Oikeesti, mikä mua vaivaa. Ärsyttää elämän teennäisyys, kulissit ym.

Vierailija kirjoitti:

Onnittelen läheisimpiä ihmisiä (sanotaan vaikka 7 ihmistä elämässäni) ihan varmasti joka vuosi soittamalla ja suusanallisesti.

Mitä Haittaa siitä sitten on, jos tämän lisäksi laitan facessa onnittelut vaikka 20 tutulle kun heillä on synttärit?

Otatte nyt vähän turhan vakavasti ja kirjaimellisesti nää some ym asiat.. Aika hurjia johtopäätöksiä teeskentelystä jne.

On se oma elämä ja läheiset ihmiset ja ystävät JA sitten laaja joukko hyviä ja mukavia ihmisiä tuttuina. Ihan kivaa sekin, vaikkei olla super läheisiä eikä yleensä vietetä vapaa-aikaa yhdessä.

Mä luulen että on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka ei koskaan ole ottaneet somea kovin vakavasti tai ajatelleet, että "facebook-kaveri" on edes lähellä "kaveria". Sitten on ilmeisesti nämä, jotka ovat joskus uskoneet, että koska Maija aina postaa tosi kivoja juttuja ja vaikuttaisi elävän ihanaa elämää, se varmasti elää oikeasti ihanaa elämää. Sitten kun ollaan ensin vuosikausia ihmetelty, että mietn sen Maijan elämä voi näyttää noin kivalta kun oma on ihan himmeetä paskaa, ja viimein alkaa hiipimaan mieleen se ajatus, että ehkä Maijankin elämä on välillä paskaa, mutta se vaan ei postaa niitä asioita someen, VAAN SE VALIKOI. Tämä tietenkin helposti aiheuttaa suuttumuksen kun on ensin vuosia kokenut syyllisyyttä oman elämän paskuudesta ja sitten käy ilmi että muut huijaa. Sitten tulee eksistentiaalinen kriisi, että onko maailmassa enää mitään aitoa ja todellista? Entä jos mun facebook-kaverit eivät olekaan mun oikeita ystäviä? Ehkä ne ei edes oikeasti muista mun synttäreitä... Pettymys. Kyynistyminen. Masennus.

Näin mä sen tulkitsen. En keksi muuta selitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa se jeesuksesta jauhaminen, kiitos.

Vasta äskenhän juuri kysyit, miksi joillain tuli mieleen ottaa Jeesus tähän keskusteluun?

Minä olen se joka kysyi. Tuo on eri henkilö :) meitä on monia jotka eivät jaksa jeesus höpinöitä keskusteluissa joihin uskonto ei liity millään tavalla.

Että uskonto tai henkisyys eivät kuulu keskusteluun joka koskee jonkinasteista eksistentiaalista kriiseilyä? Melko erikoinen ajatus.

Toivottavasti some siirtyisi jossain vaiheessa historiaan. Mutta asiaan: Ei someen yleensä voi eikä ole asiallistakaan kirjoittaa oikeasti isoista ongelmista. Ne ongelmat liittyy hyvin usein muihin ihmisiin, esimerkiksi läheisen itsemurhayritys, pariduhdeongelmat, lasten vaikeudet, vaikeudet ystävyyssuhteissa jne. Näissä on kaikissa muita osallisia ja pitää otta huomioon myös heidät. Toki esimerkiksi oman itsemurhayrityksen voi kertoa somessa, mutta ei sekään kyllä järkevää ole! Some on tarkoitettu pinnallisille ja mukaville asioille. Siksi sen perusteella tulee pinnallinen vaikutelma maailmasta.

