkuja ja jotain muita emojeja ennen jälleen uutta aiheenvaihtoa.

Onhan tuokin kivaa - saa ainakin tietää, mitä muille kuuluu. Samalla on kuitenkin päivänselvää, että kukin haluaa vain jakaa omia onnistumisiaan tai muita hyviä asioita eikä ole yhtään kiinnostunut muiden jutuista (enkä ole tässä muita parempi). Kaikki puhuu, kukaan ei jaksa kuunnella. Sama ilmiö monella alustalla netissä, mutta myös ihan oikeassa elämässä ja kahvipöytäkeskusteluissa. Liikutaan pintatasolla, kun ei koskaan ajauduta keskustelemaan mistään kahta repliikkiä syvemmin.

On varmaan ihan normaalia, että keskustelu muiden kuin lähimpien ystävien kanssa on pinnallista. Se, mikä itseäni huolestuttaa, on tämän saman trendin siirtyminen myös muihin ihmissuhteisiin. Huomaan läheisimpienkin ihmisten kanssa lähinnä vaihtavani emojeja tai puhuvani samat repliikit kuin kaikissa muissakin keskusteluissa. Mitä tapahtui? Olin joskus omasta mielestäni hyvä keskustelija ja kuuntelija. Saatoin istua näiden ihmisten kanssa yömyöhään juttelemassa ihan arkisistakin asioista, ja tuntui, että saimme niihin aina jotain uutta tulokulmaa. Nykyisin olen väsynyt ja teennäinen, hyvä esittämään läheisyyttä mutta huono antamaan sitä oikeasti. Keskustelun siirtyminen näin koronavuonna someen livekohtaamisista ei ainakaan auta.

Mutta positiivisen kautta: tiedostaminen on kai ensimmäinen askel muutokseen...