Vierailija kirjoitti:

Ei kiitos tänäänkään kirjoitti:

Havaintoja ja tuntemuksia somen vaikutuksista sosiaaliseen kanssakäymiseen:

- Ennen somea tavattiin kasvokkain, kyläiltiin ja soiteltiin, ehkä jopa kirjoiteltiin kirjeitä. Somen jälkeen nämä kaikki ovat vähentyneet, somen kuluttajilta syytä tiedustellessa usein mainitaan "kiire", mutta sitten ne samat kiireiset ihmiset istuvat tuntikausia päivittelemässä photoshopattuja kuvia kahvikupin ja kotona leivotun keksin eri asennoista Instagramiin.

- Ongelmien taikominen tyhjästä. Olen nähnyt työpaikalla ja tuttavissa ihan riitoja ja välien katkeamisia, joiden syynä on somessa saamatta jäänyt tykkäys. Siis yksi tekemättä jäänyt hiiren klikkaus aiheuttaa niin kuohuvia tunteita joissain yksilöissä, että niistä saadaan välien katkeaminen aikaiseksi?

- Jos pääsen tapaamaan tämmöistä henkilöä kasvokkain, suurimman osan ajasta hän tuijottaa puhelinta tai ehdottaa että teemme yhdessä videon Instagramiin tai TikTokiin koska se on nyt niin hauskaa ja muodikasta. Keskustelu ajautuu kuin huomaamatta aina someen ja somessa olevien ihmisten sanomiin ja tekemiin asioihin. Oikeaa, puhelimen ulkopuolista elämää ei keskustelussa kyetä enää tuomaan esiin samalla tavalla kuin ennen. Tapaamisen jälkeen somesta löytyy raportti kaikelle kansalle siitä miten ihanaa minua oli taas nähdä ja voi että raksuseni minä niin jäin sinua kaipaamaan.

- Ihmissuhteet tuntuvat nykyään pinnallisilta ja kertakäyttöisiltä, ja elämän tärkein syy on olla näkyvillä, pinnalla ja saada sitä sosiaalista hyväksyntää jotta voisi tuntea olevansa elossa tai "edes jotain". 

Kummalliseksi on maailma mennyt.

Tykkäämättä jättämisellä voi myös helposti kiusata. Kokemusta on.

Muiden perhe elämästä kyllä tykkäili mutta ei minun perheeni jutuista. Tottakai se pistää pidemmän päälle miettimään miksei tuo ihminen pidä minusta?

Yhdestä tuskin kukaan suuttuu (toivottavasti) mutta kun se toiminta jatkuu pitkään niin etkö muka itse yhtään ihmettelisi?

No en ihmettelisi. Koska tiedän, että paljon jää huomaamatta somessa jos satunnaisesti seurailee, plus ihan randomisti tulee nostoja feediinkin. Toisaalta en teekään päivityksiä. Tuo onkin ikäänkuin tuollainen itse luotu odotuksien verkko, koska itse olen somessa ja aikaa ja vaivaa päivityksiin, pitäisi muidenkin elää sitä elämää. Tehdään pitkälle vietyjä oletuksia jostain napin painamisesta. Itse esim. saattaisin loukkaantua, jos parhaat ystävät merkkipäivänä oikean viestin tai soittamisen sijaan tyytyisivät onnittelemaan somessa. Niinhän ne tekevät sadoille muillekin. Meillä piti olla olla oikeaa välittämistä ja huomiointia, tiedän ettei heitä oikeasti kiinnosta jonkun vanhan rinnakkaisluokkalaisen synttärit tietenkään yhtään, vaikka onnittelevat muodon vuoksi.

Ironista että tämäkin keskustelu keskittyi vain someen vaikka puhe oli ihmisten epäaitoudesta ylipäätään. Myös kasvotusten ja etenkin silloin. Taitaa suurin osa porukasta täälläkin olla varsinaisia somen suurkuluttajia. Itse en ole koskaan lärvikirjassa ollut tai yhtään kuvaa jakanut instaan enkä muissakaan hömpötyksissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harvinaisen mielenkiintoinen ketju.

Tajusin melko nuorena ihmisen merkityksettömyyden kokonaisuuden kannalta ja aloin näkemään sosiaalisia pelejä pelaavien ihmisten "val eiden" läpi.

Usassa tämä feikkitodellisuus on saanut äärimmäiset muotonsa turhanpäiväisenä small talk:a, jossa tarkoituksena ei ole sanoa mitään ja kaikkea mitä sanotaan ei tarkoiteta.

Mitä kuuluu, tavataan joku päivä lounaalla, tule joskus käymään fraaseja heitellään sinne tänne, mutta ei niillä tarkoiteta yhtään mitään ja ne ovat samaa sarjaa kuorrutettujen hampaiden näyttämisen kanssa, pelkkää kuorta.

Suomessa pelataan samanlaista peliä. Voi kun kiva kun kävit, tule nyt useamminkin ja samanaikaisesti puristetaan kättä nyrk kiin taskussa ja kerrotaan vieraan lähtemisen jälkeen puolisolle, "että tuo idi ootti on rasittava, eikä tajua pysyä omassa murj ussaan ja pysyä poissa.

Noudatetaan vanhoja tapoja ympäristön sosiaalisten paineiden seurauksena, käydään työpaikalla keskusteluja ennaltamääriteltyjen sääntöjen mukaan ja sääntöjen rikkojaa aletaan oudoksumaan ja vasta kotona päästetään työroolista irti ja uskalletaan sanoa, voi vi ttu mitä pas kaa ja otetaan kotirooli päälle lasten edessä, Wilmaviestinvastaajan rooli, kaupassakävijän roolipuku odottamassa syvimmissä aivokerroksissa. Liskoelämää, jossa kukin rooli napsahtaa päälle kuin kameleontilla värin vaihtuessa ympäristön mukaiseksi.

Kuka tahansa meistä voitaisiin poistaa pelikentältä koska tahansa, eikä kukaan voi etukäteen tietää johtaisiko tilanne jälkeenjääneiden kannalta positiivisempaan vai negatiiivisempaan suuntaan.

Ihmiselle on ominaista kuvitella, että tämä minun pelaamani peli on jotenkin merkityksellistä ja minä olen arvokas ja korvaamaton.

Todellisuudessa olet yhtä arvoton kuin kuka tahansa muukin ja jos sinut poistettaisiin maapallolta metaania tuottamasta, lähipiirin hetkellisen ikävän jälkeen kaikki jatkuisi pian ennallaan ja monien kohdalla tulevaisuus muuttuisi jopa paremmaksi.

Tajusin tuon kaiken kanssa jo nuorena ja vieläkin tajuan sen miten pieniä olemme. Silti olen onnellinen, ympärilläni on aitoja ihmisiä joiden kanssa on lämpöä ja tukea molempiin suuntiin.

Pyrin levittämään enemmän iloa ja toivoa ympärilleni kuin ankeutta, kyynisyyttä ja pahaa oloa. Tuo jälkimmäinen on hyvin helppoa eikä ole osoitus mistään korkeammasta älykkyydestä.

Ei sosiaalisten pelien ymmärtäminen tee ihmisestä kyynistä tai ympärilleen pahaa oloa tuottavaa.

Kun ymmärtää sen pelin perusteet, on hyvinkin helppoa antautua pelin tiimellykseen ja antaa ihmisille mitä tietää heidän haluavan :-) Omistaa käsikirjan kuinka pelata, eikä koskaan häviä.

Samanlaisen käsikirjan omistaa suurin osa poliitikoista, sillä he tietävät kuinka ihmisiä on käsiteltävä, että heistä saa senverran irti, että vaivautuvat äänestämään itseään seuraavissa vaaleissa.

Somemaailmassa samaa tarkoittaa yläpeukku tai tosiasia että mikämikämaailmasta lähetetty valkoinen koti viesti on saanut taas sata uutta seuraajaa.

Kun ymmärtää sen pelin helppouden, tarvitsee vaina antaa ihmisille mitä he haluavat, eikä se edes maksa mitään, pelkkää puhetta ja lätinää kuinka iiihanaa elämä on ja antakaa positiivisuudelle mahdollisuus nami nami.

Pelin sääntöjen oppimisen jälkeen voi vieraille sanoa ovella, voi kun kiva kun kävitte, tulkaa nyt pian käymään uudelleen.

Ottaa samalla riskin, etteivät he tiedä pelin sääntöjä ja tuppaavat ensi viikolla uudelleen häiritsemään meidän rauhaamme idioottimaisella pönötyksellään pierujaan pidätelleen.

Elämme matrixissa kuten Sinccis usein ilmaisee ja sitä pitää pystyssä sosiaalisen pelin pelaaminen.

Kun se lakkaa ja ihmiset alkavat olemaan rehellisiä toisilleen, pääsemme takaisin reaalimaailmaan, mistä tämä palsta on hyvä esimerkki :-)

No Ap:n tapauksessa kyynisyys ja pahan olon levittäminen pitävät paikkansa, jos haukkuu muiden juhlia typeriksi ja ihmisiä laajasti teeskentelijöiksi.

No ne juhlathan ovat sankaria ja juhlijoita varten. Heille varmaan mukavaa. Mitä muut tiedolla tekevät? Ihankuin juhlissa ei olisi ollut yhtä mukavaa siinä hetkessä, vaikka niitä ei muille mainostettaisi. Kiva että oli hienot tarjoilut. Ihmiset ovat leiponeet onnistuneita kakkuja maailman sivu, ja ne ovat maistuneet siitä huolimatta, ettei kuvaa ole julkaistu kylän ilmoitustaululla tai sanomalehden ilmoituksissa. Pahinta on, että jotkut luulevat tämän perusteella, ettei jollain ole elämää, jos sitä ei mainosta. Kaikkea kuitenkin tapahtuu myös somen ulkopuolella ja itse ainakin havahdun jälkikäteen, että olisi voinut ottaa kuvan tmv. mutta olen siinä hetkessä keskittynyt siihen hetkeen, enkä tulevaisuudessa mahdollisesti saavutettavaan huomioon ja tykkäyksiin, siihen miltä tämä mukava hetki näyttäisi muiden ulkopuolisten silmissä. Ei ne kiinnosta, jotka eivät ole edes paikalla. Käsittämätön ajatus. Tutuille voi sitten ihan kuulumisina sanoa, että vietettiin pikkujouluja tai häitä tai hautajaisia, that's it.

Myös somessa tarvitaan tunneälyä ja yhdesti sanoinkin, että älä julkaise yhteiskuvaa, kun yhtä ennen porukkaan kuulunutta ei oltu kutsuttu. Tulee paha mieli, mutta ei meille paikalla olijoille suurempaa hyötyä, kuin "katsokaa mulla on sosiaalista elämää". Niin, monella on ja monella ei oo, so?

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti some siirtyisi jossain vaiheessa historiaan. Mutta asiaan: Ei someen yleensä voi eikä ole asiallistakaan kirjoittaa oikeasti isoista ongelmista. Ne ongelmat liittyy hyvin usein muihin ihmisiin, esimerkiksi läheisen itsemurhayritys, pariduhdeongelmat, lasten vaikeudet, vaikeudet ystävyyssuhteissa jne. Näissä on kaikissa muita osallisia ja pitää otta huomioon myös heidät. Toki esimerkiksi oman itsemurhayrityksen voi kertoa somessa, mutta ei sekään kyllä järkevää ole! Some on tarkoitettu pinnallisille ja mukaville asioille. Siksi sen perusteella tulee pinnallinen vaikutelma maailmasta.

Niinpä, siinä mennään jopa laittomuuksiin, jos levittää arkaluontoista tietoa, joka liittyy jonkun muunkin elämään. Toinen juttu on se, että monilla on face-kavereina myös esim. työkavereita, niin ei kannata taaskaan ihan kaikkia ripuleita tai aviokriisejä levitellä. Se on vain mautonta ja saattaa syödä ammattiuskottavuuttakin. Tehdä myös oman olon työpaikalla tukalaksi jos on tullut avauduttua vähän liikaa.

Erikseen on sitten läheisimmät ihmiset ja ystävät, joiden kanssa jaetaan kaikki surutkin. Mutta face ei ole niille sopiva paikka.

Vierailija kirjoitti:

Ironista että tämäkin keskustelu keskittyi vain someen vaikka puhe oli ihmisten epäaitoudesta ylipäätään. Myös kasvotusten ja etenkin silloin. Taitaa suurin osa porukasta täälläkin olla varsinaisia somen suurkuluttajia. Itse en ole koskaan lärvikirjassa ollut tai yhtään kuvaa jakanut instaan enkä muissakaan hömpötyksissä.

No kyllä vain aloituksessa on some mainittuna eli mikä poliisi sinä sitten olet rutisemaan siitä puhumisesta. On täällä ollut muitakin näkökulmia. Jonkun mielestä esim f2f ystävistä parhaimpia ja aidoimpia ovat juopot, mt-ongelmaiset ja narkit... Tosi aitoa ja rehellistä vetää nuppi sekaisin ja olla sitten niin aitoa että.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnittelen läheisimpiä ihmisiä (sanotaan vaikka 7 ihmistä elämässäni) ihan varmasti joka vuosi soittamalla ja suusanallisesti.

Mitä Haittaa siitä sitten on, jos tämän lisäksi laitan facessa onnittelut vaikka 20 tutulle kun heillä on synttärit?

Otatte nyt vähän turhan vakavasti ja kirjaimellisesti nää some ym asiat.. Aika hurjia johtopäätöksiä teeskentelystä jne.

On se oma elämä ja läheiset ihmiset ja ystävät JA sitten laaja joukko hyviä ja mukavia ihmisiä tuttuina. Ihan kivaa sekin, vaikkei olla super läheisiä eikä yleensä vietetä vapaa-aikaa yhdessä.

Mä luulen että on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka ei koskaan ole ottaneet somea kovin vakavasti tai ajatelleet, että "facebook-kaveri" on edes lähellä "kaveria". Sitten on ilmeisesti nämä, jotka ovat joskus uskoneet, että koska Maija aina postaa tosi kivoja juttuja ja vaikuttaisi elävän ihanaa elämää, se varmasti elää oikeasti ihanaa elämää. Sitten kun ollaan ensin vuosikausia ihmetelty, että mietn sen Maijan elämä voi näyttää noin kivalta kun oma on ihan himmeetä paskaa, ja viimein alkaa hiipimaan mieleen se ajatus, että ehkä Maijankin elämä on välillä paskaa, mutta se vaan ei postaa niitä asioita someen, VAAN SE VALIKOI. Tämä tietenkin helposti aiheuttaa suuttumuksen kun on ensin vuosia kokenut syyllisyyttä oman elämän paskuudesta ja sitten käy ilmi että muut huijaa. Sitten tulee eksistentiaalinen kriisi, että onko maailmassa enää mitään aitoa ja todellista? Entä jos mun facebook-kaverit eivät olekaan mun oikeita ystäviä? Ehkä ne ei edes oikeasti muista mun synttäreitä... Pettymys. Kyynistyminen. Masennus.

Näin mä sen tulkitsen. En keksi muuta selitystä.

Tämä oli hauska ja osuva kuvaus vaiika tietty vähän surullinenkin. Näin se varmaan täytyy olla. Ehkä nämä ovat vähän jo vanhempia, jotka ottavat nää aika kirjaimellisesti ja hävittää suhteellisuudentajun. Ja sitten ovat pettyneitä koko ihmiskuntaan vaikkei olisi syytä.

Kyllä jokainen erottaa elämässään oikeat ystävät ja läheiset facen hyvänpäivän tutuista. Tai ainakin pitäisi.

Ja tajuaa sen, että jokaisen elämässä on joskus surua ja vaikeuksiakin, vaikka someprofiilissa olisi kivoja kuvia.

Vierailija kirjoitti:

Ironista että tämäkin keskustelu keskittyi vain someen vaikka puhe oli ihmisten epäaitoudesta ylipäätään. Myös kasvotusten ja etenkin silloin. Taitaa suurin osa porukasta täälläkin olla varsinaisia somen suurkuluttajia. Itse en ole koskaan lärvikirjassa ollut tai yhtään kuvaa jakanut instaan enkä muissakaan hömpötyksissä.

Huom: Facebook mainittu aloituksessa

Mainitsin somen aloituksessa, koska se on aika isossa osassa monen ihmisen elämää nykypäivänä. En kuitenkaan tarkoittanut pelkästään somea, vaan ihmisten välistä kanssakäymistä, sitä mitä tehdään ja sanotaan, sitä miten monella ihmisellä kulissit ovat kunnossa ja totuus on toinen. Sitä että "pitää" olla hieno asunto ja sisustus, jotkut tietynlaiset vaatteet, käydään töissä ja juhlissa ja ylläpidetään sitä omaa kulissia. En varmaan osaa tätä kunnolla selittää, kun aika moni tuntuu ymmärtävän väärin. Ehkä mun pitäisi jotenkin yrittää koota ajatukseni että saisin ne selkeästi ulos. Ymmärrän kyllä itsekin että en kovin hyvin osaa tätä selittää. Jotenkin kaikki vaan tuntuu vähän hölmöltä leikiltä :) Vaikka siis itsekin tänään olen joululahjoja perheelle paketoinut, siivonnut ja laittanut joulukoristeita.

Ap

Helpottavaa kun itse on käynyt tämän edgyn "kaikki on turhuutta ja ihmiset epäaitoja ja itse olen aito ja syvällinen" -vaiheen läpi jo nuorena, niin nyt aikuisena voi vain olla iloinen ja ystävällinen, nauttia positiivisten ihmisten seurasta ja pyrkiä itsekin tuomaan positiivista henkeä ympärilleen, sekä läheisille että niille satunnaisille puolitutuille vaikka siellä somessa. 

Aito Hyvä Ystävä on merkannut syntymäpäivät Paperiseen Almanakkaan. Se, että käyttää digitaalisia välineitä muistinsa tukemiseen, tekee sinusta teeskentelijän ja huonon ystävän 🤣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vseurassa a kirjoitti:

Kai sitä menee usko ihmisiin, kun lukee näitä keskustelupalstoja.

Täältä saanu aika hyvän käsityksen siitä millaisia ihmiset oikeasti ovat. Just tuo kaikki esittäminen ym.

Olen itsekin miettinyt, että miten netti on vaikuttanut ihmiskuvaan ja mielenterveyteen. Joskus nuorempana ja hyväntahtoisena idealistinä sitä jotenkin oletti enemmän ihmisten henkevyyden ja hyvyyden suhteen, mutta elämänkokemukset ja netti ovat valoittaneet suuresti todellisuutta. Kun tätäkin palstaa lukee, niin ihmetellä täytyy miten vaikkapa akat kohtaavat tuolla kadulla toisensa hymyillen ja kohteliaasti nyökäten, vaikka todellisuudessa tekisi mieli tukkanuottasille ja kurkkuun kiinni joka toisen kulkijan kanssa.

Olisi havahtuminen varmaan tapahtunut muutenkin, mutta nyt se tuli vahvemmpim, nopeammin ja korkeammalle sekä vieläpä ihan pyytämättä.

Ilman tätä some aikaa olisin edelleen hyväntahtoinen miellyttämisenhaluinen naiivi sinisilmä jota voi henkisesti härkkiä niin paljon kuin lystää. Uskoin aivan liian monia vuosia että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä ja ihania. Uskoin että minulla on monta kaveria ja jopa ystävää. P#sk#n marjat.

Kasvatin selkärangan ja lopetin maassa kieriskelyn. Tätä muutosta on katsottu kieroon, minusta ei saatukaan tehtyä tahmaista räkäklönttiä tapettiin loppuelämäksi jota voi käyttää hyödyksi.

No, onneksi on omat lapset ja mies olemassa niin en jäänyt aivan yksin.

Ja mitä tulee tuohon "akat kohtaavat tuolla kadulla toisensa hymyillen ja kohteliaasti nyökäten" kohtaan.. minä en ole pariin vuoteen edes hymyillyt tutuille epämiellyttäville ihmisille. En näe mitään järkeä siinä. Ennen hymyilin ja kanssakävin paljonkin kun oli niin kova tarve olla hyväksytty. Surullista.

Jo kasarilla tuli kuunneltua puhuttelevia lyriikoita:

”In my life

why do i give valuable time

to people who i”d much rather

kick in the eye”...

Heaven knows i”m miserable now

The Smiths

Sekin auttaa, jos tiedostaa, että ihmiset on erilaisia. Jotkut kuvaavat elämäänsä pelkkää somea varten, jotkut kuvaavat satunnaisesti ja postaavat someen joskus, ja jotkut eivät tee someen mitään päivityksiä. Sitten on ekstroverttejä, joille kaikki juhlat, kokoontumiset, tapaamiset ja kaikki mahdollinen on ihanaa, ja toisaalta on introverttejä, joille samaiset tapahtumat on melkoista kuraa.

Kun hahmottaa itsensä ja muut noissa kategorioissa, niin on helpompi sietää muiden ja omaa käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Sekin auttaa, jos tiedostaa, että ihmiset on erilaisia. Jotkut kuvaavat elämäänsä pelkkää somea varten, jotkut kuvaavat satunnaisesti ja postaavat someen joskus, ja jotkut eivät tee someen mitään päivityksiä. Sitten on ekstroverttejä, joille kaikki juhlat, kokoontumiset, tapaamiset ja kaikki mahdollinen on ihanaa, ja toisaalta on introverttejä, joille samaiset tapahtumat on melkoista kuraa.

Kun hahmottaa itsensä ja muut noissa kategorioissa, niin on helpompi sietää muiden ja omaa käytöstä.

Ei introverttiys tarkoita, että kaikki tapaamiset ja "kaikki mahdollinen" on kuraa. Eikä päinvastoin. Taas näitä yleistyksiä, että introvertit on niitä, joita vituttaa aina. Ei. Kyllä ekstroverttikin voi olla pessimistinen, negatiivinen ja kyrsiintynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekin auttaa, jos tiedostaa, että ihmiset on erilaisia. Jotkut kuvaavat elämäänsä pelkkää somea varten, jotkut kuvaavat satunnaisesti ja postaavat someen joskus, ja jotkut eivät tee someen mitään päivityksiä. Sitten on ekstroverttejä, joille kaikki juhlat, kokoontumiset, tapaamiset ja kaikki mahdollinen on ihanaa, ja toisaalta on introverttejä, joille samaiset tapahtumat on melkoista kuraa.

Kun hahmottaa itsensä ja muut noissa kategorioissa, niin on helpompi sietää muiden ja omaa käytöstä.

Ei introverttiys tarkoita, että kaikki tapaamiset ja "kaikki mahdollinen" on kuraa. Eikä päinvastoin. Taas näitä yleistyksiä, että introvertit on niitä, joita vituttaa aina. Ei. Kyllä ekstroverttikin voi olla pessimistinen, negatiivinen ja kyrsiintynyt.

Selvä, anteeksi yleistykseni. Olen itse introvertti, ja viihdyn välillä hyvin tapahtumissa, mutta aika nopeasti itseäni vtuttaa tekopirteä ihkuttelu jonninjoutavissa kokoontumisissa. En vaan monesti jaksa ihmisiä. Oli nimitys ihan mikä tahansa, niin meitä on silti erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Helpottavaa kun itse on käynyt tämän edgyn "kaikki on turhuutta ja ihmiset epäaitoja ja itse olen aito ja syvällinen" -vaiheen läpi jo nuorena, niin nyt aikuisena voi vain olla iloinen ja ystävällinen, nauttia positiivisten ihmisten seurasta ja pyrkiä itsekin tuomaan positiivista henkeä ympärilleen, sekä läheisille että niille satunnaisille puolitutuille vaikka siellä somessa. 

Kyllä mullakin tää vaihe oli voimakkaimmillaan 25-28 -vuotiaana. Toki noita eksistentiaalisia pohdintoja on tullut tehtyä elämän varrellakin. Mutta samoin kuin sinä, miksi pilaisin oman ja muiden elämän katoamalla negatiivisiin ja kyynisiin ajatuksiin, kun voi valita toisinkin. Voi tehdä rauhan sen kanssa, että pieniähän täällä ollaan. Maailmankaikkeudessa.

Vierailija kirjoitti:

Helpottavaa kun itse on käynyt tämän edgyn "kaikki on turhuutta ja ihmiset epäaitoja ja itse olen aito ja syvällinen" -vaiheen läpi jo nuorena, niin nyt aikuisena voi vain olla iloinen ja ystävällinen, nauttia positiivisten ihmisten seurasta ja pyrkiä itsekin tuomaan positiivista henkeä ympärilleen, sekä läheisille että niille satunnaisille puolitutuille vaikka siellä somessa. 

Olipa kiva kommentti, huomaa kyllä, että olet nykyään vain iloinen ja ystävällinen :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Koittakaapa poistaa näkyvistä teidän syntymäpäivä Facessa. Kuinka moni toivottaa hyvää syntymäpäivää? Niinpä.

Itsellä ei koskaan ollut se näkyvillä silloin kun siellä vielä olin. En toivotellut puolituntemattomille yhtään mitään koska se on feikkiä.

Läheisimmät ihmiset useimmiten muistaa ilman että se päivämäärä näkyy kaikille.

Sulle se on feikkiä, itse taas laitan syntymäpäivätoivotukset koska ihan aidosti toivon toisen siitä ilahtuvan. Myös itse ilahdun toivotuksista. Olisi kurjaa lukea onnitteluja pohtien onko nämä feikkiä, elämä on mukavampaa näin.

Ihmiset ilahtuisivat enemmän mikäli muistaisit päivämäärät ilman että Facebook muistuttelisi sinua niistä. Se on se pointti tässä.

Musta tuntuu, että sä odotat ihmisiltä ihan liikaa ja olet aika armoton. Kyllähän monet merkkaa esim. puolisonsa synttärit kalenteriin, että muistavat sen sitten. Onko se sitten jotenkin feikkiä, kun ei aamulla herätessään ensimmäinen ajatus ollut "!Beibin syndet tänään!"? Ilmeisesti te valittajat otatte somen muutenkin aika vakavasti. Se on varmaan suurin syy miksi se v*tuttaa. Ota vähän rennommin.

Kuka ei muka muistaisi oman puolison syntymäpäivää? - eri

Minulla saattaisi joskus unohtua. Ei niinkään siksi, että en muistaisi sen olevan 20.7, vaan siksi, että 20.7 mulla ei välttämättä ole haljuakaan että nyt on 20.7. Saatan mielessäni kuvitella olevan 18.7. Siksi muistutukset on mahtava ominaisuus.

Järjestysnumerot päättyvät pisteeseen.